Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015"

Transkriptio

1 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

2 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina Henkilöstömenot vuosina Henkilöstön poissaolot 6. Henkilöstön lisä- ja ylityöt 7. Henkilöstön koulutus, työterveyshuolto sekä tyky-toiminta 2

3 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain Juuan kunnan palveluksessa vakinaisessa palvelusuhteessa oli yhteensä 345 henkilöä. Vuoden 2015 aikana kunnan vakituisen henkilökunnan määrä kasvoi 4 henkilöllä. Uusia vakituisia henkilöitä palkattiin yhteensä 27 henkilöä ja 23 henkilöä poistui kunnan palveluksesta. Näistä 15 siirtyi eläkkeelle. Vuoden 2014 alussa päivähoito siirtyi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelualueelta sivistyksen palvelualueelle. Määräaikaista henkilöstöä on palkattu pääsääntöisesti vain vakinaisen henkilökunnan sijaisiksi esim. virkavapaiden, työlomien, sairauslomien sekä vuosilomien ajalle. Määräaikaista henkilökuntaa oli vuoden kunnan palveluksessa keskimäärin 107 henkilöä ja määräaikainen henkilökunta jakaantui palvelualueille seuraavasti: Hallinnon palvelualue Sosiaali -ja terveydenhuollon palvelualue sivistyksen palvelualue tekninen palvelualue 5 hlöä 58 hlöä 38 hlöä 7 hlöä 3

4 2. Vakinaisen henkilöstön ikä- ja sukupuolirakenne Vakinaisen henkilöstö keski-ikä oli ,3 vuotta ja yli 50 vuotiaita oli 56,6 % henkilöstöstä. Hallinnon palvelualueen henkilöstön keski-ikä oli 55,1 vuotta, sosiaali- ja terveyden huollon palvelualueen 48,8 vuotta, sivistyksen palvelualueen 48,8 vuotta ja teknisen palvelualueen 52,2 vuotta. Kunta-alan vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli vuonna ,8 vuotta. 4

5 Palvelualueittain sukupuolijakauma oli seuraava: naisia miehiä hallinnon palvelualue, 97,9 % 2,1 % sosiaali -ja terveydenhuollonpalvelualue 94,6 % 5,4 % sivistyksen palvelualue 91,1 % 8,9 % tekninen palvelualue 9,1 % 90,9 % 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina

6 Henkilökohtaisen eläkeiän saavuttaminen ei tarkoita automaattisesti eläkkeelle siirtymistä, vaan henkilö voi itse päättää eläkeiän saavuttamisen jälkeen eläkkeelle jäämisen tarkan ajankohdan. Eläkkeelle siirtyi vuonna 2015 yhteensä 15 henkilöä. Vuoden 2015 aikana osa-aikaeläkkeelle siirtyi 4 henkilöä ja osatyökyvyttömyyseläkkeelle 8 henkilöä. Osa-aikaeläkkeellä / osatyökyvyttömyyseläkkeellä oli yhteensä 25 henkilöä. 4. Henkilöstömenot vuosina Palkat ja palkkiot , , ,00 Eläkemaksut , , ,00 Muut henkilöstösivukulut , , ,00 Yhteensä , , ,00 Henkilöstömenot sisältävät sekä vakinaisen että määräaikaisen henkilökunnan henkilöstömenot. Henkilöstömenot kasvoivat edellisvuodesta noin 3,3 % eli noin euroa. Henkilöstömenot kasvoivat sosiaali- ja terveyden huollon palvelualueella ja sivistyksen palvelualueella. Sosiaali- ja terveyden huollon puolella kasvu tapahtui lääkärien vastaanotossa omien virkalääkärien rekrytoinnin myötä. Tehostelun palveluasumisen henkilöstömenojen kasvu johtui toiminnan laajentumisesta ja asukkaiden määrän kasvusta. Sivistyksen palvelualueella kasvu henkilöstömenojen kasvu tapahtui lastenpäivähoidossa peruskorjatun uuden yksikön aloittaessa toimintansa. 6

7 5. Henkilöstön poissaolot POISSAOLOT Hallinnon palvelualue Vakinainen henkilökunta palvelualueella Sairauspoissaolot sairauspoissaolot pv / hlö 5,6 7,5 20,9 Vuosilomat Lakisääteiset Sivistyksen palvelualue Vakinainen henkilökunta palvelualueella Sairauspoissaolot sairauspoissaolot pv / hlö 15,1 10,2 18,4 Vuosilomat Lakisääteiset Sosiaali- ja terv.huollon palvelualue Vakinainen henkilökunta palvelualueella Sairauspoissaolot sairauspoissaolot pv / hlö 18,6 25,1 24,2 Vuosilomat Lakisääteiset Tekninen palvelualue Vakinainen henkilökunta palvelualueella Sairauspoissaolot sairauspoissaolot pv / hlö 2,3 14,0 14,5 Vuosilomat Lakisääteiset KOKO KUNNAN HENKILÖSTÖN POISSAOLOT SYYN MUKAAN KALENTERIPÄIVIÄ Vakinainen henkilökunta yhteensä kunnassa

8 Sairauspoissaolot sairauspoissaolot pv / hlö 15,8 17,7 21,1 Vuosilomat Lakisääteiset Sairauspoissaolot kasvoivat vuodesta % Yksittäiset pitkät sairauspoissaolot vaikuttavat nopeasti kokonaismäärään. Sivistyksen palvelualueella sairauspoissaolot kasvoivat eniten. Koko kunnan tasolla sairauspoissaolot jakaantuvat poissaolon keston mukaan seuraavasti 1-3 pv 12,6 %, 4-7 pv 11,0 %, 8-29 pv 22,8 %, pv 19,4 %, pv 11,9 %, pv 13,9 % ja yli 181 pv 8,4 %. Vuodesta 2014 kasvoivat erityisesti pitkät 30-60pv ja 61-90pv poissaolot. Poissaolojen seurantaa ryhdytään parantamaan, jotta ongelmiin voitaisiin reagoida nykyistä tehokkaammin ja myös aktiivisen tuen malli käyttöä tullaan tehostamaan. 6. Henkilöstön ylityöt VAKINAISEN HENKILÖSTÖN YLITYÖT YLITYÖT 2013 YLITYÖT 2014 YLITYÖT 2015 Tunnit Tunnit Tunnit HALLINTO 0,00 0,00 0,00 SIVISTYS ylityöt 135,24 151,55 111,86 SOSIAALI ylityöt 610,33 578,83 662,62 TERVEYS ylityöt 160,9 85,1 49,85 SOS.TERV YHT ylityöt 771,23 663,93 712,47 TEKNINEN YHT. ylityöt 898,38 808,37 899,98 YLITYÖT YHT 1804, , ,31 8

9 Ylitöiden määrä kasvoi hieman vuodesta 2014, mutta määrä oli kuitenkin vähemmän kuin vuonna Ylitöitä sekä lisätöitä tehdään vain pakottavissa tilanteissa ja ainoastaan esimiehen määräyksestä. Se että ylitöitä ei syntyisi lainkaan on miltei mahdotonta, sillä liki kaikissa työyhteisöissä syntyy vuoden aikana tilanteita, joissa yli tai lisätöiden tekeminen on välttämätöntä. Esimiesten on seurattava aktiivisesti ylitöiden kertymistä, jottei niiden määrä nosta kenenkään työn kuormittavuutta kohtuuttomasti. 7. Henkilöstön koulutus, työterveyshuolto sekä tyky-toiminta Henkilöstön koulutus Vuonna 2015 Henkilöstön koulutuspäivä oli yhteensä 344 kpl ja kustannukset olivat noin euroa. Tästä sosiaali- ja terveystoimen lakisääteisen täydennyskoulutuksen osuus oli puolet. Muilta osin koulutukset koostuvat pääasiassa ammattiin liittyvästä ajankohtais -ja ohjelmistokoulutuksista. Työterveyshuolto Työterveyshuollon kustannukset vuodelta olivat noin euroa. Työnantaja saa Kelalta korvausta työterveyshuollon ja sairaanhoidon kustannuksista. Korvattavia kustannuksia ovat työterveyshuollon pääasiallisen palvelujen tuottaminen sekä tarvittavat erillispalvelut, kuten työterveyshuollon ammattihenkilöiden (työterveyslääkäreiden ja -hoitajien) ja heidän tarvitsemiensa asiantuntijoiden palveluista, työterveysaseman varustamisesta ja ylläpidosta ensiapuvalmiuden ylläpitämisestä sekä muusta työterveyshuollon toteuttamiseksi tarpeellisesta voimavarojen käytöstä. Kustannukset jaetaan kahteen korvausluokkaan: Korvausluokkaan I kuuluvat ehkäisevästä työterveyshuollosta aiheutuneet kustannukset. Korvausluokkaan II kuuluvat työterveyshuollon lisäksi järjestetyn yleislääkäritasoisen sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon kustannukset. Vuonna 2015 kustannukset olivat 1. korvaus-luokassa noin ja 2. korvausluokassa noin Vuonna 2015 työterveyshuollossa oli erilaisia neuvonta- ja ohjauskäyntejä yhteensä 391 kpl ja terveystarkastuskäyntejä yhteensä 274 kpl. Laboratorio tutkimuksia oli yhteensä kpl. Tykytoiminta 9

10 Henkilöstölle jaetaan ohjelma Tyky-toimista vuosittain alkusyksystä. Työkykyä ylläpitävä toimintana työnantaja on mm. kustantanut henkilöstölle kuntosali-kortin tai vaihtoehtoisesti kansalaisopiston kurssin. Lisäksi palvelualueittain oli käytössä pieni virkistysmääräraha henkilöstön virkistystoimintaan. 10

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi henkilöstötilinpäätös 2014 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖ... 1 1.1. Vakinainen henkilöstö toimialoittain

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 5 2.4.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne 2 1.1 Henkilöstön määrä 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma 4 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma 4 1.4 Henkilöstön ikä 6 1.5 Henkilöstökulut

Lisätiedot

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 1 1.2 Henkilöstön määrä... 1 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 1 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 4 2.4.

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2015

Henkilöstötilinpäätös 2015 Henkilöstötilinpäätös 2015 Henkilöstötilinpäätös 2015 Sisällys HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 SITRAN TYÖELÄMÄPALKINTO 2015... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET

Lisätiedot

1 Johdanto. 2 Henkilöstön määrä ja rakenne. 2.1. Henkilöstön määrä

1 Johdanto. 2 Henkilöstön määrä ja rakenne. 2.1. Henkilöstön määrä 1 1 Johdanto Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa vuosittain luottamushenkilöille, esimiehille ja henkilöstölle kokonaiskuva henkilöstön määrästä ja rakenteesta. Se sisältää määrällistä perustietoa henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 1 1.2 Henkilöstön määrä... 1 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 1 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä... 2 1.2.3

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1 Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2010 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä

Lisätiedot

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

Varhaisen välittämisen

Varhaisen välittämisen Varhaisen välittämisen malli käytännössä Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Sirpa Parantala Henkilöstökoordinaattori SP Mikkelin keskussairaala Moision sairaala Sairaansijat ja hoitopaikat Sairaansijat yhteensä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2013

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2013 Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2013 1 Sisällys 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 1.1. Henkilöstön määrä 31.12.... 3 1.2. Henkilötyövuodet 2013... 3 1.3. Ikä- ja sukupuolijakauma... 5 2. HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011

PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011 PAIMION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKATSAUS 2011 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 1.1. Henkilökunta toimielimittäin 31.12.2011... 3 1.2. Henkilöstömäärän kehitys toiminnoittain 2008 2011... 4 1.3. Henkilökunnan

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2015

Henkilöstökertomus 2015 Henkilöstökertomus 2015 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Vastuuhenkilö Käsittelypäivä Käsittelypäivä Käsittelypäivä Käsittelypäivä

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.29 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 4.5.29 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODESTA 28 Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (2/18) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2014

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2014 Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2014 1 Sisällys 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 1.1. Henkilöstön määrä 31.12.... 3 1.2. Henkilötyövuodet 2014... 3 1.3. Ikä- ja sukupuolijakauma... 4 2. HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNKI. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2015

JUANKOSKEN KAUPUNKI. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2015 JUANKOSKEN KAUPUNKI Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2015 Vuoden 2014 alusta tuli voimaan Laki taloudellisesta tuesta ammatillisen osaamisen kehittämisestä sekä muutos Lakiin työnantajan ja henkilöstön

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2015

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2015 Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2015 Sisällys 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 1.1. Henkilöstön määrä 31.12.... 2 1.2. Henkilötyövuodet 2015... 3 1.3. Ikä- ja sukupuolijakauma... 3 2. HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

Päätoimisia vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 412, mikä oli 8 henkeä pienempi kuin edellisvuonna.

Päätoimisia vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 412, mikä oli 8 henkeä pienempi kuin edellisvuonna. 1/19 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2.1. Henkilöstön määrä ja rakenne 2.1.1. Henkilöstön määrä Vakinaisen henkilöstön määrä 31.12.2015 oli 336, muutos edellisvuoteen oli + 5 henkilöä. Määräaikaisten (sis. palkkatuella

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32

Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32 Henkilöstöraportti 2014 Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4-6 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kunnanhallitus 26.5.2015 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI / HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 2.1.

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 215 ÄHTÄRIN KAUPUNKI l-ienkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: http://www.salpaus.fi/kuntayhtyman-henkilostokertomus/sivut/default.aspx Henkilöstömäärä Henkilöstömäärässä huomioidaan myös osa-aikaeläkkeellä, sairauslomalla,

Lisätiedot

Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille

Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Finlandia-talo / webinaari 26.9.2014 Reija Jääskeläinen etuuspäällikkö Työterveyshuollon korvausjärjestelmän tavoitteet (1/2) Edistää, kannustaa ja ohjata

Lisätiedot

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 3 1.2 Henkilöstön määrä... 3 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 3 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön

Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön Saadaanko työkykyjohtamiseen vaikuttavuutta panostamalla työterveysyhteistyöhön -etukäteiskyselyn tulokset -kokemukset Kaari-laskurista Risto Kaartinen Dmitry Poletaev Työterveyspäivän ennakkokyselyn vastaukset

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki TYÖHYVINVOINTI Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen Neljän kunnan liitos Toiminta-ajatus: Henkilöstö- ja koulutuspolitiikan keinoja hyväksi käyttämällä luoda henkilökunnalle edellytykset hyvän palvelun tuottamiseen

Lisätiedot

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012 Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 212 Johtokunta 12.3.213 1 Yleistä Tämä henkilöstöraportti on kahdeksas röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti. Raporttiin on kerätty tietoa henkilöstön määrästä,

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2014

Henkilöstötilinpäätös 2014 Henkilöstötilinpäätös 2014 Henkilöstötilinpäätös 2014 Sisällys HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET JA MÄÄRÄ-AIKAISET... 3 KOKO- JA OSA-AIKAISET...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014 HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014 TAUSTAA Kunnan toimialalla henkilöstö on tärkein resurssitekijä. Menestykseen kunta tarvitsee motivoituneen ja osaavan henkilöstön. Valtuuston asettamien tavoitteiden saavuttaminen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

AKTIIVINEN TUKI TYÖYHTEISÖSSÄ NÄIN SE SAATIIN TOIMIMAAN

AKTIIVINEN TUKI TYÖYHTEISÖSSÄ NÄIN SE SAATIIN TOIMIMAAN AKTIIVINEN TUKI TYÖYHTEISÖSSÄ NÄIN SE SAATIIN TOIMIMAAN Pitkäjänteinen työturvallisuustyö kunta-alalla - sanoista teoiksi 24.9.2013 Tampere vs.työhyvinvointipäällikkö Satu Haapakoski Henkilöstöpalvelut

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 8 julkaisutapa 7 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 9 8 Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon

Otsikko Sivu. 8 julkaisutapa 7 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 9 8 Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2015 1 Työsuojelutoimikunta 16.06.2015 Aika 16.06.2015 klo13:04-14:25 Paikka NordLab yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

1 Henkilöstön määrä ja rakenne

1 Henkilöstön määrä ja rakenne HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 1.1 Henkilöstön määrä... 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma... 5 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma... 5 1.4 Henkilöstön ikä... 7 1.5

Lisätiedot

1 Henkilöstön määrä ja rakenne

1 Henkilöstön määrä ja rakenne HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 1.1 Henkilöstön määrä... 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma... 4 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma... 5 1.4 Henkilöstön ikä... 9 1.5

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2011... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Henkilöstökertomus 2013

SIILINJÄRVEN KUNTA. Henkilöstökertomus 2013 SIILINJÄRVEN KUNTA Henkilöstökertomus 2013 Johtoryhmä 22.4.2014 Yhteistyötoimikunta 19.5.2014 Sisällys 1 Esipuhe... 3 2 Henkilöstöresurssit... 4 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 4 2.2 Työ- ja virkavapaat...

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Henkilöstökertomus 2013

SIILINJÄRVEN KUNTA Henkilöstökertomus 2013 SIILINJÄRVEN KUNTA Henkilöstökertomus 2013 Johtoryhmä 22.4.2014 Yhteistyötoimikunta 19.5.2014 19 Tarkastuslautakunta 20.5.2014 Khall 26.5.2014 116 Kvalt 16.6.2014 19 Sisällys 1 Esipuhe... 3 2 Henkilöstöresurssit...

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto

Yhtymävaltuusto HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 Yhtymävaltuusto 14.6.2016 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2010 2015 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Lääkärit 131

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE 8 Vakituisen henkilöstön ikäjakauma toimialoittain 31.12.2007 9

HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE 8 Vakituisen henkilöstön ikäjakauma toimialoittain 31.12.2007 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 3 HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 4 Vakituisen henkilöstön määrä toimialoittain 31.12.2007 5 Koko henkilöstön määrä 2003-2007 6 Kunnassa työllistämistuella töissä olleet 2002-2007 7 HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Hyvinvointia maakuntaan VIII, Hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla seminaari 21.1.2015 Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Kirsti Hupli, Työterveyshuollon ylilääkäri Etelä-Karjalan Työkunto Oy

Lisätiedot

SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 2002

SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 2002 SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 22 Vuonna 22 talouden kasvuvauhti hidastui hieman, mikä näkyi myös henkilöstömäärän kehityksessä. Koulutusrintamalla vuosi oli kuitenkin aktiivinen. Yhtäältä tämä johtui

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Henkilöstökertomus 2014

SIILINJÄRVEN KUNTA Henkilöstökertomus 2014 SIILINJÄRVEN KUNTA Henkilöstökertomus 2014 Johtoryhmä 27.4.2015 Yhteistyötoimikunta 29.5.2015 xx Tarkastuslautakunta 19.5.2015 Khall 4.5.2015 xxx Kvalt 8.6.2015 xx Sisällys 1 Esipuhe... 3 2 Henkilöstöresurssit...

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta 2015 Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset, työpaikkakäynnit) Muu ennaltaehkäisevä työterveyshuolto

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013

TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 Työsuojelutoimikunnassa 11.3.2014 Johtoryhmässä 13.3.2014 YT-toimikunnassa 27.03.2014 Kunnanhallituksessa 31.03.2014 Kunnanvaltuustossa 26.05.2014 Toivakan kunnan

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO, KELAN KORVAUSLUOKKA I Työpaikkaselvitys, työpaikkakäynti,

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

Hausjärven kunta. HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012

Hausjärven kunta. HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012 Hausjärven kunta HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012 11.4.2013 SISÄLTÖ 2 1 JOHDANTO 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 4 2.1 Vakinainen ja määräaikainen henkilöstö 4 2.2 Henkilöstön kokonaismäärä toimialoittain 4 2.3

Lisätiedot

Yksikkökustannuksia laskettaessa on käytetty aina ko. raportissa olevaa henkilöstömäärää.

Yksikkökustannuksia laskettaessa on käytetty aina ko. raportissa olevaa henkilöstömäärää. Henkilöstöraportti 2012 1 Sisällys 1. Johdanto 2 1.1. Käsitteitä..... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 2.1. Henkilöstö toimialoittain 2008 2012. 4 2.2. Vakinainen ja määräaikainen henkilöstö

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstömäärä... 3 3. Henkilötyövuodet... 4 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Ikärakenne... 6 6. Henkilöstön osaamisen

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätökseen liittyviä vertailutietoja

Henkilöstötilinpäätökseen liittyviä vertailutietoja Sivu 1 (10) Henkilöstötilinpäätökseen liittyviä vertailutietoja Taulukkoluettelo Taulukko 1. Virkojen lukumäärä 31.12 vuosina 2003-... 2 Taulukko 2. Henkilöstön lukumäärät virastoryhmittäin vuosina 2003-...

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty sosiaali-ja terveyslautakunnan kokouksessa x.x.2015 TERVEYDEN JA TYÖKYVYN EDISTÄMINEN JA TUKEMINEN, KELAN KORVAUSLUOKKA I Työpaikkaselvitys,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ennaltaehkäisyn edistämisen priorisointi - miksi se on niin vaikeaa? Jorma Mäkitalo, Osaamiskeskuksen johtaja Oma ammattihistoria lääket lis Oulun yliopisto 1986 työterveyshuollon erikoislääkäri

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 5 2.4.

Lisätiedot

Maakuntahallitus , Erillisliite 3. Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto

Maakuntahallitus , Erillisliite 3. Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto Maakuntahallitus 21.3.2016, Erillisliite 3 Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto 1 TIIVISTELMÄ 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE...3 1.1 Palvelussuhteen luonne...3 1.2 Henkilöstön palvelussuhteet vastuualueittain...4

Lisätiedot

Työterve yshuollon ennakoiva rooli: tukeeko työterveyshuolto tule - tule sairauksissa työkykyä vai

Työterve yshuollon ennakoiva rooli: tukeeko työterveyshuolto tule - tule sairauksissa työkykyä vai Työterveyshuollon y ennakoiva rooli: tukeeko työterveyshuolto tule -sairauksissa työkykyä vai työkyvyttömyyttä kehittämispäällikkö Ritva Teerimäki ritva.teerimaki@hel.fi Työterveyskeskus Edistää kaupungin

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2009

Henkilöstötilinpäätös 2009 Henkilöstötilinpäätös 2009 Jalasjärven kunta SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 3 HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 4 Vakituisen henkilöstön määrä toimialoittain 31.12.2009 5 Koko henkilöstön määrä 2005-2009 6 Kunnassa työllistämistuella

Lisätiedot

1 Henkilöstön määrä ja rakenne

1 Henkilöstön määrä ja rakenne HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 1.1 Henkilöstön määrä... 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma... 4 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma... 4 1.4 Henkilöstön ikä... 7 1.5

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista Tanja Peltovuoma henkilöstöjohtaja Lapin sairaanhoitopiiri tanja.peltovuoma@lshp.fi Millainen on hyvä henkilöstöraportti? tukee strategista johtamista toimii

Lisätiedot

Henkilökuntaa rekrytoitaessa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä pätevyysvaatimuksista ja kelpoisuusehdoista.

Henkilökuntaa rekrytoitaessa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä pätevyysvaatimuksista ja kelpoisuusehdoista. ALAVIESKAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. Tavoitteet Kunnanvaltuusto 26.9.2006 19 Tavoitteena on tasa-arvoinen, yhteistyökykyinen ja kehittyvä sekä hyvää tulosta tekevä työyhteisö, jossa tasa-arvo on osa

Lisätiedot

Aktiivisen tuen avaimet

Aktiivisen tuen avaimet SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Aktiivisen tuen avaimet Työntekijän työhyvinvoinnin tukeminen Ammatillinen kuntoutus Työntekijällä on sairauden vuoksi uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina. Ammatillisen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 1 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 4 3. Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2013

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2013 Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 2013 Kaupunginhallitus 7.4.2014 JUANKOSKEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jonka

Lisätiedot

Yksikkökustannuksia laskettaessa on käytetty aina ko. raportissa olevaa henkilöstömäärää.

Yksikkökustannuksia laskettaessa on käytetty aina ko. raportissa olevaa henkilöstömäärää. Henkilöstöraportti 2011 1 Sisällys 1. Johdanto 2 1.1. Käsitteitä..... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 2.1. Henkilöstö toimialoittain 2007 2011. 4 2.2. Vakinainen ja määräaikainen henkilöstö

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta)

Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta) Palvelutasovaihtoehdot (Satakunta) 1. lakisääteinen + yleislääkäritasoinen sairaanhoito 2. lakisääteinen + suppean tason sairaanhoito 3. lakisääteinen, ei sairaanhoitoa 1. Lakisääteinen + yleislääkäritasoinen

Lisätiedot

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Kehittämisasiantuntija Työterveyshoitaja Leena Haakana Helsingin kaupungin työterveyskeskus 1 Työterveyshuollon näkökulma Työn ja terveyden

Lisätiedot

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90 Tanja Vuorela, ylilääkäri 6.11.2012 Osallistava työterveyshuolto 2. Suunnittelu 3. Toiminta Varhainen tuki: Sairauspoissaolojen seuranta Hälytysrajat Esimiesvalmennus

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 1. JOHDANTO Mynämäen kunnan toiminta-ajatuksena on edesauttaa kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyvinvointia järjestämällä ja tuottamalla kunnallisia

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖKERTOMUS

TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖKERTOMUS TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. TOIVAKAN KUNNAN HENKILÖSTÖSTRATEGIA... 4 3. HENKILÖSTÖ... 5 3.1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 5 3.2. HENKILÖSTÖN SUKUPUOLIJAKAUMA...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 2 / 2 Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 1 / 1 1416/01.00.02/2012 77 Henkilöstökertomus vuodelta 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Kunnas Jere, puh. (09) 816 22508 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 2 1. JOHDANTO Mynämäen kunnan toiminta-ajatuksena on edesauttaa kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyvinvointia järjestämällä ja tuottamalla kunnallisia

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012 Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 2012 Kaupunginhallitus 8.4.2013 JUANKOSKEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jonka

Lisätiedot

Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1.

Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1. Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1.2016 ALKAEN Juuan terveyskeskuksen työterveyshuolto tuottaa laadukkaita,

Lisätiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2013

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Hausjärven kunta Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Käsitelty: Kunnanhallitus 25.3.2014, 118 Kehittämistoimikunta 22.4.2014, 13 Tarkastuslautakunta 3.4.2014, 12 Kunnanhallitus 27.5.2014, 205 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen. arviointi 2015 ASIKKALAN KUNTA. Henkilöstötilinpäätös

Henkilöstövoimavarojen. arviointi 2015 ASIKKALAN KUNTA. Henkilöstötilinpäätös ASIKKALAN KUNTA Henkilöstövoimavarojen arviointi Henkilöstötilinpäätös Yhteistyötoimikunta 21.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 JOHDANTO Kuntatyönantajan on tunnettava henkilöstövoimavarat, joilla palvelut

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- TILINPÄÄTÖS

HENKILÖSTÖ- TILINPÄÄTÖS HENKILÖSTÖ- TILINPÄÄTÖS 21 VIRTAIN KAUPUNKI 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu KAAVIO-JA TAULUKKOLUETTELO 3 1. JOHDANTO 5 KATSAUS VUOTEEN 21 6 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS JA KAUPUNGIN STRATEGIAT 7 VIRTAIN HENKILÖSTÖVISIO

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala)

Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala) Palvelutasovaihtoehdot (Kangasala) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)

Lisätiedot

Työsuhdesairaanhoitotyönantajan. vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj

Työsuhdesairaanhoitotyönantajan. vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj Työsuhdesairaanhoitotyönantajan velvollisuus vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj 1 2005 Nokia Työsuhdesairaanhoito.ppt / 2005-09-29 / JS Käsitteen määrittely Työsuhdesairaanhoito

Lisätiedot

Sisällysluettelo Johdanto Henkilöstömäärä Henkilöstön ikärakenne Henkilöstön osaamisen kehittäminen Terveysperusteiset poissaolot Eläköityminen

Sisällysluettelo Johdanto Henkilöstömäärä Henkilöstön ikärakenne Henkilöstön osaamisen kehittäminen Terveysperusteiset poissaolot Eläköityminen Henkilöstöraportti 2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto 2 2 Henkilöstömäärä 2 3 Henkilöstön ikärakenne 5 4 Henkilöstön osaamisen kehittäminen 6 5 Terveysperusteiset poissaolot 6 6 Eläköityminen 7 7 Työvoimakustannukset

Lisätiedot

sairasloma-automaatti?

sairasloma-automaatti? Onko työterveyshuolto sairasloma-automaatti? HENRY FOORUMI 9.11.2010 Anja Hallberg Johtajalääkäri Diacor pähkinänkuoressa Omistaja Helsingin Diakonissalaitos Toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen 12 täyden

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI. Henkilöstökertomus 2013. Yhteistyötoimikunta 3.4.2014 Kaupunginhallitus 26.5.2014 Valtuusto xxx (tiedoksi)

KEURUUN KAUPUNKI. Henkilöstökertomus 2013. Yhteistyötoimikunta 3.4.2014 Kaupunginhallitus 26.5.2014 Valtuusto xxx (tiedoksi) KEURUUN KAUPUNKI Henkilöstökertomus 2013 Yhteistyötoimikunta 3.4.2014 Kaupunginhallitus 26.5.2014 Valtuusto xxx (tiedoksi) Keuruun kaupungin Henkilöstökertomus 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 1.1 Käsitteitä

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 Kunnanhallitus 2.5.2016 109 Yt-toimikunta SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI... 3 JOHDANTO... 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT... 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 Henkilöstö hallinnonaloittain... 4 Henkilötyövuodet...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Helsingin kaupunki Henkilöstöraportti. Tilastotiedot 06.06.2016 Henkilöstöraportti Tilastotiedot 2015 www.hel.fi 2 / 35 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä 2015 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö 6 Tuntipalkkainen henkilöstö 7 Koko-

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

Etua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa

Etua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä on Vautsin osahanke Tavoitteena Tukea eri-ikäisten jaksamista ottamalla huomioon eri ikäkausien vahvuudet ja erityistarpeet Parantaa valmiuksia ikäjohtamiseen

Lisätiedot

Palvelutasovaihtoehdot (Viisari)

Palvelutasovaihtoehdot (Viisari) Palvelutasovaihtoehdot (Viisari) 1. lakisääteinen, sairaanhoito (Terveystalon perussopimus) 2. lakisääteinen, sairaanhoito (kilpailutettu, suppea sairaanhoito) 3. lakisääteinen (kilpailutettu, ei sairaanhoitoa)

Lisätiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Hausjärven kunta Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Käsitelty: Kunnanhallitus 14.4.2015, 166 8.4.2015 Sisältö Sisältö... 2 Johdanto... 3 Organisaatiorakenne... 3 Merkittäviä tapahtumia... 3 Henkilöstömäärä

Lisätiedot

Tiukilla mennään Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2015 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä

Tiukilla mennään Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2015 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä Tiukilla mennään Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2015 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä Mervi Flinkman Työvoimapoliittinen asiantuntija, sh, TtT Yhteiskuntasuhteet

Lisätiedot