Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Alue sijaitsee Uuteen Valkontiehen, Vanhaan Valkontiehen sekä Valkon satamaan ja rautatiehen rajautuvalla kolmionmuotoisella alueella, jolla ei ole asemakaavaa. Läntisen Satamatien alue on voimassa olevan asemakaavan mukaisesti katualuetta ja alueen itä- ja pohjoisosan alueilla osa metsäalueista on osoitettu voimassa olevassa kaavassa puistoalueeksi. Suunnittelualueella on entuudestaan rakennettua omakotialuetta, varastoaluetta, metsä- ja kallioaluetta sekä katualuetta. Alueen eteläosassa sijaitsevien nyt pää- osin asuinkäytössä olevien entisen kansakoulun ja kerrostalon alueiden osalta ensimmäisen asemakaavan laatiminen on tullut vireille teknisen lautakunnan hyväksymän vireilletulon ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti kesäkuussa 2007. Suunnittelualue on pääosin yksityisomistuksessa. Alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Alueella on voimassa seutukaava, jossa alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. Maakuntavaltuuston 12.11.2007 hyväksymässä maakuntakaavassa alue on osoitettu satama-alueeksi (LS). Alue on Valkon Seveso-II -direktiivin mukaisella konsultointivyöhykkeellä. Kaavoitus- ja arkkitehtitoimisto on teettänyt Valkon sataman turvallisuustarkastelua koskevan selvityksen kesäkuussa 2007 Gaia Consulting Oy:llä. Turvallisuustarkastelua koskeva selvitys on valmistunut 22.10.2007, ja siinä on selvitetty ja analysoitu pahimman realistisen suuronnettomuusskenaarion vaikutukset. Korkean riskin alue ulottuu noin 50 metrin, merkittävän riskin alue noin 60 metrin ja kohonneen riskin alue enintään 100 metrin etäisyydelle polttonestesäiliöistä. Tekninen lautakunta on merkinnyt SEVESO-II -selvityksen tiedoksi 23.10.2007, 98. Konsul- tointivyöhykkeestä johtuen Turvatekniikankeskukselta on pyydettävä lausunto. Nyt laajennettavaksi esitettävän asemakaava-alueen suunnittelun tavoitteet määritellään myöhemmin erikseen hyväksyttävässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Uuden asemakaava-alueen laadintaan on ryhdytty alueen asukkaiden esittämän aloitteen pohjalta. Kaavoitus- ja arkkitehtitoimisto pitää erittäin tärkeänä, että alueen suunnittelua ohjattaisiin jatkossa kokonaisuutena Köpbackan ja Valkon alueille laadittavalla osayleiskaavalla ja että jatkossa myös ns. Vapaavaraston alueen pohjoispuoleisen Köpbac- kanharjun, Varvin ja Svenäsintien alueelle laaditaan ensimmäinen asemakaava ja että Valkon satama-alueen asemakaavan ajanmukaistaminen käynnistetään mahdollisimman pian. Suunnittelualue on rajattu liitteenä olevalle kartalle. Asemakaavoituksen vaikutusalue on suunnittelualuetta laajempi.
Liite 120 Esittelijä: Teknisen keskuksen päällikkö Yrjö Meltaus Tekninen lautakunta päättää asemakaavan muutoksen vireilletulosta liitteessä esitetyn ohjeellisen asemakaava-alueen rajauksen mukaisesti. Pauli Kopiloff esitti asian palauttamista valmisteluun. Esitystä ei kannatettu. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. Toimeksi: Tiedoksi: Arkkitehtitoimisto Kaupunginhallitus Uudenmaan ympäristökeskus/alueiden käyttö TL 153 Valmistelija ja esittelijä: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Kaava-alue sijaitsee Loviisan Valkon sataman länsipuolella noin 6 kilometriä Loviisan keskustasta etelään. Kaavan muutos on tullut vireille teknisen lautakunnan kokouksessa 20.11.2007. Asemakaavan tarkoituksena on kehittää sataman länsipuolella teollisuus ja varastoalueita, laatia asumiskäytön turvaava asemakaava sataman länsipuolella sijaitsevalle nykyiselle asuinalueelle sekä tutkia mahdollisuutta sijoittaa uusia omakotitontteja alueen pohjoisosaan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 20.2. - 20.3.2008. Tiehallinto on esittänyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman perusteella, että Valkontien tiealue ja Vanhan Valkontien katualue liitettäisiin suunnittelualueeseen. Ensimmäinen asemakaava laaditaan alueen eteläosan vanhalle omakotialueelle. Kaavalla turvataan näiden omakotitonttien säilyminen asumiskäytössä. Tiealueeseen rajautuva alueen eteläkärki on osoitettu toimitilarakennusten korttelialueena, jolle saa sijoittaa toimisto-, liike- ja asuintiloja (KTY-2). Asemakaavamuutoksella ajantasaistetaan radan länsipuolella sijaitsevan satamaan kytkeytyvän alueen kulkuyhteydet. Eteläosan asuntoalueen sekä satamaa palvelevien radan vieressä sijaitsevien alueiden liikenne erotetaan toisistaan, mikä parantaa liikenneturvallisuutta. Pohjoisosan teollisuus- ja varastoalueiden osalta tutkitaan kolmea eri laajuutta. Pohjoisosaan tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa uusia isoja omakotitontteja. Alueen pohjoisosaan Valkontien läheisyyteen on osoitettu nykyisin asumiskäytössä olevaa aluetta täydentämään omakotitontteja, joilla sallitaan myös yritystoimintaa. Olemassa oleva Vanhan Valkontien katuyhteys on osoitettu kaavassa. Kaava sallii kevyenliikenteen väylän rakentamisen Vanhan Valkontien reunaan sen itäpuolelle. Uusi katuyhteys on osoitettu pohjoispuolen asuinalueilta Valkontielle nykyisen urheilukentän kohdalta. Kaavalla osoitetaan pohjois-etelä-suuntainen viheryhteys, joka samalla erottaa asuinkorttelit työpaikka- ja
satamatoiminnoista. Kaavasta on laadittu kolme erilaista luonnosvaihtoehtoa. Luonnokset eroavat toisistaan asumisen ja teollisuuskortteleiden määrän suhteen. Liite 112 Tekninen lautakunta päättää laajentaa asemakaavan suunnittelualuetta Valkontien tiealueelle ja Vanhan Valkontien vartta pohjoiseen sekä täydentää osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa tältä osin ja asettaa sen uudelleen nähtäville. Tekninen lautakunta päättää hyväksyä alueesta laaditut asemakaavaluonnokset ja päättää asettaa ne nähtäville 30 päiväksi sekä pyytää niistä viranomaislausunnot. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. TL 77 Valmistelija: Vs. kaupunginarkkitehti Anneli Naukkarinen, puh. 0440 555 403. Alueen kolme kaavaluonnosta on ollut nähtävillä 4.5.-2.6.2009 ja niistä on saatu 12 lausuntoa viranomaisilta ja 10 mielipidettä. Näiden huomioiminen kaavaehdotuksessa selviää selostuksen liitteenä olevista vastineista. Alueen pohjoisosassa on useita harkittavia kysymyksiä, jotka vaativat lisäselvityksiä. Täten on syytä käsitellä se erillään eteläosan kaava-alueesta, jolla on asuinalueita ilman minkäänlaista kaavaa. Tämä osa on kaikissa kaavaluonnosvaihtoehdoissa yhtäläinen. Asemakaavalla halutaan turvata eteläosan säilyminen asuinkäytössä sekä mahdollistaa sataman länsipuolen varastoalueen kehittäminen. Eteläisessä osassa kaavaluonnosvaiheen jälkeen sijainnut toimisto-, liikeja asuintilojen korttelialue (KTY-2) on muutettu asuinkerrostalojen (AK) ja erillispientalojen (AO) korttelialueiksi ja siitä on erotettu yleinen pysäköintialue LP palvelemaan mm. sataman tarpeita ja pysäköintialue LPA korttelin 2007 tarpeita. Lisäksi on tarkennettu korttelialueita ja katualueita sekä niiden leveyksiä. Kaava-alueella sijaitsee sataman varastointia palveleva TY-2 alue, jonka toiminnalle ympäristö asettaa erityisiä vaatimuksia Liite 49 Esittelijä: sijaintikartta asemakaavakartta määräyksineen asemakaavan selostus Vt. tekninen johtaja Markus Lindroos
Toimeksi: Tekninen lautakunta päättää hyväksyä mielipiteisiin ja lausuntoihin annetut vastineet. Tekninen lautakunta päättää, että Valkon kolmion asemakaava ja asemakaavan muutos käsitellään kahdessa osassa. Tekninen lautakunta päättää asettaa Valkon kolmion eteläisen osan (korttelit 2001-2007, katu-, virkistys-, tie-, rautatie-, pysäköinti-, autopaikka-, ja suojaviheralueet) asemakaavaehdotuksen ja asemakaavan muutosehdotuksen julkisesti nähtäville ja päättää pyytää siitä viranomaislausunnot. Tekninen lautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen. Kaavoitus- ja arkkitehtitoimisto TL 141 Valmistelija: Vs. kaupunginarkkitehti Anneli Naukkarinen, puh. 0440 555 403 Asemakaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 10.5.-10.6.2011. Siitä on saatu 8 lausuntoa ja 5 muistutusta. Vastineet niihin ovat selostuksen liitteenä. Asemakaavaan on tehty joitakin tarkennuksia: VL-alueella oleva kevyen liikenteen väylä on muutettu ohjeelliseksi, korttelissa 2007 olevan rakennuksen suojelumääräyksestä on poistettu rakennuksen siirtomahdollisuus. ELY-keskus on käynnistänyt Valkontien varteen tulevan kevyen liikenteen väylän suunnittelun. Sen vaatima tila rakenteineen on huomioitu tiealueella. Tehdyt muutokset eivät ole oleellisia, joten asemakaavaehdotusta ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville. Liite 82 Asemakaavakartta määräyksineen, selostus, osallistumis- ja arviointisuunnitelma Esittelijä: Vt. tekninen johtaja Markus Lindroos Tekninen lautakunta hyväksyy vastineet lausuntoihin ja muistutuksiin sekä päättää lähettää Valkon kolmion eteläisen osan ensimmäisen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen kaupunginhallituksen käsittelyyn ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Päätettiin lisätä jäsen Kopiloffin esityksestä kaavamääräyksiin: Hiilikasan korkeus ei saa ylittää korkeustasoa +25. Muuten hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Jatkokäsittely: Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto KH 284 Valmistelija: vs. kaupunginarkkitehti Anneli Naukkarinen
Asemakaavamääräyksiin on lisätty teknisen lautakunnan päätöksen mukaisesti: "Hiilikasan korkeus ei saa ylittää korkeustasoa +25". Liite no 98. Esittelijä: hallintojohtaja Christoffer Masar Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyisi Valkon kolmion ete läisen osan, ensimmäisen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Ehdotuksen mukainen.