KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SKOLANS UTVECKLINGSPLAN
|
|
- Hannes Mäkelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SKOLANS UTVECKLINGSPLAN LUKKARIN KOULU LÄHTÖKOHTA Tulevaisuuden palveluverkko ja tuotanto rakennetaan laadukkaasti niin pedagogisesti kuin rakenteellisestikin Puolustamisen sijaan katsotaan eteenpäin ja rakennetaan koko sivistysosaston palveluverkko siten, että toimintaedellytykset turvataan, varmistetaan ja kehitetään suomenkielisten että ruotsinkielisten palveluiden osalta. Yhteistyötä kieliryhmien välillä vahvistetaan siten, että synergiaedut rakenteellisissa ratkaisuissa on tärkeä ja oleellinen lähtökohta. Pedagogisesti yhteistyötä syvennetään siten, että ammatillinen yhteistyö on luonnollinen osa Sipoon Koulutuspalveluiden jokapäiväistä toimintaa. Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus rakentaa Sipoosta vahva osaamiskunta, jossa on hyödynnetty molempien kieliryhmien vahvuudet osana yhteistä, vahvaa toimintakulttuuria, joka takaa kaikille sipoolaisille lapsille ja nuorille äidinkielistä riippumatta laadukkaat ja samanarvoiset palvelut. 1
2 Koulutuspalveluiden VISION, PERUSARVOT JA TOIMINTATAVAT toiminnan suuntaa-antavina lähtökohtina SEKÄ KEHITTÄMISEN KÄRJET (7) KOULUJEN KEHITTÄMISTOIMINNAN PAINOPISTEALUEET (5) PALVELUVERKON KEHITTÄMISLINJAT (10) strategisina suuntaviivoina LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN TURVAAMISELLA SIPOOSTA SUOMEN HALUTUIN OIKEUDENMUKAINEN TASA-ARVOINEN - KAKSIKIELINEN AMMATTIMAINEN KEHITTÄMISORIENTOITUNUT AVOIN LÄPINÄKYVÄ HUOMIOIVA INNOSTUNUT - INNOSTAVA KEHITTÄMISEN KÄRJET KEHITTÄMISTOIMINNAN PAINOPISTEALUEET PALVELUVERKON KEHITTÄMISLINJAT 2
3 KEHITTÄMISEN KÄRJET 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittäminen - Utvecklande av morgon- och eftermiddagsvård 2 Yleisen, tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen - Utvecklande av allmänt, effektiverat och särskilt stöd LÄHTÖKOHTA TOIMENPITEET TAVOITELTU HYÖTY 3 Toiminnallinen kaksikielisyys - Funktionell tvåspråkighet 4 Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö - En välmående och motiverad personal 5 Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen opetuksessa - Att utnyttja IKT i undervisningen 6 Turvallinen oppimisympäristö sekä oppilas- ja opiskelijahuollon kehittäminen - En trygg och sund inlärningsmiljö samt utvecklande av elev- och studerandevård 7 Koulutuksen ja toiminnan arviointi - Utvärdering av utbildningen och verksamheten KEHITTÄMISTOIMINNAN PAINOPISTEALUEET pohjana koulukohtaisille kehittämissuunnitelmille Mahdollisuus varhaiseen puuttumiseen - Möjlighet till tidigt ingripande 2 Innovatiiviset ja luovat oppimisympäristöt - Innovativa och kreativa inlärningsmiljöer 3 Opetus- ja työmuotojen monipuolistaminen - Månsidigare undervisnings- och arbetsmetoder 4 Oppilaiden erilaisten lahjakkuuksien huomioiminen - Att beakta olika begåvningar 5 Työskentelyrauha ja kodin ja koulun välinen yhteistyö - Arbetsro samt samarbetet mellan hem och skola 3
4 Opetushenkilöstön pedagoginen osaaminen Lakisääteiset oppilashuoltopalvelut ja kolmivaiheisen tuen toteuttaminen Koulutilojen kunnostustarve arvioidaan taloudellisesti ja toiminnallisesti Asianmukaiset opetustilat, varusteet ja koulun koko Laadukas perusopetus ja aamu- ja iltapäivätoiminta Osaamiskeskukset, joissa moniammatillinen tapa toimia Koulutuspalveluiden palveluverkon kehityslinjat Hyvä suunnittelu takaa turvallisen ja laadukkaan toiminnan liikenneyhteyksien, maankäytön ja tilasuunnittelun kautta Yhtenäinen oppimispolku/ yhtenäinen perusopetus Kielikylpyopetus Toisen asteen koulutus PEDAGOGINEN OSA - Koulun painopisteet - Koulun toimintaympäristö - Koulun toimintakulttuuri --- Toimenpiteet Toimenpiteet Toimenpiteet
5 KOULUN PAINOPISTEET Oppilaan kolmivaiheisen tuen toteuttaminen ja erilaisten lahjakkuuksien huomioiminen Esi- ja alkuopetuksen yhteistyön kehittäminen Aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kerhotoiminnan kehittäminen Kestävän kehityksen toimintatapojen kehittäminen ja jalkauttaminen Oppilashuollon, oppilaanohjauksen ja oppilaan vaikutusmahdollisuuksien kehittäminen Työtapojen ja oppimisympäristöjen monipuolistaminen Koulun toimintaympäristö Yhteistyö Tiedotus Perustehtävä Päätöksenteko Työryhmät Viikkoinfo Opetusjohtajat Pk.joht. Tukipalvelut Sipoo Instituutti Muut koulut Lukkari Posti Fron ter Huoltajat Vanhempainyhdistys Wilma Perusopetus luokille 1-6 Esiopetus Iltis Päivähoito Kerhot Rehtori Op.kokoukset Suunnitteluryh mä OHR Henkilöstöpala verit Verso Kiva Vihreä Lippu Esi/alkuop.yht.t. Opp.kunta Toimintaa suunnittelevat ryhmät ryhmää Materiaali ym. Vastuuryhmät ryhmää 5
6 KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Vastuullinen Yhteisöllinen Kiusaamaton, turvallinen Varhainen puuttuminen Avoin Kehittämisorientoinut TOIMENPITEET Kolmivaiheinen tuki - varhaisen puuttumisen toimintamallien jalkauttaminen nykyisten toimintamallien pohjalta Oppilasta opettavien opettajien yhteistyö Yhteistyö erityisopettajan kanssa Opettajan ja koulunkäyntiavustajan yhteistyö Yhteistyö huoltajien kanssa Oppilashuollon toimintamallin ja toimintakulttuurin kehittäminen Monipuolisten oppimisympäristöjen käytön lisääminen Fronter oppilaiden verkko-oppimisympäristönä käyttöön ainakin muutamassa luokassa ja henkilökunnan työalustaksi Välituntiliikunnan lisääminen 6
7 Toimenpiteet , jatkoa Aamutoiminnan järjestäminen Henkilökohtaiset kouluttautumissuunnitelmat henkilökunnalle Opettajien ja avustajien lisäkouluttautuminen Uuden ruokasalin kalustaminen Comenius hankkeen aloittaminen ja toteuttaminen Oppilaan vaikutusmahdollisuuksien lisääminen - Koulukokousten järjestäminen Käyttötalous Sähköisten oppimateriaalien hankkiminen (ei lisäkustannusta) Pihapallojen ja pihaleikkivälineiden hankkiminen (ei lisäkustannusta) 7
8 TOIMENPITEET Esi- ja alkuopetuksen yhteistyön kehittäminen Lukuvuonna jatketaan yhteistyötä esiopetuksen ja alkuopetuksen välillä lukuvuonna käytössä olleen mallin mukaisesti Lukuvuonna tavoitteena on, että koulussa olisi jo kaksi esiopetusryhmää, jolloin kaikki Lukkariin tulevat ekaluokkalaiset olisivat jo Lukkarin eskarissa - yhteistyötä tiivistetään ja joustavia toimintatapoja kehitellään Toimenpiteet , jatkoa TVT- opetuksen tehostaminen ja Fronterin käyttöönotto useissa luokissa Yhteistyön kehittäminen ruotsinkielisten koulujen kanssa koulun arjessa Vihreä Lippu käytänteiden jalkautuminen jokaisen aikuisen ja jokaisen oppilaan toimintatavaksi Henkilökohtaisten koulutussuunnitelmien tarkistaminen ja kouluttautumisen vakiinnuttaminen Kolmivaiheisen tuen työmuotojen edelleen kehittäminen Oppilaskuntatoiminnan ja koulukokousten kehittäminen 8
9 Käyttötalous Henkilöstön kouluttautumisen mahdollistaminen sijaisopettajalla Palkataan tuntiopettaja, jonka tehtävänä on sijaistaa koulutuksessa olevia opettajia ja toimia tämän lisäksi samanaikais-/resurssiopettajana erityisesti luokissa, joissa on tehostetun tai erityisen tuen piirissä olevia oppilaita (lisäkustannus / 5 kk) Oppimateriaalien uusiminen erityisesti taito- ja taideaineissa (lisäkustannus 5000 ) TOIMENPITEET Esi- ja alkuopetuksen yhteistyön jatkaminen Käytössä Lukkari malli Oppilashuollon käsikirjan toimintamallien tarkistaminen Uuden päivittäisen työskentelyaikamallin kokeileminen Henkilöstön kouluttautumismahdollisuuksien turvaaminen edelleen 9
10 Käyttötalous Luokkien varustuksen uusimisen aloittaminen investoinnit (lisäkustannus ) Koulun välituntipihan viihtyvyyden ja toiminnallisuuden lisääminen (lisäkustannus 3000 ) Kirjaston kirjojen lisävarustaminen ja uusiminen ( lisäkustannus 5000 ) INVESTOINTIOSA - Investointipainotukset - Investoinnit Investoinnit Investoinnit
11 INVESTOINTIPAINOTUKSET TVT-välineet - oppilaskoneet, dokumenttikamerat, digivideokamerat Ainekohtaiset erityishankinnat Pihojen varustelu - pihan muuttaminen lähiliikuntapaikaksi Kalustehankinnat Investointiosa Rakennuksen saneeraus Suihkutilojen uusiminen Ikkunoiden uusiminen WC tilojen uusiminen 11
12 INVESTOINNIT Tvt hankinnat (lisäkustannus ) - 30 kpl kannettavaa tietokonetta nykyisten pöytäkoneiden tilalle uutta datatykkiä - jokaiseen luokkaan dokumenttikamera, yhteensä 10 kpl - älytaulut Uuden oppimisympäristön kalustaminen esiopetuksen ja iltapäivähoidon tarpeisiin (lisäkustannus ) Näyttämötekniikan uusiminen (lisäkustannus ) Investoinnit , jatkoa Uuden ruokasalin sisustaminen (lisäkustannus ) Toisen eskaritilan ja fyke/atk luokkatilan sisustaminen (lisäkustannus ) Välituntipihan lisävarustaminen - uusi leikkiväline (lisäkustannus ) 12
13 INVESTOINNIT Musiikin ja liikunnan opetusvälineistöä uusitaan Oppilaspöytiä uusitaan - uudet työpöydät ja työtuolit tekstiilityöluokkaan (lisäkustannus 5000 ) Teknisen työn koneiden tarkistaminen ja uusiminen (lisäkustannus ) Rakennuksen perusparannus -ikkunat uusitaan tai korjataan -suihkutilat korjataan - WC tilat korjataan ( lisäkustannus) INVESTOINNIT Tvt välineet - henkilökunnan käytössä olevat läppärit uusitaan ( lisäkustannus 5000 ) Tilojen perusparannus - opettajahuoneen / opettajien ja avustajien työtila uusitaan ja uudelleen sisustetaan (lisäkustannus) Luonnontieteiden oppimateriaalit - uusia mikroskooppeja ja tutkimusvälineistöä kenttätutkimukseen ympäristöopissa ja biologiassa hankitaan (lisäkustannus 5000 ) 13
KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 SKOLANS UTVECKLINGSPLAN 2011 2014 SIPOONJOEN KOULU
KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 SKOLANS UTVECKLINGSPLAN 2011 2014 SIPOONJOEN KOULU LÄHTÖKOHTA Tulevaisuuden palveluverkko ja tuotanto rakennetaan laadukkaasti niin pedagogisesti kuin rakenteellisestikin
KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014
KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 SKOLANS UTVECKLINGSPLAN 2011 2014 LEPPÄTIEN KOULU Koulutuspalveluiden VISION, PERUSARVOT JA TOIMINTATAVAT toiminnan suuntaa-antavina lähtökohtina SEKÄ KEHITTÄMISEN
Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma
1 Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma Kouluverkko-ohjausryhmän kannanotto 13.12.2010 LÄHTÖKOHTA Tulevaisuuden palveluverkko ja tuotanto rakennetaan niin pedagogisesti kuin rakenteellisestikin laadukkaasti
6,322123(78672,0(1. Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto. Jari Alasmäki opetusjohtaja
6,322123(78672,0(1 3$/9(/89(5..2 Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto Jari Alasmäki opetusjohtaja $/8.6, tehtävänantona /$$-$6,322123(78672,0(1 3$/9(/89(5..26(/9,7
Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely
Kirkkonummen kunta Sivistyspalvelut LUKUVUOSISUUNNITELMA 20-20 Koulun nimi Yhteystiedot Koulun osoite ja rehtorin yhteystiedot Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat Kasvatus- ja sivistysltk
Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat 2018-2019 Kasvatus- ja sivistysltk 23.10.2018 Tuusulassa esiopetusta tarjotaan sekä päiväkodeissa että kouluilla Esiopetuksessa on yhteensä 520 lasta Kunnallisessa
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016
Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman
Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista
Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet
Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki
Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET
Opetushenkilöstö Punkaharju
Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen
Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan
Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011
Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Talman koulun lukuvuosisuunnitelma OSA B, pedagoginen osa
Talman koulun lukuvuosisuunnitelma 2017-2018 OSA B, pedagoginen osa B. PEDAGOGINEN OSA 1. Kunta- ja koulukohtaiset kehittämiskohteet 2. Arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutuminen 3. Toimintakulttuurin
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-
Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia
Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Visio etaitoa kalastamassa tietoa ja taitoa hyvillä toimintamalleilla, verkoilla ja välineillä Rohkeus
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon
TAHTO. Tueksi Oppimisessa. Koulutoimenjohtaja Esa Santakallio, Pedagoginen suunnittelija Heini Majaranta Riihimäen kaupunki
TAHTO Teknologia Arje en Hyödyksi ja Tueksi Oppimisessa Koulutoimenjohtaja Esa Santakallio, Pedagoginen suunnittelija Heini Majaranta Riihimäen kaupunki Kansallinen TVT -käytön opetuskäytön suunnitelma
Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto
25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda
Arjen tietoyhteiskunta - hanke
Arjen tietoyhteiskunta - hanke 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010 Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä
Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010
Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.
Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset
KELPO- muutosta kaivataan
KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan
Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista
Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain
SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013 2014
SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013 2014 KOULU: Koivuhaan koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö 2. HENKILÖSTÖ
Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori
Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni
Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)
Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa
Tuen kolmiportaisuus
Tuen kolmiportaisuus Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho & Katja Räisänen 13.4.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 61 lähtökohtana sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis-
Alueellisen yhteistyön malli
Alueellisen yhteistyön malli Savonlinnan seutu OPPIMISEN JA HYVINVOINNIN TUKI (Kelpo + oppilaanohjaus + oppilashuolto) KORJAAVASTA KOHTI ENNALTAEHKÄISEVÄÄ TOIMINTAA Savonlinnan seudun hankkeet (lisäksi
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen
Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat
Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako
Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen
TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:
Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44
Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on
Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)
Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,
Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat
SUOMUSSALMEN KUNTA Perusopetus Arkistointiohje: SALASSA PIDETTÄVÄ Liite 2 PEDAGOGINEN SELVITYS Perustiedot Oppilas Nimi Osoite syntymäaika puh. Kansalaisuus äidinkieli Vanhemmat / huoltajat Huoltajan nimi
Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla. Opetuslautakunta
Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla Opetuslautakunta 10.6.2019 VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA 2019-2021 Kehityksen ja oppimisen tuen henkilöstön lisääminen Henkilöstön kokemus
Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on
Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas
LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit
OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun
Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat
Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.
Sivu 1/5 TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Koulun tiedot Koulu: Sipoon lukio Koulumuoto:lukiokoulutus Opetuskieli: suomi Koulupiiri: Sipoo Koulun yhteystiedot Koulun nimi: Sipoon lukio Osoite: Iso
2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä
Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN
POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen
POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä
Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan
YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI
YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon
Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea
ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame
Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame Helsinki, 26.4. 2012 KT, ohjaava opettaja Marjatta Mikola (Haukkarannan ohjauspalvelut) KM, erityisluokanopettaja Tiina
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.
SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena
PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE
PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää
Itsearviointi ja laadunhallinta
Itsearviointi ja laadunhallinta Case yliopiston koulu Joensuun normaalikoulu Johtava rehtori, KT UEF Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen itsearviointi- ja laadunhallintakäytänteet Kuopio 7.2.2017 Koulun
Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa
Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma
Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
KOULUTUKSEN STRATEGIATYÖ NAANTALI
Liite B2 / Koulutuslautakunta 24.3.2009 KOULUTUKSEN STRATEGIATYÖ NAANTALI Kevät 2009 Koulutuslautakunta 24.3.2009 1 (8) NAANTALIN KAUPUNGIN STRATEGIATYÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA MUUTOKSET TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ
Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu
Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia
PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala
PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,
Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa. Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus
Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus Puheenvuorojen aiheet Kansalliset tavoitteet ja tilanne Espoossa Sosiaalinen media oppimisessa Kodin ja koulun yhteistyö
Koulujen vuosisuunnitelma lv Nummijärven ja Hyypän esiopetus
opetus ja koulutus Tarjouspyynnön liite 3 1 (10) Koulujen vuosisuunnitelma lv. 2014-2015 Nummijärven ja Hyypän esiopetus (täytettävät kohdat merkitty keltaisella) opetus ja koulutus Tarjouspyynnön liite
Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut
Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten
Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi
Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä
Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville
Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen
POP perusopetus paremmaksi
POP perusopetus paremmaksi Kehittämiskokonaisuudet 2008 Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa pyritään parantamaan erityisesti opetuksen laatua Toimenpiteet
ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia
ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA - TVT - strategia YLEISTÄ Ajanmukaisen tieto- ja viestintätekniikan riittävä hallitseminen on yksi merkittävimmistä yksilön elinikäisen oppimisen avaintaidoista
Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k
Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-
Kota- hanke. Kohdennetun tuen antaminen
Kota- hanke Kohdennetun tuen antaminen 1 Joustava yksilöllisen llisen oppimisen pienryhmä Toiminnan tavoitteena on: Lähikouluperiaatteen turvaaminen/säilytt ilyttäminen ja soveltaminen Torkinmäen koululle
NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO
Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO
KIVISTÖN KOULUN VANHEMPAINILTA 27.8.2015
KIVISTÖN KOULUN VANHEMPAINILTA 27.8.2015 ILLAN OHJELMA: klo 18.00 Opettajien esittäytyminen Koulun toiminnan esittely Vanhempainyhdistyksen puheenvuoro n. klo 19.00 Luokkakohtaiset vanhempaintilaisuudet
Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Tilaisuuden avaus VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 7.12.2015, Helsinki, Messukeskus Pääjohtaja Aulis Pitkälä Digitaalisen oppimisen ja pedagogiikan nykytila - vahvuuksia ja kehittämiskohteita
Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä. TVT osaamiskartoituksen tuloksia
Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä TVT osaamiskartoituksen tuloksia Kyselyn toteutuksesta Kysely toteutettiin OPEKA työkalulla syksyllä 2013 Selänteen alueella sekä Nivalan Ylivieskan seutukunnassa
11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen
11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.
Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu
Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu 4.9.2018 Hyvinvointikoulun kehittäminen Kiiminkijoen hyvinvointikoulun pilotointi 2013 Hyvinvointiseminaarit 2013-2014 Yhteistyön käynnistäminen Toimijoiden välinen
Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut
Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden palvelukokonaisuutta
SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA
SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M
Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä
Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Esittely Virve Jämsén Opetuspäällikkö, Sivistys ja hyvinvointi / Riihimäen kaupunki Vastuualue Perusopetus Lukiokoulutus Nuorisopalvelut Opiskeluhuolto (esi-,
Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu
Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-
Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatu ja tulevaisuuden oppimisympäristöt
Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatu ja tulevaisuuden oppimisympäristöt Perheiden odotukset päivähoitopaikalle ja peruskoululle Helposti ja turvallisesti saavutettavissa Lapsella on hyvä olla aikuisten
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta
KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014
KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 SIPOONLAHDEN KOULU REHTORI OPINTIEN TIIMI APULAISREHTORI MIILIN TIEN TIIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄ- TOIMINTA VUOSILUOKAT 1-2VUOSILUOKAT ESIOPETUS 1-2 Tiimipalaveri 2-3
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti
ASIAKIRJAT, JOIHIN YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN PERUSTUU
ASIAKIRJAT, JOIHIN YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN PERUSTUU Perusopetuslaki 628/1998 Perusopetusasetus 852/1998 Valtioneuvoston asetus perusopetuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja
KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI
KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti
Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto
2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide
Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa