Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019
2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi. Selvityksen tarkoituksena on ollut liito oravan esiintymistilanteen selvittäminen metsäalueella, joka kaavaprosessin aikana nousi esille liito oravan pesimäympäristönä. Suomessa luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu liito orava (Pteromys volans) kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49 :n perusteella. Kyseisen lainkohdan mukaan liito oravan lisääntymis ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Myös liito oravien kulkuyhteydet tulee säilyttää. 2. Selvitysalue ja aikaisemmat luontotiedot Selvitysalue sijaitsee Jyväskylässä, noin 3 kilometriä etelään Kuohun kyläkeskuksesta (kuvat 1 ja 2). Selvitysalueen laajuus on 2,7 ha. Alueelta on tehty varsin tuore pesimähavainto liitooravasta (Ympäristöhallinnon Hertta aineisto). Selvitysalue rajattiin ilmakuvan perusteella ympäristöstään erottuvana kuusikkokuviona. Kuva 1. Selvitysalue opaskarttapohjalla. Kuva 2. Selvitysalue ajantasa asemakaavapohjalla. Selvitysalue rajautuu selvästi ympäristöstään, jossa on laajoja taimikkoaloja ja nuoria kasvatusmetsiä. Selvitysalueen länsipuolella on varttunut kuusikkoala. Länsipuolen kuusikko on kuitenkin hyvin tasarakenteinen ja iältään nuorempi kuin selvitysalueen kuusikko. Kasvupaikkatyypiltään selvitysalue ja sen ja sen länsipuolinen kuusikkoala ovat mustikkatyypin kangasmetsää. 3. Menetelmät Maastotyöt alueella tehtiin 28.3.2018. Ajankohta soveltuu hyvin liito oravan jätösten kartoittamiseen. Muiden luontoarvojen osalta havainnointiin puuston rakennetta ja koostumusta. Alueen järeimpien puiden tyveltä etsittiin liito oravan jätöksiä. Lisäksi etsittiin liito oravalle
3 soveltuvia pesäpaikkoja (kolopuut, risupesät ja pöntöt). 4. Tulokset Inventointitulokset on esitetty kuvassa 3. Selite!( yksittäisiä, ei pesää!( kymmeniä, ei pesää ") kymmeniä, kolo!( n. sata, ei pesää G ei jätöksiä, risupesä " ei jätöksiä, kolo Kuva 3. Inventointitulokset. Punainen aluerajaus on alkuperäinen selvitysalue. Alueelta löytyi alkuperäisen tiedon mukainen liito oravan asuttu pesäkolohaapa selvitysalueen pohjoisosassa (kuva 4). Haavan välittömästä lähiympäristöstä ei kuitenkaan tehty jätöspuuhavaintoja. Selvitysalueen rajan länsipuolella on runsaasti nuorta lehtipuustoa (koivua) liito oravan ravinnoksi. Muutoin alueella on verrattain vähän liito oravan ravintopuustoa, lähinnä yksittäisiä koivuja kuusikon seassa.
4 Kuva 4. Liito oravan pesäpuu selvitysalueen pohjoisosassa. Liito oravan jätöksiä löytyi erityisesti kuvion reuna alueilta, järeiden kuusten tyveltä. Alueelta löytyi kaksi kolokoivua ja yksi risupesäkuusi. Näiden pesien tämänhetkistä asutustilannetta ei pystytä päättelemään tämän selvityksen perusteella. Varsinaisen selvitysalueen ulkopuolelta löytyi pienirajainen ja hyvin vahvasti merkattu reviirialue. Luultavasti tällä alueella on asuttu pesä (risupesä tai kolopuu), mutta sitä ei onnistuttu tässä selvityksessä paikallistamaan. Tämä vahvasti merkattu reviirialue sijaitsi varttuneessa kuusikossa, joka oli rakenteeltaan yksipuolinen ja puustona oli lähes yksinomaisesti kuusi (kuva 5). Kuva 5. Runsaasti merkitty reviirinosa tasarakenteisessa kuusikossa.
5 Selvitysalue sijaitsee maastoharjanteella, ja metsässä on maastonmuodoltaan vaihtelevia ja ympäröiville alueille viettäviä rinnealueita. Kuusikossa näkyy hakkuujälkiä, ja lahopuustoa on suhteellisen vähäisesti (muutamia tuulenkaatoja maalahopuuna) (kuva). Paikoin, erityisesti kuvion reuna alueilla, puustossa on runsaasti vaihtelevuutta, ja esimerkiksi puusto koostuu eri ikäisistä puista. Alueella on muutamia keloja. Lehtipuusto koostuu yksittäisistä koivuista ja alueen pohjoispään muutamasta haavasta. Alueella esiintyy myös mäntyä. Alueella on hyvin vähän alikasvosta. Liito oravalle soveltuvaa ravintopuustoa esiintyy kuvion reunavyöhykkeellä etenkin kuvion pohjoispäässä. Kuva 6. Selvitysalue on paikoin rakenteeltaan yksipuolista kuusikkoa. Kuva 7. Selvitysalueen puustossa on eri ikäisiä puuyksilöitä.
6 5. Suositukset Osayleiskaavaan suositellaan rajattavaksi kohde luo merkinnällä kuvassa 8 esitetyn rajauksen mukaisesti. Tämä käsittää kokonaisuudessaan alueen, jonka on todettu toimivan osana liito oravan elinympäristönä. Rajatulla alueella voi kuitenkin toteuttaa pienimuotoisia metsänhoitotoimenpiteitä, mutta ne täytyy suunnitella hakkuusuunnittelun yhteydessä tarkemmin liito oravan elinympäristön turvaamisen näkökulmasta. Kuva 8. Sinisellä aluerajauksella on esitetty luo rajaussuositus osayleiskaavaan.