KOIVISTONKYLÄ-5371-6 ja -5369-3, SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.6.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8543. Asian hyväksyminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan toimivaltaan. TIIVISTELMÄ Kaava-alueen sijainti ja luonne Alue sijaitsee n. 3,5 km kaakkoon kaupungin keskustasta Koivistonkylän kaupunginosassa. Lähiympäristö on pientaloaluetta, jonka rakennuskanta on varsin eri-ikäistä. Kaavamuutos koskee korttelin nro 5371 tonttia nro 6, joka sijaitsee Sipilänkadun ja Sipilänkujan kulmassa osoitteessa Sipilänkatu 8 / Sipilänkuja 1. Tontin pinta-ala on 2190 m² ja sillä sijaitsee vuonna 1920 valmistunut yksikerroksinen, harjakattoinen omakotirakennus, jossa kerrosalaa on noin 60 m². Lisäksi kiinteistöön kuuluu kaksi talousrakennusta, jotka sijaitsevat osittain katualueella. Rakennukset on tarkoitus purkaa. Kaavahanke laajentui koskemaan myös korttelin nro 5369 tonttia nro 3, joka sijaitsee osoitteessa Sipilänkatu 5. Tontin pinta-ala on 1353 m² ja sillä sijaitsee vuonna 1966 valmistunut yksikerroksinen, harjakattoinen omakotirakennus, jossa kerrosalaa on noin 96 m². Lisäksi tontilla on kaksi talousrakennusta. Kaavaprosessin vaiheet Aloitteen kaavan laatimisesta ovat tehneet tontin 5371-6 omistajat, jotka ovat hakeneet tontin jakamista ja rakennusoikeuden lisäämistä. Asia on kuulutettu vireille asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville 17.4.- 15.5.2014 väliseksi ajaksi. Tontin 5369-3 omistaja liittyi hankkeeseen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olon aikana. Suunnitelmasta jätti määräaikaan mennessä kommentin Pirkanmaan Maakuntamuseo ja määräajan jälkeen Tampereen Vesi liikelaitos. Maakuntamuseo totesi kommentissaan, ettei sillä ole huomautettavaa suunnitelmasta eikä sen täten tarvitse olla jatkossa mukana hankkeessa. Asemakaavaluonnos kuulutettiin nähtäville 3.7. 21.8.2014 väliseksi ajaksi. Luonnoksesta ei jätetty mielipiteitä tai lausuntoja. Asemakaavan keskeinen sisältö Asemakaavamuutoksella tontit 5371-6 ja 5369-3 jaetaan kukin kahdeksi uudeksi tontiksi. Tonttien käyttötarkoitus muuttuu asuinja liikerakennusten korttelialueesta erillispientalojen korttelialueeksi. Alueelle saa rakentaa erillispientaloja sekä autosuoja- tai talousrakennuksia. Rakennusoikeutta lisätään muodostuville tonteille uudisrakennuksia tai laajennuksia varten.
Mitoitus Asemakaavan muutoksella jaetaan 2190 m²:n suuruinen tontti nro 5371-6 kahdeksi pientalotontiksi. Tontin nro 20 pinta-alaksi tulee 1153 m² ja tehokkuudeksi e=0,23. Tontin nro 21 pinta-alaksi tulee 1037 m² ja tehokkuudeksi e=0,25. Molemmille tonteille osoitetaan rakennusoikeutta 210 k-m² asuinrakennusta varten sekä 50 k-m 2 talousrakennusta varten. Rakennusoikeus lisääntyy 326 k-m². Lisäksi jaetaan 1353 m²:n suuruinen tontti nro 5369-3 kahdeksi pientalotontiksi. Tontin numero 8 pinta-alaksi tulee 611 m² ja tehokkuudeksi 0,3. Tontin numero 9 pinta-alaksi tulee 742 m² ja tehokkuudeksi 0,28. Tontille 8 osoitetaan rakennusoikeutta 180 k- m 2 ja tontille 9 210 k-m 2. Rakennusoikeus lisääntyy 196 m 2. Yhteensä rakennusoikeus lisääntyy kaavamuutoksella 522 m 2. Kaavamuutoksella muodostuu kaksi uutta pientalotonttia. Asemakaavan toteuttaminen Tonttijako laaditaan sitovana ja kaavan yhteydessä. Asemakaava toteutetaan sen saatua lainvoiman. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee Tampereen kaupungin Koivistonkylän kaupunginosan korttelin nro 5371 tonttia nro 6 ja korttelin nro 5369 tonttia nro 3. Asemakaavan muutoksella ja tonttijaolla muodostuvat Tampereen kaupungin Koivistonkylän kaupunginosan korttelin nro 5371 tontit nro 20 ja nro 21 sekä korttelin 5369 tontit nro 8 ja 9. Kaavan laatija Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, suunnittelija Aapo Huotarinen ja kaavoitusarkkitehti Hanna Ohtola Dno TRE: 1773/10.02.01/2014 Vireilletulo: 17.4.2014 1.2 Kaava-alueen sijainti Alue sijaitsee n. 3,5 km kaakkoon kaupungin keskustasta Koivistonkylän kaupunginosassa osoitteissa Sipilänkatu 8/ Sipilänkuja 1 ja Sipilänkatu 5. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus Koivistonkylä-5371-6 ja -5369-3, Sipilänkatu 8 ja Sipilänkatu 5, pientalotonttien jakaminen ja rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8543. 1.4 Luettelo asiakirjoista
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.4.2014, tarkistettu 30.6.2014 - Asemakaavakartta 30.6.2014 - Havainnepiirros 30.6.2014 - Asemakaavan seurantalomake 1.7.2014 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 2.1.1 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Koivistonkylän kaupunginosassa, Kivimäenkadun varrella. Koivistonkylä on pientalovaltainen alue, joka on alkanut rakentumaan 1920-luvulla. Hallitsevana talotyyppinä ovat 20-luvun klassismin ja jälleenrakennuskauden pientalot. Paikoin, erityisesti pääväylien läheisyydessä ne ovat kuitenkin korvautuneet uudemmilla taloilla. Vanhan pientaloalueen kodikas ja viehättävä ilme on kuitenkin paikoin vielä säilynyt. 2.1.2 Luonnonympäristö Alue on hoidettua piha-aluetta. Maaperä on soramoreenia (Geologian tutkimuskeskus 11/2010). 2.1.3 Rakennettu ympäristö Suunnittelualueen lähiympäristö on pientaloaluetta, jonka rakennuskanta on varsin eri-ikäistä. Alueen lähistöltä kulkevat hyvät joukkoliikenneyhteydet. Muutaman sadan metrin säteellä suunnittelualueesta sijaitsevat mm. Koivistonkylän koulu sekä Pirkanmaan ammattioppilaitoksen toimitiloja. Tonttilla 5371-6 sijaitsee vuonna 1920 valmistunut I-kerroksinen, harjakattoinen omakotirakennus, jossa kerrosalaa on noin 60 m². Lisäksi kiinteistöön kuuluu kaksi talousrakennusta, jotka sijaitsevat osittain katualueella. Rakennukset on tarkoitus purkaa. Tontilla 5369-3 sijaitsee vuonna 1966 valmistunut yksikerroksinen, harjakattoinen omakotirakennus, jossa kerrosalaa on noin 96 m². Talo on muurattu ja julkisivuiltaan valkeaa tiiltä. Lisäksi tontilla on kaksi talousrakennusta. 2.1.4 Maanomistus Tontin 5371-6 omistavat Pertti ja Sari Purasmaa sekä Mika ja Heli Ketola. Tontin 5369-3 omistaa Terhi Helminen. 2.2 Suunnittelutilanne 2.2.1 Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset
2.2.1.1 Maakuntakaava Pirkanmaan 1. maakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa 9.3.2005, ja valtioneuvosto on vahvistanut sen 29.3.2007. Maakuntakaavassa alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. 2.2.1.2 Yleiskaava Tampereen kantakaupungin 12.12.2000 vahvistetun yleiskaavan mukaan alue on pientalovaltaista asuinaluetta. 2.2.1.3 Asemakaava Tonteilla 5371-6 ja 5369-3 on voimassa 4.6.1953 vahvistettu asemakaava nro 373. Asemakaavassa tontit on osoitettu asuintai liikerakennusten korttelialueeksi. Tontilla 5371-6 on ohjeluontoiset rakennusalat asuinrakennukselle ja talousrakennukselle. Kattokaltevuus on kaavamääräyksen mukaan 1:1½, räystään enimmäiskorkeus 5 m ja katon harjalinja Sipilänkujan suuntainen. Kaavassa asemakaavan mukaisella tontilla on rakennusoikeutta 194m², mikä vastaa tonttitehokkuutta 0,09. Tontilla 5369-3 on ohjeluontoiset rakennusalat asuinrakennukselle ja talousrakennukselle. Kattokaltevuus on kaavamääräyksen mukaan 1:1½, räystään enimmäiskorkeus 5 m ja katon harjalinja Sipilänkadun suuntainen. Kaavassa asemakaavan mukaisella tontilla on rakennusoikeutta 194m² mikä vastaa tonttitehokkuutta 0,14. 2.2.1.4 Tonttijako Tonttia 5371-6 koskeva tonttijako nro 1167 on hyväksytty 9.11.1954. Tontti on merkitty tonttirekisteriin 31.10.2013. Tonttia 5369-3 koskeva tonttijako nro 1702 on hyväksytty 30.8.1958. Tontti on merkitty tonttirekisteriin 12.6.1959. 2.2.1.5 Pohjakartta Pohjakartta on Tampereen kaupungin kaupunkimittauksen laatima ja se on tarkistettu v. 2014. 3 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 3.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Asemakaavan muutos laaditaan tonttien 5371-6 ja 5369-3 omistajien aloitteesta. 3.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Tontin 5371-6 omistajien tekemässä aloitteessa 5.3.2014 kirjatussa hakemuksessa esitetään tontin jakamista kahdeksi pientalotontiksi ja rakennusoikeuden lisäämistä.
Tontin 5369-3 omistajan tekemässä aloitteessa 21.5.2014 kirjatussa hakemuksessa esitetään tontin jakamista kahdeksi pientalotontiksi ja rakennusoikeuden lisäämistä. Asemakaavan muutos laaditaan tonttien omistajien aloitteesta ja siitä peritään taksan mukaiset kulut. 3.3 Osallistuminen ja yhteistyö 3.3.1 Osalliset Osallisia ovat kaavamuutoksen hakijat, naapurikiinteistöt, Koivistonkylän omakotiyhdistys ry, kaupungin eri toimialat, ympäristöpalvelut, kiinteistötoimi, pelastuslaitos, kaupunkiympäristön kehittäminen ja muut ilmoituksensa mukaan. 3.3.2 Vireilletulo Asemakaavamuutos on tullut vireille 17.4.2014, jolloin osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville. 3.3.3 Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Ennen asemakaavan muutoshakemuksen jättämistä hakijat ovat esitelleet hankkeen naapureilleen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville 17.4. 15.5.2014 väliseksi ajaksi palvelupiste Frenckelliin sekä kaavoituksen Internet-sivuille mielipiteiden saamista varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma postitettiin lisäksi hakijalle, naapurikiinteistöille ja Koivistonkylän omakotiyhdistykselle. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin kaksi kommenttia. Tampereen vesi totesi kommentissaan, että nykyiset rakennukset tai niiden tilalle tuleva uudisrakennus voidaan liittää Sipilänkadulla vesijohtoon ja jätevesiviemäriin. Lisäksi asemakaavassa huomioitavaksi tulisi mahdollinen liittyminen etelänpuoleisen tontin kautta sadevesiviemäriin. Hakijoiden toiveesta ja Tampereen Veden kanssa käydyn keskustelun perusteella vesijohto ja viemäriyhteydet johdetaan tontin 5371-6 lounaiskulmasta molemmille uusille tonteille, jolloin syntyvälle tontille 5371-20 merkitään johtorasite. Pirkanmaan Maakuntamuseo ilmoitti tutustuneensa hankkeeseen ja totesi, ettei sillä ole siitä huomautettavaa eikä näin ollen tarvetta olla enää jatkossa mukana hankkeessa. Asemakaavaluonnos kuulutettiin nähtäville 3.7. - 21.8.2014 väliseksi ajaksi. Luonnoksesta on pyydetty lausunnot kaupungin asianosaisilta hallintokunnilta. Samat asiakirjat on lisäksi lähetetty aloitteen tekijälle. Luonnoksesta ei jätetty mielipiteitä tai lausuntoja. 3.4 Asemakaavan tavoitteet
Asemakaavan tavoitteena on jakaa tontti Koivistonkylä-5371-6 kahdeksi pientalotontiksi, joille molemmille osoitetaan rakennusoikeutta erillispientaloa ja talousrakennusta varten. Samoin myös tontti Koivistonkylä-5369-3 jaetaan kahdeksi pientalotontiksi, joille molemmille osoitetaan rakennusoikeutta erillispientaloa ja talousrakennusta varten. Asemakaavan muutos on Tampereen kantakaupungin yleiskaavan kaupunkirakenteen täydentämistavoitteiden mukainen. 3.5 Asemakaavaratkaisun valinta ja perusteet Koska tontit 5371-6 ja 5369-3 ovat nykytilanteessa väljiä ja molemmilla tonteilla on riittävästi tilaa uudelle omakotitalolle, voidaan hakemusten mukaista kaavamuutosta pitää perusteltuna. Kaavamuutos tehostaa alueen maankäyttöä ja vastaa tonttien omistajien laatimia aloitteita. Asemakaavan muutoksen valmisteluvaiheessa tutkittiin erilaisia vaihtoehtoja rakennusalojen sijoittamisesta muodostettaville tonteille. Valittua ratkaisua suunniteltaessa on otettu huomioon kaupunkikuvalliset näkökohdat. 4 ASEMAKAAVAN KUVAUS 4.1 Kaavan rakenne Asemakaavamuutoksella tontit 5371-6 ja 5369-3 lohkotaan kukin kahdeksi tontiksi. Tonttien käyttötarkoitus muuttuu asuin- ja liikerakennusten korttelialueesta erillispientalojen korttelialueeksi. Alueelle saa rakentaa erillispientaloja sekä autosuoja- tai talousrakennuksia. Rakennusoikeutta lisätään muodostuville tonteille uudisrakennuksia tai laajennuksia varten. 4.2 Aluevaraukset 4.2.1 Korttelialueet Muodostuvat tontit 5371-20 ja -21 sekä 5369-8 ja -9 osoitetaan erillispientalojen korttelialueeksi (AO). Kerrosluku tontilla nro 5371-20 on I. Tontilla nro 5371-21 ½ k I, jonka mukaan rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa kellarikerroksessa käyttää ½ kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Tonteilla 5369-8 ja -9 kerrosluku on IIy75%, jonka mukaan rakennuksen ylimmässä kerroksessa saa enintään 75% alemman kerroksen pinta-alasta käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Sen yläpuolelle ei saa rakentaa ullakkoa. Tontille nro 5371-20 ja -21 osoitetaan molemmille rakennusoikeutta 210 k-m² asuinrakennusta sekä 50 k-m 2 auton säilytyspaikkaa tai talousrakennusta varten. Asuinrakennuksille ja
auton säilytyspaikoille tai talousrakennuksille osoitetaan omat rakennusalansa. Tontin nro 20 pinta-alaksi tulee 1153 m² ja tehokkuudeksi e=0.23. Tontin nro 21 pinta-alaksi tulee 1037 m² ja tehokkuudeksi e=0.25. Rakennusoikeus kasvaa yhteensä 326 k-m². Tontille nro 5369-8 osoitetaan rakennusoikeutta 180 k-m 2. Tontille nro 9 osoitetaan rakennusoikeutta 210 k-m 2. Tonteille osoitetaan asuin- ja talousrakennuksille omat rakennusalansa. Tontin nro 8 pinta-alaksi tulee 611 m 2 ja tonttitehokkuudeksi e=0,3. Tontin nro 9 pinta-alaksi tulee 742 m 2 ja tonttitehokkuudeksi e=0,28. Rakennusoikeus kasvaa yhteensä 194 k-m². Yhteensä rakennusoikeus lisääntyy kaavamuutoksella 522 m 2. 4.3 Kaavan vaikutukset 4.3.1 Kaavan vaikutukset ihmisten elinympäristöön, kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön Asemakaavalla täydennetään asuinaluetta kahdella uudella pientalolla. Kaavamuutos tehostaa alueen maankäyttöä ja vastaa tontin omistajan laatimaa aloitetta sekä yleiskaavan täydennysrakentamistavoitteita. Rakentaminen on tavanomaista pientalorakentamista, eikä vaikuta alueen viihtyvyyteen. Kaavamuutos tiivistää Sipilänkadun katunäkymää. Kadun yleisilme säilyy kuitenkin rauhallisena, talojen massoittelun sopeutuessa ympäröivään rakennuskantaan. 5 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 5.1 Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat Asemakaavasta on tehty havainnepiirros, jossa on esitetty yksi mahdollisuus kaavan toteuttamiseksi suunnittelualueen tontilla. 5.2 Toteuttaminen ja ajoitus Tonttijako laaditaan sitovana ja se sisältyy asemakaavaan. Kaavamuutos toteutetaan sen saatua lainvoiman.
Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 837 Tampere Täyttämispvm 02.10.2014 Kaavan nimi Asemakaavan muutos nro 8543, Koivistonkylä 5369-3, 5371-6 Hyväksymispvm 30.09.2014 Ehdotuspvm 02.09.2014 Hyväksyjä L-lautakunta Vireilletulosta ilm. pvm 17.04.2014 Hyväksymispykälä 259 Kunnan kaavatunnus 837-8543 Generoitu kaavatunnus 837L300914A259 Kaava-alueen pinta-ala [ha] 0,3543 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 0,3543 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala Pinta-ala Kerrosala Tehokkuus Pinta-alan Kerrosalan muut. [ha] [%] [k-m²] [e] muut. [ha +/-] [k-m² +/-] Yhteensä 0,3543 100,0 910 0,26 0,0000 522 A yhteensä 0,3543 100,0 910 0,26 0,0000 522 P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Yhteensä Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [k-m²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Rakennussuojelu Suojellut rakennuksetsuojeltujen rakennusten muutos [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä
Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala Pinta-ala Kerrosala Tehokkuus Pinta-alan Kerrosalan muut. [ha] [%] [k-m²] [e] muut. [ha +/-] [k-m² +/-] Yhteensä 0,3543 100,0 910 0,26 0,0000 522 A yhteensä 0,3543 100,0 910 0,26 0,0000 522 AO 0,3543 100,0 910 0,26 0,0000 522 P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä