TILASTOKATSAUS 5:2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TILASTOKATSAUS 5:2017"

Transkriptio

1 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 5: ASUNNOT JA ASUINOLOT VANTAALLA 2016 Vantaalla oli yhteensä asuntoa vuoden 2016 lopussa verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen asuntokanta kasvoi asunnolla. Vantaan asuntokanta kasvoi vuoden 2015 lopun tilanteeseen verrattuna suhteellisesti enemmän kuin muissa suurissa kaupungeissa. Kanta kasvoi kaikilla illa, Kivistön asuntomäärän kasvaessa eniten, yli tuhannella asunnolla. Pitkällä aikavälillä Vantaan asuntokanta on muuttunut kerrostalovaltaisemmaksi ja vuokra-asuntovaltaisemmaksi. Tilastokatsaus käsittelee Vantaan asuntokantaa ja asuinoloja osin perustuen vuoden 2016 lopun tilanteeseen, ja osin pidempää aikaväliä tarkastellen. Tiedot pohjautuvat Tilastokeskuksen asuntokantatietoihin 1. Asuntokantatilastoja lukiessa tulee pitää mielessä, että ne kuvaavat eri asiaa kuin uudisrakentamista kuvaavat rakennus- ja asuntotuotantotilastot, ja täten esimerkiksi vuosimuutokset eroavat toisistaan. Lukuja ei voi verrata suoraan uudistuotantolukuihin, sillä asuntokantatilaston muodostaminen perustuu myös mm. asuntokuntiin ja asuntojen käytössäolotilanteeseen. Asuntokantaan epävarmuuksia aiheuttavat mm. palveluasumisen luokittelu, huoneistonumeroinnissa tapahtuneet muutokset ja niistä aiheutuvat virheelliset rekisteritiedot, muuttoilmoituksen myötä kantaan palautuvat asunnot sekä käyttötarkoituksenmuutokset. Tässä katsauksessa asuntokantaa tarkastellaan mm. talotyyppien, huoneistokokojen ja hallintamuotojen näkökulmasta, osin koko Vantaan tasolla ja osin ittain. Myös joitain kaupunginosakohtaisia tietoja on esitetty kartoilla. Vantaan :stä asunnosta selvä enemmistö on kerrostaloasuntoja Vuoden 2016 lopussa Vantaalla oli yhteensä asuntoa, joista (24 %) oli erillisissä pientaloissa, (12 %) rivitai ketjutaloissa ja (63 %) asuinkerrostaloissa. Muissa tai tuntemattomissa talotyypeissä asuntoja oli yhteensä 496 kappaletta. Seuraavan sivun kuviossa 1 on tarkasteltu asuntokannan kehitystä pidemmällä aikavälillä, vuodesta 2006 lähtien. Talotyyppien suhteelliset osuudet asuntokannassa ovat muuttuneet melko maltillisesti. Kerrostaloasuntojen osuus, ja luonnollisesti myös absoluuttinen määrä, on kasvanut eniten - suhteellinen osuus kasvoi aikavälillä kahdella prosenttiyksiköllä, pientalomaisen asumisen yhteenlasketun osuuden vastaavasti pienentyessä. Kerrostaloasuntojen määrän kasvuvauhti on kiihtymään päin ja esimerkiksi viime vuonna kanta kasvoi ennätykselliset 4 prosenttia. Verrattaessa vuoteen 2006, kerrostaloasuntoja oli vuoden 2016 lopussa noin enemmän (kasvua 22 prosenttia), siinä missä pientaloasuntojen määrä on kasvanut vain noin 3 500:lla (kasvua 15 prosenttia). Rivi-ja ketjutaloasuntojen määrä on kasvanut vain reilulla tuhannella asunnolla (kasvua 10 prosenttia) verrattuna vuoden 2006 lopun tilanteeseen. 1 Väestötilastopalvelu, Asunnot, rakennukset ja kesämökit. Lisätietoa tilastosta:

2 2 Kuvio 1. Asunnot talotyypeittäin (31.12.) Tyypillisin vantaalainen asunto on neliöinen kerrostaloasunto Vantaan yleisin asuntokoko on neliömetriä, ja toiseksi yleisin neliömäärä on neliömetriä. Viime aikoina on keskusteltu ns. pienasuntobuumista, mutta vielä vuoden 2016 lopun tilanteessa käytetyn luokituksen pienimpiä, eli alle 30 neliöisiä, asuntoja oli hyvin vähän (alle asuntoa, eli 2 % asuntokannasta). Pienet ja keskisuuret asunnot ovat pääosin kerrostaloissa, ja näissä kokoluokissa on vähemmän pientalomaisempaa asumista: esimerkiksi alle 70 neliöisiä rivi- ja erillistaloasuntoja on alle kappaletta, mikä edustaa vain 15 prosenttia näiden asuntojen kannasta (ja alle kuutta prosenttia koko asuntokannasta). Suurten asuntojen osalta taas erilliset pientalot hallitsevat, ja yli 90 m 2 kokoisista asunnoista enemmistö on erillisissä pientaloissa, siinä missä pienemmissä pinta-alaluokissa kerrostalot ovat enemmistössä. Yli 90 neliöisistä asunnoista vain 14 % on kerrostaloasuntoja (alle prosentti suhteutettuna koko asuntokantaan). Yhteenvetona asuntojen koko- ja talotyyppiyhdistelmiä tarkastellessa voidaan todeta, että asuntokannan monipuolisuus ja erilaisten yhdistelmien saatavuus ovat huomionarvoisia asioita esimerkkinä asuntokannassa tällä hetkellä varsin aliedustetut pienet erillis- tai rivitalot, joita tosin uustuotannossa on jonkin verran kasvavissa määrin, ja toisaalta suurillekin perheille soveltuvat kerrostaloasunnot, joiden osalta myös uudempi tuotanto on varsin vähäistä.

3 3 Kuvio 2. Asunnot pinta-alaluokan ja talotyypin mukaan Asuntokanta kasvoi vuodessa noin asunnolla, joista yli 80 % kerrostaloasuntoja Verrattaessa vuoden takaiseen tilanteeseen, on asuntokanta suurempi eli kasvuvauhti oli 3,5 prosenttia. Eniten lisäystä tuli m 2 kerrostaloasuntojen määrään (862 asuntoa), mutta myös neliöisiä (568 asuntoa) ja neliöisiä (523 asuntoa) kerrostaloasuntoja on enemmän kuin vuodenvaihteessa Kokonaisuudessaan erillisiä pientaloasuntoja on 492 enemmän, rivitaloasuntoja 176 enemmän ja kerrostaloasuntoja enemmän kuin vuodenvaihteessa Hallintamuodoittain tarkasteltaessa kanta kasvoi eniten muilla vuokra-asunnoilla, joita on vuoden takaiseen verrattaessa yhteensä enemmän (10 % kasvu) ja vuoteen 2006 verrattaessa määrä on yli kaksinkertaistunut (vuonna asuntoa ja vuonna asuntoa), kasvun erityisesti painottuen tarkastelujakson loppupäähän. Vuoden 2015 lopun tilanteeseen verrattaessa myös asuntojen, joiden hallintaperuste oli muu tai tuntematon, määrä kasvoi yli tuhannella asunnolla (19 % kasvu). Liitetaulukossa 1 on esitetty asuntokanta talotyypeittäin ja pinta-alaluokittain vuoden 2016 lopussa ja liitetaulukossa 2 hallintamuodoittain.

4 4 Kuvio 3. Asuntojen määrän muutos (kpl) pinta-alaluokan ja talotyypin mukaan vuosien 2015 ja 2016 välillä (31.12.) Pienten asuntojen osuus säilynyt melko vakaana 2000-luvulla, kasvunmerkkejä ilmassa Huoneistoluvun perusteella tarkasteltuna yksiöitä on vuoden 2016 lopun tilanteessa (11,6 % asuntokannasta) ja kaksioita (33,6 %) pienet asunnot edustivat siis noin 45 % asuntokannasta. Pienten asuntojen, eli yksiöiden ja kaksioiden, osuus on pysynyt noin 44 prosentissa aina 2000-luvun alusta saakka (Kuvio 4), mutta vuoden 2016 osuus on tarkastellun ajanjakson korkein ja ensimmäinen, joka ylitti 45 prosentin rajan. Myös yksiöitä erikseen tarkasteltaessa johtopäätökset ovat samankaltaisia. Mikäli vuoden 2016 kasvutahti ja asuntokokojen jakauma jatkuisi kymmenen vuotta samankaltaisena, kasvaisi pienten asuntojen osuus noin 50 % asuntokannasta, eli noin viidellä prosenttiyksiköllä verrattuna nykytilanteeseen. Taulukko 1. Asunnot huoneluvuittain Vantaalla Huoneluku asuntoja (kpl) osuus asuntokannasta (%) 1h+k ,2 1h+kk/kt ,4 2h+k ,4 2h+kk/kt ,2 3h+k/kk/kt ,5 4h+k/kk/kt ,0 5h+k/kk/kt ,4 6h+k/kk/kt ,1 7h+k/kk/kt 769 0,7 Tuntematon 31 0,03 Yhteensä

5 5 Kuvio 4. Asunnot huoneistokoon mukaan (vasen y-akseli) ja pienten asuntojen osuus (oikea y-akseli, kuvassa valkoinen katkoviiva) vuodesta 2002 alkaen. Yli puolet vantaalaisista asunnoista on omistusasuntoja Asuntokannasta omistusasuntoja on yhteensä 53 %, josta 15 % ( asuntoa) on erillistaloissa ja loput 38 % ( asuntoa) taloissa, joissa omistus perustuu asunnon osakkeiden omistukseen. Vuokra-asuntojen, eli arava- tai korkotukivuokra ja muiden vuokra-asuntojen, osuus on 37 % ( asuntoa) ja asumisoikeusasuntoja taas on 4 % (4 707 asuntoa) asuntokannasta. Vuokra-asuminen on sitä yleisempää mitä pienemmästä asunnosta on kyse: yksiöistä 70 % on asukas vuokralla (arava- tai korkotukivuokra tai muu vuokra-asunto), kaksioiden vastaavan luvun ollessa 53 %. Neliöistä ja sitä isommista asunnoista taas alle 20 % on vuokra-asuntoja. Kuvio 5. Asunnot hallintamuodoittain ja huoneistotyypeittäin

6 6 Lähes joka kymmenennessä asunnossa asutaan ahtaasti Vuoden 2016 lopussa ahtaasti asuttuja 2 asuntoja oli kappaletta, ja niiden määrä kasvoi verrattuna edellisvuoteen 259 asunnolla. Tilavasti asuttuja asuntoja oli niin ikään hieman enemmän kuin vuonna 2015, kappaletta (kasvua 136 asuntoa). Niin tilavasti kuin ahtaastikin asuttujen asuntojen osuus säilyi edellisvuoteen verratessa suurin piirtein samalla tasolla. Eniten ahtaasti asuttuja asuntoja on kerrostalokolmioissa, -kaksioissa ja -yksiöissä. Suhteellisesti tarkastellen taas lähes neljännes (22 %) pienistä, alle nelihuoneisista, erillistaloasunnoista on ahtaasti asuttu. Kuvio 6. Ahtaasti asutut asunnot talotyypeittäin ja huoneluvuittain Asunnoista oli reilu kuusi prosenttia vailla vakinaista asukasta Vuoden lopussa asuntoa oli ilman asukasta lukumäärä edustaa 6,2 prosenttia koko asuntokannasta. Määrä kasvoi 0,6 prosenttiyksiköllä verrattuna vuoteen Eniten tyhjillään oli asuntoja, joiden hallintaperuste on muu tai tuntematon, ja myös kasvu tässä ryhmässä oli suurinta verrattuna edellisvuoteen (936 asuntoa enemmän, kasvua 27 %). Alueellisesti Koivukylän hallintamuodoltaan muiden tai tuntemattomien vailla vakinaista asukasta olevien asuntojen määrä kasvoi suhteellisesti eniten, lähes 1,5-kertaiseksi; vuonna 2015 tyhjillään oli 324 asuntoa, vuonna 2016 taas 495 asuntoa. Talotyypeittäin taas eniten tyhjillään on kerrostaloasuntoja (4 951 asuntoa). Suuralueittain tarkasteltuna määrällisesti eniten tyhjiä asuntoja on Myyrmäessä (1 853 asuntoa) ja Tikkurilassa (1671 asuntoa), suhteessa alueen asuntokantaan taas eniten tyhjiä asuntoja on Kivistössä (492 asuntoa eli 9 % asuntokannasta). Kivistön luku selittynee osin sillä, että alueella on paljon uusia asuntoja, joissa osassa ei vielä asuta. Toisaalta alueella on myös 191 erillistä pientaloa, jotka eivät olleet vakinaisessa asuinkäytössä. 2 Tilastokeskus: Asunto on ahtaasti asuttu, jos siinä asuu enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti, kun keittiötä ei lasketa huonelukuun. Asunto on tilavasti asuttu, kun siinä asuu 1-5 henkilön asuntokunta, jonka käytössä on vähintään kolme asuinhuonetta enemmän kuin mitä on asuntokunnan henkilömäärä (keittiötä ei lueta huonelukuun).

7 7 Kuvio 7. Vailla vakinaista asukasta olevat asunnot Yli neljännes Vantaan asunnoista sijaitsee Myyrmäen ella Suuralueittain tarkasteltuna eniten asuntoja on Myyrmäessä ( asuntoa), toiseksi eniten Tikkurilassa ( asuntoa). Kasvava Kivistö on toistaiseksi pienin ista noin asunnollaan. Korso on ista omistusasuntovaltaisin (61,4 %), ja toista paikkaa pitää Kivistö (59 %). Kivistössä korkea prosentti johtuu pääosin pientaloasumisen korkeasta asteesta, sillä asunnon osakkeen omistajia on vähemmän kuin muilla illa. Taulukko 2. Asunnot hallintamuodoittain Vantaan illa Vantaa Myyrmäki Kivistö Aviapolis Tikkurila Koivukylä Korso Hakunila Hallintaperuste n % n % n % n % n % n % n % n % Omistaa talon Omistaa osakkeet Asumisoikeus Arava- tai korkotukivuokra Muu vuokra Muu tai tuntematon Yhteensä Verrattuna vuoteen 2006, Vantaan asuntokanta on kasvanut 19 prosentilla ( asuntoa), kasvun painottuessa jakson loppupäähän. Suhteellisesti vilkkainta asuntotuotanto on ollut Kivistössä, jossa asuntojen määrä on aikavälillä lähes tuplaantunut (kasvua 85 %). Absoluuttisesti eniten kasvua on ollut Tikkurilassa, jossa oli vuonna 2016 vuoden lopussa asuntoa enemmän kuin vuoden 2006 lopussa. Samalla aikavälillä hallintamuodoittain tarkasteltuna eniten asuntoja, asuntoa, on muissa vuokra-asunnoissa, joiden määrä on yli tuplaantunut vuoteen 2006 verrattuna, ja kasvu on painottunut erityisesti ajanjakson loppupäähän. Muista vuokra-asunnoista yli puolet rakennettiin Tikkurilaan ja Myyrmäkeen. Toiseksi eniten kasvua on asunnon osakkaiden omistukseen perustuvissa asunnoissa, joita oli vuoden 2016 lopun tilanteessa noin enemmän kuin tarkastelukauden alussa. Päinvastoin kuin muissa vuokra-asunnoissa, omistusasuntojen lisääntyminen painottui erityisesti tarkastelujakson alkuun. Lisätietoja asunnoista hallintamuodoittain ja ittain liitetaulukosta 2.

8 8 Kuvio 5. Asunnot ittain hallintamuodoittain ja huoneistotyypeittäin Omistusasuminen on yleisintä pientaloalueilla Kaupunginosittain tarkasteltuna omistusasuntoja on suhteellisesti eniten Linnaisten kaupunginosassa (92 %), vuokra-asumista (mukaan lukien arava- ja korkotukivuokra ja muu vuokra) Veromiehessä (99 %). Yleissääntönä voidaan todeta, että mitä enemmän alueella on pientalomaista, usein matalaa, asumista, sitä suurempi on omistusasumisen osuus. Verrattuna vuoteen 2006, omistusasuntojen määrä on kasvanut suhteellisesti eniten Kivistössä (110 %), Viinikkalassa (84 %) ja Ilolassa (77 %). Myös vuokra-asumista on noussut suhteellisesti eniten uusille alueille Keimolaan (199 %) ja Kivistöön (196 %), mutta myös vanhemmilla alueilla, Koivukylässä ja Hiekkaharjussa, vuokra-asuntojen osuus kaupunginosan asunkannasta kaksinkertaistui aikavälillä. Tarkempia kaupunginosakohtaisia lukuja löytyy liitetaulukosta 2.

9 9 Kartta 1. Kaupunginosittaiset hallintamuoto-osuudet ja kerrostaloasuntojen osuus Omistusasuminen sisältää talon ja osakkeet omistavat, vuokra-asuminen arava- ja korkotukiasunnot, muut vuokra-asunnot sekä muut hallintaperusteet. Kartta 2. Korkea (kerrostaloasunnot) ja matala (erillis-, rivi- ja ketjutalot) asuntokanta kaupunginosittain ja 2016.

10 10 Liitetaulukko 1. Asunnot talotyypeittäin ja pinta-alaluokittain Kaikki talotyypit Erillinen pientalo Rivi- tai ketjutalo Asuinkerrostalo Muu rakennus Kaikki pinta-alaluokat Tuntematon Liitetaulukko 2. Asunnot hallintamuodoittain ja suur- ja pienalueittain ja Omistaa talon Omistaa asunnon osakkeet Arava- tai korkotukivuokraasunto Muu vuokraasunto Asumisoikeusasunto Muu tai tuntematon Vantaa Myyrmäen Linnainen Hämevaara Hämeenkylä Vapaala Varisto Myyrmäki Kaivoksela Martinlaakso Vantaanlaakso Askisto Petikko Kivistön Piispankylä Keimola Kivistö Lapinkylä Myllymäki Vestra Luhtaanmäki Riipilä Seutula Kiila Aviapoliksen

11 11 Ylästö Viinikkala Tammisto Pakkala Veromies Lentokenttä Tikkurilan Hiekkaharju Tikkurila Jokiniemi Viertola Kuninkaala Simonkylä Hakkila Ruskeasanta Koivuhaka Helsingin pit. kk Koivukylän Koivukylä Ilola Asola Rekola Havukoski Päiväkumpu Korson Matari Korso Mikkola Metsola Leppäkorpi Jokivarsi Nikinmäki Vierumäki Vallinoja Hakunilan Länsisalmi Länsimäki Ojanko Vaarala Hakunila Rajakylä Itä-Hakkila Kuninkaanmäki Sotunki Muut Katsauksen laatija: Sanna Ala-Mantila ISBN Taloussuunnittelu/Tietopalvelu ISSN-L X Sähköposti: etunimi.sukunimi@vantaa.fi ISSN (verkkojulkaisu) Puh. vaihde: (09) Vantaan kaupunki. Tietopalvelut B5:2017

TILASTOKATSAUS 6:2018

TILASTOKATSAUS 6:2018 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 6:2018 1 26.10.2018 ASUNNOT JA ASUINOLOT VANTAALLA 2017 Vantaalla oli yhteensä 111 700 asuntoa vuoden 2017 lopussa verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen asuntokanta

Lisätiedot

Tilastokatsaus 7:2013

Tilastokatsaus 7:2013 Tilastokatsaus 6:2012 Vantaa 1 21.8.2013 Tietopalvelu B12:2013 Asuntorakentaminen Vantaalla vuodesta 1970 Asuntokanta vuoden 2013 alussa Vantaalla oli vuoden 2013 alussa 99 620 asuntoa. Niistä 60 835 oli

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2012

Tilastokatsaus 11:2012 Osuus asuntokannasta, % Tilastokatsaus 11:2012 14.12.2012 Tietopalvelu B14:2012 n asuntokanta 31.12.2011 ja sen muutokset 2000-luvulla Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot

Tilastokatsaus 15:2014

Tilastokatsaus 15:2014 19.12.2014 Tietopalvelu B18:2014 n asuntokanta 31.12.2013 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 100 600 asuntoa. Niistä vajaa 62 prosenttia (62 175) oli kerrostaloissa,

Lisätiedot

Rakentaminen Vantaalla 2010

Rakentaminen Vantaalla 2010 Rakentaminen Vantaalla 2010 Rakennus- ja asuntokanta 1.1.2011 Tiedustelut Vantaan kaupunki Jaana Calenius p. 09 8392 6082 jaana.k.calenius(at)vantaa.fi Kannen kuva: Paino: Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 21:2016

TILASTOKATSAUS 21:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 21:2016 1 10.11.2016 VANTAAN ASUNTOKANTA 31.12.2005 31.12.2015 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2015 lopussa kaikkiaan 104 700 asuntoa. Niistä

Lisätiedot

tarkastusinsinööri Riitta Tamminen 839 29802 lupasihteeri Minna Kolmonen 839 22462

tarkastusinsinööri Riitta Tamminen 839 29802 lupasihteeri Minna Kolmonen 839 22462 Vantaan kaupunki, valvonta PIIRIJAKOTAULUKKO Päivitetty 1.4.2015 yhteystiedot: e-mail: etu.suku@vantaa.fi, puh. keskus 09 83911 www.vantaa.fi/valvonta Yli 8 as. tai muu 2000 m³:n uudis tai 1000 lupavalmistelu

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 8:2018

TILASTOKATSAUS 8:2018 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 8:2018 1 17.12.2018 TYÖPAIKAT VANTAALLA 2007 2016 Vantaalla oli lähes 110 800 työpaikkaa vuoden 2016 lopussa, mikä oli 4,9 prosenttia kaikista Suomen työpaikoista.

Lisätiedot

Perheet ja asuntokunnat

Perheet ja asuntokunnat Vantaan väestö 16/17 julkaisu ilmestyy tänä vuonna osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Tämä osa koskee Vantaan perheitä ja

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2017

TILASTOKATSAUS 1:2017 TILASTOKATSAUS 1:2017 5.1.2017 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna Tikkurilassa, Koivukylässä ja Hakunilassa Vaikka työpaikkojen määrä kasvoi vuoden aikana koko kaupungissa,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD ALUEKOORDINAATTORI

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD ALUEKOORDINAATTORI ALUEKOORDINAATTORI TUKI KOULUILLE JA KODEILLE Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Helsinki 27.11.2009 Organisaatiokaavio perusopetus 1.1.2010 Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo Opetuspäällikkö

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2018

TILASTOKATSAUS 2:2018 TILASTOKATSAUS 2:2018 15.3.2018 TYÖPAIKAT VANTAALLA 2015 Vantaalla oli vuoden 2015 lopussa 109 779 työpaikkaa. Työpaikkamäärä kasvoi edellisestä vuodesta 2450:lla. Helsingissä työpaikkamäärä kasvoi vuodesta

Lisätiedot

Tilastokatsaus 7:2014

Tilastokatsaus 7:2014 Vantaa 20.5.2014 Tietopalvelu B8:2014 Vuoden 2012 tulotietoja Vantaalta, sen osa-alueilta, Helsingin seudulta ja maamme suurimmista kaupungeista Valtionveronalaiset keskitulot tulot Vantaalla ja muissa

Lisätiedot

Asunnot ja asuntokunnat 2017 Hyvinkään kaupunki / Talouspalvelut

Asunnot ja asuntokunnat 2017 Hyvinkään kaupunki / Talouspalvelut Asunnot ja asuntokunnat 2017 Hyvinkään kaupunki / Talouspalvelut 7.5.2019 Hyvinkään asumistilastot Asumistilastot tarjoavat tietoa muun muassa Hyvinkään kaupungin asuntotyypeistä, asumisväljyyden muutoksesta

Lisätiedot

Tilastokatsaus 3:2013

Tilastokatsaus 3:2013 Tilastokatsaus 3:2013 Vantaa 1 24.1.2013 Tietopalvelu B3:2013 Työpaikat Vantaalla ja sen osa-alueilla 31.12.2010 Työpaikat kasvoivat vuonna 2010 taas vajaalla 3 000 työpaikalla Vantaalla oli vuoden 2010

Lisätiedot

Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja 17.5.

Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja 17.5. Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja Tilanne keväällä 2009 Päivähoidossa ja kotihoidon tuella olevien lasten määrän

Lisätiedot

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Hyvinkään asumistilastot Asumistilastot tarjoavat tietoa muun muassa Hyvinkään kaupungin asuntotyypeistä, asumisväljyyden muutoksesta

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2015

TILASTOKATSAUS 3:2015 TILASTOKATSAUS 3:2015 27.5.2015 TULOTIETOJA VANTAALTA, SEN OSA-ALUEILTA, HELSINGIN SEUDULTA JA MAAMME SUURIMMISTA KAUPUNGEISTA VUODELTA 2013 Valtionveronalaiset keskitulot Vantaalla ja muissa isoissa kaupungeissa

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2014

Tilastokatsaus 12:2014 Tilastokatsaus 12:2014 Vantaa 5.11.2014 Tietopalvelu B15:2014 1 Työpaikat Vantaan osa-alueilla 31.12.2012 Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna 2012 eniten Tikkurilassa ja Aviapoliksessa Vaikka työpaikkojen

Lisätiedot

Vantaan hyvinvointikatsaus 2018

Vantaan hyvinvointikatsaus 2018 Vantaan hyvinvointikatsaus 218 Vantaan hyvinvointikatsaus 218 on hyvinvointiraportointityönryhmän yhdessä eri toimialojen edustajien kanssa laatima katsaus hyvinvoinnin ja toimintaympäristön kehityksestä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 12:2015

TILASTOKATSAUS 12:2015 TILASTOKATSAUS 12:2015 17.12.2015 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna eniten Hakunilassa ja Aviapoliksessa Vaikka väheni vuoden aikana koko kaupungissa, oli kaupungin

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 12:2016

TILASTOKATSAUS 12:2016 TILASTOKATSAUS 12:2016 10.6.2016 TULOTIETOJA VANTAALTA, SEN OSA-ALUEILTA, HELSINGIN SEUDULTA JA MAAMME SUURIMMISTA KAUPUNGEISTA VUODELTA 2014 Valtionveronalaiset keskitulot Vantaalla ja muissa isoissa

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 101 Hämevaara EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 102 Hämeenkylä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 103 Pähkinärinne

Lisätiedot

Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko

Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko Kymppi-Moni hankkeen 3. työpaja Palveluverkot: päiväkotiverkko 31.5.2012 Jyväskylä Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Päivi Riehunkangas suunnittelija, päivähoito Maankäytön toteuttamisen ohjelmointi

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2018

TILASTOKATSAUS 4:2018 TILASTOKATSAUS 4:2018 8.3.2018 RAKENTAMINEN VANTAALLA VUONNA 2017 1 Vantaalle rakennettiin vuonna 2017 uutta kerrosalaa 349 590 kerrosneliömetriä, josta asuinrakennuksiin valmistui 234 712 k-m 2 (67 %).

Lisätiedot

19.05.2015. Puh. 045-773 43 777. Rivitalo 10 3-5 012 Hämeenkylä Mantelipolku 4 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO Puh.

19.05.2015. Puh. 045-773 43 777. Rivitalo 10 3-5 012 Hämeenkylä Mantelipolku 4 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO Puh. ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Suuralue: Vantaa Kaikki Myyrmäki 010 Linnainen Linnaistentie 32 TA-Asumisoikeus Oy Sinikalliontie 14 B, 02630 ESPOO 26.03.97 Omakotitalo 3 5-5 011 Hämevaara

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Irja Henriksson 2.6.2016 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Lahdessa oli vuoden 2015 lopussa 61 930 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 457 asuntokunnalla. Asuntokuntien keskikoko pienenee jatkuvasti.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2019

TILASTOKATSAUS 3:2019 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2019 1 8.10.2019 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 2009 2018 Työttömyysaste oli Vantaalla 8,7 prosenttia vuoden 2018 lopussa, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä

Lisätiedot

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 Koko kaupungin ennuste 2016-2040 Osa-alue-ennuste 2016-2025 Julkaisija Kannen kuva: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Sakari Manninen, Vantaan kaupungin aineistopankki Vantaan

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Vantaan väestöennuste 2014. Koko kaupungin ennuste 2015 2040 Osa-alue-ennuste 2015 2024

Vantaan väestöennuste 2014. Koko kaupungin ennuste 2015 2040 Osa-alue-ennuste 2015 2024 Vantaan väestöennuste 2014 Koko kaupungin ennuste 2015 2040 Osa-alue-ennuste 2015 2024 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, kaupunginjohtajan toimiala, tietopalveluyksikkö Pekka Turtiainen Tietopalvelu

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2018

TILASTOKATSAUS 5:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 5:18 1 10.9.18 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 08 17 Työttömyysaste oli Vantaalla tasan 10 prosenttia vuoden 17 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1,9 prosenttiyksikköä, mikä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2019

TILASTOKATSAUS 1:2019 TILASTOKATSAUS 1:2019 12.02.2019 SAIRASTAVUUSINDEKSI VANTAALLA 2017 Sairastavuusindeksi isoissa kaupungeissa vuosina 2007 2017 Vantaalaisten sairastavuusindeksillä mitattu terveydentila on parempi kuin

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 15:2016

TILASTOKATSAUS 15:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2019

TILASTOKATSAUS 2:2019 Tilastokatsaus :20 TILASTOKATSAUS 2:201 1 22.3.201 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE VANTAALLA Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön koulutusrakennetta ja sen kehitystä. Koulutuksesta on tietoja

Lisätiedot

Asuntoja 6:2012. Tilastokatsaus. Taulukko 1. Yht Omakotitalot % 57,3. Rivitaloasunnot. Vuonna ja 28.

Asuntoja 6:2012. Tilastokatsaus. Taulukko 1. Yht Omakotitalot % 57,3. Rivitaloasunnot. Vuonna ja 28. Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2017 1 20.1.2017 RAKENTAMINEN VANTAALLAA VUONNA 2016 1 Vantaalle rakennettiin vuoden 2016 aikana uutta kerrosalaa kaikkiaan 420 150 k m 2, mikä on 45 710 k m 2 (12

Lisätiedot

Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B6 : 2015. ISSN-L 1799-7003 1799-7003 (painettu) 1799-7127 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-443-499-7

Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B6 : 2015. ISSN-L 1799-7003 1799-7003 (painettu) 1799-7127 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-443-499-7 VANTAAN VÄESTÖ 2014/2015 Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Kannen kuva: Sami Lievonen, Vantaan kaupungin aineistopankki Kansi ja ulkoasu Sirpa Rönn, Taloussuunnittelu/Tietopalvelu Taitto

Lisätiedot

Vantaan hyvinvointikatsaus Jaakko Niinistö Asukaspalvelujen toimialan apulaiskaupunginjohtaja

Vantaan hyvinvointikatsaus Jaakko Niinistö Asukaspalvelujen toimialan apulaiskaupunginjohtaja Vantaan hyvinvointikatsaus 2017 Jaakko Niinistö Asukaspalvelujen toimialan apulaiskaupunginjohtaja Vantaan hyvinvointikatsaus 2017 Vantaan vuoden 2017 hyvinvointikatsaus kokoaa yhteen keskeisiä väestön

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2016

TILASTOKATSAUS 2:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 2:2016 1 26.1.2016 RAKENTAMINEN VANTAALLA VUONNA 2015 1 Vantaalle rakennettiin vuoden 2015 aikana uutta kerrosalaa kaikkiaan 376 790 k-m 2, mikä on 100 820 k-m 2 (37

Lisätiedot

Tilastokatsaus 4:2014

Tilastokatsaus 4:2014 Vantaa 10.3.2014 Tietopalvelu B5:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

Tilastokatsaus 10:2014

Tilastokatsaus 10:2014 Tilastokatsaus 10:2014 Vantaa 1 2.9.2014 Tietopalvelu B11:2014 Vieraskielisten asuntokuntien asumisesta Vantaalla ja vähän muuallakin Vantaalla asui vuoden 2012 lopulla yhteensä 8 854 vieraskielistä 1

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Tilastokatsaus 8:2013

Tilastokatsaus 8:2013 Tilastokatsaus 6:2012 Vantaa 1 10.10.2013 Tietopalvelu B14:2013 Vanhojen osakeasuntojen kaupat ja hinnat Vantaalla vuosina 2003 2012 sekä alkuvuodesta 2013 Vuosien 2003 2012 aikana Vantaalla on tehty kaikkiaan

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 25.9.2015 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 54 666 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 513 asuntokunnalla.

Lisätiedot

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys Vantaan väestö 218/219 julkaisu ilmestyy osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Ensimmäinen osa koskee Vantaan väestörakennetta.

Lisätiedot

RAKENTAMINEN VANTAALLA 2014

RAKENTAMINEN VANTAALLA 2014 RAKENTAMINEN VANTAALLA 2014 RAKENNUS- JA ASUNTOKANTA 1.1.2015 Tiedustelut Jaana Calenius p. 09 8392 6082 jaana.k.calenius(at)vantaa.fi Kannen kuva: Pertti Raami, Vantaan kaupungin aineistopankki Kansi

Lisätiedot

Hakunilan asuntotuotanto

Hakunilan asuntotuotanto Hakunilan asuntotuotanto Kormuniityn suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu 15.8.2017 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hakunilan suuralueen väestö 1.1.1971-1.1.2014 ja ennuste vuoteen 2024 35 000

Lisätiedot

Vantaan joukkoliikennelinjasto 2015

Vantaan joukkoliikennelinjasto 2015 Vantaan joukkoliikennelinjasto 2015 Vantaan sisäiset linjat Liikennöintiajat ja vuorovälit (min), arki Liikennöintiajat ja vuorovälit (min), lauantai Liikennöintiajat ja vuorovälit (min), sunnuntai 4-5

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1

ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Vantaa Kaikki Myyrmäki 010 Linnainen Linnaistentie 32 TA-Asumisoikeus Oy Sinikalliontie 14 B, 02630 ESPOO 26.03.97 Omakotitalo 3 5-5 012 Hämeenkylä

Lisätiedot

Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Sakari Manninen. Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B7 : 2017

Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Sakari Manninen. Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B7 : 2017 VANTAAN VÄESTÖ 216/217 Julkaisija Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Vantaan kaupungin aineistopankki, Sakari Manninen Vantaan kaupunki. Tietopalvelu B7 : 217 ISSN-L 1799-73 ISSN 1799-7127

Lisätiedot

Rakentaminen Vantaalla 2012

Rakentaminen Vantaalla 2012 Rakentaminen Vantaalla 2012 Rakennus- ja asuntokanta 1.1.2013 Tiedustelut Vantaan kaupunki Jaana Calenius p. 09 8392 6082 jaana.k.calenius(at)vantaa.fi Kannen kuva: Paino: Tuukka Mielonen, Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Asuminen ja rakentaminen

Asuminen ja rakentaminen Asuminen ja rakentaminen Elina Parviainen / n kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Asuminen ja rakentaminen Asunto- ja toimitilarakentaminen Asuminen Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt

Lisätiedot

Vantaan muuttoliike suunnan mukaan vuonna 2000 Hannu Kyttälä

Vantaan muuttoliike suunnan mukaan vuonna 2000 Hannu Kyttälä VANTAAN KAUPUNKI Tilasto ja tutkimus C11:2001 Vantaan muuttoliike suunnan mukaan vuonna 2000 Hannu Kyttälä Esipuhe Vantaa on osana pääkaupunkiseutua saanut osansa, tosin pienemmän osan kuin suuremmat naapurinsa,

Lisätiedot

Asuminen ja rakentaminen

Asuminen ja rakentaminen Asuminen ja rakentaminen Elina Parviainen / n kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 1.3.2017 Asuminen ja rakentaminen Asunto- ja toimitilarakentaminen Asuminen Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017 Irja Henriksson 7..8 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 7 Vuonna 7 Lahteen valmistui 3 rakennusta ja 78 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski kolme prosenttia ja asuntotuotanto puolisen

Lisätiedot

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys Vantaan väestö 216/217 julkaisu ilmestyy tänä vuonna osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Ensimmäinen osa koskee Vantaan väestörakennetta.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 18:2016

TILASTOKATSAUS 18:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 18:2016 1 10.10.2016 OSAKEASUNTOJEN MYYNTIHINTOJA VANTAALLA Vantaalla asunnoista maksettuja neliöhintoja voidaan seurata esimerkiksi Tilastokeskuksen neljännesvuosittaisista

Lisätiedot

PERUSKOULU YHTEENSÄ

PERUSKOULU YHTEENSÄ VANTAAN KAUPUNKI Sivistystoimi OPPILASTILASTO 20.09.2002 Suunnittelupalvelut Suom. Ruots. Yhteensä PERUSKOULU YHTEENSÄ 21 173 806 21 979 VUOSILUOKAT 0-6 YHTEENSÄ 14 499 545 15 044 Esiopetus+monikultt.esiopetus

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016 Irja Henriksson 1.3.017 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 016 Vuonna 016 Lahteen valmistui 35 rakennusta ja 75 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski yhdeksän prosenttia ja asuntotuotanto

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO KESKUSHALLINTO KAUPUNGINKANSLIA KESKUSVAALILAUTAKUNTA YLEISHALLINTO ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKO

ARKISTOLUETTELO KESKUSHALLINTO KAUPUNGINKANSLIA KESKUSVAALILAUTAKUNTA YLEISHALLINTO ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKO YLEISHALLINTO ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKO ARKISTOLUETTELO Sivu 1(27) III2 III3 Vaaliasiapapereita 1902 1925 Kunnan alueella toimitetuissa alkuaikojen vaaleissa kertyneitä hajanaisia asiakirjoja.

Lisätiedot

Tilastokatsaus 13:2014

Tilastokatsaus 13:2014 Vantaa 13.11.2014 Tietopalvelu B16:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys

1 Väestörakenne. 1.1 Väestön määrä ja kehitys Vantaan väestö 217/218 julkaisu ilmestyy osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Ensimmäinen osa koskee Vantaan väestörakennetta.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2018

TILASTOKATSAUS 3:2018 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2018 1 6.4.2018 ASUNTOJEN HINNAT JA VUOKRAT VANTAALLA 2017 Vantaalla myytiin yhteensä noin 3 000 vanhaa osakeasuntoa vuonna 2017, mikä oli suunnilleen saman verran

Lisätiedot

Rakentaminen Vantaalla 2013

Rakentaminen Vantaalla 2013 Rakentaminen Vantaalla 2013 Rakennus- ja asuntokanta 1.1.2014 Tiedustelut Vantaan kaupunki Jaana Calenius p. 09 8392 6082 jaana.k.calenius(at)vantaa.fi Kannen kuva: Paino: Pertti Raami, Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Tilastokatsaus 8:2010

Tilastokatsaus 8:2010 Tilastokatsaus 8:2010 Lisämateriaalia 7.9.2010 Tietopalvelu B11:2010 Vieraskielisten asuntokuntien asumisesta Vantaalla ja vähän muuallakin Vantaalla asui vuoden 2006 lopulla yhteensä 4 417 vieraskielistä

Lisätiedot

Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Julkaisun laatija: Elina Parviainen Kannen kuva: Sami Lievonen, Vantaan kaupungin aineistopankki

Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Julkaisun laatija: Elina Parviainen Kannen kuva: Sami Lievonen, Vantaan kaupungin aineistopankki PRESIDENTINVAALIT VANTAALLA 2018 Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Julkaisun laatija: Elina Parviainen Kannen kuva: Sami Lievonen, Vantaan kaupungin aineistopankki Vantaan kaupunki. Tietopalvelu

Lisätiedot

Tilastokatsaus 9:2014

Tilastokatsaus 9:2014 Tilastokatsaus 9:214 Tilastokatsaus 9:213 Vantaa 1 24.6.214 Tietopalvelu B1:214 Tietoja työvoimasta ja työttömyydestä Työvoiman määrä kasvoi 7:lla (,7 %) vuoden 212 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2016

TILASTOKATSAUS 5:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 5:2016 1 1.4.2016 YKSINHUOLTAJIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Yksinhuoltajien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista yhden

Lisätiedot

PERUSKOULU YHTEENSÄ

PERUSKOULU YHTEENSÄ VANTAAN KAUPUNKI Sivistystoimi OPPILASTILASTO 20.09.2003 Suunnittelupalvelut Suom. Ruots. Yhteensä PERUSKOULU YHTEENSÄ 21 372 812 22 184 VUOSILUOKAT 0-6 YHTEENSÄ 14 355 540 14 895 Esiopetus+monikultt.esiopetus

Lisätiedot

Rakentaminen Vantaalla 2011

Rakentaminen Vantaalla 2011 Rakentaminen Vantaalla 2011 Rakennus- ja asuntokanta 1.1.2012 Tiedustelut Vantaan kaupunki Jaana Calenius p. 09 8392 6082 jaana.k.calenius(at)vantaa.fi Kannen kuva: Paino: Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola

Lisätiedot

Maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnista Vantaalla

Maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnista Vantaalla Maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnista Vantaalla Kymppi-Moni hankkeen aloituskokous Tampere 30.11.2011 Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Esityksen rakenne 2010: 51 063 2020: 51 598 1. Mikä

Lisätiedot

Vakinaisesti asutuista asunnoista 30 prosenttia vuokra-asuntoja

Vakinaisesti asutuista asunnoista 30 prosenttia vuokra-asuntoja Asuminen 2011 Asunnot ja asuinolot 2010, yleiskatsaus Vakinaisesti asutuista asunnoista 30 prosenttia vuokra-asuntoja Tilastokeskuksen tietojen mukaan vakinaisesti asutuista asunnoista 30 prosenttia oli

Lisätiedot

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty 8.9.2014

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty 8.9.2014 Asunto- ja toimitilarakentaminen Päivitetty 8.9.2014 Rakennuskanta rakennuksen käyttötarkoituksen mukaan ssa, Helsingissä, lla ja kehyskunnissa 31.12.2013 Muut kuin asuinrakennukset Asuinrakennukset 0

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2015

TILASTOKATSAUS 4:2015 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:2 1 12.8.2 TIETOJA TYÖVOIMASTA JA TYÖTTÖMYYDESTÄ Työvoiman määrä kasvoi 1 3:lla (,9 %) vuoden 213 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien joukko on suurentunut vuodesta

Lisätiedot

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Kymppi-Moni -hanke Väestöennusteen laatiminen Vantaalla Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Väestöennusteen laadinta Vantaalla väestöennuste laaditaan Vantaalla

Lisätiedot

Presidentinvaalit 2012

Presidentinvaalit 2012 Presidentinvaalit 2012 Vantaan tulokset Julkaisija Vantaan kaupunki, keskushallinto, tietopalveluyksikkö Teksti Harri Sinkko Kannen kuva Copyright Tasavallan presidentin kanslia Tietopalvelu C 10 :2012

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014 lkm krsm Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson.. Rakennus ja asuntotuotanto vuonna Vuonna Lahden rakennustuotanto oli ja asuntotuotanto 8. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto pysyi lähes

Lisätiedot

Tietopalvelu B8:2012 ISBN 978-952-443-398-3 ISSN-L 1799-7003 ISSN 1799-7003 (painettu) ISSN 1799-7127 (verkkojulkaisu)

Tietopalvelu B8:2012 ISBN 978-952-443-398-3 ISSN-L 1799-7003 ISSN 1799-7003 (painettu) ISSN 1799-7127 (verkkojulkaisu) Vantaan väestö 2011/2012 Tietopalvelu B8:2012 ISBN 978-952-443-398-3 ISSN-L 1799-7003 ISSN 1799-7003 (painettu) ISSN 1799-7127 (verkkojulkaisu) Julkaisija Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö Kannen kuva

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 12.10.2012 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Lahden seudun rakennusvalvonnan mukaan Lahteen rakennettiin vuoden 2011 aikana uutta kerrosalaa yhteensä

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2014 lkm krsm2 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 2..215 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 214 Vuonna 214 Lahden rakennustuotanto oli 9 ja asuntotuotanto 859. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto

Lisätiedot

VALMISTELUMUISTIO 20.12.2004 ALUEIDEN YLEISKUVAUKSET

VALMISTELUMUISTIO 20.12.2004 ALUEIDEN YLEISKUVAUKSET VALMISTELUMUISTIO 20.12.2004 ALUEIDEN YLEISKUVAUKSET 20.12.2004 Alueiden yleiskuvaukset 2 (28) ALUEIDEN YLEISKUVAUKSET SISÄLLYSLUETTELO 1. Myyrmäki-Martinlaakso 3 1.1. Rakentuminen 3 1.2. Asukkaat 5 1.3.

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2013

Tilastokatsaus 11:2013 Vantaa 16.12.2012 Tietopalvelu B17:2013 Sairastavuusindeksi 1 Vantaalla 2012 Sairastavuusindeksi isoissa kaupungeissa vuosina 2002 2012 Vantaalaisten sairastavuusindeksillä mitattu terveydentila on parempi

Lisätiedot

Muistio 1 (4) 1.12.2013. Ehdotus vuonna 2014 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa

Muistio 1 (4) 1.12.2013. Ehdotus vuonna 2014 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa Muistio 1 (4) 1.12.2013 Ehdotus vuonna 2014 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa pääkaupunkiseudulla 1 Toimikunnan tehtävä ja kokoonpano HSY:n hallituksen asettama

Lisätiedot

TAMPERE LAHTI E 12 TUUSULA E 75 PORVOO K E H Ä I I I E 18 KEHÄ III

TAMPERE LAHTI E 12 TUUSULA E 75 PORVOO K E H Ä I I I E 18 KEHÄ III TAMPERE LAHTI E 12 TUUSULA E 75 E 18 K E H Ä I I I E 18 PORVOO KEHÄ III alueittain 2010 Sisältö Esipuhe... 1 Lukijalle... 2 osana pääkaupunkiseutua... 4 n matka maaseutuyhteisöstä... 6...lentokenttäkaupungiksi...

Lisätiedot

A Viertola, Klökarsintie 6, VANTAA Omakotitalo ja maalämpöporakaivo.

A Viertola, Klökarsintie 6, VANTAA Omakotitalo ja maalämpöporakaivo. JULKIPANOLISTA Sivu 1 Tunnus/Rakennuslupa Hakija 393 Rakennuspaikka Asia ja toimenpide 95-0453-17-A Länsisalmi, 092-410-0007-0216 Säilätie 12b, 01280 VANTAA Omakotitalo ja maalämpökaivo 394 395 396 86-0447-17-A

Lisätiedot

Tilastokatsaus 1:2014

Tilastokatsaus 1:2014 Tilastokatsaus 1:2014 Vantaa 3.1.2014 Tietopalvelu B1:2014 1 Vähintään 65 vuotta täyttäneet Vantaalla Vuoden 2013 alussa 65 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia vantaalaisia oli 27 579 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

Kunnallisvaalit Vantaalla 2004 Mikael Kekkonen

Kunnallisvaalit Vantaalla 2004 Mikael Kekkonen VANTAAN KAUPUNKI Tilasto ja tutkimus C19 : 2004 Kunnallisvaalit Vantaalla 2004 Mikael Kekkonen Julkaisija - Utgivare Vantaan kaupungin tilasto ja tutkimus Vanda stads statistik och forskning Tiedustelut

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Kaupungin osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2010 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samanlainen, mutta

Lisätiedot

Muistio 1 (5) Ehdotus vuonna 2018 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa

Muistio 1 (5) Ehdotus vuonna 2018 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa Muistio 1 (5) 1.12.2017 Ehdotus vuonna 2018 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa pääkaupunkiseudulla 1 Toimikunnan tehtävä ja kokoonpano HSY:n hallituksen asettama

Lisätiedot

ALKUSANAT. Tilasto- ja tutkimustietoa on laajemmin saatavilla Internet-sivuiltamme

ALKUSANAT. Tilasto- ja tutkimustietoa on laajemmin saatavilla Internet-sivuiltamme 2 ALKUSANAT Espoon rakennustuotanto oli vuonna 2001 ennätyksellistä. Kerrosalaa valmistui 555 700 neliömetriä. Syynä tähän oli liikekeskus Ison Omenan valmistuminen Matinkylään. Rakennustuotannon vuositilastoa

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2018

TILASTOKATSAUS 1:2018 TILASTOKATSAUS 1:2018 5.2.2018 PENDELÖINTI VANTAALLA JA HELSINGIN SEUDULLA 2006 2015 Tässä tilastokatsauksessa käsitellään Vantaan työssäkäyntiä (pendelöintiä) kahdesta näkökulmasta. Ensin tarkastelun

Lisätiedot

Vaihtoehtoja kunnalliselle päivähoidolle. Yksityisen päivähoidon monet muodot

Vaihtoehtoja kunnalliselle päivähoidolle. Yksityisen päivähoidon monet muodot Vaihtoehtoja kunnalliselle päivähoidolle Yksityisen päivähoidon monet muodot Vantaalla on tarjolla yksityistä päivähoitoa päiväkodeissa, ryhmäperhepäiväkodeissa ja perhepäivähoitona. Yksityinen päivähoito

Lisätiedot

Rakentaminen Helsingissä vuonna 2005

Rakentaminen Helsingissä vuonna 2005 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2006 7 Rakentaminen Helsingissä vuonna 2005 verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-638-1 LISÄTIETOJA: Maija Vihavainen, puh. 09-169 3185 Tuula Lappalainen,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 6:2016

TILASTOKATSAUS 6:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 6:2016 1 7.4.2016 SELLAISTEN ASUNTOKUNTIEN, JOISSA ON PARISKUNTA JA LAPSIA, TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa

Lisätiedot

Asunnot ja asuinolot 2015

Asunnot ja asuinolot 2015 Asuminen 2016 Asunnot ja asuinolot 2015 Yksinasuvien määrä kasvoi eniten vanhemmissa ikäryhmissä 2015 Tilastokeskuksen mukaan asuntokuntia oli vuoden 2015 lopulla 2,6 miljoonaa, joista 42 prosenttia oli

Lisätiedot

Paikkatiedot maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnissa Vantaalla

Paikkatiedot maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnissa Vantaalla Paikkatiedot maankäytön toteuttamisen ohjelmoinnissa Vantaalla HSY:n paikkatietoseminaari Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Esityksen rakenne 21: 51 63 22: 51 598 1. Mikä maankäytön toteuttamisen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 16:2016

TILASTOKATSAUS 16:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 16:2016 1 26.8.2016 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT VANTAALLA Pitkäaikaistyöttömiä oli Vantaalla vuoden 2015 lopussa 4 850. Heistä useampi kuin kaksi viidestä oli ollut työttömänä

Lisätiedot

Uusista kerrostaloasunnoista 41 prosenttia oli vuokralla vuonna 2012

Uusista kerrostaloasunnoista 41 prosenttia oli vuokralla vuonna 2012 Asuminen 2013 Asunnot ja asuinolot 2012, yleiskatsaus Uusista kerrostaloasunnoista 41 prosenttia oli vuokralla vuonna 2012 Tilastokeskuksen tietojen mukaan uusia kerrostaloasuntoja valmistui vuonna 2012

Lisätiedot

Vuokra-asunnoissa pääosin 1 2 henkilön asuntokuntia

Vuokra-asunnoissa pääosin 1 2 henkilön asuntokuntia Asuminen 2010 Asunnot ja asuinolot 2009, yleiskatsaus Vuokra-asunnoissa pääosin 1 2 henkilön asuntokuntia Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuokra-asunnossa asuvista asuntokunnista suurin osa, 85 prosenttia,

Lisätiedot