Savonlinnan kaupunki Kaupunkisuunnittelu. Savonlinnan Nälkälinnanmäen Luontoselvitys 2010
|
|
- Ari Sipilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Savonlinnan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Savonlinnan Nälkälinnanmäen Luontoselvitys 2010 Petri Parkko
2 2 1. Selvityksen taustoja Savonlinnan keskustan tuntumassa sijaitsevalla Nälkälinnanmäellä on nykyisin kirjastorakennus. Alueelle on suunniteltu uutta rakentamista, minkä takia tarvittiin tietoja sen merkittävistä luontoarvoista. Nälkälinnanmäellä ei ole luonnontilaisia osia, mutta alueen yhdellä kalliolla on tehty havainto uhanalaisesta (vaarantunut, VU) keltakynsimöstä Draba nemorosa (kuva 1). Laji viihtyy kalliokedoilla, katuvierillä, hiekkaisilla pientareilla, valleilla ja raunioilla (Ryttäri & Kettunen 1997). Savonlinnan kaupungin Kaupunkisuunnittelun päällikkö Risto Aalto tilasi tämän luontoselvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä Kuva 1. Kukkiva keltakynsimökasvusto. Hamina, toukokuu 2007 Petri Parkko 2. Tutkimusmenetelmät ja aineisto Luontoselvityksen maastotyöt tehtiin kulkemalla maastossa koko alue jalkaisin läpi. Maastotöihin käytettiin yhteensä 3 h. Maastossa arvioitiin uhanalaislajiston ja EU:n luontodirektiivissä mainittujen eliölajien esiintymisen todennäköisyyttä sekä arvokkaita
3 3 elinympäristöjä (luonnonsuojelulain, metsälain ja vesilain sekä muut arvokkaat elinympäristöt). Luontoselvityksen maastotyöt ja raportoinnin teki luontokartoittaja (eat) Petri Parkko. Maastotöissä avusti luontoharrastaja Riku Rinnekangas. Risto Aalto toimitti Etelä-Savon ELY-keskukselta saadut keltakynsimön kasvupaikkaa koskevat tiedot. Putkilokasvien nimistö raportissa perustuu Retkeilykasvioon (Hämet-Ahti ym. 1998). 2. Selvitysalueen yleiskuvaus Koko mäki on voimakkaasti ihmisen muokkaama. Joitakin pienialaisia kallioita voidaan pitää kasvillisuudeltaan luonnontilaisen kaltaisina. Alueen luoteiskulmassa on pysäköintialue, jonka takaa Nälkälinnanmäki nousee jyrkästi. Pysäköintialueen kohdalta kalliota on louhittu. Kirjastorakennusta ympäröi puistoalue nurmikoineen ja istutuksineen. Kirjaston länsipäädyssä kasvaa suuria metsävaahteroita Acer platanoides ja lounaiskulmassa pihasyreeneitä. Rakennuksen edustalla kasvaa kaksi siperianpihtaa Abies sibirica ja rauduskoivu. Tottinkadun linja-autopysäkin takana kasvaa koivua, metsävaahteroita ja kotipihlajaa. Kirjastorakennuksen koillispuolen nurmikkoalueen koristepuita ovat suuret lehtikuuset ja metsävaahterat. Aivan tutkimusalueen koilliskulmassa kasvaa suuri pihta, jonka länsipuolelta on kaadettu yksi puu. Kirjastorakennuksen itäpuolen nurmikkoalueen keskellä, lipputangon vieressä, on pieni kallioalue. Rakennuksen kaakkoispuolella kasvaa metsävaahteroita. Kirjaston kaakkoispuolella olevan pienen huoltorakennuksen vieressä kasvavat palsamipoppeli Populus balsamifera ja pihta. Lähellä eteläpuolen aitaa kasvaa palsamipoppelin juurivesoja. Kirjaston takana kasvavat suuret lehmukset. Aidan tuntumassa on heinäkasvillisuutta. Rakennuksen lounaiskulmasta alkaa kasvillisuudeltaan melko edustava kallioalue, joka jatkuu lähes Koulukadun reunaan asti. Tutkimusalueen koristepensaina kasvavat tuomi, hernepensaat, happomarjat, rusokuusamat ja isotuomipihlajat. Lisäksi alueella kasvaa vähän karviaisia ja taikinamarjaa.
4 4 3. Uhanalaisen (vaarantunut, VU) putkilokasvilajin kasvupaikka Keltakynsimön Draba nemorosa kasvupaikka (kartta 1, punainen tähti) Etelä-Savon ELY-keskuksen tietojen mukaan Nälkälinnanmäen kallioalueella on kasvanut uhanalaista keltakynsimöä yhtenäiskoordinaateissa KKJ : Kasvupaikka on pieni kallioketo aivan polun reunassa. Kuva 2. Harmion kukinto Savonlinnan Nälkälinnanmäellä Petri Parkko 4. Alueen mielenkiintoisia kasvihavaintoja Harmio Berteroa incana (kuva 2) Harmiota löytyy Nälkälinnanmäen reunaosista, etenkin koillisosan kalliolta. Harmio on levinnyt laajalti Savonlinnan katujen reunuksille ja pihoille. Harmio on levinnyt uustulokkaana Suomeen Itä- ja Keski-Euroopasta vanhoille kasarmialueille, ratapihoille sekä taajamien
5 5 kaatopaikoille (Hämet-Ahti ym. 1998). Lajin luonnonvaraiset kasvupaikat ovat kaukana Venäjän aroilla. Savonlinnaan kasvi on todennäköisesti kulkeutunut venäläisen sotilaiden mukana. Idänkattara Bromus inermis (kartta 1, vihreä tähti) Tutkimusalueelta löytyi idänkattarakasvusto yhtenäiskoordinaateista KKJ : Idänkattaraa tavataan satamissa, ratavarsilla ja maalinnoituksilla. Todennäköisesti myös idänkattara on tullut alueella aikanaan venäläisen sotaväen mukana. Molemmat em. lajit havaittiin myös Laitaatsillan telakka-alueen luontoselvityksen maastotöissä 2008 (Vauhkonen 2008). Kartta 1. Keltakynsimön kasvupaikoiksi sopivat kalliot 1 4. Nälkälinnanmäen uhanalaisen keltakynsimön kasvupaikka on merkitty punaisella tähdellä ja idänkattaran kasvupaikka vihreällä tähdellä.
6 6 5. Keltakynsimön kasvupaikoiksi sopivat kalliot Kallio 1 (kartta 1, kuvio 1, kuva 3): Nurmikon reunassa oleva pieni kallio, jolla kasvaa mm. isomaksaruohoa ja keltamaksaruohoa, ahopukinjuurta, keltakannusruohoa, hieman kissankelloa, siankärsämöä, hieman harmiota, lampaannataa, ketohopeahanhikkia ja ahosuolaheinää. Kallio laskee jyrkkänä länsipuolen jalkakäytävän tuntumaan. Jyrkänteellä kasvaa mm. ruoholaukkaa Allium schoenoprasum, keltamoa Chelidonium majus ja kallioimarretta. Kuva 3. Kuvan kalliolla kasvaa uhanalaista keltakynsimöä Petri Parkko Kallion reunoilla kasvaa monia villiintyneitä koristepensaita: punalehtiruusua Rosa glauca, hernepensaan ja aitaorapihlajan siementaimi, kiiltotuhkapensas Cotoneaster lucidus.
7 7 Kallio 2 (kartta 1, kuvio 2, kuva 4) Kirjastorakennuksen länsipuolella lipputangon tuntumassa sijaitseva kallio, jossa kasvaa mm. rohtotädykettä, kissankelloa, ketohopeahanhikkia, vähän ruusuruohoa, isomaksaruohoa ja keltamaksaruohoa, ahopukinjuurta ja harmiota. Kallio 3 (kartta 1, kohde 3) Kalliorinteessä tutkimusalueen pohjoisreunassa kasvaa kallioimarretta, ahomansikkaa, isomaksaruohoa, aholeinikkiä, koiranheinää, ahopukinjuurta, isoaho-orvokkia. Lisäksi rinteessä kasvaa puutarhakarkulaisena mahonian Mahonia aquifolium taimi ja tuhkapensaita. Kuva 4. Kirjastorakennuksen itäpuolen kallio. Nälkälinnanmäki Petri Parkko Kallio 4 (kartta 1, kuvio 4, raportin kansikuva) Kirjastorakennuksen lounaispuolen melko laajalla kalliolla kasvaa mm. karvakiviyrttiä Woodsia ilvensis, kallioimarretta, kivikkoalvejuurta Dryopteris filix-mas, isomaksaruohoa, runsaasti keltamaksaruohoa, kissankelloa, ketohopeahanhikkia, harmiota sekä ahopukinjuurta.
8 8 Kallion reunassa kasvaa idänukonputkea, harmiota ja valkopeippiä Lamium album. Kallio jatkuu lounaiskulmassa lähelle jalkakäytävää muuttuen länsiosassa puiden varjostamaksi. 6. Päätelmät ja suositukset Luontoselvityksen maastotöissä ei havaittu merkittäviä luontoarvoja. Keltakynsimö on kukinta-ajan ulkopuolella erittäin vaikeasti havaittava. Kuiva kesä on saattanut kuivattaa versot kokonaan pois näkyvistä. Tutkimusalue on voimakkaasti ihmisen muokkaama ja kasvillisuudeltaan kulunut, eikä sillä ole luonnontilaisia osia. Muiden uhanalaisten putkilokasvilajien kuin keltakynsimön esiintymisen todennäköisyys alueella on pieni. Edellä kuvatut kalliot (ks. 4. Keltakynsimön kasvupaikoiksi sopivat kalliot) on syytä tutkia toukokuussa 2011 keltakynsimön parhaaseen kukinta-aikaan. Tutkimuksen perusteella rajataan kasvupaikat rakentamisen ulkopuolelle. Kallioalueiden tuntumassa niittoa tulisi välttää ennen kuin keltakynsimön siemenet ovat varisseet. Yksivuotisena kasvina laji on täysin riippuvainen siementuotannosta. 7. Lähteet 7.1. Kirjallisuus Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen T, ja Uotila, P. (toim.) 1998: Retkeilykasvio. 4. painos. 656 s. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Kasvimuseo. Helsinki. Ryttäri T. ja Kettunen, T. (toim.) 1997: Uhanalaiset kasvimme. 335 s. Tampere Sähköiset lähteet Vauhkonen, M. 2008: Savonlinnan Laitaatsillan telakan asemakaava-alueen luontoselvitys. Enviro Oy:n tutkimusraportti 8 s. Saatavilla sähköisessä muodossa [viitattu ]:
9 Savonlinnan Nälkälinnanmäen keltakynsimötarkistus Selvityksen taustoja Nälkälinnanmäellä on tehty aiempina vuosina havaintoja uuden uhanalaismietinnön (Rassi ym. 2010) mukaan erittäin uhanalaiseksi (EN) arvioidusta putkilokasvilajista keltakynsimöstä Draba nemorosa. Lajia ei havaittu alueella 2010 maastokäynnillä (Luontoselvitys Kotkansiipi 2010), mutta Savonlinnan kaupunki pyysi kuitenkin vielä selvittämään esiintymän nykytilanteen. Kaupunkisuunnittelun päällikkö Risto Aalto tilasi maastotarkistuksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä Tutkimusmenetelmät ja aineisto Ensimmäinen maastokäynti Nälkälinnanmäelle tehtiin Kolean toukokuun takia kevätkasvien kukinta oli myöhässä, joten paikalla käytiin vielä uudelleen Toukokuun käynnillä tutkittiin Nälkälinnanmäen kaikki aiemmassa selvityksessä todetut keltakynsimön kasvupaikoiksi sopivat alueet havainnoiden kasvillisuutta. Kesäkuun käynnin yhteydessä tehtiin vertailukäynti tunnetulle, Savonlinnan torille johtavan kävelysillan tuntumassa olevalle, keltakynsimön kasvupaikalle. Tällä paikalla Ulla Muukkonen (suull.) oli havainnut kukkivia yksilöitä keväällä Lajin kukkineet yksilöt löytyivät tältä vertailualueelta helposti, joten niiden olisi pitänyt olla löydettävissä myös Nälkälinnamäeltä. Keltakynsimötarkistuksen maastotöistä ja raportoinnista vastasi luontokartoittaja (eat) Petri Parkko. Maastotöissä avusti savonlinnalainen luontokartoittajaksi opiskeleva Ulla Muukkonen. 3. Tulokset ja päätelmät Nälkälinnanmäellä ei tehty kahdella maastokäynnillä havaintoja keltakynsimöstä, vaikka laji löytyi helposti muualta Savonlinnasta. Koska lajia ei löydetty myöskään 2010 kartoituksessa,
10 Savonlinnan Nälkälinnanmäen keltakynsimötarkistus 2012 on varsin todennäköistä, että laji on hävinnyt paikalta. Alueella ei ole tällä hetkellä sellaisia merkittäviä luontoarvoja, joilla olisi vaikutusta sen maankäytön suunnittelussa. 4. Lähteet Luontoselvitys Kotkansiipi 2010:. Tutkimusraportti 8 s. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslen, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja s. Kouvola Petri Parkko, luontokartoittaja (eat)
Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009
Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Asemanjatke, Vääräsaari, Nätkin teollisuusalue ja Nojanmaan tontti 17 Petri Parkko 8.7.2009 Sisällys
LisätiedotSavonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012:
Savonlinnan kaupunki Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Riihisaari, Naistenlahdentie ja Rajalahti Petri Parkko 24.9.2012 1. Selvityksen taustoja Savonlinnan kaupunki tarvitsee
LisätiedotKotkan Kantasataman osayleiskaavan luontoselvitys 2011
Kotkan kaupunki Kotkan Kantasataman osayleiskaavan luontoselvitys 2011 Petri Parkko 15.8.2011 2 1. Selvityksen taustoja Kotkan Kantasatamassa on vireillä osayleiskaava, jota varten tarvittiin tietoja suunnittelualueen
LisätiedotPyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011
Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja
LisätiedotSavonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013
Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin
LisätiedotDestia Oy. VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma. Luontoselvitys 2010
Destia Oy VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma Petri Parkko 9.6.2011 2 1. Yleistä Liito-orava Pteromys volans on EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) nisäkäslaji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen
LisätiedotYmpäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009
LIITE 2 Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009 Petri Parkko 15.2.2010 Sisällys 1. Selvityksen taustoja...3 2. Tutkimusmenetelmät
LisätiedotSIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS
SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon
LisätiedotVT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus
2016 VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus Petri Parkko 4.4.2016 1 1. Taustoja Kouvolan Hevossuo-Nappa välille on suunniteltu VT6 tiesuunnitelmassa rinnakkaistiejärjestelyjä.
LisätiedotSavonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys
Savonlinnan kaupunki 2014 Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Petri Parkko 12.5.2014 1 1. Taustoja Kaupunki on ostanut Nojanmaan peltojen alueen yksityiseltä maanomistajalta. Alueella
LisätiedotVT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS
VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys
LisätiedotVT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU
VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU LIITO-ORAVATARKASTUS 2009 1 1. Selvityksen taustoja Liito-oravatarkistukset liittyvät VT 6 perusparannuksen yleissuunnitelmaan välillä Taavetti- Lappeenranta.
LisätiedotSavonlinnan kaupunki Primehotels Oy Savonlinnan Vääräsaaren täydentävä luontoselvitys 2012
Savonlinnan kaupunki Primehotels Oy Savonlinnan Vääräsaaren täydentävä luontoselvitys 2012 Raporttiluonnos 4.9.2012Petri Parkko 1. Taustoja Savonlinnan Vääräsaaressa, joka tunnetaan paremmin nimellä Kasinonsaari,
LisätiedotKASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...
TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
LisätiedotVALTATIEN 7 (E18) PARANTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KOSKENKYLÄ LOVIISA KOTKA: Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelman täydentäminen
VALTATIEN 7 (E18) PARANTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KOSKENKYLÄ LOVIISA KOTKA: Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelman täydentäminen Luontoselvitykset 2009 Marko Vauhkonen 28.10.2009 1 JOHDANTO Valtatien 7
LisätiedotSENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija
LisätiedotSENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen
LisätiedotImatran Ivonniemen idänkurhoselvitys 2017
Imatran Ivonniemen idänkurhoselvitys 2017 Ympäristötutkimus Karri Kuitunen Imatran Ivonniemen idänkurhoselvitys 2017 Karri Kuitunen SISÄLLYS Tiivistelmä...1 1. Johdanto...2 2. Aineisto ja menetelmät...2
LisätiedotSAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS
SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 15.12.2008 SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET...
LisätiedotPÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010
PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin
Lisätiedot16WWE Vapo Oy. Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala
24.9.2010 Vapo Oy Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala 1 Vapo Oy, Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala Sisältö 1 TEHTÄVÄN KUVAUS 1 2 TULOKSET 1 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 1 4 KIRJALLISUUS
LisätiedotK-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO
LisätiedotKEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen
LisätiedotKotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus. Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013
Kotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013 Petri Parkko 31.8.2013 1. Taustoja Kaakkois-Suomen ELY-keskus pyysi päivittämään tietoja
LisätiedotA. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY
A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen
LisätiedotLUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
LisätiedotSUOVALKKUSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon suovalkkuselvitys, Pyhäjärvi
SUOVALKKUSELVITYS 12.9.2012 VAPO OY Leväsuon suovalkkuselvitys, Pyhäjärvi 1 Sisältö 1 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2 TULOKSET... 2 3 JOHTOPÄÄTÖKSET... 5 4 KIRJALLISUUS... 5 Pöyry Finland Oy Tiina Sauvola
LisätiedotVT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola
LisätiedotRamoninkadun luontoselvitys
Ramoninkadun luontoselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 7.4.2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely... 3 2.3
LisätiedotMT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI
MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN
LisätiedotVT12 Tillola-Keltti TS:n tarkistus, luontoinventoinnit
2014 VT12 Tillola-Keltti TS:n tarkistus, luontoinventoinnit Petri Parkko 23.10.2014 1 1. Taustoja VT12 välille Tillola-Keltti (kartta 1) on suunnitteilla rinnakkaistie- ja liittymäjärjestelyjä, joiden
LisätiedotSuomen Luontotieto Oy. Äänekosken Hirvaskankaan tiehankkeeseen liittyvä. Suomen Luontotieto Oy 12/2011 Jyrki Oja
Äänekosken Hirvaskankaan tiehankkeeseen liittyvä uhanalaisen putkilokasvilajiston selvitys 2011 Purolitukkaa kasvaa Kylmäpuron ylityskohdassa Suomen Luontotieto Oy 12/2011 Jyrki Oja Sisältö 1. Johdanto...
LisätiedotSALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...
LisätiedotLUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU
TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN
LisätiedotKEMPELEEN KUNTA TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2040 LUONTOSELVITYS
KEMPELEEN KUNTA TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2040 Kirkonseudun-Pirilän-Savikorven ja Hakamaan- Ristisuon-Väärälänperän, sekä Kuivalanperän osaalueet LUONTOSELVITYS Työ: E23994.10 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
LisätiedotKEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen
LisätiedotRAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys
RAPORTTI 16X185375 2.9.2013 KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys Sisältö 1 1 AINEISTO JA MENETELMÄT 1 2 ALUEEN YLEISKUVAUS 1 2.1 Suojelualueet ja uhanalaiset lajit 1 3 LUONTOSELVITYS
LisätiedotSuomen Luontotieto Oy. Kemiönsaaren Bodöarnan suunnittelualueen luontoarvojen perusselvitys 2010. Suomen Luontotieto Oy 41/2010 Jyrki Oja, Satu Oja
Kemiönsaaren Bodöarnan suunnittelualueen luontoarvojen perusselvitys 2010 Tuoksusimaketta kasvaa alueen kallioilla Suomen Luontotieto Oy 41/2010 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Aineisto
LisätiedotPorvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys
2017 Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 23.11.2017 1. Taustoja Porvoon Rännarstenin kallioalueelle on suunniteltu ottoalueen laajennusta karttaan
LisätiedotLAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos
RAPORTTI LIITE 3 20.10.2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot
LisätiedotTuunan asemakaava LUONTOSELVITYS
LAITILA LUONNOS Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LUONTOSELVITYS Työ: E26515 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Turku, 08.11.2013 www.fmcgroup.fi Toimistot: Turku, Oulu, Tampere
Lisätiedotluontoselvitys Petri Parkko
2016 Hämeenlinnan Huvikummun rantaosayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 26.7.2016 1 1. Taustoja Kaavahankkeen tarkoituksena on siirtää voimassa olevan rantaosayleiskaavan mukainen
LisätiedotLintukankaan liito-oravaselvitys 2015
Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1
LisätiedotPIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010
PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN
LisätiedotTuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY
Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen
LisätiedotNANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018
Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
LisätiedotUhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Hattelmalanjärvellä 2016
VANAJAVESIKESKUS Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Hattelmalanjärvellä 2016 Reima Hyytiäinen 25/09/2016 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Sudenkorennot...
LisätiedotRauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY
Rauman kaupunki Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 1/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4
LisätiedotKEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti
LisätiedotVT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS
VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...
LisätiedotLUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 30.3.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU
TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 2 3 TUTKIMUSMENETELMÄT... 3 4 LUONTOTYYPIT
LisätiedotLUONTOSELVITYS RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSTA VARTEN
MIKKELI, TAIPALE, TILA HIETANIEMI LUONTOSELVITYS RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSTA VARTEN Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 30.12.2014 1 JOHDANTO Mikkelin kaupungin Taipaleen kylässä sijaitsevalle
LisätiedotCopyright Pöyry Finland Oy
19 Taulukko 3. Suhangon kasvillisuusselvityksen maastotöissä v. 2012 havaitut erityishuomiota vaativat sammallajit (Valtak. = valtakunnallisesti uhanalainen, Alueel. = alueellisesti uhanalainen, Dir.=
LisätiedotJUHANI AALTIO Vuoritsalon ranta-asemakaavan muutostyön luontoselvitys
RAPORTTI 16USO0135.BAUSP.LUON 8.8.2013 JUHANI AALTIO Vuoritsalon ranta-asemakaavan muutostyön luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 AINEISTO JA MENETELMÄT 1 3 ALUEEN YLEISKUVAUS 1 3.1 Suojelualueet ja
LisätiedotAkaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011
Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584
LisätiedotSIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009
SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 Pekka Routasuo 17.9.2009 Sipoon Boxin suunnitellun maa-aineisten ottoalueen luontoselvitys 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO
LisätiedotAliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski
Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki 27.10.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Yleistä selvitysalueesta... 3 2.1 Ranta-alue... 3 2.2 Piha-alue... 4
LisätiedotTYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...
LisätiedotLUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS
LIITE 2 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU JA VISUALISOINTI HENNA KOSKINEN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pälkäne Seittye 8.8.2013 Johdanto Tämä luontoselvitys on laadittu tarkoituksenaan tuoda esiin alueelta mahdollisesti
LisätiedotSUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS
KEURUUN-MULTIAN SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 SAARIJÄRVEN YM. VESISTÖJEN Alueilla ei esiinny liito-oravia Suomen Luontotieto Oy 9/2014 Jyrki Matikainen ja Tikli Matikainen
LisätiedotAs Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys
As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys Pirkkala Heikki Holmén 23.3.2017 23.3.2017 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1 Lähtöaineisto ja aiemmat selvitykset...
LisätiedotLUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:
LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146
LisätiedotSIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA
SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA Esa Lammi 5.11.2018 SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja maastokäynti... 3 3 Alueen
LisätiedotLiitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit
Johdanto Liito- Sisällys 1 3 Liito- liito-!"#$%& %(!$ %!&' 2 3 2.1 Yleistä 3 2.2 3 *+,"!-./01!(%##))"!"# 2.3 3 3 Kasvillisuus- ja 4 3.1 Kasvillisuus- ja luontot##))"!"#$ & %!&' luontotyypi2(3%!" 7:140!2"
LisätiedotPUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa
LisätiedotILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo
ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...
LisätiedotHeikkimäen luontoselvitys 2010
Heikkimäen luontoselvitys 2010 1. Selvityksen taustoja Heinolan kaupungin teknisen toimen maankäyttöosasto tarvitsi asemakaavasuunnittelua varten tietoja seitsemän kohteen luontoarvoista. Kohteet olivat
LisätiedotTORPANMÄEN KASVILLISUUSSELVITYS
Päivämäärä 9.10.2017 OULUN KAUPUNKI TORPANMÄEN KASVILLISUUSSELVITYS OULUN KAUPUNKI KASVILLISUUSSELVITYS Päivämäärä 9.10.2017 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Antje Neumann, Ramboll Finland Oy Tapani Pirinen,
LisätiedotMT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa
MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa Liito-orava- ja viitasammakkoselvitys Heikki Holmén 8.6.2016 2 (9) 8.6.2016 MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa SISÄLTÖ 1
LisätiedotNIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki
RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi
LisätiedotLITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS
Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll
LisätiedotMegatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY
Megatuuli Oy Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 13/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3
LisätiedotLUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.
TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT
LisätiedotPohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista
LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue
LisätiedotValtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys
16T-3 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys Hanna Suominen 22.6.2017 22.6.2017 1 (17) SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 LIITO-ORAVA... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 4
LisätiedotSAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari
SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 OSA-ALUEET... 4 1. Osa-alue 1. 4 2. Osa-alue 2. 5 3. Osa-alue 3. 5 4. Osa-alue 4. 6 5. Osa-alue
LisätiedotRauman kaupunki. Rauman Kortelan pystykiurunkannus- ja pikkuapolloselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY
Rauman kaupunki Rauman Kortelan pystykiurunkannus- ja pikkuapolloselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY Raportteja 14/2017 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Työstä vastaavat
LisätiedotRauman kaupunki. Rauman Vanha-Lahden pystykiurunkannus- ja pikkuapolloselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY
Rauman kaupunki Rauman Vanha-Lahden pystykiurunkannus- ja pikkuapolloselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 15/2017 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Työstä
LisätiedotLuonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista
LisätiedotRauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY
Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat
LisätiedotNASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013
NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 27.5.2013 1 JOHDANTO Arkkitehtityö Oy laatii ranta-asemakaavaa Nastolan Kirkonkylässä sijaitsevalle
LisätiedotYmpäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa. Sysmän Iso-Särkijärven ja Hevoshiekan ranta-asemakaavan luontoselvitys 2010
Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Sysmän Iso-Särkijärven ja Hevoshiekan ranta-asemakaavan luontoselvitys 2010 Petri Parkko 28.10.2010 1 1. Taustoja Sysmän Rapalanniemessä laaditaan ranta-asemakaavaa,
LisätiedotLAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ
Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty
LisätiedotHEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009
HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...
LisätiedotHåkansbölen kartanon työväenmäki Matti Liski ja Niina Alapeteri Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy PUUT 29.1.2008 LIITE 2 nro alue nro laji Suomalainen nimi halkaisija (cm) kuntoluokk a ikäluokka Muut
LisätiedotSUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 MK 1:50000
SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 K 1:50000 Pälkänevesi PÄLKÄNEEN KIRKONKYLÄ 1:412 1:330 1:342 1:307 SUUNNITTELUALUEEN RAJAUS - LIITE 2 K 1:10000 Sappeen kylä 87 876:2 1:413 1:340 1:244 1:258 1:99
LisätiedotLIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS
LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Marko Vauhkonen 29.5.2019 LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Sisällys
LisätiedotTYÖNUMERO: OFFSHORE FISH FINLAND OY KALANKASVATTAMO SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
TYÖNUMERO: 20600653 OFFSHORE FISH FINLAND OY KALANKASVATTAMO SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 LAJIN KUVAUS... 3 2.1 Aiemmat havainnot alueella... 5 3 MENETELMÄT... 6 4 TULOKSET... 6 5
LisätiedotORIMATTILAN PENNALAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONTOSELVITYS 2012
ORIMATTILAN PENNALAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONTOSELVITYS 2012 Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 3.11.2012 ORIMATTILAN PENNALAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONTOSELVITYS 2012 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...
LisätiedotVANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS
VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 31.10.2012 VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 3 Kaava-alueen luonnonolot...
LisätiedotItäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY
Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen
LisätiedotLausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista
Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista
LisätiedotLUONTOSELVITYSTEN TASON ARVIOINTI
LUONTOSELVITYSTEN TASON ARVIOINTI Luonnonsuojeluselvitysten laatimisopas 1993 Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi, Ympäristöopas 109 Luonnon monimuotoisuus on vaikeasti hahmotettava kokonaisuus.
LisätiedotEpoon asemakaavan luontoselvitys
Epoon asemakaavan luontoselvitys Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 Lotta Raunio 1. Johdanto Tämä luontoselvitys koostuu olemassa olevan tiedon kokoamisesta sekä maastokäynneistä ja se
LisätiedotETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS
1 ( 13) ETELÄPUISTON JA YMPÄRISTÖN PUUSTOSELVITYS ETELÄPUISTO Eteläpuiston puustossa merkittävimpiä ovat vanhat, isot koivut, Suomen paksuimmat mongolianvaahterat Acer subsp. ginnala, lehtikuuset Larix
LisätiedotYpäjän Palomäen alueen liito-oravakohteen liito-oravaselvityksen päivitys 2014
Ypäjän Palomäen alueen liito-oravakohteen liito-oravaselvityksen päivitys 2014 1.Johdanto Ypäjän kunta /Jouko Käkönen tilasi elokuussa 2014 Suomen Luontotieto Oy:ltä Ypäjän Palomäen kallion itäpuolisen
LisätiedotLänsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014
Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella
LisätiedotNokia Paperitehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011.
1 Nokia Paperitehtaan alueen muinaisjäännösinventointi 2011. Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: GEORGIA-PACIFIC NORDIC OY 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartat... 3 Vanhat
LisätiedotHeinolan Tähtiniemen kirjoverkkoperhosselvitys
Heinolan Tähtiniemen kirjoverkkoperhosselvitys Luontoselvitys Sundell Tmi. 2018 2 Sisällysluettelo Tiivistelmä 3 1. Johdanto 4 2. Tulokset 4 2.1. Kohteiden valinta 4 2.2. Havainnot 7 2.3. Isomaksaruoho
Lisätiedot