GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 18 4 Jukka Leino ja Jouko Kokko LIEKSAN SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUU S TURVETUOTANTOON OSA I Abstract : The peat resources and their potentialitie s in peat production in the Lieksa area Part I Kuopio 1986
Leino, Jukka ja Kokko, Jouko1986. Lieksan suot ja niide n soveltuvuus turvetuotantoon, Osa 1. Abstract : The pea t resources and their potentialities in peat production i n the Lieksa area, Part 1. Geological Survey of Finland. Report of Peat Investigation 184. 212 pages, 154 figures, 23 tables and 6 appendices. The Geological Survey of Finland made a peatland study i n the town of Lieksa in 1981 and 1983 The study is a par t of the total inventory of the peat resources of Finland. Seventy one mires were studied. They cover 7625 hectares, which is about 18 % of the mire area which will be surveye d in Lieksa, Most of the field work was carried out on a survey gri d with study sites at the intervals of 100 meters, At eac h site the following determinations were made and recorded : cover type, wetness of mire, amount and height of peat hum - mocks, density, size and quality of trees, peat type, humification degree, fibrousness and wetness of peat and th e number of stumps and snags in the deposits. The average depth of the mires investigated is 1,2 m. Th e average depth of the over one meter deep areas is 2,0 m. They cover about 3500 ha. The average degree of humification is 5,1. The structure of deposits vary much from on e mire to another. Altogether 277 samples were taken for laboratory determinations. The average ash content is 3,2 % and the averag e efficient heating value 22,0 MJ/kg. The average dry matte r content of the peat deposits is 95 kg per cubic meter of i n situ peat, but there is a great variety even in the averag e values of different sampleseries : from 63 to 142 kg pe r cubic meter of in situ peat. Altogether 986 ha of peatland was evaluated as good fo r fuel peat production. The amount of fuel peat available i s about 18 million cubic meters in situ, Some of these mire s have thick slightly humified surfical layer that must b e taken away before fuel peat can be produced. The amount o f this slightly humified peat is 1,6 million cubic meters i n situ. Key words : peat, inventory, fuel peat production, mire, Lieksa, Eastern Finlan d Jukka Leino and Jouko Kokk o Geological Survey of Finlan d P.O. Box 23 7 SF-70101 Kuopio ISBN 951-690-221-9 ISSN 0782-852 7 KUOPION TYbKESKUS, KUOPIO 1986
SISÄLLYSLUETTEL O JOHDANTO 3 TUTKIMUSMENETELMÄT 3 Maastotutkimukset 3 Näytteiden käsittely 6 Kartat ja profii1it 7 Suoselostukset 8 TUTKITUT SUOT 1 0 TULOSTEN TARKASTELU 20 8 KIRJALLISUUTTA 21 2 LIITTEET : Liite 1 : Yhteenvetotaulukk o Liite 2 : Turvelajijakaum a Liite 3 : Suotyyppijakaum a Liite 4 : Liekoisuu s Liite 5 : Tuhkan sulamispistemääritykse t Liite 6 : Polttoturpeen laadunmääritysohje
- 3 - JOHDANT O Geologian tutkimuskeskus (ent. Geologinen tutkimuslaitos ) aloitti turvetutkimukset Lieksassa v. 1981. Tutkimukset liittyivät 1 :50 000 mittakaavassa tehtävään maaperäkartoituksen kokeiluun ja valtakunnalliseen turvevarojen kokonaisinventointiin. Tällöin tutkitiin karttalehdellä 4331 06 (Sokojärvi) 15 suota, joiden yhteispinta-ala on 985 ha. Tutkimuksista vastasi tuolloin tutkija J.Leino. Turvevarojen kokonaisinventointia jatkettiin vuonna 1983. J.Kokon johdolla tehdyt tutkimukset keskittyivät kaupungin län - si- ja keskiosiin. Silloin tutkittiin 56 suota (6640 ha). Tutkimustulosten perusteella on tässä raportissa selvitetty inventoitujen soiden käyttömandollisuuksia ja erityisesti polttoja kasvuturvevaroja. Suoselostukset on laatinut J.Kokko, pääosan käyttökelpoisuusarvioista sekä tulosten tarkastelun J.Leino. TUTKIMUSMENETELMÄ T Maastotutkimukse t Maastotutkimuksissa noudatettiin Geologisen tutkimuslaitoksen Turvetutkimusten maasto-oppaan (Lappalainen, Sten, Häiki ö 1978) menetelmiä. Merkittävimmät suot tutkittiin linjaverkostomenetelmällä ja pinta-alaltaan pienet suot hajapistein. Linja - verkosto laadittiin peruskartan avulla siten, että selkälinj a vedettiin suon hallitsevan osan poikki. Sitä täydennettiin tar - peen mukaan selkälinjaa vastaan olevilla poikkilinjoilla, jotk a olivat 400 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat tutkimuslinjoilla 100 m :n välein. Runkolinjastoa täydennettiin poikkilinjoje n väliin sijoitetuilla apulinjoilla, joilla turvekerrostuman paksuus mitattiin 50 m :n välein. Syvyydenmittauspisteitä on myö s runkolinjastolla tutkimuspisteiden välissä. Tutkimuslinja t vaaittiin ja korkeudet sidottiin valtakunnalliseen kiintopisteverkostoon.
- 5 - Tutkitut suot : 1. Konnunsuo 37. Rekisuo 2. Vuonissuo 38. Sikosuo 3. Vehkasuo 39. Heinäsuo 4. Kiiskilänsuo 40. Juhonsuo 5. Viistonsuo 41. Särkilamp i 6. Kuikkasuo 42. Pieni Lamposuo 7. Suolamminsuo 43. Suurisuo W 8. Likosuo 44. Leipäsuo 9. Korisevankankaansuo 45. Peiponsuo 10. Korisevansuo 46. Lemisuo 11. Katajasuo 47. Suurisuo N 12. Järhänsuo 48. Ahmosu o 13. Akansuo 49. Kilpasuo 14. Makkarakoskensuo 50. Mämmisuo 15. Järhänkorpi 51. Teerisuo 16. Pappilansuo 52. Ketveleensuo 17. " Välisuonniitynsuo" 53. Rimpisuonkankaansu o 18. Likolamminsuo 54. Kalliolandensuo 19. Ruohosuo 55. Rimpisuo 20. Tetrisuo 56. Autiosuo 21. Sokosuo 57. Isosuo E 22. Mantsisuo 58. Pentinsu o 23. Iso Haasiosuo 59. Rajalamminsuo 24. Ulkansuo 60. Onkisuo 25. Teerilamminsuo 61. Väisässuo 26. Hörtsänsuo 62. Hukkasuo 27. Melasuo 63. Keppisuo 28. Palopuronsuo 64. Eelinlammit 29. Hörtsänkankaansuo 65. Kilinsuo 30. Heinäsuo S 66. Mäkräsuo 31. Kaakansuo 67. Oravisuo 32. Tiuransuo 68. Hämeensuo 33. Näräsensuo 69. Sauvonsu o 34. Murtosuo 70. Eeleksensuo 35. Isosuo W 71. Kitkasuo 36. Suurisuo S
- 6 - Tutkimuspisteillä tehtiin suon nykyisestä tilasta seuraa - vat määritykset : suotyyppi (luonnontilaisena ja/tai ojitukse n myötä muuttuneena), suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys (% :ina suon pinnasta) sekä mättäiden keskimääräinen korkeus (dm :inä), puus - ton puulajisuhteet (% :ina), tiheysluokka ja mandolliset hakkuut. Kairauksin selvitettiin turvekerrostuman rakenne desimetrin tarkkuudella. Näytteistä määritettiin pääturvelaji lisäte - kijöineen sekä niiden suhteelliset osuudet (6-asteikolla), tur - peen maatuneisuus (10-asteikolla), kosteus (5-asteikolla) j a kuituisuus (6-asteikolla). Lisäksi huomioitiin suon pohjamaalaji. Turvelajit ja pohjamaalajit sekä niiden symbolit ova t kuvassa 2. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen osuus (=liekoisuus ) määritettiin siten, että tutkimuspisteen ympäristö pliktattii n kahden metrin syvyyteenkymmenessä eri kohdassa. Todetut lieko-osumat muunnetaan ns. Pavlovin menetelmää modifioiden eri sy - vyysvälien liekoisuusprosenteiksi (turvemäärästä). Liekoisuu s on jaettu viiteen ryhmään seuraavasti : liekoja esiintyy erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %), run - saasti (3-4 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %). Suon turvemäärä on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa noudat - taen. Siinä on määritetty erikseen suon eri syvyysvyöhykkeide n (0,3-1 m, 1-1,5 m, 1,5-2 m, 2-3 m jne) pinta-alat j a keskisyvyydet. Näiden avulla on laskettu vyöhykkeiden sisältä - mät turvekuutiot ja niitä summaamalla on saatu eri syvyysaluei - den ja koko suon turvemäärät. Näytteiden käsittely Soista, jotka kenttätutkimusten perusteella näyttivät so - veltuvan polttoturvetuotantoon, otettiin näytteet laboratorio - analyysejä varten. Näytteenottopaikka valittiin siten, että s e edustaisi mandollisimman hyvin suon turpeiden keskimääräisi ä ominaisuuksia. Laboratoriossa määritettiin turvenäytteiden ph märäst ä näytteestä ja vesipitoisuus kuivaamalla turve 105 C :ssa vakio - painoon. Ns. tilavuustarkoista näytteistä laskettiin kuiva -
- 7 - ainemäärä (kg/m 3 ), joka on sama kuin suo-m3 :n irtotiheys. Kui - vatuista turvenäytteistä määritettiin 815 ± 25 C :ssa hehkutta - malla tuhkapitoisuus ja osasta näytteitä lämpöarvo Leco AC-20 0 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Joistakin näytteistä määritettiin tuhkan sulamispiste Leitz Wetzlar-kuumennusmikroskoopill a (DIN 51731). Kartat ja profiili t Soista on laadittu suokartat tulosten tulkinnan helpottamiseksi. Niistä ilmenee kairauspisteiden sijainti. Pisteen ylä - puolella oleva luku ilmoittaa pisteen keskimaatuneisuuden ja ala - puolella olevan luvun osoittaja heikosti maatuneen pintakerrokse n ja nimittäjä koko turvekerroksen paksuuden dm :ssä. Karttoihin o n piirretty myös korkeuskäyrät ja turpeen paksuutta osoittavat sy - vyyskäyrät 1 m :n välein. Suokartoissa ja profiileissa käytetty - jen merkkien selitys on kuvassa 2. Kerrostumien rakennetta on havainnollistettu poikkileikka - usprofiilien avulla. Maatuneisuutta kuvaavissa profiileiss a 10-asteikko on jaettu neljään eri luokkaan : maatumaton (H 1-3 ), heikosti maatunut ( H 4 ), kohtalaisesti (H5_6 ) ja hyvin maatunut turve (H7_10). Turvelajiprofiileissa on kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyyppi (luonnontilaisena tai muuttuneena) j a liekoisuus (osoittajassa on 0-1 m :n syvyysvälin osumien ja ni - mittäjässä 1-2 m :n syvyysvälin osumien lukumäärä). Kairauspisteen paikka on profiilien pintaan merkitty pienellä pystyvii - valla. Turvelajit ja pohjamaalajit on esitetty symbolein. Suon absoluuttiset korkeudet ovat profiilikehyksien reunoissa. Pro - fiileissa käytetyt suotyyppilyhenteet ovat kuvassa 2. Suoselostukse t Soista on kirjoitettu selostukset, joista selviää suon si - jainti, ympäristön topografia ja suon koko. Niissä kuvataa n suotyyppien jakauma, puustoisuus ja ojitustilanne tutkimusajan - kohtana. Turvekerrostumaa koskevista keskiarvotiedoista käsitellään turpeen käytön kannalta merkityksellisimpiä. Pintaker - roksella tarkoitetaan näissä selostuksissa suon pintaosan käsit - tävää, yleensä yhtenäistä turvekerrosta, missä maatuneisuus on
SUOKARTTA - 8 -
9 - korkeintaan H 4. Pohjaosalla ja pohjaturpeella tarkoitetaan tä - män alle jäävää kerrostuman osaa. Se on tavallisesti kohtalaisesti (H5-6) ja/tai hyvin (H7-10) maatunut, mutta siinä vo i esiintyä heikostikin maatuneita kerroksia. Suon turvekerrostuman rakenteesta on lyhyt kuvaus. Liekoi - suuden suhteen tarkastellaan suon yli metrin syvyistä aluetta. Turvenäytteistä tehdyistä laboratoriomäärityksistä esitetään ph, tuhkapitoisuus (% :eina kuivapainosta), vesipitoisuus (% :eina märkäpainosta), kuiva-ainemäärä (kg/suo- m3 ) ja kuivan turpee n tehollinen lämpöarvo sekä näiden keskiarvot taulukkona. Turvemäärätietojen jälkeen on arvio ko. suon turvekerros - tuman käyttömandollisuudesta ja siihen vaikuttavista eri tekijöistä. Turvetuotantoon soveltuvista soista on esitetty arvi o tuotantokelpoisesta alasta ja sen sisältämästä tuotantokelpoi - sesta luonnontilaisen turpeen määrästä. Tätä turvemäärää laskettaessa on huomioitu suon pohjalle jäävä turvekerros (arvioi - tu 0,5 m :ksi).
- 10 - TUTKITUT SUO T 1. Konnunsuo (4331 02, x = 6992,5 ja y = 507,2) sijaitse e noin 30 km Lieksan keskustasta etelään. Suo rajoittuu hiekkakumpareisiin (kuva 3). Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 4). Pinta-ala on noin 97 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 69 h a ja yli kanden metrin 42 ha_ Tutkimuspisteitä on 3,9 kpl/10 h a ja syvyysmittauksia on 7,3 kpl/10 ha_
1 1 Suon luoteispäässä vallitsevat lyhytkorsineva ja rahkane - va, kaakkoispäässä rimpineva ja sararäme. Reunoilla tavataa n pallosararämettä ja tupasvillarämettä. Tutkimuspisteistä o n avosoilla 28 %, rämeillä 46 % ja korvissa 5 Suon eteläpä ä on ojitettu. Koillisreunalta on nostettu pehkua. Vedet valuvat koilliseen Ihantojokeen, länteen Kyyrönlampeen ja luoteeseen Kelvänjärveen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Konnunsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,3 m. Tästä on pinta - kerrosta 1,5 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on muodoltaan säännöllinen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hies u ja hieta.
- 12 - Konnunsuon turpeista on rahkavaltaisia noin 27 %, saravaltaisia noin 71 % ja ruskosammalvaltaisia noin 2 %. Suon koillisosan lyhytkorsineva/rahkaneva- alueella on saraturpeen pääll ä rahkaturvetta. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- ( S C ), sa - ra- ( C ), sararahka- (CS) ja ruokosaraturve (PrC). Suon pohjalla on ruskosammalsaraturvetta (BC) ja koillisosan pintakerroksessa rahka- (S) ja tupasvillarahkaturvetta (ErS) (kuvat 5 ja 6 ). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1, pintakerrokse n 3,6 ja pohjakerroksen 5,2. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,6 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 91,4 % märkäpainosta, irtotiheys 85,7 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,8 % kuivapainost a ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudella 9,5 MJ/kg(taulukkol).
- 1 4 - Konnunsuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 1,18 0,60 1,78 milj.suo-m 3 yli 1 m 1,02 0,59 1,61 - - yli 2 m 0,85 0,40 1,24 - -
15 - Konnunsuo soveltuu muuten melko hyvin polttoturvetuontantoon, mutta keskustasta (A400 - A1100) on poistettava ensin noin metrin paksuinen (luonnontilaisena) heikosti maatunut rahkaturvekerros. Tästä pintakerroksesta on vain paikoin saatavissa hyvälaatuista kasvuturvetta. Se soveltuu parhaiten kuiviketurpeeksi. Konnunsuon turve on suurimmaksi osaksi H4-maatunutta sara - tai saravaltaista turvetta, joten jyrsinturvetuotanto on suositeltavin. Eteläosan suopellot soveltuvat myös tilakohtaisee n tai pientuotantoon. Siellä turve on saravaltaista, mutta sisältää rahkaa ja kuituja, joten palaturvetuotanto on mahdollista. Liekoisuus ja epätasainen, reunoilla lohkareinen pohja ovat pahimmat haitat. Kaikkiaan tuotantokelpoinen alue on noin 45 ha, käsittäe n melko yhtenäisen alueen Lieksa - Joensuu - maantien itäpuolella. Tällä alueella on hyödynnettävissä olevaa polttoturvetta noi n 0,90 milj.suo-m3. Poistettavaa pintakerrosta on noin 0,1 5 milj.suo-m 3. On huomattava, että suurin osa suosta on luonnon - tilassa ja turve hyvin märkää, joten ojitettaessa turvekerro s painuu huomattavasti kasaan. 2. Vuonissuo (kl. 4331 03, x = 7003,4 ja y = 509,3) sijaitsee noin 21 km Lieksan keskustasta etelään. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon poikki kulkee soraharju osin turvekerrostuman alla. Kaakkoisosa on moreenisaarekkeiden rikkoma (kuva 7). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pinta-ala on 197 ha, mistä on yl i metrin syvyistä aluetta 100 ha ja yli kanden metrin 35 ha. Tutkimuspisteitä on 3,2 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 3,0 kpl / 10 ha (kuva 10). Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskiosassa lyhytkorsineva, eteläosassa pallosararäme ja tupasvillaräme. Luoteisosassa suo - tyyppeinä ovat lyhytkorsineva ja rahkaneva. Tutkimuspisteist ä on avosoilla 56 %, rämeillä 41 % ja korvissa 1 %. Suon eteläos a on ojitettu. Vedet valuvat itäosasta Verkkojärveen ja luoteis - päästä Vehkasuon läpi Vehkalampeen. Kuivatusmandollisuudet ova t hyvät. Vuonissuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,8 m. Tästä on pintakerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on muodoltaan tasai-
1 6 - nen yli 2 m :n syvyisillä alueilla. Reunoilla pohja on melko epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, moreeni, hiekka ja luoteisosan syvänteessä hiesu. Vuonissuon turpeista on rahkavaltaisia 94 % ja saravaltaisia 6 %. Saravaltaisia turpeita on B - linjaston pohjaosissa. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka - (ErS) ja rahkaturve (S ) sekä sararahka- (CS) ja rahkasaraturve (SC) pohjakerroksiss a (kuva 8 ).
1 8 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, pintakerrokse n 2,6 ja pohjakerroksen 6,9. Liekoisuus on alhainen (1,7 %). Liekoja on eniten syvyys - välillä 0,6-1,0 m. Vuonissuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 1,09 1,35 2,44 milj.suo-m 3 yli 1 m 0,75 1,03 1,78 - - yli 2 m 0,36 0,48 0,84 - - Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90 märkäpainosta, irtotiheys 102 kg/ m 3, tuhkapitoisuus 2,3 % kuivapainosta j a tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudella 9,8 MJ/kg (taulukot 2 ja 3). Vuonissuo ei sovellu polttoturvetuotantoon paksun (n.1,0 m ) heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen vuoksi. Pintakerroksesta ei ole saatavissa myöskään hyvälaatuista kasvuturvetta.
19-3. Vehkasuo (kl. 4331 03, x = 7005,1 ja y = 507,2) sijaitsee noin 20 km Lieksan keskustasta etelään. Suo rajoittuu pohjois- ja itäreunaltaan hiekkakankaisiin, lännessä ja eteläss ä peltoihin. Vehkasuo on yhteydessä Vuonissuohon (no 2). Kulku - yhteydet ovat hyvät (kuva 9). Pinta-ala on 123 ha, mist ä on yli metrin syvyistä aluetta 60 ha ja yli kanden metrin 17 ha. Tutkimuspisteitä on.2,4 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 3,8 kpl / 10 ha (kuva 10). Vallitsevina suotyyppeinä ovat länsipäässä pallosararäme ja varsinainen sararäme, keskiosassa varputurvekangas ja itä - päässä tupasvillaräme. Tutkimuspisteistä on rämeillä 76 Ko - ko suo on ojitettu. Vedet valuvat itäpäästä Verkkojärveen j a länsipäästä Vehkalampeen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät.
- 20 - Vehkasuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 1,2 m. Suo muodostuu useista peräkkäisistä altaista -ia suon pohja on melkoisen epätasainen. Ylei - simmät pohjamaalajit ovat hiesu, hiekka ja hieta. Vehkasuon turpeista on rahkavaltaisia 57 % ja saravaltaisi a 43 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 7 Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (SC), sararahka- cs) sekä kortesaraturve (EqC) suon pohjakerroksissa ja rahkaturve (S) se - kä tupasvillarahkaturve (ErS) pintakerroksessa (kuva 11).
- 22 - Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, pintakerrokse n 3,7 ja pohjakerroksen 5,6. Maatuneisuus vaihtelee (kuva 11). Liekoisuus on keskimääräinen (3,0 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,1-0,5 m. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 89,3 märkäpainosta, irtotiheys 106,8 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,3 % kuivapainost a ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudella 10,1 MJ/kg (taulukko 4). Vehkasuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,28 1,02 1,30 milj.suo-m 3 yli 1 m 0,28 0,75 1,03 - - yli 2 m 0,03 0,38 0,41 - -
- 23 - Vehkasuon länsi- ja itäosa soveltuvat polttoturpeen tuotantoon. Turvekerrostuman rakenne on vaihteleva, mutta vallitsevana on kohtalaisesti maatunut saravaltainen turve. Pintakerro s on yleensä alle 0,5 m :n paksuinen. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja turvekerros jo tiivistynyt, joten tuotantokelpoiseks i alaksi on rajattu itä- ja länsipäästä noin yli 1,5 m :n syvyise t alueet (10 ha ja 25 ha). Suon keskustassa on suuret syvyysvaihtelut. Osassa suohon rajoittuvista pelloista on paksu turvekerros. A-linjaston alueen pintakerroksessa on runsaasti liekoja. Tuotantokelpoisten alueiden yhteenlaskettu hyödyntämiskelpoine n turvemäärä on noin 0,65 milj.suo-m 3, 4. Kiiskilänsuo (kl. 4332 01, x = 7012,6 ja y = 503,2) sijaitsee noin 10 km Lieksan keskustasta etelään. Suo rajoittu u moreenikankaisiin (kuva 12). Kulkuyhteydet ovat melko huonot. Pinta-ala on noin 50 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluett a 23 ha. Tutkimuspisteitä on 5,6 kpl/10 ha ja syvyysmittauksi a on 4,6 kpl/10 ha (kuva 15).
24 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat luoteispäässä pallosararäme, isovarpuräme ja kangasräme sekä keskellä ja kaakkoispäässä isovarpuräme, rahkaräme, varsinainen sararäme ja lyhytkorsinevaräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 4 rämeillä 96 Suo - alasta on ojitettu länsi- ja eteläosat. Vedet valuvat länteen, Pieliseen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Kiiskilänsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 0,9 m. Suon pohja on muodoltaa n melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni.
- 25 - Kiiskilänsuon turpeet ovat rahkavaltaisia. Puunjäännöksi ä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 24 %. Yleisimmät turve - lajit ovat rahka- ( S ), sararahka- (CS), puurahka- (Ls) ja tupasvillarahkaturve (ErS) (kuva 13). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8, pintakerrokse n 3,1 ja pohjakerroksen 7,2. Suon keskustassa on paksuhko (noi n 0,5 m) rahkavaltainen pintakerros, muutoin pääosa turvekerrostumasta on hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Liekoisuus on korkea (3,5 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (8,2 %). Kiiskilänsuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikost i ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 Hl-l 0 koko suo 0,16 0,30 0,46 milj.suo-m 3 yli 1 m 0,11 0,21 0,32 - -
26 - Kiiskilänsuossa on yli 1,5 m syvää aluetta 9 ha, mutta s e ei sovellu turvetuotantoon käytössä olevin tuotantomenetelmi n paksuhkon heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen vuoksi. 5. Viistonsuo (kl. 4332 01, x = 7041,4 ja y = 503,7) sijaitsee noin 9 km Lieksan keskustasta etelään. Suo rajoittu u kallioisiin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 14). Pinta-ala on noin 105 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluett a 83 ha ja yli kanden metrin 71 ha. Tutkimuspisteitä on 5,0 kpl / 10 ha ja syvyysmittauksia on 6,4 kpl/10 ha (kuva 15).
27 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat A-linjastolla tupasvillaräme, varputurvekangas ja ruohoturvekangas, B-linjastolla rahkaräme, lyhytkorsinevaräme ja varputurvekangas sekä suon kaakkois - osassa rahkaräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 1 %, rämeill ä 58 Vedet valuvat lounaaseen, Lehmipuroon. Kuivatusmandollisuudet ovat melko hyvät suon kaakkoista landeketta lukuun otta - matta Viistonsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 2,1 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,5 m. Tästä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 2,0 m. Suon pohja on muodoltaan melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, savi ja
28 _ Viistonsuon turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja saravaltaisia 52 %. A-linjasto on saravaltainen ja B -linjasto rahkavaltainen. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) A-linjastolla ; sararahka- (CS), rahka- (S) ja tupasvillarahkaturve (ErS ) B -linjastolla (kuva 16). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, pintakerrokse n 2,9 ja pohjakerroksen 5,5. Sararahkaturpeet ovat paremmin maatuneita kuin saraturpeet. Liekoisuus on keskimääräinen (2,8 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,6-1, 0 m (5,0 %). Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90 % märkäpainosta, tuhkapitoisuus 2,8 % kuivapainosta ja tehollinen lämpöarvo 50 % : n kosteudella 9,3 MJ/kg (taulukko 5).
- 30 - Viistonsuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,48 1,72 2,20 milj.suo-m3 yli 1 m 0,44 1,64 2,08 - - yli 2 m 0,42 1,50 1,92 - - Viistonsuon A- ja B-linjaston alueet kelpaavat polttoturve - tuotantoon. Hajapistein tutkitussa landekkeessa pintakerros o n paksu ja kaakkoisosassa on kuivatusvaikeuksia. A-linjastoll a pintakerros on ohut ja turve heikosti tai kohtalaisesti maatunutta saravaltaista turvetta. B-linjaston keskustassa pinta - kerros on paksu (kuva 16), mutta alue ei ole kovin laaja ja reu - nenpana pintakerros sisältää saraa. Paikoin esiintyy runsaast i liekoja. Tuotantokelpoista aluetta on yhteensä noin 50 ha ja sen si - sältämä käyttökelpoinen turvemäärä noin 1,12 milj.suo-m 3. 6. Kuikkasuo (kl. 4314 10, x = 7015,2 ja y = 499,6) sijait - see noin 8 km Lieksan keskustasta etelään. Suo rajoittuu lännessä hiekkamäkeen ja muualla peltoihin (kuva 17). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pinta-ala on 141 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 106 ha ja yli kanden metrin 59 ha. Tutkimuspisteitä on 4,7 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 8,0 kpl/10 ha (kuva 18). Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon luoteispäässä isovarpu - ja tupasvillaräme ja kaakkoisosassa varputurvekangas. Puusto on A-linjastolla vajaatuottoista tai riukuasteella olevaa. B-lin - jaston puusto on riukuasteella tai pinotavaraksi sopivaa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 3 %, rämeillä 41 % ja korvissa 4 %. Koko suo on ojitettu. Vedet valuvat luoteeseen ja kaakosta Pie - liseen. Kuivatusmandollisuudet ovat luoteispään Kuikkalamme n ympäristöä lukuun ottamatta hyvät. Kuikkasuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 m. Yli met - rin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,3 m. Tästä on pintakerros - ta 0,6 m ja pohjakerrosta 1,7 m. Suon pohja on muodoltaan tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiesu, jota peittää ohut lieju - kerros.
31 - Kuikkasuon turpeista on rahkavaltaisia 49 % ja saravaltaisia 51 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 11 %. Yleisemmät turvelajit ovat C, SC ja Eqc pohjakerroksess a ja S, CS ja Ers suon pintaosissa kuvat 19 ja 20). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, pintakerrokse n 3,5 ja pohjakerroksen 5,2. Liekoisuus on alhainen,( 1,8 %). Liekoja on eniten syvyys - välillä 0,1-0,5 m (3,4 %). A 1250-poikkilinjan kohdalla koilliseen pistävä lahti on suon liekoisin osa.
- 32 - Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 91,6 märkäpainosta, irtotiheys 82,7 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,3 % kuivapainosta, tuhkan sulamispiste 1305 C, tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudella 9,4 MJ/kg (taulukko 6).
- 33 - Kuikkasuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,72 1,88 2,61 milj.suo-m 3 yli 1 m 0,67 1,76 2,43 - - yli 2 m 0,57 1,13 1,70 - -
- 35 - Suurin osa Kuikkasuosta soveltuu polttoturvetuotantoon. Koillinen landeke, Kuikkalammen lähiympäristö ja kaakkoisosa n matalat alueet on rajattu tuotantokelpoisen alueen ulkopuolelle. A-linjaston alueella on paksu pintarahka (noin 1 m), jok a on poistettava ennen polttoturvetuotantoa. B-linjastolta pintakerros puuttuu (kuva 20). Pintarahka kelpaa esim. kuiviketurpeeksi. Tuotantokelpoisella alueella (yhteensä noin 68 ha ) on hyödyntämiskelpoista pintaturvetta noin 0,53 milj.suo-m 3 j a polttoturvetta noin 0,95 milj.suo-m 3, 7. Suolamminsuo (kl. 4331 06, x = 7004,7 ja y = 516,5) si - jaitsee noin 27 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittu u moreenikankaisiin. Suokuvio on hyvin rikkonainen mineraalimaa n saarien vuoksi. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 21). Pinta-al a on noin 50 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 26 ha j a yli kanden metrin 13 ha. Tutkimuspisteitä on 2,0 kpl/10 ha.
- 36 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme, tupasvillarämeojikko ja rahkarämeojikko. Tutkimuspisteistä on avo - soilla 10 % ja rämeillä 90 Suoalasta on ojitettu noin 8 0 Vedet valuvat koilliseen Yli-Siikajärveen. Kuivatusmandollisuudet ovat suon eteläosassa huonot lampien vuoksi. Suolamminsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Suon pohja on muodoltaa n melko epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hie - ta.
1-37 - Suolamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 85 % ja saraval - taisia 15 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat CS, ErCS ja SC. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, pintakerrokse n 3,6 ja pohjakerroksen 5,6, Liekoisuus on erittäin alhainen (0,8 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Suolamminsuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,16 0,51 0,67 milj.suo-m3 yli 1 m 0,16 0,36 0,52 - - yli 2 m 0,10 0,22 0,32 - Suolamminsuo ei sovellu turvetuotantoon suokuvion rikkonaisuuden, paksun maatumattoman pintakerroksen ja kuivatusvaikeuksien vuoksi. 8. Likosuo (kl.4331 06, x = 7005,7 ja y = 516,1) sijaitse e noin 26 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenikankaisiin, kaakossa suo jatkuu Suolamminsuona (nro 7). Kulku - yhteydet ovat hyvät (kuva 21). Pinta-ala on noin 25 ha, mistä o n yli metrin syvyistä aluetta 7 ha ja yli kanden metrin 3 ha. Tutkimuspisteitä on 3,6 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillarämeojikko, varsi - nainen sararäme ja sararämeojikko, rahkaräme ja rahkarämeojikko, korpiräme ja korpirämeojikko. Tutkimuspisteistä on avosoill a 15 % ja rämeillä 85 %. Suoalasta on ojitettu noin 70 %. Luoteisosa on ojittamaton. Vedet valuvat luoteeseen. Kuivatusmahdollisuudet ovat melko hyvät. Likosuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m. Tästä on pintakerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Suon pohja on muodoltaan melk o tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Likosuon turpeista on rahkavaltaisia 98 % ja saravaltaisi a 2 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat ErCS, CS, S ja ErS.
- 38 - Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, pintakerrokse n 3,3 ja pohjakerroksen 6,2. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,8 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,6-1,0 m. Likosuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti ja hy - vin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,13 0,13 0,26 milj.suo-m 3 yli 1 m 0,05 0,09 0,14 - - yli 2 m 0,03 0,06 0,08 - Likosuo ei sovellu turvetuotantoon paksun maatumattoman pintakerroksen vuoksi. 9. Korisevankankaansuo (kl. 4331 06, x = 7002,0 ja y = 514,3 ) sijaitsee noin 25 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loiviin moreenimäkiin (kuva 22). Kulkuyhteydet suolle ova t melko hyvät. Pinta-ala on noin 35 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 10 ha. Tutkimuspisteitä on 1,1 kpl/10 ha.
- 39 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat luoteisosassa korpiräme j a varsinainen korpi, keskustassa isovarpuräme ja tupasvillaräme, kaakkoispäässä sararäme. Suo on luonnontilainen. Vedet valu - vat länteen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Korisevankankaansuon turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä on pintakerrosta 0,3 m ja pohjakerrosta 1,2 m. Suon pohja on muodol - taan melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Korisevankankaansuon turpeista on rahkavaltaisia 62 % j a saravaltaisia 38 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 44 %. Yleisimmät turvelajit ovat LSC, ErCS ja CS. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, pintakerrokse n 1,8 ja pohjakerroksen 6,3. Liekoisuus on Korkea ( 4,0 %). Liekoja on eniten syvyysvä - lillä 0,1-1,0 m. Korisevankankaansuon turve jakautuu eri syvyysalueilla hei - kosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 T?5-10 H1-1 0 koko suo 0,10 0,22 0,32 milj.suo-m 3 yli 1 m 0,03 0,12 0,15 - - Korisevankankaansuo ei sovellu turvetuotantoon mataluuten - sa vuoksi. 10. Korisevansuo (kl. 4331 06, x = 7003,0 ja y = 514,0) si - jaitsee noin 25 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittu u kivisiin, suuntautuneisiin moreeniselänteisiin. Kulkuyhteyde t ovat hyvät (kuva 23)., Pinta-ala on noin 25 ha, mistä on yli met - rin syvyistä aluetta 8 ha ja yli kanden metrin 3 ha. Tutkimus - pisteitä on 1,2 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat ruohoinen saraneva ja ruohoinen sararäme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 33 % ja rämeil - lä 67 %. Suo on lähes luonnontilainen. Vedet valuvat luoteeseen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Korisevansuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Yl i metrin syvisen alueen keskisyvyys on 1,9 m. Tästä on pintaker - rosta 1,1 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on muodoltaa n melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni.
- 40 - Korisevansuon turpeista on rahkavaltaisia 14 % ja saravaltaisia 86 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 2 Yleisimmät turvelajit ovat SC ja PrSC. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, pintakerrokse n 2,5 ja pohjakerroksen 7,1. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,9 %). syvyysvälillä 1,6-2,0 m. Liekoja on enite n Korisevansuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,15 0,12 0,26 milj.suo-m 3 yli 1 m 0,09 0,06 0,15 - - yli 2 m 0,06 0,03 0,08 - " - Korisevansuo ei sovellu turvetuotantoon, koska alue on pie - ni ja turve heikosti maatunutta saraturvetta, joka sopii huonosti palaturvetuotantoon.
- 41-11. Katajasuo (kl. 4331 06, x = 7003,9 ja y = 511,6) sijait - see noin 23 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lohkareisiin moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvä t (kuva 24). Pinta-ala on noin 95 ha, mistä on yli metrin syvyista aluetta 50 ha ja yli kanden metrin 11 ha. Tutkimuspisteit ä on 0,9 kpl/10 ha (kuva 26). Vallitsevina suotyyppeinä ovat luoteisosassa korpiräme, varsinainen sararämeojikko ja isovarpurämeojikko ja kaakkois - osassa rimpineva, tupasvillaräme ja isovarpurämeojikko. Tut - kimuspisteistä on avosoilla 11 % ja rämeillä 78 Suoalasta on ojitettu noin 75 luoteis- ja kaakkoispäät. Vedet valuva t Katajapuroa pitkin luoteeseen. Kuivatusmandollisuudet ovat melko hyvät. Katajasuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,3 m. Suon pohja on muodoltaa n melko tasainen, joskin kivinen. Yleisimmät pohjamaalajit ova t moreeni ja hiekka.
42 - Katajasuon turpeista on rahkavaltaisia 67 % ja saravaltaisia 33 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat ErCS, CS ja SC. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, pintakerrokse n 2,7 ja pohjakerroksen 6,1. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,4 %). syvyysvälillä 0,6-1,0 m (1,2 %). Liekoja on enite n Katajasuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,34 0,77 1,11 milj.suo-m3 yli 1 m 0,18 0,66 0,83 - - yli 2 m 0,06 0,21 0,26 - - Katajasuon kolme erillistä yli 1,5 m :n syvyistä aluett a kelpaavat polttoturpeen pientuotantoon, mutta syrjäisen sijaintinsa tähden vain läheisen Järhänsuon lisäalueina. Katajasuo n tuotantokelpoinen alue on yhteensä noin 20 ha ja sen käyttökelpoinen turvemäärä on yhteensä noin 0,34 milj.suo-m3. 12. Järhänsuon (kl. 4331 06, x = 7003,6 ja y = 513,7) sijaitsee noin 23 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittu u moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 25). Pinta - ala on noin 85 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 68 ha j a yli kahden metrin 21 ha. Tutkimuspisteitä on 5,8 kpl/10 ha (kuva 26). Vallitsevina suotyyppeinä ovat itä- ja pohjoisosassa tupasvillaräme ; keskiosassa lettoräme, rimpilettomuuttuma ja rimpiletto ; pohjoispäässä luhtaneva ; luoteisosassa sararäme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 18 %, rämeillä 53 % ja korvissa 4 %. Suon keskiosa on ojitettu. Vedet valuvat luoteeseen Siikajärveen ja Katajapuroon. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Järhänsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,6 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,8 m. Tästä on pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Suon pohja on muodoltaa n melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni.
44 - sia 35 Järhänsuon turpeista on rahkavaltaisia 65 % ja saravaltai - Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 3 Yleisimmät turvelajit ovat cs, sc, PrCS ja PrSC (kuvat 27, 28 ja 29). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 pintakerrokse n 3,6 ja pohjakerroksen 6,1. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,7 å ) Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,6-1,0 m (2,4 %). Järhänsuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,32 1,02 1, 34 milj.suo-m 3 yli 1 m 0,27 0,98 1,25 - - yli 2 m 0,14 0,44 0,58 - -
Järhänsuon B-linjaston alue ja A-linjaston länsiosa soveltuvat polttoturvetuotantoon. A-linjaston keskustassa on paljo n syvyysvaihteluita ja pohjoisosa on melko matala ja osaksi luon - nontilainen. Tuotantokelpoinen alue on noin 25 ha ja sisältää noin 0,54 milj.suo-m 3 saravaltaista turvetta, joka on melko maa - tunutta ja sisältää eri lisätekijöitä. B-linjaston pelloilta on turvetuotanto helposti käynnistettävissä. 13. Akansuo (kl. 4331 06, x = 7003,0 ja y = 516,0) sijait - see noin 25 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suokuvio on rikkonainen lukuisten saarte n vuoksi (kuva 30). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pinta-ala on noi n 125 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 84 ha ja yli kahden metrin 26 ha. Tutkimuspisteitä on 1,7 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat luoteisosassa rahkaräme ; keskiosassa isovarpurämemuuttuma ja rahkaräme ja kaakkoisosas - sa isovarpuräme ja varsinainen korpi. Tutkimuspisteistä on
4 7 rämeillä 90 % ja korvissa 10 Suoalasta on ojitettu koillisosa (n. 20 %). Vedet valuvat Siikajokeen ja sitä pitkin pohjoiseen. Kuivatusmandollisuudet ovat länsiosassa hyvät ja itäosassa melko huonot. Akansuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,8 m. Tästä on pintakerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 1,1 m. Suon pohja on muodoltaan melk o tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Akansuon turpeista on rahkavaltaisia 67 % ja saravaltaisi a 33 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat S, ErS, j a Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, pintakerrokse n 2,8 ja pohjakerroksen 6,2. Liekoisuus on keskimääräinen (2,5 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 (6,9 %).
- 48 - Akansuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti ja hy - vin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,75 1,01.1,76 milj.suo-m3 yli 1 m 0,59 0,90 1,49 - yli 2 m 0,23 0,44 0,67 - - Akansuo ei sovellu turvetuotantoon, koska itäosassa on kui - vatusvaikeuksia ja luoteisosassa maatumaton pintakerros on liia n paksu. 14. Makkarakoskensuo (kl. 4331 06, x = 7008,4 ja y = 515,2 ) sijaitsee noin 23 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjoisessa Siikajokeen ja muualla loiviin moreenikankaisii n (kuva 31). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pinta-ala on noin 35 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 7 ha ja yli kanden metrin 1 ha. Tutkimuspisteitä on 3,1 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme ja tu - pasvillaräme. Puusto on riukuasteella olevaa mäntyä ja koivua. Suo on luonnontilainen. Vedet valuvat Siikajokeen ja edellee n Siikajärveen. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalaiset. Makkarakoskensuon turvekerrostuman keskipaksuus on, 0,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 1,1 m. Suon pohja on muodol - taan melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Makkarakoskensuon turvekerrosto on rahkavaltainen. Puun - jäännöksiä sisältäviä turpeita ei ole. Yleisimmät turvelajit ovat CS ja ErCS (kuva 32). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, pintakerrokse n 3,5 ja pohjakerroksen 6,1. Liekoisuus on alhainen (0,9 %). Liekoja on eniten syvyys - välillä 0,6-1,0 m 11,4 %). Makkarakoskensuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikos - ti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,17 0,13 0,30 milj.suo-m 3 yli 1 m 0,04 0,08 0,12 - - yli 2 m 0,00 0,02 0,02 - -
- 50 - Makkarakoskensuo ei sovellu turvetuotantoon mataluutens a ja paksuhkon maatumattoman pintakerroksen vuoksi. 15. Järhänkorpi (kl. 4331 06, x = 7004,9 ja y = 514,5) sijaitsee noin 22 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja etelässä Siikajokeen (kuva 31). Kulkuyhtey - det ovat hyvät. Pinta-ala on noin 120 ha, mistä on yli metri n syvyistä aluetta 50 ha ja yli kahden metrin 21 ha. Tutkimuspis - teitä on 1,1 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon itäosassa rahkarämemuuttuma ; eteläosassa rahkaräme- ja kangasrämemuuttuma ja länsi - osassa rahkarämemuuttuma. Tutkimuspisteistä on rämeillä 85 %. Koko suo on ojitettu. Vedet valuvat Siikajokeen ja edellee n Siikajärveen. Kuivatusmandollisuudet ovat suon itäosassa Järhänlampien takia huonot, muutoin melko hyvät. Järhänkorven turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m. Tästä on pintaker - rosta 0,7 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Suon pohja on muodoltaa n melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Järhänkorven turpeista on rahkavaltaisia 80 % ja saravaltaisia 20 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 31 %. Yleisimmät turvelajit ovat LS, ErS, S ja CS. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, pintakerrokse n 3,0 ja pohjakerroksen 6,7. Liekoisuus on keskimääräinen (2,9 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,6-1,0 m (7,7 %). Järhänkorven turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,39 1,13 1,52 milj.suo-m 3 yli 1 m 0,33 0,69 1,02 - - yli 2 m 0,20 0,42 0,62 - " - Järhänkorpi ei sovellu turvetuotantoon, koska suon itäosas - sa lammet vaikeuttavat kuivatusta. Suon länsiosassa tuotantokelpoinen alue on kooltaan pieni ja heikosti maatunut rahkaval - tainen pintakerros on paksu.
51 16. Pappilansuo (kl. 4331 06, x = 7006,5 ja y = 531,3) sijaitsee noin 20 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittu u moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pinta-ala on noi n 40 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 3 ha. Tutkimuspisteitä on 0,8 kpl/10 ha (kuva 33 ja 38). Vallitsevina suotyyppeinä ovat pallosararäme ja kangasräme. Suo on luonnontilainen. Vedet valuvat lounaaseen Siikajärveen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Pappilansuon turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Tästä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on muodoltaa n melko tasainen. Yleisin maalaji on moreeni. Pappilansuon turvekerrostuma on rahkavaltainen. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 50 Yleisimmä t turvelajit ovat LS, CS, ja S.
52 - Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, pintakerrokse n 2,2 ja pohjakerroksen 6,6. Liekoisuus on keskimääräinen (2,8 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,6-1,0 m (11,1 %). Pappilansuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,10 0,18 0,29 milj.suo-m3 yli 1 m 0,01 0,02 0,04 - - Pappilansuo ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa vuoksi. 17. "Välisuonniitynsuo" (kl. 4331 06, x = 7010,4 ja y = 518,8) sijaitsee noin 23 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu moreenimäkiin (kuva 34). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pinta-ala on noin 20 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluett a 6 ha ja yli kanden metrin 3 ha. Tutkimuspisteitä on 2,0 kpl / 10 ha. Suon pohjois- ja keskiosa on turvepeltoa. Suoalasta o n ojitettu koillisosa. Vedet valuvat etelään. Kuivatusmandoll i - suudet ovat hyvät. Välisuonniitynsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1m. Tästä on pintakerrosta 1,6 m ja pohjakerrosta 0,5 m. Suon pohja on muodol - taan melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Välisuonniitynsuon turpeista on rahkavaltaisia 90 % ja sa - ravaltaisia 10 %. Puunjäännöksiä sisältäviä turpeita ei tavat - tu. Yleisimmät turvelajit ovat CS, ErCS ja SC. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, pintakerrokse n 4,0 ja pohjakerroksen 7,2. Liekoisuus on alhainen (1,7 %). Liekoja on eniten syvyys - välillä 1,6-2,0 m. Välisuonniitynsuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikos - ti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti :
53 - H1-4 H5-10H 1-1 0 koko suo 0,19 0,03 0,22 milj.suo-m3 yli 1 m 0,10 0,03 0,13 - - yli 2 m 0,05 0,03 0,08 - - Välisuonniitynsuo soveltuu tilakohtaiseen polttoturvetuotantoon. Turvekerrostuma on paksu, pintakerros yleensä ohut j a keskustan turvepelloilta tuotanto on helposti käynnistettävissä. Tuotantokelpoinen alue on noin 5 ha ja sen hyödyntämiskelpoinen turvemäärä noin 0,10 milj.suo-m 3. 18. Likolamminsuo (kl. 4331 06, x = 7006,5 ja y = 517,7) sijaitsee noin 23 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittu u korkeisiin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat melko huonot.. Au -
5 4 totie sivuaa suon eteläpäätä. Pinta-ala on noin 20 ha, mistä o n yli metrin syvyistä aluetta 12 ha ja yli kanden metrin 4 ha _ Tutkimuspisteitä on 2,0 kpl/10 ha (kuva 35). Vallitsevina suotyyppeinä ovat eteläosassa sararäme, keski - osassa isovarpurämemuuttuma ja pohjoisosassa isovarpuräme. Suo - alasta on ojitettu noin 30 % (suon keskusta). Vedet valuva t länteen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Likolamminsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Suon pohja on muodoltaa n melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta j a hiekka.
- 55 - Likolamminsuon turpeista on rahkavaltaisia 79 % ja saraval - taisia 21 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat ErS, C ja CS. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, pintakerrokse n 2,7 ja pohjakerroksen 6,9. Liekoisuus on korkea (3,7 %). Liekoja on eniten syvyysvä - lillä 0,6-1,0 m (11,2 %). Likolamminsuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikost i ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,08 0,21 0,29 milj.suo-m3 yli 1 m 0,06 0,17 0,23 - - yli 2 m 0,03 0,09 0,12 - " - Likolamminsuon eteläosan pelto soveltunee tilakohtaisee n palaturvetuotantoon. Muualla heikosti maatunut pintakerros o n yleensä paksuhko ja käyttömandollisuuksien tarkempi selvittely vaatii lisää tutkimuspisteitä. 19. Ruohosuo (kl. 4331 06, x = 7008,2 ja y = 512,4) sijait - see noin 18 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loi - viin moreenikankaisiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pinta-ala o n noin 25 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 16 ha ja yl i kahden metrin 2 ha. Tutkimuspisteitä on 2,4 kpl/10 ha (kuva t 37 ja 38). Vallitsevina suotyyppeinä ovat pohjoisosassa rahkaräme- j a sararämemuuttuma ja eteläosassa sararäme ja tupasvillaräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 17 % ja rämeillä 83 Suoalasta o n ojitettu noin 20 %. Vedet valuvat etelään Emopuroa pitkin. Kui - vatusmandollisuudet ovat hyvät. Ruohosuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m. Yli met - rin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintakerros - ta 1,3 m ja pohjakerrosta 0,4 m. Suon pohja on muodoltaan melk o tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Ruohosuon turpeista on rahkavaltaisia 33 % ja saravaltaisi a 67 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat SC, ErS, ShS ja CS.
- 56 - Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0, pintakerrokse n 3,4 ja pohjakerroksen 6,0. Liekoisuus on korkea (3,4 %). Liekoja on eniten syvyysvä - lillä 0,6-1,0 m (7,7 %). Ruohosuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti ja hy - vin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,25 0,08 0,32 milj.suo-m 3 yli 1 m 0,20 0,06 0,27 - - yli 2 m 0,02 0,03 0,04 - - Kapea ja matalahko Ruokosuo ei sovellu turvetuotantoon. 20. Tetrisuo (kl. 4331 06, x = 7008,0 ja y = 510,5) sijait - see noin 17 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loh - kareisiin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pinta-ala on noin 40 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 22 ha ja yl i kanden metrin 11 ha. Tutkimuspisteitä on 1,5 kpl/10 ha (kuva 36). Vallitsevina suotyyppeinä ovat länsipäässä lyhytkorsinev a ja lyhytkorsinevaojikko ; keskiosassa kalvakkaneva- ja lyhytkor - sinevaojikko ; itäosassa korpirämemuuttuma ja rahkaräme. Tutki - muspisteistä on avosoilla 50 % ja rämeillä 33 %. Suoalasta o n ojitettu noin 80 %. Vedet valuvat kaakkoon Emolampeen. Kuivatusmandollisuudet ovat Emolammen ympäristöä lukuun ottamat - ta hyvät. Tetrisuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m. Tästä on pintakerros - ta 1,1 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suo koostuu useista yli 2 m : n syvyisistä altaista. Suon pohja on muodoltaan melko epätasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja hiekka. Tetrisuon turpeista on rahkavaltaisia 39 %, saravaltaisia 59 % ja ruskosammalvaltaisia 3 %. Puunjäännöksiä sisältä - vien turpeiden kokonaisosuus on 4 %. Yleisimmät turvelajit ova t SC, ShSC, CS ja ErS. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, pintakerrokse n 3,5 ja pohjakerroksen 6.0.
57 - Liekoisuus on korkea (3,8 %). Liekoja on eniten syvyysvä - lillä 0,6-1,0. L. Tetrisuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti ja hy - vin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 0,35 0,24 0,5 9 yli 1 m 0,25 0,23 0,4 7 yli 2 m 0,12 0,20 0,3 2 milj. suo-m 3 Tetrisuo ei sovellu turvetuotantoon, koska länsiosassa pintakerros on liian paksu ja itäosassa on kuivatusvaikeuksia. Keskustan pelloilla turvekerroksen paksuus vaihtelee voimakkaasti. Peltojen länsipuolella on paksu turvekerros, mutta se soveltu u huonosti polttoturvetuotantoon.
- 58-21. Sokosuo (k1. 4331 06, x = 7008,2 ja y = 513,4) sijait - see noin 20 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittu u loiviin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuvat 37 j a 38). Pinta-ala on noin 245 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 149 ha ja yli kanden metrin 81 ha. Tutkimuspisteitä o n 3,6 kpl/10 ha.
- 60 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat pohjoisosassa keidasräme ; keskiosassa rahkaräme ja rahkaneva ; eteläosassa isovarpuräme j a isovarpurämemuuttuma ; länsiosassa tupasvillaräme. Tutkimuspis - teistä on avosoilla 8 %, rämeillä 90 % ja korvissa 1 %. Suoalasta on ojitettu noin 30 % suon kaakkoisosassa. Vedet valuvat koilliseen Pitkäjärveen. Kuivatusmandollisuudet ovat suon etelä- ja keskiosassa huonot. Sokosuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m. Yli met - rin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Suon pohja on muodoltaa n melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreen i ja hieta. Sokosuon turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat S, CS, C ja SC (kuvat 39, 4 0 ja 41). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, pintakerrokse n 2,5 ja pohjakerroksen 6,3. Liekoisuus on alhainen (1,2 %). Liekoja on eniten syvyys - välillä 0,6-1,0 m (3,9 %). Sokosuon turve jakautuu eri syvyysalueilla heikosti ja hy - vin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 1,21 2,33 3,54 milj.suo-m 3 yli 1 m 0,95 2,07 3,02 yli 2 m 0,64 1,40 2,04 - _ Sokosuon käyttäminen poittoturvetuotantoon edellyttää pin - takerroksen hyödyntämistä kasvuturpeena ja kuivauksen järjestä - mistä osaksi pumppaamalla.
64-22. Mantsinsuo (kl. 4332 04, x = 7011,8 ja y = 519,6) sijaitsee noin 21 km Lieksan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittu u moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 42). Pinta-al a on 71 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 37 ha ja yli kah - den metrin 15 ha. Tutkimuspisteitä on 4,1 kpl/10 ha ja syvyys - mittauksia on 7,1 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillarämemuuttuma, keidasrämemuuttuma, varputurvekangas, lyhytkorsinevamuuttuma j a reunoilla kangasrämeojikko. Tutkimuspisteistä on avosoilla 7 rämeillä 69 % ja korvissa 2 Suo on ojitettu luoteisosaa lukuun ottamatta. Vedet valuvat suon läpi virtaavaa Raiviopuro a pitkin pohjoiseen sekä länteen. Kuivatusmandollisuudet ova t Mantsinlammen ympäristöä lukuun ottamatta hyvät. Mantsinsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 1,1 m. Suon pohja on muodoltaan