POP kehittämistoiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POP kehittämistoiminta"

Transkriptio

1 POP kehittämistoiminta KELPO-kehittämistoiminta HALLINNONPÄIVÄ Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen yksikön päällikkö Erityisasiantuntija Ritva Järvinen

2 Terveisiä Opetushallituksesta Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)

3

4 Perusopetus painopisteenä Hallitusohjelma 1. Voimavaroja suunnataan erityisesti perusopetuksen kehittämiseen. 2. Tavoitteena on perusopetuksen laadun ja monipuolisen tarjonnan turvaaminen. 3. Sivistykselliset ja opetukselliset perusoikeudet halutaan taata lapsille ja nuorille asuinpaikasta, kielestä ja taloudellisesta asemasta riippumatta.

5 Perusopetuksen yhtenäisyys lähtökohtana Yhtenäisyys on hallitusohjelman mukaan perusopetuksen järjestämisen lähtökohta. on perusopetuksen laadun perustekijä. käytännössä on jatkuvaa kehittämistä vaativa prosessi. Perusopetusta ohjaavat normit rakentuvat yhtenäisen perusopetuksen ajatukselle.

6 Ajankohtaista perusopetuksessa Perusopetuksen laadun kehittäminen 1. Perusopetuksen laatukriteerit, työryhmän loppuraportti loppukeväästä 2009 ( ) 2. Perusopetuslain uudistaminen (oppimisen tuki, erityisopetus) POP-ohjelmaan kuuluva valtionavusteinen kehittämistyö Opetusryhmien koon pienentäminen sekä rahoituksen turvaaminen 5. Oppimisympäristön turvallisuuden vahvistaminen Perusopetuksen tuntijaon uudistamistyön käynnistyminen Hallitusohjelmassa korostetaan taide- ja taitoaineiden vahvistamista sekä valinnaisuuden lisäämistä

7 Kehittämistoiminta kunnassa paikallinen työ ainutlaatuinen tilaisuus työtä tehdään kunnan omista lähtökohdista käsin kehittämistyön ohjaus ja koordinointi OPH:sta yhteistyö kunnassa eri kehittämistoimintojen kesken saatu rahoitus säätelee toiminnan laajuutta tavoitteena kehitettyjen toimintamallien vakiinnuttaminen pysyviksi käytännöiksi

8 Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen (KELPO) Oppilas- ja opiskelijahuollon laadun ja palvelurakenteen kehittäminen Oppilaanohjauksen kehittämistoiminta Kerhotoiminnan kehittäminen Joustavan perusopetuksen kehittäminen (JOPO ) Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Romanilasten perusopetuksen tukeminen Sairaalaopetuksen kehittäminen Vieraiden kielten kehittäminen

9 Oppilaanohjauksen kehittäminen Valtionavustusta saanut 148 opetuksen järjestäjää kuntaa. HAKU tulossa Tavoitteena 1. kehittää oppilaanohjausta paikallisena ja seudullisena toimintana 2. vahvistaa nuoren mahdollisuutta tehdä tietoon perustuvia ratkaisuja elämänsä suhteen ja tarjota mahdollisuuksia etsiä vaihtoehtoisia polkuja tavoitteisiin 3. tukea nuorta itsenäistymiseen ja vastuunottoon Yhteistyökumppanit Arviointi: Joensuun yliopisto Koulutus ja koordinointi: Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus Verkkosivut > Oppilaanohjauksen kehittäminen Yhteyshenkilö : opetusneuvos Juhani Pirttiniemi, p

10 Kerhotoiminnan kehittäminen Valtion erityisavustusta saanut yhteensä 315 opetuksen järjestäjää toteutettu 3 hakukierrosta, uudet opetuksen järjestäjät saaneet sekä jo mukana olevat, toista kertaa hakevat, saavat päätökset huhtikuun aikana suomen- ja ruotsinkielisiä kuntia yhteensä 283 yksityisiä opetuksen järjestäjiä 32 tällä hetkellä kerhonohjaajina n. 70 % on opettajia, mutta kolmas sektori on vahvasti mukana ja tilanne vaihtelee vuosittain Tavoitteena 1. monipuolinen, lapsen ja nuoren kasvua tukeva vapaa-ajantoiminta 2. jokaisella lapsella mahdollisuus ainakin yhteen kerhoharrastukseen läpi koko perusopetuksen 3. saada mukaan niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole perheen tuen puuttuessa mahdollisuutta harrastaa säännöllisesti 4. kodin ja koulun yhteistyömuotojen syventäminen Yhteyshenkilö: erityisasiantuntija Riitta Rajala p Verkkosivut

11 Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Valtionavustusta tulee saamaan 60 perusopetuksen järjestäjää, joista Yksityistä. Ruotsinkielisiä kouluja mukana 3 kunnassa. Tavoitteena on 1. lisätä vieraiden kielten vetovoimaa(muut kuin englanti). 2. parantaa oppilaiden mahdollisuuksia opiskella haluamiaan vieraita kieliä. Yhteyshenkilö: opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta p Verkkosivut tulossa: UUSI HAKU syksyllä

12 Joustava perusopetus (JOPO) kuntaa kuntaa 2009 mukaan 24 uutta kuntaa Tavoitteena on 1. kehittää toiminnallisia ja työpainotteisia opiskelumuotoja ja oppimisympäristöjä yläkouluikäisille nuorille. Yhteistyökumppanit: Koulutus: Rondo Training, Prokoulutus, Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus Arviointi: Helsingin yliopisto, Palmenia Yhteyshenkilö: opetusneuvos Pirkko Holopainen, p

13 Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Valtionavustusta saanut 42 kuntaa/ esi- ja perusopetus sekä lukio 28 kuntaa aloitti lv , lopettavat v lopussa 14 kuntaa aloittaa lv , lopettavat v lopussa Tavoitteena on 1. tukea perusopetuksen arvopohjan toteutumista, 2. tukea kouluyhteisön monikulttuurisuustaitojen kehittämistä 3. laatia monikulttuurisuustaitojen kehittämissuunnitelma, jonka toimenpiteet vakiinnutetaan osaksi koulun arkea Yhteistyökumppani: Kehittävä arviointi NetEffect OY Vastuuhenkilö: opetusneuvos Pirjo Immonen-Oikkonen p Verkkosivut > Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä

14 Romanilasten perusopetuksen tukeminen Kehittämistoiminnan piirissä on 20 kuntaa Tavoitteena on 1. tukea perusopetuksen arvopohjan toteutumista, sekä kehittää ja vakiinnuttaa romanioppilaiden tukimuotoja perusopetuksessa Kehittämistoiminta sisältää toimenpiteitä mm: 1. romanioppilaan kohtaamiseksi ja oppimisen tukemiseksi 2. romanikulttuurin tuntemuksen lisäämiseksi 3. kouluyhteisön romanivähemmistön ja pääväestön yhteyksien edistämiseksi, kodin ja koulun välisten yhteyksien parantamiseksi 4. romanioppilaiden erilaisen taustan huomioonottavan pedagogiikan ja materiaalin kehittämiseksi Yhteyshenkilö: erityisasiantuntija Susanna Lehtonen, puh ,

15 Sairaalaopetuksen kehittäminen Mukana kaikki sairaalaopetusta antavat yksiköt 29 kunnassa 18 sairaanhoitopiirin alueella. Tavoitteena sairaalaopetuksen kehittäminen sekä oppilaiden integraation ja osallisuuden edistäminen. Vuoden 2009 toimenpiteet kohdistuvat erityisesti 1. alueellisen yhteistyön vahvistaminen 2. kehitettyjen hyvien käytänteiden levittämiseen ja käytön vakiinnuttamiseen 3. koulupäivämaksujen määräytymisperusteiden selkeyttämiseen OPM asettanut selvitysmieheksi kouluneuvos Erkki Merimaan (sairaalakoulut ja valtion erityiskoulut) Vastuuhenkilö: opetusneuvos Pirjo Koivula, puh Verkkosivut: > saireke

16 Oppilas- ja opiskelijahuollon laadun ja palvelurakenteen kehittäminen Valtionavustusta saanut 100 kuntaa v kuntaa v kehittämistoiminnan vakiinnuttamiseen ja sen laajentamiseen lukiokoulutukseen 86 kuntaa + 1 maakunta-kuntayhtymä v Tavoitteena on PÄÄ- TÖKSET tulossa. 1. parantaa oppilas- ja opiskelijahuollon tuen saatavuutta lasten, nuorten ja perheiden näkökulmasta, 2. kehittää ja vakiinnuttaa kuntiin ja seuduille oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenne sekä verkostomainen toimintatapa 3. kehittää ehkäiseviä työtapoja ja menetelmiä ja edistää moniammatillista ja hallintokuntien välistä yhteistyötä Yhteistyökumppanit: 1. Koulutus: Opetushallitus ja Opetusalan koulutuskeskus ( 2. Arviointi : Net Effect Oy. Yhteyshenkilö: opetusneuvos Pia Kalkkinen, p

17 Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen (KELPO) Valtionavustusta saanut 233 kuntaa; esi-, perus- ja lisäopetus Tavoitteena on erityisopetuksen strategian toteuttaminen: 1. vahvistaa oppilaan oikeutta tuen saamiseen omassa koulussa ja opetusryhmässä 2. kehittää ja vakiinnuttaa tuen rakenteita ja toimintamalleja 3. lisätä tehostetun ja erityisen tuen suunnitelmallisuutta 4. painopiste ennaltaehkäisevässä ja varhaisessa tuessa Yhteistyökumppanit: Koulutus: Jyväskylän yliopiston Täydennyskoulutuskeskus Kehittävä arviointi: Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus HAKU päättyi eilen. Verkkosivut: hankkeita/ > KELPO peda.net/veraja/tkk/kelpo Yhteyshenkilö: Erityisasiantuntija Hanna-Mari Sarlin, p ,

18 TULOSSA Koulujen kansainvälistämisen valtioavun haku toukokuussa Wanha Satama/ Helsinki ja Grasping the Future OPPIMINEN LUOVUUS YHTEISÖ

POP perusopetus paremmaksi

POP perusopetus paremmaksi POP perusopetus paremmaksi Kehittämiskokonaisuudet 2008 Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa pyritään parantamaan erityisesti opetuksen laatua Toimenpiteet

Lisätiedot

POP perusopetus paremmaksi

POP perusopetus paremmaksi POP perusopetus paremmaksi Oppilaan ohjauksen hankkeen koordinaattoritapaaminen 19.8.2009 Opetusneuvos Irmeli Halinen Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa

Lisätiedot

Hyvää huomenta ja tervetuloa

Hyvää huomenta ja tervetuloa Hyvää huomenta ja tervetuloa POP Oppilashuollon laadun ja palvelurakenteen kehittämisohjelma 20.5.2009 Ritva Järvinen Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen yksikön päällikkö Terveisiä Opetushallituksesta

Lisätiedot

Avaussananat 3.11.2008. Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Avaussananat 3.11.2008. Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä. Osaamisen ja sivistyksen asialla Avaussananat 3.11.2008 Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä Osaamisen ja sivistyksen asialla PERUSOPETUKSESSA TAPAHTUU Hallitusohjelma voimavaroja suunnataan erityisesti perusopetuksen

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen

Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen Helsinki 12.5.2008 Osaamisen ja sivistyksen asialla POP-ohjelma hallitusohjelmaan sisältyvät perusopetuksen laadun kehittämisohjelman

Lisätiedot

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa

Lisätiedot

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina

Lisätiedot

kouluyhteisössä: avaus

kouluyhteisössä: avaus Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä: avaus Vuoranta 28.8.2007 Leena Nissilä Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen asialla www.oph.fi www.edu.fi TAUSTAA: Kouluhyvinvointistrategian

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

Romanioppilaiden perusopetuksen tukeminen. Valtionavustukset Erityisasiantuntija Susanna Rajala Romaniväestön koulutusryhmä

Romanioppilaiden perusopetuksen tukeminen. Valtionavustukset Erityisasiantuntija Susanna Rajala Romaniväestön koulutusryhmä Romanioppilaiden perusopetuksen tukeminen Valtionavustukset 2008 27.9.2010 Erityisasiantuntija Susanna Rajala Romaniväestön koulutusryhmä Suomen romanit Arvio romanien lukumäärästä on n. 10 000 12 000,

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla

kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Mukana olevat kunnat v. 2008-09 *Espoo Hamina *Helsinki Hämeenlinna Iisalmi

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1.-2.12.2009 Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta 2 UUDISTUNEET AMMATILLISET

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa? KERHOSUUNNITELMAN TEKEMINEN (Tiedoston voi ladata koulun nettisivun linkeistä) Luettuasi Liite 1 ja 2, vastaa seuraaviin kysymyksiin ja toimita vastaus, eli kerhosuunnitelma, rehtorille Mikä on oppilaskerhon

Lisätiedot

PERUSOPETUS PAREMMAKSI Oppilaanohjauksen kehittäminen. Juhani Pirttiniemi. Opetushallitus Helsinki

PERUSOPETUS PAREMMAKSI Oppilaanohjauksen kehittäminen. Juhani Pirttiniemi. Opetushallitus Helsinki PERUSOPETUS PAREMMAKSI Oppilaanohjauksen kehittäminen Juhani Pirttiniemi Opetushallitus 15.3.2010 Helsinki Oppilaanohjauksen painopistealueita Kasvatuksellinen ohjaus Oppimiseen ja opiskeluun ohjaus Uranvalinnanohjaus

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen

Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen 15.3.2010 Aija Rinkinen opetusneuvos Opetushallitus Valtioavustuksen jakautuminen ja toimijat, tehostettu ja erityinen tuki I Aalto ( 2008 2009) - Kuntia mukana

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

1) Lukion opiskelijahuolto

1) Lukion opiskelijahuolto TIEDOTE 61/2009 1 (5) 2.11.2009 Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen kehittämistoimintaan osallistuvat kunnat OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON KEHITTÄMISEEN KOHDENNETUN VALTIONAVUSTUKSEN HAKEMINEN

Lisätiedot

Hyvinvointikuulumisia Hakaniemestä

Hyvinvointikuulumisia Hakaniemestä Hyvinvointikuulumisia Hakaniemestä Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos, Opetushallitus Ammattikoulutus/hyvinvointipäivät Vierumäki 2.12.2010 Oppilas- ja opiskelijahuollosta säätäminen Nykyisen lainsäädännön

Lisätiedot

Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen yleissivistävässä koulutuksessa Aloitusseminaari III Helsinki

Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen yleissivistävässä koulutuksessa Aloitusseminaari III Helsinki Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen yleissivistävässä koulutuksessa Aloitusseminaari III Helsinki 7.9.2009 Opetusneuvos Pirjo Immonen-Oikkonen MOKU-kehittämistoiminnan tavoitteet Tukea kansallisissa

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA 2012-2016 15.3.2012 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS

S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS KIELITIVOLIN KOORDINAATTORIT S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS opetusneuvos Terhi Seinä 5.11.2010 MAAHANMUUTTAJAOPETUKSEN TAVOITE antaa Suomeen muuttaville valmiuksia toimia tasavertaisina jäseninä suomalaisessa

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

kouluyhteisössä Helsinki 24.- 25.11.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla

kouluyhteisössä Helsinki 24.- 25.11.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Helsinki 24.- 25.11.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Euroopan unionissa vietetään vuonna 2008 Euroopan kulttuurienvälisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaativan erityisen tuen työryhmän kuulumiset

Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaativan erityisen tuen työryhmän kuulumiset Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaativan erityisen tuen työryhmän kuulumiset Kirsi Lamberg Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto Opetus- ja kulttuuriministeriö Työryhmän asettamisen

Lisätiedot

Oppilashuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

Oppilashuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Oppilashuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Kuntakoordinaattorit 20.5.2009 Pia Kalkkinen YL/KE Pia.kalkkinen@oph.fi 040-3487272 Lasten ja nuorten palvelujen tarkasteleminen kokonaisuutena! Hallintokuntien

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus Turvallinen koulupäivä. Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus

Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus Turvallinen koulupäivä. Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus 5.10.2012 Turvallinen koulupäivä Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus 1 9 VUOSILUOKAT N. 50 000 lasta N. 300 000 lasta Aamu- ja iltapäivätoiminta

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet Laatukriteerit

Lisätiedot

Avaus. Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Avaus. Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Avaus Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Romanilasten esiopetuksessa otetaan huomioon romanikulttuurista johtuvat erityistarpeet

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 51/2011 12.4.2011 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013

Lisätiedot

Valtionavustukset 2008

Valtionavustukset 2008 Romanioppilaiden perusopetuksen tukeminen Valtionavustukset 2008 Erityisasiantuntija Susanna Rajala Romaniväestön koulutusryhmä Helsingin Diakoniaopisto 22.3.2011 Romanioppilaiden tuki perusopetuksessa

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 39/2010 12.4.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Laatu perusopetuksessa 3.5.2012

Laatu perusopetuksessa 3.5.2012 Laatu perusopetuksessa 3.5.2012 Laatuprosessin eteneminen Tampereella Perusopetuksen arviointisuunnitelma (2009) Teemat: Oppilaiden turvallisuus ja hyvinvointi 2009-2010 Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia käytännössä

Erityisopetuksen strategia käytännössä Erityisopetuksen strategia käytännössä Opiskelun yleisten tukitoimien tehostettu kohdentaminen KELPO 16.4. 2009 Hallinnon kehittämisfoorumi hanna-mari.sarlin@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla KELPO-

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen

Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen 1.9.2012 Aija Rinkinen Opetusneuvos Opetushallitus Yleissivistävän koulutuksen kehittäminennen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

Erityisopetuksen tämän päivän haasteet ja tulevaisuuden

Erityisopetuksen tämän päivän haasteet ja tulevaisuuden Erityisopetuksen tämän päivän haasteet ja tulevaisuuden näkymät Valtakunnalliset sairaalaopetuksen päivät Pirjo Koivula Opetusneuvos Helsinki, 16.11.2007 11 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 45/2010 4.5.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Oppilaanohjauksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009)

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen

Yleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen Yleissivistävä koulutus uudistuu 12.2.2010 Ritva Järvinen Opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen/ yksikön päällikkö Yleissivistävä koulutus uudistuu; tavoitteet ja tuntijako 2009-2010 Opetusministeri

Lisätiedot

Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen

Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Opetuksen tilanne ja valtionavustuksen hakeminen Anna-Kaisa Mustaparta Tiedotukset lääneittäin 19.- 28.1.09 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vieraiden

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010 TIEDOTE 16/2010 1 (5) 2.3.2010 Perusopetuksen, lukio-opetuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja aikuiskoulutuksen järjestäjille EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun kehittäminen ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA JA SEN JALKAUTTAMINEN. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Perusopetuksen laadun kehittäminen ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA JA SEN JALKAUTTAMINEN. Osaamisen ja sivistyksen asialla Perusopetuksen laadun kehittäminen ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA JA SEN JALKAUTTAMINEN Osaamisen ja sivistyksen asialla TARVETTA MUUTOKSEEN: Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen määrän kasvu Yleisen

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö 09.10.2018 Jussi Pihkala OKM:n vaativan erityisen tuen kehittämisryhmä teki 12 ehdotusta syksyllä 2017 muun muassa VIPverkostojen käynnistäminen Kaikkia ehdotuksia viedään

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Tuen kolmiportaisuus: yleinen, tehostettu ja erityinen Hanna-Mari Sarlin, opetustoimen ylitarkastaja hanna-mari.sarlin@avi.fi Tuen tarvetta aiheuttavat: } Matemaattiset

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS

eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 http://www.oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset Tavoitteet Aikataulu Työryhmät Paikallisen työn tuki Luonnokset Blogi

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Taiteen perusopetus

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Taiteen perusopetus OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Taiteen perusopetus MUTES RY 28.11.2013 Eija Kauppinen Opetushallitus IRMELI HALINEN Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Alueellisen yhteistyön malli

Alueellisen yhteistyön malli Alueellisen yhteistyön malli Savonlinnan seutu OPPIMISEN JA HYVINVOINNIN TUKI (Kelpo + oppilaanohjaus + oppilashuolto) KORJAAVASTA KOHTI ENNALTAEHKÄISEVÄÄ TOIMINTAA Savonlinnan seudun hankkeet (lisäksi

Lisätiedot

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Perusopetusta ohjaava kokonaisuus Perusopetuslaki1998/628 ja 2010/642 Perusopetusasetus

Lisätiedot

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-

Lisätiedot

1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet

1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet Opetuksen järjestäjällä on vastuu paikallisen opetussuunnitelman laadinnasta ja kehittämisestä 1. Opetussuunnitelmassa päätetään perusopetuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖMUUTOKSET Jussi Pihkala

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖMUUTOKSET Jussi Pihkala VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖMUUTOKSET 24.3.2015 Jussi Pihkala Yhteisiä tavoitteita - Oppimisen ja koulunkäynnin tuen vahvistaminen Oppilaan oikeus saada perusopetusta - Varhainen tuki

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti Vantaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti Vantaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti 7.9.2017 Vantaa 12.10.2019 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala MISTÄ LÖYTYY? Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa Kehittämisryhmän

Lisätiedot

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta. Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen

Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ja ammatilliseen koulutukseen Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen

Lisätiedot

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Kuntamarkkinat 10.9.2009 Teija Toppila Rehtori / aluerehtori Esiintyjä 1 Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen. Oppilas- ja opiskelijahuollon nykytila lainsäädännössä

Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen. Oppilas- ja opiskelijahuollon nykytila lainsäädännössä TAUSTAMUISTIO 1 (6) 2.11.2009 Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen Oppilas- ja opiskelijahuollon nykytila lainsäädännössä Oppilas- ja opiskelijahuollosta

Lisätiedot

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Oppilashuollon kehittäminen Järvenpäässä Hanna Saarinen ja Marja Yliniemi 29.4.2010 Hanna Saarinen, Marja Yliniemi 1 Järvenpää pähkinänkuoressa sijaitsee keskisellä Uudellamaalla

Lisätiedot

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas

Lisätiedot

Lukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki

Lukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki Lukion kehittäminen Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki 10.11.2014 Suomalainen opetussuunnitelmajärjestelmä - Lukiolaki (629/1998) ja lukioasetus (810/1998)

Lisätiedot

kouluyhteisössä Oulu 13-14.3.2008 Osaamisen ja sivistyksen asialla Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos www.edu.fi

kouluyhteisössä Oulu 13-14.3.2008 Osaamisen ja sivistyksen asialla Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos www.edu.fi Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Oulu 13-14.3.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Väliraportointi tammikuun lopussa 2008 - kehittämistoimintaa

Lisätiedot