HALLITUS TAMMI-MAALISKUUN 2012 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 592/02/02/00/08/2010 HALL 71

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HALLITUS 71 07.05.2012 TAMMI-MAALISKUUN 2012 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 592/02/02/00/08/2010 HALL 71"

Transkriptio

1 HALLITUS TAMMI-MAALISKUUN 2012 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 592/02/02/00/08/2010 HALL 71 Toiminnan ja talouden keskeisiä tunnuslukuja 1-3/2012

2 Elektiivisten lähetteiden lukumäärä on kasvanut 3,1 % viime vuodesta. Terveyskeskuksista on tullut 2,9 % ja yksityislääkäreiltä tai -sairaaloilta 3,8 % viimevuotista enemmän lähetteitä. Työterveyshuollosta tulleiden lähetteiden määrä on vähentynyt 26,3 % (-542 lähetettä). Päivystyskäyntien lukumäärä on hieman laskenut edellisvuodesta. Hoitoonpääsyä osastolle yli 6 kk odottaneiden potilaiden lukumäärä on kasvanut vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna. Maaliskuun lopussa yli 6 kuukautta hoitoonpääsyä odottaneita hoitotakuun piirissä olevia potilaita oli 173, kun oli 128 potilasta. Hoitotakuun piirissä olevia polikliiniseen hoitoon yli 3 kuukautta odottaneita potilaita oli maaliskuun lopussa 911 potilasta, mikä on selvästi vähemmän kuin vuodenvaihteen tilanteessa, jolloin heitä oli Laskutusosuudella painotettu toimintavolyymi ylitti tammi-maaliskuussa 4,9 % talousarvion. Tammi-maaliskuussa laskutusosuudella painotettu toimintavolyymi kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 1,9 %. NordDRG-tuotteiden lukumäärä kasvoi 2,4 % ja käyntituotteiden 3,0 % edelliseen vuoteen verrattuna. Hoitopäivätuotteiden lukumäärä on voimakkaasti vähentynyt edelliseen vuoteen verrattuna, (-7,3 %). Muutosta selittää psykiatrisen hoidon painotuksen siirtyminen avohoidon suuntaan. HUS-tasolla terveyskeskuspäivystyskäyntituotteita on tuotettu 8,0 % enemmän kuin edellisenä vuonna. HUS:n oman palvelutuotannon kumulatiivinen laskutus on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna 1,8 %. Oman

3 palvelutuotannon kokonaislaskutuksesta NordDRG-tuotteiden osuus oli 67,5 %, käyntituotteiden 23,7 %, hoitopäivätuotteiden 7,8 % ja terveyskeskuspäivystyskäyntien 0,7 %. NordDRG-tuotteille on määritetty kustannusperusteiset outlier-rajat, joiden avulla varmistetaan, että poikkeuksellisen kalliit hoitojaksot eivät vääristä koko ryhmän hinnoittelua. Mikäli potilaan hoitojakson kustannukset ylittävät tai alittavat outlier-rajat, laskutetaan suoriteperusteisesti potilaan hoidosta aiheutuneet kustannukset. Kun hoidosta aiheutuneet kustannukset ovat outlier-rajojen sisällä, laskutetaan kiinteällä DRG-tuotehinnalla. HUS:n tuloslaskelmaraportti on liitteenä 2. Tuottavuuskehitys on ollut alkuvuoden aikana epäsuotuisaa. Henkilötyön tuottavuus on heikentynyt 1,0 % ja DRG-pisteen deflatoimaton kustannus on noussut 4,1 % edelliseen vuoteen verrattuna. Tammikuussa 2012 maksetun palkkasopimusten mukaisen kertaerän nostava vaikutus DRG-pisteen kustannukseen on tammi-maaliskuussa 2012 noin yksi prosenttiyksikkö. Alkuvuonna tuottavuuskehitykseen on vaikuttanut valmistautuminen maaliskuussa onnistuneesti toteutettuun potilastietojärjestelmän versionvaihtoon. Viikonvaihteessa toteutettiin Suomen terveydenhuollossa mittava potilastietojärjestelmän versionvaihto, kun HUS otti käyttöön Uranuksesta version U8.2. Uusi versio asennettiin noin työasemaan. Versionvaihdossa tuli uusia toiminnallisuuksia Mirandaan ja Oberoniin. Versionvaihto mahdollisti Mirandan lääkitysosion ja hoitokertomuksen käytön laajentamisen HUS:ssa. Versionvaihdossa toteutettiin Uranukseen monia HUS:n esittämiä vaatimuksia ja toiveita lääkitysosioon ja sen käytettävyyteen. Sähköistä kuumekurvaa kuvaavan hoitotaulukon käyttö ja sen kehittäminen on ollut huslaisten kehittämistoiveiden kärkisijoilla. Jäsenkuntien palvelusuunnitelmat ylittivät tammi-maaliskuussa suunnitellun tason 11,4 milj. eurolla (3,4 %). Oman palvelutuotannon laskutus on ylittynyt talousarvioon verrattuna 4,3 %. Oman palvelutuotannon talousarvioylitys selittyy pääosin määräerolla (4,9 %). Käytettyjen palveluiden keskilaskutushinta alittaa talousarvion eli hintaero on negatiivinen (-0,6 %). Edelliseen vuoteen verrattuna jäsenkuntien palvelusuunnitelmalaskutus ylittyy yhteensä 12,3 milj. eurolla (3,7 %). Kun huomioidaan maaliskuulle 2011 kohdistuva takautuva laskutus 8,3 milj. euroa, 2012 jäsenkuntien palvelusuunnitelmalaskutus ylittää edellisen vuoden vastaavan ajanjakson toteuman n. 4,0 milj. eurolla (1,2 %). Oman palvelutuotannon laskutus (ml. takautuva laskutus) on kasvanut edellisvuodesta 1,0 %. Laskutuksen kasvusta 1,4 % selittyy määräerolla. Käytettyjen palveluiden keskilaskutushinta alittaa viime vuoden tason eli hintaero on negatiivinen (-0,4 %).

4 Sairaanhoidollisen palvelutuotannon muiden maksajien laskutus alitti talousarvion 1,3 milj. eurolla (-4,2 %). Vakuutusyhtiöiden laskutus alittaa selvästi sekä talousarvion että viime vuoden. Itse maksavien ulkomaalaisten laskutus (1,1 milj. euroa) on kasvanut 71 % edellisestä vuodesta. Sairaanhoitopiireistä erityisesti Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirien laskutus on kasvanut viime vuodesta. Toimintakulut ylittävät talousarvion tammi-maaliskuussa 14,9 milj. euroa / 3,9 %. Edelliseen vuoteen verrattuna toimintakulut ovat kasvaneet 6,2 % samalla kun toimintatuotot ovat nousseet 4,7 %. Toimintakulujen vertailukelpoinen kasvu tammi-maaliskuussa edelliseen vuoteen verrattuna oli 5,5 % kun huomioidaan Porvoon ja Hyvinkään sairaanhoitoalueilla tammikuussa 2012 alkaneen ensihoitotoiminnan vaikutus. Tammikuussa maksettu kertaerä (150 euroa/henkilö) sivukuluineen (3,3 milj. euroa) huomioituna vertailukelpoinen toimintakulujen kasvu oli 4,7 %. Henkilöstökulut ylittivät talousarvion tammi-maaliskuussa 11,3 milj. euroa (4,6 %). Edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna henkilöstökulut ovat 6,9 % korkeammat. Palkankorotusten kustannusvaikutukset painottuvat alkuvuoteen ja ne tasaantuvat myöhemmin vuoden aikana. Nopsa-palkkioiden kustannusvaikutukseksi arvioidaan vuositasolla noin 0,2 % varsinaisista palkoista ja niiden kustannusvaikutus painottunee edellisvuoden tapaan touko-kesäkuuhun ja loppuvuoteen. Palkkojen ja palkkioiden muutos tammi-maaliskuusta 2011 tammi-maaliskuuhun 2012: *) Sopimuskorotusten kustannusvaikutukset: % ja ,5 %. Kustannusvaikutusta yllä olevaan taulukkoon laskettaessa on huomioitu pois sellaisia palkka- ja palkkioeriä (esim. palkkiot, jononpurku, paikallinen sopimus hälytystyöstä ja erva-alueen päivystyksestä), joihin sopimuskorotuksilla ei ole vaikutusta. Vuokratyövoimaa käytettiin tammi-maaliskuussa 3,2 milj. eurolla, mikä ylitti talousarvion yhteensä 0,1 milj. eurolla (1,9 %). Edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna lisäystä oli 0,2 milj. euroa (5,6 %). Palveluiden ostot alittavat budjetin 1,0 milj. euroa (-2,0 %), mutta ovat 5,0 % tai 2,5 miljoonaa euroa yli viime vuoden tammi-maaliskuun toteuman. Kasvusta viime vuoteen verrattuna 1,2 miljoonaa euroa tulee sairaanhoidollisten palvelujen ostoista,

5 0,8 miljoonaa euroa tulee tietoteknisistä palveluista, 0,3 milj. euroa huolto- ja kunnossapitopalveluista sekä 0,2 milj. euroa koulutuskustannusten kasvusta. Sairaanhoidollisten ostopalveluiden kasvu aiheutuu ensihoidon palveluista (1,8 milj. euroa) ja palveluseteleistä (0,4 milj. euroa). Sen sijaan ulkoisten avohoidon palveluiden (-0,8 milj. euroa) ja terapiapalveluiden (-0,2 milj. euroa) ostot ovat vähentyneet. Aineet ja tarvikkeet ylittivät tammi-maaliskuussa talousarvion 5,2 miljoonalla eurolla (7,3 %) ja edelliseen vuoteen verrattuna kasvua oli 3,7 miljoonaa euroa (5,1 %). Lääkkeet ja hoitotarvikkeet, jotka edustavat noin 81 % tästä kuluryhmästä, ovat toteutuneet 4,5 miljoonaa euroa (7,8 %) yli talousarvion ja 3,0 miljoonaa euroa (5,1 %) yli edellisen vuoden vastaavan ajanjakson toteuman. Muissa aineiden ja tarvikkeiden erissä ei ole euromääräisesti merkittäviä poikkeamia. Tammi-maaliskuun toteutunut ylijäämä oli 17,1 miljoonaa euroa. Budjetoitu tulos oli 16,1 miljoonaa ylijäämäinen. Viime vuoden tammi-maaliskuussa kertyi 21,7 miljoonan euron ylijäämä. Vuosiennuste on viimeksi päivitetty maaliskuun lopussa tammi-helmikuun toteumatietojen perusteella. Tammi-maaliskuussa toteutunut sitovien nettokulujen ylitys oli 10,4 milj. euroa eli 3,3 %. Eri yksiköissä laadittu vuosiennuste huomioiden huhti-joulukuun aikana sitovien nettokulujen ylitys talousarvioon verrattuna olisi 1,1 %. Tilanne on erittäin haastava ja edellyttää eri yksiköiden maaliskuussa ilmoittamien sopeuttamis- ja tehostamistoimenpiteiden toteuttamisen varmistamisen. Henkilöstö

6 Henkilöstömäärä oli maaliskuussa Edellisvuoden maaliskuuhun verrattuna määrä nousi 257 henkilöllä. Henkilötyövuosia tehtiin tammi-maaliskuussa 4 409, mikä on 113,4 henkilötyövuotta enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona. Vuodelle 2012 asetetussa henkilötyövuositavoitteessa pysyminen vaatii toimenpiteitä. Henkilötyövuosien muutos tammi-maaliskuusta 2011 tammi-maaliskuuhun 2012: *) Maaliskuun 2012 työaikakorvauksista puuttuu palkanmaksuaikatauluista johtuen arviolta vielä noin 60 henkilötyövuotta. Tammi-maaliskuussa päättyi 173 vakinaista palvelussuhdetta, joista irtisanoutuneiden osuus oli 100 henkilöä. Irtisanoutuneiden määrä laski edellisvuodesta 65 henkilöllä. Tammi-maaliskuussa 2012 työkyvyttömyyseläkkeelle jäi 9 henkilöä, mikä on 11 henkilöä vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona edellisvuonna. Päätösesitys Hallitus päättää merkitä tiedoksi tammi-maaliskuun toiminnan ja talouden toteuman edellyttää, että yhtymäjohto jatkaa toimenpiteitä vuoden 2012 talousarviossa pysymiseksi edellyttää, että tulosalueet, taseyksiköt ja liikelaitokset varmistavat toimenpiteillään, että vuoden 2012 toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan. Asian käsittely Päätös Merkittiin, että kokouksessa pöydälle jaettiin selvitys vuodeosastolle ja poliklinikoiden odotusajoista sekä elektiivisten lähetteiden käsittelyajoista. Esitys hyväksyttiin. Lisätietoja Mari Frostell, puh

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén 23.4.2015 maaliskuu 2015 1 28.4.2015 HYKS aloitti sairaanhoitoalueena vuonna 2006. Deflatoitu

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-ELOKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 312/02/02/00/01/2015 HALL 125. Yhteenveto

HALLITUS TAMMI-ELOKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 312/02/02/00/01/2015 HALL 125. Yhteenveto HALLITUS 125 03.10.2016 TAMMI-ELOKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 312/02/02/00/01/2015 HALL 125 Yhteenveto Laajempi katsaus Palveluita on tammi-elokuussa tuotettu määrällisesti 2,7 % talousarviota ja

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMINEN 312/02/02/00/01/2015 HALL 104

HALLITUS TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMINEN 312/02/02/00/01/2015 HALL 104 HALLITUS 104 29.08.2016 TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMINEN 312/02/02/00/01/2015 HALL 104 Yhteenveto Laajempi katsaus Palveluita on tammi-kesäkuussa tuotettu määrällisesti 3,1 % talousarviota

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 23 03.05.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 23 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-maaliskuun

Lisätiedot

Yhteenveto HYKS:n keskeisistä tuotanto- ja talousluvuista 1-6/2016

Yhteenveto HYKS:n keskeisistä tuotanto- ja talousluvuista 1-6/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 35 23.08.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-KESÄKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 35 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-kesäkuun 2016 seurantaraportin

Lisätiedot

VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto

VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto Hoitopalvelut Tilinpäätös 2012 11.2.2013 Tuotettujen palvelujen määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna, lukuun ottamatta hoitopäiviä, joiden määrä väheni suunniteltua

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 62 24.11.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 62 Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 31 09.06.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 31 Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa

Lisätiedot

HUS-KUNTAYHTYMÄN TAMMI-MAALISKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA

HUS-KUNTAYHTYMÄN TAMMI-MAALISKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Talous- ja konsernijaosto 22 04.05.2016 HUS-KUNTAYHTYMÄN TAMMI-MAALISKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 312/02/02/00/01/2015 TAKO 22 Tammi-maaliskuun toiminnan ja talouden perusraportin luvut olivat saatavilla

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU /02/02/00/08/2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU /02/02/00/08/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 46 25.10.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 46 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-syyskuun 2016 seurantaraportin

Lisätiedot

Lohjan sairaanhoitoalue Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/ (6) Tunnusluvut

Lohjan sairaanhoitoalue Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/ (6) Tunnusluvut KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 1 (6) Tunnusluvut KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 2 (6) KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 3 (6) Tuloslaskelma ja sitovat nettokulut KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 4 (6) Toimintatuottojen ja kulujen

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-ELOKUU 2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-ELOKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 41 27.09.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-ELOKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 41 Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa

Lisätiedot

Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-maaliskuu 2016 KARKKILA

Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-maaliskuu 2016 KARKKILA Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-maaliskuu 2016 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli maaliskuun lopulla 427, mikä on 4 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 58 22.11.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 58 Lautakuntaa informoidaan tässä kokouksessa

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden osavuosikatsaus on oheismateriaalina 2.

Toiminnan ja talouden osavuosikatsaus on oheismateriaalina 2. HALLITUS 69 08.06.2015 TAMMI-HUHTIKUUN 2015 OSAVUOSIKATSAUS 238/02/02/00/01/2014 HALL 69 Toiminnan ja talouden osavuosikatsaus on oheismateriaalina 2. Tammi-huhtikuussa toiminnan määrä ylitti selvästi

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMARAPORTTI, TAMMI-ELOKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMARAPORTTI, TAMMI-ELOKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 45 29.09.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMARAPORTTI, TAMMI-ELOKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 45 Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot

Lähetteet Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lähetteet Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä 1-7/2016 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA TAMMI-HUHTIKUUN 2015 OSAVUOSIKATSAUS 238/02/02/00/01/2014 HEHA 48

HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA TAMMI-HUHTIKUUN 2015 OSAVUOSIKATSAUS 238/02/02/00/01/2014 HEHA 48 HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA 48 11.06.2015 TAMMI-HUHTIKUUN 2015 OSAVUOSIKATSAUS 238/02/02/00/01/2014 HEHA 48 Tammi-huhtikuussa toiminnan määrä ylitti selvästi talousarviossa suunnitellun tason. Kokonaisuutena

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-MAALISKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA 238/02/02/00/01/2014 HALL 50

HALLITUS TAMMI-MAALISKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA 238/02/02/00/01/2014 HALL 50 HALLITUS 50 11.05.2015 TAMMI-MAALISKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA 238/02/02/00/01/2014 HALL 50 Tammi-maaliskuussa toiminnan määrä ylitti selvästi talousarviossa suunnitellun tason. Erityisesti

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-HEINÄKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA 238/02/02/00/01/2014 HALL 100. Yhteenveto

HALLITUS TAMMI-HEINÄKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA 238/02/02/00/01/2014 HALL 100. Yhteenveto HALLITUS 100 07.09.2015 TAMMI-HEINÄKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA 238/02/02/00/01/2014 HALL 100 Yhteenveto Laajempi katsaus Voimakas palveluiden kysynnän kasvu sekä jäsenkunnista että ulkokunnista

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan ja Hyvinkään sairaanhoitoalueiden käyttö on Karkkilan osalta ollut vähäistä.

Länsi-Uudenmaan ja Hyvinkään sairaanhoitoalueiden käyttö on Karkkilan osalta ollut vähäistä. Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-syyskuu 2015 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli syyskuun lopulla 1 346, mikä on 38 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna, mutta

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA TAMMI-HUHTIKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 312/02/02/00/01/2015 HEHA 52. Yhteenveto

HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA TAMMI-HUHTIKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 312/02/02/00/01/2015 HEHA 52. Yhteenveto HENKILÖSTÖTOIMIKUNTA 52 16.06.2016 TAMMI-HUHTIKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 312/02/02/00/01/2015 HEHA 52 Yhteenveto Laajempi katsaus HUS-yhtymän sitovien nettokulujen kehitys on ollut myönteistä

Lisätiedot

ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION SITOVIEN TAVOITTEIDEN MUUTTAMISESTA

ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION SITOVIEN TAVOITTEIDEN MUUTTAMISESTA VALTUUSTO 27 14.12.2016 ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION SITOVIEN TAVOITTEIDEN MUUTTAMISESTA VALT 27 HUS/1094/2016 2016 talousarvion kuntayhtymätasoinen sitovuus Vuoden 2016 talousarvio

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-SYYSKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 238/02/02/00/01/2014 HALL 128

HALLITUS TAMMI-SYYSKUUN 2015 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 238/02/02/00/01/2014 HALL 128 HALLITUS 128 02.11. TAMMI-SYYSKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 238/02/02/00/01/2014 HALL 128 Yhteenveto Syyskuussa sekä toiminnan tuottavuus että sitovat nettokulut toteutuivat talousarviota paremmin;

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2012. 13.6.2012 Hallitus

Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2012. 13.6.2012 Hallitus Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2012 13.6.2012 Hallitus Sisältö Yhteenveto Liitteet 29.5.2012 Tammi-huhtikuu 2012 2 Tammi-huhtikuu 2012 Palvelutuotannon volyymi kasvussa laskutusosuudella painotettu toimintavolyymi

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 4/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 4/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 4/2016 1 (9) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 4/2016 TA 4/2016 TOT 4/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous OHEISMATERIAALI D MUISTIO 2/2016

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous OHEISMATERIAALI D MUISTIO 2/2016 HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 12.4.2016 OHEISMATERIAALI D MUISTIO 2/2016 JÄSENKUNTIEN JA HUS:N TALOUSJOHDON TYÖRYHMÄN KOKOUS Aika 11.3.2016 klo 13.00-14.20 Paikka HUS-hallintokeskus, Stenbäckinkatu

Lisätiedot

Kuukausiraportti 2/2016 1 (8) HUS-Servis 30.3.2016. Tunnusluvut. Tukipalveluiden liikelaitosten johtokunta 8.4.2016

Kuukausiraportti 2/2016 1 (8) HUS-Servis 30.3.2016. Tunnusluvut. Tukipalveluiden liikelaitosten johtokunta 8.4.2016 Kuukausiraportti 2/2016 1 (8) Tunnusluvut *Luvut on laskettu vertailukelpoisin tuottein, jotta erot vuosien 2015 ja 2016 tuotteistuksessa tulisi huomioitua mahdollisimman oikein. Laskutusosuudella painotetussa

Lisätiedot

Polikliiniseen hoitoon odottavat potilaat 2) > 3 kk ,9% Kaikki ,4% 140

Polikliiniseen hoitoon odottavat potilaat 2) > 3 kk ,9% Kaikki ,4% 140 KUUKAUSIRAPORTTI 1-10/2015 1 (6) Tunnusluvut Palvelutuotanto Tot. TA Tot. 1-10/2015 1-10/2015 1-10/2014 Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos 10,6% 8,7% Psykiatrian hoitopäivät, lkm 1) 8 236 9 416-12,5%

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden seurantaraportti 20.8.2015

Toiminnan ja talouden seurantaraportti 20.8.2015 Hallitus 7.9.2015, OHEISMATERIAALI 3 Toiminnan ja talouden seurantaraportti 20.8.2015 7/ 2015 HUS Yhtymähallinto, Talousjohto Sisällysluettelo Johdon yhteenveto 2 Tunnusluvut 7 Palveluiden kysyntä 9 Sairaanhoidollinen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013 YHTEENVETO

TILINPÄÄTÖS 2013 YHTEENVETO TILINPÄÄTÖS 2013 YHTEENVETO Tilintarkastamattomat tiedot 3.2.2014 Tilinpäätös 2013 yhteenveto, tilintarkastamattomat tiedot 1 Sairaanhoidollinen palvelutuotanto Palvelujen kysyntä HUS:n tarjoamien palvelujen

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1-4/2015 1 (7) Lohjan sairaanhoitoalue 25.5.2015 Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä

KUUKAUSIRAPORTTI 1-4/2015 1 (7) Lohjan sairaanhoitoalue 25.5.2015 Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä KUUKAUSIRAPORTTI 1-4/2015 1 (7) Tunnusluvut Palvelutuotanto Tot. TA Tot. Poikkeama- % Tot. / TA Muutos-% Tot. / Edv. 1-4/2015 1-4/2015 1-4/2014 Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos 9,4% 10,7% Psykiatrian

Lisätiedot

Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen hinnoitteluperusteet päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus.

Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen hinnoitteluperusteet päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus. HALLITUS 178 16.12.2015 ESITYS VUODEN 2016 PALVELUHINNASTOKSI 613/02/05/00/02/2014 HALL 178 Palveluiden tuotteistus vuonna 2016 Palveluiden hinnoittelun tavoitteet ja hintataso Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

4 / 2014 Toiminnan ja talouden seurantaraportti 26.5.2014

4 / 2014 Toiminnan ja talouden seurantaraportti 26.5.2014 Hallitus 9.6.2014, OHEISMATERIAALI 8 4 / 2014 Toiminnan ja talouden seurantaraportti 26.5.2014 HUS Yhtymähallinto, Talousjohto Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Johdon yhteenveto... 3 Tunnusluvut...

Lisätiedot

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Huhtikuu 4/2017 Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat

Sitovuustason määrärahat Yhtymähallitus 27.4. / 78 LIITE NRO 8 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Talousjohtaja Tero Mäkiranta 20.4.: Laskutuksessa

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015 Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014

Lisätiedot

Porvoon sairaanhoitoalueen lautakunta Liite 1

Porvoon sairaanhoitoalueen lautakunta Liite 1 KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 1 (8) Porvoon sairaanhoitoalue 4.5.2016 Porvoon sairaanhoitoalueen lautakunta 12.5.2016 Liite 1 Tunnusluvut Palvelutuotanto Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos Psykiatrian

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

HALLITUS

HALLITUS HALLITUS 155 30.11.2015 ESITYS KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2015 TALOUSARVION MUUTTAMISESTA, TUKIPALVELUYKSIKÖIDEN SISÄISTEN ASIAKASPALAUTUSTEN PERIAATTEIDEN VAHVISTAMISESTA, TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ JA

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

30.1.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 YHTEENVETO

30.1.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 YHTEENVETO TILINPÄÄTÖS 2014 YHTEENVETO Sairaanhoidollinen palvelutuotanto Palvelujen kysyntä HUS:n tarjoamien palvelujen kysynnän kasvu jatkui vuonna 2014. Elektiivisten lähetteiden määrä kasvoi edellisestä vuodesta

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2015 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 9/00/02/00/02/2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2015 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 9/00/02/00/02/2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 8 08.03.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2015 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 9/00/02/00/02/2015 HYKS 8 Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma 2015-2017 hyväksyttiin

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1-7/ (8) Lohjan sairaanhoitoalue Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä

KUUKAUSIRAPORTTI 1-7/ (8) Lohjan sairaanhoitoalue Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä KUUKAUSIRAPORTTI 1-7/2016 1 (8) Palvelutuotanto Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos Psykiatrian hoitopäivät, lkm 1) NordDRG-tuotteet, lkm DRG-ryhmät DRG-O-ryhmät Tähystykset Pientoimenpiteet 900-ryhmä

Lisätiedot

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA Yhtymäkokous 3 24.05.2016 VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2015 106/02.020.201/2013 Yhtymäkokous 3 Hallitus 37 29.3.2016

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 26,2 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-6 kk 2014 Talousjohtajan katsaus. Toimintaluvut

Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-6 kk 2014 Talousjohtajan katsaus. Toimintaluvut TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-6 KK 2014 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-6 kk 2014 Talousjohtajan katsaus Hoitopäivien määrä on toteutunut 51,5 % verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden seurantaraportti 20.3.2014 2 / 2014. HUS Yhtymähallinto, Talousjohto

Toiminnan ja talouden seurantaraportti 20.3.2014 2 / 2014. HUS Yhtymähallinto, Talousjohto Toiminnan ja talouden seurantaraportti 20.3.2014 2 / 2014 HUS Yhtymähallinto, Talousjohto Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Johdon yhteenveto... 3 Tunnusluvut... 5 Palveluiden kysyntä...

Lisätiedot

Kuukausiraportti 1-10/ (7) HUS-Servis Tunnusluvut

Kuukausiraportti 1-10/ (7) HUS-Servis Tunnusluvut Kuukausiraportti 1-10/2016 1 (7) Tunnusluvut *Luvut on laskettu vertailukelpoisin tuottein, jotta erot vuosien 2015 ja 2016 tuotteistuksessa tulisi huomioitua mahdollisimman oikein. Laskutusosuudella painotetussa

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

VALTUUSTO

VALTUUSTO VALTUUSTO 42 16.12.2015 ESITYS KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2015 TALOUSARVION MUUTTAMISESTA, TUKIPALVELUYKSIKÖIDEN SISÄISTEN ASIAKASPALAUTUSTEN PERIAATTEIDEN VAHVISTAMISESTA, TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ JA

Lisätiedot

2014 talousarvion valmistelun lähtökohdat ja jäsenkuntien maksuosuudet. Kuntatilaisuus 9.4.2013 Mari Frostell

2014 talousarvion valmistelun lähtökohdat ja jäsenkuntien maksuosuudet. Kuntatilaisuus 9.4.2013 Mari Frostell 2014 talousarvion valmistelun lähtökohdat ja jäsenkuntien maksuosuudet Kuntatilaisuus 9.4.2013 Mari Frostell Johtamisen tietoperusta (toiminta ja talous) Strategia Talous Toiminta HUS-Total-päivittäisraportointi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 5 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-5 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 43,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014 Raportointi jäsenkunnille Tammi-syyskuu 2014 Eksoten tulos Tammi-syyskuu 2014 Muutos 2014 Tammi-syyskuu 2014 Koko vuosi TP 2013 EKSOTE YHTEENSÄ 1000 EUR E2014 vs. TP 2013 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

TOT 1-11/2016. Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm

TOT 1-11/2016. Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/2016 1 (6) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 1-11/2016 TA 1-11/2016 TOT 1-11/2015 Poikkeama-% TOT/ TA TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS V Viime vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen

LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS V Viime vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 35 03.03.2016 LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS V. 2015 LOHLTK 35 laatimisesta on Viime vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen annettu

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden seurantaraportti 23.4.2015

Toiminnan ja talouden seurantaraportti 23.4.2015 Hallitus 11.5.2015, LIITE 3 Toiminnan ja talouden seurantaraportti 23.4.2015 3/ 2015 HUS Yhtymähallinto, Talousjohto Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Johdon yhteenveto... 3 Tunnusluvut...

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 14/02/02/2014

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 14/02/02/2014 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 11 17.02.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 14/02/02/2014 HYKS 11 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016 hyväksyttiin

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Yhtymähallitus / 15 LIITE NRO 7

Yhtymähallitus / 15 LIITE NRO 7 Yhtymähallitus 25.1.2016 / 15 LIITE NRO 7 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-11 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2014 Kunnanhallitus 24.2.2014 ( 23): Verontilityslakiin viime vuonna tehdystä muutoksesta johtuva tilitysrytmin nopeutuminen vaikuttaa alkuvuoden verotilityksiin. Tammikuun verotilityksen

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN HYKS lautakunta

HELSINGIN JA UUDENMAAN HYKS lautakunta HELSINGIN JA UUDENMAAN HYKS lautakunta 29.9.2015 SAIRAANHOITOPIIRI Oheismateriaali HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN JA TULOSYKSIKÖIDEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI Elokuu 2015 sivu

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015 Väestö 31.12.2014 405.635 kasvu ed. v. 0,52% Talousjohtaja Jarkko Raatikainen Sairaanhoitopiirin talouden tavoitteet Talouden

Lisätiedot

HUS 24.4.2014. Yksiköiden johdon esittämät toimenpiteet, joihin on ryhdytty tai jotka toteutetaan mahdollisten poikkeamien johdosta

HUS 24.4.2014. Yksiköiden johdon esittämät toimenpiteet, joihin on ryhdytty tai jotka toteutetaan mahdollisten poikkeamien johdosta HUS 24.4.2014 Tammi-maaliskuun raportointi Yksiköiden johdon esittämät toimenpiteet, joihin on ryhdytty tai jotka toteutetaan mahdollisten poikkeamien johdosta HYKS Erikoissairaanhoidon palvelukysyntä

Lisätiedot

ESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELULINJAUSTEN MUUTTAMISESTA KOSKIEN JÄSENKUNTIEN MAKSUOSUUKSIA JA ENSIHOIDON LASKUTUSPERUSTEITA

ESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELULINJAUSTEN MUUTTAMISESTA KOSKIEN JÄSENKUNTIEN MAKSUOSUUKSIA JA ENSIHOIDON LASKUTUSPERUSTEITA HALLITUS 114 12.10.2015 ESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELULINJAUSTEN MUUTTAMISESTA KOSKIEN JÄSENKUNTIEN MAKSUOSUUKSIA JA ENSIHOIDON LASKUTUSPERUSTEITA 312/02/02/00/01/2015 HALL 114 Aiemmat hallituskäsittelyt

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2015 YHTEENVETO Tilintarkastamattomat tiedot

TILINPÄÄTÖS 2015 YHTEENVETO Tilintarkastamattomat tiedot TILINPÄÄTÖS 2015 YHTEENVETO Tilintarkastamattomat tiedot Kannen kuva: Kimmo Räisänen Tilinpäätös 2015 1 Sairaanhoidollinen palvelutuotanto Palvelujen kysyntä HUS:n tarjoamien palvelujen kysynnän kasvu

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari Yhtymävaltuusto

TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari Yhtymävaltuusto TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari 10. -11.6.2014 Yhtymävaltuusto 11.6.2014 Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2013 tuloslaskelma vertailu Tuloslaskelma/Milj. Muutettu Toteuma % Toteuma %

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2017

Tammi-huhtikuun tulos 2017 Tammi-huhtikuun tulos 2017 Eksote Huhtikuun tulos ja ennuste 2017 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0-1,0-2,0 4,6 6,6 2,0 3,9 * Ennustetta ei ole vielä päivitetty EKSOTE 2017 Tammi-huhtikuu Koko vuosi

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Kuukausiraportti 2/ (8) HUS-Servis Tunnusluvut

Kuukausiraportti 2/ (8) HUS-Servis Tunnusluvut Kuukausiraportti 2/2016 1 (8) Tunnusluvut *Luvut on laskettu vertailukelpoisin tuottein, jotta erot vuosien 2015 ja 2016 tuotteistuksessa tulisi huomioitua mahdollisimman oikein. Laskutusosuudella painotetussa

Lisätiedot

Toteuma

Toteuma 1 Kymenlaakson Liitto OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2013 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden osavuosikatsaus

Toiminnan ja talouden osavuosikatsaus Hallitus 8.6.2015, OHEISMATERIAALI 2 Toiminnan ja talouden osavuosikatsaus 26.5.2015 4/ 2015 HUS Yhtymähallinto, Talousjohto Sisällysluettelo Sisällysluettelo...2 Johdon yhteenveto...3 Tunnusluvut...6

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus Sairaanhoitopiirin vuosi 2016 Kuntatilaisuus 15.11.2016 Vuodesta 2016 Jatkettu rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia Hoidettujen potilaiden määrä kasvanee n. 2,5 % edellisestä vuodesta Hoidon kysynnän

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2016

Tammi-huhtikuun tulos 2016 Tammi-huhtikuun tulos 2016 Eksote Tammi-huhtikuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-huhtikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 150,1 150,3-0,1

Lisätiedot

Tunnuslukutaulukko yksikkökohtaisesti

Tunnuslukutaulukko yksikkökohtaisesti 1 (9) Tunnuslukutaulukko yksikkökohtaisesti Sairaanhoitoalueiden palvelutuotanto TA 1-8/2011 / TA / EDV - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos -3,7 % -3,2 % - Hoitopäivätuotteet, lkm 6 885 8 807

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen suoritemäärät ovat toteutuneet 90,2 % verrattuna arvioituun ja vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 %.

Sosiaalipalvelujen suoritemäärät ovat toteutuneet 90,2 % verrattuna arvioituun ja vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 %. TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK 2014 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-11 kk 2014 Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 92,8 % verrattuna talousarviolukuun

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2016 Väestömäärä elokuussa 75 595 Joensuun väestömäärä oli elokuun lopussa 75 595. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden elokuuhun nähden 388 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden asukasmäärä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN HYKS lautakunta

HELSINGIN JA UUDENMAAN HYKS lautakunta HELSINGIN JA UUDENMAAN HYKS lautakunta 9.6.2015 SAIRAANHOITOPIIRI Oheismateriaali HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN JA TULOSYKSIKÖIDEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI Huhtikuu 2015 sivu

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Eksoten tulos tammi-marraskuu ja ennuste 2015 EKSOTE 2015 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 354,4

Lisätiedot

HALLITUS ESITYS VUODEN 2017 PALVELUHINNASTOKSI HALL 180 HUS/2400/2016

HALLITUS ESITYS VUODEN 2017 PALVELUHINNASTOKSI HALL 180 HUS/2400/2016 HALLITUS 180 14.12.2016 ESITYS VUODEN 2017 PALVELUHINNASTOKSI HALL 180 HUS/2400/2016 Palveluiden tuotteistus vuonna 2017 Palveluiden hinnoittelun tavoitteet ja hintataso Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon

Lisätiedot