Suomen metsäkeskus. Pirkanmaan alueyksikkö. Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen metsäkeskus. Pirkanmaan alueyksikkö. Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus"

Transkriptio

1

2 Suomen metsäkeskus Pirkanmaan alueyksikkö Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus Metsälaki ja lain valvonta kaavoitusalueiden metsien käsittelyssä Reijo Suninen, esittelijä UKK-instituutti

3 Metsälain soveltamisala Metsätalousmaaksi luettavilla alueilla, jotka tarkoitettu metsänhoitamiseen ja käyttämiseen ( kaavoittamattomat alueet ) Lakia ei kuitenkaan sovelleta: 1) Kaavojen suojelualueilla 2) Asemakaava-alueilla; lukuun ottamatta maa- ja metsätalouteen osoitettuja alueita 3) Asemakaavan laatimiseksi toimenpidekiellossa olevilla alueilla 4) Oikeusvaikutteisten yleiskaavojen alueilla lukuun ottamatta maaja metsätalouteen ja virkistykseen osoitettuja alueita

4 Metsälain soveltamisala Metsälaki ei myöskään ole voimassa LsL:n mukaan muodostetuilla suojelualueilla, erämaalain mukaisilla alueilla (paitsi 12 1 mom ) Näillä alueilla hakkuusta ei vaadita metsänkäyttöilmoitusta 10 :n mukaiset elinympäristöjä koskevat rajoitukset eivät ole voimassa alueilla ei ole hakkuun jälkeistä uudistamisvelvoitetta alueelle voi antaa metsälain mukaista käsittelykieltoa Metsien käsittely ja puiden kaatoa säädetään maisematyöluvalla tai kaavamääräyksillä

5 Metsälaki ei ulotu kaikille kaavojen alueille Yleiset ja tarkennetut aluevaraukset Metsälain soveltamisala Maakuntakaava M-, MT-, MU-, MY- ja V- alueilla Yleiskaava Asemakaava SLalue V-alue V, VL, VU, VR M, MU,MT, MY M, MU,MT, MY

6 Aluevaraukset M Maa- ja metsätalousvaltainen alue - yleinen MU MY V VR SL Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta - täsmennetty Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja täsmennetty Virkistysalue - yleinen Retkeily- ja ulkoilualue - täsmennetty Luonnonsuojelualue erityinen aluevaraus, joka voi olla metsäisellä ja sellaiseksi jääväksi tarkoitetulla alueella

7 Kaavojen alueet, missä metsälaki voimassa Näillä alueilla on hakkuista tehtävä metsänkäyttöilmoitus ja toimittava muutenkin metsälain mukaisesti esimerkiksi elinympäristöt huomioiden Uudistamisvelvoite on voimassa ja alueelle voidaan antaa metsälain mukainen käsittelykielto. - Metsänkäyttöilmoitus - Kasvatushakkuissa ppa/ ha- vaatimus - Uudistamiskriteerit ja velvoite - ML 10 :n kohteet - Liito-oravailmoitukset

8 Viranomaisten edistettävä maakuntakaavan toteutumista, yleiskaavan toteutumista ei saa vaikeuttaa Koskee metsäkeskuksen viranomaistoimintaa ( julkisen vallan käyttö / rahoitus- ja tarkastustoiminto ) Kaava- alueella sovelletaan maankäyttö- ja rakennuslakia ja missä metsälaki on voimassa molempia samanaikaisesti Kaavamääräykset ja metsälain vaatimukset voivat joskus olla ristiriidassa keskenään ( esim. avohakkuukielto, mutta kohteella ei ML:n mukaisia luontaisen uudistamisen edellytyksiä ) Tapauksissa, missä metsälain ratkaisuperiaatteet eivät sisällä tarkoituksenmukaisuusharkintaa (kysymys ns. sidotusta harkinnasta) on asia ratkaistava metsälain mukaisesti ottamatta maakunta- tai yleiskaavaa huomioon

9 Metsälain 6 :n erityiskohteet Antaa joustavuutta metsän käsittelyyn kaavojen M- ja V- alueet Hakkuu saadaan tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla, jos kohteella on erityistä merkitystä (erityishakkuu): - monimuotoisuuden säilyttämisen -- harvinaisten, erikoisten kasvi- ja eläinlajiston esiintymäpaikat - maiseman - monikäytön kannalta -- asutuksen läheisyys -- ulkoilu- virkistysalueet -- vesistöjen rantametsät -- marjastus, riista -- harjut, muut korkeat paikat -- ennallistamisalueet -- melun, tuulen torjunta yms.

10 ML 6 Tutkimus-, opetus- ja muussa erityiskäytössä oleva metsä saadaan käsitellä sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla

11 Yhteistyö kuntien ja kaupunkien kanssa /rakennus- ja kaavoitustoimi Metsälain 25 :ssä mainitaan, että metsäkeskuksen tulee olla riittävässä yhteistyössä kuntien kanssa kaavoitettavien ja kaavoitettujen alueiden osalta tämän lain ja rakennuslain tavoitteiden yhteensovittamiseksi. Esimerkiksi metsän käsittelyä koskevien kaavamääräysten suunnittelussa MY- alueen määräys: Alueella ei saa tehdä avohakkuita, metsää hoidetaan jatkuvan kasvatuksen periaatteella eikä peltoja ja rantoja rajaavaa puustoa saa kokonaan poistaa / ristiriitaa ML:n kanssa?

12 Kemeratuet (= puuntuotannon kestävyyden turvaamiseksi, monimuotoisuuden ylläpitämiseksi ) Periaatteessa on mahdollista saada kaava-alueille, missä metsälakia sovelletaan, mutta.. - kaavan viranomaisvaikutus voi estää tuen myöntämisen; ei saa vaikeuttaa kaavan toteutumista - toimenpiderajoitukset ja suojelumääräykset voivat estää tuen - metsäkeskuksen harkinta / onko hanke ylipäätään taloudellisesti ja/ tai ympäristöllisesti tarkoituksenmukainen - monimuotoisuuden tukeminen ( ympäristötuki, luonnonhoitohankkeet mahdollisia )

MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013

MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013 Kaavoitus ja metsien käsittely MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013 MRL tuli voimaan 1.1.2000 Arvioitu vuosina 2001 ja 2002 sekä 2005 HO: Ympäristöministeriö toteuttaa maankäyttö- ja rakennuslain uuden kokonaisarvioinnin

Lisätiedot

Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteet

Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteet Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteet Metsätalous ja kuntakaavoitus 15.4.2015 Jarkko Partanen Rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Suomen metsäkeskus Esityksen tavoitteita

Lisätiedot

Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteita

Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteita Kaavoitus ja metsätalous, lainsäädännön ja käytännön toiminnan haasteita Maaseutuelinkeinot ja kaavoitus Petäjävesi 11.11.2015 Juha Hiltunen Suomen metsäkeskus Esityksen tavoitteita Kuvata kaavoituksen

Lisätiedot

Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa

Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa Ajankohtaista kaavoituksessa Suomen metsäkeskuksen kaavoituskoulutus metsäalan toimijoille Niina Riissanen 7.4.2017 10.4.2017

Lisätiedot

Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus

Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Mika Salmi, Projektipäällikkö 10.10.2017 Metsätalous ja kaavoitus hanke Suomen metsäkeskus Hankeaika on 1.3.2017 31.12.2018 Hanke tukee Kansallisessa metsästrategiassa

Lisätiedot

Kaavoituksen metsäapu

Kaavoituksen metsäapu 23 Lorem ipsum sit amet dolor estres con consequeter lorem ipsum ces lorem ipsum sit amet dolor estares. Kaavoituksen metsäapu Tapio Oy 24.1.2018 1 Kaavoituksen metsäapu Sisällys 1. Metsät kunnan elinvoimatekijänä

Lisätiedot

Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous

Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitus ja metsätalous -infotilaisuus Turku 13.3.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Sisältö Kaavoitusjärjestelmä Maankäyttö-

Lisätiedot

YLEISKAAVA METSÄTALOUDEN OHJAAJANA Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää

YLEISKAAVA METSÄTALOUDEN OHJAAJANA Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää YLEISKAAVA METSÄTALOUDEN OHJAAJANA Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen 29.8.2013 Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää HYVINKÄÄ Pohjois-Uudenmaan seutukeskus Asukkaita 46 000 60 km

Lisätiedot

Maisematyöluvat. Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen

Maisematyöluvat. Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen Maisematyöluvat Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen 10.3.2015 Maisematyölupavelvollisuus Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 128 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan maisemaa muuttavaa rakennustyötä, puiden

Lisätiedot

Metsälain uudet tuulet kaupunkimetsissä. Metsä- ja Viherpäivät Kuopio 2014 Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM Luonnonvaraosasto 11.6.

Metsälain uudet tuulet kaupunkimetsissä. Metsä- ja Viherpäivät Kuopio 2014 Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM Luonnonvaraosasto 11.6. Metsälain uudet tuulet kaupunkimetsissä Metsä- ja Viherpäivät Kuopio 2014 Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM Luonnonvaraosasto 11.6.2014 1 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan toiminta-ajatus Turvaamme

Lisätiedot

Metsätalouden toimijan käytännön näkökulmat metsätaloudesta kaava-alueilla. UKK-instituutti MB

Metsätalouden toimijan käytännön näkökulmat metsätaloudesta kaava-alueilla. UKK-instituutti MB Metsätalouden toimijan käytännön näkökulmat metsätaloudesta kaava-alueilla UKK-instituutti 18.3.2013 MB Oma tausta Mhy Pohjois-Pirkka, kiinteistöasiantuntija Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV, kiinteistönvälittäjä

Lisätiedot

Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi

Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 Simo Takalammi Maakuntakaavan merkitys MRL:n kaavajärjestelmän korkein kaavataso eli suurpiirteinen Ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta Hyvä maakuntakaava on mahdollistava

Lisätiedot

METSO-ohjelma - vapaaehtoista metsiensuojelua

METSO-ohjelma - vapaaehtoista metsiensuojelua METSO-ohjelma - vapaaehtoista metsiensuojelua Ympäristöasiamiespäivät Marraskuu 2012 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi METSO 2008-2020 2 Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma vuosina

Lisätiedot

MEKA-hanke. Alustavia huomioita hankkeesta Harry Berg

MEKA-hanke. Alustavia huomioita hankkeesta Harry Berg MEKA-hanke Alustavia huomioita hankkeesta 4.1.2016 Harry Berg Hankkeen lähtökohdat Metsämaa kaavoituksessa (MEKA) hankkeen tarkoituksena on kehittää kaavoitusta ja sen ohjausta metsämaahan kohdistuvan

Lisätiedot

Ojitettujen soiden ennallistaminen

Ojitettujen soiden ennallistaminen Ojitettujen soiden ennallistaminen Soiden maankäytön tulevaisuus -seminaari 2014 Matti Seppälä, johtava luonnonhoidon asiantuntija Suomen metsäkeskus 18.12.2014 Suomen metsäkeskus 2 Ojitettujen soiden

Lisätiedot

METSÄTALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KAAVOITUKSESSA IMATRAN YLEISKAAVA Mikko Ikonen Työn esittely urn.fi/urn:nbn:fi:amk

METSÄTALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KAAVOITUKSESSA IMATRAN YLEISKAAVA Mikko Ikonen Työn esittely urn.fi/urn:nbn:fi:amk METSÄTALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KAAVOITUKSESSA IMATRAN YLEISKAAVA 2040 Mikko Ikonen Työn esittely 31.1.2019 urn.fi/urn:nbn:fi:amk-2018121321455 Työn tavoite Tutkia metsätalousvaikutusten arviointia kaavoituksessa

Lisätiedot

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,

Lisätiedot

Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP

Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP 6.2.2015 LIITE SLL:n lausuntoon METI- työryhmän esitykseen koskien suojelualuetilaistoinnin uudistamista Suomen luonnonsuojeluliiton näkemykset on kirjattu taulukkoon pinkillä seuraavasti: S=ongelma suojelussa,

Lisätiedot

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 )

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Maakuntakaavan oikeusvaikutukset, Keski-Suomen liitto 1.6.2004 Jukka Reinikainen, YM MAAKUNTAKAAVAN OIKEUSVAIKUTUKSET Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Viranomaisvaikutus

Lisätiedot

Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset

Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset sivu 1 Ymp.ltk 9.9.2010 42 liite 3 Siilinjärvi-Maaninka harjualueen yleiskaava Alue- ja kohdevaraukset, niiden perusteet sekä niitä koskevat määräykset Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö. Kitka-Muha-hankkeen seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö. Kitka-Muha-hankkeen seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö Kitka-Muha-hankkeen seminaari 16.12.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija KEMERA-rahoituksen oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Metsätalous maakuntakaavoituksessa. 4.2.2015 Suunnitteluinsinööri Anne Mäkynen

Metsätalous maakuntakaavoituksessa. 4.2.2015 Suunnitteluinsinööri Anne Mäkynen Metsätalous maakuntakaavoituksessa 4.2.2015 Suunnitteluinsinööri Anne Mäkynen Maakuntakaava suunnittelujärjestelmässä VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOIT TEET MAAKUNTAKAAVA YLEISKAAVA ASEMAKAAVA Maakuntakaavan

Lisätiedot

Metsätalouden huomioiminen kaavoituksessa. Metsäkeskus SEINÄJOEN KAUPUNKI JYRKI KUUSINEN YLEISKAAVAPÄÄLLIKKÖ

Metsätalouden huomioiminen kaavoituksessa. Metsäkeskus SEINÄJOEN KAUPUNKI JYRKI KUUSINEN YLEISKAAVAPÄÄLLIKKÖ Metsätalouden huomioiminen kaavoituksessa Metsäkeskus 14.10.2016 SEINÄJOEN KAUPUNKI JYRKI KUUSINEN YLEISKAAVAPÄÄLLIKKÖ Tapahtumien kaupunki tänään tilastoissa - 62 000 asukasta - Voimakas kasvu 1-1,5%

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132 Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 43 Rakentamis ja toimenpiderajoitukset Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan

Lisätiedot

Ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Kemera-koulutus

Ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Kemera-koulutus Ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Kemera-koulutus Kemeran ympäristötuki Ympäristötukea voidaan myöntää, kun metsän hoito tai käyttötoimenpiteissä otetaan monimuotoisuus huomioon metsälaissa säädettyä

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli kaavoituksessa ja metsänkäsittelyssä. Soili Ingelin Pirkanmaan ELY-keskus Rakennetun ympäristön yksikkö

ELY-keskuksen rooli kaavoituksessa ja metsänkäsittelyssä. Soili Ingelin Pirkanmaan ELY-keskus Rakennetun ympäristön yksikkö ELY-keskuksen rooli kaavoituksessa ja metsänkäsittelyssä Soili Ingelin Pirkanmaan ELY-keskus Rakennetun ympäristön yksikkö Esityksen sisältö 1. ELY organisaationa 2. ELYn tehtävät ja rooli metsänkäsittelyssä

Lisätiedot

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

Käytännön esimerkkejä kaavoituksen vaikutuksista toimijaan. Janne Soimasuo Ympäristöpäällikkö. Metsä Group

Käytännön esimerkkejä kaavoituksen vaikutuksista toimijaan. Janne Soimasuo Ympäristöpäällikkö. Metsä Group Käytännön esimerkkejä kaavoituksen vaikutuksista toimijaan Janne Soimasuo Ympäristöpäällikkö 1 12.11.2015 Kaavoitustilanne ja tietojen saanti Kaavatietojen ajantasainen saatavuus puutteellista: yleis-

Lisätiedot

MUISTIO. Maastokatselmus kiinteistöllä Jara

MUISTIO. Maastokatselmus kiinteistöllä Jara 24.01.2018 MUISTIO Maastokatselmus 24.01.2019 kiinteistöllä 418 425 7 136 Jara 1. Aihe Naapurien kuulemisen yhteydessä pyydettiin järjestämään Sarapiston Kuokkalan asukasyhdistyksen puheenjohtajan Eero

Lisätiedot

Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto

Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Prof. Kai T. Kokko Lapin yliopisto, syksy 2011 Tentit 24.11. ja 26.1. Sisältö Rakentamisrajoitukset Toimenpiderajoitus Rakennuskiellot 1a Ehdollinen

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

TARKENNETUT KARTAT ALUEISTA, JOITA YLEISKAAVAVALITUKSET KOSKEVAT KH 17.9.2012 LIITEAINEISTO

TARKENNETUT KARTAT ALUEISTA, JOITA YLEISKAAVAVALITUKSET KOSKEVAT KH 17.9.2012 LIITEAINEISTO YLEISKAAVAN MÄÄRÄÄMINEN TULEMAAN VOIMAAN NIILTÄ OSIN, JOIHIN KAAVAVALITUSTEN EI KATSOTA KOHDISTUVAN (MRL 201 ) TARKENNETUT KARTAT ALUEISTA, JOITA YLEISKAAVAVALITUKSET KOSKEVAT KH 17.9.2012 LIITEAINEISTO

Lisätiedot

Lähivirkistysalue. Alue on tarkoitettu virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Aluetta kehitetään nykyisen maaston, kasvillisuuden ja poluston pohjalta.

Lähivirkistysalue. Alue on tarkoitettu virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Aluetta kehitetään nykyisen maaston, kasvillisuuden ja poluston pohjalta. RYMÄTTYLÄ ETELÄISEN SAARISTON OSAYLEISKAAVA VÄLI- JA SISÄSAARISTO 1:10 000 OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A AM VL VR RA RA-1 RA/0 RM RM/0 Asuntoalue. Rakennuspaikalle saa rakentaa asuinrakennuksen

Lisätiedot

Kaavoitus ja metsätalous. Metsäseminaari Rauma 30.1.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi

Kaavoitus ja metsätalous. Metsäseminaari Rauma 30.1.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Kaavoitus ja metsätaous Metsäseminaari Rauma 30.1.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien iitto Länsi-Suomi Taustaa Kaavoituksea ohjataan maankäytön yhteensovittamista ja pääasiassa rakentamista Metsät ovat

Lisätiedot

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.

Lisätiedot

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9. Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.2012 Janne Uitamo 1 Mihin ympäristötukea voi saada ja millä ehdoilla? Käytettävissä

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Pirkanmaan piiri ry. Kuninkaankatu Tampere p

Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Pirkanmaan piiri ry. Kuninkaankatu Tampere p Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) TUTKINTAPYYNTÖ Kuninkaankatu 39 21.8.2018 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 c/o Soili Husso Sauriontie 6 33470 Ylöjärvi soilihusso@gmail.com p. 0400 838 418

Lisätiedot

Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry:n oikaisuvaatimus koskien teknisen lautakunnan päätöstä 18.4.2012 157

Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry:n oikaisuvaatimus koskien teknisen lautakunnan päätöstä 18.4.2012 157 Tekninen lautakunta 212 12.06.2013 Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry:n oikaisuvaatimus koskien teknisen lautakunnan päätöstä 18.4.2012 157 750/10.03.01.10.00/2013 TEKLA 212 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta

Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta Rauno Numminen: metsäsijoittaja vuodesta 1993 lähtien, metsän omistusta yksityisenä metsänomistajana, kolmen metsäyhtymän osakkaana ja kolmen yhteismetsän

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

Yhteiskunnan muutospaineet: Miten metsänhoito muuttuu tulevaisuudessa?

Yhteiskunnan muutospaineet: Miten metsänhoito muuttuu tulevaisuudessa? Yhteiskunnan muutospaineet: Miten metsänhoito muuttuu tulevaisuudessa? Seminaari Metsä yhteiskunnassa suhde murroksessa? 6.11.2007 Tavoite Esityksen tavoite on tarkastella metsien käyttöä, sen perusteluita

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä, kaavamerkinnät ja määräykset, prosessi, osallistuminen. Heli Ek, Leila Kantonen, Pohjois-Savon ELY keskus 15.4.

Kaavajärjestelmä, kaavamerkinnät ja määräykset, prosessi, osallistuminen. Heli Ek, Leila Kantonen, Pohjois-Savon ELY keskus 15.4. Kaavajärjestelmä, kaavamerkinnät ja määräykset, prosessi, osallistuminen Heli Ek, Leila Kantonen, Pohjois-Savon ELY keskus 15.4.2015 16.4.2015 Esityksen rakenne Kaavajärjestelmä Suomessa Valtakunnalliset

Lisätiedot

Maisematyöluvat. KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014

Maisematyöluvat. KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014 Maisematyöluvat KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014 130 Lupamenettelyn perusteet Rakennusluvan, toimenpideluvan, purkamisluvan ja maisematyöluvan ratkaisee kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Maisematyölupa

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Markus Erkkilä 14.10.2016 Esityksen sisältö Kaavajärjestelmä (MRL, valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava,

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Kulttuuriperinnön suojelun edistäminen metsien käytössä Suomen metsäkeskus ja

Lisätiedot

Kaavoituksen metsäapu

Kaavoituksen metsäapu Kaavoituksen metsäapu Sisällys 1 Metsät kunnan elinvoimatekijänä 3 2 Metsien kestävä käyttö 4 3 Vuorovaikutus ja yhteistyö yleiskaavoituksessa 6 4 Metsätalousvaikutusten arviointi 9 5 Näkökohtia kaavamerkintöihin

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN METSÄSTRATEGIA JA HOITO- JA KÄYTTÖLUOKITUS

KIRKKONUMMEN KUNNAN METSÄSTRATEGIA JA HOITO- JA KÄYTTÖLUOKITUS 1(12) KIRKKONUMMEN KUNNAN METSÄSTRATEGIA JA HOITO- JA KÄYTTÖLUOKITUS 2(12) SISÄLLYSLUETTELO 1. Metsästrategia.,...3 1.1 Päämäärät..,... 3 2. Toimintaperiaatteet. 3 2.1 Metsien käyttö- ja hoitoluokitus...

Lisätiedot

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö METSO-OHJELMA elinympäristöt pienvedet lehdot lahop.kangasmetsät puustoiset suot metsäluhdat kalliot, louhikot puustoiset perinneymp. Valinta kriteerit TOTEUTTAA Ely-keskus metsäkeskus -pysyvä suojelu

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Pohjanmaa Eeva-Liisa Repo, elinkeinopäällikkö Oulu 29.1.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Metsätalouden vesiensuojelupäivät Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsätalouden vesiensuojelupäivät Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsätalouden vesiensuojelupäivät 22.-23.9.2015 Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Kemera-laki Uusi kemera-laki on määräaikainen ja voimassa 1.6.2015-31.12.2020 Tukijärjestelmän

Lisätiedot

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Lakien ja säädösten noudattaminen pienvesien lähiympäristöissä

Lisätiedot

Metsäohjelmien seuranta

Metsäohjelmien seuranta Metsäohjelmien seuranta Koko maa Seppo Leinonen, Lahti 1.1.218 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja puun käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Kaavoituksen vaikutukset metsätalouteen - esimerkkejä Etelä-Suomesta

Kaavoituksen vaikutukset metsätalouteen - esimerkkejä Etelä-Suomesta Kaavoituksen vaikutukset metsätalouteen - esimerkkejä Etelä-Suomesta Lapin 58. metsätalouspäivät 29.1.2016 Tuula Packalen, Hannu Hirvelä, Helena Haakana ja Kari T. Korhonen Luonnonvarakeskus 1 Lapin metsäpäivät

Lisätiedot

LIETVESI - SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVA

LIETVESI - SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVA LIETVESI - SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVA Tämän yleiskaavan perusteella saadaan myöntää maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n ja 116 :n mukaisesti rakennuslupa yleiskaavan mukaiseen rakentamiseen ranta-alueella.

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan

Lisätiedot

Metsälain sisältö ja soveltamisala. Keskeisiä muutoksia Soveltamisala Käsitteet

Metsälain sisältö ja soveltamisala. Keskeisiä muutoksia Soveltamisala Käsitteet Metsälain sisältö ja soveltamisala Keskeisiä muutoksia Soveltamisala Käsitteet Keskeisiä muutoksia Uudistushakkuiden järeys- ja ikärajoitteet poistuneet kiertoaika metsänomistajan päätettävissä Hakkuu-

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI KAAVA-ALUEEN RAJAUS. OSAYLEISKAAVALUONNOS POHJANA. ALUEEN ORTOKUVA Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Osayleiskaava Dnro: Ojalanmäki III A Forssan kaupunki Laatia asemakaavattomalle

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Mielakan metsäilta

Mielakan metsäilta Mielakan metsäilta 19.4.2017 26.6.2017 Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä Kysely auki 30.4.2017 saakka osoitteessa www.kouvola.fi/taajamametsat 26.6.2017 Sanna Laukkanen 2 26.6.2017 Sanna Laukkanen

Lisätiedot

Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen 16.10.2013

Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen 16.10.2013 Metsäluonnonhoito Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi Reijo Suninen 16.10.2013 KESTÄVÄ METSÄTALOUS EKOLOGINEN TALOUDELLINEN SOSIAALINEN Talousmetsien luonnonhoito on ekologisten ja sosiaalisten tavoitteiden

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

METSÄNHOITOSUOSITUKSET JA METSÄSUUNNITTELU KAAVOITUKSEN TUKENA. Markku Remes Metsätalous ja kuntakaavoitus -seminaari Kuopio 15.4.

METSÄNHOITOSUOSITUKSET JA METSÄSUUNNITTELU KAAVOITUKSEN TUKENA. Markku Remes Metsätalous ja kuntakaavoitus -seminaari Kuopio 15.4. METSÄNHOITOSUOSITUKSET JA METSÄSUUNNITTELU KAAVOITUKSEN TUKENA Markku Remes Metsätalous ja kuntakaavoitus -seminaari Kuopio 15.4.2015 Uudet metsänhoitomenetelmät kaava-alueilla Metsätalouteen osoitetut

Lisätiedot

Yleiskaavoitus metsäalueiden. Ismo Pölönen Oikeustieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto

Yleiskaavoitus metsäalueiden. Ismo Pölönen Oikeustieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Yleiskaavoitus metsäalueiden käytön ohjauksessa Ismo Pölönen Oikeustieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Osahanketta koskevat julkaisut Pölönen, Ismo & Malin, Kimmo: Yleiskaavoitus metsäalueiden käytön

Lisätiedot

Kaavoitus ja metsätalous

Kaavoitus ja metsätalous Kaavoitus ja metsätalous Ympäristöoikeuden näkökulma Kuopio 15.4.2015 Kimmo Huttunen Itä-Suomen yliopisto Taajama-alueiden kaavoitus aiheuttaa päänvaivaa niin metsänomistajille, metsäalan toimijoille kuin

Lisätiedot

Riistan elinympäristöjen parantaminen. Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua

Riistan elinympäristöjen parantaminen. Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua Riistan elinympäristöjen parantaminen Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua 26.11.2013 Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen Metsäluontoneuvoja Riitta Raatikainen

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KIRJE 1 (7) Tiina Peippo Kaupunkitekniikan keskus Luonnonhoitoyksikkö tiina.t.peippo@espoo.fi.fi MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

Lisätiedot

Uusi metsälaki ja metsien käsittely. Lapin metsätalouspäivät , Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus

Uusi metsälaki ja metsien käsittely. Lapin metsätalouspäivät , Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus Uusi metsälaki ja metsien käsittely Lapin metsätalouspäivät 5.-6.2.2015, Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus Esityksen sisältö metsälain keskeiset muutokset, lyhyt kertaus etukäteisodotukset

Lisätiedot

Puukauppa. Kauppatapa Pystykauppa. Markkinoija MHY avustaa. Puukauppakohteen sijainti Kunta

Puukauppa. Kauppatapa Pystykauppa. Markkinoija MHY avustaa. Puukauppakohteen sijainti Kunta 04-645-021J-16 29.08.17 1(5) TÄLLÄ ASIAKIRJALLA EI TARKOITETA METSÄLAIN MUKAISTA LEIMIKKOSUUNNITELMAA. JOS ALUEELLA ON HAVAITTU ERITYISEN TÄRKEITÄ ELINYMPÄRISTÖJÄ, NE ON RAJATTU KARTALLE SUUNTAA ANTAVASTI.

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

SODANKYLÄ Rutojärven Keinolahden ranta-asemakaava

SODANKYLÄ Rutojärven Keinolahden ranta-asemakaava Seitap Oy SODANKYLÄ 1 SODANKYLÄ Rutojärven Keinolahden ranta-asemakaava Korttelit 1 ja 2 Kaavaluonnoksen selostus MRA 30 vaiheessa SEITAP OY 2015 Seitap Oy SODANKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 PERUS- JA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 109/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi metsälain ja rikoslain 48 a luvun 3 :n muuttamisesta. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 109/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi metsälain ja rikoslain 48 a luvun 3 :n muuttamisesta. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 109/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi metsälain ja rikoslain 48 a luvun 3 :n muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi metsälain

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI KOUVOLAN KESKUSTAAJAMAN VIHERALUEIDEN OSAYLEISKAAVA KAAVAMÄÄRÄYKSET - LUONNOS 13.5.2009

KOUVOLAN KAUPUNKI KOUVOLAN KESKUSTAAJAMAN VIHERALUEIDEN OSAYLEISKAAVA KAAVAMÄÄRÄYKSET - LUONNOS 13.5.2009 1 KOUVOLAN KAUPUNKI KOUVOLAN KESKUSTAAJAMAN VIHERALUEIDEN OSAYLEISKAAVA KAAVAMÄÄRÄYKSET - LUONNOS 13.5.2009 Ohjeellisten aluevarausten osalta kaavamääräysten tarkoituksena on ohjata ko.alueen metsien käsittelyä.

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus

Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus Niina Riissanen Maa- ja metsätalousministeriö 31.3.2014 1 Tuettavat työlajit Metsänuudistaminen - Suojametsäalueilla ja vajaapuustoisten alueiden uudistaminen

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Lounais-Suomi Tapio Nummi, elinkeinopäällikkö Pori 11.1.218 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan

Lisätiedot

Hakkuukuviot opaskartalla: Hanke Kolmen hakkuukuvion metsänhakkuu seuraavasti:

Hakkuukuviot opaskartalla: Hanke Kolmen hakkuukuvion metsänhakkuu seuraavasti: RINNEKOTI-SÄÄTIÖ on hakenut maisematyölupaa (2017-1309) metsänhakkuisiin kahteen kohteeseen: osoitteiden Mäenalus 15 sekä Rinnekodintie 3-7 takana oleviin metsiin (49-430-1-84, 49-430-1-85 ja 49-430-1-112).

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Karjala Leena Leskinen, elinkeinopäällikkö Joensuu 11.10.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun

Lisätiedot

LOMA-ASUNTOJEN RAKENNUSPAIKAT

LOMA-ASUNTOJEN RAKENNUSPAIKAT LOMA-ASUNTOJEN RAKENNUSPAIKAT Ruovedellä myynnissä olevat kunnan omistamat lomarakennuspaikat sijaitsevat pienempien järvien rannoilla, joita ovat mm. Luomajärvi ja Kankijärvi Helvetinjärven kansallispuiston

Lisätiedot

Yleiskaavojen vaikutukset metsätalouteen

Yleiskaavojen vaikutukset metsätalouteen Yleiskaavojen vaikutukset metsätalouteen Hannu Hirvelä, Tuula Packalen, Helena Mäkelä Kaavoituksen vaikutukset Etelä-Suomen metsätalouteen seminaari 29.8.2013 Yleiskaavat Metsänomistajien liitto Etelä-Suomen

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Asemakaavaehdotus 30.4.2009 YHTEENVETO KAAVA-ALUEISTA

PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Asemakaavaehdotus 30.4.2009 YHTEENVETO KAAVA-ALUEISTA PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Asemakaavaehdotus 30.4.2009 YHTEENVETO KAAVA-ALUEISTA KORTTELIALUEET Käyttötarkoitus Osuus A (A, AP ja AK) 8,20% 15,12 C 4,69% 8,66 RA 43,83% 80,82 RM 24,69% 45,53 EN

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pirkanmaa Ari Lähteenmäki, elinkeinopäällikkö Tampere 11.10.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö

Lisätiedot

Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta Matti Vatilo Mirkka Saarela

Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta Matti Vatilo Mirkka Saarela Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta 9.12.2016 Matti Vatilo Mirkka Saarela Hallituksen esityksen tavoitteet Muutoksilla toteutetaan hallitusohjelman

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Kainuu Tuomo Mikkonen, elinkeinopäällikkö Kajaani 11.10.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Luonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsätalouden sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Leimi Pasi

Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Leimi Pasi Yksityishenkilöille 410 Hartikkalan kylän tilalle Mäkelä RN:o 1:111 myönnetyn maisematyöluvan poistaminen aiheettomana (asiavirheen korjaaminen hallintolain 50 ja 52 :ien mukaisesti) Liittyy asiahallinnan

Lisätiedot

voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen sisältö ja vaikutukset rakentamiseen

voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen sisältö ja vaikutukset rakentamiseen 1.5.2017 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen sisältö ja vaikutukset rakentamiseen Liisa Härmä 20.6.2017 MRL 44 Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena Rakennuslupa rakennuksen rakentamiseen

Lisätiedot

Koutaniemi-Vuoreslahti-Sarvivaara

Koutaniemi-Vuoreslahti-Sarvivaara Koutaniemi-Vuoreslahti-Sarvivaara 5 7 6 8 12 15 13 17 4 14 3 2 11 9 10 1 16 MA/4 MA/4 MY/vm MY/vm AT-3/4 1:248 1:248 1:248 1:185 1:185 1:167 1:167 1:171 1:185 15:4 1:248 1:171 AT-3/4 AT-3/4 AT-3/4 1:185

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Kainuu Tuomo Mikkonen, elinkeinopäällikkö Kajaani 29.4.2019 Sisältö Metsänhoitotyöt Luonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsätalouden sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden. toteutuskeinona. KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus

Kestävän metsätalouden. toteutuskeinona. KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus Kestävän metsätalouden rahoituslaki (KEMERA) METSOn toteutuskeinona METSOn toteuttaminen KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus 1 KEMERA METSO -toimintaohjelmassa KEMERA kohdentaminen

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Häme 11.10.2018 Elinkeinopäällikkö Jouni Rantala, Lahti Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsätalouden sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot