HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014"

Transkriptio

1 HENKILÖSTÖKERTOMUS

2 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset 7 7. Työaika ja työpanos 8 Julkaisija: Kymenlaakson Liitto Karhulantie 36 B, PL 35, KOTKA Faksi Julkaisu C:96 Henkilöstökertomus 2014 ISBN ISBN (PDF) ISSN Kotka 2015 Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto

3 3 1. Johdanto Kymenlaakson Liiton aluekehitys ja aluesuunnittelutehtävissä sekä sisäisissä tukipalveluissa työskentelee 20 toimihenkilöä. Kymenlaakson kesäyliopistossa työskentelee 5 henkilöä. Kertomusvuonna määräaikaisiin työsuhteisiin palkattuja työntekijöitä oli hankkeissa kaksi (RdSp hanke ja ammatillisen koulutuksen selvitystyö) ja kaksi rakennerahastotehtävissä (työsuhde päättyy ). Syyskuussa 2014 Uudenmaan liiton kanssa tehtiin sopimus Euroopan unionin rakennerahastojen välittävän toimielimen tehtävien ja eräiden muiden tehtävien hoidosta Etelä Suomen maakuntien liitoissa ohjelmakaudella Muodolliset EAKRrahoituspäätökset tekee Uudenmaan maakuntajohtaja Kymenlaakson maakuntahallituksen tosiasiallisen päätöksen mukaisesti. Uudella ohjelmakaudella maksatukset hoitaa Uudenmaan liitto. Uudella ohjelmakaudella rakennerahastovarojen määrä väheni edelliseen ohjelmakauteen verrattuna lähes 40 %. Ns. teknistä tukea on käytettävissä vain maakunnan yhteistyöryhmän kokouskuluihin noin vuodessa. Viime vuosina henkilöstön sairaspoissaolot ovat vuosittain lisääntyneet. Vuonna 2014 sairauspoissaolojen määrä oli 15 tpv/työntekijä (10 tpv vuonna 2013). Maakuntajohtaja kävi kehityskeskustelut johtoryhmän jäsenten kanssa. Aluekehityksen, aluesuunnittelun ja sisäisten tukipalvelujen vastuualueilla käytiin henkilöjohtamis ja arviointijärjestelmän mukaiset kehityskeskustelut tavoiteasetannan osalta sekä päivitettiin toimenkuvaukset. Kertomusvuonna laadittiin ensimmäistä kertaa henkilöstö ja koulutussuunnitelma sekä maakuntatalon pelastussuunnitelma. Henkilöstökertomus on osa vuodelta 2014 laadittua tilinpäätöstä. Kertomus tehdään viidennen kerran. Henkilöstökertomus noudattaa vuonna 2003 annettua kunta alan henkilöstöraporttisuositusta, joten se ei täysin vastaa vuonna 2013 annettua suositusta henkilöstövoimavarojen arvioinnista. Henkilöstöraportoinnin tavoitteena on tukea henkilöstöjohtamista, henkilöstön työhyvinvointia ja työn tuloksellisuutta. Raportissa on tunnuslukuja, jotka ovat Liitossa helposti saatavissa. Tunnuslukuja seurataan aikasarjana. Henkilöstöraportin tiedot ilmoitetaan vuosittain tilanteen mukaisena. Kotkassa Hallintopäällikkö Ulla Silmäri Kymenlaakson Liitto Maakunnan kehityksen kärjessä

4 4 2. Henkilöstön määrä ja rakenne Henkilöstöllä tarkoitetaan tässä Liiton palveluksessa olevaa viraston, kesäyliopiston sekä projektihenkilöstöä vuoden viimeisenä päivänä. Palvelussuhteen luonne Henkilöä % Henkilöä % Toistaiseksi Määräaikaiset Työllistetty Yhteensä Henkilöstön palvelussuhde on sovittu pääasiassa toistaiseksi (23). Määräaikaisessa työsuhteessa oli kolme; 1 projektihenkilö (ammatillisen koulutuksen selvitysmies) ja kaksi rakennerahastotehtävissä (maksatus). 26 henkilöä teki työtä kokoaikaisessa palvelussuhteessa henkilöstön määrä oli 26, joten kokonaismäärä vuoden aikana väheni yhdellä (yksi avoinna oleva vakanssi täyttämättä). Henkilöstön lukumäärä kustannuspaikoittain 2012 Virasto Itsehallinnoidut projektit Kesäyliopisto Yhteensä Ikä alle 30 v Henkilöä % Henkilöä % v v v Yhteensä Henkilöstön keski ikä on 53 vuotta (50,5 vuotta vuonna 2013). Henkilöstöstä 12 % on vuotiaita, 27 % on vuotiaita ja 61 % on 50 vuotta tai enemmän.

5 5 Palvelussuhteen pituus omalla työnantajalla Pituus vuosia Henkilöä % Henkilöä % Alle 4 v v v < Yhteensä Palvelussuhteen pituus Liitossa on 50 %:lla alle 14 vuotta ja 50 %:lla yli 15 vuotta. Määräaikaiset projektit osaltaan tuovat vaihtuvuutta palvelussuhteen pituuteen. Keskimääräinen palvelussuhteen kesto oli 13,7 vuotta vuonna 2013 ja 14,8 vuotta vuonna Vuoden aikana Liiton palvelukseen on tullut 1 uutta henkilöä (työsuhde päättyi ) ja palveluksesta on poistunut 3 henkilöä. Henkilöstön rekrytointi Kertomusvuonna yhtään vakanssia ei ollut haettavana. Määräaikaiseen selvitysmiehen työsuhteeseen palkattiin yksi henkilö. 3. Johtaminen Maakuntajohtaja johtaa Liiton toimintaa. Vastuualueiden esimiehiä ovat aluekehitysjohtaja, suunnittelujohtaja, hallintopäällikkö ja kesäyliopiston rehtori. Henkilöjohtamis ja arviointijärjestelmän mukaisesti esimiehet kävivät kehityskeskustelut painottuen tavoiteasetantaan vuodelle 2014 aluekehityksen, aluesuunnittelun ja sisäisten tukipalvelujen vastuualueilla. Samassa yhteydessä päivitettiin toimenkuvaukset. Talousarviossa vastuualueille asetetut toiminnalliset tavoitteet ohjaavat henkilöstön toimintaa. Virastolla pidetään kuukausittain henkilöstökokous, jossa käsitellään tehtävä ja organisaatiomuutoksiin, palkkaukseen, työsuojeluun, työhyvinvointiin liittyviä ja muita ajankohtaisia yhteisiä asioita. Vastuualueilla pidetään palavereja, joissa käsitellään hallituksen päätökset ja vastuualueen ajankohtaiset asiat.

6 6 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito Koulutustaso Henkilöä % Henkilöä % Keskiaste Alin korkea aste / alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Henkilöstö osallistuu säännöllisesti työ ja elinkeinoministeriön järjestämään rakennerahastokoulutukseen, maakuntakaavoitus ja taloushallintokoulutukseen. Kesäkuussa hyväksyttiin henkilöstön kanssa yhteistyössä valmisteltu henkilöstön koulutus ja osaamissuunnitelma. 5. Työhyvinvoinnin edistäminen Henkilöstön työhyvinvointia ylläpidetään mm: säännölliset palaverikäytännöt kattava kaikkien käytössä oleva asianhallintajärjestelmä riittävä ammatillinen osaaminen mm. täydennyskoulutuksella sisäinen koulutus työterveyshuolto hieronta ja fysioterapiapalvelut virkistystoiminta (talvi ja kesäliikuntaa sekä yhdessäoloa) työpaikkaruokailu (lounassetelit) liikunta ja kulttuurisetelit ajanmukaiset työvälineet (tietokoneet ja matkapuhelimet) henkilöstöoppaaseen on alkaen dokumentoitu henkilöstöhallinnon toiminnot

7 7 henkilöjohtamis ja arviointijärjestelmä kesäkuusta 2013 alkaen henkilöstö ja koulutussuunnitelma 2014 alkaen työsuojelun toimintaohjelma maakuntatalon pelastussuunnitelma 2014 alkaen Kymenlaakson terveysliikuntastrategia Työterveyshuolto Työterveyshuoltosopimus on tehty Kotkan Lääkärikeskus Oy:n kanssa. Työterveyshuoltokustannukset olivat ,15 (16.929,85 vuonna 2013). Työsuojelu Vuosille valittiin kaksi työsuojeluvaltuutettua ja heille kaksi varavaltuutettua. Työsuojelupäällikkönä toimii hallintopäällikkö. Työsuojelutoimikunta toimii myös yhteistoimintaelimenä. Työsuojelutoimikunta kokoontui kertomusvuonna yhden kerran. 6. Henkilöstökustannukset 2012 Palkat ja palkkiot tuloslaskelman mukaan , , ,60 Henkilöstösivukulut tuloslaskelman mukaan , , ,50 Henkilöstökulut yhteensä , , ,10 Teknisellä tuella katetaan kahden aluekehityssihteerin ja yhden maksatustarkastajan henkilöstökulut, jotka vuonna 2014 olivat ,77. Henkilöstökulujen osuus on 63 % kaikista toimintakuluista.

8 8 7. Työaika ja työpanos Koko henkilöstö tekee toimistotyöaikaa. Vuosina 2013 ja 2014 tehty työaika kalenteripäivinä on seuraava: Kalenterivuoden päivät (kaikkien v. 2013/2014 kk palkkaisten palvelussuhteet) pv pv lauantait, sunnuntait, arkipyhät pv pv = työpäivät pv pv vuosilomapäivät 905 pv 950 pv = säännöllinen vuosityöaika työpäivinä pv pv palkalliset poissaolot 317 pv 414 pv palkattomat poissaolot 54 pv 195 pv = tehty säännöllinen vuosityöaika työpäivinä pv pv Poissaolot sairauden perusteella olivat 401 työpäivää (keskimäärin 15 tpv/työntekijä). Vuonna 2013 poissaolot sairauden perusteella olivat 270 työpäivää (keskimäärin 10 tpv/työntekijä). Vuonna 2012 poissaolot sairauden perusteella olivat 196 pv (keskimäärin 7 tpv/työntekijä).

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 1 2 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 5 3. Johtaminen 6 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 7 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 7 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 1 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 4 3. Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2010

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2010 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2010 1 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 4 3. Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 1 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 4 3. Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2009

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2009 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2009 KYMENLAAKSON LIITTO Sisältö 1. Johdanto 1 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 2 3. Johtaminen 3 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 3 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 4 6.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2011... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 1 1.2 Henkilöstön määrä... 1 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 1 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

Toteuma

Toteuma 1 Kymenlaakson Liitto OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2013 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti Kh Kv Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...

Lisätiedot

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 3 2. VISIO JA ARVOT.4 3. LUOTTAMUS JA YHTEISTYÖ..4 4. OSAAVA TYÖVOIMA..5 5. TYÖHYVINVOINTI JA TERVEYS.5

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2014-2015

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2014-2015 Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2014-2015 Yhteistyötoimikunta 12.11.2014 Maakuntahallitus 15.12.2014 2 1 Johdanto Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset ovat tulleet voimaan 1.1.2014.

Lisätiedot

Maakuntahallitus , Erillisliite 3. Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto

Maakuntahallitus , Erillisliite 3. Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto Maakuntahallitus 21.3.2016, Erillisliite 3 Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto 1 TIIVISTELMÄ 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE...3 1.1 Palvelussuhteen luonne...3 1.2 Henkilöstön palvelussuhteet vastuualueittain...4

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt 1. LUKU TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT 2. LUKU ORGANISAATIO 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2016

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2016 Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2016 Yhteistyötoimikunta Maakuntahallitus 2 1 Johdanto Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset ovat tulleet voimaan 1.1.2014. Uudet säännökset liittyvät

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti Henkilöstöraportti 2015 Henkilöstöraportti 2015 Henkilöstöraportti 2015 1 2 Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto 2016 3 Kainuun liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 615 541 Faksi 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi Kuva

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Luvian henkilöstöraportti 2016

Luvian henkilöstöraportti 2016 Luvian henkilöstöraportti 216 1 JOHDANTO Tämä on Luvian kunnan 15. ja samalla itsenäisen kunnan viimeinen henkilöstöraportti. Henkilöstöraportti antaa tietoa henkilöstövoimavarojen arvioinnista ja käytöstä

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....

Lisätiedot

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite Näkökulma Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite 2012-2014 Toimenpiteet 2012 Tavoitetaso 2012 Toteutuma 31.12.2012

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008 TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008 Koonneet: Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika...

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys

Lisätiedot

Maakuntahallitus 24.3.2014, Erillisliite 2. Henkilöstöraportti 2013 Kainuun liitto

Maakuntahallitus 24.3.2014, Erillisliite 2. Henkilöstöraportti 2013 Kainuun liitto Maakuntahallitus 24.3.2014, Erillisliite 2 Henkilöstöraportti 2013 Kainuun liitto 1 JOHDANTO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE...4 1.1 Palvelussuhteen luonne...4 1.2 Henkilöstön palvelussuhteet tulosalueittain...5

Lisätiedot

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET Kaupunginhallitus 23.01.2017 24 1 Sisällys 1. Täyttölupamenettely 3 Tehtävän vakinainen täyttäminen 3 Tehtävän määräaikainen täyttäminen 3 Sijaisten palkkaaminen 4 Sisäiset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2012... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia ohjaa kunnan työnantajatoimintaa Tavoitteet

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 4 2.4.

Lisätiedot

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa UK-henkilöstöryhmä, 10.6.2010 Henkilöstöjohtamisella tarkoitetaan tässä sitä johtamisen

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2016

Henkilöstötilinpäätös 2016 Henkilöstötilinpäätös 2016 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET JA MÄÄRÄ-AIKAISET... 3 KOKO- JA OSA-AIKAISET... 3 HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 1 1.2 Henkilöstön määrä... 1 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 1 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä... 2 1.2.3

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2017

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2017 Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2017 Yhteistyötoimikunta 21.11.2016 Maakuntahallitus 12.12.2016 2 1 Johdanto Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset ovat tulleet voimaan 1.1.2014.

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 5 2.4.

Lisätiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2013

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Hausjärven kunta Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Käsitelty: Kunnanhallitus 25.3.2014, 118 Kehittämistoimikunta 22.4.2014, 13 Tarkastuslautakunta 3.4.2014, 12 Kunnanhallitus 27.5.2014, 205 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua

Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua Elisa Vahteristo Länsirannikon koulutus Oy WinNova AMKE 28.10.2015

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004 Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004 Erja Laurila Organisaatio: ARKISTOLAITOS T1. Nykyiset henkilöstöpanokset euroa 2004 Henkilöstöpanokset vuonna 2004 Tunnusluku 2 Henkilöstön lukumäärä

Lisätiedot

LAPIN LIITON HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015

LAPIN LIITON HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 HENKILÖSTÖKERTOMUS LAPIN LIITON HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Lapin liiton henkilöstökertomus vuodelta 2015 sisältää maakuntajohtajan katsauksen, henkilöstöstrategian ja tiedot organisaation henkilöstövoimavarojen

Lisätiedot

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 3 1.2 Henkilöstön määrä... 3 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 3 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta 1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2015

Henkilöstökertomus 2015 Henkilöstökertomus 2015 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Vastuuhenkilö Käsittelypäivä Käsittelypäivä Käsittelypäivä Käsittelypäivä

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen,

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 121 251/01.01.01.00/2016 Vakansseista luopuminen Kuntayhtymän hallitus 121 Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen@kuh.fi,

Lisätiedot

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen SOPIMUS 1 (5) 16.3.2015 Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Maakuntajohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

Ajankohtaista Malmikaivosten työehtosopimus uudistettiin 15.6.2016 allekirjoitetulla sopimuksella työmarkkinakeskusjärjestöjen 14.6.2016 solmiman kilpailukykysopimuksen mukaisesti. Uusi työehtosopimus

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014 HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014 TAUSTAA Kunnan toimialalla henkilöstö on tärkein resurssitekijä. Menestykseen kunta tarvitsee motivoituneen ja osaavan henkilöstön. Valtuuston asettamien tavoitteiden saavuttaminen

Lisätiedot

Työkyky- tulokset näkyvät sekä yksilön elämänlaadussa että viraston kuluissa. Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio

Työkyky- tulokset näkyvät sekä yksilön elämänlaadussa että viraston kuluissa. Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio Työkyky- tulokset näkyvät sekä yksilön elämänlaadussa että viraston kuluissa Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio Työajan henkilöstökustannusten kaavamainen jako bruttotyöajan, tehdyn työajan ja tehokkaan

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä UusiKunta-taloustoimikunnan esitys selvityshenkilö Osmo Soininvaaralle Uuden Kunnan henkilöstöjohtamisen periaatteiksi mukaan otettavaksi yhdistymissopimukseen tai sen liitteeseen UusiKunta-taloustoimikuntaa

Lisätiedot

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan:

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: http://www.salpaus.fi/kuntayhtyman-henkilostokertomus/sivut/default.aspx Henkilöstömäärä Henkilöstömäärässä huomioidaan myös osa-aikaeläkkeellä, sairauslomalla,

Lisätiedot

Yhteistyötoimikunta LIITE NRO 1 Kunnanhallitus LIITE NRO 1 Valtuusto x LIITE NRO 1

Yhteistyötoimikunta LIITE NRO 1 Kunnanhallitus LIITE NRO 1 Valtuusto x LIITE NRO 1 Yhteistyötoimikunta 14.3.2016 10 LIITE NRO 1 Kunnanhallitus 29.3.2016 38 LIITE NRO 1 Valtuusto 13.6.2016 x LIITE NRO 1 Henkilöstöraportti 1 Sisällys: 1. Henkilöstövoimavarat 1.1. Henkilöstömäärä 1.2. Henkilötyövuodet

Lisätiedot

Maakuntahallitus , Erillisliite 3 Maakuntavaltuusto , 8. Henkilöstöraportti 2014 Kainuun liitto

Maakuntahallitus , Erillisliite 3 Maakuntavaltuusto , 8. Henkilöstöraportti 2014 Kainuun liitto Maakuntahallitus 18.5.2015, Erillisliite 3 Maakuntavaltuusto 1.6.2015, 8 Henkilöstöraportti 2014 Kainuun liitto 1 TIIVISTELMÄ 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE...4 1.1 Palvelussuhteen luonne...4 1.2 Henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2013... 3 2 Henkilöstövoimavarat... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 4 2.3 Palvelussuhteen pituus... 5 2.4 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Suosituksen tavoitteet Tämä suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari

Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari 28.2.-1.3.2017 28.2.2017 1 Strateginen henkilöstöjohtaminen =strategiaa toteuttava johtaminen Strategisella henkilöstöjohtamisella mahdollistetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 997/2017 01.00.02.00 83 Henkilöstökertomus vuodelta 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Suomen Farmasialiiton, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Apteekkien työnantajaliiton yhteinen ohje vuosityöajan pidentämisen toteuttamisesta.

Suomen Farmasialiiton, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Apteekkien työnantajaliiton yhteinen ohje vuosityöajan pidentämisen toteuttamisesta. 30.9.2016 1 OHJEET VUOSITYÖAJAN PIDENTÄMISEKSI Suomen Farmasialiiton, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Apteekkien työnantajaliiton yhteinen ohje vuosityöajan pidentämisen toteuttamisesta. Vuosityöajan

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

, , , ,5 48,75 52

, , , ,5 48,75 52 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

Henkilöstöraportoinnin vertailutietopankki

Henkilöstöraportoinnin vertailutietopankki Henkilöstöraportoinnin vertailutietopankki Mistä on kyse? Vertailutietopankki on kuntatyönantajille tarkoitettu ilmainen palvelu, johon kirjaudutaan omilla tunnuksilla. 2 Mistä on kyse? Tavoitteena on

Lisätiedot

Kiekun tuottaman henkilöstötiedon hyödyntäminen johtamisessa

Kiekun tuottaman henkilöstötiedon hyödyntäminen johtamisessa Kiekun tuottaman henkilöstötiedon hyödyntäminen johtamisessa Käyttäjäfoorumi klo13.00-13.30 Markku Kivioja, Valtiokonttori Henkilöstöjohtamisen tarpeet ja valmiudet Kiekun erilaiset roolit henkilöstötiedon

Lisätiedot

1. JOHDANTO 3 2. TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTA 4 3. HENKILÖSTÖPOLIITTISET TAVOITTEET VUODELLE

1. JOHDANTO 3 2. TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTA 4 3. HENKILÖSTÖPOLIITTISET TAVOITTEET VUODELLE HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 3 2. TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTA 4 3. HENKILÖSTÖPOLIITTISET TAVOITTEET VUODELLE 2016 4 4. HENKILÖSTÖ 5 4.1. Henkilöstön ikä- ja sukupuolirakenne

Lisätiedot

Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot

Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Uusi työaikamalli Kansanopistojen rehtorit 16.2.2010 Asiantuntija Salla Pyymäki Tuottavuus- ja palkkakilpailukykyohjelma Neuvottelutulos 8.2.2010 (hallitus vahvistaa

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Askolan kunta 2016-2018 Yhteistyötoimikunta 25.10.2016 Henkilöstöjaosto 31.10.2016 Kunnanhallitus 2.11.2016 Kunnanvaltuusto 16.11.2016 Sisällys 1. JOHDANTO... 3

Lisätiedot

MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS TOIMIALUE: ALUEKEHITYS TOIMIALUE: SOTEPELA. TOIMIALUE: KONSERNIPALVELUT - Oikeus-, resurssi- ja tietopalvelut

MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS TOIMIALUE: ALUEKEHITYS TOIMIALUE: SOTEPELA. TOIMIALUE: KONSERNIPALVELUT - Oikeus-, resurssi- ja tietopalvelut Tarkastuslautakunta MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS Vaalilautakunta Lautakuntamalli Jaostomalli Valiokuntamalli Maakuntajohtaja TOIMIALUE: ALUEKEHITYS - Aluekehityksen strateginen suunnittelu - Rahoitus-

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 246 78767 4,0 41,8 82,0 256,0 12938,0 78767 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,5-3,0-100,0-6,8-1,9 2,4 370,8-3,0

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 240 81210 4,0 39,0 82,0 227,0 13364,0 81210 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta 2,6-1,9-64,2-4,4-0,7 2,4 150,0-1,9

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne 2 1.1 Henkilöstön määrä 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma 4 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma 4 1.4 Henkilöstön ikä 6 1.5 Henkilöstökulut

Lisätiedot

MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS

MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskevat työehtosopimukset (työntekijät ja esimiehet) on uudistettu

Lisätiedot

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1 : Taso 3 2940300 Arkistolaitos : HENKILÖSTÖRESURSSIT Henkilöstömäärä Henkilöstön lukumäärä vuoden 318 86383 3,0 29,0 64,0 224,0 5536,0 86383 Henkilöstön lukumäärän %-muutos edellisen vuoden lopusta -29,1-100,0-3,4

Lisätiedot

Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011. Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja

Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011. Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja Henkilöstön siirtymisperiaatteet 25.11.2011 Anne-Maj Salmi Heta henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/fi/paketti Heta henkilöstötyöryhmä

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00. Maakuntahallitus 140 24.10.2016 Maakuntahallitus 157 21.11.2016 Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.02/2016 MHS 24.10.2016 140 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista Tanja Peltovuoma henkilöstöjohtaja Lapin sairaanhoitopiiri tanja.peltovuoma@lshp.fi Millainen on hyvä henkilöstöraportti? tukee strategista johtamista toimii

Lisätiedot

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 1. TUTUSTU TYÖELÄMÄÄN JA TIENAA-KESÄHARJOITTELUOHJELMA 2. TYÖNTEKIJÄT Kesäharjoitteluohjelman tarkoituksena

Lisätiedot

monien makujen maustaja

monien makujen maustaja monien makujen maustaja Maustaja Oy Elintarvikkeiden sopimusvalmistuskumppani 70 työntekijää Liikevaihto v. 2013 n. 16,0 milj. euroa Vienti noin 23 % liikevaihdosta Tuotanto ja toimistotilat, 6600 neliömetriä,

Lisätiedot

Altian tulospalkkio 2014

Altian tulospalkkio 2014 Altian tulospalkkio 2014 palkkio on osa Altian palkitsemiskokonaisuutta. palkkio-ohjelmista päätetään vuosittain. palkkio maksetaan joko kerran vuodessa tai useammin tuotantopalkkiona tai myyntipalkkiona.

Lisätiedot

OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen

OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D AMMATTIKORKEAKOULU I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion lisäksi soveltuvin osin OVTES:n osiota A ja

Lisätiedot

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit).

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit). Nilakan kunnat HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Yhdistymisselvitykseen koottavat tiedot Alla olevaan tiedostoon kirjataan suoraan kunnan palveluksessa (ei ostopalveluissa) oleva vakinainen henkilöstö. Yhdistelmävirat

Lisätiedot

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Kuljetus

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Kuljetus Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Sukupuoli 10 8 6 65 % 35 % 2 nainen mies Ikä 18 vuotta tai alle 19-26 4 % 27-36 37-46 47-56 57-62 22 % 27 % 29 % 17 % 63 vuotta tai yli 1 % 2 6 8 10 Asuinpaikkakuntasi

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN SIIRTO HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE (HUS) 1 Yleistä Selvitystyö sosiaali-

Lisätiedot

KVTES:n jaksotyöaikauudistus. Edunvalvonta 2015

KVTES:n jaksotyöaikauudistus. Edunvalvonta 2015 KVTES:n jaksotyöaikauudistus Edunvalvonta 2015 Jaksotyöaikauudistus pähkinänkuoressa Voimaan 1.6.2015 Pohjana jaksotyöaikakokeilu Pyrkimys selkeämpiin määräyksiin, muutoksia mm. Ylityön laskentasäännöt

Lisätiedot

Koulutussuunnitelma 2016

Koulutussuunnitelma 2016 Koulutussuunnitelma 2016 nurmes.fi SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 1.1 Suunnitelman laatiminen ja seuranta... 1 2 KOULUTUSSUUNNITELMA... 1 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne sekä arvio näiden kehittymisestä... 1

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kunnanhallitus 26.5.2015 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI / HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 2.1.

Lisätiedot

Hyvä hetki työlle ja työhyvinvoinnille. uef.fi/tyosuojelupaivat2016

Hyvä hetki työlle ja työhyvinvoinnille. uef.fi/tyosuojelupaivat2016 Hyvä hetki työlle ja työhyvinvoinnille uef.fi/tyosuojelupaivat2016 Yliopistosta hyvinvoiva työyhteisö Työhyvinvoinnin kehittäminen säästövaateiden puristuksessa Yliopistojen valtakunnalliset työsuojelupäivät

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012 Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 2012 Kaupunginhallitus 8.4.2013 JUANKOSKEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jonka

Lisätiedot

Hannu Issakainen 14.2.2011. HAKU- hankkeen tunnusluvuista

Hannu Issakainen 14.2.2011. HAKU- hankkeen tunnusluvuista Hannu Issakainen 14.2.2011 HAKU- hankkeen tunnusluvuista Henkilötyöpäivä ja -vuosi Htp= henkilötyöpäivä = täyden työajan kalenteripäivä Htv = henkilötyövuosi = 365 (366) htp Htt = henkilötyötunti (sopimatta)

Lisätiedot

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Huolinta

Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Huolinta Logistiikka-alojen palkkakysely 2013 Sukupuoli 10 8 79% 6 4 2 21% nainen mies Ikä 18 vuotta tai alle 19-26 3% 27-36 37-46 47-56 25% 28% 29% 57-62 16% 63 vuotta tai yli 2 4 6 8 10 Asuinpaikkakuntasi postinumeroalue

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstömäärä... 3 3. Henkilötyövuodet... 4 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Ikärakenne... 6 6. Henkilöstön osaamisen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 Päivi Hakulinen SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstö... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 6 3. Osaava ja oppiva TUKES... 7 Osaaminen ja

Lisätiedot

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille 1 2 Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Uuden yliopistolain (558/2009) voimaantulon

Lisätiedot