LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa"

Transkriptio

1 LIITO-ORAVA Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa Olli Mattila, Varsinais-Suomen ELY-keskus

2 Liito-oravan suojelu Liito-orava (Pteromys volans) on Suomessa vaarantunut (VU), luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu laji. Sen kanta on pienentynyt 1900-luvun puolivälistä lähtien ja vuonna 2006 naaraita arvioitiin olevan noin Vuosien 2006 ja 2015 välillä kannan arvioidaan taantuneen noin 23 %. Laji suosii vanhoja, kuusivaltaisia sekametsiä ja se kärsii kolopuiden, erityisesti vanhojen haapojen, vähenemisestä. 2

3 Liito-oravan suojelu perustuu lakiin Liito-oravaa suojellaan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskiellolla (LSL 49, luontodirektiivin IV (a) laji) sekä lajin yksilöitä koskevalla rauhoituksella. 3

4 Luonnonsuojelulain mukaan kiellettyä on lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen yksilöiden tahallinen tappaminen tai pyydystäminen, pesien ja yksilöiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen ja tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla. 4

5 Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka (LsL 49 ) Lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat liito-oravan elinympäristön osia (ei koko reviiri) Luonnonsuojelulain tarkoittamalla liito-oravan lisääntymispaikalla liito-orava saa poikasia Levähdyspaikassa yöaktiivinen liito-orava viettää päivänsä Lisääntymis- ja levähdyspaikka käsittää pesäpuun lisäksi sen välittömässä läheisyydessä olevan puuston, jolla on merkitystä liito-oravalle ruokailun, Lisää viraston ruoan nimi, tekijän varastoinnin nimi ja osasto tai suojan kannalta

6 Lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämisja heikentämiskielto Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan eli lisääntymis- ja levähdyspaikka muuttuu käyttökelvottomaksi 6

7 7

8 Muutos liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan rajauskäytännössä, koskien metsän käsittelyä Luonnonsuojelulaista kumottiin pykälä (72 a ), joka velvoitti ELY-keskukset antamaan päätöksen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan sijainnista sekä sallitusta metsänkäsittelystä. ELY-keskuksen aiempi päätöksenantovelvoite koski tilanteita, joissa hakkuita suunniteltiin viranomaisten tiedossa olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan alueelle. 8

9 ELY-keskus neuvoo ja valvoo tarvittaessa ELY-keskus antaa tarvittaessa neuvontaa lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentämis- ja hävittämiskiellon noudattamisesta Metsänkäyttöilmoitukseen perustuvan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajauspäätösmenettelyn poistuminen korostaa maanomistajien ja metsäalan toimijoiden omaa vastuuta asiassa. Metsäkeskus tulee jatkossakin ilmoittamaan maanomistajalle ja metsänhakkuuoikeuden haltijalle, jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu viranomaisen tiedossa olevaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan. Lisäksi tieto metsänkäyttöilmoituksesta toimitetaan ELY-keskukselle. 9

10 Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen puusto jätetään hakkuissa pystyyn. Lisäksi säästetään pesäpuun välittömässä läheisyydessä oleva puusto, joka sisältää ruokailupuut (haavat, koivut ja lepät), ruoan varastointiin sopivat tuuheaoksaiset kuuset ja tarvittavan suojapuuston. Metsikössä olevat kolopuut jätetään pystyyn. Liito-oravan ruokailupuita (leppiä, haapoja ja koivuja) säästetään myös muualla, kuin varsinaisella lisääntymisja levähdyspaikalla. Liito-oravan liikkumisen edellytykset lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ja tärkeiden ruokailupuiden välillä turvataan 10

11 Suojelun ja kaavoituksen yhteensovittaminen Kaavaa laadittaessa liito-oravien mahdollinen esiintyminen ja kaavan vaikutus niihin on yksi selvitettävistä asioista. Olennaisinta liito-oravan suojelun kannalta on alueen suunniteltu rakentamistehokkuus ja se, miten paljon puustoa voidaan säilyttää. Esimerkiksi väljästi rakennetuilla asuinalueilla on mahdollista kaavamääräyksin turvata riittävästi liito-oravalle tärkeätä puustoa. Liikenneväylät on pyrittävä linjaamaan siten, että ne eivät sijoitu liitooravan tärkeille pesimäalueille. Jos tällaista linjausvaihtoehtoa ei ole, liito-oravan suojelu on turvattava esimerkiksi puustoa koskevin suojelumääräyksin. 11

12 Noin 6000 havaintoa Lähde: Hertta, Eliölajit VARELYn alueella

13 KIITOS! 13

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN

Lisätiedot

Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa

Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa YM:n aiheeseen liittyvä kirje Metsäkeskuksen kaavoituskoulutus 7.4.2017 Matti Laitio ja Esko Hyvärinen, ympäristöministeriö Kirjeen tausta Aihetta koskevat

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 12.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys

As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys Pirkkala Heikki Holmén 23.3.2017 23.3.2017 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1 Lähtöaineisto ja aiemmat selvitykset...

Lisätiedot

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 27.5.2013 1 JOHDANTO Arkkitehtityö Oy laatii ranta-asemakaavaa Nastolan Kirkonkylässä sijaitsevalle

Lisätiedot

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 11.4.2014 Johdanto Vuoden 2013 selvityksessä alueella todettiin ilmeinen naaraan esiintymispaikka. Koska metsäkuviolla on aloitettava

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 21.9.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa...

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS Pekka Routasuo, Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 5.6.2015 1 JOHDANTO Uudenmaan ELY-keskus on käynnistänyt Klaukkalan ohikulkutietä koskevan maantielain mukaisen

Lisätiedot

LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY

LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY Vastaanottaja LIDL Suomi KY Antti-Ville Haapanen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 05/2018 LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY LINNAIMAAN LIITO-ORAVASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

Lappeenrannan Kettukallioon suunnitellun maa-ainesten ottoalueen liito-oravaselvitys 2013

Lappeenrannan Kettukallioon suunnitellun maa-ainesten ottoalueen liito-oravaselvitys 2013 Lappeenrannan Kettukallioon suunnitellun maa-ainesten ottoalueen liito-oravaselvitys 2013 Juha Jantunen & Kimmo Saarinen SISÄLLYS JOHDANTO... 2 LIITO-ORAVAN EKOLOGIAA JA SUOJELUNÄKÖKOHDAT... 3 KETTUKALLION

Lisätiedot

Rataskadun alueen liitooravaselvitys

Rataskadun alueen liitooravaselvitys Rataskadun alueen liitooravaselvitys 2017 Huittisten kaupunki 21.3.2017 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-oravaselvitys. 3 2.1 Yleistä liito-oravasta 3 2.2

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 12.6.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY Liito-oravaselvitys 1 12.6.2006 Hepoluhdan alue 488-C7526 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISKUVA... 1 3 LIITO-ORAVA...

Lisätiedot

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 4.4.2014 VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 4.4.2014 Päivämäärä 4.4.2014 Laatija Tiina

Lisätiedot

Ympäristöministeriö Maa- ja metsätalousministeriö LUONNOS 3.2.2015

Ympäristöministeriö Maa- ja metsätalousministeriö LUONNOS 3.2.2015 LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ I YLEISTÄ Tämän ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön ohjeen tarkoituksena on antaa Suomen

Lisätiedot

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 Ari Karhilahti Leipurinkuja 4 21280 RAISIO ari.karhilahti@utu.fi 050 5698819 1. Johdanto Naantalin kaupunki tilasi keväällä 2012 seuraavan luontoselvityksen:

Lisätiedot

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 22.2.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Sirkka-Liisa Helminen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 LIITO-ORAVAN BIOLOGIA JA SUOJELU...3 3 MENETELMÄT...3 4 TULOKSET...4 4.1 Kavallintien

Lisätiedot

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus 2016 VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus Petri Parkko 4.4.2016 1 1. Taustoja Kouvolan Hevossuo-Nappa välille on suunniteltu VT6 tiesuunnitelmassa rinnakkaistiejärjestelyjä.

Lisätiedot

Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017

Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017 1 (6) Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017 Johdanto Espoon kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Espoon Otaniemen Servinniemessä pääasiassa Senaatti-kiinteistöjen hallinnoimille

Lisätiedot

Luonnonsuojelulaki ja sen keskeiset suojelusäännökset

Luonnonsuojelulaki ja sen keskeiset suojelusäännökset Luonnonsuojelulaki ja sen keskeiset suojelusäännökset Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma 2017-2018, jakso 5 Hallitussihteeri Johanna Korpi, ympäristöministeriö Luonnonsuojelulain (1096/1996) tavoitteet

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKAT PALJON MELUA TYHJÄSTÄ?

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKAT PALJON MELUA TYHJÄSTÄ? LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKAT PALJON MELUA TYHJÄSTÄ? Metsätieteen päivä 12.11.2014 Maarit Jokinen (SYKE), Sanna Mäkeläinen (Helsingin yliopisto), Otso Ovaskainen (Helsingin yliopisto) Johdanto

Lisätiedot

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa Liito-orava- ja viitasammakkoselvitys Heikki Holmén 8.6.2016 2 (9) 8.6.2016 MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa SISÄLTÖ 1

Lisätiedot

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 9.6.2016 ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 9.6.2016 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kaisa

Lisätiedot

Kuohun liito-oravaselvitys

Kuohun liito-oravaselvitys Kuohun liito-oravaselvitys Anne Laita 19.4.2016 Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö Jyväskylän kaupunki 1. JOHDANTO Liito-oravainventointi toteutettiin Kuohun tulevan osayleiskaavan taustaselvitykseksi.

Lisätiedot

1. Selvitys. 2. Kohteet

1. Selvitys. 2. Kohteet Kuhmalahden ROYK Luontoselvityksen täydennys 24.10.2017 1. Selvitys Luontoselvitystä täydennettiin maastokäynneillä 11.5. ja 17.5.2017. Maastokäynnit toteuttivat FM Tiina Virta ja MMM Heikki Holmén. Kohteille

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Marko Vauhkonen 28.5.2019 LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Sisällys

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Savonlinnan kaupunki 2014 Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Petri Parkko 12.5.2014 1 1. Taustoja Kaupunki on ostanut Nojanmaan peltojen alueen yksityiseltä maanomistajalta. Alueella

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU LIITO-ORAVATARKASTUS 2009 1 1. Selvityksen taustoja Liito-oravatarkistukset liittyvät VT 6 perusparannuksen yleissuunnitelmaan välillä Taavetti- Lappeenranta.

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS

KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys (ei julkinen) Päivämäärä 30.5.2016 KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 26.5.2015 Päivämäärä

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Vastaanottaja Pieksämäen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravakartoitus Päivämäärä 11.11.2014 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN

Lisätiedot

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll

Lisätiedot

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2012 Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki 1 Johdanto... 3 2 Liito-oravan biologia ja suojelu lyhyesti... 3 3 Menetelmät... 3 4 Tulokset... 4 5 Yhteenveto... 4

Lisätiedot

Destia Oy. VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma. Luontoselvitys 2010

Destia Oy. VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma. Luontoselvitys 2010 Destia Oy VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma Petri Parkko 9.6.2011 2 1. Yleistä Liito-orava Pteromys volans on EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) nisäkäslaji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen

Lisätiedot

PALOKANORREN LIITO-ORAVASELVITYS

PALOKANORREN LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Keski-Suomen ELY-keskus Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 23.5.2016 PALOKANORREN LIITO-ORAVASELVITYS 1 Tarkastus 19.5.2016 Päivämäärä 23.5.2016 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Niina

Lisätiedot

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys 16T-3 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys Hanna Suominen 22.6.2017 22.6.2017 1 (17) SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 LIITO-ORAVA... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 4

Lisätiedot

PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Vastaanottaja EKE-Rakennus Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.3.2016 PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Tarkastus 11.3.2016 Päivämäärä 11.3.2016 Laatija Tarkastaja Juha Kiiski Arto Ruotsalainen

Lisätiedot

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta Seija Väre 25.7.2010 1 (9) RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS Tammelan kunta 2 RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Ruostejärven osayleiskaava sijaitsee Tammelan kunnan eteläosassa valtatien

Lisätiedot

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Megatuuli Oy Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 13/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3

Lisätiedot

ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä

ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä Päätös Dnro KAIELY/513/07.01/2010 23.9.2016 Julkinen ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä ASIANOSAINEN ASIAN KÄSITTELY Metsähallitus Metsätalous Oy Kainuun ELY-keskukseen

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys

KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys FCG Finnish Consulting Group Oy KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys 30.5.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan

Lisätiedot

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Taru Heikkinen 19.12.2008 Kaupunkisuunnitteluosasto Jyväskylän kaupunki 1. Tehtävän kuvaus ja tutkimusmenetelmät Työn tarkoituksena oli selvittää liito-oravan esiintyminen

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012

ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012 ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012 Pyöreenlahti, Suininlahti, Joensuuntien pohjoispuoli, Lentokentäntien itäpuoli, Vuorelan ranta, Vuorelantien ja moottoritien välinen suoja-alue Sisällys 1.

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 1/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4

Lisätiedot

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja UPM tuulivoima Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 24.9.2013 KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 24.9.2013 Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä 6.6.2018 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä on

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Asian käsittely Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa

Asian käsittely Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa Vuosikirjanumero KHO:2014:13 Antopäivä 24.1.2014 Taltionumero 147 Diaarinumero 1041/1/13 Luonnonsuojelu Liito-orava Liito-oravailmoitus Lisääntymis- ja levähdyspaikka Hävittämis- ja heikentämiskielto Laajuus

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ELINPIIRIN TARKASTUS

LIITO-ORAVAN ELINPIIRIN TARKASTUS KH 13.8.2018 Liite 5 TYÖNUMERO: 20601932 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN OSAYLEISKAAVA KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2018 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU YHTEYSTIEDOT Luontoselvityskonsultti Sweco Ympäristö Oy Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

ASIA: Liito-orava ohjeen luonnos LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ

ASIA: Liito-orava ohjeen luonnos LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ Anna Rakemaa Maa- ja metsätalousministeriö anna.rakemaa@mmm.fi ASIA: Liito-orava ohjeen luonnos LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ Suomen luonnonsuojeluliitto

Lisätiedot

Imatran liito-oravat 2019

Imatran liito-oravat 2019 Imatran liito-oravat 2019 Juha Jantunen, Kimmo Saarinen, Tiina Vitikainen, Salla Huuskonen, Pertti Ahvonen Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti, Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistys ry. 1

Lisätiedot

IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö

IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET 2013 Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Menetelmä... 3 3. Tulokset ja suositukset... 4 4. Yhteenveto... 8 Lähteet...

Lisätiedot

Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018

Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018 Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018 Johdanto 1 (10) Espoon Otaniemessä on aiemmin selvitetty liito-oravan esiintymistä vuonna 2014 (Ympäristötutkimus Yrjölä 2014) liittyen alueen kaavoitukseen.

Lisätiedot

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS Kristiinankaupunki EY 22091 D SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3 2 LIITO-ORAVA...3 3 AINEISTO

Lisätiedot

Tärkein syy vähenemiseen on sopivien varttuneiden kuusisekametsien hakkuut ja sitä kautta sopivan metsän pinta-alan pieneneminen.

Tärkein syy vähenemiseen on sopivien varttuneiden kuusisekametsien hakkuut ja sitä kautta sopivan metsän pinta-alan pieneneminen. Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin muistutus koskien Ely -keskuksen raporttia maastokäynnistä liito-oravan lisääntymis-ja levähdyspaikan sijainnin ja sallitun metsänkäsitttelyn määrittämiseksi Tila: Lappeenrannan

Lisätiedot

HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS

HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä 27.10.2015 ABO WIND OY HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä 27.10.2015 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Johanna

Lisätiedot

Tourujoki II asemakaavan liito oravaselvitys. ja luontoarvokooste

Tourujoki II asemakaavan liito oravaselvitys. ja luontoarvokooste Tourujoki II asemakaavan liito oravaselvitys ja luontoarvokooste Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 13.12.2017 2 1. Johdanto Tourujoen vesivoimarakenteiden alueelle ja niitä

Lisätiedot

Hämeenlinnan Painokankaan ja Karanojan liito-oravainventointi 2006

Hämeenlinnan Painokankaan ja Karanojan liito-oravainventointi 2006 Hämeenlinnan Painokankaan ja Karanojan liito-oravainventointi 2006 Hämeenlinnan kaupunki, Kaavoitustoimisto Juha Honkala Erkontie 11 04420 Järvenpää juha.honkala@nic.fi 050-3505170 Sisältö: Johdanto 3

Lisätiedot

Lepakkokartoitusohjeet

Lepakkokartoitusohjeet Lepakkokartoitusohjeet avuksi tilaajalle ja kartoittajalle Lepakkoseminaari 19.3.2011 Markku Lappalainen Lepakkokartoitusohjeet Miksi lepakot tulee kartoittaa? Tarve ohjeelle ja hyville käytännöille SLTY:n

Lisätiedot

Pajarilan kaavarunkoalueeseen kuuluvan Pajarilanväylän liito-oravaselvitys

Pajarilan kaavarunkoalueeseen kuuluvan Pajarilanväylän liito-oravaselvitys LIITE 4 Pajarilan kaavarunkoalueeseen kuuluvan Pajarilanväylän liito-oravaselvitys Kimmo Saarinen, Juha Jantunen, Anu Valtonen, Marco Consiglio Pajarilan kaavarunkoalueeseen kuuluvan Pajarilanväylän liito-oravaselvitys

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Marko Vauhkonen 29.5.2019 LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Sisällys

Lisätiedot

Lausunto Saarenmaantien asemakaava-alueen liito-oravan kaukomaisematilanteesta (liitteenä kartta)

Lausunto Saarenmaantien asemakaava-alueen liito-oravan kaukomaisematilanteesta (liitteenä kartta) TAMPERE () Kaupunkiympäristön kehittäminen Pvm.. Lausunto Saarenmaantien asemakaava-alueen liito-oravan kaukomaisematilanteesta (liitteenä kartta) Saarenmaantien asemakaava-alueen liito-oravayhteyksiä

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.8.2014 P21463P003 Liito-oravaselvitys 1 (23) Tuomo Pihlaja 20.8.2014

Lisätiedot

Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen

Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen Liito-oravat kaupunkioloissa seminaari Espoossa 11.11.2014 12.11.2014 Esityksen sisältö Liito-oravaa koskevat

Lisätiedot

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIITASAAREN KUNTA Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen 1 (9) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Pieni-Toulatin elinpiiri... 1 1.2 Lähteenmäen

Lisätiedot

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LAUSUNTO LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ JA ELINYMPÄRISTÖISTÄ KUIVISTONMÄEN ALUEELLA Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 21.10.2015 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Hämeenlinnan Siiri II:n alueella keväällä 2009 Timo Metsänen

Liito-oravaselvitys Hämeenlinnan Siiri II:n alueella keväällä 2009 Timo Metsänen Liito-oravaselvitys Hämeenlinnan Siiri II:n alueella keväällä 2009 Timo Metsänen Luontoselvitys Metsänen Heinolan Vanhatie 40B 15170 Lahti www.metsanen.com JOHDANTO...3 AINEISTO, MENETELMÄT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT...3

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen

Lisätiedot

ARVIO ALUEEN SOVELTUVUU- DESTA LEPAKOILLE JA VII- TASAMMAKOLLE SEKÄ LIITO- ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS HEIKKILÄNKATU 14, LINNAIN- MAA TAMPERE

ARVIO ALUEEN SOVELTUVUU- DESTA LEPAKOILLE JA VII- TASAMMAKOLLE SEKÄ LIITO- ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS HEIKKILÄNKATU 14, LINNAIN- MAA TAMPERE Vastaanottaja LIDL Suomi KY Antti-Ville Haapanen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 09/2018 ARVIO ALUEEN SOVELTUVUU- DESTA LEPAKOILLE JA VII- TASAMMAKOLLE SEKÄ LIITO- ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS HEIKKILÄNKATU

Lisätiedot

Raportti BJ Nurmijärven kunta

Raportti BJ Nurmijärven kunta Raportti 67070228.BJ 25.10.2007 Nurmijärven kunta Lepsämän liito-oravakohteiden tarkistukset 2007 1 Yhteenveto Tämä liito-oravakohteiden tarkistus on tehty Nurmijärven kuntaan Lepsämän alueelle. Lepsämän

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6. TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke

Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke Äänekosken liito-oravaselvitys Mattias Kanckos Toukokuu 2010 1 Johdanto Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland Metsäliitto ja Vapo

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Espoon Martinsillan-Järvisillan liito-oravaselvitys 2014

Espoon Martinsillan-Järvisillan liito-oravaselvitys 2014 Tutkimusraportti 30.5.2014 Espoon Martinsillan-Järvisillan liito-oravaselvitys 2014 Tekijät: Teemu Virtanen Sisälllys 1 Johdanto... 3 2 Liito-oravan elinympäristövaatimukset... 3 3 Menetelmä ja tulokset...

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 73/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO Pöyry Finland Oy Juhana Herttuan puistokatu 21 20100 Turku Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. 010 33310 www.poyry.fi Siilinjärven kunta Kehvo-Väänälänranta rantaosayleiskaava Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Pirkanmaan piiri ry. Kuninkaankatu Tampere p

Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Pirkanmaan piiri ry. Kuninkaankatu Tampere p Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) TUTKINTAPYYNTÖ Kuninkaankatu 39 21.8.2018 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 c/o Soili Husso Sauriontie 6 33470 Ylöjärvi soilihusso@gmail.com p. 0400 838 418

Lisätiedot

Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki

Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista 18.6.2009 Tämän työn tarkoituksena oli tarkentaa Korpilahden Tikkalan kylän alueella vuonna 2003 tehdyssä luontoselvityksessä (Anna-Riikka Ihantola) havaittujen

Lisätiedot

Liito-oravaselvitykset Tuusulassa keväällä 2007

Liito-oravaselvitykset Tuusulassa keväällä 2007 Liito-oravaselvitykset Tuusulassa keväällä 2007 Espoo 2007 Liito oravaselvitykset Tuusulassa keväällä 2007 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset 3 2.1. Sulan alue 3 2.2. Kehä IV:n

Lisätiedot

Miksi luonnonsuojelu on tärkeää?

Miksi luonnonsuojelu on tärkeää? BIOS 3 jakso 3 Luonnonsuojelu Miksi luonnonsuojelu on tärkeää? BIOS 3 jakso 3 Luonnonsuojelussa suojellaan alkuperäistä luontoa Luonnonsuojelun tarkoituksena on varjella alkuperäistä luontoa ja sen monimuotoisuutta.

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2017 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta. HE 146/2015 vp hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöneuvos Esko Hyvärinen

Hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta. HE 146/2015 vp hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöneuvos Esko Hyvärinen Hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta HE 146/2015 vp hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöneuvos Esko Hyvärinen Esityksen tavoitteet ja aikataulu Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman

Lisätiedot

Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017

Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017 Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017 Johdanto 1 (6) Espoon kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Espoon keskuksen Honkaportinrinteessä Samariantien ja Honkaportin kulmauksessa. Kohdealueella

Lisätiedot

LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016

LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 Pekka Routasuo 31.5.2016 LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 3 Tulokset... 4

Lisätiedot

TAMPEREEN RUSKON JA TARASTENJÄRVEN LIITO-ORAVASELVITYS KEVÄÄLLÄ 2011

TAMPEREEN RUSKON JA TARASTENJÄRVEN LIITO-ORAVASELVITYS KEVÄÄLLÄ 2011 Vastaanottaja Pirkanmaan Jätehuolto Oy Tampereen Sähkölaitos-yhtiöt Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 15.5.2011 Viite 82129405-08 TAMPEREEN RUSKON JA TARASTENJÄRVEN LIITO-ORAVASELVITYS KEVÄÄLLÄ

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot