Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto"

Transkriptio

1 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

2 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua ja tiedustellaan asiakkaiden mielipiteitä kirjaston palvelujen kehittämisestä. Vuonna 2010 kyselyajankohtana oli 23. marraskuuta 5. joulukuuta. Kysely toteutettiin eri kirjastopisteissä jaossa olleilla kyselylomakkeilla sekä internetissä täytettävällä lomakkeella. Kyselyvastauksia kertyi yhteensä 601. Vastaajien sukupuolijakauma oli melko epäsuhtainen, sillä naisten osuus kyselyyn osallistuneista oli lähes 80 %. Suurimmat ikäryhmät olivat vuotiaat (34,6 % vastanneista) sekä vuotiaat (29,4 % vastanneista). Tämän jälkeen seurasivat yli 65-vuotiaat (13,8 %), alle 15-vuotiaat (13,3 %) ja pienimpänä ryhmänä vuotiaat (8,9 % vastanneista). Runsas kolmannes (37,9 %) ilmoitti olevansa työelämässä ja neljännes (25,9 %) eläkeläisiä. Opiskelijoiden osuus oli vajaat 20 %. Työttömiä oli 8 % vastanneista ja kotiäitejä tai isiä 4 %. 1

3 2. Kyselyvastaukset Yksi kyselyn painopistealueista oli kirjaston tiedottaminen ja siksi haluttiin kysyä asiakkaiden mielipidettä kirjaston tiedottamisen riittävyydestä. Vajaat 80 % kyselyyn vastanneista katsoi, että kirjasto kertoo riittävästi palveluistaan. Runsas viidennes ei ollut tyytyväisiä kirjaston tiedottamiseen. Puolet kyselyyn osallistuneista sai parhaiten tietoa kirjaston palveluista kirjaston henkilökunnalta. Toiseksi merkittävin tiedonlähde olivat kirjaston internet-sivut (40,6 %) ja kolmantena olivat kirjastosta jaettavat tiedotteet (27.3 %). Muita tietolähteitä olivat Satakunnan Kansa (17,3 %), sekä muut ihmiset (15,2 %). Kirjastolla oli syksyn 2010 aikana useita mainoksia Satakunnan Kansassa sekä Porin Sanomissa. Vajaa puolet vastanneista piti noita mainoksia hyvinä ja muutama prosentti yhdentekevinä. Vähän yli puolet ilmoitti, ettei ole huomannut kirjaston mainoksia. 2

4 Asiakkailta tiedusteltiin myös, millaisissa kysymyksissä he asioivat henkilökunnan kanssa. Suurin osa sanoi asioivansa henkilökunnan kanssa silloin, kun he hakivat tietoa kirjaston aineistosta tai sen saatavuudesta. Kolmannes vastanneista kysyi neuvoa henkilökunnalta myös hakiessaan tietoa jostain aiheesta. 16 % kysyi henkilökunnalta kirjaston palveluista yleensä ja 9 % ilmoitti, ettei yleensä asioi lainkaan henkilökunnan kanssa. Kyselyssä haluttiin tietää asiakkaiden kaunokirjallisuuden lukemisharrastuksesta ja siitä, millä tavoin kirjasto voisi tuota harrastusta edistää. Suurin osa kyselyyn osallistuneista kertoi lukevansa kaunokirjallisuutta 1-4 tuntia viikossa (36,6 % vastanneista) tai 5-10 tuntia viikossa (28 % vastanneista). Alle tunnin kaunokirjallisuuden parissa viikon aikana vietti 13,8 % vastanneista ja yli 10 tuntia 11,2 %. Kymmenen prosenttia ilmoitti, ettei lue kaunokirjallisuutta lainkaan. Puolet kyselyyn osallistuneista piti kirjastolle parhaana tapana edistää lukemisharrastusta sen, että kirjallisuutta tuotaisiin paremmin esille kirjastossa esimerkiksi näyttelyillä tai esittelyhyllyillä. Muita suosittuja tapoja kirjallisuusharrastuksen edistämiseen olivat kirjaesittelyt kirjaston verkkosivuilla (37,5 % vastanneista) ja kirjaston henkilökunnan antamat henkilökohtaiset lukuvinkit kirjaston asiakkaille (36,1 %). Myös kirjailijavierailuja toivottiin lisää (31,4 %). Hieman vähemmän kannatusta saivat asiakkaiden omat kirjavinkit kirjaston verkkosivuilla sekä kirjaston tai asiakkaiden vetämät kirjallisuuspiirit. 3

5 Asiakkailta kysyttiin mielipidettä myös noin vuoden ajan käytössä olleesta Satakirjastotyhteisjärjestelmästä. Yhteisjärjestelmän nähtiin vaikuttaneen positiivisesti aineiston saatavuuteen. 38 % prosenttia vastanneista katsoi saatavuuden parantuneen merkittävästi ja 45 % jonkin verran. 4

6 Kirjaston henkilökunnan tarjoaman palvelun laatua mitattiin esittämällä muutamia henkilökuntaa koskevia väittämiä, joista asiakkaat saivat antaa mielipiteensä. Väittämästä työntekijät ovat luotettavia oli täysin samaa mieltä 82 % ja osittain samaa mieltä 12,8 % kyselyyn vastanneista. Lähes yhtä yksimielisiä olivat arviot väittämästä työntekijät ovat kohteliaita, sillä 74,4 % allekirjoitti tämän lausuman täysin ja 22,1 % osittain. Noin kaksi kolmasosaa vastanneista hyväksyi väittämän työntekijät välittävät asiakkaista täysin ja 27 % hyväksyi sen osittain. Lähes saman enemmistön sai taakseen väite työntekijät osaavat tarpeeksi vastatakseen asiakkaiden kysymyksiin. Myös väite työntekijät ymmärtävät asiakkaiden tarpeet sai enemmistön kannatuksen, sillä sen hyväksyi täysin 57 % ja osittain 35 % kyselyyn osallistuneista. Kirjaston asiakaspalvelu sai kiitettävän arvosanan, kun kysyttiin mielipidettä väitteestä kokonaisuutena kirjaston asiakaspalvelu on hyvää. 80 % kyselyyn vastanneista oli tästä asiasta täysin samaa mieltä ja osittain samaa mieltä 18 %. Vain 1,5 %:lla vastanneista oli kokonaan tai osittain kielteinen näkemys kirjaston asiakaspalvelusta. 5

7 3. Vapaa palaute Asiakkaille annettiin mahdollisuus myös omin sanoin kertoa, mikä on hyvää Porin kaupunginkirjastossa ja missä asioissa on parantamisen varaa. Kiitosta saivat niin henkilökunta ( kirjastoalan rautaiset ammattilaiset, miellyttävä ja kohtelias henkilökunta, kirjastontädit on mukavia ) kuin hyvät kokoelmatkin ( iso valikoima kirjoja myös vierailla kielillä ja hyvät cd- ja lehtihyllyt, uusien kirjojen saatavuus on todella hyvä, aineisto mittavaa erityisesti tieteellisen kirjallisuuden osalta ). Kirjaston tilat ja viihtyisyys saivat myös kehuja ( avarat ja valoisat tilat, tilat ovat siistit ja viihtyisät, rauhallinen ja siisti ympäristö ). Jotkut asiakkaat suuntasivat positiivisen palautteensa erityisesti tietyille osastoille tai toimipisteille ( erittäin pirteä, reipas ja ihana lasten- ja nuortenosasto, aurinkoiset terveiset Ruosniemen henkilökunnalle, Pihlavan kirjaston henkilökunta on palvellut minua erittäin ystävällisesti ja asiantuntevasti ). Kiitosta saivat osakseen myös mm. aukioloajat, kahvila, nettisivut, näyttelyt, pikalainat ja tietokoneet. Yhden asiakkaan mielestä kaupunginkirjastossa vilkkuu Porin ainoa valopilkku, kun taas toinen oli kiitollinen siitäkin, että wc:ssä on muovimukeja, jos jano yllättää. Kysymykseen missä asioissa kirjastolla on parantamisen varaa vastasivat monet, että ei missään, mutta kehittämisehdotuksiakin asiakaskunnalta löytyi. Sunnuntaiaukioloa kaipasivat useat varsinkin lehtilukusalin osalta. Muutamat asiakkaat toivoivat myös parempia opasteita ja ahkerampaa tiedottamista. Jotkut kyselyyn vastanneet kaipasivat myös kokoelmien kasvattamista, kun taas toiset olivat huolissaan siitä, että jo nyt hyllyt pursuavat tilanpuutteessa. Muita toiveita olivat mm. parkkipaikkojen lisääminen, lukusohvat ja kahviautomaatti. 6

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Opiskelijat Tökkikää päättäjiä, että saatte myös lauantaiaukiolot :). Vastaajat Vastaajia 32, joista naisia lähes 88 % ja miehiä yli 12

Lisätiedot

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012 Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Sisältö 1 Kirjastoautopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...2 2 Kirjastopalveluiden käyttö...3 2.1 Kirjastoautossa ja pää-

Lisätiedot

Porilaisten mielipiteet kaupunginkirjaston palveluista Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Porilaisten mielipiteet kaupunginkirjaston palveluista Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto Kaupunkilaiset ja kirjasto 2007 Porilaisten mielipiteet kaupunginkirjaston palveluista Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2 Sisällysluettelo Kyselyn tausta ja toteutus...4 1. Taustamuuttujat...4

Lisätiedot

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016

Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016 1 Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskysely 2015 ja 2016 Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden asiakaskyselyt toteutettiin vuosien 2015 ja 2016 keväällä. Kyselylomakkeet annettiin sillä hetkellä hoidossa/asiakkaana

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden kirjastojen asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti.

Lisätiedot

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista Neljäs valtakunnallinen amk-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely järjestettiin keväällä 2010. KTAMKn vastauksia kertyi 330 kappaletta.

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Yleisten kirjastojen neuvosto Inkeri Näätsaari 8.10.2012 Palaute, asiakaskyselyt, käyttäjätutkimukset Asiakaspalveluhenkilökunnan kokemukset

Lisätiedot

LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014

LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 SISÄLTÖ: ASUKASKYSELYN TOTEUTUS ASUKASKYSELYN TAVOITE JA AIHEPIIRIT ASUKASKYSELYN SISÄLTÖ ASUKSKYSELYN TULOS ASUKASKYSELYN ANALYYSIKARTAT ASUKASKYSELYN TOTEUTUS Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto aikuisasiakkaiden kyselystä

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto aikuisasiakkaiden kyselystä Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012 Yhteenveto aikuisasiakkaiden kyselystä Sisältö 1 Kirjastoautopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...2 2 Käyttäjät...3 2.1 Sukupuoli...3 2.2 Ikä...4 3 Kirjastopalveluiden

Lisätiedot

Vakkamedian nettiuutisia koskeva kysely

Vakkamedian nettiuutisia koskeva kysely 1 Vakkamedian nettiuutisia koskeva kysely Vakkamedian uutistoimintaa vajaan kymmenen vuoden ajan hoitanut Matti Jalava suunnittelee toiminnan lopettamista tämän vuoden aikana. Lauantaina 26.2.2005 Vakkamedian

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV. 2015-2016 Yleistä kyselystä Arviointikyselyn saivat 36 huoltajaa, joista palautui 32 Vastausprosentti 89 % Arviointikyselyn ajankohta oli 2.5

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 1 KUOPION OSALLISUUSKYSELY ASUKKAILLE 2013 Kaikille Kuopion asukkaille suunnattu Kuopion osallisuuskysely toteutettiin

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Roni Sorsa Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Kokoelmien tärkeyden keskiarvot toimipisteittäin

Kokoelmien tärkeyden keskiarvot toimipisteittäin Palvelunlaatukysely: Kokoelmapalvelut Kokoelmapalvelujen tärkeys Palvelunlaatukyselyssä toimintojen tärkeyttä mitattiin arvoasteikolla, jossa erittäin tärkeä sai arvon, jokseenkin tärkeä arvon ja ei ollenkaan

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 49 vastaanottokeskuksessa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014 Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset Kevät 2014 Laatukysely 2014 Rovaniemen varhaiskasvatuspalveluissa laatua arvioitiin uudistetun laatukyselyn avulla. Kyselyn uudistamisella haluttiin kohdentaa

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

Metsäpirtin multa. Asiakastyytyväisyyskysely 2015

Metsäpirtin multa. Asiakastyytyväisyyskysely 2015 Metsäpirtin multa Asiakastyytyväisyyskysely 2015 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority 2 Helsingin

Lisätiedot

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Tampereen Kaupunki etampere/ Infocity 2002 -tutkimus 11 7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Vastaajilta kysyttiin myös tamperelaisten mahdollisuuksista osallistua päätöksentekoon.

Lisätiedot

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista Viides valtakunnallinen amk-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely järjestettiin keväällä 2013. KTAMKn vastauksia kertyi 282 kappaletta.

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Mikko Kesä Minna Joutsen Tuomo Saarinen Innolink Research Oy 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen

Lisätiedot

Tyytyväisyyskysely

Tyytyväisyyskysely Tyytyväisyyskysely 2012-2013 TYYTYVÄISYYSKYSELY Salon Vilpas Koripallo ry:n junioritoiminnan tyytyväisyyskysely toteutettiin keväällä 2013. Tyytyväisyyskyselyllä haluttiin selvittää, miten seuran laatukäsikirjaan

Lisätiedot

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Oulun kuntapäättäjien kirjastonkäyttö

Oulun kuntapäättäjien kirjastonkäyttö n kuntapäättäjien kirjastonkäyttö Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot kartoittivat syksyllä alueen kunnallisten luottamushenkilöiden kirjastonkäyttöä ja tietämystä yleisten kirjastojen toiminnasta. Kirjastoasioista

Lisätiedot

HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15

HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15 HYVÄÄ JA HUONOA Lena Sonnerfelt asioi Kronan apteekissa Tukholman Tyresössä. Hänen mielestään apteekkipalvelut ovat muuttuneet osin paremmiksi, osin huonommiksi valtiollisen monopolin purkamisen jälkeen.

Lisätiedot

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ Tutkimus tieto 2/2002 Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN USJÄRJESTÖ Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 Suomen Gallup tutki

Lisätiedot

FSD2805. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot 2010. Koodikirja

FSD2805. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot 2010. Koodikirja FSD80 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot 00 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 0 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Kirjastojen

Lisätiedot

Kotunet. - julkaisuja 1. Kehitysvammaliiton jäsenkysely: toiminnalla jäsenten kannatus. Leena Matikka. Sisältö. Julkaisija

Kotunet. - julkaisuja 1. Kehitysvammaliiton jäsenkysely: toiminnalla jäsenten kannatus. Leena Matikka. Sisältö. Julkaisija Kotunet - julkaisuja 1 Sisältö Kehitysvammaliiton monipuolisella toiminnalla jäsenten kannatus 2 Kyselyn toteutus 2 Vastausten edustavuus 3 Vastanneiden henkilöiden kuvailu 4 Tulokset 4 Leena Matikka Kehitysvammaliiton

Lisätiedot

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 1. Vastaajan sukupuoli: Vastaajien määrä: 1237 mies 19% 22% 16% 22% 24% nainen 81% 78% 84% 78% 76% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% Hausjärvi

Lisätiedot

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Heidi Honkamaa Risto Sinkko Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015 Toteutus Webropol-kysely toteutettiin aikavälillä 17.09-30.09.2015 Kysely lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaiden palaute uudesta Ohjaamo-palvelusta

Alle 30-vuotiaiden palaute uudesta Ohjaamo-palvelusta Tutkija, VTT Mirja Määttä 10.8.2016 mirja.maatta@ely-keskus.fi Alle 30-vuotiaiden palaute uudesta Ohjaamo-palvelusta Tiivistelmä Ohjaamon palvelusta antoi palautetta 283 vastaajaa, jotka olivat iältään

Lisätiedot

Kysely palvelusetelipalveluiden tuottajille 2016

Kysely palvelusetelipalveluiden tuottajille 2016 Kysely palvelusetelipalveluiden tuottajille 2016 Polycon Oy toteutti helmikuussa 2016 palse.fi -portaalin käyttäjille kohdistetun kyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää palveluntuottajien kokemuksia

Lisätiedot

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Julkaistavissa.. klo 00.0 KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Usko kansanäänestyksen järkevyyteen on vähentynyt Alhaisina pysyvät äänestysprosentit niin kunnallisissa kuin valtakunnallisissakin

Lisätiedot

Tarvekyselyraportti: Suomenkieliset palvelut Karlskogan kunnassa

Tarvekyselyraportti: Suomenkieliset palvelut Karlskogan kunnassa Tarvekyselyraportti: Suomenkieliset palvelut Karlskogan kunnassa Anne Ågren Suomen kielen hallintoalueen kehittäjä Heinäkuu 2014 Sisällysluettelo Tausta, tarkoitus ja toteutus Vastausprosentti Toiminnat

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Paavo Nisula Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet

Lisätiedot

P-klubin palautekysely 2012

P-klubin palautekysely 2012 P-klubin palautekysely 2012 P-klubi keräsi toiminnastaan jälleen vuoden 2012 keväällä palautetta, jotta jatkossa yhdistystä voitaisiin kehittää entistä enemmän palvelemaan jäsenistönsä toiveita. Klubikyselyyn

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

1 Taustatietoja (rasti ruutuun)

1 Taustatietoja (rasti ruutuun) KOUVOLAN KAUPUNGIN YHTEISPALVELUPISTEIDEN ASIAKASPALVELUKYSELY Yhtspalvelupisteet ovat paikallistiedon ja ylsasioinnin keskuksia, joista saa opastusta ja ylsneuvontaa Kouvolan kaupungin ja yhtstyökumppanden

Lisätiedot

Palvelulaatukysely: Henkilökunta

Palvelulaatukysely: Henkilökunta Palvelulaatukysely: Henkilökunta Henkilökunnan tärkeys Eri muuttujien tärkeyttä mitattiin palvelunlaatukyselyssä arvoasteikolla, jossa erittäin tärkeä sai arvon, jokseenkin tärkeä arvon ja ei ollenkaan

Lisätiedot

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI 2013 LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI RAUTALAMMIN KUNTA LIIKUNTATOIMI Liikuntakysely Rautalammin kunnan työikäisille (16-64v.) toteutettiin tammi-helmikuussa 2013. Liikuntakyselyn tavoitteena oli kartoittaa työikäisten

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Työpaja kirjastopalvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Kooste pienryhmätyöskentelystä. Tieteiden talo

Työpaja kirjastopalvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Kooste pienryhmätyöskentelystä. Tieteiden talo Työpaja kirjastopalvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Kooste pienryhmätyöskentelystä Tieteiden talo 11.5.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Suomen kirjastoseuran järjestämässä työpajassa

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KAUNIALAN SAIRAALA OY 2016 1 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY V. 2016 Kysely toteutettiin ajalla 1.3 15.6.2016 Kysely jaettiin hoitohenkilöstön toimesta kaikille Toimelan

Lisätiedot

Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015

Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015 1 Minna Heinonen Sosionomi (AMK) opiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu Tohmajärven vanhusneuvoston asiakaskysely ikäihmisille suunnatuista sosiaali- ja terveyspalveluista 2015 Tämä asiakaskysely on koottu

Lisätiedot

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 28.11.2013 Ulla-Maija Maunu Turun kaupunginkirjasto Turun kaupunginkirjasto lukuina: - Varsinais-Suomen

Lisätiedot

KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011

KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011 KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011 ISBN 978-951-805-534-4 (pdf) 10/2012 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen toiminnan resurssit

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

Laura Kohta ja Mervi Ahola

Laura Kohta ja Mervi Ahola Kirjastopalveluiden vaikuttavuusarviointi mihin tarvitaan sairaalan kirjastopalveluja? Laura Kohta ja Mervi Ahola Vaikuttavuusarviointi (outcomes assessment) on laadullisille menetelmille pohjautuva lähestymistapa

Lisätiedot

Majoitusliikekysely 2009

Majoitusliikekysely 2009 Lappeenranta ja Imatra Valtakatu 49 :: FIN 53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Hotellivierailijoiden matkustaminen...

Lisätiedot

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50 Vastausten määrä: 68 Tulostettu 7.5.2010 14:23:50 Poiminta 1.1 Minkä erikoiskirjaston / tutkimuslaitoksen palveluja arvioit (valitse yksi vaihtoehto) = 12 (Museoviraston kirjasto) 1.1 Minkä erikoiskirjaston

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila. Salla Erho

Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila. Salla Erho Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila Salla Erho 9.5.2012 Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto Kirjaston ulkoisen ilmeen määrittäjä: Alvar Aalto Aalto-sali, pääkirjaston keskus Pääkirjasto

Lisätiedot

PALVELUITA JA PIENYRITTÄJYYTTÄ KYLILLE Palvelutarpeen kartoitus

PALVELUITA JA PIENYRITTÄJYYTTÄ KYLILLE Palvelutarpeen kartoitus PALVELUITA JA PIENYRITTÄJYYTTÄ KYLILLE Palvelutarpeen kartoitus Palveluita ja pienyrittäjyyttä kylille -hankkeen aikana Posiolla on toteutettu laaja palvelutarpeen kartoitus. Palvelutarpeen arviointi toteutettiin

Lisätiedot

Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekysely

Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekysely Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekysely Raportti Heidi Oinonen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry osallisuushanke Salli Toukokuu 2013 Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekyselyn

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 RAPORTTI TÄRKEIMMISTÄ TULOKSISTA ANNA NIEMELÄ Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut TEKIJÄ Anna Niemelä TIIVISTELMÄ Tiivistelmä: Kansalliskirjasto toteutti

Lisätiedot

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Vastauksia kielen mukaan Svar enligt språk Kieli - Språk swe fin 0 50 100 150 Vastaustapa - Svarsmetod Paperivastaus - papperssvar Sähköinen vastaus - elektroniskt

Lisätiedot

Ohjaamojen käyntimääristä ja asiakasprofiileista vuonna 2016 Ohjaamosta saatavista palveluista, sekä asiakaspalautteesta.

Ohjaamojen käyntimääristä ja asiakasprofiileista vuonna 2016 Ohjaamosta saatavista palveluista, sekä asiakaspalautteesta. Tutkija, VTT Mirja Määttä 13.1.2017 Perustietoa Ohjaamoista Vuoden 2016 lopulla Ohjaamoja oli 39. Näistä valtaosa saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta, joko valtakunnallisesta tai alueellisesta osiosta.

Lisätiedot

Selvitys tekijänoikeudella suojatun materiaalin digitointi- ja käyttötarpeista kirjastoissa

Selvitys tekijänoikeudella suojatun materiaalin digitointi- ja käyttötarpeista kirjastoissa Selvitys tekijänoikeudella suojatun materiaalin digitointi- ja käyttötarpeista kirjastoissa 30.1.2017 Sisällys Taustaa...2 Selvityksen toteutus...2 Aineistojen digitointi ja saattaminen asiakkaiden ulottuville...

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2873 KIRJASTOJEN KANSALLINEN KÄYTTÄJÄKYSELY: YLEISET KIR- JASTOT 2013

KYSELYLOMAKE: FSD2873 KIRJASTOJEN KANSALLINEN KÄYTTÄJÄKYSELY: YLEISET KIR- JASTOT 2013 KYSELYLOMAKE: FSD2873 KIRJASTOJEN KANSALLINEN KÄYTTÄJÄKYSELY: YLEISET KIR- JASTOT 2013 QUESTIONNAIRE: FSD2873 NATIONAL USER SURVEY OF FINNISH PUBLIC LIBRARIES 2013 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua

Lisätiedot

Tiedottamalla näkyväksi. Inkeri Näätsaari

Tiedottamalla näkyväksi. Inkeri Näätsaari Tiedottamalla näkyväksi Inkeri Näätsaari 14.11.2007 Vuonna 2000 Kirjasto välitti tietoa tarvitsijoille Vähän julkisuutta, osin negatiivista tai vähättelevää Kriittisiä kannanottoja potentiaalisilta yhteistyökumppaneilta

Lisätiedot

Mikkelin kirjastoauton konseptointia

Mikkelin kirjastoauton konseptointia Mikkelin kirjastoauton konseptointia Mari Haatainen Pääkirjasto, kahdeksan lähikirjastoa, kolme seutukirjastoa Yksi kirjastoauto Uuden auton hankinta v. 2015? Kirjastoauton toimintalukuja 2013 Lainat 29

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Tutkimusraportti 9.1.2012 Mikko Kesä Merja Lehtinen Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto 10.12.2008 Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi arviointi, jossa tapahtumassa mukana

Lisätiedot

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA 19.11.2012 HYVÄ VASTAANOTTAJA Opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan yksikössä sairaanhoitajan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Teen opinnäytetyönäni

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA

KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA Kuusamon luonnonvarojen yhteensovittamissuunnitelman yhtenä osana on laadittu vuorovaikutusta lisäävä kysely luonnonvarojen merkittävyydestä sekä

Lisätiedot

Maailma kylässä -festivaalin näytteilleasettajatutkimus Sanna Myllymäki

Maailma kylässä -festivaalin näytteilleasettajatutkimus Sanna Myllymäki Maailma kylässä -festivaalin näytteilleasettajatutkimus 2016 Sanna Myllymäki Toteutuksesta Kysely toteutettiin lomakehaastatteluna festivaalialueella 28-29.5.2016 Kyselylomake jaettiin kaikille festivaalin

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

Global Mindedness -kysely

Global Mindedness -kysely Global Mindedness -kysely Kuinka korkeakouluopiskelijat suhtautuvat erilaisen kohtaamiseen ja muuttuuko suhtautuminen ulkomaanjakson aikana? Tuloksia syksyn 2015 aineistosta CIMO, Irma Garam, joulukuu

Lisätiedot

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta A. Vastaajan taustatiedot Mikä on asemasi organisaatiossa? 1. Ylempi toimihenkilö 2. Työnjohtaja 3. Toimihenkilö 4. Työntekijä Minkä

Lisätiedot

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus Tausta Perheen kriisitilanteessa - esimerkiksi avioerossa, perheenjäsenen kuollessa tai joutuessa onnettomuuteen

Lisätiedot

MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA

MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA Leena Haanpää Nuoret ja vaikuttaminen seminaari Rauma 24.1.2013 NUORET LUUPIN ALLA Hankkeen tavoitteet: -

Lisätiedot

AMO prosessin osallistuneiden näkemys ihanneprosessista

AMO prosessin osallistuneiden näkemys ihanneprosessista AMO prosessin osallistuneiden näkemys ihanneprosessista Ninni Saarinen, Annika Kangas & Heli Saarikoski Oulu 13.-14.3. Metsävarojen käytön laitos, Metsäntutkimuslaitos Q menetelmä Menetelmän idea on tutkia

Lisätiedot

psta Anitta Korkea-aho sosiaalityöntekijä/kehityshankkeen projektipäällikkö

psta Anitta Korkea-aho sosiaalityöntekijä/kehityshankkeen projektipäällikkö Arvoisa vastaanottaja! TOTEUTUNUT ATK-PALVELU VUONNA 2007 TAYS:n Näkökeskus on vuonna 2007 myöntänyt Teille kotona tapahtuvaa tietokoneeseen liittyvää ATK-palvelua (tietokoneen toimitus, -asennus ja/tai

Lisätiedot

Päiväkotien ja ryhmäperhepäivähoidon asiakaskysely - Perusraportti. Vastaajien määrä: 39

Päiväkotien ja ryhmäperhepäivähoidon asiakaskysely - Perusraportti. Vastaajien määrä: 39 Päivähoidon asiakaskysely toteutettiin 17.3.2015 30.4.2015 välisenä aikana. Vastaajia oli yhteensä 60. Kyselyn tuloksia käytetään päivähoidon toiminnan kehittämiseen. Kyselyn aikana lapsia oli päivähoidossa

Lisätiedot

Itä-Suomen kirjastohenkilöstön pätevöittämiskoulutus "KIPA

Itä-Suomen kirjastohenkilöstön pätevöittämiskoulutus KIPA Itä-Suomen kirjastohenkilöstön pätevöittämiskoulutus "KIPA Palautekyselyn tulokset (N=22) Palautekyselyyn vastasi 16 naista ja kuusi miestä eli 22 opiskelijaa. Vastausprosentti oli 69 kohderyhmästä (kokonaisuutta

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Palveluiden käyttäjien profiili Palveluiden käyttö

Lisätiedot

Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset

Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti... 2 2. Vastaajien tiedot... 3 3. Kylän nykytila... 5 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 9 5. Palvelutarpeet... 13 6.

Lisätiedot

KUNTIEN SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT

KUNTIEN SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT KUNTIEN SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT SYKSY 211 Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS VTK Anna Laiho Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ...4 2. SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT KUNNISSA....5 2.1 Tehdyt säästötoimet.5

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Apta. Jäsentutkimus Yhteenveto N=255 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu:

Apta. Jäsentutkimus Yhteenveto N=255 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu: Apta Jäsentutkimus 2013 Yhteenveto 18.10. N55 Vastausprosentti noin 40 Tiedonkeruu: 11.-30.9.2013 Palvelut Jäsentutkimus 2013 (N55) Mitä Apteekkien työnantajaliiton (Apta) palveluja olet itse käyttänyt

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Janne Parri Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS 10TUJohdantoU10T... 3 10TUPalautteiden tiivistelmäu10t... 4 10TU5. Mitä

Lisätiedot

HARRI SAHAVIRTA Helsingin kaupunginkirjasto

HARRI SAHAVIRTA Helsingin kaupunginkirjasto HARRI SAHAVIRTA Helsingin kaupunginkirjasto 23.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama tutkimushanke 2016-2017 Helsingin kaupunginkirjasto hallinnoi, mukana myös Espoo, Inari, Tampere ja Vihti

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tekniikan ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Tommi Kukkonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNNAN PALVELUT

ISONKYRÖN KUNNAN PALVELUT ISONKYRÖN KUNNAN PALVELUT Sisällys.... Yleistä.... Vastaajien taustatiedot.... Arviot palveluista... 7. Yritysneuvontapalvelut... 7. Kunnan asioista tiedottaminen... 9. Kunnanviraston asiakaspalvelu....

Lisätiedot

Kaupunkien arviot lastensuojelun määrärahojen riittävyydestä, henkilöstöresursseista ja ehkäisevästä toiminnasta

Kaupunkien arviot lastensuojelun määrärahojen riittävyydestä, henkilöstöresursseista ja ehkäisevästä toiminnasta Tero Ristimäki Lastensuojelulain toimeenpanoon valmistautuminen Suurimpien kaupunkien suunnitelmat resurssien lisäämisestä lastensuojeluun vuodelle 2008 ja arviot lastensuojelulain velvoitteista selviytymisestä

Lisätiedot