HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kangasniemen kunta
|
|
- Anni-Kristiina Tamminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kangasniemen kunta
2 Sisällys 1. Johdanto Henkilöstömäärä Henkilöstön keski-ikä Sairauspoissaolot Tapaturmat Eläköitymiset Työhyvinvointi Johtaminen ja esimiestyö Työkyvyn edistäminen Koulutukset Henkilöstötilinpäätös lukuina ja kustannuksina Henkilöstötuloslaskelma
3 1. Johdanto Henkilöstöraportti on laadittu osana tilinpäätösasiakirjoja. Sen tarkoituksena on luoda kokonaiskatsaus henkilöstöön liittyvistä toimista, henkilöstömäärästä ja henkilöstörakenteesta tilinpäätösvuoden tiedoin. Henkilöstöön ja kunnan toimintoihin vaikuttavat edessä olevat suuret muutokset. Etelä- Savon sosiaali- ja terveysyhtymän toiminnan alkaminen vuoden 2017 alussa ja maakunnalliset itsehallintoalueet vuoden 2019 alussa. Muutokset tiedetään, mutta niiden lopullisia vaikutuksia ei. Työhyvinvoinnin merkitys tulee korostumaan muutostilanteissa. Muutostilanteissa on suuri merkitys taidoilla johtaa ihmisiä. Keskeisiä, muutoksen hallintaa tukevia asioita tulevat olemaan motivaatio, avoimuus, luottamuksellinen vuoropuhelu ja ennakoiva viestintä. Jo useamman vuoden ajan on uutisoitu eläköityvien suuresta määrästä tulevina vuosina, Kangasniemellä eläköitymisvauhti on edelleen pysytellyt maltillisena. Valtionhallinnon linjausten tuottamat epävarmuustekijät ja toisaalta työelämän muuttuvat tarpeet heijastuvat jokaisen työntekijän arkeen. Työn vaatimukset ovat muuttuneet. Asiakaskunnan muuttuvat palveluntarpeet sekä talouden tasapainottamisen haasteet näkyvät tiukentuneina resursseina. Mitkä palvelut ja millä resursseilla palvelut toteutetaan, on tulevaisuudessa yhä tiukemman suunnittelun alla. Yhteistyö niin seudullisesti kuin koko maakunnantasolla lisääntyy ja palveluiden tuottamiseen tarvitaan yhteistyötä myös paikallisten yritysten ja kolmannen sektorin kanssa. Edelleen Kangasniemellä yhden suuren haasteen tuovat myös tilakysymykset. Henkilöstö on kamppaillut työtilojensa sisäilmaongelmien kanssa, mikä ei voi olla vaikuttamatta heidän työhyvinvointiinsa. Kertomusvuoden aikana saatettiin valmiiksi peruskorjaukset sisäilmaongelmien poistamiseksi terveyskeskuksessa ja vanhainkodilla. Kangasniemen kunnan kokonaishenkilöstömäärä oli tilanteen mukaan 418, jossa oli mukana 2 työllistämistuella palkattua. 2
4 2. Henkilöstömäärä Henkilöstömäärä on 20 henkilöä pienempi kuin vuoden 2015 lopussa. Henkilötyövuosiksi muutettuna luku oli 312. Vakinaisessa työsuhteessa oli 344 henkilöä, joista 50 miehiä. Määräaikaisessa työsuhteessa oli 72 henkilöä ja työllistämistuella 2 henkilöä vakinaiset määräaikaiset työllistetyt YHTEENSÄ Taulukko 1. Henkilöstömäärät vuosina naisia miehiä (21,4%) 72 (19,2%) 68 (15,5%) 65 (15,6%) Taulukko 2. Henkilöstön sukupuolijakauma vuosina Henkilöstön keski-ikä Henkilöstön keski-ikä oli koko henkilöstön osalta 45,5, joka oli edellisten vuosien suuntauksen tapaan korkeampi kun edellisenä vuonna (vuosi 2014 keski-ikä 44,1). Miesten keski-ikä oli vuonna ,7 ja naisten 45,2. Kun tarkastellaan ainoastaan vakinaisen henkilöstön keski-ikää, saadaan luvuksi 44,9. Henkilöstön keski-ikä on olennainen kun halutaan ennakoida eläketapahtumia. Tarkkaa ajankohtaa ei tietysti pystytä arvioimaan pelkän keski-iän perusteella, mutta suuntausta henkilöstömäärien kehittymiseen ja rekrytoinnin tarpeeseen sillä saadaan. 3
5 ikä alle 20v 20-24v 25-29v 30-34v 35-39v 40-44v 45-49v 50-54v 55-59v 60-64v 65-69v vakinainen mies vakinainen nainen määräaikainen mies määräaikainen nainen työllistetty mies työllistetty nainen yhteensä kaikki Taulukko 3. Henkilöstön ikä- ja sukupuolijakauma tilanteen mukaan. 2.2 Sairauspoissaolot Sairauspoissaolojen suhteen otettiin käyttöön uusi diagnooseihin perustuva sairauspoissaolojen seuranta. Tämän kaltaisella seurannalla pyritään pääsemään paremmin kiinni sairauksien ennalta ehkäisyyn ja niihin vaikuttaviin syihin. Sairauspäiviä oli vuoden 2015 aikana yhteensä 5385 päivää, tämä oli 2043 päivää vähemmän kuin vuonna 2014, jolloin oli kasvua edellisestä vuodelta 1764 päivää. Henkilöstöön suhteutettuna luvuksi saadaan 12,9 pv/henkilö. Vuonna 2014 vastaava luku oli 17,0 pv/henkilö ja vuonna ,8. Näissä luvuissa on mukana oman ilmoituksen perusteella myönnetyt lyhytaikaiset 1-3 päivän sairaspäivät. 4
6 Sairauspoissaolopäivät jakautuivat seuraavasti: Sosiaali- ja terveystoimi ,5 % Sivistystoimi ,4 % Tekninen toimi ,5 % Keskushallinto 139 2,6 % Vuoden 2015 alusta alkaen myös oman ilmoituksen lomakkeet ohjataan työterveyshuoltoon, jotta ne saadaan mukaan diagnoosiperusteisiin tilastoihin. Diagnoosiperusteisesti sairauspoissaoloja tarkasteltaessa huomataan, että tuki- ja liikuntaelinten sekä sidekudosten sairauksiin liittyvät sairauspoissaolot ovat lisäntyneet. Sairauspoissaoloja tuolla diagnoosiryhmällä oli 3102 päivää, kun edellisenä vuonna määrä oli 1637 päivää. Toiseksi suurimmaksi ryhmäksi on noussut mielenterveyden ja käyttäytymisen diagnoosiryhmä 1003 sairaspoissaololla. Edellisenä vuonna määrä oli 1528, joten siltä osin sairauspoissaolot ovat selvästi vähentyneet. tuki- ja liikuntaelinten sekä sidekudosten sairaudet/vuosi Taulukko 4. v 2014 v 2015 mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt v 2014 v 2015 vammat, myrkytykset ja eräät muut ulkoisten syiden seuraukset v 2014 v ,6 % 45,8 % 27,7 % 14,8 % 7,1 % 9,5 % 1637 päivää 3102 päivää 1528 päivää 1003 päivää 393 päivää 644 päivää sairauspoissaolot diagnoosiperusteisesti ajalla ja
7 Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöihin perustuvat sairaspoissaolot vähenivät selvästi edelliseen vuoteen verrattuna, kun ne vuonna 2014 olivat kaksinkertaistuneet edellisvuodesta. Sisäilmaongelmat ovat olleet merkittävässä osassa jo muutaman vuoden ajan. Sisäilmaongelmien vähentämiseen on panostettu paljon mm. korjaamalla toimitiloja, hankkimalla kouluun parakkiluokkia ja ongelmallisiin tiloihin ilmanpuhdistimia. Kunnassa toimii myös sisäilmaryhmä, jossa on mukana eri työyksiköiden edustajat. Mikäli epäilyjä sisäilmaongelmista on ollut, niitä on välittömästi ilmoituksen jälkeen alettu tutkimaan. Työterveyspalvelut Kangasniemen kunta osti edelleen Etelä-Savon työterveydestä. Vuoden 2015 aikana sairaanhoitoon liittyviä käyntejä työterveyspalveluissa oli 2158, edellisenä vuonna 2139 käyntiä. Tämä luku sisältää työterveyshoitajan, työterveyslääkärin ja erikoislääkärin konsultaatiokäynnit. Käyntejä oli keskimäärin 5,2/työntekijä, edellisenä vuonna 4,8. Laboratoriotutkimuksia vuonna 2015 oli 2642 kpl, edellisenä vuonna 2321 kpl. Kuvantamisia vuonna 2015 oli 148 kpl, edellisenä vuonna 115 kpl. Kustannuksia aiheutui korvausluokka I mukaan (v ) ja korvausluokka II mukaan ( ) ja yhteensä ( Työntekijää kohden kustannukset olivat 514 (457 ). Kun tarkastellaan pelkästään sairauspoissaolojen kalenteripäiviin suhteutettuja kustannuksia, saadaan luvuksi Sairauspoissaoloista arvioidaan kuitenkin koituvan työnantajalle kokonaiskustannuksia n.300 /sairauspäivä, tällä tavoin laskettuna saadaan kokonaiskustannukseksi Tapaturmat Tapaturmia sattui vuonna 2015 yhteensä 12, joka oli 1 enemmän kuin vuonna Näistä 6 tapahtui perusturvapalveluissa ja 6 sivistystoimessa. Tapaturmista johtuneita poissaoloja oli vuoden aikana yhteensä 196 päivää (2014 vuonna 86). Tapaturmista aiheutuneet kustannukset olivat vuoden 2015 aikana yhteensä (8 011 ). Tapaturmien määrän nousuun on syytä kiinnittää huomiota mm. riskienarvioinnissa. Esitetyissä luvuissa on mukana ainoastaan ne tapaturmat, jotka ovat aiheuttaneet poissaoloja. Vuoden 2013 aikana otettiin työyksiköissä käyttöön ns. läheltä pitiraportoinnin lomake, jolla pyritään vaikuttamaan tapaturmien määrään. Raportointia pyritään tehostamaan tulevina vuosina. Työ- ja työmatkatapaturmien määrä on ollut henkilöstömäärä huomioiden pieni. 6
8 Työ- ja työmatkatapaturmat (kpl) vakuutusyhtiön tilaston mukaan vuosina : Työtapaturma Työmatkatapaturma Eläköitymiset Kunta- alan eläkepoistuman mukaan Kangasniemellä eläkepoistuma tulee vuosina olemaan 96 henkilöä ja seuraavina viitenä vuotena 82. Keskimäärin 17,8 / vuosi. Vuonna 2015 eläkkeelle jäi 18 henkilöä. Eläkepoistuma-arvio on laskettu kunnan nykyisestä henkilömäärästä. Koko kunta-alalla eläkepoistuma vuosina arvioidaan olevan 16 %, joka on henkilöä. Ammattialoihin jaettuna eläkepoistumaosuus on suurin teknisellä 20,5%, seuraavaksi suurinta eläkepoistuma on yleisellä 19,1% ja sen jälkeen tulevat sosiaali- ja terveys, jossa eläkepoistuman arvioidaan olevan 14,4% luokkaa. Ennusteissa on huomioitu vanhuuseläkkeelle ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvät. Vanhuuseläkepoistuma perustuu työntekijöiden henkilökohtaisiin vanhuuseläkeikiin tai 65 vuoden eläkeikään, jos henkilökohtaista vanhuuseläkeikää ei ole. Nykyään vanhuuseläkeikä on joustava 63 ja 68 ikävuoden välillä, mutta suurin osa työntekijöistä siirtyy edelleen vanhuuseläkkeelle lähellä henkilökohtaista vanhuuseläkeikäänsä. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain viranhaltijan eroamisiästä on muutettu. Eroamisikää nousee asteittain 70 vuoteen. Eroamisikä on vuonna 1957 ja sitä ennen syntyneillä edelleen 68 vuotta, vuosina syntyneillä 69 vuotta ja vuonna 1962 ja sen jälkeen syntyneillä 70 vuotta. Kangasniemellä vuonna 2015 vanhuuseläkkeelle jäi 10 henkilöä, ja osaaikaeläkkeelle 2 henkilö. Eläköityminen oli siis vielä varsin maltillista. 7
9 5.Työhyvinvointi Työhyvinvoinnin vetovastuussa oli edellisen vuoden tapaan tyhykoordinaattorina toimiva Sirpa Malinen toukokuun loppuun asti, jonka jälkeen koordinointi jäi henkilöstöpäällikön ja esimiesten yhteiseksi tehtäväksi. Kunnassa toimii koordinoinnin apuna tyhy- ryhmä, joka kokoontui säännöllisesti myös vuonna Sirpa hoiti tyhykoordinaattorin tehtävää osa-aikaisesti. Työhyvinvoinnille asetettiin tavoitteet ja ne saavutettiin seuraavasti: Esimiespalavereita pidettiin säännöllisesti. Liikunta kortin tavoitteena oli omaehtoisen liikkumisen aktivoiminen. Liikuntakortin täyttämisen ajankohta oli ja 43 palauttanen kesken oli arvonta. Kuntosaliharjoittelun tavoitteena on osata käyttää kuntosalilaitteita ja parantaa omaa fyysistä kuntoa harjoitteilla. Kunnantyöntekijöiden omalla kuntosalivuorolla kävijöitä oli Maksuttomia 10 kerran kuntosalikortteja haettiin 111 kpl, edellisenä vuonna n Työntekijöiden oman sählyvuoron tavoitteena on fyysinen kunnon parantuminen ja virkistäytyminen. Osallistujia sählyssä on ollut noin 10 henkilöä/kerta. Tyhy-iltapäivien ja iltojen tavoitteena on ollut virkistäytyminen ja yhdessäolo. Kulttuuripuolen tyhy-toimintaa työnantaja on tukenut kustantamalla osan konsertti- tai teatterilipusta. Kesän 2015 tyhy-toimintaa kunta tuki 20 eurolla. Vaihtoehtoina olivat; Musiikkiviikkojen konsertit, avajaiskonsertti Jyväskylän Sinfonia 17.7 klo 19 kirkossa tai Jenni Vartiaisen konsertti 22.7 klo 21 tai Puulan Ympäripyöräily 27.6 klo 18 tai Syvälahden tanssilippu kesän aikana. Kunnan yhteinen pikkujoulu järjestettiin kahtena eri tilaisuutena. Vuoden aikana laadittiin työyksikkökohtaiset pelisäännöt ja huoneentaulut. Tavoitteet saavutettiin hyvin ja työhyvinvointitapahtumissa oli runsaasti osallistujia. Esimiespalaverit; yhtenäiset käytännöt eri työyksiköissä, esimiesten sitoutuminen sovittuihin asioihin. 5.1 Johtaminen ja esimiestyö Kangasniemen kunnassa on ollut myös käytäntönä kokoontua esimiesten kesken säännöllisesti. Näitä samoja säännöllisiä kokoontumisia jatkettiin myös vuonna Esimiesten säännöllisillä tapaamisilla pyritään tukemaan esimiesten työssäjaksamista ja antamaan heille mahdollisuus keskustella arjen asioista muiden samassa asemassa olevien henkilöiden kanssa. Tapaamisissa on myös pyritty antamaan esimiehille tietoa, joka auttaa heitä työyksiköiden arjen johtamisessa. Vuonna 2015 osaan esimiespalavereista ovat osallistuneet myös tyhy- ryhmän jäsenet. 8
10 Esimiestapaamisissa vuonna 2015 aiheina olivat mm. Defusing, vertaistuki ja esimiehen voimavarat, yhteisöllinen johtaminen, talous, tyhy-toiminta, kehityskeskustelu, epäonnistumisesta eteenpäin, riskien arviointi. 5.2 Työkyvyn edistäminen Vuoden 2015 aikana järjestettiin henkilöstön yhteisiä liikuntatapahtumia. Liikuntatapahtumilla sekä myös kuntosalivuorolla, sählyvuorolla ja liikuntakortti- kampanjalla pyritään tuomaan liikunta osaksi jokaisen työntekijän arkea. Tyky- päivien tarkoituksena on innostaa työntekijöitä liikkumaan sekä tutustua erilaisiin liikuntalajeihin, mistä voi löytyä itselle sopiva liikuntalaji. Käynnissä oli myös erilaisia työyhteisön tarpeisiin suunniteltuja ryhmiä, jotka toteutettiin yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. Ryhmissä keskityttiin kunkin työyhteisön yksilöllisiin tarpeisiin ja pyrittiin kokonaisuuden hallintaan eli liikunnan, ravitsemuksen ja henkisen hyvinvoinnin merkityksen esille tuomiseen. Vuonna 2015 alkoi 2 vuotinen "TYHY-Akatemia" -hanke Tanhuvaaran Urheiluopiston, Mikkelin Ammattikorkeakoulun ja Etelä-savon Liikunta ry:n kanssa. Hankkeeseen pääsi mukaan halukkaat työntekijät (30 hlöä), jotka olivat hankkeessa kehittämässä ja pohtimassa konkreettisia työvälineitä työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseen. Lähipäivät toteutettiin Tanhuvaaran Urheiluopistolla. Hankkeen aikana käsitellään myös henkilöstön hyvinvoinnin johtamista mm. Strategisella tasolla sekä johtamisen keinoja johtoryhmälle. Liikunnanohjaaja ja Etelä-Savon Liikunta ry:n liikuntakoordinaattori toteuttivat useampia tapahtumia, joissa henkilökunta pääsi tutustumaan uusiin lajeihin hyvinvoinnin edistäjänä sekä ravintoluennolle. 6. Koulutukset Koulutuspäivien määrä kasvoi edellisestä vuodesta. Vuoden aikana oltiin mukana useissa maa- ja seutukunnallisissa hankkeissa. Hallintokunnat toimivat luomiensa koulutussuunnitelmien mukaisesti. Vuonna 2014 tuli voimaan laki koulutuskorvauksesta. Työnantajat hakivat ensimmäisen kerran korvausta koulutussuunnitelman mukaisesta koulutuksesta. Kuntien tuli hakea korvausta Työttömyysvakuutusrahastolta tammikuun loppuun 2015 mennessä. Koulutussuunnitelman mukaisia koulutuspäiviä toteutui 295 (2014 vuonna 341). Koulutuspäiviin osallistui 166 (200) henkilöä. Haettu koulutuskorvaus oli 3511,39 (4339,10 ). Koulutuspäiviä oli kaikkiaan 919 (705) päivää. Koulutuskustannukset olivat ( ). 9
11 7. Henkilöstötilinpäätös lukuina ja kustannuksina Henkilöstökulut olivat vuonna , joka on 31,11 % (v14 32,84 %) toimintakuluista. Eläkekulut olivat ja muut henkilöstösivukulut Kaikki henkilöstökulut yhteensä ovat , joka puolestaan on kokonaistoimintakuluista 41,07 % (42,85%). Koulutuspalveluiden osuus oli ( ) ja työterveyskustannukset ( ). vuosi 2013 vuosi 2014 vuosi 2015 asukasmäärä henkilöstömäärä 443/0,08 työntekijää/ asukas henkilötyövuodet 343/0,06 HTV/asukas 438/0,08 417/0,07 työntekijää työntekijää /asukas /asukas 342/0,06 323/0,06 HTV/asukas HTVasukas henkilöstömäärä palkat ja palkkiot henkilöstökulut yht. palkat ja palkkiot/asukas henkilöstökulut yht/asukas henkilöstökulut (netto)
12 8. Henkilöstötuloslaskelma HENKILÖSTÖMENOJEN ERITTELY tuotot tp eur ilman sivukuluja (ulk.tuot+verot+vo) 2015 keskipalkka: br.palkat/hlöstömäärällä %-osuus %-osuus Yhteensä palkoista tuotoista Päiväpalkka ka 109 Henkilöstö 348 Palkat ja palkkiot ,6 josta Henkilöstön uusiutumiskulut rekrytointikulut ,1 0,0 vuosilomapalkat ,5 3,1 lomarahat ,8 1,6 Yhteensä ,4 4,7 Henkilöstön kehittämiskulut koulutuskulut ,4 0,1 koulutusajan palkat ,5 0,2 henkilöstösosiaalinen toiminta ,1 0,0 (huvitoim., liikuntarahat, henkilökuntalahjat) Yhteensä ,0 0,3 Henkilöstön rasituskulut sairausajanpalkat ,6 1,8 perhepoliittiset palkat(äitiysl+lapsen s) ,1 2,7 - kelakorvaukset ,6 0,5 muut vapaat Yhteensä ,2 4,0 KAIKKI YHTEENSÄ ,6 9,3 11
HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 Kangasniemen kunta
HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 Kangasniemen kunta 1 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstömäärä... 4 2.1 Henkilöstön ikä- ja sukupuolijakautuma 31.12.2017... 4 2.2 Sairauspoissaolot... 5 3.Tapaturmat... 8 4.Eläköitymiset...
LisätiedotKANGASNIEMEN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018
KANGASNIEMEN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 YTR 2.4.2019 KH 8.4.2019 KV 10.6.2019 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Henkilöstö... 3 2.1 Henkilöstön määrä... 3 2.2 Henkilöstön ikä- ja sukupuolijakauma... 3 2.3
LisätiedotKhall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015
Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot
LisätiedotJOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013
JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4
LisätiedotHenkilöstökertomus 2014
Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö
LisätiedotSiilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015
Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotHENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI
HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotHenkilöstöraportti Kh Kv
Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotKhall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016
Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotKESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018
KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 TIIVISTELMÄ Henkilöstövoimavarat Vuoden 2018 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen,
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotHENKILÖSTÖKERTOMUS 2017
HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 Yhtymävaltuusto 14.6.2018 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2012 2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Lääkärit 137
LisätiedotHenkilöstökertomus 2014
Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2
LisätiedotHENKILÖSTÖOHJELMA... 3
Henkilöstötilinpäätös 217 Sivu 2 / 16 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 Henkilöstön määrä palvelussuhdelajeittain... 4 Vakituiset ja määräaikaiset... 5 Koko- ja osa-aikaiset...
LisätiedotHENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI
HENKILÖSTÖRAPORTTI 215 ÄHTÄRIN KAUPUNKI l-ienkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi
LisätiedotÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11
ÄHTÄR]N KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 2016 4, \- mk 0O ~ JO ½ 4. Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista.
LisätiedotJohdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?
Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan
LisätiedotTyöhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo
Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA
LisätiedotHenkilöstökertomus 2015
Henkilöstökertomus 2015 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Vastuuhenkilö Käsittelypäivä Käsittelypäivä Käsittelypäivä Käsittelypäivä
LisätiedotLUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS
LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177
LisätiedotLeppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi
Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi henkilöstötilinpäätös 2014 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖ... 1 1.1. Vakinainen henkilöstö toimialoittain
LisätiedotTaulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.
Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain Vakinainen Vakinainen Vakinainen Keskushallinto 205 206 114 65 64 22 270 270 136 Ympäristöterveydenhuolto 27 26 26 9 8 4 36 34 30 Sosiaali- ja terveystoimi
LisätiedotÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II
ÄT-[TÄRJN KAUPUNGiN 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II 2017 Kenkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää
LisätiedotHENKILÖSTÖRAPORTTI 2011
HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2011... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle
LisätiedotHenkilöstötilinpäätös 2016
Henkilöstötilinpäätös 2016 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET JA MÄÄRÄ-AIKAISET... 3 KOKO- JA OSA-AIKAISET... 3 HENKILÖSTÖN
LisätiedotJOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET
JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN
LisätiedotYhteensä Minimi Alakvartiili Q1
: HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 246 78767 4,0 41,8 82,0 256,0 12938,0 78767 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,5-3,0-100,0-6,8-1,9 2,4 370,8-3,0
LisätiedotYhteensä Minimi Alakvartiili Q1
: HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 240 81210 4,0 39,0 82,0 227,0 13364,0 81210 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,6-1,9-64,2-4,4-0,7 2,4 150,0-1,9
LisätiedotYhteensä Minimi Alakvartiili Q1
: Taso 3 2940300 Arkistolaitos : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 318 86383 3,0 29,0 64,0 224,0 5536,0 86383 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -29,1-100,0-3,4
LisätiedotEläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma
Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma TOIMINTAKYKYÄ TYÖELÄMÄÄN - KKI-toimet ja työelämä - KKI-hankkeet TYÖELÄMÄ
LisätiedotHenkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: http://www.salpaus.fi/kuntayhtyman-henkilostokertomus/sivut/default.aspx Henkilöstömäärä Henkilöstömäärässä huomioidaan myös osa-aikaeläkkeellä, sairauslomalla,
LisätiedotUudista ja uudistu 2011
Uudista ja uudistu 2011 Kaikki mitä työhyvinvointiisi tarvitset? Työkykyriskeistä työhyvinvointiin Elina Taipale Are Oy 1 Puheenvuoron tavoitteet Osoittaa, että työkykyriskeihin keskittyminen tarjoaa hyvän
LisätiedotHENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008
TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008 Koonneet: Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika...
LisätiedotSECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 2002
SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 22 Vuonna 22 talouden kasvuvauhti hidastui hieman, mikä näkyi myös henkilöstömäärän kehityksessä. Koulutusrintamalla vuosi oli kuitenkin aktiivinen. Yhtäältä tämä johtui
LisätiedotJUANKOSKEN KAUPUNKI. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2015
JUANKOSKEN KAUPUNKI Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2015 Vuoden 2014 alusta tuli voimaan Laki taloudellisesta tuesta ammatillisen osaamisen kehittämisestä sekä muutos Lakiin työnantajan ja henkilöstön
LisätiedotJuankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012
Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 2012 Kaupunginhallitus 8.4.2013 JUANKOSKEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jonka
LisätiedotRöntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012
Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 212 Johtokunta 12.3.213 1 Yleistä Tämä henkilöstöraportti on kahdeksas röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti. Raporttiin on kerätty tietoa henkilöstön määrästä,
LisätiedotLisää tuottavuutta työkykyjohtamisella. Aamiaistilaisuus. 5.9.2014 Raahe. Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö
Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella Aamiaistilaisuus 5.9.2014 Raahe Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella Raahe 5.9.2014 klo 8.00 9.00
LisätiedotMaakuntahallitus , Erillisliite 3. Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto
Maakuntahallitus 21.3.2016, Erillisliite 3 Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto 1 TIIVISTELMÄ 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE...3 1.1 Palvelussuhteen luonne...3 1.2 Henkilöstön palvelussuhteet vastuualueittain...4
LisätiedotSisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite
Sisällys: HENKILÖSTÖRAPORTTI... 2 Yleiskatsaus... 2 Henkilöstön määrä... 2 Taulukko 1: Henkilöstömäärän palvelualueittain 2013 2018... 2 Taulukko 2: Henkilöstömäärä uuden organisaation mukaisesti ja työaikamuodoissa
LisätiedotHenkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004
Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004 Erja Laurila Organisaatio: ARKISTOLAITOS T1. Nykyiset henkilöstöpanokset euroa 2004 Henkilöstöpanokset vuonna 2004 Tunnusluku 2 Henkilöstön lukumäärä
LisätiedotHenkilöstöraportti Henkilöstöraportti 2015
Henkilöstöraportti 2015 Henkilöstöraportti 2015 1 2 Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto 2016 3 Kainuun liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 615 541 Faksi 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi Kuva
LisätiedotYhteensä Minimi Alakvartiili Q1
: HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 240 72984 4,0 44,8 92,0 245,5 11937,0 72984 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,1-0,9-100,0-5,7-2,1 1,3 66,2-0,9
LisätiedotYhteensä Minimi Alakvartiili Q1
: HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 235 73676 4,0 40,0 77,0 240,0 12048,0 73676 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -4,5-6,5-100,0-8,7-2,8 1,2 114,7-6,5
LisätiedotKuhmon kaupunki. Henkilöstöraportti
Kuhmon kaupunki Henkilöstöraportti 2018 Sisällys Sisällys...1 1. Johdanto...2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne...3 Henkilötyövuodet...4 Henkilöstön ikä- ja sukupuolijakauma...5 3. Henkilöstömenot...6 Henkilösivukulut...6
LisätiedotKh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28
Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma
LisätiedotPAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011
PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 1.1. Henkilökunta toimielimittäin 31.12.2011... 3 1.2. Henkilöstömäärän kehitys toiminnoittain 2008 2011... 4 1.3. Henkilökunnan
LisätiedotYhtymävaltuusto
HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 Yhtymävaltuusto 14.6.2016 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2010 2015 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Lääkärit 131
LisätiedotHENKILÖSTÖRAPORTTI 2017
ALAVUDEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 2 Johdanto Alavuden kaupungin henkilöstötyön tavoitteena on, että kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja, jonka osaava ja hyvinvoiva henkilöstö työskentelee
Lisätiedot-15,0-3,9 0,3 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 17,9 771, ,2 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta
Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut viraston sisällä2017 Tarkastelujoukko: 621011 VarastokirjastoViraston org. rakenne Virastotyyppi: 47 Kulttuuripalvelut Virasto VirastotyyppiYksikköValtio HENKILÖSTÖRESURSSIT
LisätiedotTilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista
Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 31.3.2017 Kevassa tehdyt valtion eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina
LisätiedotAKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ-
AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- Jaakko Joensuu henkilöstöpäällikkö Kempele on voimakkaasti kasvava 15 100 asukkaan nuorekas kunta. Kempele on huipputeknologiaa,
Lisätiedot29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja
UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä
LisätiedotHenkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016
Kaupunginhallitus 3.10.2016 Liite 2 363 Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kh 3.10.2016 Raportti lokakuussa 2016 Eläkkeelle jää vuonna 2016 (tammi-joulukuu) 81 työntekijää
LisätiedotHenkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan:
Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: http://www.salpaus.fi/kuntayhtyman-henkilostokertomus/sivut/default.aspx Henkilöstömäärä Henkilöstömäärässä huomioidaan myös osa-aikaeläkkeellä, sairauslomalla,
LisätiedotMitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.
Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.fi 2 3 4 Työterveydestä on tullut sairaanhoitoa 5 Työkykynäkymä suuri työkykyriski
LisätiedotIIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS
IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kunnanhallitus 26.5.2015 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI / HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 2.1.
LisätiedotKh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32
Henkilöstöraportti 2014 Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4-6 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma
Lisätiedot-4,8-2,2-0,9 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 18,3 804, ,0 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta
Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut viraston sisällä2016 Tarkastelujoukko: 621011 VarastokirjastoViraston org. rakenne Virastotyyppi: 47 Kulttuuripalvelut Virasto VirastotyyppiYksikköValtio HENKILÖSTÖRESURSSIT
LisätiedotYhteensä Minimi Alakvartiili Q1
Taso 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä 237 123219 1,0 8,0 33,5 108,0 7390,0 123219 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana
LisätiedotYhteensä Minimi Alakvartiili Q1
Taso 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä 252 122200 1,0 14,0 43,0 118,3 7819,0 122200 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -0,8-100,0-4,1 0,0 4,5 528,6-0,8 Henkilötyövuosien
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita
LisätiedotHenkilöstöön panostaminen
Henkilöstöön panostaminen Tavoitteet vuodelle 2014 Kehitetään sisäisiä toimintamalleja tehostamaan parhaiden käytäntöjen ja osaamisen jakamista. Jatketaan työvälineiden ja järjestelmien kehitystyötä tukemaan
LisätiedotTyöyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista
Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Jyväskylän kaupunki Henkilöstöhallinto Sisältö: 1. Henkilöstötyön keskeiset sisällöt 2. Miksi työyhteisön pelisäännöt? 3. Työhyvinvoinnin määritelmä
LisätiedotHENKILÖSTÖKERTOMUS 2012
HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne 2 1.1 Henkilöstön määrä 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma 4 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma 4 1.4 Henkilöstön ikä 6 1.5 Henkilöstökulut
LisätiedotPOMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016
POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....
LisätiedotKoulutussuunnitelma 2016
Koulutussuunnitelma 2016 nurmes.fi SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 1.1 Suunnitelman laatiminen ja seuranta... 1 2 KOULUTUSSUUNNITELMA... 1 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne sekä arvio näiden kehittymisestä... 1
LisätiedotTYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän
Lisätiedot1 Johdanto. 2 Henkilöstön määrä ja rakenne. 2.1. Henkilöstön määrä
1 1 Johdanto Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa vuosittain luottamushenkilöille, esimiehille ja henkilöstölle kokonaiskuva henkilöstön määrästä ja rakenteesta. Se sisältää määrällistä perustietoa henkilöstön
LisätiedotSYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus
SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön
LisätiedotSYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus
SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 5 2.4.
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 997/2017 01.00.02.00 83 Henkilöstökertomus vuodelta 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja
LisätiedotHenkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut viraston sisällä 2015 Tarkastelujoukko: Varastokirjasto Viraston org. rakenne
HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä 21 807 73676 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -16,0 3,2-6,5 Henkilötyövuosien määrä vuoden 22,7 806,0 73132,0 Henkilötyövuosien
LisätiedotYksikkökustannuksia laskettaessa on käytetty aina ko. raportissa olevaa henkilöstömäärää.
Henkilöstöraportti 2012 1 Sisällys 1. Johdanto 2 1.1. Käsitteitä..... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 2.1. Henkilöstö toimialoittain 2008 2012. 4 2.2. Vakinainen ja määräaikainen henkilöstö
LisätiedotYhteensä Minimi Alakvartiili Q1
Taso 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä 286 120931 2,0 26,0 58,0 137,3 7825,0 120931 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 13,5-1,0-100,0-4,8 0,0 3,8 383,3-1,0
LisätiedotPalvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta
1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,
LisätiedotTyöhyvinvointi Kotkassa Jorma Haapanen
Työhyvinvointi Kotkassa Jorma Haapanen Kotkan kaupunki Perustettu vuonna 1879 Kotka, Karhula ja Kymi yhdistyivät 1977 Asukkaita noin 55.000 Kokonaispinta-ala 950km2, maata 271km2, merta 678km2 Rantaviivaa
LisätiedotSYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007
SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 5 2.4.
LisätiedotVarhaisen välittämisen
Varhaisen välittämisen malli käytännössä Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Sirpa Parantala Henkilöstökoordinaattori SP Mikkelin keskussairaala Moision sairaala Sairaansijat ja hoitopaikat Sairaansijat yhteensä
LisätiedotYhteensä Minimi Alakvartiili Q1
: Hallinnonala 24 Ulkoasiainministeriö (hala) HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 1549 1549 561,0 667,8 774,5 881,3 988,0 78767 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden
LisätiedotHENKILÖSTÖKERTOMUS 2014
HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 1 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 4 3. Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset
LisätiedotTIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA
TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto
LisätiedotYhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja
Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012
LisätiedotHenkilöstömäärät. Ikäjakauma. Poissaolot. Työtapaturmat. Henkilöstömenot
Henkilöstömäärät Ikäjakauma Poissaolot Työtapaturmat Henkilöstömenot Henkilöstömäärän kehitys 2014 2015 2016 2017 Kokonaishenkilöstömäärä 31.12. 972 987 977 950 Muutos edellisestä vuodesta + 15-10 - 27
LisätiedotTilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista
Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 15.8.2018 Kevassa tehdyt valtion eläkejärjestelmää koskevat eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina
LisätiedotWin Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia
Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Satu Huber 17.11.2011 17.11.2011 1 Kysymys Jos yrityksenne palkkasumma on > 30mio 30 vuotias henkilö jää työkyvyttömyyseläkkeelle; palkka
LisätiedotSYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006
SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 4 2.4.
LisätiedotPÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA
Pöytyän kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2018 2 PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 3 1. Tausta Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset tulivat voimaan 1.1.2014.
LisätiedotHyvinvointi työkyvyttömyyden. ennaltaehkäisyssä Hyvinvointipäällikkö Liisa Ilvesmäki VRY/HR
Sisäinen Hyvinvointi työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyssä 7.11.2017 Hyvinvointipäällikkö Liisa Ilvesmäki VRY/HR VR Group Sisäinen VR-konsernin henkilöstö 7 600 työntekijää, naisia 17,9% Eläkkeelle siirtyy
LisätiedotHenkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:
JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain
LisätiedotSIILINJÄRVEN KUNTA Henkilöstökertomus 2014
SIILINJÄRVEN KUNTA Henkilöstökertomus 2014 Johtoryhmä 27.4.2015 Yhteistyötoimikunta 29.5.2015 xx Tarkastuslautakunta 19.5.2015 Khall 4.5.2015 xxx Kvalt 8.6.2015 xx Sisällys 1 Esipuhe... 3 2 Henkilöstöresurssit...
LisätiedotKAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella
LisätiedotHenkilöstöraportti. Tilastotiedot
Henkilöstöraportti 31. 5. 2019 Tilastotiedot 2018 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö
LisätiedotSYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus
SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1 Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2010 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä
LisätiedotTilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista
Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 15.8.2018 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina
Lisätiedot