Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
|
|
- Elsa Halttunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
2 Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan on kirjattu, että perusopetuksen erityisopetus uudistetaan strategian mukaisesti. Erityisopetuksen strategian toteuttaminen edellyttää lainsäädännön muutoksia ja esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden muuttamista. Hallituksen esitysluonnoksesta on saatu lausunnot helmikuussa HE on annettu eduskunnalle. Lakiesitys on nyt sivistysvaliokunnan käsittelyssä.
3 Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden muutosten luonnostelu on tehty Opetushallituksessa yhteistyössä sidosryhmien THL:n, OAJ:n ja Kuntaliiton kanssa. Luvut 4 ja 5 kirjoitetaan kokonaan uudelleen, muutoksia myös lukuihin 2 ja 3, esiopetuksessa vastaavat muutokset Opetuksen järjestäjät ja koulut tarkistavat omat opetussuunnitelmansa Perusopetuslain ja opetussuunnitelman muutosten käyttöönotto Eduskunnan päättämässä aikataulussa (HE syyslukukauden 2010 alusta).
4 Suunnitellut muutokset esi- ja perusopetuksessa Vahvistetaan oppilaan oikeutta tukeen Lisätään varhaista ja ennaltaehkäisevää oppimisen ja hyvinvoinnin tukea Tavoitteena on, että jokainen oppilas saa riittävän ja oikeaaikaisen tuen oppimiselleen ja koulunkäynnilleen. Antaa tukea suunnitelmallisesti Yhdenmukaistaa kuntien ja koulujen hallinnollisia käytänteitä Ottaa käyttöön uusia joustavia ja monipuolisia pedagogisia ratkaisuja Luoda hallintokuntien yhteistyöhön perustuvat rakenteet ja toimintamallit sekä vakiinnuttaa moniammatillinen yhteistyö
5 Opetussuunnitelman perusteiden merkitys ja tehtävä Lain- ja asetuksen sekä valtioneuvoston asetuksen konkretisoija Yhteisen tahdon ilmaus ja suunnan määrittäjä Koulutuksellisten perusoikeuksien ja riittävän kansallisen yhtenäisyyden varmistaja, vahva yhteinen pohja Perusta, jonka pohjalta paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan Normiasiakirja (määräys), jota opetuksen järjestäjän tulee noudattaa 5
6 Opetussuunnitelman perusteiden muutokset Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet rakennetaan jatkumoksi - dispositio, tekstin rakenne ja linjaukset ovat yhteneväisiä; esiopetuksen erityisluonne otetaan huomioon, yhteistyö muun varhaiskasvatuksen kanssa, otetaan huomioon esiopetuksen tavoitteet - esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa käytetään oppilaasta lapsi-sanaa 6
7 Opetussuunnitelman perusteiden muutosten valmistelu Vastuuhenkilöt Opetushallituksessa Irmeli Halinen, opetusneuvos, yksikön päällikkö ; Pirjo Koivula, opetusneuvos, erityisopetus ; Hely Parkkinen, opetusneuvos, esi- ja perusopetus ;
8 Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen (luonnos) Tekstin rakenne Säädöstausta ja alaviitteinä asianomaiset säädökset Ko. asian tehtävä, tarkoitus ja tavoitteet Ko. asian järjestämisen/toteuttamisen periaatteet ja käytännön toteutus Eri tukimuodot ja niiden käyttö: Yleiseen tukeen liittyen Tehostetun tuen aikana Erityisen tuen yhteydessä Paikalliseen opetussuunnitelmaan kirjoitettavat asiat 8
9 Paikallisessa opetussuunnitelmassa - kuvataan oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja tuen rakenne, tuen järjestämisen periaatteet ja tavoitteet sekä eri tukimuotojen käytännön toteutus - selvitetään miten tuen järjestämiseen liittyvä yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa toteutetaan - kuvataan henkilöstön keskinäinen yhteistyö sekä yhteistyö oppilashuollon palveluista vastaavien ja muiden tarvittavien asiantuntijoiden kanssa tuen tarpeen arvioinnissa, tuen suunnittelussa ja järjestämisessä sekä käytännön toteuttamisessa - kuvataan myös työnjako ja vastuut pedagogisen arvion ja selvityksen laadinnassa 9
10 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (luonnos) Luku 4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tasot 4.1. Opiskelun ja koulunkäynnin yleinen tuki 4.2. Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 4.3. Erityinen tuki Pedagoginen selvitys 4.4. Paikallisen opetussuunnitelman laadinta 10
11 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (luonnos) Luku 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT 5.1. Opetusjärjestelyihin liittyvä tuki Tukiopetus Osa-aikainen erityisopetus Erityisen tuen päätökseen perustuva opetus Oppiaineen oppimäärän yksilöllistäminen ja opetuksesta vapauttaminen Pidennetty oppivelvollisuus Toiminta-alueittain opiskelu 11
12 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (luonnos) 5.2. Ohjauksellinen ja muu tuki Kodin ja koulun välinen yhteistyö Kerhotoiminta Ohjauksen järjestäminen Tulkitsemis- ja avustajapalvelujen järjestäminen 12
13 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (luonnos) 5.3 Yksilölliset suunnitelmat Oppimissuunnitelma Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma 5.4 Oppilashuolto ja oppimisympäristön turvallisuus Oppilashuolto Oppimisympäristön turvallisuus Salassapito ja tietojen luovuttaminen Paikallisen opetussuunnitelman laadinta 13
14 4.1. Yleinen tuki perusopetuksessa (luonnos) oppilaan tukemisen ajatus sisältyy kaikkeen kasvatukseen ja opetukseen oppilasta tuetaan eri keinoin tavoitteiden saavuttamisessa edellyttää, että opettaja arvioi ja antaa palautetta oppilaan kehittymisestä ja edistymisestä, havainnoi tuen tarpeita ja suunnittelee opetuksen ja oppimisympäristön sekä mahdolliset tukitoimet 14
15 4.1. Yleinen tuki perusopetuksessa (luonnos) - perustana koko opetusryhmän voimavarojen ja vertaisryhmän vuorovaikutuksen hyödyntäminen - tukimuotoina perusopetuksessa painottuvat eriyttäminen, tukiopetus ja oppilaan ohjaus 15
16 4.2. Tehostettu tuki perusopetuksessa (luonnos) - koulunkäynnin ja oppimisen yleistä tukea jatkuvampaa, vahvempaa ja yksilöllisempää tukemista - oppilas tarvitsee säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja - tukimuodoista korostuvat osa-aikainen erityisopetus ja oppilashuollon tuki, avustajapalvelut sekä yhteistyö kodin kanssa - tehostetun tuen aloittaminen perustuu pedagogiseen arvioon ja se käsitellään moniammatillisessa oppilashuoltotyössä - oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma 16
17 4.3. Erityinen tuki perusopetuksessa (luonnos) - jos tehostettu tuki ei riitä auttamaan oppilasta hänelle on annettava erityistä tukea - erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta tuesta - tuki on kokonaisvaltaista ja suunnitelmallista, käytössä tarvittaessa kaikki tukimuodot - Erityisen tuen antamisesta tehdään kirjallinen päätös - ennen erityisen tuen päätöstä opetuksen järjestäjän on kuultava oppilasta ja hänen huoltajaansa ja tehtävä pedagoginen selvitys, jota on tarvittaessa täydennettävä psykologisella tai lääketieteellisellä asiantuntijalausunnolla tai vastaavalla sosiaalisella selvityksellä. 17
18 4.3. Erityinen tuki perusopetuksessa (luonnos) - erityisen tuen päätöksen saaneelle oppilaalle laaditaan HOJKS, josta on käytävä ilmi erityistä tukea koskevan päätöksen mukaisen opetuksen ja muun tuen antaminen - HOJKS on pedagoginen asiakirja, jonka laatimisessa hyödynnetään oppilaalle laadittua oppimissuunnitelmaa ja otetaan huomioon pedagogisessa selvityksessä esiin nousseet asiat 18
19 Erityisen tuen päätös ilman tehostetun tuen vaihetta (lakiesitys) Erityisen tuen päätös voidaan tehdä jo ennen esi- ja perusopetuksen alkamista ilman sitä edeltävää pedagogista selvitystä ja oppimisen tehostetun tuen antamista, jos psykologisen tai lääketieteellisen arvion perusteella ilmenee, että lapsen opetusta ei vamman, sairauden tai kehityksessä viivästymisen tai tunne elämän häiriön taikka muun vastaavan erityisen syyn vuoksi voida antaa muuten. 19
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen
LisätiedotLyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista
Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain
LisätiedotKolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta
LisätiedotPidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen
Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT
LisätiedotPERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala
PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus
LisätiedotPedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa
Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi
LisätiedotKolmiportainen tuki Marjatta Takala
Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki
LisätiedotPerusopetuslain muutos
Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,
LisätiedotKOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
LisätiedotOppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on
Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen
LisätiedotKOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös
EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE
Lisätiedot7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
Lisätiedot8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden
LisätiedotOppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma
Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen
LisätiedotOpetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)
Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa
Lisätiedot4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.
LisätiedotKasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin
LisätiedotNeuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea
Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti
LisätiedotPerusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista
Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki
LisätiedotTUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI
LisätiedotOPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-
Lisätiedot5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa
5.5 Erityinen tuki Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä
LisätiedotYLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI
YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon
LisätiedotPerusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin
LisätiedotYHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.
YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien
LisätiedotKasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin
LisätiedotOppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilaan tukea koskeva lainsäädäntö Perustuslaki Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan
LisätiedotLukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628
Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.
LisätiedotInklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea
ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin tuki
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi
Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä
LisätiedotTuen kolmiportaisuus
Tuen kolmiportaisuus Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho & Katja Räisänen 13.4.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 61 lähtökohtana sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis-
LisätiedotOppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus
Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Taustaa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden oppimisen ja koulunkäynnin tuen osuudet
LisätiedotJoustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana
Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen
LisätiedotPerustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus
Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta
LisätiedotTuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville
Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen
LisätiedotKIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA:
KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA: E-erikan numero 1/2017, Liisa Korven artikkeli: Matka erityisopettajaksi. http://blogs.helsinki.fi/cea-arviointi/files/2017/05/e-erika_1_2017_fin.pdf Laiho
LisätiedotKANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN
1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun
LisätiedotKasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin
LisätiedotOhjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki
Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan
LisätiedotOppilas opiskelee toiminta-alueittain
Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan
LisätiedotOpetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka
Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Koulu Huoltaja/huoltajat/laillinen
LisätiedotOPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti
LisätiedotOppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat
SUOMUSSALMEN KUNTA Perusopetus Arkistointiohje: SALASSA PIDETTÄVÄ Liite 2 PEDAGOGINEN SELVITYS Perustiedot Oppilas Nimi Osoite syntymäaika puh. Kansalaisuus äidinkieli Vanhemmat / huoltajat Huoltajan nimi
LisätiedotKolmiportaisen tuen suunnitelma
Kolmiportaisen tuen suunnitelma Utsjoen kunta esi- ja perusopetus Kolmiportaisen tuen suunnitelma Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki 4 Tukimuodot 8 Pedagoginen arvio tehostettua tukea varten 9 Oppimissuunnitelma
LisätiedotERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)
Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys
LisätiedotKoulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
Lisätiedot7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet
7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa
LisätiedotSalassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT
Esiopetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Lapsen nimi Syntymäaika Esiopetusyksikkö Huoltaja/huoltajat/laillinen
LisätiedotNÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)
NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.
LisätiedotOppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä
Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24
LisätiedotYLEISSIVISTÄVÄ KOULUTUS UUDISTUU
YLEISSIVISTÄVÄ KOULUTUS UUDISTUU Viikin normaalikoulu 29.09.2009 Johtaja Jorma Kauppinen Opetusneuvos Irmeli Halinen Yleissivistävä koulutus uudistuu Perusteet erityiseen maailmankatsomukseen ja kasvatusopilliseen
LisätiedotKolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen
LisätiedotYksilöllistäminen koulutus ja kasvatusjärjestelmässä
Yksilöllistäminen koulutus ja kasvatusjärjestelmässä Käytännöt ja strategiat nyt ja tulevaisuudessa Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 20.4.2009 PERUSOPETUSLAKI 3 Opetuksen järjestämisen perusteet
LisätiedotYleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä
Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä 12.10.2011 Pyhäntä 17.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi Muutosprosessin aikataulua Erityisopetuksen
LisätiedotSAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset: mm. näkö- ja kuulovammaiset eivät
LisätiedotSUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä
Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat
LisätiedotLiite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika
Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen vahvuudet
LisätiedotILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ
ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ Ilmajoen kunnassa opetuksen järjestämistä ohjaa inkluusioajattelu. Inklusiivisella opetuksella pyritään takaamaan jokaiselle lapselle riittävä
LisätiedotYleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori
Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni
LisätiedotTehostettu tuki käytännössä
Tehostettu tuki käytännössä - mitä se on ja miten tukea tehostetaan? Pyhäntä 29.2.2012 Raisa Sieppi, ohjaava opettaja Kolmiportainen oppimisen ja koulunkäynnin tuki Erityisen tuen päätökseen ja HOJKSiin
Lisätiedot4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI. 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet
4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana ovat sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis- ja kehitystarpeet.
LisätiedotPainotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa
Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu
LisätiedotOppilashuolto muuttuvissa perusteissa
Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784
LisätiedotTAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA
TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä
LisätiedotAJANKOHTAISTA OPETUKSESSA JA KASVATUKSESSA
1 AJANKOHTAISTA OPETUKSESSA JA KASVATUKSESSA HANKKEITA, PERUSOPETUSLAKI, OPETUSSUUNNITELMAT KENTÄLLÄ KUULTUA JA KOETTUA LTO seminaari 9.10.2010, Vaasa Taina Huhtala, erityisopettaja Miksi hankkeita? 2
LisätiedotKodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?
Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti
LisätiedotPirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus
Kolmiportainen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus uusien normien mukaan Mitä lausuntojen kirjoittajien ja erityisen tuen päätöksen tekijöiden tulisi tietää Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1
LisätiedotOPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
LisätiedotLiite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika
Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja/ kelto 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen
LisätiedotKoulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat
Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat
LisätiedotKoulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan
Lisätiedot4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tässä luvussa kuvataan oppimisen ja koulunkäynnin tuen keskeiset tavoitteet ja järjestäminen sekä tuen rakenne. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tasot, yleinen, tehostettu
LisätiedotYleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585
Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Perusopetusta ohjaava kokonaisuus Perusopetuslaki1998/628 ja 2010/642 Perusopetusasetus
LisätiedotOPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KAUHAVALLA. - käsikirja henkilöstölle
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KAUHAVALLA - käsikirja henkilöstölle TUEN TASOT ARVIOINTI - erityisen tuen päätös - pedagoginen selvitys tarkistusta varten tehdään 2. ja 6. luokan keväällä - HOJKS - säännöllinen
LisätiedotKUULEEKO KOULU? Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla. Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi
Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi Kuulovammaisen oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki perustuu kolmiportaiseen tukijärjestelmään.
LisätiedotARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa
ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen
LisätiedotSuomenkielinen koulutusjaosto. Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma / päivitetty
Suomenkielinen koulutusjaosto Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma 1.8.2016 / päivitetty 1.8.2017 Paikalliseen esiopetussuunnitelmaan tehdyt muutokset Koko suunnitelmassa muutettu Laadukkaan varhaiskasvatuksen
LisätiedotKasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki esikoulussa ja perusopetuksessa
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki esikoulussa ja perusopetuksessa 1.8.2016 Kemiönsaaren kunta 2 Sisällysluettelo sivu 1. A OPPIMISEN JA KASVUN TUKI ESIKOULUSSA 4 1. B OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI
LisätiedotPerusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta
Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta Outi Rinne/ 5.4.2016 Jatkumo Perusopetus jäsentyy vuosiluokkien 1 2, 3 6 sekä 7-9 muodostamiin jaksoihin. Vuosiluokat muodostavat. opetuksellisesti
LisätiedotJOUSTAVA PERUSOPETUS
JOUSTAVA PERUSOPETUS Sisältö 1 JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOTEUTTAMINEN... 2 1.1 Muu opetus ja toiminta... 2 1.2 Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteet ja sisältö... 2 1.3 Oppilaan ottaminen joustavan
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Muutokset luvuissa 4, 4.1, 4.2, 4.3, 4.4.1 ja 5.1.4
MÄNTSÄLÄN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Muutokset luvuissa 4, 4.1, 4.2, 4.3, 4.4.1 ja 5.1.4 Sivistyslautakunta 26.8.2014 4 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana
LisätiedotOpetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu
Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen
LisätiedotTehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista
Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen
LisätiedotKasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Tuen kolmiportaisuus: yleinen, tehostettu ja erityinen Hanna-Mari Sarlin, opetustoimen ylitarkastaja hanna-mari.sarlin@avi.fi Tuen tarvetta aiheuttavat: } Matemaattiset
LisätiedotKehityksen ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa
Kehityksen ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuspäivät 15.3.2017 Opetusneuvos Pirjo Koivula Erityisasiantuntija Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Rinnakkaisseminaarin sisältö Kysymyksiä
LisätiedotJOUSTAVA PERUSOPETUS
JOUSTAVA PERUSOPETUS Sisältö 1 JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOTEUTTAMINEN... 2 1.1 Muu opetus ja toiminta... 2 1.2 Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteet ja sisältö... 2 1.3 Oppilaan ottaminen joustavan
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin tukipalvelusuunnitelma Lempäälän kunta
Oppimisen ja koulunkäynnin tukipalvelusuunnitelma Lempäälän kunta 2017-2021 1 7. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja oppilashuolto muodostavat kokonaisuuden. Tässä luvussa
LisätiedotLAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA
LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA Pirjo Koivula ylitarkastaja OPETUSHALLITUS Osaamisen ja sivistyksen asialla Lasten hyvinvointi yhteiskunnassa Valtaosa suomalaislapsista voi
LisätiedotTukitoimet koulupolulla
Tukitoimet koulupolulla Opetuksen järjestäminen ja tuen määrittely, kun lapsella on kielellisiä pulmia 11.10.2018 Oulu Raisa Sieppi, oppimisen tuen päällikkö Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri 10.10.2018
LisätiedotOppimisen ja koulunkäynnin tukipalvelusuunnitelma Lempäälän kunta
Oppimisen ja koulunkäynnin tukipalvelusuunnitelma Lempäälän kunta 2017-2021 1 7. ja oppilashuolto muodostavat kokonaisuuden. Tässä luvussa määrätään perusopetuslain mukaisesta oppimisen ja koulunkäynnin
LisätiedotLapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat
Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2010 Oppilashuollon strategia Lapsen esiopetuksen
LisätiedotPerusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset
MÄÄRÄYS 29.10.2010 DNRO 50/011/2010 Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset 2 Sisältö 1. OPETUSSUUNNITELMA...4 1.2 Opetussuunnitelman sisältö...4 2. OPETUKSEN
LisätiedotPerusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset
MÄÄRÄYS 29.10.2010 DNRO 50/011/2010 Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset 2 Sisältö 1. OPETUSSUUNNITELMA...4 1.2 Opetussuunnitelman sisältö...4 2. OPETUKSEN
LisätiedotKotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011
Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina
Lisätiedot(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas:
Mikkelin kaupunki Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma () () Koulu/päiväkoti: Henkilötiedot Päiväys / Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin
LisätiedotErityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset
Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2012 27.4.2012 Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Esi- ja perusopetuksen oppilaan tukea koskevaan uudistukseen
Lisätiedot