VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ

Transkriptio

1 VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ Teemu Virtanen Paula Salomäki Biologitoimisto Vihervaara Oy PL Kuopio 1

2 1 Kasvillisuus Yleiskuvaus alueen kasvillisuudesta Suositukset Liito-oravat Menetelmä Suositukset Lepakot Menetelmä Tulokset Lähteet KASVILLISUUS Alueella on tehty kasvillisuusselvitys vuonna 2004 osana laajempaa Vesilahden Kirkonkylän osayleiskaavaan liittyvää luontoselvitystä (Ranta M. 2004). Selvityksen mukaan alueelta ei löytynyt suojeltavia luontotyyppejä tai kasvilajeja. Nyt tehdyn selvityksen tarkoitus oli antaa yleiskuvaus alueen kasvillisuudesta ja etsiä luonnonsuojelullisesti merkittävät luontotyypit tai muuten monimuotoisuuden kannalta arvokkaat kohteet (luonnonsuojelulaki, vesilaki ja kansallisesti uhanalaiset luontotyypit). 1.1 YLEISKUVAUS ALUEEN KASVILLISUUDESTA Selvitysalue on valtaosaltaan talouskäytössä olevaa metsämaata. Alueen eteläosassa on kaistale peltoa ja kaakkoiskulmassa asutusta. Korkeuserot alueella ovat kohtuullisen suuret, pohjoisesta alue rajoittuu Hovinmäen etelärinteeseen. Metsäalueesta noin puolet on siemenpuuasentoista taimikkoa, joissa ylispuina on mänty ja rauduskoivu sekä paikoin haapa. Metsätyyppi taimikkoalueella vaihteli tuoreen kankaan ja kuivahkon kankaan välillä rinteen mukaan. Selvitysalueen keskiosissa sijaitsevan puustoisen alueen eteläreuna on nuorta tuoreen kankaan kuusi-rauduskoivu sekametsää. Mäen lakialue on kuivahkoa kangasta, jossa valtapuuna on osalla alueesta kasvatusikäinen mänty osalla nuori mänty. Hovimäen rinne on varttunutta kuusikkoa, jossa sekapuuna kasvaa rauduskoivua. Hovimäen ja selvitysalueen keskiosien mäen välissä on kosteampipohjaista kuusimetsää ja pienialainen korpinen laikku, jossa puuston kasvu on heikompaa. Korpilaikulla kasvaa kuusta ja hieskoivua. Kenttäkerroksessa mm. metsäkorte kurjenjalka, korpiorvokki. Aivan alueen luoteis-reunalla on louhikko, joka lähes täyttää metsälain 10 mukaisen vähätuottoisen louhikon määritelmän. Puusto louhikon alueella on heikompikasvuista kuin ympäröivässä metsässä ja alue erottuu ympäristöstään myös kenttäkerroksen kasvillisuuden osalta. Selvitysalueen itäosassa on tuoreen kankaan ja kuivahkon kankaan nuoria metsiä. Valtapuustona on kuusta ja mäntyä. Aivan itäreunalla ja kaakkoiskulmassa puusto on varttunutta. Peltojen väliin jäävä metsäalue kaakkoiskulmassa on lehtomaista kangasta ja järeää kuusikkoa, jossa sekapuuna on muutamia haapoja. 1.2 SUOSITUKSET Alueelta ei löytynyt lain suojaamia luontokohteita tai uhanalaisia kasvilajeja. Keskiosien korpipainanne ja sitä ympäröivä kosteapohjainen kuusimetsä suositellaan mahdollisuuksien mukaan säästettäväksi niin, ettei korven vesitalous muutu. Myös luoteiskulmassa oleva louhikko välittömine lähiympäristöineen suositellaan säästettäväksi. Selvitysalueen luoteispuolelta alkaa edustava vanhanmetsänalue. Puuston säilyttäminen raja-alueella on suositeltavaa puskurivyöhykkeenä. 2

3 2 LIITO-ORAVAT Vuonna 2004 tehdyssä luontoselvityksessä havainnoitiin myös liito-oravia. Liito-oravalle soveltuvaa ympäristöä löydettiin nyt selvitetyn alueen pohjoispuolella, mutta merkkejä liito-oravista ei tuolloin havaittu. Lähimmät tiedossa olevat liito-oravaesiintymät sijaitsivat Plakkarissa Vähäjärven eteläpuolella (Ranta M. 2004). Puustoyhteyttä nyt selvitellylle alueelle ei kuitenkaan laajojen peltoalueiden vuoksi ole. Liito-orava (Pteromys volans) on tavallista oravaa pienempi ja väritykseltään hopeanharmaa. Etu- ja takajalkojen välissä olevien liitopoimujen avulla se pystyy liitämään jopa kymmeniä metrejä. Suurisilmäistä yöliikkujaa harvemmin tapaa päiväsaikaan, joten liito-orava saattaa asustaa lähimetsässä muiden tietämättä. Usein ainoana merkkinä liito-oravan asuttamasta metsiköstä ovat suurten kuusien ja haapojen juurilla olevat keltaiset riisinjyvän kokoiset ulostepapanat. (Hanski ym.2001) Euroopan unionin alueella liito-oravia esiintyy Suomen lisäksi ainoastaan Virossa. Venäjällä liitooravaa esiintyy vielä melko runsaana. Suomen uhanalaisluokituksessa liito-orava luokitellaan vaarantuneeksi lajiksi. Syynä luokitteluun on metsätalouden aiheuttama elinympäristöjen väheneminen ja kannan pieneneminen. Liito-orava sisältyy Euroopan unionin luontodirektiivin liitteen IVa lajeihin, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulain 49 mukaisesti kielletty. (Hanski ym. 2001) Paras ajankohta liito-oravakartoitukselle on kevät (maalis-toukokuu), jolloin liito-oravien papanoita voidaan havaita asutun elinympäristön puiden juurelta. Kesän kuluessa papanat peittyvät kasvillisuuteen ja varisevien neulasten ja lehtien alle tai huuhtoutuvat sateen mukana pois, joten myöhemmin tehdyn kartoituksen tulos ei välttämättä anna oikeaa kuvaa liito-oravan esiintymisestä alueella. Liito-oraville soveltuvia elinympäristöjä voidaan kuitenkin etsiä ja niiden perusteella arvioida tarkemman kartoituksen tarpeellisuus. 2.1 MENETELMÄ Liito-oravalle soveltuvien elinympäristöjen arviointi tehtiin nk. asiantuntija-arviona, jossa metsikön soveltuvuuden arviointi perustui kartoittajan kokemukseen liito-oravametsistä. Liito-oravalle soveltuvat parhaiten keski-ikäiset tai sitä vanhemmat kuusikot, joiden lähellä on haapoja ruokailupuiksi, tai keski-ikäiset tai sitä vanhemmat kuusi-haapa-sekametsät. Erityisesti iäkkäämmät kuusi-haapasekametsiköt, jossa on järeitä haapoja tikankoloineen, ovat liito-oravan suosimia alueita. Kartoitus tehtiin syyskuussa, jolloin alueen soveltuvuus arvioitiin maastokäynnillä ja potentiaalisilta alueilta etsittiin papanoita suurten kuusten ja haapojen tyveltä. Liito-oravan elinpiiri on se soveltuvan elinympäristön osa, jota kyseinen yksilö käyttää elinaikanaan. Ydinalue on liito-oravan elinpiirin usein pienehkö osa, jolla se viettää suurimman osan ajastaan. Joissakin tapauksissa soveltuvan elinympäristön ollessa laaja, voidaan elinympäristön kaventamista hyväksyä ydinalueen ulkopuolella. 3

4 2.2 SUOSITUKSET Alueen ainoa liito-oravan elinympäristöksi soveltuvalta vaikuttanut metsikkö havaittiin selvitysalueen kaakkoiskulmassa. Selvitysalue on kuitenkin laajojen peltoaukeiden ympäröimä ja ainoa mahdollinen kulkuyhteys alueelle kiertää pohjoisen kautta itään ja kaakkoon (Anttilanvuori, Pappila, Kausala, Matinmäki). Selvityskäynnin yhteydessä ei liito-oravaan viittaavia havaintoja alueelta tehty, joskin selvitysajankohta ei ollut paras mahdollinen. Aikaisemmin tehdyn liitooravaselvityksen mukaan alueella ei ole tavattu liito-oravia ja on epätodennäköistä, että nyt havaitulla liito-oravalle soveltuvalla elinympäristölläkään liito-oravaa esiintyisi huonon saavutettavuuden vuoksi. Asia voidaan tarvittaessa varmistaa keväällä tehtävällä maastokäynnillä. 3 LEPAKOT Suomen luonnonsuojelulain (1096/1996) 49 :n mukaan EU:n luontodirektiivin liitteen IV a (92/43/EEC) lajeina minkään maassamme tavattavan lepakon selvästi havaittavia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää tai heikentää. Suomen vuonna 1999 ratifioiman Euroopan lepakoidensuojelusopimuksen (EUROBATS) mukaan myös lepakoille tärkeät ruokailualueet on pyrittävä säästämään (Valtionsopimus 943/1999). 3.1 MENETELMÄ Selvitys suoritettiin syyskuussa maastokäynnin ja karttatarkastelujen perusteella. Syyskuussa ei täydellistä lepakkokartoitusta voida suorittaa, koska lepakoiden saalistusalueet vaihtelevat kesän kuluessa ja syyskuussa lepakot ovat mahdollisesti jo siirtyneet lähemmäs talvehtimisalueitaan. Siksi selvityksessä keskityttiin arvioimaan alueen merkitystä lepakoille metsätyyppien perusteella. 3.2 TULOKSET Alue ei vaikuta lepakoiden kannalta edulliselta elinympäristöltä. Alueelta puuttui laajemmat siippalajien suosimat kosteapohjaiset korvet. Yksittäisiä siippoja alueella saattaa ruokailla, mutta metsätyyppien perusteella alueen merkitys siippalajeille on todennäköisesti vähäinen. Selvitysalueen luoteispuolella sijaitseva vanhanmetsän alue on todennäköisesti siippalajeille paremmin soveltuvaa aluetta. Nuoret taimikot ja peltoaukeat eivät sovellu siippalajien ruokailualueiksi. Pohjanlepakko on todennäköisesti alueen runsain lepakkolaji, mutta rakentamisen vaikutukset pohjanlepakoihin on usein vähäiset. Pohjanlepakko käyttää saalistusalueenaan esimerkiksi metsän aukkopaikkoja, teiden päällisiä, peltojen reuna-alueita ja pihapiirejä. Suuria tuulille alttiita peltoaukeita se välttää. Hankkeen negatiiviset vaikutukset jäävät lepakoiden kannalta todennäköisesti vähäisiksi etenkin, jos luoteispuolen vanhan metsän ja nykyisen asutuksen välissä säilyy metsäinen kulkuyhteys. Lisääntymisyhdyskuntia ei tämän kartoituksen yhteydessä voitu selvittää. 4

5 4 LÄHTEET Hanski, I., Henttonen, H, Liukko, U-M,, Meriluoto, M. & Mäkelä, A. 2001: Liito-oravan (Pteromys volans) biologia ja suojelu Suomessa. Suomen ympäristö 459. Ympäristöministeriö. Luonnonsuojelulaki 1096/1996 Luontodirektiivi 1992: Neuvoston direktiivi 92/43/ETY; luonnonvaraisten elinympäristöjen ja luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta; EYVL 1992 L 206. Meriluoto M., Soininen T. 1998: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsälehtikustannus. Tapio Metsälaki 1093/1996 Ranta M. 2004: Vesilahden Kirkonkylän osayleiskaava, Luontoselvitys Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J. & Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen Ympäristö 742. Ympäristöministeriö. 113 s. Valtionsopimus 943/1999: Suomen säädöskokoelman sopimussarja 104/1999. Asetus Euroopan lepakoiden suojelusta tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta. 5

6 Liite 1 Kartta 1, merkittävimmät luontokohteet. (Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 09/2012 aineistoa) 6