ILMAJOEN TUULIVOIMA-ALUEIDEN LIITO-ORAVASELVITYS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ILMAJOEN TUULIVOIMA-ALUEIDEN LIITO-ORAVASELVITYS 2015"

Transkriptio

1 ILMAJOEN TUULIVOIMA-ALUEIDEN LIITO-ORAVASELVITYS 2015 YLEISTÄ Tavoitteena oli selvittää lajin esiintymistä suunnitelluilla tuulivoima-alueilla. Selvitysalueiden laajuuden vuoksi valittiin niiltä kartta- ja ilmakuvatarkastelun perusteella liito-oravalle sopivat elinympäristöt. Tällaisia olivat varttuneet kuusimetsät tai varttuneet kuusivaltaiset sekametsät, sekä joki/puronvarret ja pellonreunat, joissa oli isoja haapoja. Sopivilta elinympäristöiltä etsittiin ruokailu- ja pesimispaikoiksi sopivien isojen kuusten ja haapojen juurilta liito-oravan papanoita. Yksi kartoitusten yhteydessä havaittu lajille potentiaalinen kohde tarkastettiin selvitysalueen (Kärmeskallio) rajauksen ulkopuolelta sen välittömästä läheisyydestä. Tausta-aineistona tarkasteltiin mahdollisten tiedossa olevien liito-oravareviirien tietoja Luonnontieteellisen Keskusmuseon Hatikka-järjestelmästä. Taulukoissa papanamäärä vähän = alle 20 papanaa/puu, kohtalainen = papanaa/puu ja runsas yli 100 papanaa/puu. Kaikilla alueilla täydennettiin liito-oravareviirien etsintää ohessa mainittujen päivämäärien lisäksi linnustoselvitysten yhteydessä toukokuussa. LIITO-ORAVAREVIIRIT 1. TERVAHAMINA - LUUKKOOKORPI Kartoituspäivä Tervahaminan rajauksen ainoalta liito-oravalle sopivalta alueelta löytyi reviiri. Alueella on runsaasti haapoja ja muita lehtipuita kuusikon seassa. Vaikka metsätien pohjoispuolella reviirin kohdalla on iso hakkuualue, löytyy metsäisiä kulkuyhteyksiä lähes kaikkiin muihin suuntiin. Yksi erillään oleva ilmeinen ruokailupuu löytyikin metsätien varresta kauempaa. Taulukko 1a. Liito-oravareviirin papanapuiden koordinaatit KKJ-yhtenäiskoordinaatistossa Puulaji P-koordinaatti I-koordinaatti Papanamäärä Muuta haapa kohtalainen kuva 1 haapa vähän haapa runsas haaparyhmä kohtalainen raita vähän haapa kohtalainen kuusi kohtalainen tuore/vanha jätös kuusi kohtalainen 1

2 haapa runsas erillään tienvarressa/tuore jätös, kuva 5 Taulukko 1b. Liito-oravareviirin papanapuiden koordinaatit Euref-FIN GK 23- koordinaatistossa Puulaji P-koordinaatti I-koordinaatti Papanamäärä Muuta haapa kohtalainen kuva 1 haapa vähän haapa runsas haaparyhmä kohtalainen raita vähän haapa kohtalainen kuusi kohtalainen tuore/vanha jätös kuusi kohtalainen haapa runsas erillään tienvarressa/tuore jätös, kuva 5 Kartta 1. Liito-oravareviiri Tervahaminan selvitysalueella (1:10 000). 2

3 Kartta 2. Liito-oravareviiri Tervahaminan selvitysalueella (1:5000). Kuva 1. Papanoita haavan juurella Tervahaminan selvitysalueella. 3

4 Kuva 2. Luukkookorven liito-oravareviirin läpi virtaava puro. Kuva 3. Liito-oravareviirin ydinaluetta Tervahaminan selvitysalueella. 4

5 Kuva 4. Tervahaminan liito-oravareviiri metsätien varresta kuvattuna. Kuva 5. Tervahaminan liito-oravareviirin reunassa olevan ruokailupuun juurelta löytyi runsaasti jätöksiä. 5

6 2. TUULIA SALVIANNEVA/KORTESNEVA Kartoituspäivät ja Reviirin löytyi Salviannevan ja Kortesnevan turvesoiden välistä. Sopivaa elinympäristöä liito-oravalle löytyy myös reviirin etelä- ja lounaispuolelta Kalmoonmäen ympäriltä, johon on säilynyt jonkinlainen metsäinen kulkuyhteys hakkuista huolimatta. Kalmoonmäki on osittain Tuulian selvitysaluerajauksen ulkopuolella ja sieltä ei papanalöydöksiä tullut runsaista haapaesiintymistä huolimatta. Taulukko 2a. Liito-oravareviirin papanapuiden koordinaatit KKJ-yhtenäiskoordinaatistossa Puulaji P-koordinaatti I-koordinaatti Papanamäärä Muuta haapa kohtalainen kuva 6 haapa vähän haapa kohtalainen haapa vähän haapa kohtalainen kolopuu Taulukko 2b. Liito-oravareviirin papanapuiden koordinaatit Euref-FIN GK 23-koordinaatistossa Puulaji P-koordinaatti I-koordinaatti Papanamäärä Muuta haapa kohtalainen kuva 6 haapa vähän haapa kohtalainen haapa vähän haapa kohtalainen kolopuu 6

7 Kartta 3. Liito-oravareviiri Tuulian selvitysalueella (1:20 000). 7

8 Kartta 4. Liito-oravareviiri Tuulian selvitysalueella (1:5000). 8

9 Kuva 6. Tuoreita papanoita Salviannevan reviirillä. Kuva 7. Salviannevan reviiriä. 9

10 Kuva 8. Salviannevan reviirin ydinalueen haapoja. 3. KUUPPELO - RINTASAARI Kartoituspäivä 3.4. Reviiri turvesuolle johtavan metsätien varressa, kapea hakattu kaista jää tien ja liito-oravametsän väliin (kuva 3). Muualla Kuuppelon rajauksen osalla on vain männiköitä, nuorta metsää, taimikkoa, turvesuota ja Kyrönnevan avosuota, jotka eivät sovellu liito-oravan elinympäristöksi. Kohdassa, jossa Pihtikannon metsätie haarautuu Kyrönnevalle ja Peurainnevalle (Keskisaari) on hakattu isoa liito-oravalle sopivaa kuusikkoa. Metsäinen kulkuyhteys on Kärmeskallion rajauksen suunnan toiselle reviirille, etäisyys n m Taulukko 3a. Liito-oravareviirin papanapuiden koordinaatit KKJ-yhtenäiskoordinaatistossa Puulaji P-koordinaatti I-koordinaatti Papanamäärä Muuta haapa kohtalainen kuva 9 haapa kohtalainen haapa vähän haapa vähän haapa runsas haapa runsas kuva 10 haapa kohtalainen 10

11 Taulukko 3b. Liito-oravareviirin papanapuiden koordinaatit Euref-FIN GK 23-koordinaatistossa Puulaji P-koordinaatti I-koordinaatti Papanamäärä Muuta haapa kohtalainen kuva 9 haapa kohtalainen haapa vähän haapa vähän haapa runsas haapa runsas kuva 10 haapa kohtalainen Kartta 5. Liito-oravareviirit Kuuppelon alueella ja Kärmeskallion alueen läheisyydessä (1:20 000). 11

12 Kartta 6. Liito-oravareviirit Kuuppelon alueella ja Kärmeskallion alueen läheisyydessä (1:5000). 12

13 Kuva 9. Vanhoja jätöksiä Kuuppelon reviiriltä. Kuva 10. Tuoreita ja vanhoja papanoita Kuuppelon reviiriltä. 13

14 Kuva 11. Kuuppelon liito-oravareviiri metsätieltä kuvattuna. 4. (KÄRMESKALLIO) ANTTILAN HAUTAMAA Kartoituspäivä (sijainti Jalasjärven puolella n. 200 metriä Kärmeskallion rajauksesta, metsäinen kulkuyhteys Kuuppelon reviirin suuntaan n m, paljon kolohaapoja) Reviirialueen sijainti on esitetty kartoissa 5 ja 6. Taulukko 4a. Liito-oravareviirin papanapuiden koordinaatit KKJ-yhtenäiskoordinaatistossa Puulaji P-koordinaatti I-koordinaatti Papanamäärä Muuta haapa kohtalainen haapa kohtalainen haapa runsas kuva 12 haapa kohtalainen haapa vähän kolopuu, tienvarsi Taulukko 4b. Liito-oravareviirin papanapuiden koordinaatit Euref-FIN GK 23-koordinaatistossa Puulaji P-koordinaatti I-koordinaatti Papanamäärä Muuta haapa kohtalainen haapa kohtalainen haapa runsas kuva 12 haapa kohtalainen haapa vähän kolopuu, tienvarsi 14

15 Kuva 12. Kuvassa vain osa koko haavan ympärillä olevista tuoreista ja vanhoista papanoista. Kuva 13. Kuvan keskiosassa kaksi alueen useista kolohaavoista. 15

16 Kuva 14. Jalasjärven puolella oleva reviiri Pihtikannon metsätien varresta kuvattuna. MUUT ALUEET 5. KUULANMÄKI Kartoituspäivät 1.4. ja 6.4. Alueella on runsaasti liito-oravalle sopivia elinympäristöjä. Tällaisia ovat ainakin Kuffeentien varren kuusikot, joissa on paljon isoja haapoja ja koivuja. Paikoin on vanhoja peltoalueita, joihin on kasvanut lehtipuuvaltaisia metsiä. Toinen hyvä alue on pohjoisreunassa Luhtakorventien päässä, josta löytyi myös metson soidinpaikka ja kuukkelireviiri. Vaikka hakkuualueitakin on, alue on silti yhtenäisen metsäinen, jossa kulkuyhteydet joka suuntaan ovat säilyneet. Alueelta ei liito-oravista merkkejä löytynyt hyvistä elinympäristöistä huolimatta. 6. VÄLIMÄKI Kartoituspäivät ja Suurin yhtenäisen kuusikkoinen alue löytyi kivilouhoksen kohdalta tien länsipuolelta. Muutamia muitakin pienialaisempia kuusikoita tarkistettiin mm. Tuomikylään vievän tien eteläpuolelta. Lehtipuita ja kolopuita alueella on kuitenkin melko vähän. Metsäisiä kulkuyhteyksiä on itään Tuomikylään ja etelään päin. Ei havaintoja liito-oravasta. Tällä alueella olen liikkunut jo Ilmajoen keskustaajaman linnustoselvitystä tehdessäni ja alueen liito-oravalle sopivat ympäristöt oli helppo muistaa. 7. KETTUVUORI 16

17 Kartoituspäivät ja Alueen metsät ovat mäntyvaltaisia, mutta myös kuusta löytyy jonkin verran, kolopuita ja liito-oravalle tärkeitä isoja haapoja on kuitenkin vähän. Alueelta tarkistettiin mm. itäosien Hautapakan kuusikko sekä eteläosasta Isomäen eteläpuolen kuusikko. Metsäisiä yhteyksiä jäljellä idän ja etelän suuntiin. Ei havaintoja liito-oravasta. Osittain tällä alueella olen liikkunut jo Ilmajoen keskustaajaman linnustoselvitystä tehdessäni ja alueen liito-oravalle sopivat ympäristöt oli helppo muistaa. 8. LUOMAISTENKALLIO Kartoituspäivä Luomaistenkallion ja Lehtikallion lakiosat ovat valoisia mäntykankaita, eivätkä sovellu liito-oravalle. Alueelta tarkistettiin kallioiden reunaosia ja Lehtiojan vartta, joissa on vähän kuusikkoisempaa, mutta lehti- ja kolopuita niukasti. Ei havaintoja liito-oravasta. 9. JUMOO Kartoituspäivä 6.4. Alue on huonosti liito-oraville sopivaa. Pohjoisosa on kokonaan nevamännikköä ja eteläosa turvesuota. Alueelta tarkistettiin yksi kuusikkoisempi osa Jäpinnevalta tien päästä länsiosan taloille vievän uran varresta. Ei havaintoja liito-oravasta. 10. KITULANMÄKI Kartoituspäivä 1.4. Kuusikkoisemmat osat tarkistettiin Kirkonnevantien turkistarhalle vievän tien varresta kohti Kitulanmäen peltoalueita. Samoin tarkistettiin peltoalueiden reunojen haavat. Ilmajoki Huissinkylä tien eteläpuoli on mäntyvaltaista, eikä sovellu liito-oravalle. Ei havaintoja liito-oravasta. 11. KAATAJA Kartoituspäivä 4.4. Koskenkorva Jurva tien eteläpuolella Ryönäntien varressa, varsinkin sen pohjoispuolella on hyviä kuusimetsiä. Niissä ei kuitenkaan ole haapoja eikä kolopuita juuri lainkaan. Selvitysalueeseen kuulunut Jurvan tien pohjoispuoli on mäntyvaltaista Kaatajanvuoren itäpuolella, eikä sovellu liito-oravalle. Ei havaintoja liito-oravasta. 12. OKSIVUORI Kartoituspäivät 4.4. ja 5.4. Oksivuoren laaja alue on suurimmilta osiltaan mäntyvaltaista. Isoimpia mäntykangasalueita ovat Oksivuori, Puurovuori ja Salasilmänvuori. Metsäisiä kulkuyhteyksiä moneen suuntaan on jäljellä ja liitooravan esiintyminen alueella olisi sen puolesta mahdollista. Alueelta tarkistettiin muutamia pienialaisia kuusikkoisia osia, joissa on jonkin verran isoja haapoja. Ei havaintoja liito-oravasta. 13. VITIÄISVUORI 17

18 Kartoituspäivä Vitiäisvuoren lakialue on osin louhikkoista kalliomännikköä, joka ei sovellu liito-oravalle. Alueelta tarkistettiin vuoren länsipuolen kuusikkoisempi reunaosa, jossa on jonkin verran haapoja. Ei havaintoja liito-oravasta. 14. VÄLIKORPI Kartoituspäivä Isot metsäalueet ja kulkuyhteydet sopiville biotoopeille Välikorven ja Vitiäisvuoren ympärillä mahdollistaisivat liito-oravan esiintymisen täälläkin. Alueelta tarkistettiin muutamia kapeita kuusikkoisia alueita. Ei havaintoja liito-oravasta. 18

Leppälahden liito-oravaselvitys 2012

Leppälahden liito-oravaselvitys 2012 Leppälahden liito-oravaselvitys 2012 Kaivoveden pohjoisrannan haapalehtoa Jätöskasa Kankaansuolla 1 1 Johdanto...2 2 Työmenetelmät...3 3 Tulokset...4 3.1 Leirikeskuksen itäpuoli....4 3.2 Kankaanhauta-tilan

Lisätiedot

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LAUSUNTO LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ JA ELINYMPÄRISTÖISTÄ KUIVISTONMÄEN ALUEELLA Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 21.10.2015 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Sirkka-Liisa Helminen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 LIITO-ORAVAN BIOLOGIA JA SUOJELU...3 3 MENETELMÄT...3 4 TULOKSET...4 4.1 Kavallintien

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.8.2014 P21463P003 Liito-oravaselvitys 1 (23) Tuomo Pihlaja 20.8.2014

Lisätiedot

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

Luontokohteiden tarkistus

Luontokohteiden tarkistus LAUKAAN KUNTA Luontokohteiden tarkistus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29017 Raportti 1 (11) Pihlaja Tuomo Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Menetelmät... 1 3 Selvitysalueiden sijainti... 1

Lisätiedot

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Taru Heikkinen 19.12.2008 Kaupunkisuunnitteluosasto Jyväskylän kaupunki 1. Tehtävän kuvaus ja tutkimusmenetelmät Työn tarkoituksena oli selvittää liito-oravan esiintyminen

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Liito-orava- ja kasvillisuusselvitys Päivämäärä 21.9.2012 Viite 82142499-05 ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

Lisätiedot

Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie. Liito-oravaselvitys. Tiehallinto

Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie. Liito-oravaselvitys. Tiehallinto Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie Liito-oravaselvitys Tiehallinto 2009 1 Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie välillä Rengonkylä-Nurmo; liito-oravaselvitys 1. Yleistä Liito-oravaa (Pteromys volans) koskevat

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 Selvityksen tarkoitus Liito-oravaselvityksessä oli tarkoitus löytää selvitysalueella mahdollisesti olevat liito-oravan

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU LIITO-ORAVATARKASTUS 2009 1 1. Selvityksen taustoja Liito-oravatarkistukset liittyvät VT 6 perusparannuksen yleissuunnitelmaan välillä Taavetti- Lappeenranta.

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 73/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA

HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA Esa Lammi 10.12.2014 1 JOHDANTO Haukilahden Toppelundinpuiston länsiosaan on valmisteilla asuintalojen rakentamisen mahdollistava asemakaavan muutos,

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA Selostus maastokäynneistä 8.1. ja 11.1.2014 JOHDANTO JA AIKAISEMMAT HAVAINNOT LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ SUUNNITTELU- ALUEELLA Nurmijärven

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 4 Topografia 4 Kallioperä 5 Maaperä 5 Maanpeite 6 Pohjavesialueet 6 Selvitysalueen luontokohteet Metsälain mukaiset

Lisätiedot

LOHJAN PALONIEMEN LIITO- ORAVASELVITYS 2015

LOHJAN PALONIEMEN LIITO- ORAVASELVITYS 2015 1 LOHJAN PALONIEMEN LIITO- ORAVASELVITYS 2015 Luonto- ja ympäristötutkimus Envibio Oy Prinssinkuja 2 C 26 21420 Lieto turkka.korvenpaa@envibio.net puh. 045-6793602 2 1. Johdanto Lohjan kaupunki tilasi

Lisätiedot

Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008

Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 22.2.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS

HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä 27.10.2015 ABO WIND OY HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä 27.10.2015 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Johanna

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016

LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 Pekka Routasuo 31.5.2016 LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 3 Tulokset... 4

Lisätiedot

Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016. Lakeuden luontokartoitus

Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016. Lakeuden luontokartoitus Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Lakeuden luontokartoitus Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 4 Topografia 4 Kallioperä 5 Maaperä 5 Maanpeite 6 Pohjavesialueet 6 Selvitysalueen luontokohteet

Lisätiedot

VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ

VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ Teemu Virtanen Paula Salomäki 8.10.2012 Biologitoimisto Vihervaara Oy PL 140 70101 Kuopio info@biologitoimisto.fi 1 1 Kasvillisuus...2

Lisätiedot

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 27.5.2013 1 JOHDANTO Arkkitehtityö Oy laatii ranta-asemakaavaa Nastolan Kirkonkylässä sijaitsevalle

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Luontoselvityksen tarkoitus. Tuulivoima-alueet. Tuulivoima-alueet ja kaava-alueen merkittävät luontokohteet

Sisällysluettelo. Luontoselvityksen tarkoitus. Tuulivoima-alueet. Tuulivoima-alueet ja kaava-alueen merkittävät luontokohteet Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Luontoselvityksen tarkoitus Tuulivoima-alueet Alueiden sijainti 4 Topografia 5 Kallioperä 6 Maaperä 7 Maanpeite 8 Pohjavesialueet 9 Tuulivoima-alueet

Lisätiedot

Liito-oravaselvitykset Tuusulassa keväällä 2007

Liito-oravaselvitykset Tuusulassa keväällä 2007 Liito-oravaselvitykset Tuusulassa keväällä 2007 Espoo 2007 Liito oravaselvitykset Tuusulassa keväällä 2007 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset 3 2.1. Sulan alue 3 2.2. Kehä IV:n

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS Pekka Routasuo 30.12.2011 KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus 2016 VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus Petri Parkko 4.4.2016 1 1. Taustoja Kouvolan Hevossuo-Nappa välille on suunniteltu VT6 tiesuunnitelmassa rinnakkaistiejärjestelyjä.

Lisätiedot

Rataskadun alueen liitooravaselvitys

Rataskadun alueen liitooravaselvitys Rataskadun alueen liitooravaselvitys 2017 Huittisten kaupunki 21.3.2017 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-oravaselvitys. 3 2.1 Yleistä liito-oravasta 3 2.2

Lisätiedot

UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS

UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS 29.4 2012 Eräitä tarkistuksia Maastotarkistukset Syksyllä 2011 (19.9) ja keväällä 2012 suoritettiin

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta Seija Väre 25.7.2010 1 (9) RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS Tammelan kunta 2 RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Ruostejärven osayleiskaava sijaitsee Tammelan kunnan eteläosassa valtatien

Lisätiedot

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.... 3 2. Luontoselvitys.......3 3. Tulokset.....

Lisätiedot

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 4.4.2014 VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 4.4.2014 Päivämäärä 4.4.2014 Laatija Tiina

Lisätiedot

9M040554 21.6.2004. MAA JA VESI OY Kivesjärven rantaosayleiskaavan liito-oravaselvitys

9M040554 21.6.2004. MAA JA VESI OY Kivesjärven rantaosayleiskaavan liito-oravaselvitys 9M040554 21.6.2004 MAA JA VESI OY Kivesjärven rantaosayleiskaavan 0 KIVESJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS Juha Parviainen, FM SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 MENETELMÄT... 1 2.1 ILMAKUVATULKINTA...

Lisätiedot

ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012

ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012 ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012 Pyöreenlahti, Suininlahti, Joensuuntien pohjoispuoli, Lentokentäntien itäpuoli, Vuorelan ranta, Vuorelantien ja moottoritien välinen suoja-alue Sisällys 1.

Lisätiedot

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 9.6.2016 ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 9.6.2016 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kaisa

Lisätiedot

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN

Lisätiedot

Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017

Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017 1 (6) Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017 Johdanto Espoon kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Espoon Otaniemen Servinniemessä pääasiassa Senaatti-kiinteistöjen hallinnoimille

Lisätiedot

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 31.10.2012 VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 3 Kaava-alueen luonnonolot...

Lisätiedot

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO Pöyry Finland Oy Juhana Herttuan puistokatu 21 20100 Turku Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. 010 33310 www.poyry.fi Siilinjärven kunta Kehvo-Väänälänranta rantaosayleiskaava Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 12.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018

Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018 Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018 Johdanto 1 (10) Espoon Otaniemessä on aiemmin selvitetty liito-oravan esiintymistä vuonna 2014 (Ympäristötutkimus Yrjölä 2014) liittyen alueen kaavoitukseen.

Lisätiedot

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2012 Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki 1 Johdanto... 3 2 Liito-oravan biologia ja suojelu lyhyesti... 3 3 Menetelmät... 3 4 Tulokset... 4 5 Yhteenveto... 4

Lisätiedot

Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke

Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke Äänekosken liito-oravaselvitys Mattias Kanckos Toukokuu 2010 1 Johdanto Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland Metsäliitto ja Vapo

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS Kristiinankaupunki EY 22091 D SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3 2 LIITO-ORAVA...3 3 AINEISTO

Lisätiedot

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 12.6.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY Liito-oravaselvitys 1 12.6.2006 Hepoluhdan alue 488-C7526 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISKUVA... 1 3 LIITO-ORAVA...

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 21.9.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa...

Lisätiedot

Kirrin liito-oravaselvitys

Kirrin liito-oravaselvitys 2016 Kirrin liito-oravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 24.5.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely...

Lisätiedot

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Tarmo Saastamoinen 2010. Kuva.1 Kaatunut kuusenrunko Nouvanlahdesta. LIITO-ORAVA: Liito-orava (pteromys volans)on

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys 2014

Liito-oravaselvitys 2014 Espoon kaupunki Niittykumpu Liito-oravaselvitys 2014 Luontotieto Keiron Oy 29.5.2014 Espoon kaupunki Niittykumpu, Liito-oravaselvitys 2014 Luontotieto Keiron Oy Teksti: Anu Luoto, Susanna Pimenoff Kuvat:

Lisätiedot

SÄTERINKALLIONKULMAN LIITO-ORAVASELVITYS

SÄTERINKALLIONKULMAN LIITO-ORAVASELVITYS SÄTERINKALLIONKULMAN LIITO-ORAVASELVITYS Esa Lammi 28.3.2017 Säterinkallionkulman liito-oravaselvitys JOHDANTO Säterinkallionkulman alueelle Leppävaaran eteläosaan on valmisteilla asemakaava- ja asemankaavan

Lisätiedot

Raportti BJ Nurmijärven kunta

Raportti BJ Nurmijärven kunta Raportti 67070228.BJ 25.10.2007 Nurmijärven kunta Lepsämän liito-oravakohteiden tarkistukset 2007 1 Yhteenveto Tämä liito-oravakohteiden tarkistus on tehty Nurmijärven kuntaan Lepsämän alueelle. Lepsämän

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä

Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä Peruskarttalehdet 2032 08, 2032 09 Kirkkonummen kunnan alueella, Vitträsk-järven ja Jorvaksen välillä on säilynyt hämmästyttävän

Lisätiedot

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Megatuuli Oy Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 13/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys. Etelä-Vahteriston ja Pohjois-Monnin osayleiskaavaa varten. Jussi Mäkinen 27.3.2007 Lahti

Liito-oravaselvitys. Etelä-Vahteriston ja Pohjois-Monnin osayleiskaavaa varten. Jussi Mäkinen 27.3.2007 Lahti Liito-oravaselvitys Etelä-Vahteriston ja Pohjois-Monnin osayleiskaavaa varten Jussi Mäkinen 27.3.2007 Lahti 1. Johdanto Riihimäen kaupungin tekninen virasto ja Hausjärven kunta tilasivat Jussi Mäkiseltä

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIITASAAREN KUNTA Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen 1 (9) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Pieni-Toulatin elinpiiri... 1 1.2 Lähteenmäen

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS Pekka Routasuo, Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 5.6.2015 1 JOHDANTO Uudenmaan ELY-keskus on käynnistänyt Klaukkalan ohikulkutietä koskevan maantielain mukaisen

Lisätiedot

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

Tarmo Saastamoinen Sellukatu 10b33,90520, Oulu

Tarmo Saastamoinen Sellukatu 10b33,90520, Oulu Tarmo Saastamoinen 29.6.2006 tarmo84@hotmail.com Sellukatu 10b33,90520, Oulu Liito-orava (Pteromys volans) selvitys Iisalmessa: Tutkimuskohteet Iirannalta, Soinlahdesta, Lapinniemestä, Tervakankaalta sekä

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Marko Vauhkonen 28.5.2019 LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Sisällys

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

LOUNAISSUUNNAN OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS

LOUNAISSUUNNAN OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS FCG Planeko Oy VALKEAKOSKEN KAUPUNKI LOUNAISSUUNNAN OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS Raportti 161-C9768 12.5.2008 FCG Planeko Oy Raportti I 28.4.2008 Lounaissuunnan osayleiskaavan liito-oravaselvitys161-c9768

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio

Liite 1. Mustavuoren maastokatselmuksen muistio Liite. Mustauoren aastokatseluksen uistio Aika Paikka Läsnä.. klo 9.. Siuruainen Antti Mikkola Jyri Metsäsuunnittelija Järjestöedustaja Koollekutsuja Mustauoren aastokäynnin uistio Luontojärjestöt ehdottiat

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 1/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4

Lisätiedot

LEMI KUHASENSAARI. Ranta-asemakaavan muutos LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

LEMI KUHASENSAARI. Ranta-asemakaavan muutos LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari LEMI KUHASENSAARI Ranta-asemakaavan muutos LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. Paikallistien itäpuoli.. 4 2. Paikallistien länsipuoli.. 6 YHTEENVETO.

Lisätiedot

Kuohun liito-oravaselvitys

Kuohun liito-oravaselvitys Kuohun liito-oravaselvitys Anne Laita 19.4.2016 Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö Jyväskylän kaupunki 1. JOHDANTO Liito-oravainventointi toteutettiin Kuohun tulevan osayleiskaavan taustaselvitykseksi.

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella keväällä 2018

Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella keväällä 2018 Inka Norros maisema-arkkitehti +358 40 7334172 M A S U P L A N N I N G RATAKATU 1B 00120 HELSINKI +358 40 4848106 Nurmijärvi 26.4.2018 Liito-oravaselvitys Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2018 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6. TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö

IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET 2013 Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Menetelmä... 3 3. Tulokset ja suositukset... 4 4. Yhteenveto... 8 Lähteet...

Lisätiedot

9M106004.OY 20.12.2006. Paltamon kunta. Oulujärven rantayleiskaavan luontoselvitys v. 2006

9M106004.OY 20.12.2006. Paltamon kunta. Oulujärven rantayleiskaavan luontoselvitys v. 2006 9M106004.OY 20.12.2006 Paltamon kunta Oulujärven rantayleiskaavan luontoselvitys v. 2006 9M406111 Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVAKARTOITUS 1 2.1 Liito-oravan kanta Suomessa 1 2.2 Liito-oravan suojelullinen

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys

KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys FCG Finnish Consulting Group Oy KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys 30.5.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan

Lisätiedot

PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Vastaanottaja EKE-Rakennus Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.3.2016 PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Tarkastus 11.3.2016 Päivämäärä 11.3.2016 Laatija Tarkastaja Juha Kiiski Arto Ruotsalainen

Lisätiedot

Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 4 Topografia 4 Kallioperä 5 Maaperä 5 Maanpeite 6 Pohjavesialueet 6 Selvitysalueen luontokohteet Luontoselvitys

Lisätiedot

Pohjavesien suoja-alueet eivät ulotu voimaloiden vaikutusalueille kuin yhdellä, Tervahaminan alueella.

Pohjavesien suoja-alueet eivät ulotu voimaloiden vaikutusalueille kuin yhdellä, Tervahaminan alueella. 4.5 Vaikutukset luonnonympäristöön 4.5.1 Yleistä Suunnitteilla olevien 14 tuulivoima-alueen linnustoselvityksen on laatinut Lakeuden luontokartoitus v. 2015. Osalla selvitysaluetta on tehty linnuston muutonseurantaa

Lisätiedot

Imatran liito-oravat 2019

Imatran liito-oravat 2019 Imatran liito-oravat 2019 Juha Jantunen, Kimmo Saarinen, Tiina Vitikainen, Salla Huuskonen, Pertti Ahvonen Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti, Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistys ry. 1

Lisätiedot

TAMPEREEN RUSKON JA TARASTENJÄRVEN LIITO-ORAVASELVITYS KEVÄÄLLÄ 2011

TAMPEREEN RUSKON JA TARASTENJÄRVEN LIITO-ORAVASELVITYS KEVÄÄLLÄ 2011 Vastaanottaja Pirkanmaan Jätehuolto Oy Tampereen Sähkölaitos-yhtiöt Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 15.5.2011 Viite 82129405-08 TAMPEREEN RUSKON JA TARASTENJÄRVEN LIITO-ORAVASELVITYS KEVÄÄLLÄ

Lisätiedot

338. Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen suojelemattomat kohteet luonnonpuiston koillispuolisia alueita lukuun ottamatta (Hyrynsalmi, Puolanka)

338. Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen suojelemattomat kohteet luonnonpuiston koillispuolisia alueita lukuun ottamatta (Hyrynsalmi, Puolanka) Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 338. Vaara-Kainuun

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄ Marjamäen asemakaava ja asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2015

LEMPÄÄLÄ Marjamäen asemakaava ja asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2015 1 LEMPÄÄLÄ Marjamäen asemakaava ja asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Johanna Rahtola Timo Jussila Tilaaja: Lempäälän kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi...

Lisätiedot

ANJALANKOSKEN KYYNELMYKSENJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2002 Maanomistustilanne korjattu 12.2.2009

ANJALANKOSKEN KYYNELMYKSENJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2002 Maanomistustilanne korjattu 12.2.2009 Liite 1 ANJALANKOSKEN KYYNELMYKSENJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA- ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2002 Maanomistustilanne korjattu 12.2.2009 1. SELVITYSALUE JA TAVOITTEET Selvitysalue käsittää Kouvolaan yhdistyneen,

Lisätiedot

Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1

Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1 Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1 Tämä tiivistelmä perustuu yksityiskohtaiseen raporttiin Tuusulan Hyrylän varuskunta-alueella kesinä 2006 ja 2007 tehdyistä luontoselvityksistä.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAPALVELUT SUUNNITTELUPALVELUT SELVITYS- JA ARVIOINTIRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAPALVELUT SUUNNITTELUPALVELUT SELVITYS- JA ARVIOINTIRYHMÄ TAMPEREEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAPALVELUT SUUNNITTELUPALVELUT SELVITYS- JA ARVIOINTIRYHMÄ LINNAINMAA KOILLISKESKUKSEN LIITO-ORAVASELVITYS Toukokuu 2005 /Helmikuu 2006 / Syyskuu 2006 Kari Korte Frenckellinaukio

Lisätiedot