Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016"

Transkriptio

1 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

2 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina Henkilöstön poissaolot, sairauspoissaolojen ennaltaehkäisy ja työhönpaluun tukeminen 5. Kelan työantajalle maksamat sairauspäivärahat ja työantajan maksamat varhe-maksut 6. Henkilöstön lisä- ja ylityöt Henkilöstön koulutus, työterveyshuolto sekä tyky-toiminta 2

3 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain Juuan kunnan palveluksessa vakinaisessa palvelusuhteessa oli yhteensä 338 henkilöä. Vuoden 2016 aikana kunnan vakituisen henkilökunnan määrä pysyi ennallaan. Uusia vakituisia henkilöitä palkattiin vuonna 2016 hallinnon palvelualueelle 4, sivistyksen palvelualueelle 7, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelualueelle 11 ja tekniselle palvelualueelle 2. Vakituisista palvelussuhteista erosi yhteensä 24 henkilöä, josta 17 siirtyi eläkkeelle. Juuan Kaukolämpö Oy:n käynnistyessä yksi vakituinen kunnan työntekijä siirtyi yhtiön palvelukseen. Vuoden 2017 alusta lukien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelualueen koko henkilökunta siirtyi Siun soten palvelukseen. Määräaikaista henkilöstöä on palkattu pääsääntöisesti vain vakinaisen henkilökunnan sijaisiksi esim. virkavapaiden, työlomien, sairauslomien sekä vuosilomien ajalle. Määräaikaista henkilöstöä on palkattu pääsääntöisesti vain vakinaisen henkilökunnan sijaisiksi esim. virkavapaiden, työlomien, sairauslomien sekä vuosilomien ajalle. Määräaikaista henkilökuntaa oli vuoden 2016 aikana kunnan palveluksessa keskimäärin 105 henkilöä, määräaikainen henkilökunta pitää sisällään kaikki myös lyhyet muutaman päivän sijaisuudet. Määräaikainen henkilökunta jakaantui palvelualueille seuraavasti: Hallinnon palvelualue 3 hlöä 4 hlöä Sosiaali -ja terveydenhuollon palvelualue 58 hlöä 60 hlöä sivistyksen palvelualue 36 hlöä 33 hlöä tekninen palvelualue 6 hlöä 8 hlöä 3

4 2. Vakinaisen henkilöstön ikä- ja sukupuolirakenne Vakinaisen henkilöstö keski-ikä oli ,3 vuotta ja yli 50 vuotiaita oli 58,6 % henkilöstöstä. Hallinnon palvelualueen henkilöstön keski-ikä oli 50,4 vuotta, sosiaali- ja terveyden huollon palvelualueen 49,2 vuotta, sivistyksen palvelualueen 48,7 vuotta ja teknisen palvelualueen 52,3 vuotta. Kunta-alan vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli lokakuussa ,9 vuotta. Palvelualueittain sukupuolijakauma oli seuraava: naisia miehiä hallinnon palvelualue, 82,2 % 18,8 % 4

5 sosiaali -ja terveydenhuollonpalvelualue 93,5 % 6,5 % sivistyksen palvelualue 89,7 % 10,3 % tekninen palvelualue 9,1 % 90,9 % 3. Henkilöstömenot vuosina Palkat ja palkkiot , , ,00 Eläkemaksut , , ,00 Muut , , ,00 henkilöstösivukulut Yhteensä , , ,00 Henkilöstömenot sisältävät sekä vakinaisen että määräaikaisen henkilökunnan henkilöstömenot. Henkilöstömenot pienenivät edellisvuodesta noin 1,1 % eli hieman yli euroa. Henkilöstömenot pienenivät erityisesti sivistyksen palvelualueella. Lisäksi tilapäisen henkilökunnan palkkaamiseen kiinnitettiin aiempaa enemmän huomiota koko kunnan tasolla. Palkkasumma pieneni tilapäisen henkilökunnan osalta eurolla, sijaisten osalta palkkasumma pysyi ennallaan edellisvuoteen verrattuna. Työnantajan maksamat työttömyysvakuutusmaksut kasvoivat edellisvuodesta noin eurolla. 5

6 4. Henkilöstön poissaolot, sairauspoissaolojen ennaltaehkäisy ja työhönpaluun tukeminen POISSAOLOT Hallinnon palvelualue Vakinainen henkilökunta palvelualueella Sairauspoissaolot sairauspoissaolot pv / hlö 7,5 20,9 25,9 Vuosilomat Lakisääteiset 294 Sivistyksen palvelualue Vakinainen henkilökunta palvelualueella Sairauspoissaolot sairauspoissaolot pv / hlö 10,2 19,5 19,3 Vuosilomat Lakisääteiset Sosiaali- ja terv.huollon palvelualue Vakinainen henkilökunta palvelualueella Sairauspoissaolot sairauspoissaolot pv / hlö 25,1 24,1 25,2 Vuosilomat Lakisääteiset Tekninen palvelualue Vakinainen henkilökunta palvelualueella Sairauspoissaolot sairauspoissaolot pv / hlö 14,0 14,5 14,9 Vuosilomat Lakisääteiset KOKO KUNNAN HENKILÖSTÖN POISSAOLOT SYYN MUKAAN KALENTERIPÄIVIÄ Vakinainen henkilökunta yhteensä kunnassa Sairauspoissaolot sairauspoissaolot pv / hlö 17,7 21,5 22,3 Vuosilomat Lakisääteiset Sairauspoissaolot kasvoivat vuodesta 2015 noin 3 % ja kasvu tapahtui liki kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveyden huollon palvelualueella. 6

7 Sairauspoissaolojen kasvu vuodesta 2015 tapahtui 8-29 päivän, päivän ja päivän poissaoloissa. Vastaavasti vähennystä tapahtui pitkissä yli 91 päivän ja yli 180 päivän poissaoloissa. Sairauspoissaolojen seurantaa parannettiin vuoden 2016 alusta lukien siten, poissaolot on käyty kuukausittain läpi johtoryhmässä. Kunnanhallitus hyväksyi sairauspoissaolojen hallintamallin joka on työhyvinvoinnin ja johtamisen väline. Sairauspoissaolojen hallintamallin mukaisella ohjeistuksella luodaan yhteiset pelisäännöt työyhteisöön ja tuetaan esimiesten työtä. Muita keskeisiä työhyvinvointia edistäviä toimintamalleja kunnassa ovat työhyvinvoinnin aktiivisen tuen toimintamalli (varhainen tuki, tehostettu tuki ja työhön paluun tuki). Sairauspoissaolojen hallinta vaatii aktiivista yhteistyötä työn antajan ja työterveyshuollon välillä. Sairauspoissaolojen hallinnassa on kyse sairauspoissaolojen ennaltaehkäisystä, työkykyä ja työhyvinvointia vaarantavien tekijöiden varhaisesta havaitsemisesta ja niiden poistamisesta, oikea-aikaisesta hoitoon ohjaamisesta sekä työkyvyn ja työhön paluun tuesta. Työterveyshuolto on ollut tiivisti mukana henkilökunnan terveydentilan pohjalta tehtävissä työjärjestelyissä, osasairausloman hakemisessa ja osasairauslomalta paluun tukemisessa, sekä työkokeiluissa ja työkykyneuvotteluissa. Vuonna 2016 osasairauspäivärahan kautta työhön palanneita oli 15 henkilöä. Työjärjestelyjä toteutettiin 10 henkilölle, työkokeiluja oli 5 henkilölle. Työkykyneuvotteluja käytiin vuonna 2016 yhteensä 45 henkilön osalta. Työkykyneuvottelun määrä kasvoi edellisvuodesta merkittävästi, vuonna 2015 työkykyneuvotteluja oli 22 henkilön osalta. 7

8 5. Kelan työantajalle maksamat sairauspäivärahat ja työantajan maksamat varhe-maksut Kela maksaa sairauspäivärahan työnantajalle, kun työnantaja maksaa työsuhteen ehtojen perusteella työtekijälle sairausajan palkkaa. Varhemaksut ja työssä jaksamisen ja työhön palaamisen tukeminen Varhaiseläkemenoperusteista (varhe-maksu) maksua maksaa työnantaja, kun työntekijä jää työkyvyttömyyseläkkeelle, yksilölliselle varhaiseläkkeelle tai kuntoutustuelle. Maksu perustuu varhaiseläkkeistä aiheutuviin menoihin ja palkkasummiin, paitsi pienillä työnantajilla, joilla varhaiseläkemaksu on kiinteä prosenttiosuus palkkasummasta. Työnantaja voi pyrkiä pienentämään varhaiseläkkeistä aiheutuvia maksuja tukemalla työntekijöidensä työssä jatkamista ja tarjoamalla vaihtoehtoja varhaiseläkkeille. Työkyvyttömyyseläkkeestä koituva varhe-maksu voidaan usein välttää, kun työntekijän työkyvyn menetyksen uhkaan kiinnitetään huomiota hyvissä ajoin. Työtä keventämällä tai työtehtäviä muuttamalla työkykyä voidaan ylläpitää, ja työntekijä voi jatkaa työssä pidempään. Vuoden lopussa 2016 osatyökyvyttömyyseläkkeellä oli yhteensä 26 työntekijää. 8

9 Juuan kunnan maksamat varhe - maksut 6. Henkilöstön ylityöt YLITYÖT 2014 YLITYÖT 2015 YLITYÖT 2016 Tunnit Tunnit Tunnit HALLINTO 0,00 0,00 8,66 SIVISTYS ylityöt 151,55 111,86 118,83 SOSIAALI ylityöt 578,83 662,62 538,79 TERVEYS ylityöt 85,1 49,85 103,44 SOS.TERV YHT ylityöt 663,93 712,47 642,23 9

10 TEKNINEN YHT. ylityöt 808,37 899,98 642,23 YLITYÖT YHT 1623, , ,95 Ylitöiden määrä oli pienempi kuin vuosina 2014 ja Ylitöitä tehdään vain pakottavissa tilanteissa ja ainoastaan esimiehen määräyksestä, sen vuoksi ylitöiden määrä vaihtelee vuosittain.tilanne että ylitöitä ei syntyisi lainkaan on miltei mahdotonta, sillä liki kaikissa työyhteisöissä syntyy vuoden aikana tilanteita, joissa yli tai lisätöiden tekeminen on välttämätöntä. Esimiesten on seurattava aktiivisesti ylitöiden kertymistä, jottei niiden määrä nosta kenenkään työn kuormittavuutta kohtuuttomasti. 7. Henkilöstön koulutus, työterveyshuolto sekä tyky-toiminta Henkilöstön koulutus Vuonna 2016 Henkilöstön koulutuspäivä oli yhteensä 350 kpl ja kustannukset olivat noin euroa. Tästä sosiaali- ja terveystoimen lakisääteisen täydennyskoulutuksen osuus oli puolet. Muilta osin koulutukset koostuvat pääasiassa ammattiin liittyvästä ajankohtais -ja ohjelmistokoulutuksista. Työterveyshuolto Työterveyshuollon kustannukset vuodelta olivat noin euroa. Kustannukset kasvoivat noin 5 % edellisvuodesta. Työnantaja saa Kelalta korvausta työterveyshuollon ja sairaanhoidon kustannuksista. Korvattavia kustannuksia ovat työterveyshuollon pääasiallisen palvelujen tuottaminen sekä tarvittavat erillispalvelut, kuten työterveyshuollon ammattihenkilöiden (työterveyslääkäreiden ja -hoitajien) ja heidän tarvitsemiensa asiantuntijoiden palveluista, työterveysaseman varustamisesta ja ylläpidosta ensiapuvalmiuden ylläpitämisestä sekä muusta työterveyshuollon toteuttamiseksi tarpeellisesta voimavarojen käytöstä. Kustannukset jaetaan kahteen korvausluokkaan: Korvausluokkaan I kuuluvat ehkäisevän toiminnan ja työntekijöiden työkykyä ylläpitävän toiminnan kustannukset, joita syntyy mm. työpaikkaselvityksistä, työpaikkakäynneistä, terveystarkastuksista ja työterveyteen liittyvästä neuvonnasta. Korvausluokkaan II kuuluvat työterveyshuollon lisäksi järjestetyn yleislääkäritasoisen sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon kustannukset. Vuonna 2015 kustannukset olivat 1. korvaus-luokassa noin ja 2. korvausluokassa noin

11 Vuonna 2016 kustannukset olivat 1. korvaus-luokassa noin ja 2. korvausluokassa noin Kunta saa Kelan maksamia korvauksia em. mainituista kustannuksista seuraavasti: luokka 1 noin euroa luokka 2 noin euroa Terveystarkastuksia lääkärin vastaanotolla 142 kpl ja terveydenhoitajalla 121 kpl Työpaikkaselvityksiin käytettiin lääkärin, työterveyshoitajien, työfysioterapeutin ja työpsykologin panosta. Sairaanhoitokäyntejä lääkärin vastaanotolla oli 800 kpl, terveydenhoitajalla 362 ja erikoislääkäreiden vastaanotolla 19 kpl. Tykytoiminta Henkilöstölle jaetaan ohjelma Tyky-toimista vuosittain alkusyksystä. Työkykyä ylläpitävä toimintana työnantaja on mm. kustantanut henkilöstölle kuntosali-kortin tai vaihtoehtoisesti kansalaisopiston kurssin. Lisäksi palvelualueittain järjestettiin virkistysiltapäivä liikunnan ja yhdessäolon merkeissä. Syksyllä 2016 järjestettiin palvelualueiden yhteinen virkistyiltapäivä Simpauttajan liikuntapuistossa sekä joulukuussa 2016 pikkujoulut. 11

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kaupunginhallitus 3.10.2016 Liite 2 363 Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kh 3.10.2016 Raportti lokakuussa 2016 Eläkkeelle jää vuonna 2016 (tammi-joulukuu) 81 työntekijää

Lisätiedot

Aktiivisen tuen avaimet

Aktiivisen tuen avaimet SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Aktiivisen tuen avaimet Työntekijän työhyvinvoinnin tukeminen Ammatillinen kuntoutus Työntekijällä on sairauden vuoksi uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina. Ammatillisen

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90 Tanja Vuorela, ylilääkäri 6.11.2012 Osallistava työterveyshuolto 2. Suunnittelu 3. Toiminta Varhainen tuki: Sairauspoissaolojen seuranta Hälytysrajat Esimiesvalmennus

Lisätiedot

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Hyvinvointia maakuntaan VIII, Hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla seminaari 21.1.2015 Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Kirsti Hupli, Työterveyshuollon ylilääkäri Etelä-Karjalan Työkunto Oy

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta 2015 Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset, työpaikkakäynnit) Muu ennaltaehkäisevä työterveyshuolto

Lisätiedot

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2015

Henkilöstötilinpäätös 2015 Henkilöstötilinpäätös 2015 Henkilöstötilinpäätös 2015 Sisällys HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 SITRAN TYÖELÄMÄPALKINTO 2015... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET

Lisätiedot

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi henkilöstötilinpäätös 2014 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖ... 1 1.1. Vakinainen henkilöstö toimialoittain

Lisätiedot

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013

Lisätiedot

Varhaisen välittämisen

Varhaisen välittämisen Varhaisen välittämisen malli käytännössä Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Sirpa Parantala Henkilöstökoordinaattori SP Mikkelin keskussairaala Moision sairaala Sairaansijat ja hoitopaikat Sairaansijat yhteensä

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja Jyväskylän kaupunki. Päivi Mazzei Kuntoutusasiantuntija

Käytännön ratkaisuja Jyväskylän kaupunki. Päivi Mazzei Kuntoutusasiantuntija Käytännön ratkaisuja Jyväskylän kaupunki Päivi Mazzei Kuntoutusasiantuntija 12.9.2016 9.9.2016 Materiaali Jyväskylän kaupunki ja sen käytännöt Työkyvyn hallintamalli / ammatillisen kuntoutuksen oppaat

Lisätiedot

Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.

Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel. Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.fi 2 3 4 Työterveydestä on tullut sairaanhoitoa 5 Työkykynäkymä suuri työkykyriski

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

Työhyvinvoin) ja kuntoutus

Työhyvinvoin) ja kuntoutus Työhyvinvoin) ja kuntoutus Ratuke syysseminaari 11.11.2010 Tiina Nurmi- Kokko Rakennusliitto Työhyvinvoin) Työ on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa, terveyttä edistävässä ja työuraa tukevassa työ- ympäristössä

Lisätiedot

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle Työterveys Nurmeksen kaupunki Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ajalle 1.1.2017-31.12.2021 Toimintasuunnitelma tulee käsitellä työpaikalla yhteistoimintamenettelyn edellyttämällä tavalla. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Kehittämisasiantuntija Työterveyshoitaja Leena Haakana Helsingin kaupungin työterveyskeskus 1 Työterveyshuollon näkökulma Työn ja terveyden

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014

KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014 KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014 Henkilöstöjohtaja Riitta Hallberg Puh. 044-4598946, riitta.hallberg@saarikka.fi Perustietoja Saarikasta: - Tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja - 5 kunnan

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNKI. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2015

JUANKOSKEN KAUPUNKI. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2015 JUANKOSKEN KAUPUNKI Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2015 Vuoden 2014 alusta tuli voimaan Laki taloudellisesta tuesta ammatillisen osaamisen kehittämisestä sekä muutos Lakiin työnantajan ja henkilöstön

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 5 2.4.

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille

Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Finlandia-talo / webinaari 26.9.2014 Reija Jääskeläinen etuuspäällikkö Työterveyshuollon korvausjärjestelmän tavoitteet (1/2) Edistää, kannustaa ja ohjata

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen,

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 121 251/01.01.01.00/2016 Vakansseista luopuminen Kuntayhtymän hallitus 121 Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen@kuh.fi,

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne 2 1.1 Henkilöstön määrä 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma 4 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma 4 1.4 Henkilöstön ikä 6 1.5 Henkilöstökulut

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

AKTIIVINEN TUKI TYÖYHTEISÖSSÄ NÄIN SE SAATIIN TOIMIMAAN

AKTIIVINEN TUKI TYÖYHTEISÖSSÄ NÄIN SE SAATIIN TOIMIMAAN AKTIIVINEN TUKI TYÖYHTEISÖSSÄ NÄIN SE SAATIIN TOIMIMAAN Pitkäjänteinen työturvallisuustyö kunta-alalla - sanoista teoiksi 24.9.2013 Tampere vs.työhyvinvointipäällikkö Satu Haapakoski Henkilöstöpalvelut

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Pirkko Mäkinen, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 4 2.4.

Lisätiedot

Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön

Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön -etukäteiskyselyn tulokset -kokemukset Kaari-laskurista Risto Kaartinen Dmitry Poletaev Työterveyspäivän ennakkokyselyn vastaukset

Lisätiedot

Westenergy Oy Ab. Edelläkävijä energiatehokkuudessa. Energiatie Koivulahti

Westenergy Oy Ab. Edelläkävijä energiatehokkuudessa. Energiatie Koivulahti Edelläkävijä energiatehokkuudessa Omistaa ja ylläpitää jätteenpolttolaitosta Mustasaaressa. Viiden kunnallisen jätehuoltoyhtiön omistama. Toiminta-alue n. 50 kuntaa, joissa noin 400 000 asukasta. Yhteistyökumppani

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

Työhyvinvointi yhtymässä 2013

Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Marita Simola työhyvinvointipäällikkö 25.4.2013 Yhtymän työhyvinvointisuunnitelman painopistealueet vuosina 2012-2013 1. Hyvinvoiva työyhteisö, työyhteisön toimivuus. 2. Mahdollistaa

Lisätiedot

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Marjo Sinokki Työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon ja terveydenhuollon EL EI SIDONNAISUUKSIA Tänään pohditaan Taustaa Työkyky Yhteistyö

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri

Lisätiedot

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi 1. Tavoitteet Aktiivisen varhaisen tuen toimintamallin on tarkoituksena toimia työvälineenä esimiehille asioiden puheeksi ottamisessa

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee

26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee 26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Helena Alkula, palvelupäällikkö, Varma Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Arja Iisakkala, asiakaspalvelupäällikkö, Varma 30 Työnantaja työterveyshuolto:

Lisätiedot

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen? Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?, dos., lääkintöneuvos Työsuojeluosasto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 20.1.2017 Keskusteluteemat 14.12.2016 Säätytalo Maakunnan oman henkilöstön työterveyshuollon

Lisätiedot

Työterveyshuollon välineet työkyvyn tukemisessa. Työterveyslääkäri Visa Kervinen Työurien pidentäminen ja työkykyjohtaminen 12.9.

Työterveyshuollon välineet työkyvyn tukemisessa. Työterveyslääkäri Visa Kervinen Työurien pidentäminen ja työkykyjohtaminen 12.9. Työterveyshuollon välineet työkyvyn tukemisessa Työterveyslääkäri Visa Kervinen Työurien pidentäminen ja työkykyjohtaminen 12.9.12 12.9.2012 Työterveyshuollon välineet työkyvyn tukemisessa Onko työterveyshuoltoa?

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010

Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 Hyväksytty johtokunta 9.5.2011 61 TYÖTERVEYSHUOLLON TUOTEHINNAT 1.9.2010 1 ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA TUOTE HINTA SISÄLTÖ Työpaikkaselvitys 28 e/ alkava ½ tuntia työterveyshoitaja, työfysioterapeutti *

Lisätiedot

Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki

Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017 Saarijärven kaupunki 1. Työsuojelun tavoitteet Työpaikan työsuojelutoiminta perustuu työturvallisuuslakiin (738/2002) sekä lakiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO, KELAN KORVAUSLUOKKA I Työpaikkaselvitys, työpaikkakäynti,

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty sosiaali-ja terveyslautakunnan kokouksessa x.x.2015 TERVEYDEN JA TYÖKYVYN EDISTÄMINEN JA TUKEMINEN, KELAN KORVAUSLUOKKA I Työpaikkaselvitys,

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...

Lisätiedot

Työhyvinvointia työpaikoille

Työhyvinvointia työpaikoille Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 8 julkaisutapa 7 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 9 8 Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon

Otsikko Sivu. 8 julkaisutapa 7 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 9 8 Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2015 1 Työsuojelutoimikunta 16.06.2015 Aika 16.06.2015 klo13:04-14:25 Paikka NordLab yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Etua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa

Etua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä on Vautsin osahanke Tavoitteena Tukea eri-ikäisten jaksamista ottamalla huomioon eri ikäkausien vahvuudet ja erityistarpeet Parantaa valmiuksia ikäjohtamiseen

Lisätiedot

Päätoimisia vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 412, mikä oli 8 henkeä pienempi kuin edellisvuonna.

Päätoimisia vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 412, mikä oli 8 henkeä pienempi kuin edellisvuonna. 1/19 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2.1. Henkilöstön määrä ja rakenne 2.1.1. Henkilöstön määrä Vakinaisen henkilöstön määrä 31.12.2015 oli 336, muutos edellisvuoteen oli + 5 henkilöä. Määräaikaisten (sis. palkkatuella

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1 Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2010 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä

Lisätiedot

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Kirsi Ahola Työhönpaluuta kannattaa tukea organisaation toimin Valtaosa sairastuneista haluaa palata takaisin töihin toivuttuaan. Mitä pidemmäksi mielenterveyssyistä

Lisätiedot

Ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Yt-ryhmä Kunnanhallitus

Ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Yt-ryhmä Kunnanhallitus kehittäminen Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2017 Yt-ryhmä 7.12.2016 30 Kunnanhallitus 2 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Henkilöstösuunnitelma... 4 Henkilöstörakenne... 4 Osa-aikaiset työntekijät...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

TYÖTERVEYDENHUOLTO JA TYÖTERVEYSKORTTI

TYÖTERVEYDENHUOLTO JA TYÖTERVEYSKORTTI TYÖTERVEYDENHUOLTO JA TYÖTERVEYSKORTTI Tämä pieni opas työterveydenhoitoon. Rakennusliitto ry Edunvalvontaosasto Tiina Nurmi-Kokko, sosiaalisihteeri Tapio Jääskeläinen, työsuojelusihteeri Kuvat Tapio Jääskeläinen

Lisätiedot

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja

Lisätiedot

Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1.

Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1. Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1.2016 ALKAEN Juuan terveyskeskuksen työterveyshuolto tuottaa laadukkaita,

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT

HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT 19.5.2009 Eeva-Liisa Putkinen Työhyvinvointiyksikkö Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Tekijöitä, jotka vaikuttavat työkykyyn Vaikutusmahdollisuus omaan työhön

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2013

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2013 Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2013 1 Sisällys 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 1.1. Henkilöstön määrä 31.12.... 3 1.2. Henkilötyövuodet 2013... 3 1.3. Ikä- ja sukupuolijakauma... 5 2. HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Leila Rautjärvi, koulutuspäällikkö, tth Selina Selin, työterveyshuollon erikoislääkäri Systemaattista seulontaa voidaan tehdä

Lisätiedot

SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 2002

SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 2002 SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 22 Vuonna 22 talouden kasvuvauhti hidastui hieman, mikä näkyi myös henkilöstömäärän kehityksessä. Koulutusrintamalla vuosi oli kuitenkin aktiivinen. Yhtäältä tämä johtui

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014 HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014 TAUSTAA Kunnan toimialalla henkilöstö on tärkein resurssitekijä. Menestykseen kunta tarvitsee motivoituneen ja osaavan henkilöstön. Valtuuston asettamien tavoitteiden saavuttaminen

Lisätiedot

TYÖ- TERVEYS- HUOLTO. Työterveyshuolto on jokaisen työntekijän oikeus. Sen järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus.

TYÖ- TERVEYS- HUOLTO. Työterveyshuolto on jokaisen työntekijän oikeus. Sen järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. TYÖ- TERVEYS- HUOLTO Työterveyshuolto on jokaisen työntekijän oikeus. Sen järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. u Työnantajan on järjestettävä työntekijöilleen työterveyshuolto. u Työnantajan,

Lisätiedot

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2015

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2015 Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2015 Sisällys 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 1.1. Henkilöstön määrä 31.12.... 2 1.2. Henkilötyövuodet 2015... 3 1.3. Ikä- ja sukupuolijakauma... 3 2. HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

Asiakaskyselyn 2014 tulokset

Asiakaskyselyn 2014 tulokset Asiakaskyselyn 2014 tulokset Työterveys Akaasia teki keväällä 2014 asiakaskyselyn. Kysely lähetettiin 664 työterveyshuollon asiakkaan yhteyshenkilölle Webropol kyselynä sähköpostin välityksellä. Kyselyyn

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI

TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI 1 TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI Satu Myller, vastaava työterveyshoitaja Joensuun Työterveys Savuton Pohjois-Karjala työryhmän jäsen Siun Soten työterveyden asiakkuusvastaava 1.1.2017 2.11.2016

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki TYÖHYVINVOINTI Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen Neljän kunnan liitos Toiminta-ajatus: Henkilöstö- ja koulutuspolitiikan keinoja hyväksi käyttämällä luoda henkilökunnalle edellytykset hyvän palvelun tuottamiseen

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2014

Henkilöstötilinpäätös 2014 Henkilöstötilinpäätös 2014 Henkilöstötilinpäätös 2014 Sisällys HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET JA MÄÄRÄ-AIKAISET... 3 KOKO- JA OSA-AIKAISET...

Lisätiedot

Kyhallitus 19.1.2012 14 VARHAISEN TUEN MALLI. Ohjeita työhyvinvoinnin edistämiseksi

Kyhallitus 19.1.2012 14 VARHAISEN TUEN MALLI. Ohjeita työhyvinvoinnin edistämiseksi Kyhallitus 19.1.2012 14 VARHAISEN TUEN MALLI Ohjeita työhyvinvoinnin edistämiseksi SISÄLTÖ sivu 1. Johdanto 1 2. Työntekijän huolenpito työkyvystään 1 3. Varhainen tuki luo hyvinvointia ja säästää kustannuksia

Lisätiedot

Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli. Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila

Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli. Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila Varhainen välittäminentyöhyvinvoinnin johtamisen keinona Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila Johdanto Tarkoitus

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011

PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011 PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 1.1. Henkilökunta toimielimittäin 31.12.2011... 3 1.2. Henkilöstömäärän kehitys toiminnoittain 2008 2011... 4 1.3. Henkilökunnan

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ennaltaehkäisyn edistämisen priorisointi - miksi se on niin vaikeaa? Jorma Mäkitalo, Osaamiskeskuksen johtaja Oma ammattihistoria lääket lis Oulun yliopisto 1986 työterveyshuollon erikoislääkäri

Lisätiedot

1 Henkilöstön määrä ja rakenne

1 Henkilöstön määrä ja rakenne HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 1.1 Henkilöstön määrä... 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma... 4 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma... 5 1.4 Henkilöstön ikä... 9 1.5

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.29 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 4.5.29 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODESTA 28 Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (2/18) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot