Tuen kolmiportaisuus
|
|
- Olavi Virtanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tuen kolmiportaisuus Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho & Katja Räisänen
2
3
4 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 61 lähtökohtana sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis- ja kehitystarpeet merkitsee yhteisöllisiä ja oppimisympäristöön liittyviä ratkaisuja sekä oppilaiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaamista jokaisella oppilaalla on mahdollisuus saada onnistumisen kokemuksia oppimisessa, ryhmänjäsenenä toimimisesta sekä myönteinen käsitys itsestä itsestä ja koulutyöstä. opetukseen osallistuvalla on oikeus saada riittävää kasvun ja oppimisen tukea heti tuen tarpeen ilmettyä kiinnitetään huomiota oppimisen esteettömyyteen, oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisemiseen ja varhaiseen tunnistamiseen Tehtävänä on ehkäistä ongelmien monimuotoistumista, syvenemistä ja pitkäaikaisvaikutuksia. tuen tarpeen varhaiseksi havaitsemiseksi oppilaiden tarpeita tulee arvioida jatkuvasti ja aloittaa tuen antaminen riittävän varhain oppilaan saaman tuen tulee olla joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tuen tarpeen mukaan muuntuvaa
5
6 1. Yleinen tuki Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, laadukas perusopetus on perusta oppimiselle ja hyvinvoinnille. Opetuksessa huomioidaan sekä ryhmän että yksittäisen oppilaan tarpeet. tuen aloittaminen ei edellytä erityisiä tutkimuksia tai päätöksiä tuki järjestetään opettajien, muun henkilöstön yhteistyönä ja oppilaan sekä huoltajien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä opetukseen liittyy ohjauksellisia ja oppilashuollollisia tehtäviä
7 1. Yleinen tuki eriyttäminen joustavat ryhmittelyt tiimiopettajuus kodin ja koulun yhteistyö oppilaanohjaus oppilashuollon tuki oppimissuunnitelma tukiopetus osa-aikainen erityisopetus kerhotoiminta aamu- ja iltapäivätoiminta 1. ja 2. apuvälineet yms. avustajapalvelut ohjaus- ja tukipalvelut
8 1. Yleinen tuki Esimerkki tuenmuodoista Lisätty koulu - koti -yhteistyö päivittäinen tai viikoittainen reissuvihkon käyttö koskien lapsen koulusuoriutumista tavallista enemmän puhelinkontakteja vanhempiin huolista ja hyvistä asioista tavallista useampia tapaamisia vanhempien kanssa Luokkaympäristön muutoksia istumapaikka lähellä opettajaa istumapaikka hyvin tarkkaavaisten oppilaiden vieressä istumapaikka kaukana häiriötekijöistä (ovet, ikkunat) ylimääräisten ärsykkeiden karsiminen luokasta opetusryhmän vaihtaminen (Aro, T & Närhi, V (2003) Tarkkaavaisuushäiriöinen oppilas koululuokassa) (Aro, T & Närhi, V (2003) Tarkkaavaisuushäiriöinen oppilas koululuokassa)
9 1. Yleinen tuki Esimerkki tuenmuodoista Opetus- ja toimintatapojen muokkaaminen selkeät säännöt ja johdonmukaiset seuraamukset niiden rikkomisesta lisäaika kokeissa lisätty mallintaminen ja ohjaaminen opetuksessa mahdollisuus liikkua luokassa luvallisesti lisätyt työskentelytauot lisätty myönteinen palaute toivotusta käyttäytymisestä säännöllinen palaute ja edistymisen tarkistaminen yksilölliset, lyhennetyt tehtävät palautejärjestelmien käyttö tehtävien tekemiseen palautejärjestelmien käyttö häiritsevään käyttäytymiseen palautejärjestelmien käyttö paikallaan istumiseen lisätty henkilökohtainen ohjaus toimintaohjeiden selkeyttäminen (Aro, T & Närhi, V (2003) Tarkkaavaisuushäiriöinen oppilas koululuokassa)
10 1. Yleinen tuki Esimerkki tuenmuodoista Tehtävien organisointi läksyvihkon päivittäinen käyttö opettajan, avustajan tai luokkatoverin apu tehtävien merkitsemisessä läksykirjojen ja materiaalin mukana olon tarkastaminen päivän lopuksi läksyjen kertaaminen ennen kotiin lähtöä tehtävälistan käyttö luokassa (Aro, T & Närhi, V (2003) Tarkkaavaisuushäiriöinen oppilas koululuokassa)
11 1. Yleinen tuki Esimerkki tuenmuodoista Yhteistyö lähiympäristön kanssa keskustelut oppilaan kanssa yhteisiin päämääriin pääsemiseksi yhteisten toimintatapojen ja päämäärien sopiminen avustajan kanssa keskustelut vanhempien kanssa yhteisiin päämääriin pääsemiseksi yhteistyö koulun toisten opettajien kanssa yhteistyö erityisopettajan kanssa yhteistyö oppilashuoltoryhmän kanssa (Aro, T & Närhi, V (2003) Tarkkaavaisuushäiriöinen oppilas koululuokassa)
12
13 2. Tehostettu tuki Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea hänelle tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti suunnitelmallista tukea, joka tukee opettajan, opettajien keskinäistä suunnittelua sekä kodin kanssa tehtävää yhteistyötä. Pohja oppilaan edistymisen arvioinnille. kohdistuu yksittäiseen oppilaaseen kokonaisuutena ja on luonteeltaan vahvempaa ja pitkäjänteisempää kuin yleinen tuki oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä tulee seurata ja arvioidaan säännöllisesti tehostetun tuen aikana. tuen aloittaminen, järjestäminen ja tarvittaessa oppilaan siirtyminen takaisin yleisen tuen piiriin käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisesti oppilashuollon ammattihenkiöiden kanssa
14 2. Tehostettu tuki Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, eriyttäminen joustavat ryhmittelyt tiimiopettajuus kodin ja koulun yhteistyö oppilaanohjaus oppilashuollon tuki oppimissuunnitelma tukiopetus osa-aikainen erityisopetus kerhotoiminta aamu- ja iltapäivätoiminta 1. ja 2. apuvälineet yms. avustajapalvelut
15 2. Tehostettu tuki Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, Pedagoginen arvio Tehostetun tuen oppimissuunnitelma - pedagoginen asiakirja - ei voida hakea muutosta valittamalla tai muilla muutoksenhakukeinoilla - ei kuvata oppilaan henkilökohtaisia ominaisuuksia
16
17 3. Erityinen tuki Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, erityisen tuen antamiseksi opetuksen järjestäjän tulee tehdä kirjallinen päätös, jota tarkistetaan ainakin 2. vuosiluokan jälkeen sekä ennen 7. vuosiluokalle siirtymistä - päätös tehdään hallintolain mukaisesti ja se on perusteltava ennen erityisen tuen päätöstä opetuksen järjestäjän on kuultava oppilasta ja tämän huoltajaa tai laillista edustajaa pedagogisen selvityksen lisäksi erityisen tuen päätöksen valmistelemiseksi tulee tarvittaessa hankkia muita lausuntoja, kuten psykologinen tai lääketieteellinen lausunto tai vastaava sosiaalinen selvitys pedagogisen selvityksen laadinnassa hyödynnetään aiemmin laadittua pedagogista arviota ja oppimissuunnitelmaa sekä kuntoutussuunnitelmaa HOJKS tarkistetaan vähintään kerran lukuvuodessa ja tarvitt.
18 3. Erityinen tuki Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, oppimäärän yksilöllistäminen edellyttää erityisen tuen päätöstä erityisen tuen päätös voidaan tehdä ennen esi- tai perusopetuksen alkamista taikka esi- ja perusopetuksen aikana ilman sitä edeltävää pedagogista selvitystä ja oppimisen tehostetun tuen antamista, jos psykologinen tai lääketieteellisen arvion perusteella ilmenee, että oppilaan opetusta ei vamman, sairauden, erityisen syyn vuoksi voida muuten antaa tuen tarpeellisuus tulee tarkistaa lain edellyttämissä vaiheissa sekä aina oppilaan tuen tarpeen muuttuessa tehdään uusi pedagoginen selvitys mikäli tuen tarpeen todetaan jatkuvan, erityisen tuen jatkamisesta tehdään päätös mikäli oppilas ei enää tarvitse erityistä tukea, tulee tuen lopettamisesta tehdä päätös ; oppilas siirtyy saamaan tehostettua tukea
19 3. Erityinen tuki eriyttäminen joustavat ryhmittelyt tiimiopettajuus kodin ja koulun yhteistyö oppilaanohjaus oppilashuollon tuki HOJKS tukiopetus osa-aikainen erityisopetus kokoaikainen erityisopetus aamu- ja iltapäivätoiminta apuvälineet yms. avustajapalvelut - Pidennetty oppivelvollisuus - Yksilöllistäminen - Toiminta-alueittain opiskelu
20 3. Erityinen tuki Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, Pedagoginen selvitys Erityisen tuen päätös valitusosoitus - voidaan hakea muutosta Erityisen tuen suunnitelma HOJKS (pedagoginen asiakirja; ei voida hakea muutosta)
21 Tuen kolmiportaisuus Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho & Katja Räisänen
22 1. Yleinen tuki Eriyttäminen Perusopetuksen opetussuunnitelmanperusteiden muutokset ja täydennykset 2010, 9-10 ensisijainen keino ottaa huomioon opetusryhmän tarpeet ja oppilaiden erilaisuus edellyttää opettajalta kasvun ja oppimisen prosessin tuntemista, opetusryhmän toiminnan ja ilmapiirin sekä oppilaiden kehittymisen seurantaa ja oppimisen arviointia toimintaa tukee opettajien keskinäinen yhteistyö sekä huoltajien, muun henkilöstön ja eri asiantuntijoiden kanssa tehtävä yhteistyö Kolme (3) ulottuvuutta: laajuus syvyys etenemisnopeuden vaihtelu Voi kohdistua opetuksen sisältöihin opetusmateriaaleihin ja menetelmiin työtapoihin koulu- ja kotitehtävien määrään käytettävissä olevaan aikaan
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki
Lisätiedot8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden
LisätiedotPedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa
Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi
LisätiedotKolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta
LisätiedotPerusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan
LisätiedotErityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen
LisätiedotKolmiportainen tuki Marjatta Takala
Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki
LisätiedotOppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on
Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen
LisätiedotPidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen
Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT
LisätiedotPerusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin
LisätiedotOPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-
Lisätiedot7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
Lisätiedot4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.
LisätiedotYleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori
Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni
LisätiedotPerusopetuslain muutos
Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada
LisätiedotYLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI
YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi
Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä
LisätiedotPERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala
PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,
LisätiedotKolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen
LisätiedotTUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI
Lisätiedot5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa
5.5 Erityinen tuki Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä
LisätiedotOppilas opiskelee toiminta-alueittain
Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan
LisätiedotOpetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)
Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa
LisätiedotNeuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea
Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti
LisätiedotKOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
LisätiedotYHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.
YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien
LisätiedotOppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma
Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen
LisätiedotNÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)
NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös
EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE
LisätiedotKOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
LisätiedotOpetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka
Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Koulu Huoltaja/huoltajat/laillinen
Lisätiedot7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet
7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa
LisätiedotPerusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista
Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin tuki
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan
LisätiedotOppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä
Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24
Lisätiedot4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI. 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet
4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana ovat sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis- ja kehitystarpeet.
LisätiedotYleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585
Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Perusopetusta ohjaava kokonaisuus Perusopetuslaki1998/628 ja 2010/642 Perusopetusasetus
LisätiedotLiite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika
Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen vahvuudet
LisätiedotInklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea
ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen
LisätiedotOppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat
SUOMUSSALMEN KUNTA Perusopetus Arkistointiohje: SALASSA PIDETTÄVÄ Liite 2 PEDAGOGINEN SELVITYS Perustiedot Oppilas Nimi Osoite syntymäaika puh. Kansalaisuus äidinkieli Vanhemmat / huoltajat Huoltajan nimi
LisätiedotTuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville
Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen
LisätiedotPerustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus
Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta
LisätiedotKIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA:
KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA: E-erikan numero 1/2017, Liisa Korven artikkeli: Matka erityisopettajaksi. http://blogs.helsinki.fi/cea-arviointi/files/2017/05/e-erika_1_2017_fin.pdf Laiho
LisätiedotLyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista
Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain
Lisätiedot4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tässä luvussa kuvataan oppimisen ja koulunkäynnin tuen keskeiset tavoitteet ja järjestäminen sekä tuen rakenne. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tasot, yleinen, tehostettu
LisätiedotKolmiportaisen tuen suunnitelma
Kolmiportaisen tuen suunnitelma Utsjoen kunta esi- ja perusopetus Kolmiportaisen tuen suunnitelma Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki 4 Tukimuodot 8 Pedagoginen arvio tehostettua tukea varten 9 Oppimissuunnitelma
LisätiedotOhjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki
Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan
LisätiedotKANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN
1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun
LisätiedotLiite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika
Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja/ kelto 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen
LisätiedotYleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä
Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä 12.10.2011 Pyhäntä 17.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi Muutosprosessin aikataulua Erityisopetuksen
LisätiedotSalassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT
Esiopetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Lapsen nimi Syntymäaika Esiopetusyksikkö Huoltaja/huoltajat/laillinen
LisätiedotERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)
Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys
LisätiedotSUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä
Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat
LisätiedotTehostettu tuki käytännössä
Tehostettu tuki käytännössä - mitä se on ja miten tukea tehostetaan? Pyhäntä 29.2.2012 Raisa Sieppi, ohjaava opettaja Kolmiportainen oppimisen ja koulunkäynnin tuki Erityisen tuen päätökseen ja HOJKSiin
LisätiedotOppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilaan tukea koskeva lainsäädäntö Perustuslaki Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan
LisätiedotOPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti
LisätiedotLukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628
Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.
Lisätiedot(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas:
Mikkelin kaupunki Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma () () Koulu/päiväkoti: Henkilötiedot Päiväys / Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin
LisätiedotOPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KAUHAVALLA. - käsikirja henkilöstölle
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KAUHAVALLA - käsikirja henkilöstölle TUEN TASOT ARVIOINTI - erityisen tuen päätös - pedagoginen selvitys tarkistusta varten tehdään 2. ja 6. luokan keväällä - HOJKS - säännöllinen
LisätiedotKoulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan
LisätiedotOppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus
Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Taustaa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden oppimisen ja koulunkäynnin tuen osuudet
LisätiedotKasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Muutokset luvuissa 4, 4.1, 4.2, 4.3, 4.4.1 ja 5.1.4
MÄNTSÄLÄN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Muutokset luvuissa 4, 4.1, 4.2, 4.3, 4.4.1 ja 5.1.4 Sivistyslautakunta 26.8.2014 4 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana
Lisätiedot4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin:
4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: Erityisen tuen päätöspäivä: Päätöksen tekijä: Opetuksen
LisätiedotKoulu/päiväkoti: Oppilas: Hyväksytty Opetuslautakunta 13.6.2012 37
Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) (salassa pidettävä) Koulu/päiväkoti: Oppilas: Henkilötiedot Päiväys Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin
LisätiedotLapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat
Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2010 Oppilashuollon strategia Lapsen esiopetuksen
LisätiedotOPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu?
OPS 2016 ja oppimisen tuki - Mikä muuttuu? - HYPEKS-verkoston verkostopäivä 26.11.2014 Marjatta Mikola marjatta.mikola@onerva.fi Verkkosivut: oph.fi/ops2016 Mikä on suhteesi opetussuunnitelmaan? Mitä sinä
LisätiedotKolmiportainen tuki perusopetuksessa
Kolmiportainen tuki perusopetuksessa Tuija Vänni Kelpo-kehittämishankkeen koordinaattori Turku 1 Miksi tämä muutos? Erityisopetuksen strategia 2007 (OKM) Perusopetuslain muutokset 1.8.10 ja 1.1.11 Perusopetuksen
LisätiedotPainotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa
Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu
LisätiedotKOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa
KOLMIPORTAINEN TUKI esi- ja perusopetuksessa YLEINEN TUKI * kaikille suunnattu, tilapäinen tuki * arviointi tapahtuu yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan * oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma
LisätiedotKodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?
Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti
LisätiedotKasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Tuen kolmiportaisuus: yleinen, tehostettu ja erityinen Hanna-Mari Sarlin, opetustoimen ylitarkastaja hanna-mari.sarlin@avi.fi Tuen tarvetta aiheuttavat: } Matemaattiset
LisätiedotLukuvuonna tehdyt OPS-muutokset:
Lukuvuonna 2017-2018 tehdyt OPS-muutokset: Tekstistä muutettu seuraavat termit koko opsiin: - Vihreä Lippu-raati Ympäristöneuvosto - Oppilaskunnan hallitus Oppilasparlamentti - Taito- ja taideaineet Taide-
LisätiedotPirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus
Kolmiportainen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus uusien normien mukaan Mitä lausuntojen kirjoittajien ja erityisen tuen päätöksen tekijöiden tulisi tietää Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1
LisätiedotOPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin tuki ja Oppimisen ja koulunkäynnin tukimuodot Ylöjärvellä. 4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja Oppimisen ja koulunkäynnin tukimuodot Ylöjärvellä 4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tässä luvussa kuvataan oppimisen ja koulunkäynnin tuen keskeiset tavoitteet ja järjestäminen
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin tukipalvelusuunnitelma Lempäälän kunta
Oppimisen ja koulunkäynnin tukipalvelusuunnitelma Lempäälän kunta 2017-2021 1 7. ja oppilashuolto muodostavat kokonaisuuden. Tässä luvussa määrätään perusopetuslain mukaisesta oppimisen ja koulunkäynnin
LisätiedotOpetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset MÄÄRÄYS DNRO 50/011/2010.
Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset MÄÄRÄYS 29.10.2010 DNRO 50/011/2010 Sisällysluettelo 1. OPETUSSUUNNITELMA... 1 1.2 OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ... 1
LisätiedotHOJKS (erityinen tuki)
HOJKS (erityinen tuki) PERUSTIEDOT - täydennä lukuvuosi ja luokka Erityisen tuen päätös Erityisen tuen päätöspäivä (pakollinen) - päivä, jolloin erityinen tuki on viimeksi tarkastettu (Opetus- ja kasvatusjohtajan
Lisätiedot5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT
5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT Oppilasta autetaan oppimisvaikeuksissa eri tukimuodoin, jotka määräytyvät vaikeuksien laadun ja laajuuden mukaan. Keskeistä on varhainen
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin tukipalvelusuunnitelma Lempäälän kunta
Oppimisen ja koulunkäynnin tukipalvelusuunnitelma Lempäälän kunta 2017-2021 1 7. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja oppilashuolto muodostavat kokonaisuuden. Tässä luvussa
LisätiedotSAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset: mm. näkö- ja kuulovammaiset eivät
LisätiedotPerusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset
MÄÄRÄYS 29.10.2010 DNRO 50/011/2010 Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset 2 Sisältö 1. OPETUSSUUNNITELMA...4 1.2 Opetussuunnitelman sisältö...4 2. OPETUKSEN
LisätiedotPerusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset
MÄÄRÄYS 29.10.2010 DNRO 50/011/2010 Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset 2 Sisältö 1. OPETUSSUUNNITELMA...4 1.2 Opetussuunnitelman sisältö...4 2. OPETUKSEN
LisätiedotKUHMON KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA PÄIVITETYT OSIOT
KUHMON KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA PÄIVITETYT OSIOT 1.8.2011 - 2 3 Sisältö 1. OPETUSSUUNNITELMA... 4 1.2 Opetussuunnitelman sisältö... 4 2. OPETUKSEN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT... 5 2.3 Perusopetuksen
LisätiedotKasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin
LisätiedotERKO erityispedagoginen täydennyskoulutus. Osallistava opetus ja eriyttämisen käytännöt alakoulussa
ERKO erityispedagoginen täydennyskoulutus Osallistava opetus ja eriyttämisen käytännöt alakoulussa Ohjaavat opettajat Petri Räihä ja Raisa Sieppi 25.2.2014 Haapavesi Perusopetuksen Opetussuunnitelman perusteiden
LisätiedotPERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET 2011
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET 2011 Paraisten kaupunki Suomenkielinen opetus Sisällysluettelo: 1 luku Opetussuunnitelma 1.1 Opetussuunnitelman laatiminen 2 luku Opetuksen järjestämisen
LisätiedotKoulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat
Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat
LisätiedotSIJOITETUJEN LASTEN TUKEMINEN OPPIMISESSA JA KOULUNKÄYNNISSÄ- UNELMIA ONNISTUMISISTA
Johanna Juvonen, Oppimis- ja ohjauskeskus Mikael, Mikkeli SIJOITETUJEN LASTEN TUKEMINEN OPPIMISESSA JA KOULUNKÄYNNISSÄ- UNELMIA ONNISTUMISISTA Taustaa: Vuoden 2010 aikana oli huostassa 10 003 lasta 3 432
Lisätiedot3. Pedagoginen selvitys ohje
3. Pedagoginen selvitys ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: ASIAKIRJA Asiakirjalaji: Pedagoginen selvitys Asiakirjan laatimispäivä: Tuen vaihe:
LisätiedotOPPIMISSUUNNITELMA (yleinen tuki / tehostettu tuki)
OPPIMISSUUNNITELMA (yleinen tuki / tehostettu tuki) PERUSTIEDOT - täydennä lukuvuosi ja luokka ASIAKIRJA Asiakirja, selite: - kirjoita sana Laatiminen (ensimmäistä kertaa oppimissuunnitelmaa tehdessä)
LisätiedotTervetuloa Hannunniitun kouluun!
Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen
LisätiedotPERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET. Kasvatus- ja sivistyslautakunta
PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 63 OPETUSHALLITUS Määräys 29.10.2010 DNRO 50/011/2010 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN
LisätiedotEurajoen kunta. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset
Eurajoen kunta Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset 1 Sisältö 1. OPETUSSUUNNITELMA... 4 1.2 Opetussuunnitelman sisältö... 4 2. OPETUKSEN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT...
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin tuki Hämeenkyrön kunnan opetussuunnitelman muutokset ja täydennykset 1.8.2011
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Hämeenkyrön kunnan opetussuunnitelman muutokset ja täydennykset 1.8.2011 Hämeenkyrön kunnan opetussuunnitelma on pyritty rakentamaan mahdollisimman käyttäjäystävälliseksi
LisätiedotPeruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus
Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus
LisätiedotPALAUTE KOULUSTA 1 (6)
1 (6) PALAUTE KOULUSTA Hyvä opettaja, Oppilas on tulossa Satakunnan keskussairaalan lastenneurologian yksikköön tutkimuksiin. Koulutilanteen kartoitus on osa tutkimusta ja yhteistyö opettajan kanssa on
Lisätiedot2. Oppimissuunnitelma ohje
2. Oppimissuunnitelma ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: TEHOSTETTUUN TUKEEN SIIRTÄMINEN KÄSITELTY MONIALAISESTI Käsittelypäivä, kommentit:
Lisätiedot