Päiväys Datum Dnro Dnr 9.11.2005 YM/1/501/2005 Kunnat Maakuntien liitot Alueelliset ympäristökeskukset Viite Hänvisning Asia Ärende LIITO-ORAVAN HUOMIOON OTTAMINEN KAAVOITUKSESSA YLEISTÄ Viime vuosina on useiden kaavahankkeiden yhteydessä tullut esiin tietoja liitooravan esiintymisestä alueella. Tästä on aiheutunut epätietoisuutta siitä, millaisia selvityksiä kaavoituksen yhteydessä pitäisi tehdä ja miten lopullisessa kaavaratkaisussa tulisi ottaa huomioon liito-oravan elinmahdollisuuksien turvaaminen. Tässä kirjeessä annetaan kaavoituksesta vastaaville kunnille ja maakuntien liitoille sekä kaavoitusta ohjaaville alueellisille ympäristökeskuksille kaavoituksessa tarpeellista tietoa liito-oravaa koskevasta lainsäädännöstä, uhanalaisuudesta, elintavoista, tarpeellisista selvityksistä ja vaikutusarvioinneista. Lisäksi käsitellään kaavojen eri aluevarausten vaikutuksia liito-oravaan sekä esimerkkejä kaavamääräyksistä, joilla voidaan edistää liito-oravan säilymistä. Esimerkeissä käytetyt metrimäärät ovat ohjeellisia ja kussakin kaavatapauksessa on käytettävä alueen olosuhteisiin sopivaa lukua sijainnin, puuston tai esimerkiksi korkeuserojen perusteella. Liito-orava on yksi noin neljästäkymmenestä Suomessa esiintyvästä luontodirektiivin liitteen IV(a) lajista, joita koskevat samat suojelutavoitteet kuin liito-oravaa. Tämä ohje käsittelee liito-oravan huomioon ottamista kaavoituksessa, koska juuri liito-oravaan liittyviä kaavoitusongelmia on tullut runsaammin tietoon tässä vaiheessa. Sinänsä monet nyt esitettävät säännökset ja periaatteet soveltuvat muidenkin lajien huomioon ottamiseen, kuitenkin sillä erolla, että niiden kaavoitukselle asettamat reunaehdot ovat erilaiset ja riippuvat kunkin lajin ominaisuuksista ja niiden elinympäristöille asetettavista vaatimuksista. I LIITO-ORAVAN LEVINNEISYYS JA UHANALAISUUS Liito-orava (Pteromys volans) on Siperian taigametsien laji, jota Euroopan yhteisön alueella tavataan eniten Suomessa sekä jonkin verran myös Virossa ja Latviassa. Liito-oravan levinneisyys Suomessa ulottuu etelärannikolta linjalle Oulu-Kuusamo painottuen Etelä-Suomeen. Lajin esiintymisessä maan eri osissa on huomattavia
2/16 eroja. Paikoin se on yleinen, joillakin alueilla sen kanta taas on harva tai puuttuu kokonaan. Liito-oravakannan on arvioitu vähentyneen viimeisen kymmenen vuoden aikana 20-25 %. Vähenemisen takia liito-orava on uudessa uhanalaistarkastelussa (2000) arvioitu vaarantuneeksi lajiksi Suomessa. Ympäristöministeriön toimeksiannosta liito-oravakannan koosta ja levinneisyydestä tehdään parhaillaan kattavaa selvitystä, joka valmistuu vuoden 2005 lopussa. II LIITO-ORAVAA KOSKEVAT LUONNONSUOJELULAIN SÄÄNNÖKSET Liito-orava on mainittu sekä luontodirektiivin (92/43/ETY) liitteessä II että liitteessä IV(a). Ensiksi mainitun liitteen tavoitteet liittyvät aluesuojelujärjestelmään, jolla pyritään säilyttämään kyseisten lajien elinympäristöjä. Jälkimmäinen liite puolestaan kuuluu lajisuojelujärjestelmään, jolla suojataan kyseisten lajien yksilöitä tai niiden elinkierron kannalta keskeisiä, elinympäristökäsitettä suppeampia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Liitteeseen II sisältyvien lajien elinympäristöjä turvataan osoittamalla Natura 2000 - alueita. Niitä alueita koskevat luonnonsuojelulain (1096/1996, jäljempänä LSL) 65 ja 66 :ssä olevat vaikutusten arviointivelvollisuutta ja heikentämiskieltoa koskevat säännökset (LSL 65 1 mom. on muutettu lailla 553/2004). Liitteeseen IV(a) kuuluvia lajeja koskevat LSL 39 :n rauhoitussäännökset ja 49 :n 1 momentin lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentämiskielto. Luonnonsuojelulain 72 a :ssä on säädetty menettelystä niissä tilanteissa, joissa metsälain 14 b :n tarkoittaman metsänkäsittelyilmoituksen mukaiset hakkuut kohdistuisivat liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan. Alueelliset ympäristökeskukset antavat näissä tilanteissa päätöksen lisääntymis- ja levähdyspaikan ja sallitun metsänkäsittelyn määrittämiseksi. Tämä menettely koskee siis vain metsälain soveltamistilanteita, eikä kyseinen menettelysäännös koske esimerkiksi kaavoitustilanteita. Liito-orava tiukan suojelun piirissä Luontodirektiivin liitteeseen IV(a) kuuluvia lajeja varten jäsenvaltioiden on luotava direktiivin 12 artiklassa tarkoitettu tiukan suojelun järjestelmä lajien luontaisille levinneisyysalueille. Kyseinen artikla edellyttää ensinnäkin (12.1 a-c kohdat), että kyseisten lajien yksilöitä suojataan tahalliselta pyydystämiseltä, tappamiselta ja häiritsemiseltä niiden elinkierron eri vaiheissa ja munien hävittämiseltä tai ottamiselta. Tämä suoja on Suomessa toteutettu lajien rahoitusmääräyksillä LSL 39 :ssä sekä vastaavilla metsästyslain säännöksillä metsästettävien lajien osalta. Toiseksi artiklassa edellytetään (12.1 d-kohta), että lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen on kiellettävä. Tämä kielto on toimeenpantu LSL 49 :ssä ja se on voimassa kaikkialla ilman erikseen tehtäviä viranomaispäätöksiä lisääntymis- ja levähdyspaikan sijainnista. Kielto koskee kaiken tyyppistä luontoa muuttavaa toimintaa ja kaikkia toimijoita, myös maanomistajaa. Poikkeamismahdollisuus suojelusäännöksistä Tiukan suojelun järjestelmän kielloista on mahdollista poiketa vain luontodirektiivin 16 artiklan mukaisilla perusteilla. Näistä yksittäistapauksina myönnettävistä
3/16 poikkeusluvista päättää LSL 49 3 momentin nojalla alueellinen ympäristökeskus. Poikkeamisen edellytykset on luontodirektiivin 16 artiklassa määritelty varsin ahtaasti. Ensinnäkin edellytetään, että kaksi ennakkoehtoa täyttyy: 1) muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole, 2) poikkeus ei haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tasoa. Toiseksi edellytetään, että poikkeus myönnetään johonkin seuraavista tarkoituksista: a) luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelemiseksi ja luontotyypin säilyttämiseksi; b) viljelmiin, karjankasvatukseen, metsiin, kalatalouteen sekä vesistöihin tai muuhun omaisuuteen kohdistuvien erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi; c) kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskevista tai muista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt tai jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle; d) näiden lajien tutkimus- ja koulutus-, uudelleensijoittamis- ja uudelleenistuttamistarkoituksessa ja näiden tarkoitusten kannalta tarvittavien lisääntymistoimenpiteiden vuoksi; e) tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti tiettyjen lajien yksilöiden ottamisen ja hallussapidon sallimiseksi kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa. Jäsenvaltioiden on toimitettava myönnetyistä poikkeuksista kertomus komissiolle kahden vuoden välein. Kaavoissa poikkeamismahdollisuuden käyttäminen tulee vain harvoin kysymykseen, koska kaavoissa useimmiten on olemassa useampia vaihtoehtoja. Jos kaavaratkaisu koskee hankkeita, joita tarkoitetaan c) kohdassa ja jotka maaston tai muiden ominaisuuksiensa vuoksi ovat paikkaansa sidottuja eikä niille ole kaavallisesti vaihtoehtoa, poikkeamismenettely saattaa tulla kyseeseen. III MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN LIITO-ORAVAAN LIITTYVÄT SÄÄNNÖKSET Maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999, jäljempänä MRL) ei ole säännöksiä, jotka koskisivat yksinomaan liito-oravaa ja sen huomioon ottamista kaavoituksessa. Liitoorava on yksi niistä luonnonarvoista, joiden huomioon ottamisesta laissa sen sijaan on säännöksiä eri kaavatasoilla. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto on 30.11.2000 hyväksynyt valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Luonnonperintöä koskevaksi erityistavoitteeksi alueidenkäytössä on asetettu sen varmistaminen, että valtakunnallisesti merkittävät luonnonperinnön arvot säilyvät. Eri kaavatasojen oikeudelliset sisältövaatimukset Maakuntakaavoissa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on otettava huomioon siten, että edistetään niiden toteuttamista. Luonnonsuojelulain 7 ja 77 :ssä tarkoitettujen luonnonsuojeluohjelmien ja -päätösten tulee olla ohjeena kaavaa laadittaessa. Lisäksi on muun muassa kiinnitettävä erityisesti huomiota luonnonarvojen vaalimiseen (MRL 28 ). Yleiskaavaa laadittaessa on maakuntakaava oikeudellisena ohjeena. Lisäksi yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon mm. luonnonarvojen vaaliminen (MRL 39 1 mom. ja 2 momentin 8- kohta).
4/16 Asemakaavaa laadittaessa maakuntakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava on oikeudellisena ohjeena. Lisäksi asemakaavoituksessa luonnonympäristöä tulee vaalia eikä siihen liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää (MRL 54 1 mom.). Rantayleiskaavaa ja ranta-asemakaava laadittaessa on sen lisäksi, mitä yleiskaavasta tai asemakaavasta on säädetty, katsottava, että mm. luonnonsuojelu otetaan huomioon (MRL 73 ). Edellä mainittujen oikeudellisten vaatimusten ohella tulee kaavoituksessa ottaa huomioon myös muut samaan alueeseen kohdistuvat sisältövaatimukset. Nämä voivat olla ristiriidassa keskenään. Luonnon arvoja koskevat vaatimukset ovat usein luontokohteen tai liito-oravan ominaisuuksien vuoksi paikkaan tarkemmin sidottuja kuin muut vaatimukset ja siten niiden osalta vaihtoehtoisia mahdollisuuksia on rajoitetusti. Myös maankäyttö- ja rakennuslain maanomistajan asemaa koskevat oikeudelliset vaatimukset voivat aiheuttaa kaavan sisällölle omat rajoituksensa. Maakunta- ja yleiskaavaa laadittaessa on pidettävä silmällä, ettei kaavaa laadittaessa aiheuteta maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa (MRL 28 4 mom. ja 39 4 mom.). Asemakaavan osalta suhde maanomistajaan on lausuttu hieman toisin: maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle ei saa asettaa sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää (MRL 54 3 mom.). Maankäyttö- ja rakennuslain suhde luonnonsuojelulakiin Maankäyttö- ja rakennuslain 197 :n 1 momentin nojalla kaavaa hyväksyttäessä ja vahvistettaessa on maankäyttö- ja rakennuslain lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulain 10 luvussa säädetään (Natura 2000 -verkostoa koskeva luku). Samoin lupa-asiaa ratkaistaessa ja muuta viranomaispäätöstä tehtäessä on lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään (esimerkiksi LSL 49 :ssä). Siten liito-oravan suojelu yhtenä LSL 49 :ssä tarkoitetuista lajeista tulee ottaa huomioon kaavaa laadittaessa ja hyväksyttäessä. Näistä säännöksistä johtuu, että maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämien selvitysten ja vaikutusarvioiden rinnalla tai niiden täydennyksenä joudutaan tekemään selvityksiä, jotka perustuvat luonnonsuojelulakiin. Myös kaavan lopullisiin hyväksymisedellytyksiin vaikuttavat edellä kerrotut luonnonsuojelulain säännökset. Jos kaavoitettavalla alueella tai sen läheisyydessä kaavan vaikutusalueella on Natura 2000 -verkostoon kuuluva kohde ja liito-orava on yksi niistä lajeista, joiden perusteella alue on otettu verkostoon, on harkittava kaavoituksen yhteydessä luonnonsuojelulain 65 :n tarkoittaman erityisen Natura-vaikutusarvioinnin laatimisen tarve. Tiedon siitä, onko liito-orava ollut Natura 2000 -verkostoon ottamisen perusteena, saa alueellisista ympäristökeskuksista. Tällöin arvioinnin kohteena mahdollisten muiden lajien ohella on kaavan vaikutus liito-oravan elinympäristöihin. Tämän selvityksen laatimista ja menettelyä on selostettu tarkemmin ympäristöministeriön julkaisemassa Ympäristöoppaassa 109/2003.
5/16 IV METSÄLAIN SOVELTAMINEN ERI KAAVA-ALUEILLA Liito-oravan suojelun huomioon ottaminen metsälain alaisessa metsien käsittelyssä tapahtuu luonnonsuojelulain ja metsälain 1.7.2004 voimaan tulleilla uusilla säännöksillä (LSL 72 a, 553/2004 ja Metsälaki 14 b, 552/2004). Metsälakia ei sovelleta: - kaavassa suojelualueeksi osoitetuilla alueilla (kaikki kaavatasot). Yleis- ja asemakaavoissa metsälakia sovelletaan vain seuraaviin nimettyihin aluevarauksiin: - yleiskaava-alueella vain maa- ja metsätalous- ja virkistysalueilla, sekä - asemakaava-alueella vain maa- ja metsätalousalueilla. (MetsäL 2 ) Edellä mainitut metsälain soveltamisalan rajoitukset on otettava huomioon pohdittaessa kaavan aluevarauksia ja kaavamääräyksiä ja niiden mahdollisuuksia vaikuttaa liito-oravan huomioon ottamiseen kaavoituksessa. Näitä kysymyksiä käsitellään jäljempänä asianomaisten aluevarausten yhteydessä. Metsälain soveltamisalaa suhteessa kaavoitukseen voidaan kuvata liitteenä 3 olevalla kaaviolla. V LIITO-ORAVAN ESIINTYMISEN SELVITTÄMINEN JA VAIKUTUSTEN AR- VIOINTI ERI KAAVATASOILLA Säännökset selvityksistä ja vaikutusten arvioimisesta kaavoituksessa MRL 9 : Kaavojen tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset ja selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia (MRL 9, muutettu lailla 202/2005). MRA 1 : Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus, aikaisemmin tehdyt selvitykset sekä muut selvitysten tarpeellisuuteen vaikuttavat seikat. Selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset mm. kasvi- ja eläinlajeihin ja luonnon monimuotoisuuteen. Luonnonsuojelulain säännökset vaikutusten arvioinnista Jos kaavoitettavalla alueella tai sen läheisyydessä on Natura 2000 -verkostoon kuuluva alue ja jos liito-orava on yksi niistä lajeista, joiden vuoksi alue on otettu verkostoon, kaavan laatimista koskevat myös luonnonsuojelulain 65 ja 66 :n säännökset. LSL 65.1 : Jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa LSL 66.1 : Viranomainen ei saa myöntää lupaa hankkeen toteuttamiseen taikka hyväksyä tai vahvistaa suunnitelmaa, jos 65 :n 1 ja 2 momentissa tarkoitettu arviointi- ja lausuntomenettely osoittaa hankkeen tai suunnitelman merkittävästi heikentävän niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon. (26.3.1999/371)
6/16 alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia. Edellä tarkoitettu vaikutusten arviointi voidaan tehdä myös osana ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) 2 luvussa tarkoitettua arviointimenettelyä. (24.6.2004/553) LSL 65 edellyttää, että jos kaava yksinään tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää Natura 2000 -alueen valinnan perusteena olevia luonnonarvoja, kaavan vaikutukset on ennalta arvioitava asianmukaisella tavalla. 1) Tällöin on ensiksi harkittava, voisiko kaavan toteuttaminen heikentää merkittävästi liito-oravan elinympäristöjä (ns. selvittämiskynnys). Jos tehtyjen selvitysten perusteella voidaan riittävästi varmistua siitä, että kaava ei heikennä liito-oravan suojelua, perustelut kirjataan kaavaselostukseen. Jos taas on todennäköistä, että kaava voisi heikentää merkittävästi Natura-suojelun perustana olevia luonnonarvoja, kuten liito-oravan elinympäristöjä, arviointikynnys ylittyy eli on suoritettava LSL 65 :n mukainen arviointi. Natura-arvioinnin laatimisvelvollisuus on sillä, joka vastaa suunnitelmasta eli kaavoituksen osalta kunta tai maakunnan liitto. Jos kuitenkin maanomistaja vastaa ranta-asemakaavan laatimisesta ja sen yhteydessä tulee tehtäväksi vastaava arviointi, vastaa arvioinnin tekemisestä maanomistaja. Kaavan hyväksyvän viranomaisen on pyydettävä tehdystä arvioinnista lausunto alueelliselta ympäristökeskukselta ja luonnonsuojelualueen haltijaviranomaiselta (LSL 65 2 mom.). Lausunto on annettava viivytyksettä ja viimeistään kuuden kuukauden kuluessa. Kaava voidaan LSL 66 :n mukaan hyväksyä, kun arviointi- ja lausuntomenettelyn avulla on varmistuttu siitä, ettei merkittävästi heikentäviä vaikutuksia aiheudu. On myös huomattava, että joskus voi Natura 2000 -alueella olla tarpeen ottaa huomioon edellä mainittujen liito-oravan elinympäristöjä koskevien LSL 65 ja 66 :n säännösten ohella samanaikaisesti myös LSL 49 1 momentin säännös lisääntymisja levähdyspaikan hävittämis- ja heikentämiskiellosta. Tällaisia tilanteita voi syntyä esim. siitä, että kyseisen Natura 2000-alueen valintaperusteena ei ole ollut liitooravaa, mutta sen todetaan myöhemmin esiintyvän alueella. LSL 49 1 momentin säännös on tällöin otettava huomioon. Myös silloin, kun johonkin liito-oravan Natura 2000 -alueella sijaitsevaan elinympäristöön kohdistuvien vaikutusten ei ole katsottu LSL 65 mukaisessa menettelyssä olevan merkittäviä, on kuitenkin noudatettava LSL 49 :n 1 momentissa säädettyä liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskieltoa. MRL:n edellyttämien selvitysten riittävyys ja vaiheittainen tarkentuminen Selvitysten ja vaikutusten arviointien tarkkuustasoa koskevat vaatimukset ovat erilaisia eri kaavatasoilla ja erilaisissa tilanteissa. Yleispiirteisiltä kaavoilta ei pääsään- 1) Säännöksillä on toimeenpantu luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohta. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on antanut sen tulkintaa koskien ennakkoratkaisun (C-127/02), joka korostaa varovaisuusperiaatetta. Arviointikynnys ylittyy, mikäli on olemassa todennäköisyys tai vaara siitä, että kaavan toteuttaminen voisi vaikuttaa kyseiseen alueeseen merkittävästi. Vastaavasti arviointimenettelyn kautta kaavan haitattomuudesta saatavan varmuuden on oltava objektiivisin kriteerein määritellen korkealla.
7/16 töisesti edellytetä yhtä yksityiskohtaisia selvityksiä kuin suoremmin ja tarkemmin toteuttamista ohjaavilta kaavoilta. Myös kaavan tulevilla suunnitelluilla aluevarauksilla on vaikutusta selvitysten riittävyyteen. Mitä voimakkaammin aluevaraus muuttaa luonnossa olevaa tilannetta tai mitä arvokkaampi kaavoitettava alue on luontoarvoiltaan, sitä parempaa tietoa tarvitaan päätöksenteon pohjaksi alueen luonnosta ja suunnitellun kaavan vaikutuksista siihen. Aiemmin tehtyjä selvityksiä voi käyttää hyväksi yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa ja tarkentaa niitä tarpeellisilta osin: päällekkäistä selvittämistä ei ole tarpeen tehdä, ellei olosuhteissa ole tapahtunut muutoksia tai uusi suunnitelma edellytä tarkempaa tietoa kaavoituksen pohjaksi. Liito-oravaa koskevien selvitysten osalta on otettava huomioon lajin liikkuvuus ja se, että selvityksiä voidaan tehdä vain sopivina vuodenaikoina. Näistä enemmän tämän kirjeen liitteessä 2. Maakuntakaavataso Maakuntakaavatasolla esitetyt kaavaratkaisut ja niitä koskevat selvitykset täydentyvät ja täsmentyvät yleiskaavoituksen, asemakaavoituksen tai hankesuunnittelun yhteydessä. Liito-oravan pinta-alaltaan suppeiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen turvaaminen ei yleensä konkretisoidu maakuntakaavatasolla erityisinä kaavamerkintöinä tai -määräyksinä, koska asia voidaan useimmiten ratkaista vasta yksityiskohtaisemman suunnittelun avulla. Yleispiirteisenä suunnitelmana maakuntakaava antaa jatkosuunnittelulle liikkumavaraa, jonka sallimissa puitteissa maakuntakaavalle on yleensä osoitettavissa suojelun asettamien reunaehtojen mukainen toteuttamistapa. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen osalta voidaan pääsääntöisesti lähteä siitä, ettei niitä ole tarpeen selvittää kattavasti maakuntakaavaa laadittaessa. Maakuntakaavaa laadittaessa on selvitysten avulla voitava kuitenkin varmistua siitä, että kaavan sallimien toteuttamisvaihtoehtojen puitteissa löytyy sellainen ratkaisu, joka täyttää kaavalle asetetut sisältövaatimukset. Tiedossa olevat liito-oravakeskittymät on syytä ottaa huomioon jo maakuntakaavaa laadittaessa. Maakuntakaavoituksessa on myös kiinnitettävä huomiota mahdollisimman laajojen ja yhtenäisten luonnonalueiden sekä ekologisten yhteyksien säilymiseen. Käytännössä voi olla myös tilanteita, joissa jo maakuntakaavassa esitetyn ratkaisun toteuttamisvaihtoehdot ovat esimerkiksi maantieteellisistä syistä varsin täsmällisesti rajattuja. Tällöin maakuntakaavassa tutkittavan ratkaisun toteuttamismahdollisuudet on myös liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen osalta selvitettävä ja arvioitava tavanomaista tarkemmin. Tarvittaessa maakuntakaavaan on tällaisissa tilanteissa sisällytettävä yksityiskohtaisempaa suunnittelua ohjaavia merkintöjä tai määräyksiä sen varmistamiseksi, että maakuntakaava voidaan toteuttaa sille asetettujen sisältövaatimusten ja luonnonsuojelulain säännösten mukaisesti. Yleiskaavataso Yleiskaavoja on tarkkuudeltaan eri tasoisia, osa yleiskaavoista lähenee maakuntakaavan tarkkuustasoa ja toisaalta osa yleiskaavoista laaditaan varsin tarkoiksi, jopa rakentamista ohjaavaan tarkkuuteen. Tästä johtuen yleiskaavojen luontoselvitysten ja vaikutusten arviointien tarpeet ovat erilaisia kaavasta riippuen. Jos yleiskaava on yleispiirteinen kunnan strategisen suunnittelun väline, luontoselvitysten tarve painottuu tiedossa olevien liito-oravan elinalueiden varmistamiseen ja liito-oravalle soveltuvien elinympäristöjen tunnistamiseen niiden alueiden osalta, joissa yleiskaa-
8/16 va esittää muutoksia olemassa olevaan tilanteeseen. Lajien yksittäisten lisääntymisja levähdyspaikkojen selvittäminen jää tällöin tehtäväksi mahdollisen yksityiskohtaisemman kaavoituksen yhteydessä. Selvitystarpeet ovat sen sijaan erilaisia esimerkiksi rantayleiskaavassa, jossa rantarakentamiseen varattavilta alueilta tarvitaan rakentamisen sijoittamista varten hyvinkin yksityiskohtaista tietoa eri luonnonarvojen sijainnista. Yleiskaavan luontoselvityksen tarkoituksena on selvittää kaava-alueen luontotyypit ja ekosysteemit riittävällä tarkkuudella. Olemassa olevan tiedon lisäksi tietoja täydennetään kenttätutkimuksin kaavasta ja tarvittavan tiedon yksityiskohtaisuudesta riippuen. Tarvittaessa liito-oravan mahdolliset esiintymisalueet on selvitettävä saadun tiedon perusteella. Jos yleiskaavassa on tarkoitus esittää jotakin luontoa suuresti muuttavaa maankäyttömuotoa alueelle, jonka luonnonolot (metsät, erityisesti kuusivaltaiset varttuneet sekametsät) mahdollistavat liito-oravan esiintymisen alueella tai lajin esiintymisestä on jo muutoinkin vihjetietoa, on lajin lisääntymis- ja levähdyspaikat pyrittävä kartoittamaan ja rajaamaan mahdollisimman tarkasti maastossa. Selvitysten perusteella voidaan tehdä ratkaisuja erilaisten maankäyttömuotojen sijoittumisesta ja mitoituksesta kaava-alueen eri osissa. Asemakaavataso Asemakaavan luontoselvitykset painottuvat yleiskaavoja useammin tiettyihin yksittäisiin luontokohteisiin aluekokonaisuuksien sijaan. Asemakaavan luontoselvitysten tarkkuus ja tarve riippuvat myös jo yleiskaavaa varten tehdyistä luontoselvityksistä. Asemakaavan luontovaikutusarviointi edellyttää kohde-, luontotyyppi- ja eliölajitason tietoa. Kaikki LSL:n ja vesilain tarkoittamat luontotyypit sekä LSL:n piirin kuuluvien erityistä suojelua vaativien lajien esiintymispaikat on pyrittävä tunnistamaan ja kartoittamaan maastoselvityksin. Oheinen liite 2 tarkentaa liito-oravaselvitysten yksityiskohtaisempaa toteuttamista. Ranta-alueita koskevaa rakentamista suoraan ohjaavaa yleiskaavaa laadittaessa on katsottava, että luonnonsuojelu ja luonnon ominaispiirteet otetaan huomioon rakentamisen sijoittamisessa, joten luonto- ja liito-oravaselvityksiltä vaaditaan näiltä osin samaa tasoa kuin edellä on selostettu asemakaavoituksen osalta. Liitteessä 1 on kaksi oikeustapausta liito-oravaa koskevien selvitysten riittävyydestä yleis- ja asemakaavatasolla. Selvitysmenetelmät Liitteenä 2 on ote Ympäristöoppaan "Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi" 109/2003 sivuista 183-184, joissa käsitellään liito-oravan esiintymisen selvittämismenetelmiä (kirjoittajat Markku Nironen ja Esa Lammi). VI LIITO-ORAVAN JA SEN ELINYMPÄRISTÖN OMINAISUUDET KAAVOI- TUKSEN KANNALTA Metsien laatu Liito-orava on kuusivaltaisten metsien laji, mutta se ei tule toimeen aivan yksipuolisissa kuusikoissa, eikä myöskään pesi nuorissa metsissä. Metsissä on oltava sopivien pesäpaikkojen lisäksi riittävästi ravintopuita. Liito-oravat voivat käyttää reviirinsä reunoilla olevia nuoria metsiä, siemenpuuasentoon hakattuja aukkoja ja varttu-
9/16 neita taimikoita ruokailuun ja liikkumiseen (kuusi)metsiköstä toiseen. Puuttomat hakkuuaukiot ja nuoret taimikot ovat liito-oravalle avoimiin alueisiin verrattavia, suojattomia alueita. Pesäpaikat, elinpiiri ja lisääntymispaikat Samassa metsässä voi olla useita liito-oravan käyttämiä pesäpaikkoja. Pesäpaikaksi kelpaa puun kolo tai oravan rakentama risupesä. Lisäksi liito-orava voi asua pöntössä tai rakennuksessa. Aikuiset liito-oravat liikkuvat laajalla alueella. Naaraiden elinpiiri on keskimäärin 8 ha ja uroksen 60 ha. Naaraat elävät lähes aina toisistaan erillisillä elinpiireillä, kun taas usean uroksen elinpiirit voivat ulottua osin samoille alueille. Saman uroksen laajan elinpiirin sisällä voi olla useita pienempiä naaraiden elinpiirejä. Naaraiden lisääntymispaikat ovat enimmäkseen varttuneissa kuusivaltaisissa metsissä. Tutkimuksissa ei ole löydetty vakituista naaraan asuinpaikkaa erillisestä alle 3,5 ha metsiköstä, mikä kuvastaa melko yhtenäisen ja muuhun metsään yhteydessä olevan elinpiirin merkitystä. (Tiedot perustuvat liitteeseen 2.) Liito-oravan liikkuminen Liito-oravan elinmahdollisuuksille on välttämätöntä, ei yksinomaan pesäpaikkojen tai ravintopuiden säilyminen, vaan myös se, että orava pystyy suojautumaan ja liikkumaan alueelta toiselle ravinnonhaussaan ja lisääntymisaikana. Siksi liito-orava - alueille tulisi jättää metsänkäsittelyssä (olipa kaavan aluevaraus M- alue tai mahdollisesti rakentamisalueen osa) liikkumiseen ja suojautumiseen soveltuvia puita sekä ravintoa tarjoavia lehtipuita. Lisääntymis- ja levähtämispaikan ympäristöön tulee jättää vähintään 10 15 metrin suuruinen käsittelemätön vyöhyke. Kulkuyhteyspuiksi voidaan jättää ylimpiin latvuskerroksiin kuuluvia, liito-oravalle suojaa antavia puita ja niiden myrskynkestävyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Liitoorava kykenee liitämään 20 30 metriä leveiden aukeiden alojen yli. Liidon pituuteen vaikuttavat luonnollisesti puuston korkeus ja maaston korkeuserot. Kulkuyhteys voidaan muodostaa puista myös siten, että puut ovat korkeintaan puun pituuden etäisyydellä toisistaan. Tässä ohjeessa esitetyt metrimäärät ovat ohjeellisia ja niitä tulee arvioida kunkin tilanteen olosuhteiden mukaan niin, että riittävä liikkuminen on mahdollista. VII KAAVOITUKSESSA KÄYTETTÄVIÄ ALUEVARAUKSIA SEKÄ MERKIN- TÖJÄ JA MÄÄRÄYKSIÄ LIITO-ORAVAN HUOMIOON OTTAMISEKSI Tässä kappaleessa käydään läpi joitakin aluevarauslajeja ja arvioidaan niiden merkitystä liito-oravan kannalta sekä esitetään kaavamääräyksiä, joilla eri käyttötarkoituksiin osoitetuilla alueilla voidaan ottaa huomioon liito-oravan suojeleminen. Yleiset periaatteet Liito-orava on yksi niistä lajeista, joiden suojelu on otettava huomioon kaavoituksessa. Siten tämän lajin osalta arviointi ja vertailu eri kaavoitusratkaisujen välillä on tarpeen. Tämä ei tarkoita sitä, että käytettävissä olisivat vain suojelua tarkoittavat käyttötarkoitukset, vaan muutkin käyttötarkoitukset mahdollisesti erityisillä kaavamääräyksillä täydennettyinä tulevat kyseeseen. Liito-oravan suojelun kannalta kuitenkin käytön tehokkuus on merkittävä tekijä: mitä tehokkaampi on kaavan käyttö-
10/16 tarkoitus ja mitä enemmän tämä tehokkuus merkitsee alueen puuston poistamista, sitä huonommin tämä käyttötarkoitus turvaa liito-oravan säilymisen. Luonnonsuojelulain 53 :ään (553/2004) sisältyvät säännökset valtion korvausvelvollisuudesta silloin, kun 49 :n kiellosta aiheutuu kiinteistön omistajalle merkityksellistä haittaa eikä edellytyksiä poikkeamisen saamiselle kiellosta ole. Kaavaalueilla kuitenkin kaavan muuttaminen ja vaihtoehtoisen maankäyttöratkaisun löytäminen on kaikkien osapuolten kannalta hyödyllistä selvittää ennen korvauskysymyksen esille ottamista. Suojelualueet Sinänsä suojelualue kaavavarauksena on liito-oravan kannalta elinympäristöjä turvaava varaus. Suojelualueet on kaavoissa tarkoitettu pääsääntöisesti valtion toteuttamisvastuulle. Kaavojen oikeusvaikutuksista kuitenkin johtuu, että pelkkä S- aluevaraus ei ole riittävä turvaamaan liito-oravan elinmahdollisuuksia ennen suojelun toteuttamista. Tämä johtuu mm. siitä, että metsälakia ei sovelleta oikeusvaikutteisten kaavojen suojelualueilla ja yleiskaavan oikeusvaikutus maisemaa muuttaviin toimenpiteisiin (puiden kaato ym.) riippuu määräyksistä: maisemaa muuttavat työt voidaan saattaa luvanvaraisiksi ja vain suojelumääräyksellä annetaan suoraan noudatettavia kieltoja luontoa muuttavien toimenpiteiden tekemisestä. Maakuntakaavalla ei ole suoraan maanomistajiin kohdistuvia oikeusvaikutuksia toimenpiteisiin (esim. metsien käsittely) ilman suojelumääräystä eikä siihen liity mahdollisuutta maisematyölupavelvollisuuden tyyppiseen määräykseen. Asema- ja rantaasemakaava-alueella nämä maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia jo lain perusteella. Kaavojen ohella liito-oravalle tärkeiden metsäalueiden käsittelyyn vaikuttaa kuitenkin aina myös luonnonsuojelulaki. Liito-orava kuuluu, kuten edellä on kerrottu, LSL 49 :n tarkoittamiin lajeihin, joiden luonnossa havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen on kielletty kaikilla kaavojen alueilla (myös muilla kuin S-alueilla), vaikka kaavassa ei olisi tällaista erityistä merkintää. Kielto on voimassa myös maanomistajaa kohtaan. Liito-oravan lakisääteisen suojelun vaikutukset metsien käsittelyyn ratkaistaan yksittäistapauksissa metsäkeskusten ja alueellisten ympäristökeskusten yhteistyössä kun metsänkäytöstä tehdään metsälain (1093/1996) mukainen ilmoitus. Tästä menettelystä tarkemmin M-alueiden kohdalla. Koska metsälaki ei koske oikeusvaikutteisessa kaavassa suojelualueeksi osoitettua aluetta, metsien käsittelymahdollisuudesta tulisi tarvittaessa antaa määräykset kaavassa. Esimerkki maakunta- tai yleispiirteisen yleiskaavan liito-oravan suojelemiseksi annetusta suojelumääräyksestä: Suojelumääräys: Alueen metsiä ei saa hakata avohakkuuna. Jos edes metsien harvennushakkuu ei suojelun tarpeen vuoksi tule kyseeseen, voidaan käyttää myös hakkuun kieltävää suojelumääräystä: Alueella ei saa suorittaa metsänhakkuuta. Jos suojelumääräyksen kohtuullistaminen sitä edellyttää, siihen voidaan liittää ajallinen rajaus seuraavasti:
11/16 Tämä määräys on voimassa siihen saakka, kunnes alue on muodostettu luonnonsuojelulain mukaiseksi suojelualueeksi, kuitenkin enintään 5 vuotta kaavan voimaantulosta. Koska metsälakia ei sovelleta kaavojen suojelualueilla, on tarpeen 5 vuoden määräajan kuluttuakin, jos suojelualuetta ei ole muodostettu, turvata tiedon saanti mahdollisista metsänkäsittelytoimenpiteistä esim. seuraavalla lisämääräyksellä: Jollei aluetta ole 5 vuoden kuluessa muodostettu suojelualueeksi, metsänhakkuutoimenpiteistä on ilmoitettava ennen niiden suorittamista alueelliselle ympäristökeskukselle. Metsälain soveltamisalan rajoituksista johtuen voidaan yleiskaavan suojelualueilla käyttää myös maisematyölupavelvollisuuden asettavaa määräystä: Alueella ei saa suorittaa maisemaa muuttavaa toimenpidettä/metsänhakkuuta ilman MRL 128 :ssä säädettyä lupaa. Maisematyöluvan käsittelee kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Luvan käsittely voidaan siirtää myös kunnan muun viranomaisen ratkaistavaksi. Luvan epäämisestä saattaa johtua korvausvelvollisuus, joka suojelualueen osalta pääsääntöisesti kuuluu valtiolle (MRL 140 3 mom.). Määräykset voivat tarkemmassa yleiskaavassa tai asemakaavassa olla vielä tarkempia ja yksityiskohtaisesti rajattuja ja voivat koskea myös muita toimenpiteitä kuin mitä edellä on esitetty. Virkistysalueet Virkistysaluevaraus, jonka tarkoituksena on säilyttää alueen luonto liikkumista ja ulkoilua varten, on liito-oravan kannalta pääasiassa hyväksyttävä aluevaraus. Jos alueella tiedetään olevan liito-oravan pesäpuita, voidaan sen elinmahdollisuuksien turvaamiseksi kaavassa antaa määräyksiä, joilla vaikutetaan ulkoilureittien tai virkistyksen palvelujen sijoitukseen sekä metsien käsittelyyn. Suojelumääräys: Alueen metsiä saa käsitellä vain harvennushakkuuna siten, että liito-oravan pesäpuut ja niitä suojaavat puut, mahdolliset ravintopuut sekä liikkumisen kannalta riittävä puusto säilytetään. Jos virkistysvarauksen tarkoituksena on kuitenkin merkittävien metsäisiä alueita avoimeksi muuttavien liikuntapaikkojen tai rakennusten rakentaminen, ne rinnastuvat liito-oravan kannalta rakentamisalueisiin tai rakennettaviin erityisalueisiin. Jos rakennukset ja liikuntapaikat sekä niiden edellyttämät ajotiet ja pysäköintialueet voidaan virkistysalueella sijoittaa siten, että liito-oravan elinmahdollisuuksia ei heikennetä, rakentaminen on yleensä mahdollista. Tällöin on erityisellä kaavamääräyksellä varmistettava tavoitteen toteutuminen. Maakunta- ja yleiskaavassa voidaan käyttää suunnittelumääräystä, jonka tarkoituksena on saada asia otetuksi huomioon yksityiskohtaisemmassa kaavassa. Tällainen määräys voi kuulua esimerkiksi: Suunnittelumääräys: Laadittaessa yleiskaavaa/asemakaavaa on otettava huomioon liito-oravalle tärkeiden pesäpuiden sekä liikkumisen ja ruokai-
12/16 lun turvaavan riittävän soveliaan puuston säilyttäminen ja että alueelta on puustoinen yhteys xx-suuntaan. Suojelumääräys: Liikuntapaikkoja tai rakennuksia ei saa sijoittaa s-x merkitylle alueelle. Liikuntaväylien toteuttamisessa on otettava huomioon, ettei niiden johdosta muodosteta yli 15 m leveitä puuttomia vyöhykkeitä. Asemakaavatasolla tai tarkemmissa yleiskaavoissa voidaan käyttää tarpeen mukaan sekä sisällöltään että alueellisesti tarkemmin määriteltyjä ja rajattuja merkintöjä ja määräyksiä. Metsälakia ei sovelleta asemakaavan virkistysalueilla. Asemakaava-alueilla on kuitenkin jo lain nojalla (MRL 128 ) voimassa maisematyölupavelvollisuus. Yleiskaava-alueilla maisematyölupavelvollisuus on voimassa vain, jos niin erityisesti on kaavassa määrätty. Tarvittaessa yleiskaavan virkistysalueella voidaan käyttää samanlaista maisematyölupavelvollisuutta kuin mitä edellä on suojelualuetta koskevassa osassa esitetty. Maakuntakaavan virkistysalueilla metsälaki on sovellettavana, mikä turvaa riittävän tiedon saannin metsänhakkuutoimenpiteistä. Maa- ja metsätalousalueet Erilaiset maa- ja metsätalousalueet voivat olla liito-oravan suojelun kannalta riittäviä aluevarauksia, varsinkin, jos niihin liitetään tiedossa oleviin lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin liittyviä tarpeellisia lisämääräyksiä. Metsien käsittely kaikkien kaavojen M-aluevarauksilla tapahtuu metsälain mukaisesti. Metsälain ohella asemakaavan tai yleiskaavan toimenpiderajoitus voi tulla huomioon otettavaksi. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määrittämisestä ja turvaamisesta metsien käytössä ovat ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö yhteisesti antaneet 30.6.2004 ohjeen, jolla varmistetaan tiedon saanti metsälain mukaisista metsänhakkuuilmoituksista. Jos metsäalueella on kaavoituksen yhteydessä tehtyjen selvitysten tai aikaisempien tietojen mukaan liito-oravan pesimäalueita, on MY -kaavamerkintä pelkkää M- merkintää suositeltavampi, koska se korostaa alueen luonnonarvoja. Jos laajemman metsätalousalueen keskellä on suppeampi liito-oravan pesimäalue, se voidaan merkitä kaavaan suojelumerkinnällä: Suojelumääräys: s-x Alue, jonka puusto tulee säilyttää tai hoitaa sitä niin, että liitooravan pesäpuut ja niitä suojaavat puut sekä liikkumisen kannalta riittävä puusto säilytetään. Rakentamisalueet Rakentamiseen varattavien alueiden merkinnät eri kaavatasoilla eroavat toisistaan merkinnöiltään ja myös sisällöltään. Maakuntakaavassa laajimmillaan taajamatoimintojen alue (A) sisältää kaikki eri taajaman toiminnot, mutta siinä voidaan myös eritellä ohjaustarpeen mukaan tarkemmin alueiden käyttötarkoituksia. Yleiskaavas-
13/16 sa rakentamisalueet eritellään yleensä pääkäyttötarkoitusluokkiin, mutta esim. asuntoalueet voivat käsittää myös niiden sisäiset palvelut, puistot ja liikenneväylät. Asemakaavassa rakentamisalueet osoitetaan tarkasti sekä alueeltaan että rakentamistavaltaan ja määrältään. Myös tonttien sisäisestä käytöstä voidaan antaa määräyksiä ja rajauksia. Liito-oravan kannalta kaikki hyvin tehokkaasti rakentamiseen käytettävät alueet, jolloin alueen puusto joudutaan poistamaan lähes kokonaan, eivät pääsääntöisesti turvaa sen suojelua. Asemakaavassa voidaan tarvittaessa antaa hyvinkin tarkkoja, jopa tonttikohtaisia määräyksiä. Kaavan rakentamistehokkuuden ollessa riittävän alhainen, voidaan väljää asumista osoittaa kaavassa, jos siinä annetaan määräyksiä, joiden mukainen rakentaminen voi turvata myös liito-oravalle tärkeät ja tarpeelliset metsäkuviot ja puut. Tällaisilla rakentamisalueilla rakennusalojen osoittaminen tulee tapahtua sitovin kaavamääräyksin. Muun tontinosan käsittelystä määrääminen on myös tarpeen. Esimerkki tällaisesta määräyksestä: AO-x Erillispientalojen korttelialue. Tonttien rakentamiseen sekä kulkuväyliin käytettävän alueen ulkopuolisella alueella on säilytettävä liito-oravan kannalta riittävästi puustoa. Asemakaavan laatimista voidaan ohjata maakunta- tai yleiskaavassa liito-oravan elinmahdollisuuksien turvaamiseksi esimerkiksi seuraavalla suunnittelumääräyksellä (määräystä annettaessa on kuitenkin jo tiedettävä, että pääkäyttötarkoituksen mukainen rakentaminen olisi mahdollista tietyllä erityisellä toteuttamistavalla): Suunnittelumääräys yleiskaavassa: Asemakaavaa s-1 merkinnällä rajatuilla alueilla laadittaessa on otettava huomioon liito-oravalle tärkeiden pesäpuiden, niiden ympäristöjen sekä liito-oravan liikkumisen turvaaminen. Maakunta- tai yleiskaavassa voidaan laajemman rakentamiseen tarkoitetun aluevarauksen sisällä osoittaa sellaisia suppeampia osa-alueita, joille annetaan suojelumääräys. Tällainen määräys soveltuu käytettäväksi silloin, kun jo maakunta- tai yleiskaavaa laadittaessa tiedetään olemassa olevia liito-oravan elinympäristöjä, jotka on otettava huomioon alemmanasteisessa kaavoituksessa ja muissa toimenpiteissä: Suojelumääräys: s-1 merkinnällä rajatulla alueella ei saa rakentaa eikä hakata metsää 20 m lähempänä liito-oravan pesäpuuta eikä tämän vyöhykkeen ympäristöä saa kokonaan hakata avohakkuuna. Myös liito-oravan liikkuminen pesäalueelta viereiselle metsä/virkistysalueelle on turvattava siten, että metsänkäsittelyssä säästetään riittävä määrä liikkumiseen soveltuvia puita. Metsälakia ei sovelleta yleiskaavojen rakentamiseen osoitetuilla aluevarauksilla. Sen vuoksi sellaisilla yleiskaavan rakentamiseen osoitetuilla alueilla, joita on ajateltu voitavan käyttää väljään rakentamiseen tarkemman selvityksen perusteella asemakaavassa, saattaa olla tarpeen antaa maisematyölupavelvollisuutta koskeva kaavamääräys. Tällä voidaan varmistaa liito-oravan huomioon ottaminen metsien käsittelyssä ennen alueen asemakaavoitusta. Maisematyölupaa koskeva määräys voi olla
14/16 sama kuin mitä edellä on suojelualueen kohdalla esitetty. Asemakaava-alueilla on maisematyölupavelvollisuus ilman erityistä kaavamääräystä. Erityisalueet Erityisalueita voidaan varata useisiin eri luonteisiin käyttötarkoituksiin. Erityisalueita voivat olla esimerkiksi maa-ainesten ottoalueet, puolustusvoimien alueet, energiahuollon alueet tai yhdyskuntateknisen huollon alueet. Sen vuoksi näiden käyttötarkoitusten osoittaminen alueelle, jolla on tiedossa liito-oravan pesäalueita, on mahdollista vain samoin edellytyksin kuin mitä edellä on rakentamisalueiden kohdalla esitetty. Liikenneväylävaraukset ja muut linja- ja väylävaraukset Liikenneväylävarausten osoittaminen maakunta- tai yleiskaavassa ei vielä lyö lukkoon väylän lopullista linjausta, vaan se tarkentuu joko asemakaavoituksessa taikka maanteiden yleis- tai tiesuunnittelussa. Väylävarausta osoitettaessa parhain keino liito-oravan suojelun kannalta on valita sellainen vaihtoehto, joka ei kulje havaitun liito-oravan pesäalueita sisältävän metsän kautta. Jos väylälle kuitenkaan maastoolosuhteista tai muista syistä johtuen ei ole olemassa muuta vaihtoehtoa ja sen linjaukselle ei maastossakaan ole juuri liikkumavaraa, on kaavan yhteydessä selvitettävä ne erityiset ehdot, joilla väylä voitaisiin toteuttaa ilman, että se rikkoo liitooravan suojelua. Jos kaavoituksen yhteydessä käy ilmi, että väylälle ei ole muita vaihtoehtoja, on jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa selvitettävä, olisiko mahdollista saada poikkeaminen luonnonsuojelulain nojalla, josta edellä kohdassa II on kerrottu. Jos tien rakentaminen edellyttää liito-oravan liikkumisen turvaamiseksi erityisiä toteuttamistapoja tai rakenteellisia toimia, tulee kaavaan ottaa tästä määräyksiä. Esimerkkejä tällaisista suojelumääräyksistä: Suojelumääräys: Tien suunnittelussa on turvattava pituudeltaan vähintään 100 m:n alue MU-s alueen kohdalla, jossa puita on jätettävä ja istutettava niin, että liito-oravan liikkuminen tien yli on mahdollista. Puuton alue ei saa olla 20 m leveämpi ja puiden korkeuden on oltava liito-oravan liikkumisen kannalta riittävä. Tie on x x merkityllä osalla toteutettava tunnelina. Kehittämisperiaatteita tai alueen erityisominaisuuksia kuvaavat merkinnät Maakuntakaavoissa ja yleiskaavoissa voidaan käyttää alueen kehittämisperiaate- tai alueen erityisominaisuuksia kuvaavia merkintöjä. Kehittämisperiaatemerkintöjä ovat esimerkiksi yhdyskuntarakenteen laajenemissuunnan osoittava nuolimerkintä tai tieliikenteen yhteystarvemerkintä. Näiden merkintöjen suhde liito-oravan suojeluun on harkittava ajatellun kehittämistoimen vaikutusten kannalta, joista käy ilmi mahdollinen ristiriita näiden tavoitteiden välillä. Alueen erityisominaisuuksia kuvaavana merkintänä voidaan käyttää mm. Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen rasterimerkintää tai luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeän alueen merkintää. Yleispiirteisissä kaavoissa voidaan
15/16 käyttää myös tällaista alueen erityisominaisuutta kuvaavaa merkintää sellaisen metsäalueen kohdalla, jossa on havaintoja liito-oravasta, mutta joiden tarkempaa sijaintia ja elinmahdollisuuksia voidaan tarkastella alemmanasteisessa kaavassa. Merkintä voi olla esim.: _lii._._ Metsä, jossa on liito-oravan elinympäristöjä. VIII LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VOIMASSA OLEVIEN KAAVOJEN ALU- EILLA Havaintoja liito-oravan esiintymisestä voidaan saada myös sellaisilta alueilta, joilla on jo voimassa oikeusvaikutteinen kaava. Jos kaavan sisältö on sellainen, että sen toteuttaminen uhkaisi liito-oravan suojelemista, kaava hyvin todennäköisesti on tältä osin vanhentunut ja edellyttäisi kaavan muuttamista. Tämä kirje soveltuu ja se koskee myös olemassa olevan kaavan muuttamista. Luonnonsuojelulain 49, joka kieltää liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämisen ja heikentämisen, koskee myös sellaisia alueita, joilla on voimassa oikeusvaikutteinen kaava. Siten esimerkiksi asemakaavan mukainen rakentaminen saattaa estyä, jos rakentaminen rikkoisi tätä kieltoa. Tällaisen kaavan toteuttamista koskevan ristiriidan poistaminen on sekä kunnan että maanomistajan intressissä. Kaavan muuttamiseen on syytä ryhtyä niin, että voidaan välttää ristiriidan kärjistyminen ja mahdollisesti kaavaa muuttamalla saada liito-oravan suojelu huomioon otetuksi ilman, että joudutaan tarkistamaan kaavan tavoitteita. Rakennuslupaan suoraan oikeuttavan yleiskaavan alueella on rakennusluvan yhteydessä selvitettävä, voidaanko rakentaminen kaavan salliman liikkumavaran puitteissa sijoittaa niin, että liito-oravan pesäpuu ja muut sen liikkumisen ja elämisen kannalta tärkeät puut voidaan säilyttää rakennuspaikallakin. IX YMPÄRISTÖKESKUSTEN SEKÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN LIITTOJEN VIRANOMAISTEN YHTEISTOIMINTA KAAVOITUKSESSA Ympäristökeskukset ovat keskeisiä toimijoita liito-oravaa koskevan elinympäristöja pesäpaikkatiedon keruussa. Tarkoitus on, että ympäristökeskukset ja metsäkeskukset tehostavat tiedonvaihtoaan ja ympäristökeskukset täydentävät ja päivittävät liito-oravatiedostojaan, joista kunnat voivat saada ajantasaista paikkatietoa. Ohjatessaan kuntien kaavoitusta ympäristökeskusten tulee antaa kunnille sillä oleva tietoaineisto käytettäväksi kaavoituksen pohjana sekä ohjata tarpeellisia lisäselvityksiä. Samoin ympäristökeskusten tulee tarvittaessa antaa liito-oravan esiintymiseen liittyviä tietoja maakuntien liitoille niiden laatiessa maakuntakaavoja. Kaavoituksen edellyttämien selvitysten tekeminen ympäristökeskukselta mahdollisesti saatavien, jo olemassa olevien tietojen lisäksi, on kaavoitukseen kuuluvana kuntien ja maakuntien liittojen tehtävä. Sellaisten alueiden kaavoitusta, joilla etukäteen tiedetään olevan liito-oravan elinalueita, voidaan pitää maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamalla tavalla merkittävänä luonnonarvojen kannalta (MRL 66 2 mom.). Siksi kaavaa valmisteltaessa on oltava yhteydessä alueelliseen ympäristökeskukseen ja järjestettävä lainkohdassa tarkoitettu viranomaisneuvottelu niissä tilanteissa, joissa on epäselvyyttä liitooravaan liittyvien arvojen huomioon ottamisessa.
16/16 Tätä kirjettä koskeviin kysymyksiin vastaavat ympäristöministeriössä kuntakaavoituksen osalta hallitusneuvos Helena Korhonen, p. 1603 9570 ja ylitarkastaja Matti Laitio, p. 1603 9382, maakuntakaavoituksen osalta ylitarkastaja Jukka Reinikainen, p. 1603 9558 sekä luonnonsuojelun osalta luonnonsuojeluvalvoja Pekka Salminen, p. 1603 9336 ja hallitussihteeri Heikki Korpelainen, p. 1603 9516, lisäksi kysymyksiin vastaavat alueelliset ympäristökeskukset. Ylijohtaja Pekka Kangas Hallitusneuvos Helena Korhonen LIITE 1 KHO:n liito-oravaa kaavoituksessa koskevia oikeustapauksia LIITE 2 Liito-oravaselvitykset, ote Ympäristöoppaan 109/2003 s. 183-4 (Markku Nironen ja Esa Lammi) LIITE 3 Kaavio metsälain soveltamisesta kaava-alueilla