Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Pertti Raami. Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B16 : 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Pertti Raami. Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B16 : 2016"

Transkriptio

1 Vantaan väestö 2015/2016

2 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Pertti Raami Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B16 : 2016 ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) ISBN

3 Lukijalle Vantaan väestö 2015/2016 -julkaisu sisältää tärkeimmät koko kaupunkia ja sen osa-alueita koskevat väestötiedot. Tietoja on väestön ikä- ja sukupuolirakenteesta, äidinkielestä, perheistä ja asuntokunnista. Lisäksi on taulukoita syntyneistä, kuolleista, muuttoliikkeestä sekä kunnassa asuvista ulkomaan kansalaisista. Julkaisuun on tänä vuonna otettu mukaan uusi tilasto, joka käsittelee muuttovirtoja muuttajien kielen mukaan. Eri äidinkieltä puhuvien välillä on eroa siinä, missä määrin he muuttavat Vantaalle muualta Suomesta tai ulkomailta. Julkaisun alussa on lyhyesti esitelty kirjan rakenne, Vantaan aluejako ja keskeisimmät tilastoihin liittyvät käsitteet. Tämän jälkeen on tekstiosio, johon on koottu väestönkehityksen kokonaiskuvan saamiseksi tärkeimmät tiedot ja aikasarjat. Kirjan lopussa on kattava tilasto-osio. Kuvioiden ja taulukoiden lisäksi julkaisussa on useita teemakarttoja. Tiedot ovat peräisin Väestörekisterikeskuksesta ja ne on hankittu Tilastokeskuksesta Vantaan, Espoon ja Helsingin kaupunkien sekä Uudenmaan liiton yhteistilauksena. Vantaan väestö 2015/2016 -julkaisun tekstiosuuden on kirjoittanut tietopalveluyksikön tutkija Elina Parviainen, joka on myös toimittanut julkaisun. Julkaisun taulukot on koonnut rekisterisihteeri Jaana Calenius tutkija Harri Sinkon ajamista tauluista. Teemakartat on tehnyt suunnittelija Markku Pietinen ja raportin taitosta vastasivat tilastosihteeri Sirpa Rönn ja rekisterisihteeri Jaana Calenius. Julkaisu on luettavissa kaupungin internet -sivuilla, jossa on julkaisun lisäksi tilastotaulukot Excel-muodossa: tutkimukset/vaesto_ja_ennuste Tilastot löytyvät myös avoimena datana Helsinki Region Infosharen (HRI) verkkopalvelusta: Kaikki julkaisussa esitetyt väestötaulukot sekä niihin liittyviä tilastoja saa kaupungin tietopalveluyksiköstä: tilasto(at) vantaa.fi. Vantaalla Henrik Lönnqvist tutkimuspäällikkö

4

5 Sisällys Lukijalle... 1 Johdanto... 5 Aluejaot... 5 Käsitteet ja määritelmät Väestörakenne Väestön määrä ja kehitys Sukupuoli Ikä Siviilisääty Äidinkieli Syntymäpaikka Kansalaisuus Uskonto Koulutus Väestönmuutokset Syntyneet Kuolleet Muuttoliike Kokonaisväestönmuutos Avioliitot ja -erot Perheet ja asuntokunnat Perheet ja lapset Asuntokuntien määrä ja koko Aluevertailu Väestörakenne Uudenmaan alueella Väestönmuutokset Uudenmaan alueella Perheet ja asuntokunnat Uudenmaan alueella Liitetaulukot... 28

6

7 Johdanto Johdanto Vantaan väestö 2015/2016 -julkaisuun on koottu Vantaan väestöä, asuntokuntia ja perheitä koskevat tiedot, jotka on tilattu Tilastokeskukselta. Vantaan lisäksi keskeisimpiä tilastoja on myös pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan kunnista. Tässä luvussa on esitelty Vantaan voimassa oleva tilastoaluejako, jota käytetään myös tämän julkaisun tilastoissa. Lisäksi lukuun on koottu julkaisussa käytetyt käsitteet ja määritelmät. Johdannon jälkeen tilastoja on avattu tekstien, taulukoiden, kuvioiden ja teemakarttojen avulla. Luvussa yksi käsitellään Vantaan väestökehitystä ja väestörakennetta, luvussa kaksi väestönmuutoksia ja luvussa kolme perheitä ja asuntokuntia. Luvussa neljä on vertailutietoa Uudenmaan kunnista. Julkaisun lopussa on laaja tilasto-osio. Osa Vantaata koskevista tilastoista on esitetty tarkimmalla osa-aluetasolla eli kaupunginosittain ja osa karkeammalla tasolla eli suuralueittain. Lisäksi on tilastoja, jotka koskevat vain koko Vantaata. Lopussa oleva tilasto-osio noudattelee samaa järjestystä kuin alussa oleva tekstiosio. Ensin ovat väestörakennetilastot, toiseksi väestönmuutostilastot ja kolmanneksi perhe- ja asuntokuntatilastot. Viimeisenä tulevat aluevertailutilastot. Aluejaot Alla olevassa kartassa on esitetty Vantaan voimassa oleva tilastoaluejako. Julkaisun viimeisellä sivulla on suurempi kartta, jossa on aluejaon lisäksi eri alueiden asukasmäärät. Kuva 1. Vantaan aluejako Vantaan väestö 2015/2016 5

8 Johdanto Vantaalla on 7 suuraluetta ja 61 kaupunginosaa 1 Myyrmäen suuralue 10 Linnainen 11 Hämevaara 12 Hämeenkylä 13 Vapaala 14 Varisto 15 Myyrmäki 16 Kaivoksela 17 Martinlaakso 18 Vantaanlaakso 20 Askisto 26 Petikko 2 Kivistön suuralue 21 Piispankylä 22 Keimola 23 Kivistö 24 Lapinkylä 25 Myllymäki 30 Vestra 31 Luhtaanmäki 32 Riipilä 33 Seutula 34 Kiila 3 Aviapoliksen suuralue 40 Ylästö 41 Viinikkala 50 Tammisto 51 Pakkala 52 Veromies 53 Lentokenttä 4 Tikkurilan suuralue 60 Hiekkaharju 61 Tikkurila 62 Jokiniemi Käsitteet ja määritelmät Asuntokunta Asuntokunnan muodostavat samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvat henkilöt. Asuntokunnan keskikoolla tarkoitetaan keskimääräistä asukaslukua / asuntokunta. Asuntoväestö Asuntoväestöön kuuluvat varsinaisissa asunnoissa vakinaisesti asuvat henkilöt. Laitoksissa vakinaisesti kirjoilla olevat, asuntoloissa ja ulkomailla asuvat sekä asunnottomat henkilöt eivät kuulu asuntoväestöön. Avioliitot ja avioerot Avioliitoilla tarkoitetaan Suomessa vakinaisesti asuvien naisten avioliittoja. Avioeroilla tarkoitetaan Suomessa vakinaisesti asuvien naisten avioeroja. Aviolapseksi luokitellaan lapsi, joka on syntynyt avioliiton aikana. Muutoin lapsi on avioliiton ulkopuolella syntynyt. 63 Viertola 64 Kuninkaala 65 Simonkylä 66 Hakkila 67 Ruskeasanta 68 Koivuhaka 69 Helsingin pitäjän kirkonkylä 5 Koivukylän suuralue 70 Koivukylä 71 Ilola 72 Asola 73 Rekola 74 Havukoski 75 Päiväkumpu 6 Korson suuralue 80 Matari 81 Korso 82 Mikkola 83 Metsola 84 Leppäkorpi 85 Jokivarsi 86 Nikinmäki 87 Vierumäki 88 Vallinoja 7 Hakunilan suuralue 90 Länsisalmi 91 Länsimäki 92 Ojanko 93 Vaarala 94 Hakunila 95 Rajakylä 96 Itä-Hakkila 97 Kuninkaanmäki 98 Sotunki Elinajanodote Elinajanodote on vuosien määrä, jonka verran tietyn ikäinen henkilö eläisi kuolleisuuden pysyessä ennallaan. Elinajanodote lasketaan väestön ja kuolleiden ikä- ja sukupuolijakaumatietojen avulla. Kansalaisuus Jos henkilöllä on Suomen kansalaisuuden lisäksi toisen maan kansalaisuus, luokitellaan hänet tilastoissa Suomen kansalaiseksi. Jos Suomessa asuvalla ulkomaan kansalaisella on useita ulkomaiden kansalaisuuksia, luokitellaan hänet tilastoissa sen maan kansalaisena, jonka passilla hän on tullut Suomeen. Kieli Henkilön äidinkieli saadaan väestötietojärjestelmästä, jonne vanhemmat ovat kielen lisäksi ilmoittaneet lapsen nimen ja uskontokunnan. Jos loppuvuodesta syntyneen lapsen tietoja ei 6 Vantaan väestö 2015/2016

9 Johdanto ole ehditty viedä väestötietojärjestelmään, saa lapsi tilastoissa äitinsä äidinkielen, joka myöhemmin täsmentyy vanhempien ilmoituksen mukaiseksi. Vieraskielisiä ovat muut kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset. Koulutusrakenne Koulutusrakennetilasto kuvaa 15 vuotta täyttäneen väestön peruskoulun, keskikoulun tai kansakoulun jälkeen suorittamia tutkintoja. Tutkinnon suorittaneet on luokiteltu koulutusasteittain korkeimman/viimeksi suoritetun ammatillisen tutkinnon mukaan. Koulutusaste jakautuu kuuteen luokkaan: perusaste, keskiaste, alin korkea-aste, alempi ja ylempi korkeakouluaste sekä tutkijakoulutus. Perusasteen suorittaneet ovat käyneet esimerkiksi kansa-, keski- tai peruskoulun. Keskiasteen suorittaneita ovat esimerkiksi ylioppilaat ja ammatillisen perustutkinnon suorittaneet. Alin korkea-aste koulutus kestää 2 3 vuotta keskiasteen jälkeen, esimerkiksi merkonomin ja teknikon tutkinnot (ei kuitenkaan ammattikorkeakoulututkinnot). Alempaan korkeakouluasteeseen luetaan ammattikorkeakoulututkinnot ja alemmat korkeakoulututkinnot ja ylempään korkeakouluasteeseen esimerkiksi maisterintutkinnot. Tutkijakoulutus pitää sisällään lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot. Perhe Perheiksi lasketaan lapsettomat tai lasten kanssa asuvat avo- ja avioparit, rekisteröidyt mies- ja naisparit sekä yhden vanhemman perheet. Lapsiperhe on perhe, johon kuuluu vähintään yksi kotona asuva alle 18-vuotias lapsi. Siviilisääty Henkilön siviilisäädyllä tarkoitetaan avioliittolain ja rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain mukaista asemaa. Siviilisäätyluokitus on seuraava: naimaton, naimisissa, eronnut, leski, rekisteröidyssä parisuhteessa, eronnut rekisteröidystä parisuhteesta sekä leski rekisteröidyn parisuhteen jälkeen. Tässä julkaisussa naimisissa oleviin on otettu mukaan myös rekisteröidyt parisuhteet, eronneisiin rekisteröidystä parisuhteesta eronneet ja leskiin rekisteröidystä parisuhteesta leskeksi jääneet. Rekisteröidyllä parisuhteella tarkoitetaan kahden samaa sukupuolta olevan 18 vuotta täyttäneen henkilön rekisteröityä parisuhdetta. Syntymämaa Henkilön syntymämaa määräytyy sen mukaan, mikä on ollut äidin vakituinen kotimaa syntymähetkellä. Syntymämaa tulee syntymäajankohdan valtiorakenteen mukaisena, minkä takia esimerkiksi Suomen luovuttamilla alueilla syntyneiden syntymämaa on Suomi. Ulkomaan kansalaiset ja ulkomaalaistaustaiset Ulkomaan kansalaiset ovat Suomessa pysyvästi asuvia henkilöitä, jotka eivät ole Suomen kansalaisia. Ulkomaalaistaustaisten ryhmä on edellistä ryhmää suurempi, sillä siihen sisältyvät ulkomaan kansalaisten lisäksi ulkomailla syntyneet Suomen kansalaiset. Uskonnollinen yhdyskunta Henkilön uskonnollisen yhdyskunnan tieto saadaan väestötietojärjestelmästä, jonne vanhemmat ovat uskontokunnan lisäksi ilmoittaneet lapsen nimen ja kielen. Jos loppuvuodesta syntyneen lapsen tietoja ei ole ehditty viedä väestötietojärjestelmään, saa lapsi tilastoissa äitinsä uskontokunnan, joka myöhemmin täsmentyy vanhempien ilmoituksen mukaiseksi. Väestö Vantaan väestöön kuuluvat Vantaalla vakituisesti asuvat Suomen kansalaiset ja ulkomaalaiset. Tilapäisesti ulkomailla asuvat vantaalaiset lasketaan myös väestöön. Väestöllinen huoltosuhde Väestöllinen huoltosuhde kertoo, kuinka paljon lapsia ja vanhuksia on suhteessa työikäisiin. Huoltosuhde heikkenee, kun sen arvo kasvaa. Väestönmuutos Väestönmuutoksessa lasketaan yhteen syntyneiden enemmyys ja nettomuutto. Syntyneiden enemmyys on syntyneiden ja kuolleiden erotus. Alueen nettomuutto jakautuu sisäiseen ja ulkoiseen: Kunnasta / kuntaan muutto sisältää kunnan rajojen yli tapahtuvat muutot (myös siirtolaisuus). Kunnan sisällä -muutto tarkoittaa kaupungin rajojen sisäpuolella tapahtuneita osoitteenvaihdoksia. Tauluissa käytetyt symbolit - Ei mitään ilmoitettavaa Tietoa ei saa esittää. Jos alueella asuu alle 100 ihmistä, perhettä tai asuntokuntaa, Tilastokeskuksen tietosuojarajoitteiden vuoksi näiltä alueilta ei saa näyttää kuin väestön, perheiden tai asuntokuntien kokonaismäärän. Samoin on menetelty joissain arkaluontoisissa tiedoissa: jos havaintoja on koko Vantaalla alle kymmenen kappaletta, on kohdat joko merkattu kahdella pisteellä tai yhdistetty muihin luokkiin. Syntyneet Tilastoihin otetaan mukaan vain Suomessa vakinaisesti asuvien naisten elävänä syntyneet lapset. Naimisissa olevien äitien lapset luokitellaan aviolapsiksi ja muut lapset luokitellaan avioliiton ulkopuolella syntyneiksi. Myös leski voi synnyttää aviolapsen, mikäli raskaus on alkanut avioliiton kestäessä. Ikäryhmittäisellä hedelmällisyysluvulla tarkoitetaan tietyn ikäryhmän naisten synnyttämien elävien lasten määrää saman ikäryhmän keskiväkiluvun tuhatta naista kohden. Keskiväkiluku on vuoden alun ja lopun väestömäärän aritmeettinen keskiarvo. Vantaan väestö 2015/2016 7

10 1 Väestörakenne 1 Väestörakenne 1.1 Väestön määrä ja kehitys Ajan saatossa Vantaa on kasvanut runsaan asukkaan maalaiskunnasta asukkaan kaupungiksi luvun lopulla Vantaan väestömäärä ylitti asukkaan rajapyykin ja vuonna 1940 asukkaita oli jo kolminkertainen määrä, yli Vantaan historian suurin väestömenetys koettiin 1940-luvulla, jolloin suuressa alueluovutuksessa Vantaan eteläisiä osia, kuten silloinen hallinnollinen keskus Malmi, liitettiin Helsinkiin. Rajamuutosten vuoksi Vantaan väestömäärä puolittui ja vuonna 1950 asukasluku oli alle Alueluovutusten jälkeen Vantaan väestönkasvu jatkui vilkkaana ja jo vuoden 1960 asukasmäärä, , oli suurempi kuin koskaan aiemmin. Määrällisesti mitattuna väestönkasvu oli suurinta 1970-luvulla, jolloin väestömäärä kasvoi yli asukkaalla (80 %) ja 1990-luvuilla kasvu oli melko tasaista ja väestö lisääntyi asukkaalla (16 17 %) luvulla kasvuvauhti jonkin verran hidastui väestön kasvaessa 12 prosentilla. Vuoden 2016 alussa Vantaalla asui asukasta. Väestönkasvua vuoden 2015 aikana oli peräti 1,8 prosenttia ja väestö lisääntyi henkilöllä. Viimeksi väestö kasvoi suhteellisesti enemmän vuonna 1994 (2,0 %) ja määrällisesti 1970-luvun loppupuolella. Vantaan väestö kasvaa myös tulevaisuudessa. Vuonna 2016 tehdyn ennusteen mukaan kaupungissa on yli asukasta vuonna 2020 ja siitä kymmenen vuoden päästä (2030) jo asukasta. Taulukko 1. Vantaan väestönkehitys Muutos edellisestä ajankohdasta 1) Vuosi Väestö (1.1.) lkm % , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,8 Väestön määrä ja kehitys suuralueittain Asukasmäärällä mitattuna väkirikkain suuralue vuoden 2016 alussa oli Myyrmäki, jossa asui lähes asukasta. Seuraavaksi suurimmalla, Tikkurilan suuralueella, asui henkeä. Pienin suuralueista oli Kivistö asukkaallaan. Kivistön muita suuralueita alhaisempaa asukasmäärää kuvastaa myös se, että Vantaalla oli kolme kaupunginosaa (Myyrmäki, Martinlaakso ja Hakunila), joiden väkiluku oli suurempi kuin koko Kivistön suuralueen. Vuoden 2015 aikana eniten uusia asukkaita sai Tikkurilan (+1 436) ja toiseksi eniten Kivistön suuralue (+1 175). Suhteellisesti eniten väestö lisääntyi Kivistössä, jonka väestö kasvoi peräti 13,2 prosentilla. Korson (-279) ja Aviapoliksen (-20) suuralueilla väestö väheni vuonna 2015; ensimmäistä kertaa ja 2010-luvuilla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana väestömäärä on lisääntynyt eniten Aviapoliksessa, asukkaalla (42 %). Seuraavaksi suurinta suhteellinen väestönkasvu on ollut Kivistössä (39 % / henkilöä) ja määrällinen kasvu Tikkurilassa (14 % / henkilöä). Alhaisinta väestönkasvu on ollut Hakunilassa, jossa väestö lisääntyi 887 henkilöllä (3,1 %). Alueiden järjestys ei muutu, vaikka väestönkasvua tarkasteltaisiin viimeisen 20 vuoden ajalta. Väestön määrä ja kehitys kaupunginosittain Kaupunginosista kolme suurinta, Myyrmäki, Martinlaakso ja Hakunila, erottuvat selvästi muista. Myyrmäen kaupunginosassa asui vuoden 2016 alussa , Martinlaaksossa ja Hakunilassa asukasta. Seuraavaksi suurimmat kaupunginosat olivat Pakkala, Havukoski, Simonkylä ja Hämeenkylä, joissa kaikissa asui yli asukasta. Alle sadan asukkaan kaupunginosia oli neljä: Lentokenttä, Länsisalmi, Ojanko ja Viinikkala 2). Seuraavaksi pienimmät kaupunginosat olivat Helsingin pitäjän kirkonkylä, Keimola, Myllymäki, Luhtaanmäki ja Petikko, joiden asukasmäärä oli alle 300. Vuoden 2015 aikana väestö kasvoi sekä määrällisesti että suhteellisesti eniten Kivistön kaupunginosassa, joka sai uusia asukkaita peräti henkeä (33,7 %). Kivistöön valmistui paljon uusia asuntoja, sillä alueella pidettiin Asuntomessut vuonna Seuraavaksi eniten väestö lisääntyi Hämevaarassa (19,4 %), Jokiniemessä (12,2 %) ja Koivuhaassa (11,0 %). Määrällisesti kasvu oli Kivistön jälkeen suurinta Jokiniemessä (+611) ja Hämeenkylässä (+479). Mikkolassa väki väheni vuoden 2015 aikana sekä määrällisesti että suhteellisesti eniten, 324 henkeä (-9,9 %). 3) Kun väestönkehitystä tarkastellaan viimeisten 20 vuoden ajalta on Tammiston asukasluku kasvanut asukkaalla (1 171 %) ja Pakkalan asukkaalla (725 %). Pakkala ja Tammisto olivat pitkään eniten kasvaneita alueita, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana Veromiehen (175 %) ja Kivistön (121 %) väestö on kasvanut suhteellisesti eniten. Viimeisen kymmenen vuoden aikana suhteellisesti eniten väestöään ovat menettäneet Piispankylä (-14 %) ja Linnainen (-11 %). Määrällisesti väki on eniten vähentynyt Mikkolassa (-210 henkilöä). 1) Väkiluvun muutos on väestönlisäys lisättynä väkiluvun rekisterikorjauksilla. 2) Tilastokeskuksen tietosuojaohjeiden mukaan alle 100 asukkaan kaupunginosista ei julkaista muita tietoja kuin väestömäärä. 3) Väestönmuutoksia koskevassa tarkastelussa eivät ole mukana alle 100 asukkaan kaupunginosat. 8 Vantaan väestö 2015/2016

11 1 Väestörakenne Kuva 2. Vantaan väestö kaupunginosittain 2016 Väestö yhteensä ( ) Väestö yhteensä ( ) 705 Kivistön suuralue 705 Kivistön suuralue Korson suuralue Korson suuralue Aviapoliksen 878 suuralue Koivukylän suuralue Hakunilan suuralue Myyrmäen Myyrmäen suuralue suuralue Tikkurilan suuralue Tikkurilan suuralue Asukkaiden lukumäärä (kaupunginosien lukumäärä) Asukkaiden lukumäärä (9) (kaupunginosien lukumäärä) (15) (9) (16) ,5 5 km (15) (14) (16) (7) 0 2,5 5 km (14) (7) 1.2 Sukupuoli Jo 1800-luvulta lähtien enemmistö vantaalaisista on ollut naisia. Ero on aina ollut pieni, muutaman prosenttiyksikön tai vähemmänkin. Vuonna 2016 Vantaalla asui naista (50,7 %) ja miestä (49,3 %). Sukupuolen mukaan tarkasteltuna suuralueiden väestöt poikkesivat vain hieman toisistaan. Kivistö oli ainoa suuralue, jossa asui hieman enemmän miehiä (50,5 %) kuin naisia (49,5 %). Suurin ero naisten (51,7 %) ja miesten (48,3 %) osuuksissa oli Tikkurilan suuralueella. Kuvio , 7 15 ja 65 vuotta täyttäneet (%) Vantaalla % ,8 10, ,7 Vuonna 2015 vantaalaiset naiset olivat keski-iältään pari vuotta vanhempia (39,6 v.) kuin miehet (37,3 v.). Naiset eivät kuitenkaan ole enemmistönä jokaisessa ikäluokassa. Yleensä Vantaalla on syntynyt enemmän poikia ja näin oli tilanne myös vuonna 2015: poikia syntyi 93 enemmän kuin tyttöjä. Vantaan väestö pysyi miesvaltaisena syntymästä aina 72 ikävuoteen saakka (vaikka yksittäisissä ikäryhmissä naisia olikin enemmän). Vanhemmissa ikäluokissa naisten osuus korostui. Yli 75-vuotiaasta väestöstä hieman yli 60 prosenttia ja yli 85-vuotiaasta väestöstä 70 prosenttia oli naisia. 1.3 Ikä 1970-luvun alussa 14 prosenttia vantaalaisista oli 0 6-vuotiaita. Siitä lähtien pienten lasten osuuden kehitys oli pitkään laskusuuntaista 1990-luvun pientä nousukautta lukuun ottamatta. Viimeisten 15 vuoden ajan alle kouluikäisten lasten osuus on pysytellyt yhdeksässä prosentissa. Kouluikäisten (7 15-vuotiaat) osuus laski 1970-luvulta 1990-luvun alkuun 15 prosentista 12 prosenttiin, jonka tuntumassa osuus pysytteli aina 2000-luvun puoliväliin saakka. Sen jälkeen kouluikäisten osuus alkoi taas laskea ja lasku taittui vasta vuonna Vuoden 2016 alussa kouluikäisiä oli 10,4 prosenttia väestöstä vuotiaiden vantaalaisten osuus oli suurimmillaan ja 1990-lukujen taitteessa, jolloin 72 prosenttia väestöstä kuului tähän ikäryhmään. Sen jälkeen ikäryhmän osuus on ollut vähenemään päin, mikä pitkälti johtuu vanhimpien ikäluokkien kasvusta. Nykyisin Vantaan väestöstä vuotiaisiin kuuluu Vantaan väestö 2015/2016 9

12 1 Väestörakenne Kuvio 2. Vantaan väestö iän ja sukupuolen mukaan vuosina 1986 ja 2016 (1.1) Naiset Miehet Naiset Miehet prosenttia; osuus oli yhtä alhainen viimeksi 1970-luvun alkupuolella. 65 vuotta täyttäneiden osuus on kasvanut vuosi vuodelta 1980-luvun puolivälistä lähtien, jolloin ikäryhmään kuului 5,4 prosenttia väestöstä. Kasvuvauhti kiihtyi tultaessa 1990-luvulle ja on voimistunut entisestään ja 2010-luvuilla. Vuoden 2016 alussa vantaalaisista 14,8 prosenttia oli 65 vuotta täyttäneitä. Vantaan ikärakenteessa tapahtuneet muutokset näkyvät hyvin kuvioissa 1 ja 2. Vajaan kymmenen vuoden ajan 65 vuotta täyttäneitä on ollut enemmän kuin päivähoito- tai kouluikäisiä. Lisäksi väestöpyramidin muoto on muuttunut. Vuonna 1986 väestöpyramidissa korostuivat vuotiaat ja pyramidin huippu kapeni selvästi, kun vanhemmat ikäluokat olivat pieniä. 30 vuotta myöhemmin, vuonna 2016, pyramidista on tullut selvästi tasapaksumpi. Kuva vuotiaat (%) kaupunginosittain vuotiaiden osuus, % (kaupunginosien lkm) 0,1-6,9 (5) 7,0-8,9 (31) 9,0-11,9 (17) 12,0-14,4 (4)... (4) 0 2,5 5 km 10 Vantaan väestö 2015/2016

13 1 Väestörakenne Kuva vuotiaat (%) kaupunginosittain vuotiaiden osuus, % (kaupunginosien lkm) 0,1-7,9 (8) 8,0-10,9 (22) 11,0-15,9 (23) 16,0-18,2 (4)... (4) 0 2,5 5 km Kuva vuotta täyttäneet (%) kaupunginosittain vuotta täyttäneiden osuus, % (kaupunginosien lkm) 0,1-7,9 (6) 8,0-13,9 (23) 14,0-17,9 (19) 18,0-25,3 (9)... (4) 0 2,5 5 km Vantaan väestö 2015/

14 1 Väestörakenne Kuvio 3. Väestöllinen huoltosuhde Vantaalla, Espoossa, Helsingissä ja koko Suomessa Vantaa Espoo Helsinki Suomi Väestöllinen huoltosuhde Väestöllinen huoltosuhde kertoo, kuinka paljon lapsia ja vanhuksia on suhteessa työikäisiin. Huoltosuhde heikkenee, kun sen arvo kasvaa. Tässä raportissa työikäiseksi väestöksi on laskettu vuotiaat, joita asui Vantaalla vuoden 2016 alussa noin henkilöä. Yhteensä alle 18-vuotiaita ja yli 64-vuotiaita oli lähes Väestöllinen huoltosuhde, eli alle 18-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden määrä 100 työikäistä kohden, oli 57. Huoltosuhde ei ole ollut kertaakaan näin korkea viimeisten 40 vuoden aikana. Väestöllinen huoltosuhde oli alimmillaan 1990-luvun alussa, ollen tuolloin 44. Vantaan ja Espoon väestölliset huoltosuhteet ovat olleet lähellä toisiaan koko ja 2010-lukujen ajan. Vantaan ja Helsingin huoltosuhteet olivat lähes samalla tasolla 2000-luvun alussa, mutta sen jälkeen ero on kasvanut. Vuoden 2016 alussa Helsingin väestöllinen huoltosuhde oli selvästi alhaisempi (49) kuin Vantaalla (57). Koko Suomessa huoltosuhde on vuosikymmenten ajan ollut huomattavasti korkeampi kuin pääkaupunkiseudulla, ollen 67 vuonna Yli 64-vuotiaiden osuus on vuosikymmenten ajan kasvanut kaikilla muilla suuralueilla paitsi Aviapoliksessa. Korson, Koivukylän ja Hakunilan suuralueilla ikäryhmän osuus on alkanut kasvaa muita suuralueita myöhemmin, 1990-luvun puolivälistä lähtien. Voimakkainta kasvu on ollut Myyrmäen suuralueella, jossa ikäryhmän osuus on 40 vuoden aikana kohonnut kolmesta prosentista 19,5 prosenttiin. Muilla suuralueilla (Aviapolista lukuun ottamatta) 65 vuotta täyttäneitä oli prosenttia väestöstä vuoden 2016 alussa. Aviapoliksen suuralueella yli 64-vuotiaiden osuus oli korkeimmillaan 1990-luvun puolivälissä (8 %), mutta seuraavan yli kymmenen vuoden ajan osuus muista suuralueista poiketen laski. Vaikka viimeisten vajaan kymmenen vuoden aikana ikäryhmän osuus on kasvanut, asuu Aviapoliksessa edelleen 65 vuotta täyttäneitä selvästi vähemmän (6 %) kuin muilla suuralueilla. Ikärakenne kaupunginosittain Kaupunginosittain tarkasteltuna 0 6-vuotiaiden osuus oli suurin Tammistossa ja Pakkalassa (13 %) ja alhaisin Piispankylässä ja Linnaisissa (5 %) vuoden 2016 alussa. Kouluikäisiä eli 7 15-vuotiaita asui suhteellisesti eniten Jokivarressa, Vestrassa, Nikinmäessä ja Ylästössä (18 %) ja vähiten Veromiehessä sekä Piispankylässä (3 5 %). Jos Veromiehessä kouluikäisten osuus oli pieni, niin vuotiaiden osuus oli kaupunginosista selvästi suurin (84 %). Myös Jokiniemessä tähän ikäryhmään kuuluvia asui paljon (76 %). Suhteellisesti vähiten vuotiaita asui Lapinkylässä, Rekolassa ja Myyrmäessä (60 61 %), mutta ero seuraaviin kaupunginosiin oli pieni. 65 vuotta täyttäneitä asui eniten Piispankylässä ja Myyrmäessä (23 25 %), kun taas vähiten heitä asui Veromiehessä ja Pakkalassa (4 5 %). Ikärakenne suuralueittain Alle kouluikäisten lasten osuus oli vuoden 2016 alussa suurin Aviapoliksen suuralueella (12 %), joka on pitänyt kärkipaikkaa viimeiset 20 vuotta. Pienin osuus oli Myyrmäessä ja Tikkurilassa (8 %), joissa alle kouluikäisten lasten osuudet ovat olleet alhaisimpia viimeiset 10 vuotta vuotiaita asui vuoden 2016 alussa suhteellisesti eniten Aviapoliksessa ja Kivistössä (13 %) ja vähiten Myyrmäessä sekä Tikkurilassa (9 %). Myyrmäessä ja Tikkurilassa osuudet ovat olleet alhaisimpia viimeiset 20 vuotta ja Kivistössä kouluikäisiä on ollut suhteellisesti eniten yli 10 vuotta. Aviapoliksessa kouluikäisten osuus on kasvanut voimakkaammin vasta viime vuosina ja vuoden 2016 alussa se ohitti niukasti jo Kivistön vuotiaita oli prosenttia suuralueiden väestöstä vuoden 2016 alussa. Ikäryhmän osuudet ovat laskeneet kaikilla alueilla, sillä korkeimmillaan ikäryhmään kuuluvia on ollut prosenttia suuralueesta riippuen. 12 Vantaan väestö 2015/2016

15 1 Väestörakenne Taulukko 2. Vantaan väestön ikärakenne 1971, 1980, 1990, 2000 ja Alue ja ikä (%) / vuosi Vantaa Yhteensä (%) vuotiaat 14,0 11,9 10,1 9,8 9,1 9,1 9,1 9,1 9,0 8,9 8, vuotiaat 15,8 14,6 12,3 11,9 10,5 10,4 10,2 10,2 10,3 10,4 10, vuotiaat 65,7 68,6 71,6 70,3 68,9 68,4 67,9 67,3 66,8 66, vuotiaat 4,5 4,9 6,0 8,0 11,5 12,1 12,8 13,4 14,0 14,5 14,8 Myyrmäen suuralue Yhteensä (%) vuotiaat 15,8 12,7 9,1 8,4 7,9 7,9 8,0 7,9 7,9 7,8 7, vuotiaat 14,6 14,9 12,2 10,6 8,8 8,6 8,6 8,6 8,7 8, vuotiaat 66,2 68,7 72,8 71,7 68,2 67,5 66,5 65,6 64,7 64,0 63, vuotiaat 3,4 3,7 5,9 9,3 15,1 16,0 16,9 17,9 18,7 19,2 19,5 Kivistön suuralue Yhteensä (%) vuotiaat 13,7 7,2 8,9 9,3 10,2 10,7 10,5 10,7 10,6 10, vuotiaat 18,2 14,7 11,3 13,7 13,0 12,8 13,2 13,3 13,0 13,3 12, vuotiaat 62,2 71,0 72,5 65,8 64,0 63,4 62,9 62,3 62,8 62,6 64, vuotiaat 5,9 7,1 7,3 11,2 12,8 13,1 13,4 13,7 13,7 13,6 12,6 Aviapoliksen suuralue Yhteensä (%) vuotiaat 11,4 8,0 10,8 12,8 15,0 14,6 14,1 13,8 13,0 12,8 12, vuotiaat 16,1 12,4 12,1 13,8 11,2 11,7 11,7 11,8 12,3 12,5 13, vuotiaat 68,3 72,7 70,0 67,8 69,7 69,2 69,5 69,3 69,2 68,9 68, vuotiaat 4,2 6,9 7,1 5,6 4,1 4,5 4,7 5,1 5,5 5,8 6,3 Tikkurilan suuralue Yhteensä (%) vuotiaat 13,5 8,7 9,5 10,1 7,5 7,6 7,7 7,7 7,7 7,8 7, vuotiaat 15,9 13,2 10,4 11,2 9,8 9,5 9,3 9,2 9,1 9,1 8, vuotiaat 65,9 71,4 72,6 69,5 69,9 69,7 69,4 69,0 68,8 68,3 68, vuotiaat 4,7 6,7 7,5 9,2 12,8 13,2 13,6 14,1 14,4 14,9 14,9 Koivukylän suuralue Yhteensä (%) vuotiaat 12,1 14,8 10,0 10,8 9,4 9,5 9,6 9,4 9,4 9, vuotiaat 17,9 14,2 12,7 12,4 11,9 11,6 11,4 11,3 11,1 11,2 11, vuotiaat 64,4 66,5 72,0 69,9 68,8 68,5 68,0 67,4 66,9 66, vuotiaat 5,6 4,5 5,3 6,9 9,9 10,4 11,0 11,9 12,7 13,3 13,7 Korson suuralue Yhteensä (%) vuotiaat 13,1 13,0 11,6 10,9 10,2 10,2 10,0 10,1 9,9 9,7 9, vuotiaat 16,2 15,4 13,6 13,5 11,9 11,8 11,7 11,8 12,0 12,2 12, vuotiaat 64,8 66,4 69,9 69,3 68,8 68,3 67,9 67,0 66,4 66,0 65, vuotiaat 5,9 5,2 4,9 6,3 9,1 9,7 10,4 11,1 11,7 12,2 12,8 Hakunilan suuralue Yhteensä (%) vuotiaat 15,7 13,5 11,9 10,7 9,0 9,1 9,1 9,2 9,1 9, vuotiaat 15,7 16,2 13,8 13,0 11,2 11,1 10,8 10,7 10,7 10,7 10, vuotiaat 64,9 66,5 70,2 70,5 69,8 69,0 68,2 67,6 67,0 66,4 65, vuotiaat 3,7 3,8 4,1 5,8 10,0 10,8 11,9 12,5 13,3 13,8 14,4 Vantaan väestö 2015/

16 1 Väestörakenne Kuvio 4. Vantaan väestö iän ja siviilisäädyn mukaan % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Siviilisääty Naimaton Naimisissa Eronnut Leski Vuoden 2016 alussa Vantaan väestöstä puolet oli naimattomia, runsas kolmannes naimisissa, kymmenesosa eronnut ja loput kolme prosenttia olivat leskiä 4). Naimattomien osuuden pienentyminen alkaa näkyä 25. ikävuoden tienoilla ja vuotiaista enää puolet oli naimattomia vuotiaista puolet oli naimisissa, runsas kolmannes naimattomia ja useampi kuin joka kymmenes oli eronnut. Naimisissa olevien osuus oli suurimmillaan vuotiaissa (60 %). Eroaminen lisääntyy 35. ikävuoden tienoilla ja leskien osuuden kasvu on puolestaan nähtävissä 70-vuotiaista eteenpäin. Kaikista leskistä peräti 80 prosenttia oli naisia, mikä selittyy pitkälti naisten korkeammalla keskimääräisellä eliniällä. 1.5 Äidinkieli Vuonna 2016 vantaalaisista 81,9 prosenttia oli suomenkielisiä, 2,6 prosenttia ruotsinkielisiä ja 15,4 prosenttia vieraskielisiä. Pohjoissaamenkielisiä Vantaalla asui 20 henkilöä. Suomen- ja ruotsinkielisten osuudet ovat vuosien ajan laskeneet ja vieraskielisten osuus on noussut. Vuosina myös suomenkielisten määrä poikkeuksellisesti vähentyi. Vuonna 1960 vantaalaisista useampi kuin joka kymmenes oli ruotsinkielinen ja 1970-luvuilla ruotsinkielisten osuus laski selvästi, ollen vuonna 1980 enää viisi prosenttia. Sen jälkeenkin ruotsinkielisten osuus on edelleen laskenut, mutta hieman hitaammalla tahdilla. Vuoden 2016 alussa Vantaalla asui ruotsinkielistä (2,6 %). Vieraskielisten eli henkilöiden, joiden äidinkieli oli muu kuin suomi, ruotsi tai saame, osuus alkoi nousta selvemmin 1990-luvun loppupuolella ja vuonna 1999 vieraskielisten määrä ylitti ruotsinkielisten määrän. Vuoden 2016 alussa Vantaalla asui vieraskielistä, mikä oli 15,4 prosenttia koko väestöstä. Jo kolmatta vuotta peräkkäin vieraskielisten osuus oli Vantaalla suurempi kuin missään muussa Suomen kunnassa. Vantaan suuralueet eroavat toisistaan kielirakenteen osalta. Vuonna 2016 ruotsinkielisten osuus oli suurin Kivistön (4,1 %) ja pienin Korson (1,6 %) suuralueella. Vieraskielisten osuus oli selvästi suurin Hakunilan (22,9 %) ja pienin Kivistön suuralueella (5,9 %). Yleisimmät kielet Vuoden 2016 alussa Vantaalla puhuttiin äidinkielenä suomen, ruotsin ja saamen lisäksi 114 eri kieltä. Äidinkielten määrä on koko ajan lisääntynyt. Vuonna 2000 Vantaalla puhuttiin 70 eri kieltä, josta määrä on vuosi vuodelta lisääntynyt nykyiseen 114 kieleen. Suuralueilla käytössä olevien vieraiden kielten määrä vaihteli Myyrmäen 95 kielestä Kivistön 49 kieleen. Kuvio 5. Vieraskieliset (%) Vantaan suuralueilla 2000, 2010 ja 2016 % Kuvio 6. Vantaan yleisimmät äidinkielet (pois lukien suomi) Lkm Viro Venäjä Ruotsi Somali Albania 4) Naimisissa olevat, eronneet ja lesket sisältävät myös rekisteröidyt parisuhteet. 14 Vantaan väestö 2015/2016

17 1 Väestörakenne Vantaan yleisimmissä kielissä on tapahtunut huomattavia muutoksia viime vuosina. Pitkän aikaa ruotsinkielen asema oli vahvempi kuin muiden kielten, mutta vuoden 2014 alussa sekä venäjää että viroa puhuvia oli enemmän. Seuraavana vuonna (2015) virosta tuli Vantaan toiseksi yleisin kieli suomen jälkeen, kun se ohitti venäjän. Vuoden 2016 alussa Vantaalla asui vironkielistä (3,4 %), venäjänkielistä (3,2 %) ja ruotsinkielistä (2,6 %). Venäjänkielisten kasvuvauhti on ollut melko tasaista aina 2000-luvun alusta lähtien. Venäjänkielisten määrä lisääntyi viime vuonna 6,5 prosentilla (+416). Vironkielistenkin kasvua on jatkunut jo pitemmän aikaa, mutta etenkin vuosina heidän määrä lisääntyi kiihtyvällä vauhdilla (vuosimuutos %). Vuosien aikana kasvuvauhti hidastui, ollen kuitenkin vuosittain 11 prosenttia (noin 670 henkilöä). Kun suomi jätetään tarkastelun ulkopuolelle, oli kaikilla suuralueilla vuonna 2016 kolmen yleisimmän kielen joukossa viro, venäjä ja ruotsi. Myyrmäen ja Aviapoliksen suuralueilla viro oli yleisin ja ruotsi toiseksi yleisin kieli. Kivistössä ja Tikkurilassa ruotsi oli yleisin ja viro toiseksi yleisin kieli. Lopuilla suuralueilla kielten yleisyysjärjestys oli venäjä, viro ja ruotsi. Sukupuoli- ja ikärakenne kielen mukaan 5) Vantaalla asuvista vieraskielisistä puolet oli miehiä ja puolet naisia, mutta yksittäisissä kielissä oli eroja sukupuolten kesken. Suurin ero oli thain kielessä, jonka puhujista 84 prosenttia oli naisia. Seuraavaksi suurimmat erot olivat nepalin, ranskan, bengalin, englannin ja turkin kielissä, joiden puhujista prosenttia oli miehiä. Iän suhteen tarkasteltuna vieraskieliset olivat keski-iältään selvästi nuorempia (30,6 vuotta) kuin ruotsinkieliset (43,9) tai suomenkieliset (39,8). Eri kieltä puhuvien ikärakenteessa oli eroja. Somalia äidinkielenään puhuvista 40 prosenttia ja albaniaa puhuvista 33 prosenttia oli alle 16-vuotiaita, kun nepalin- ja tagaloginkielisillä (pilipino) osuus oli 13 prosenttia. Yli 64-vuotiaita oli eniten ruotsinkielisissä (27 %) ja suomenkielisissä (17 %). Ikäryhmän osuus oli selvästi alhaisempaa muissa kielissä, sillä kolmanneksi eniten yli 64-vuotiaita oli venäjänkielisissä, kuusi prosenttia. Thain, bengalin ja nepalin puhujissa ei ollut ainuttakaan 65 vuotta täyttänyttä. 1.6 Syntymäpaikka Puolet vantaalaisista on syntynyt pääkaupunkiseudulla. Syntyperäisten vantaalaisten osuus on hyvin hitaasti kasvanut: vuonna 2000 heitä oli 26,4 prosenttia ja vuoden 2016 alussa 27,4 prosenttia. Helsingissä syntyneiden osuus on puolestaan hitaasti laskenut, osuuden ollessa vuoden 2016 alussa 19,3 prosenttia. Espoossa syntyneitä on vain muutama prosentti väestöstä. Ulkomailla syntyneet ovat kolmanneksi suurin ryhmä Vantaalla ja Helsingissä syntyneiden jälkeen ja ryhmän osuus on kasvanut selvästi eniten. Vuonna 2000 Vantaan väestöstä ulkomailla syntyneitä oli 4,2 prosenttia, vuonna 2010 jo 8,5 prosenttia ja vuoden 2016 alussa 13,6 prosenttia. Viisi prosenttia Vantaan väestöstä on syntynyt pääkaupunkiseudun ulkopuolisella Uudellamaalla. Muualla Suomessa syntyneistä suurimmat ryhmät olivat pohjoissavolaiset (3,1 %) ja pohjoiskarjalaiset (3,0 %). Kummankin ryhmän osuudet ovat vuosien kuluessa suhteellisesti pienentyneet. Taulukko 3. Yleisimmät äidinkielet Vantaalla ja suuralueilla 2016 Kieli Vantaa Myyrmäki Kivistö Aviapolis Tikkurila Koivukylä Korso Hakunila lkm % lkm % lkm % lkm % lkm % lkm % lkm % lkm % Koko väestö Suomi , , , , , , , ,4 Viro , , , , , , , ,3 Venäjä , , , , , , , ,7 Ruotsi , , , , , , , ,7 Somali , ,5 2 0, ,6 98 0, , , ,8 Albania , ,9 8 0,1 92 0, , , , ,8 Arabia , ,8 15 0,1 75 0, , , , ,2 Vietnam ,6 61 0,1 4 0,0 44 0, , , , ,4 Englanti , ,5 31 0, , , , , ,5 Kurdi , ,5 15 0,1 49 0, ,6 80 0,3 71 0, ,1 Turkki 853 0, ,4 7 0, , ,4 79 0,3 60 0, ,7 Kiina 808 0, ,3 34 0,3 67 0, , ,7 62 0, ,4 Thai 714 0, ,3 25 0,2 84 0, ,4 79 0,3 86 0, ,4 Muu kieli , , , , , , , ,2 Tuntematon 595 0, ,3 7 0,1 30 0,2 79 0,2 84 0,3 76 0, ,5 Vieraiden kielten määrä ) Sukupuoli- ja ikärakennetarkastelussa on mukana kotimaisten kielten lisäksi 25 yleisintä vierasta kieltä. Vantaan väestö 2015/

18 1 Väestörakenne Taulukko 4. Ulkomaan kansalaiset ja ulkomaalaistaustaiset (lkm ja %) Vantaan suuralueilla 2000, 2010 ja 2016 Ulkomaan kansalaiset Ulkomaalaistaustaiset Suuralue lkm % lkm % lkm % lkm % lkm % lkm % Vantaa , , , , , ,6 Myyrmäki , , , , , ,6 Kivistö 63 1, , ,2 91 1, , ,5 Aviapolis 91 1, , , , , ,4 Tikkurila 799 2, , , , , ,1 Koivukylä 820 3, , , , , ,3 Korso , , , , , ,0 Hakunila , , , , , ,8 1.7 Kansalaisuus Ulkomaan kansalaiset ovat Suomessa pysyvästi asuvia henkilöitä, jotka eivät ole Suomen kansalaisia. Ulkomaalaistaustaisten ryhmä on edellistä ryhmää suurempi, sillä siihen sisältyvät ulkomaan kansalaisten lisäksi ulkomailla syntyneet Suomen kansalaiset. Vantaalla asui vuoden 2016 alussa ulkomaan kansalaista, mikä oli 10 prosenttia koko Vantaan väestöstä. Ulkomaalaistaustaisten määrä oli luonnollisesti hieman suurempi, henkilöä (14,6 %). Hakunilan suuralueella ulkomaan kansalaisia asui suhteellisesti eniten, 14,2 prosenttia (ulkomaalaistaustaisia: 20,8 %) ja Kivistön suuralueella vähiten, 4,2 prosenttia (6,5 %). Vantaan ulkomaan kansalaisista 64 prosenttia oli tullut Euroopasta, 23 prosenttia Aasiasta, 10 prosenttia Afrikasta ja pari prosenttia Amerikoista. Euroopasta tulleista 72 prosenttia oli muuttanut Vantaalle toisesta EU-maasta. Kun tarkastellaan yksittäisiä maita, kaikista ulkomaan kansalaisista 37 prosenttia oli tullut Virosta ja 12 prosenttia Venäjältä. Suomen kansalaisuuden saaneet Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä on 2000-luvulla vaihdellut vuodesta toiseen, mutta viime vuosina kansalaisuuden saaneita on ollut huomattavan paljon niin koko Suomessa kuin Vantaallakin. Vantaalla ennätysvuosi oli 2012, jolloin Suomen kansalaisuus myönnettiin peräti 959 vantaalaiselle. Vuonna 2015 kansalaisuuden saaneita oli parisataa vähemmän (750) ja keskimäärin kansalaisuuden saaneita on ollut vuosittain 504 vuosina Vuonna 2015 Suomen kansalaisuuden saaneissa oli edustajia 71 eri kansalaisuudesta, mutta eniten kansalaisuuksia myönnettiin venäläisille (20 %), somaleille (12 %) ja irakilaisille (8 %). Vuodesta 2003 lähtien venäläiset ovat olleet Vantaalla suurin Suomen kansalaisuuden saanut ryhmä ja vuodesta 2005 somalit toiseksi suurin (lukuun ottamatta vuotta 2011). Vuosina kansalaisuuden saaneista hieman yli puolet oli naisia (54 %), mutta eri kansalaisuuksissa oli eroja sukupuolten kesken 6). Eniten naisia kansalaisuuden saaneissa oli kenialaisissa, thaimaalaisissa, filippiiniläisissä ja kiinalaisissa (72 76 %). Vaikka aikajaksoksi valittaisiin pelkästään 2010-luku ( ), olivat samat kansalaisuudet kärjessä, mutta eri järjestyksessä. Miehiä oli kansalaisuuden saaneissa eniten nigerialaisissa, egyptiläisissä ja algerialaisissa (78 87 %) vuosina Kuluvalla vuosikymmenellä ainoastaan nigerialaisissa oli huomattavasti enemmän miehiä (83 %) kuin naisia. Vuosina Suomen kansalaisuuden saaneista 45 prosenttia oli alle 25-vuotiaita, joista yli puolet oli alle 15-vuotiaita. Vanhempaa väestöä kansalaisuuden saaneissa oli varsin vähän, sillä vain kuusi prosenttia oli vähintään 55-vuotiaita. Eri kansalaisuuksissa oli eroja myös iän mukaan 7). Alle 25-vuotiaiden osuus oli suurin serbialaisilla, kongolaisilla ja somaleilla (65 67 %), kun taas yli 44-vuotiaiden osuus oli suurin ruotsalaisilla ja virolaisilla (29 31 %). Taulukko 5. Suomen kansalaisuuden saaneet edellisen kansalaisuuden mukaan Vuosi Edellinen kansalaisuus lkm % lkm % lkm % lkm % lkm % Yhteensä Venäjä , , , , ,9 Somalia 5 1, , ,1 72 9, ,4 Irak 14 3,1 54 5,6 36 4,2 17 2,3 61 8,1 Viro 42 9,2 61 6,4 47 5,5 42 5,7 55 7,3 Vietnam 13 2,9 27 2,8 28 3,3 18 2,5 31 4,1 Sri Lanka 7 1,5 10 1,0 5 0,6 3 0,4 23 3,1 Pakistan 6 1,3 11 1,1 17 2,0 13 1,8 16 2,1 Ukraina 7 1,5 22 2,3 16 1,9 18 2,5 16 2,1 Turkki 19 4,2 35 3,6 44 5,2 33 4,5 15 2,0 Nigeria 4 0,9 8 0,8 6 0,7 8 1,1 14 1,9 Muut/valtioton/tuntematon , , , , ,9 6) Sukupuolta koskevaan tarkasteluun on otettu ne kansalaisuudet, joissa oli yli 20 Suomen kansalaisuuden saanutta tarkasteltavalla ajanjaksolla. 7) Ikätarkasteluun on otettu ne kansalaisuudet, joissa oli yli 30 Suomen kansalaisuuden saanutta tarkasteltavalla ajanjaksolla. 16 Vantaan väestö 2015/2016

19 1 Väestörakenne 1.8 Uskonto Vuoden 2016 alussa 61 prosenttia vantaalaisista oli Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäseniä. Ortodoksiseen seurakuntaan tai muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvia 8) oli vain muutama prosentti väestöstä, kun taas uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia oli 36 prosenttia. Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvista hieman suurempi osa oli naisia (54 %), kun uskonnollisiin yhdyskuntaan kuulumattomissa oli enemmän miehiä (55 %). Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien ja uskonnollisiin yhdyskuntaan kuulumattomien osuudet vaihtelivat jonkin verran iän mukaan. Vantaalaisten kuuluminen evankelisluterilaiseen kirkkoon oli suurimmillaan vuotiaissa ja yli 64-vuotiaissa (73 %), kun taas uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien osuudet olivat kyseisissä ikäryhmissä pienimmillään (23 24 %) vuotiaissa evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus oli alhaisimmillaan (52 %) ja uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien osuus korkeimmillaan (44 %). Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus on laskenut tasaisesti 2000-luvulla, kun uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut. Vuonna 2000 Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuului 77 prosenttia vantaalaisista, kun vuonna 2016 heidän osuutensa oli 61 prosenttia. Samassa ajassa uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut 20 prosentista 36 prosenttiin. Suomen ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvien osuus on pysynyt 1,3 prosentissa vuosina , mutta muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvien osuus on kasvanut 1,2 prosentista 2,3 prosenttiin. 1.9 Koulutus Tässä julkaisussa käytetään lopullisia koulutustilastoja ennakkotilastojen sijaan, vaikka ne ovat vuotta vanhempia kuin ennakkotiedot. Lopulliset koulutustiedot poikkeavat jonkin verran ennakkotiedoista: lopullisissa tilastoissa väestö on koulutetumpaa ja muu/tuntematon lukema on pienempi kuin ennakkotilastoissa. Vuoden 2014 lopun (31.12.) tietojen mukaan Vantaan 15 vuotta täyttäneestä väestöstä 32 prosenttia oli suorittanut enintään perusasteen, 38 prosenttia keskiasteen ja 30 prosenttia korkea-asteen tutkinnon. 9) Korkea-aste voidaan jakaa edelleen kolmeen osaan, joista alimman korkea-asteen suorittaneita oli 10 prosenttia, alemman korkeakouluasteen 11 prosenttia ja ylemmän korkeakouluasteen suorittaneita 9 prosenttia. Tutkinnon suorittaneiden osuus on selvästi noussut vuosikymmenten saatossa. Vuodesta 1990 vuoteen 2014 enintään perusasteen käyneiden osuus on vuosi vuodelta laskenut 46 prosentista 32 prosenttiin. Samana ajanjaksona keskiasteen suorittaneiden osuus on kasvanut 33 prosentista 38 prosenttiin ja ylemmän korkeakouluasteen suorittaneiden osuus viidestä prosentista yhdeksään prosenttiin. Koulutusasteessa oli pieniä eroja sukupuolen ja suuralueiden mukaan. Naisissa oli hieman enemmän alimman korkeaasteen, mutta vähemmän keskiasteen käyneitä kuin miehissä. Nykyisin ylemmän korkeakouluasteen suorittaneissa naisten ja miesten osuudet ovat lähellä toisiaan, koska naiset ovat kirineet miesten tasolle. Vuoden 2014 tietojen mukaan Vantaan suuralueista koulutustaso oli korkein Aviapoliksessa ja matalin Hakunilassa. Enintään perusasteen suorittaneita oli Aviapoliksessa 24 prosenttia (Hakunilassa 37 %) ja korkea-asteen suorittaneita 40 prosenttia (Hakunilassa 25 %). Kuvio 7. Vantaan väestö uskonnollisen yhdyskunnan mukaan Kuvio 8. Vantaan 15 vuotta täyttänyt väestö koulutuksen ja sukupuolen mukaan (31.12.) % , , , Suomen ev.lut. kirkko Usk. yhdysk. kuulumattomat Muu uskonnollinen yhdysk. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Miehet Naiset Ei perusasteen jälk. tutkintoa Keskiaste Korkea-aste 8) Tähän ryhmään kuuluivat muun muassa Jehovan todistajat, Suomen vapaakirkko, katolinen kirkko, adventtikirkot, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, metodistikirkko, baptistiyhdyskunnat sekä juutalais- ja islamilaisseurakunnat. 9) Väestön koulutusrakennetilasto kuvaa 15 vuotta täyttäneen väestön peruskoulun, keskikoulun tai kansakoulun jälkeen suorittamia tutkintoja. Tutkinnon suorittaneet on luokiteltu koulutusasteittain korkeimman/viimeksi suoritetun ammatillisen tutkinnon mukaan. Tässä koulutusta koskevassa osiossa perusaste sisältää tuntemattomat ja ylempi korkeakouluaste tutkijakoulutuksen. Luvut on aina esitetty 15 vuotta täyttäneestä väestöstä. Tarkemmat koulutusmääritelmät löytyvät johdannosta: käsitteet ja määritelmät ---> koulutusrakenne. Vantaan väestö 2015/

20 2 Väestönmuutokset 2 Väestönmuutokset 2.1 Syntyneet Vuonna 2015 Vantaalla syntyi vauvaa, jota vähemmän vauvoja syntyi viimeksi vuonna Syntyneiden määrässä on luonnollista vaihtelua ja vuodesta 2000 lähtien vauvarikkaimmat vuodet ovat olleet , jolloin syntyi yli vauvaa. Vähiten vauvoja syntyi vuonna 2001, alle Vuodesta 2005 lähtien hieman yli puolet synnyttäneistä äideistä on ollut yli 30-vuotiaita. Synnyttäneiden naisten keskiikä onkin pikkuhiljaa noussut, ollen 30,1 vuotta vuonna Aiempia vuosia selvästi enemmän vauvoja syntyi vuotiaille (37 %) kuin vuotiaille (30 %). Alle 20-vuotiaita tai vähintään 40 vuotta täyttäneitä äitejä oli vain pari prosenttia. Synnyttäneistä naisista 58 prosenttia oli naimisissa. Vuonna 2015 syntyneistä vantaalaisista vauvoista 52 prosenttia oli poikia. Kielen mukaan tarkasteltuna 77 prosenttia vauvoista oli suomenkielisiä, 2 prosenttia ruotsinkielisiä ja 21 prosenttia vieraskielisiä. Vieraskielisten osuus syntyneistä lapsista on kaksinkertaistunut vuodesta Vauvoja syntyi eniten Myyrmäen (619 vauvaa) ja vähiten Kivistön suuralueella (99 vauvaa). Kivistössä ja Aviapoliksessa suurempi osa (65 67 %) synnyttäneistä äideistä oli yli 30-vuotiaita verrattuna muihin suuralueisiin. Vieraskielisiä vauvoja syntyi eniten Hakunilan (35 %) ja vähiten Kivistön suuralueella (4 %). Taulukko 6. Elävänä syntyneet lapsen äidinkielen, äidin iän ja avioisuuden (=avioliitossa/rekisteröidyssä parisuhteessa) mukaan Vantaan suuralueilla 2015 Synty- Lapsen äidinkieli Äidin ikä Aviol- Alue neitä Yht. Suomi 10) Ruotsi Vieras Yht liset Vantaa ,4 2,3 21, ,5 12,7 29,9 37,1 15,9 2,9 57,5 Myyrmäki ,3 2,4 24, ,5 13,1 30,2 38,8 13,1 3,4 58,3 Kivistö ,9 3,0 4, ,0 10,1 23,2 39,4 24,2 3,0 63,6 Aviapolis ,1 2,5 14, ,0 9,7 25,4 41,7 20,7 2,5 62,1 Tikkurila ,1 3,1 14, ,5 14,8 29,8 37,4 12,8 2,7 51,2 Koivukylä ,2 1,0 26, ,3 14,7 31,1 30,1 19,1 2,7 55,5 Korso ,4 1,5 19, ,9 11,0 33,1 35,0 17,2 2,8 60,4 Hakunila ,0 2,1 34, ,2 12,1 31,4 37,6 14,8 3,0 57,7 2.2 Kuolleet Vuonna 2015 kuoli vantaalaista, joista 51 prosenttia oli miehiä. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna kuolleiden määrä on kasvanut sitä mukaa, kun väkilukin on kasvanut. Koko 2000-luvun ajan Vantaalla on vuosittain kuollut 0,5 0,6 prosenttia väestöstä. Vuonna 2015 kuolleista 67 prosenttia oli vähintään 70-vuotiaita ja 29 prosenttia vuotiaita. Alle 30-vuotiaana kuolleita oli vain prosentin verran. Kuolleiden keski-ikä oli 74,2 vuotta. Naisilla keski-ikä oli selvästi suurempi (77,3) kuin miehillä (71,2). Kuolleiden keski-ikä on noussut, esimerkiksi kymmenen vuotta sitten se oli 68,3 vuotta. Taulukko 7. Kuolleet iän mukaan 1995, 2000 ja Kuolleita Ikä, vuotta (%) Kuolleiden Vuosi lkm % keski-ikä ,2 0,4 2,2 8,7 20,1 16,7 24,0 21,2 5, ,3 0,7 2,4 7,4 18,2 17,0 23,1 22,2 7, ,8 1,0 1,7 5,4 20,0 16,3 22,8 23,1 8,8 68, ,8 0,5 2,0 5,4 19,9 18,0 22,7 22,8 7,9 68, ,3 0,4 1,7 4,7 16,4 19,1 25,3 24,0 8,2 69, ,5 0,3 1,6 4,9 15,7 21,5 23,1 23,7 8,6 69, ,5 0,5 1,7 5,0 15,4 19,3 23,6 25,3 8,7 70, ,4 0,0 1,5 3,3 14,3 19,3 22,8 28,7 9,7 72, ,2 0,6 1,1 4,0 13,5 21,8 23,9 23,8 10,0 70, ,1 0,2 1,9 3,6 12,9 19,4 23,5 28,0 10,3 72, ,5 0,3 1,2 3,3 11,4 20,0 24,8 27,9 10,7 72, ,4 0,2 1,6 3,0 12,0 18,5 26,8 27,3 10,1 72, ,2 0,2 0,8 3,1 9,4 19,3 25,1 29,5 12,2 74,2 10) Sisältää saamenkieliset. 18 Vantaan väestö 2015/2016

Perheet ja asuntokunnat

Perheet ja asuntokunnat Vantaan väestö 16/17 julkaisu ilmestyy tänä vuonna osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Tämä osa koskee Vantaan perheitä ja

Lisätiedot

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys Vantaan väestö 216/217 julkaisu ilmestyy tänä vuonna osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Ensimmäinen osa koskee Vantaan väestörakennetta.

Lisätiedot

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys Vantaan väestö 218/219 julkaisu ilmestyy osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Ensimmäinen osa koskee Vantaan väestörakennetta.

Lisätiedot

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys Vantaan väestö 217/218 julkaisu ilmestyy osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Ensimmäinen osa koskee Vantaan väestörakennetta.

Lisätiedot

Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Sakari Manninen. Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B7 : 2017

Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Sakari Manninen. Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B7 : 2017 VANTAAN VÄESTÖ 216/217 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Sakari Manninen Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B7 : 217 ISSN-L 1799-73 ISSN 1799-7127

Lisätiedot

Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B6 : 2015. ISSN-L 1799-7003 1799-7003 (painettu) 1799-7127 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-443-499-7

Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B6 : 2015. ISSN-L 1799-7003 1799-7003 (painettu) 1799-7127 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-443-499-7 VANTAAN VÄESTÖ 2014/2015 Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Kannen kuva: Sami Lievonen, Vantaan kaupungin aineistopankki Kansi ja ulkoasu Sirpa Rönn, Taloussuunnittelu/Tietopalvelu Taitto

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖ 2017/2018

VANTAAN VÄESTÖ 2017/2018 VANTAAN VÄESTÖ 2017/2018 Elina parviainen Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Pekka Turtiainen Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B2 : 2019 ISSN-L

Lisätiedot

Tilastokatsaus 7:2013

Tilastokatsaus 7:2013 Tilastokatsaus 6:2012 Vantaa 1 21.8.2013 Tietopalvelu B12:2013 Asuntorakentaminen Vantaalla vuodesta 1970 Asuntokanta vuoden 2013 alussa Vantaalla oli vuoden 2013 alussa 99 620 asuntoa. Niistä 60 835 oli

Lisätiedot

Käsitteet ja määritelmät

Käsitteet ja määritelmät Tästä julkaisusta puuttuu Suomen kansalaisuuden saaneet. Kansalaisuuden saaneita koskeva tilasto ilmestyy syyskuussa, jonka jälkeen Vantaan väestö 218/219 -julkaisusta tehdään lopullinen, taitettu versio.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2019

TILASTOKATSAUS 3:2019 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2019 1 8.10.2019 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 2009 2018 Työttömyysaste oli Vantaalla 8,7 prosenttia vuoden 2018 lopussa, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2017

TILASTOKATSAUS 1:2017 TILASTOKATSAUS 1:2017 5.1.2017 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna Tikkurilassa, Koivukylässä ja Hakunilassa Vaikka työpaikkojen määrä kasvoi vuoden aikana koko kaupungissa,

Lisätiedot

Tilastokatsaus 7:2014

Tilastokatsaus 7:2014 Vantaa 20.5.2014 Tietopalvelu B8:2014 Vuoden 2012 tulotietoja Vantaalta, sen osa-alueilta, Helsingin seudulta ja maamme suurimmista kaupungeista Valtionveronalaiset keskitulot tulot Vantaalla ja muissa

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Rakentaminen Vantaalla 2010

Rakentaminen Vantaalla 2010 Rakentaminen Vantaalla 2010 Rakennus- ja asuntokanta 1.1.2011 Tiedustelut Vantaan kaupunki Jaana Calenius p. 09 8392 6082 jaana.k.calenius(at)vantaa.fi Kannen kuva: Paino: Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 8:2018

TILASTOKATSAUS 8:2018 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 8:2018 1 17.12.2018 TYÖPAIKAT VANTAALLA 2007 2016 Vantaalla oli lähes 110 800 työpaikkaa vuoden 2016 lopussa, mikä oli 4,9 prosenttia kaikista Suomen työpaikoista.

Lisätiedot

Tilastokatsaus 9:2014

Tilastokatsaus 9:2014 Tilastokatsaus 9:214 Tilastokatsaus 9:213 Vantaa 1 24.6.214 Tietopalvelu B1:214 Tietoja työvoimasta ja työttömyydestä Työvoiman määrä kasvoi 7:lla (,7 %) vuoden 212 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien

Lisätiedot

Tietopalvelu B10:2013 ISBN ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu)

Tietopalvelu B10:2013 ISBN ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) Vantaan väestö / Tietopalvelu B: ISBN 8-9-443-443-0 ISSN-L 99-7003 ISSN 99-7003 (painettu) ISSN 99-77 (verkkojulkaisu) Julkaisija Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Kannen kuva Sanna Juusola, viestintä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2018

TILASTOKATSAUS 5:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 5:18 1 10.9.18 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 08 17 Työttömyysaste oli Vantaalla tasan 10 prosenttia vuoden 17 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1,9 prosenttiyksikköä, mikä

Lisätiedot

Tilastokatsaus 1:2014

Tilastokatsaus 1:2014 Tilastokatsaus 1:2014 Vantaa 3.1.2014 Tietopalvelu B1:2014 1 Vähintään 65 vuotta täyttäneet Vantaalla Vuoden 2013 alussa 65 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia vantaalaisia oli 27 579 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 15:2016

TILASTOKATSAUS 15:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2015

TILASTOKATSAUS 3:2015 TILASTOKATSAUS 3:2015 27.5.2015 TULOTIETOJA VANTAALTA, SEN OSA-ALUEILTA, HELSINGIN SEUDULTA JA MAAMME SUURIMMISTA KAUPUNGEISTA VUODELTA 2013 Valtionveronalaiset keskitulot Vantaalla ja muissa isoissa kaupungeissa

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 12:2015

TILASTOKATSAUS 12:2015 TILASTOKATSAUS 12:2015 17.12.2015 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna eniten Hakunilassa ja Aviapoliksessa Vaikka väheni vuoden aikana koko kaupungissa, oli kaupungin

Lisätiedot

Tilastokatsaus 3:2013

Tilastokatsaus 3:2013 Tilastokatsaus 3:2013 Vantaa 1 24.1.2013 Tietopalvelu B3:2013 Työpaikat Vantaalla ja sen osa-alueilla 31.12.2010 Työpaikat kasvoivat vuonna 2010 taas vajaalla 3 000 työpaikalla Vantaalla oli vuoden 2010

Lisätiedot

Tietopalvelu B10:2013 ISBN 978-952-443-443-0 ISSN-L 1799-7003 ISSN 1799-7003 (painettu) ISSN 1799-7127 (verkkojulkaisu)

Tietopalvelu B10:2013 ISBN 978-952-443-443-0 ISSN-L 1799-7003 ISSN 1799-7003 (painettu) ISSN 1799-7127 (verkkojulkaisu) Vantaan väestö / Tietopalvelu B: ISBN 8-9-443-443-0 ISSN-L 99-7003 ISSN 99-7003 (painettu) ISSN 99-77 (verkkojulkaisu) Julkaisija Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Kannen kuva Sanna Juusola, viestintä

Lisätiedot

tarkastusinsinööri Riitta Tamminen 839 29802 lupasihteeri Minna Kolmonen 839 22462

tarkastusinsinööri Riitta Tamminen 839 29802 lupasihteeri Minna Kolmonen 839 22462 Vantaan kaupunki, valvonta PIIRIJAKOTAULUKKO Päivitetty 1.4.2015 yhteystiedot: e-mail: etu.suku@vantaa.fi, puh. keskus 09 83911 www.vantaa.fi/valvonta Yli 8 as. tai muu 2000 m³:n uudis tai 1000 lupavalmistelu

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2018

TILASTOKATSAUS 2:2018 TILASTOKATSAUS 2:2018 15.3.2018 TYÖPAIKAT VANTAALLA 2015 Vantaalla oli vuoden 2015 lopussa 109 779 työpaikkaa. Työpaikkamäärä kasvoi edellisestä vuodesta 2450:lla. Helsingissä työpaikkamäärä kasvoi vuodesta

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 12:2016

TILASTOKATSAUS 12:2016 TILASTOKATSAUS 12:2016 10.6.2016 TULOTIETOJA VANTAALTA, SEN OSA-ALUEILTA, HELSINGIN SEUDULTA JA MAAMME SUURIMMISTA KAUPUNGEISTA VUODELTA 2014 Valtionveronalaiset keskitulot Vantaalla ja muissa isoissa

Lisätiedot

Vantaan hyvinvointikatsaus 2018

Vantaan hyvinvointikatsaus 2018 Vantaan hyvinvointikatsaus 218 Vantaan hyvinvointikatsaus 218 on hyvinvointiraportointityönryhmän yhdessä eri toimialojen edustajien kanssa laatima katsaus hyvinvoinnin ja toimintaympäristön kehityksestä

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD ALUEKOORDINAATTORI

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD ALUEKOORDINAATTORI ALUEKOORDINAATTORI TUKI KOULUILLE JA KODEILLE Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Helsinki 27.11.2009 Organisaatiokaavio perusopetus 1.1.2010 Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo Opetuspäällikkö

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2014

Tilastokatsaus 12:2014 Tilastokatsaus 12:2014 Vantaa 5.11.2014 Tietopalvelu B15:2014 1 Työpaikat Vantaan osa-alueilla 31.12.2012 Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna 2012 eniten Tikkurilassa ja Aviapoliksessa Vaikka työpaikkojen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2015

TILASTOKATSAUS 4:2015 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:2 1 12.8.2 TIETOJA TYÖVOIMASTA JA TYÖTTÖMYYDESTÄ Työvoiman määrä kasvoi 1 3:lla (,9 %) vuoden 213 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien joukko on suurentunut vuodesta

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestörakenne 2014 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Päivitetty 13.2.2015 Väestörakenne Helsingin seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2013, % 1,8 1,6 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4

Lisätiedot

Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja 17.5.

Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja 17.5. Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja Tilanne keväällä 2009 Päivähoidossa ja kotihoidon tuella olevien lasten määrän

Lisätiedot

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestörakenne Hli Helsingin i seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2012, % 1,8 1,6 14 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 04 0,4 0,2 0,0 1990

Lisätiedot

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestö Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.2018 Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: - Pääkaupunkiseutu:,

Lisätiedot

Tilastokatsaus 4:2014

Tilastokatsaus 4:2014 Vantaa 10.3.2014 Tietopalvelu B5:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2019

TILASTOKATSAUS 2:2019 Tilastokatsaus :20 TILASTOKATSAUS 2:201 1 22.3.201 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE VANTAALLA Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön koulutusrakennetta ja sen kehitystä. Koulutuksesta on tietoja

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: Pääkaupunkiseutu:, Espoo, Vantaa, Kauniainen KUUMA kunnat: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi,

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 6:2018

TILASTOKATSAUS 6:2018 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 6:2018 1 26.10.2018 ASUNNOT JA ASUINOLOT VANTAALLA 2017 Vantaalla oli yhteensä 111 700 asuntoa vuoden 2017 lopussa verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen asuntokanta

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 Koko kaupungin ennuste 2016-2040 Osa-alue-ennuste 2016-2025 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sakari Manninen, Vantaan kaupungin aineistopankki Vantaan

Lisätiedot

Vantaan väestöennuste 2014. Koko kaupungin ennuste 2015 2040 Osa-alue-ennuste 2015 2024

Vantaan väestöennuste 2014. Koko kaupungin ennuste 2015 2040 Osa-alue-ennuste 2015 2024 Vantaan väestöennuste 2014 Koko kaupungin ennuste 2015 2040 Osa-alue-ennuste 2015 2024 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, kaupunginjohtajan toimiala, tietopalveluyksikkö Pekka Turtiainen Tietopalvelu

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 16:2016

TILASTOKATSAUS 16:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 16:2016 1 26.8.2016 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT VANTAALLA Pitkäaikaistyöttömiä oli Vantaalla vuoden 2015 lopussa 4 850. Heistä useampi kuin kaksi viidestä oli ollut työttömänä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2017

TILASTOKATSAUS 5:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 5:2017 1 21.12.2017 ASUNNOT JA ASUINOLOT VANTAALLA 2016 Vantaalla oli yhteensä 108 300 asuntoa vuoden 2016 lopussa verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen asuntokanta

Lisätiedot

Tilastokatsaus 13:2014

Tilastokatsaus 13:2014 Vantaa 13.11.2014 Tietopalvelu B16:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko

Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko 31.5.2012 Jyväskylä Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Päivi Riehunkangas suunnittelija, päivähoito Maankäytön toteuttamisen ohjelmointi

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2012

Tilastokatsaus 11:2012 Osuus asuntokannasta, % Tilastokatsaus 11:2012 14.12.2012 Tietopalvelu B14:2012 n asuntokanta 31.12.2011 ja sen muutokset 2000-luvulla Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2008 Ruotsinkielinen väestö

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2008 Ruotsinkielinen väestö Vantaan kaupunki A 5 : 2008 Tilasto ja tutkimus VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2008 Ruotsinkielinen väestö Koko kaupungin ennuste 2008-2040 Suuralueiden ennuste 2008-2018 A5:2008 ISBN 978-952-443-259-7 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset Väestö ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 10.4.2017 Väestö ja väestönmuutokset Yli puolet espoolaisista on työikäisiä Kuuden suurimman kaupungin väestö

Lisätiedot

Tilastokatsaus 10:2014

Tilastokatsaus 10:2014 Tilastokatsaus 10:2014 Vantaa 1 2.9.2014 Tietopalvelu B11:2014 Vieraskielisten asuntokuntien asumisesta Vantaalla ja vähän muuallakin Vantaalla asui vuoden 2012 lopulla yhteensä 8 854 vieraskielistä 1

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2016

TILASTOKATSAUS 5:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 5:2016 1 1.4.2016 YKSINHUOLTAJIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Yksinhuoltajien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista yhden

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet 2014 Tampereella 9 422 ulkomaan kansalaista 131 eri maasta Vuoden 2014 lopussa oli tamperelaisista 4,2 prosenttia ulkomaan kansalaisia.

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alue-ennuste

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alue-ennuste VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ Koko kaupungin ennuste 2016-2040 Osa-alue-ennuste 2016-2025 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sakari Manninen, Vantaan kaupungin

Lisätiedot

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö A L K U S A N A T Perhe- ja asuntokuntatyyppi vaihtelee pääkaupunkiseudun kunnissa. Espoossa ja Vantaalla perheet ja asuntokunnat ovat tyypiltään melko samanlaisia, mutta Helsingissä esimerkiksi lapsettomien

Lisätiedot

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta VÄESTÖ VAKKA-SUOMEN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 15.6.2012 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen väestötilastokokonaisuutta. Kuvioissa olevat arvot pylväissä ovat viimeiseltä

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2018 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alueittainen ennuste

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2018 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alueittainen ennuste VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2018 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ Koko kaupungin ennuste 2019-2045 Osa-alueittainen ennuste 2019-2028 Harri Sinkko Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sami Lievonen,

Lisätiedot

Tietopalvelu B8:2012 ISBN 978-952-443-398-3 ISSN-L 1799-7003 ISSN 1799-7003 (painettu) ISSN 1799-7127 (verkkojulkaisu)

Tietopalvelu B8:2012 ISBN 978-952-443-398-3 ISSN-L 1799-7003 ISSN 1799-7003 (painettu) ISSN 1799-7127 (verkkojulkaisu) Vantaan väestö 2011/2012 Tietopalvelu B8:2012 ISBN 978-952-443-398-3 ISSN-L 1799-7003 ISSN 1799-7003 (painettu) ISSN 1799-7127 (verkkojulkaisu) Julkaisija Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Kannen kuva

Lisätiedot

Vantaan hyvinvointikatsaus Jaakko Niinistö Asukaspalvelujen toimialan apulaiskaupunginjohtaja

Vantaan hyvinvointikatsaus Jaakko Niinistö Asukaspalvelujen toimialan apulaiskaupunginjohtaja Vantaan hyvinvointikatsaus 2017 Jaakko Niinistö Asukaspalvelujen toimialan apulaiskaupunginjohtaja Vantaan hyvinvointikatsaus 2017 Vantaan vuoden 2017 hyvinvointikatsaus kokoaa yhteen keskeisiä väestön

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 7:2016

TILASTOKATSAUS 7:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 7:2016 1 11.4.2016 LAPSETTOMIEN PARIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 101 Hämevaara EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 102 Hämeenkylä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 103 Pähkinärinne

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2019

TILASTOKATSAUS 1:2019 TILASTOKATSAUS 1:2019 12.02.2019 SAIRASTAVUUSINDEKSI VANTAALLA 2017 Sairastavuusindeksi isoissa kaupungeissa vuosina 2007 2017 Vantaalaisten sairastavuusindeksillä mitattu terveydentila on parempi kuin

Lisätiedot

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta VÄESTÖ LOIMAAN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 15.6.2012 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen väestötilastokokonaisuutta. Kuvioissa olevat arvot pylväissä ovat viimeiseltä

Lisätiedot

Vaasan väestö vuonna /2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys

Vaasan väestö vuonna /2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys Vaasan väestö vuonna 2018 07/2019 REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys 8.7.2019 Vaasan väestö vuonna 2018 Vaasan väkiluku oli 67 552 vuonna 2018. Vaasan väkiluku kasvoi 160 asukkaalla

Lisätiedot

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 1.1.2010-2030 Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.2010 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten määrä Helsingin seudulla

Lisätiedot

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 22 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.2003 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-325-0 Painettuna ISSN 1455-7231

Lisätiedot

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Sisältäen: Espoon ruotsinkielinen väestö vs. Helsingin ruotsinkielinen väestö. Olennaiset erot väestön kehityksessä. Lasten lukumäärän

Lisätiedot

19.05.2015. Puh. 045-773 43 777. Rivitalo 10 3-5 012 Hämeenkylä Mantelipolku 4 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO Puh.

19.05.2015. Puh. 045-773 43 777. Rivitalo 10 3-5 012 Hämeenkylä Mantelipolku 4 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO Puh. ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Suuralue: Vantaa Kaikki Myyrmäki 010 Linnainen Linnaistentie 32 TA-Asumisoikeus Oy Sinikalliontie 14 B, 02630 ESPOO 26.03.97 Omakotitalo 3 5-5 011 Hämevaara

Lisätiedot

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA Tilastoja vuosilta 1997-2018 Etelä-Karjalassa, Lappeenrannassa ja Imatralla asuvat ulkomaan kansalaiset 1997-2018

Lisätiedot

Tilastokatsaus 15:2014

Tilastokatsaus 15:2014 19.12.2014 Tietopalvelu B18:2014 n asuntokanta 31.12.2013 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 100 600 asuntoa. Niistä vajaa 62 prosenttia (62 175) oli kerrostaloissa,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 6:2016

TILASTOKATSAUS 6:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 6:2016 1 7.4.2016 SELLAISTEN ASUNTOKUNTIEN, JOISSA ON PARISKUNTA JA LAPSIA, TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa

Lisätiedot

Tilastokatsaus 6:2014

Tilastokatsaus 6:2014 Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka

Lisätiedot

Vantaan muuttoliike suunnan mukaan vuonna 2000 Hannu Kyttälä

Vantaan muuttoliike suunnan mukaan vuonna 2000 Hannu Kyttälä VANTAAN KAUPUNKI Tilasto ja tutkimus C11:2001 Vantaan muuttoliike suunnan mukaan vuonna 2000 Hannu Kyttälä Esipuhe Vantaa on osana pääkaupunkiseutua saanut osansa, tosin pienemmän osan kuin suuremmat naapurinsa,

Lisätiedot

Vantaan väestöennuste 2012 Ruotsinkielinen väestö. Koko kaupungin ennuste Suuralueiden ennuste

Vantaan väestöennuste 2012 Ruotsinkielinen väestö. Koko kaupungin ennuste Suuralueiden ennuste Vantaan väestöennuste 2012 Ruotsinkielinen väestö Koko kaupungin ennuste 2013 2040 Suuralueiden ennuste 2013 2022 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, keskushallinto, tietopalveluyksikkö Pekka Turtiainen

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015 Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 215 Tilastotiedote 7 /216 Vuoden 216 alussa Kuopiossa asui 2691 ulkomaan kansalaista, 2,4 % väestöstä. Vuoden 215 aikana ulkomaan kansalaisten määrä kasvoi

Lisätiedot

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2013

Tilastokatsaus 11:2013 Vantaa 16.12.2012 Tietopalvelu B17:2013 Sairastavuusindeksi 1 Vantaalla 2012 Sairastavuusindeksi isoissa kaupungeissa vuosina 2002 2012 Vantaalaisten sairastavuusindeksillä mitattu terveydentila on parempi

Lisätiedot

Väestökatsaus. Lokakuu 2015

Väestökatsaus. Lokakuu 2015 Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen

Lisätiedot

Väestörakenne ja väestönmuutokset

Väestörakenne ja väestönmuutokset Väestörakenne ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 20.6.2016 Väestörakenne ja väestönmuutokset Suurista kaupungeista 0 6 vuotiaiden osuus korkein Espoon

Lisätiedot

Ulkomaalaisten perheiden määrä kasvaa, osuus yhä pieni

Ulkomaalaisten perheiden määrä kasvaa, osuus yhä pieni Väestö 00 Perheet 009 Vuosikatsaus Ulkomaalaisten perheiden määrä kasvaa, osuus yhä pieni Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan vuonna 009 Suomessa oli 60 500 perhettä, joissa vähintään toinen puolisoista

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 24.4.2014 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 24.4.2014 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet Tampereella asuu 9 122 ulkomaan kansalaista Vuoden 2013 lopussa Tampereella asui 9 122 ulkomaan kansalaista, mikä oli 4,1 % kaupungin

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN TILASTOJA 22 2012 Helsingin kaupunki Tietokeskus HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2011 Työttömyysaste % ja työttömien lukumäärä Helsingissä osa-alueittain 31.12.2011 Työttömien lukumäärä Helsingin

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 21:2016

TILASTOKATSAUS 21:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 21:2016 1 10.11.2016 VANTAAN ASUNTOKANTA 31.12.2005 31.12.2015 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2015 lopussa kaikkiaan 104 700 asuntoa. Niistä

Lisätiedot

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste

Lisätiedot

Tilastokatsaus 8:2010

Tilastokatsaus 8:2010 Tilastokatsaus 8:2010 Lisämateriaalia 7.9.2010 Tietopalvelu B11:2010 Vieraskielisten asuntokuntien asumisesta Vantaalla ja vähän muuallakin Vantaalla asui vuoden 2006 lopulla yhteensä 4 417 vieraskielistä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 7:2018

TILASTOKATSAUS 7:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 7:18 1 17.12.18 SUOMALAIS- JA ULKOMAALAISTAUSTAISEN VÄESTÖN PÄÄASIAL- LINEN TOIMINTA VANTAALLA 00 16 Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön pääasiallista

Lisätiedot

Väestörakenne 2016/2017 ja väestönmuutokset 2016

Väestörakenne 2016/2017 ja väestönmuutokset 2016 Väestörakenne 216/217 ja väestönmuutokset 216 Tietoisku 2/218 Kuva: Taru Turpeinen Espoon väkiluku oli 274 583 henkeä vuodenvaihteessa 216/217. Vuonna 216 Espoo sai väestönlisäystä 4 781 henkeä eli 1,8

Lisätiedot

Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina

Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina 1940-2005 Väestöllä tarkoitetaan yleensä kaikkia jonkin alueen, kuten maapallon, maanosan, valtion, läänin, kunnan tai kylän asukkaita. Suomen väestöön

Lisätiedot

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari, Seinäjoki 9.3.212 Jari Tarkoma Esityksen sisältö Väestönkehitys

Lisätiedot

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 26 31 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.25 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Paul Williams Verkkojulkaisu ISSN 1458-577 ISBN

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO KESKUSHALLINTO KAUPUNGINKANSLIA KESKUSVAALILAUTAKUNTA YLEISHALLINTO ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKO

ARKISTOLUETTELO KESKUSHALLINTO KAUPUNGINKANSLIA KESKUSVAALILAUTAKUNTA YLEISHALLINTO ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKO YLEISHALLINTO ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKO ARKISTOLUETTELO Sivu 1(27) III2 III3 Vaaliasiapapereita 1902 1925 Kunnan alueella toimitetuissa alkuaikojen vaaleissa kertyneitä hajanaisia asiakirjoja.

Lisätiedot

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Pohjois-Pohjanmaa; Pohjanmaa; 3,8 Etelä-Pohjanmaa; 1,2 2, Kainuu;,6 Lappi; 1, Keski-Suomi; 2, Pohjois-Savo; 1, Pohjois-Karjala; 2,2 Etelä-Savo; 1,3 Kaakkois-Suomi;,

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö 16.09.2016 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 15.05.2012 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 YHTEENVETO Väestön koulutusaste on selvästi korkeampi yliopistokaupungeissa (,, )

Lisätiedot

Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus

Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus IV Ohjaamo-päivät 16. 17.3.2016, Vantaa Nuorten tukeminen kannattaa aina tilastoista arkikokemuksiin Pekka Myrskylä, kehittämispäällikkö (eläk.), Tilastokeskus 6100000

Lisätiedot

Turvakotien asiakkaat

Turvakotien asiakkaat Liitetaulukko 1. Turvakotipalvelut koko maassa 2016-2017 Naiset Miehet Sukupuoli muu Sukupuolesta ei Lapset Turvakotien asiakkaat Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia?

Lisätiedot