GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti 13.4/84/16 3

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti 13.4/84/16 3 Juha Saarinen ja Riitta Lappalaine n JURVAN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDE T Kuopio 1984

Tekijän osoite : Geologian tutkimuskesku s PL 23 7 70101 KUOPIO 10

SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 4 2. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 5 2.1. Kenttätutkimukset 5 2.2. Laboratoriotutkimukset 5 2.3. Tutkimusaineiston käsittely 6 3. SOISTUNEISUUS JA TURVEKERROSTUMAT 8 3.1. Jurvassa sijaitsevat suot 8 3.1.1. Pinta-ala- ja tutkimustiedot 8 3.1.2. Suotyypit ja ojitustilanne 1 2 3.1.3. Turvelajit, maatuneisuus j a pohjamaalajit 1 3 3.1.4. Turvekerrostumat ja liekoisuus 1 4 3.1.5. Turpeen fysikaaliset j a kemialliset ominaisuudet 1 5 4. TUTKITUT SUOT 1 7 5. SOIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET 14 8 5.1. Kasvuturve 14 9 5.1.1. Kasvuturvetuotantoon soveltuva t suot 15 2 5.2. Polttoturve 15 4 5.2.1. Polttoturvetuotantoon soveltuva t suot 15 5 5.2.2. Yhteenveto polttoturvetuotantoo n soveltuvista soista 16 4 5.3. Jurvan suojelusuot 16 7 6. YHTEENVETO 16 9 KIRJALLISUUTTA 171

- 4-1. JOHDANTO Kesän 1983 aikana tutkittiin Jurvan kunnan alueella 53 suota eli kaikki alueen huomattavimmat suot. Tutkimus liittyi Geo - logian tutkimuskeskuksen tehtäväksi annettuun valtakunnan turve - varojen kokonaisinventointiin ja samalla se täydentää v. 198 0 aloitetun Etelä-Pohjanmaan turveprojektin tuloksia. Soiden ja turvevarojen kartoitus antaa kokonaisvaltaista j a tarkkaa tietoa alue- ja kuntakohtaista maankäytön suunnittelua varten. Soiden yksityiskohtainen tarkastelu mandollistaa myö s melko pitkälle arviot turpeen käyttökelpoisuudesta turvetuotan - toon (poltto-, kasvuturve), maanparannusaineeksi ja muuhun maa - talouskäyttöön. Lisäksi tutkimus sisältää potentiaalista tieto a mandollista myöhempää turpeen teknis-kemiallista hyödyntämist ä ajatellen. Soveltuvuutta arvioitaessa pitäydytään melko tiuka s- ti suo- ja turvekohtaisissa tekijöissä, jolloin jatkuvasti muut - tuvat teknistaloudelliset parametrit jäävät käyttäjän harkitta - viksi. Virkistys- ja moninaiskäytön kannalta arvokkaimpien soi - den suojeluun on otettu kantaa, sen sijaan metsätaloudellise t näkökohdat on jätetty kyseisen osa-alueen asiantuntijoiden ratkaistaviksi. Tarkasteltavien soiden pinta-alan alarajana pidettiin 2 0 ha :a. Tästä johtuen tutkimuksen ulkopuolelle on saattanut jää - dä erillisiä, pienehköjä, mahdollisesti pientuotantoon sovelt u - via alueita (esim. turvepellot). Kokonaisuuden kannalta ei täl - lä kuitenkaan liene kovin suurta merkitystä.

- 5-2. TUTKIMUSMENETELMÅT JA TULOSTEN ESITY S 2.1. Kenttätutkimukse t Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuk - sen turvetutkimuksissa yleisesti käyttämiä menetelmiä (Lappalainen ym. 1983). Tutkittaville soille laadittiin linjastot, jotka koostuvat suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjas - ta ja sitä vastaan kohtisuoraan olevista poikkilinjoista, jotka ovat tavallisesti 400 m :n välein. Tutkimuspisteet sijaitseva t linjastolla 100 m :n välein, suon reunoilla usein myös tiheämmässä syvyyssuhteiden selvittämiseksi. Syvyysmittauksia tehtii n myös poikkilinjojen välisillä linjoilla 50 m :n välein. Näitä linjoja ei ole raivattu maastoon, eikä vaaittu. Pinta-alaltaa n pienet sekä soidensuojelun perusohjelmassa olevat suot tutkittiin hajapistein. Kuvasta 2 selviää tutkittujen soiden sijainti. Tutkimuslinjastot on vaaittu ja vaaitukset pyritty kiinnittämään valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisella tutki - muspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mät - täisyys (peittävyys-%) ja mättäiden korkeus sekä puustoisill a suotyypeillä puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka ja mandol - liset hakkuut. Kairalla otetuista turvenäytteistä määritettii n turvelaji lisätekijöineen, maatuneisuus (H1-10), kosteus ja kui - tuisuus. Kairaushavaintoja tehtiin myös turpeen alla olevist a maalajeista. Maatumattoman puuaineksen, ns. liekoisuuden, selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma tutkimuspisteiden ympärillä kymmenen kertaa 2 m :n syvyyteen saakka. Mäntäkairall a otettiin turvenäytteitä laboratoriotutkimuksia varten. Näytteen - ottopisteet valittiin siten, että ne edustavat mahdollisimma n hyvin ko. suon turvekerrostumaa. 2.2. Laboratoriotutkimukset Laboratoriossa määritettiin turvenäytteiden ph märäst ä näytteestä ja vesipitoisuus kuivaamalla turve 105 C :ssa vakio - painoon. Ns. tilavuustarkoista näytteistä laskettiin kuiva-ai - nemäärä eli suo-m 3 :n irtotiheys. Kuivatuista turvenäytteistä

- 6 - määritettiin 815 ± 25 C :ssa hehkuttamalla tuhkapitoisuus j a osasta näytteitä lämpöarvo Leco AC-200 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Joistakin näytteistä määritettiin tuhkan sulamispist e Leitz Wetzlar-kuumennusmikroskoopilla (DIN 51731). 2.3. Tutkimusaineiston käsittel y Jokaisesta suosta piirrettiin kartta, josta selviää suo n turvekerrostuman paksuus, keskimaatuneisuus ja heikosti maatu - neen pintakerroksen paksuus kullakin kairauspisteellä sekä suo n pinnan kaltevuus. Kairaus- ja syvyyspisteiden perusteella on in - terpoloitu kerrostuman paksuutta kuvaavat syvyyskäyrät, jotk a ovat tavallisesti 1 m :n välein. Soiden turvekerrostumia on ha - vainnollistettu tutkimuslinjoilta piirretyillä turvelaji- j a maatuneisuusprofiileilla. Selitykset käytetyistä merkinnöist ä ovat liitteessä 5. Turpeen käyttösuunnitelmien laatimisen kannalta välttämättömiä keskiarvoja on koottu taulukkoon (liite 1). Siinä oleva t turvekerrostumien keskisyvyydet ja turvemäärät laskettiin heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4), hyvin maatuneen pohjakerroksen (H5-10) ja koko turvekerrostuman (H1-10) osalta koko suolle sekä erikseen yli 1 m :n ja yli 2 m :n syvyisille suo n osille. Keskimaatuneisuuksien erot ovat suon eri syvyysalueill a niin pieniä, ettei niiden laskeminen erikseen ole tarpeellista. Pinta-alat määritettiin suokartoilta planimetrillä. Turvemäärä t on laskettu käyttäen vyöhykkeistä laskutapaa. Syvyysvyöhyke o n metrin välein piirrettyjen syvyyskäyrien välinen alue. Vyöhykkeen turvemäärä on saatu kertomalla pinta-ala vyöhykkeellä ole - vien tutkimuspisteiden keskisyvyydellä. Syvyysalueiden turvemää - rät on saatu laskemalla vyöhykkeiden turvemäärät yhteen. Syvyys - alueiden keskisyvyydet on saatu jakamalla turvemäärät pinta - aloilla (Tuittila 1982). Turvelajijakaumat esitetään liitteessä 2. Siinä turvelaji t on jaettu rahka- ja saravaltaisiin. Ruskosammalturvetta ei alu - eella havaittu. Rahkavaltaiset on jaettu rahka- ja sararahkatur - peisiin ja saravaltaiset vastaavasti sara- ja rahkasaraturpeisiin. Nämä on edelleen jaettu ryhmiin vallitsevien lisätekijöi - den mukaan. Erikseen on laskettu puunjäännöksiä sisältävien tur-

- 7 - velajien kokonaisosuus. Lisäksi laskettiin pääturvelajien koko - naismäärät sekä kaikkien ryhmien prosenttiosuudet koko turvemää - rästä. Suokohtaisten suotyyppien jakauma on laskettu prosenttein a havaintopisteillä tehdyistä suotyyppihavainnoista. Yhteenvetoja - kauma on laskettu sitoen pistejakauma ko. suon pinta-alaan (lii - te 3). Liekojen määrää, eli soiden liekoisuutta, on selvitetty so - veltamalla Pavlovin menetelmää. Liekojen prosentuaalinen osuu s on laskettu soiden yli 1 m :n ja yli 2 m :n syvyysalueiden syvyys - väleille 0-0,5 m, 0,6-1,0 m, 1,1-1,5 m ja 1,6-2,0 m (liite 4). Soista on kirjoitettu selostukset, joista selviää suon si - jainti, koko ja ympäristön topografia. Niissä kuvataan suotyyp - pien jakauma, puustoisuus ja ojitustilanne tutkimusajankohtana. Käytettyjen lyhenteiden ja luokitusten selitykset ovat sivull a 8 ja liitteessä 5. Turvekerrostumaa koskevista keskiarvotiedois - ta käsitellään turpeen käytön kannalta merkityksellisimpiä. Pin - takerroksella tarkoitetaan näissä selostuksissa suon pintaosan käsittävää, yleensä yhtenäistä turvekerrosta, missä maatuneisuu s on korkeintaan H 4. Pohjaosalla tarkoitetaan tämän alle jäävä ä kerrostuman osaa, jonka maatuneisuus vaihtelee kohtalaisesta (H5-6) hyvään (H7-10). Siinä voi esiintyä heikostikin maatunei - ta kerroksia. Suon turvekerrostuman rakenteesta on lyhyt kuvaus. Liekoisuutta tarkastellaan koko suon osalta. Laboratoriomääritysten tulokset on koottu taulukoihin. Niissä esitetään ph, tuh - kapitoisuus (% :eina kuivapainosta), vesipitoisuus (% :eina märkä - painosta), kuiva-ainemäärä (kg/suo- m 3 ) ja tehollinen lämpöarv o sekä kuivalle turpeelle että tuotantokosteuteen laskettuna j a näiden keskiarvot. Keskiarvoja laskettaessa on näytesarjan ali n 20-30 cm :n mittainen näyte jätetty huomioimatta, jos sen tuh - kapitoisuus on pohjan mineraalimaan läheisyyden takia korkea. Toisaalta tätä kerrosta ei tuotannossa voida hyödyntää. Turvemäärätietojen jälkeen on arvio suon käyttökelpoisuudesta. Kas - vu- ja polttoturvetuotantoon soveltuvia soita on käsitelty erik - seen kappaleessa Tuotantoon soveltuvat suot.

- 8 - Liekoisuus : erittäin alhainen, kun liekoisuusprosentti on alle 1 % alhainen, - " - 1-2 % keskimääräinen, - - 2-3 % korkea, - " - 3-4 % erittäin korkea, - - yli 4 % Turpeen maatuneisuus : H1-3 (lähes) maatumaton turv e H4 heikosti maatunut turv e H5-6 kohtalaisesti maatunut turv e H7-10 hyvin maatunut turv e 3. SOISTUNEISUUS JA TURVEKERROSTUMA T 3.1 Jurvassa sijaitsevat suo t Jurva sijaitsee Kyrönjoen ja Närpiönjoen välisen vedenjaka - jan länsipuolella, suurimman osan soista kuuluessa Närpiönjoe n valuma-alueen vaikutuspiiriin. Kunnan kokonaispinta-alasta o n yli 20 ha :n suuruisia soita 46 kpl, yhteispinta-alaltaan 6845 ha (Lappalainen ym. 1981) eli noin 15 % (kuva 1). Kesällä 1983 tut - kittiin kunnan alueella 53 suota, yhteispinta-alaltaan 6751 ha, joten tutkimus kattaa melko tarkasti alueen yhtenäiset suoalueet (kuva 2). Taulukossa 1 on Jurvan suot luokiteltu pinta-alan mukaan er i suuruusluokkiin. Suot on siinä käsitelty kokonaisuuksina eikä pel - kästään kunnan rajojen sisään jäävien suon osien suhteen, joten kokonaispinta-ala on suurempi kuin yhteenvetotaulukossa (liite 1). Suurin osa (38 kpl) soista sijoittuu suuruusluokkaan 20-200 ha. Pinta-alallisesti suurimman luokan muodostavat yli 500 ha : n suuruiset suot (5 kpl, 3438 ha). 3.1.1. Pinta-ala- ja tutkimustiedo t Tutkittujen soiden yhteispinta-ala Jurvan kunnan alueell a on 6751 ha, josta on yli metrin syvyistä aluetta 4152 ha el i 62 % ja yli kahden metrin syvyistä 2253 ha eli 33 % (liite 1).

- 9 - Linjaverkostomenetelmällä tutkittuja soita on 23 kpl j a linjaa kertyi yhteensä noin 143 km. Loput soista eli 30 kpl o n tutkittu hajapistein. Tutkimuspisteitä on kaikkiaan 1782 kpl j a syvyyspliktauksia näiden lisäksi 3556 kpl. Kokonaispistetiheydeksi tulee keskimäärin 6,9 kpl/10 ha.

- 11 - J U R V A N S U 0 T (liittyy kuvaan 2 ) 1. Välirämäkkä 2. Iso Sarvinev a 3. Kiimaneva N. 4. Paapanrämäkkä 5. Kaunisneva 6. Kaluneva 7. Lintuneva 8. Roopakannev a 9. Isonkivenneva 10. Lautakankaanneva 11. Rauhaneva 12. Matkanev a 13. Keidasnev a 14. Jurvanjärv i 15. Rantaneva 16. Lähteenneva 17. Lamminneva 18. Kotkanneva 19. Vähä -Kakkurinneva 20. Korkianeva 21. Sorkinnev a 22. Pyörninnev a 23. Haudankorp i 24. Löytöneva 25. Tieranneva 26. Kiimaneva S 27. Tampsinrämäkkä 28. Kiimaneva E 29. Kauharämäkkä-Lähdesrämäkkä 30. Telosenjärvenneva 31. Seppälän Pussunur a 32. Rasalanneva 33. Sahanneva -Vuorusnev a 34. Hangasharjujennev a 35. Kettuhaudanneva 36. Pirttineva 37. Pentinneva 38. Takaneva 39. Pitkänsillotunneva 40. Tervasneva 41. Pukannev a 42. Kalsolanlähteennev a 43. Särkineva-Pikkulamminnev a 44. Vähä-Levaneva 45. Haisuneva 46. Sikaneva 47. Kytöneva 48. Uitonneva 49. Kaaparineva 50. Säläisneva 51. Vedenlaskunneva 52. Perkiönneva 53. Tuorinneva- Ukkoskorpi

12 - Taulukko 1. Jurvassa tutkittujen soiden pinta-alan mukaine n luokittelu. Kokoluokat 0-20 21-50 51-100 101-200 201-300 301-500 yli 500 Yhteens ä 1km ha 1km ha 1km ha 1km ha lkm ha 1km ha 1km ha 1km h a Geol.suot 4 71 14 502 16 1144 8 1148 4 947 1 401 4 2884 51 687 7 Biol.suot 1 16 1 554 2 57 0 Yhteensä 5 87 14 502 16 1144 8 1148 4 947 1 401 5 3438 53 7447 3.1.2. Suotyypit ja ojitustilann e Suot ovat jakautuneet kunnan alueella melko tasaisesti, vain lounaisosa on vähäsoisempaa johtuen ilmeisesti Närpiönjoen latvaosien kuivattavasta vaikutuksesta. Olosuhteet soistumi - selle ovat olleet hyvät : alue on vedenjakajalla, pohjamaalaji t ovat huonosti vettä läpäiseviä (siltti, savi, moreenit) ja maan - kohoaminen on ollut nopeaa. Kahteen erikoispiirteeseen kannattaa kiinnittää huomiota : alueen suuret korkeuserot (kuva 1) se - kä eri yhdistymätyyppien esiintyminen. Jurvan suot voidaan lukea kuuluvaksi suoyhdistymätyyppii n Satakunnan ja Pohjanmaan konsentriset kermikeitaat (Eurola1962 ) tai uudemman jaotuksen mukaan kilpikeitaat (Ruuhijärvi 1983). Kilpikeitaiden tunnusomaisia piirteitä ovat mm. kaikkiin suuntiin kupera kilpimäinen suurmuoto, suon korkeinta kohtaa kier - tävät kermit ja kuljut, jotka nimenomaan Etelä-Pohjanmaall a ovat hyvin kehittyneitä sekä samalle alueelle tyypillinen leveähkö nevalaide. Tyypillisimpiä kilpikeitaita Jurvassa ova t mm. Lamminneva, Vähä-Kakkurinneva sekä Korkianeva. Hyvin ylei - senä esiintyy myös suoyhdistymätyyppi viettokeidas, josta esi - merkkinä Lautakankaanneva. Se on kehittynyt kaltevalle alustal - le, ainoastaan suon yläreuna on muuta suota ylempänä, reunalui - su ja laide puuttuvat ja kermit ja kuljut ovat kohtisuorass a kaltevuutta vastaan. Usein viettokeidasalueella esiintyy myö s kuivempi rahkakeidastyyppi,josta piirteitä on havaittavissa Ta -

- 13 - kanevalla ja Lintunevalla. Myös samalla suolla voi olla piir - teitä eri suoyhdistymätyypeistä johtuen lähinnä topografisista ja pedologisista tekijöistä. Soiden korkeudet merenpinnasta vaihtelevat n. 28 mist ä kunnan luoteisosassa n. 157 m :iin kaakkoisosassa. Suurista kor - keuseroista voidaan päätellä, että soiden iät vaihtelevat suu - resti. Muinaisrantojen suhdediagrammin perusteella (Salm i 1955) voidaan interpoloida Litorinameren ylimmän rannan (LI ) korkeudeksi Jurvan alueella noin 97 m mpy ja päättymisen aset - tuvan noin 52 m mpy. Kuvassa 1 100 m :n ja 50 m :n korkeuskäyrä t ku v astaavat melko hyvin näitä Itämerin vaiheita,jolloin yli 1Ö 0 m :n alueet paljastuivat Ancylus-järvestä noin 7500-7000 vuot - ta sitten, 50-100 m :n alueet Litorinamerestä noin 7000-400 0 aikavälillä ja matalimmat alueet noin 2700 vuotta sitten. Sois - tuminen on aikaisintaan voinut alkaa kunkin alueen paljastuttua ko. vesivaiheen alta. Yleisin suotyyppiryhmä on rämeet, joita havainnoista o n 67 %. Rämeet jakautuvat melko tasaisesti luonnontilaisten, oji - tettujen ja muuttumien suhteen : 23, 21 ja 23 %. Yleisimmät rä - meet ovat rahka- (25 %) ja keidasräme (14 %), jotka myös selvim - min edustavat soiden keskustan suotyyppejä. Reunoja kohti mentä - essä esiintyy lähinnä tupasvilla- (7 %) ja isovarpurämeitä (5 % ) ja reuna-alueilla on korpi- ja kangasrämeitä (4 % kumpaakin). Avosuotyyppejä on 22 %, joista luonnontilaista on 16 %. Yleisimmät avosuot ovat rahka- (6 %) ja lyhytkorsineva (3 %). Luhtanevaa on 8 % johtuen suuresta Jurvanjärven alueesta, joka kuitenkin on biologista suota. Jurvan soista on 40 % luonnontilaista. Ojituksesta 24 % on niin uutta, ettei sen vaikutus vielä ilmene puuston kasvun huo - mattavana paranemisena, 36 % :ssa suotyypit ovat jo muuttunee t ja puuston kasvu selvästi elpynyt (liite 3). 3.1.3. Turvelajit, maatuneisuus ja pohjamaalaji t Jurvan suot ovat rahkavaltaisia : 46 % rahkaturvetta ja 23 % sararahkaturvetta, yhteensä 69 %. Yleisin turvelaji on puhda s rahkaturve (S, 24 %), tupasvillarahkaturvetta (ErS) on 13 %. Sararahkaturvetta (CS) on 5 % ja yleisimpinä lisätekijöinä rah-

- 14 - katurpeessa esiintyy tupasvillan, puun, varvun sekä suoleväkö n jäännöksiä. Saravaltaista turvetta on 31 %, siitä rahkasaratu r- vetta 3 % ja yleisimpiä lisätekijöitä ovat puun, kortteen, var - vun ja suoleväkön jäännökset. Puunjäännöksiä sisältäviä turpei - ta on kaikkiaan 18 % (liite 2). Turpeen keskimääräinen maatuneisuus (H1-10) on 4,7. Heikos - ti maatuneen pintakerroksen (H1-4) keskimaatuneisuus on 3,5 j a paremmin maatuneen pohjaosan (H5-10) 5,9. Suurin osa soista sijaitsee moreenialueella sijaitseviss a painanteissa. Toisen ryhmän muodostaa Närpiönjokilaakson hiesu - tasangolle syntyneet suot ja kolmantena ovat Norinkylän harjun liepeille kehittyneet suot. Pohjamaalajien prosenttiosuuksiss a tämä ilmenee siten, että hiekkaa tavattiin 42 % :lla tutkimus - pisteistä, moreenia 24 % ja hiesua ja hietaa yhteensä 24 %. Liejua oli 17 % :lla tutkimuspisteistä. Hiekan osuus on koros - tunut siksi, että hiesutasangolla tavataan usein hienoainekse n päällä hiekasta muodostuneita tulvakerrostumia sekä siksi, että moreeni on paikoin hyvin huuhtoutunutta. Soistumistavoista yleisimpiä ovat primaarisoistuminen se - kä metsämaan soistuminen metsäpalojen seurauksena, jota kuvas - tavat profiilien hiilikerrokset. Umpeenkasvusoitakin tavataan, mutta ne ovat harvinaisempia. 3.1.4. Turvekerrostumat ja liekoisuu s Turvepatjojen keskipaksuus kunnan alueella on 1,5 m. Hei - kosti maatunutta pintakerrosta tästä on 0,8 m ja paremmin maa - tunutta pohjakerrosta 0,7 m. Yli metrin syvyisellä alueella vas - taavat luvut ovat 2,2 m, 1,2 m ja 1,0 m. Turvekerrostumat ova t yleensä alle 5 m :n paksuisia eikä huomattavia paksuuksia havait - tu. Turvetta on tutkituissa soissa yhteensä noin 105 milj. m3, josta heikosti maatuneen pintaturpeen osuus on 52 milj. m 3 (50 %). Koko turvemäärästä on yli metrin syvyisellä alueell a 87 % (93 milj. m3 ) ja yli kanden metrin 62 % (66 milj. m 3 )(lii - te 1). Liekoja on Jurvan soissa vähän, mikä osoittaa soiden alku - aan olleen pääasiassa puuttomia tai harvapuustoisia neva- ja

15 - rämetyyppejä. Yli yhden metrin syvyysalueella keskimääräine n liekoisuus on 1,0 % ja yli kanden metrin alueella 0,7 %. Liekoisin syvyysväli kummallakin syvyysalueella on 0,6-1,0 m (liite 4). Turvetuotantoa liekoisuus haittaa huomattavasti vas - ta kun se on yli 3 %. 3.1.5. Turpeen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuude t Laboratoriotutkimuksia varten otettiin 23 suolta 31 näyte - sarjaa, joista tulokset on koottu taulukkoon 2. Kaikkiaan ana - lysoitiin näytteitä 393 kpl, joista 346 oli tilavuustarkkoja. Koko aineiston ph-luvun keskiarvo on 4,0 vaihteluvälin ol - lessa 2,8-5,9. Happamuus vähenee yleensä tasaisesti syvyyde n lisääntyessä, mutta joskus (esim. Välirämäkkä) saattaa lannoi - tuksen (kalkituksen) vaikutus näkyä pinnan vähentyneenä happa - muutena. ph-lukujen maksimiarvot tavataan silti turvekerrostu - mien pohjalta. Vesipitoisuuden keskiarvo on 91,2 % märkäpainosta. Vaihte - lu on suuri : 69,7-97,4 %. Keskiarvo on hieman alempi kui n luonnontilaisen suon turpeen (n. 92-94 %). Vaihtelu näytesar - jojen sisällä on huomattava ja siihen vaikuttanee usea tekij ä kuten turvelaji, maatuneisuus sekä näytesyvyys. Tuhkapitoisuuden keskiarvo koko aineistolle on 3,2 % vaih - teluvälin ollessa 0,5-16,.7 %. Huomattavasti korkeampiakin tuh - kapitoisuuksia esiintyy (esim. Sikanevan pintakerros). Pinna n korkeahko tuhkapitoisuus voi johtua mandollisesta lannoitukses - ta, ravinteiden kertymisestä pintavesien ja sateen mukana, pin - nan elävien kasvien ravinteiden otosta tai kuten ilmeisesti täs - sä tapauksessa tulvakerrostumista. Pohjan tuhkapitoisuuteen vai - kuttaa mineraalimaa. Turpeen irtotiheyden (kuiva-ainetta/ m3 ) keskiarvo on 8 8 kg/m 3. Vaihtelu soittain ja myös näytesarjojen sisällä on suu - rehko, vaihteluväli on 40,6-188,2 kg/m 3. Keskimääräinen tehollinen lämpöarvo koko aineistolle o n 20,7 MJ/kg, joka on melko alhainen. Se vastaa 50 % :n käyttökos - teudelle laskettuna 9,1 MJ/kg ja 30 % :n kosteudella 13,8 MJ/kg. Tehollisen lämpöarvon vaihteluväli on 18,8-24,1 MJ/kg.

- 17-4. TUTKITUT SUOT 1. Välirämäkkä (kl. 1242 11, x= 6951,2, y= 548,0) sijaitsee noin 14 km Jurvan keskustasta luoteeseen. Suo rajoittuu eteläosastaan peltoihin, muualla laakeaan moreenimaastoon (kuva 3). Suon pinnan korkeus on 40-45 m mpy. Pinta-ala on noin 50 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 29 ha ja yli kanden metrin 3 ha. Tutkimuspistetiheys on 4 kpl/10 ha ja syvyyysmittauksi a on 8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon itäosassa kangasräme-, kangaskorpi- sekä rahkarämemuuttumat, reuna-alueilla ruohotur-

- 18 - vekangas sekä erilaiset muuttumat. Suon keskiosa on raivattu pelloksi. Puusto on harvahkoa mäntytaimikkoa. Suo on ojitett u kokonaan. Vedet valuvat länteen, Murtojokeen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Välirämäkän turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on jokseenki n tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Välirämäkässä on rahkavaltaisia turpeita noin 52 % ja saravaltaisia noin 48 %. Rahkavaltaiset turpeet sijaitsevat suo n keskiosissa, lähinnä kerrostuman yläosassa (kuvat 4 ja 5).

- 19 - Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 41 %. Yleisimmät turvelajit ovat puurahkasara- (LSC) 24 %, tupasvillarahka- (ErS) 17 %, varpusararahka- (NCS) 11 % sekä puusaraturve (LC) 11 Lisätekijät ovat jakautuneet tasaisesti kok o kerrostuman osalle. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, pintakerrokse n 3,5 ja pohjakerroksen 5,9. Maatumaton pintakerros on melko ohut puuttuen paikoin kokonaan. Suon ja kerrostuman keskiosassa o n heikosti maatunut rahkalinssi.

- 20 - Liekoisuus on erittäin alhainen (0,9 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,5-1,0 m (1,5 %). Vesipitoisuus on keskimäärin 90,9 % ja irtotiheys vastaavasti 86 kg/m 3. Pinnan tuhkapitoisuus on korkea, 9,1 % (näyte - piste sijaitsee turvepellolla), keskiarvo on 3,7 %. Teholline n lämpöarvo on melko alhainen, 19,7 MJ/kg (taulukko 3). Välirämäkässä on turvetta noin 0,54 milj. m 3,mistä on yl i metrin syvyisellä alueella noin 0,42 milj. m 3 (78 %) ja yli kahden metrin 0,07 milj. m 3 (13 %). Yli metrin syvyisellä alueell a on heikosti maatunutta turvetta 0,13 milj. m 3 (30 %) ja paremmin maatunutta 0,29 milj. m 3 (70 %). Välirämäkkä soveltuu välttävästi palaturvetuotantoon. 2. Iso Sarvineva (kl. 1242 11, x= 6963, 9, y= 539,0) sijaitsee noin 16 km Jurvan kirkolta luoteeseen. Suo rajoittuu kumpuilevaan moreenimaastoon, yhtyen lounaisosastaan Närpiön puoleiseen Sarvinevaan (Sanemossen). Itäosassa on runsaasti suopelto - ja, koillisosa taas rajoittuu mineraalimaapeltoihin (kuva6).

- 22 - Suon pinnan korkeus on 32-38 m mpy. Pinta-ala on noin 1000 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 878 ha ja yli kanden metrin 587 ha. Tutkimuspistetiheys on 3 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 6 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon etelä- ja keskiosa n keskusta-alueilla rahkaräme, -ojikko, lyhytkorsineva, -ojikko, rahkaneva, -ojikko, lyhytkorsinevarämeojikko sekä keidasräme / silmäkeneva-kompleksi ojikko- ja muuttuma-asteilla. Reuna-alu - eilla ovat vallitsevina rahkarämeojikko, -muuttuma, varsinainen korpiojikko sekä erilaiset turvekankaat. Suon itäosa on raivat - tu pelloksi. Pohjoisosan allas on keskiosastaan rahkanevaa, KER / SIN-kompleksia ja lyhytkorsinevaa vaihettuen etelä- ja itäosaa n päin varsinaiseksi sararämeeksi ja reunoille rahkarämeojikoksi, isovarpurämemuuttumaksi ja turvekankaiksi. Suo on ojitettu lä - hes kokonaan, etelä- ja länsiosassa on uutta ojitusta. Vedet va - luvat pohjoisosasta Sarvijokeen, länsiosasta Murtojokeen. Kuiva - tusmahdollisuudet ovat hyvät. Ison Sarvinevan turvekerrostuman keskipaksuus on 2,1 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,3 m. Tästä on pintaker - rosta 1,6 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hiesu ja moreeni. Isossa Sarvinevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 52 % j a saravaltaisia noin 48 %. Saravaltaiset turpeet ovat säännöllisesti kerrostuman pohjalla. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden ko - konaisosuus on 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat korterahkasara - (EqSC) 19 % sekä rahkaturve (S) 15 %. A-linjaston alueella o n päällimmäisenä 0,5-1,0 m paksuinen maatumaton rahkakerros, jon - ka alla turve vaihettuu ohuen sararahkan kautta pohjan saraturpeeksi. B-linjastolla rahkakerros on ohuempi ja sararahkakerro s vastaavasti paksumpi ulottuen paikoin pintaan saakka. C-linjas - ton pohjoisosassa pinnan maatumaton rahkakerros on melko yhtenäi - nen ja paksu, sararahkan ja rahkasaran osuudet lisääntyvät altaa n eteläosissa (kuvat 7-10). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0, pintakerrokse n 3,5 ja pohjakerroksen 5,3. Maatuneisuus noudattelee suurin piir - tein turvelajeja siten, että rahkaturve on maatumatonta, sararah - katurve heikosti maatunutta ja saravaltainen turve kohtalaise n maatunutta. Hyvin maatuneita linssejä on vähän. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,1 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,5-1, 0 m (0,1 %).

- 23 - Isosta Sarvinevasta otettiin 4 näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Ne ovat kaikki hyvin samansuuntaisia : alhaine n irtotiheys, melko alhainen tuhkapitoisuus ja pieni teholline n lämpäarvo (taulukko 4). Isossa Sarvinevassa on turvetta noin 20,59 milj. m 3, mist ä on yli metrin syvyisellä alueella noin 19,95 milj. m 3 (97 %) ja

- 24 - yli kanden metrin 15,60 milj. m 3 (76 å). Yli metrin syvyisell ä alueella on heikosti maatunutta turvetta 14,05 milj. m 3 (70 % ) ja hyvin maatunutta 5,90 milj. m 3 (30 %). Iso Sarvineva soveltuu kasvuturvetuotantoon ja osin polttoturvetuotantoon.

- 28-3. Kiimaneva N (kl. 1242 11, x= 6969,0, y= 539,0) sijaitse e noin 19 km Jurvan kirkolta luoteeseen. Suo rajoittuu koillisosastaan peltoihin, muualla moreeni- ja kalliomaastoon. Suon pinnan korkeus on 30-35 m mpy. Pinta-ala on noin 60 ha, mistä on yl i metrin syvyistä aluetta 35 ha ja yli kanden metrin 8 ha. Tutkimuspistetiheys on 1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 1 kpl/10 ha (kuva 11). Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahka-, tupasvilla- sek ä isovarpuräme. Puusto on harvaa mäntytaimikkoa. Suoalasta on oji-

- 29 - tettu noin 30 %, pohjois- ja koillisosat on ojitettu. Vedet las - kevat suon pohjoisosasta Sarvijokeen. Kuivatusmandollisuude t ovat hyvät. Kiimaneva N :n turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintaker - rosta 0,7 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on jokseenkin ta - sainen, keski- ja luoteisosastaan se on mineraalisaarekkeide n rikkoma. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta, hiekka ja moreeni. Kiimaneva N :ssä on rahkavaltaisia turpeita noin 29 % ja sa - ravaltaisia noin 71 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden ko - konaisosuus on 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat'varpusara- (NC ) 19 %, puurahkasara- (LSC) 18 %, varpurahkasara- (NSC) 17 % sek ä tupasvillarahkaturve (ErS) 1 7 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, pintakerrokse n 3,5 ja pohjakerroksen 6,0. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,2 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,0-0,5 m (0,5 %). Kiimaneva N :ssä on turvetta noin 0,76 milj. m3, mistä o n yli metrin syvyisellä alueella noin 0,60 milj. m3 (79 %) ja yl i kahden metrin 0,20 milj. m3 (26 %). Yli metrin syvyisellä alu - eella on heikosti maatunutta turvetta 0,24 milj. m3 (40 %) j a paremmin maatunutta 0,36 milj. m3 (60 %). Kiimaneva N ei sovellu turvetuotantoon paksun heikosti maa - tuneen pintakerroksen sekä turvekerrostuman ohuuden takia. 4. Paapanrämäkkä (kl. 1243 03, x= 6944,4, y= 547,7) sijait - see noin 9,5 km Jurvan kirkolta etelään. Suo rajoittuu loivapiir - teiseen moreenimaastoon. Suon pinnan korkeus on 99-105 m mpy. Pinta-ala on noin 87 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluett a 42 ha ja yli kahden metrin 23 ha. Tutkimuspistetiheys on 0,5 kpl / 10 ha ja syvyysmittauksia on 1 kpl/10 ha (kuva 12). Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaräme, tupasvillaräme, korpiräme sekä isovarpuinen räme, suotyypit ovat pääosin ojikko - asteella. Puusto on keskitiheää mäntytaimikkoa. Suo on kokonaa n ojitettu. Vedet laskevat suon länsiosasta luoteeseen Närvijokeen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Paapanrämäkän turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on pintaker-

- 30 - rosta 0,9 m ja pohjakerrosta 1,1 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Paapanrämäkässä on rahkavaltaisia turpeita noin 37 % ja saravaltaisia noin 63 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat kortesara- (EqC ) 16 %, tupasvillarahka- (ErS) 14 %, rahkasara- (SC) 12 % sekä puusaraturve (LC) 11 %.

31 - Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, pintakerrokse n 3,8 ja pohjakerroksen 5,8. Maatumaton pinnan rahkakerros on pai - koittainen vaihdellen 0,2-0,8 m :iin. Pohjan rahkasara ja sara - turve on keskimäärin melko hyvin maatunutta sisältäen runsaast i lisätekijöitä. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,1 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 1,0-1,5 m (0,3 %). Paapanrämäkässä on turvetta noin 1,11 milj. m 3, mistä o n yli metrin syvyisellä alueella noin 0,83 milj. m 3 (75 %) ja yl i kanden metrin 0,55 milj. m3 (50 %). Yli metrin syvyisellä alu - eella on heikosti maatunutta turvetta 0,36 milj. m3 (43 %) j a paremmin maatunutta 0,47 milj. m3 (57 %). Paapanrämäkkä sovel - tuu palaturvetuotantoon. 5. Kaunisneva (kl. 1243 03, x= 6946,4, y= 548,4) sijaitse e noin 8 km Jurvan kirkolta etelään. Suo rajoittuu moreenimäkii n yhtyen kaakkoisosastaan Teuvan puoleiseen Kurpannevaan (kuva 13). Suon pinnan korkeus on 96-105 m mpy. Pinta-ala on noi n 245 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 155 ha ja yli kah - den metrin 81 ha. Tutkimuspistetiheys on 3 kpl/10 ha ja syvyys - mittauksia on 6 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskiosassa rahkanev a ja rahkanevaojikko, jotka länteen päin vaihettuvat rahkaräme - ojikon kautta tupasvillarämemuuttumaksi ja itään päin rahkaräme- ja isovarpurämemuuttumaksi. Reunat ovat rämemuuttumia j a turvekankaita. Puusto on rämealueilla harvaa mäntytaimikkoa. Huomattava osa suosta on avonevaa. Suon reuna-alueilla on van - haa ja länsiosassa uutta ojitusta. Vedet laskevat länsiosast a Kestinluomaan ja pohjoisosasta Lintuluomaan. Kuivatusmahdoll i - suudet ovat hyvät. Kaunisnevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,5 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on pintaker - rosta 1,3 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Kaunisnevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 62 % ja sa - ravaltaisia noin 38 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden ko - konaisosuus on 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (S) 20 %, puusararahka- (LCS) 12 % sekä varpurahkasaraturve (NSC) 10 %.

- 32 - Pinnan paksuhko rahkaturve vaihettuu sararahkaturpeen kautt a pohjan saraturpeeksi (kuvat 14 ja 15). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2, pintakerrokse n 3,1 ja pohjakerroksen 5,8. Pinta on maatumatonta rahka- ja paikoin sararahkaturvetta. Sen alla turve on säännöllisin kerroksin ensin heikosti maatunutta, sitten kohtalaisesti maatunutta. Pohjalla on paikoin hyvin maatuneita linssejä. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,2 å). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,5-1,0 m (0,2 %).

- 35 - Vesipitoisuus on melko korkea, 93,0 % ja irtotiheys vastaavasti melko alhainen, 78 kg/m 3. Tuhkaa on 3,3 % ja teholline n lämpöarvo on kohtalaisen korkea 20,9 MJ/kg. Lämpöarvon keskiarvoa alentaa pintarahkan alhainen lämpöarvo (taulukko 5). Kaunisnevassa on turvetta 3,55 milj. m 3, mistä on yli metrin syvyisellä alueella noin 3,04 milj. m 3 (86 %) ja yli kanden metrin 2,06 milj. m 3 (58 %). Yli metrin syvyisellä alueella o n heikosti maatunutta turvetta 1,99 milj. m 3 (65 %) ja paremmi n maatunutta 1,05 milj. m 3 (35 %). Kaunisneva ei sovellu turvetuotantoon paksuhkon maatumattoman pintakerroksensa takia, joka ei kuitenkaan sovellu kasvuturpeeksi, koska se sisältää saraa sekä muita häiritseviä kasvilisätekij öitä. 6. Kaluneva (kl. 1243 03, x= 6949,1, y= 542,7) sijaitse e noin 9 km Jurvan kirkolta lounaaseen. Suo rajoittuu pohjoisess a osin tiehen, muualla tasaiseen hiekka- ja moreenimaastoon (kuv a 16). Suon pinnan korkeus on 65-67 m mpy. Pinta-ala on noin 3 1 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 21 ha ja yli kanden met - rin 3 ha. Tutkimuspistetiheys on 1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksi a on 3 kpl/10 ha.

- 36 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpuinen rämeojikko j a -muuttuma, tupasvillarämemuuttuma sekä paikoin sararämemuuttum a ja ruohoturvekangas. Puusto on keskitiheää mäntytaimikkoa j a harvennusmetsikköä. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet laskeva t pohjoiseen, Närvijokeen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Kalunevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintakerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 0,9 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Kalunevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 3 % ja saravaltaisia 97 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 9 Yleisimmät turvelajit ovat varpurahkasara- (NSC) 43 %, rahkasara- (SC) 15 % sekä tupasvillarahkasaraturve (ErSC) 15 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintakerrokse n 3,9 ja pohjakerroksen 4,7. Maatumaton pintakerros puuttuu. Turve on yleensä heikosti ja kohtalaisesti maatunutta rahkasaraturvet - ta, jossa on melko runsaasti lisätekijöitä. Liekoja ei tavattu.

- 37 - Kalunevassa on turvetta noin 0,42 milj. m3, mistä on yl i metrin syvyisellä alueella noin 0,35 milj. m3 (83 %) ja yl i kahden metrin 0,07 milj. m3 (17 %). Yli metrin syvyisellä alu - eella on heikosti maatunutta turvetta 0,16 milj. m3 (46 %) j a paremmin maatunutta 0,19 milj. m3 (54 %). Kaluneva soveltuu pienimuotoiseen palaturvetuotantoon. 7. Lintuneva (kl. 1243 06, x= 6945,6, y= 552,7) sijaitse e noin 9 km Jurvan kirkolta etelään, Jurvan ja Teuvan rajalla. Suo rajoittuu itä- ja kaakkoisosastaan paikoin kallioisiin moreeniselänteisiin, muualla lajittuneeseen materiaaliin. Jurva - Kainasto -tie jakaa Lintunevan kahteen erilliseen altaaseen (kuva 17). Suon pinnan korkeus on 117-125 m mpy. Pinta-al a on noin 505 ha, josta Jurvan puolella on 194 ha. Yli metrin sy - vyistä aluetta on 378 ha (Jurvassa 143 ha) ja yli kanden metri n 261 ha (Jurvassa 83 ha). Tutkimuspistetiheys on 4 kpl/10 ha j a syvyysmittauksia on 8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskusalueilla keidas - räme-silmäkeneva ja rahkaneva, reuna-alueilla rahkaräme, -ojikko, kangasräme, -ojikko sekä erilaiset turvekankaåt. Puusto o n harvaa mäntytaimikkoa, joka on paikoin vajaatuottoista. Suost a on ojitettu reuna-alueet sekä paikoin keskiosan allikot. Vede t laskevat suon eteläosasta Norinluomaan, länsiosasta Agronomin - ojaan ja edelleen Kainastonjoen kautta Kyrönjokeen, pohjois - osasta Lintuluoman kautta Närpiönjokeen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Lintunevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,9 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,4 m. Tästä on pintaker - rosta 1,4 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Lintunevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 95 % ja sa - ravaltaisia noin 5 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden ko - konaisosuus on 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (S) 46 % sekä tupasvillarahkaturve (ErS) 26 %. Saraturve myötäilee suo n pohjaa (kuvat 18, 19, 20 ja 21). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4, pintakerrokse n 3,5 ja pohjakerroksen 5,5. Maatuneisuus vaihtelee erittäin epä - säännöllisin kerroksin.

43 - Liekoisuus on erittäin alhainen (0,1 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 1,5-2,0 m (0,1 %). Turpeen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet ovat hy - vin lähellä koko aineiston keskiarvoja (taulukko 6). Lintunevassa on turvetta noin 9,61 milj. m 3 (Jurvan kunnan alueella 3,57 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli metrin syvyisellä suon osalla on noin 8,94 milj. m 3 (93 %) (Jurvass a 3,32 milj, m 3, 35 %) ja yli kanden metrin 7,26 milj. m 3 (76% ) (Jurvassa 2,41 milj. m 3, 25 %). Yli metrin syvyisellä alueell a on heikosti maatunutta turvetta 5,07 milj. m 3 (57 %) (Jurvassa

44-1,71 milj. m3, 52 %) ja paremmin maatunutta 3,87 milj. m 3 (43 % ) (Jurvassa 1,61 milj. m 3, 48 %). Lintuneva ei sovellu turvetuotantoon. Polttoturvetta aja - tellen maatuneisuus on liian alhainen ja kasvuturpeeksi turv e on liian epähomogeenista. 8. Roopakanneva (kl. 1243 06, x= 6946,7, y= 555,0) sijait - see noin 9 km Jurvan kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu pohjois - osastaan Rauhanevaan ja Lautakankaannevaan, eteläosastaan Rei - nikannevaan ja Äijänniemennevaan, muualla hiekkakangasmaastoon (kuva 22). Suon pinnan korkeus on 127-148 m mpy. Pinta-ala o n noin 400 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 238 ha ja yl i kahden metrin 65 ha. Tutkimuspistetiheys on 4 kpl/10 ha ja sy - vyysmittauksia on 8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon pohjoisosassa ja reu - na-alueilla kangasrämeojikko, -muuttuma, tupasvillarämemuuttu - ma sekä erilaiset turvekankaat, itäosassa puolestaan rahkarä - me. Eteläosan pienehkö keidasrämealue vaihettuu rahkanevaks i ja edelleen rahkaräme-, isovarpurämevyöhykkeen kautta varsinai - seksi sararämeeksi. Puusto on harvaa mäntytaimikkoa sekä keski - tiheää harvennusvaiheessa olevaa mäntymetsää. Suon pohjois- j a länsiosa sekä reuna-alueet on ojitettu käsittäen noin 45 % suo - alasta. Vedet laskevat pohjoisosasta Lintuluoman kautta Närpi - önjokeen ja eteläosasta Norinluoman kautta Kyrönjokeen. Kuiva - tusmahdollisuudet ovat hyvät. Roopakannevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pintaker - rosta 0,6 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suo on mineraalimaasaarek - keiden rikkoma ja pohja epätasainen. Yleisin pohjamaalaji o n hiekka. Roopakannevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 62 % j a saravaltaisia noin 38 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvilla - rahka- (ErS) 17 % sekä puusararahkaturve (LCS) 13 %. Pohjaosi - en puusaraturve vaihettuu sararahkaturpeen kautta pinnan rah - katurpeeksi. Metsäpalon jälkiä on runsaasti, joten suo on il - meisesti syntynyt metsämaan soistumana (kuvat 23, 24 ja 25).

- 45 - Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, pintakerrokse n 3,5 ja pohjakerroksen 6,0. Maatuneisuuskerrokset vaihteleva t epäsäännöllisesti. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,2 å). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,0-0,5 m (0,5 å). Turpeen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet ovat keskimääräiset (taulukko 7).

- 49 - Roopakannevassa on turvetta noin 4,90 milj. m 3, mistä o n yli metrin syvyisellä alueella noin 3,88 milj. m 3 (79 %) j a yli kanden metrin 1,51 milj. m 3 (31 å). Yli metrin syvyisell ä alueella on heikosti maatunutta turvetta 1,49 milj. m 3 (38 % ) ja paremmin maatunutta 2,39 milj. m 3 (61 %). Roopakanneva ei sovellu turvetuotantoon rikkonaisen topografiansa sekä turvekerroston ohuuden takia. 9. Isonkivenneva (kl. 1243 06, x= 6046,9, y= 551,5) sijaitsee noin 7 km Jurvan kirkolta etelään. Suo sijaitsee harjualueiden välisessä painanteessa. Suon pinnan korkeus on 111-120 m mpy (kuva 26). Pinta-ala on noin 76 ha, mistä o n yli metrin syvyistä aluetta 58 ha ja yli kanden metrin 43 ha. Tutkimuspistetiheys on 5 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 8 kpl/10 ha.

- 50 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat eteläosan ojittamattomall a alueella rahkaneva ja lyhytkortinen neva, muualla rahkarämeojik - ko sekä -muuttuma. Puusto on keskitiheää mäntyvaltaista harvennusasteista metsää. Suo on etelä ja lounaisosaa lukuun ottamat - ta ojitettu. Vedet laskevat suon luoteisosasta Lintuluomaan j a edelleen Närvijoen kautta Närpiönjokeen. Kuivatusmandollisuude t ovat hyvät. Isonkivennevan turvekerrostuman keskipaksuus on 2,3 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,9 m. Tästä on pintakerrosta 0,9 m ja pohjakerrosta 2,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Isonkivennevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 62 % j a saravaltaisia noin 38 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat puurahkasara - (LSC) 20 %, rahka- (S) 13 %, tupasvillarahka- (ErS) 13 % ja puu - rahkaturve (LS) 12 %. Turvelajit erottuvat selvinä kerroksin a pohjasta pintaan : saravaltainen, sararahka- ja rahkaturve (ku - vat 27 ja 28). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, pintakerrokse n 3,3 ja pohjakerroksen 6,2. Paikoin suon pinnalla on maatumaton - ta rahkaa, joka saattaa haitata turvetuotantoa. Yleisesti maatuneisuus kasvaa pohjaa kohti. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,2 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,5-1,0 m (0,4 %). Laboratoriotutkimusten tu - lokset ovat taulukossa 8.

- 51 - Isonkivennevassa on turvetta noin 1,78 milj. m 3, mist ä on yli metrin syvyisellä alueella noin 1,69 milj. m 3 (95 % ) ja yli kanden metrin 1,47 milj. m 3 (83 å). Yli metrin syvyisellä alueella on heikosti maatunutta turvetta 0,52 milj. m 3 (31 %) ja paremmin maatunutta 1,17 milj. m 3 (69 %). Isonkivenneva soveltuu turvetuotantoon.

- 53-10. Lautakankaanneva (kl. 1243 06, x= 6947,8, y= 556,0 ) sijaitsee noin 8 km Jurvan kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu lounaiskulmastaan Roopakannevaan, länsiosastaan Rauhanevaan j a paikoin moreenisaarekkeisiin, itäreunaltaan hiekkakankaasee n (kuva 29). Suon pinnan korkeus on 135-148 m mpy. Pinta-al a on noin 226 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 113 haj a yli kanden metrin 50 ha. Tutkimuspistetiheys on 3 kpl/10 haj a syvyysmittauksia on 5 kpl/10 ha.

- 54 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon eteläosassa keidasräme, -ojikko, keski- ja pohjoisosassa rahkarämeojikko ja -muuttuma sekä paikoin tupasvillarämeojikko ja -muuttuma. Reuna-aluee t ovat muuttumia tai turvekankaita. Puustoltaan alue on harva a mäntytaimikkoa. Suo on eteläosaa lukuun ottamatta ojitettu. Ve - det laskevat suon länsiosasta Lintuluomaan, josta Närvijoe n kautta Närpiönjokeen. Kuivatusmandollisuudet ovat erinomaiset. Lautakankaannevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Suon pohja on jokseenkin tasainen, lounaisosa on mineraalimaasaarekkeiden rikkoma. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Lautakankaannevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 64 % ja saravaltaisia noin 36 %. Saraturve myötäilee pohjaa (kuv a 30). Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 39 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillarahka- (ErS) 17 %, rahka - (S) 13 %, puurahka- (LS) 12 % sekä puusararahkaturve (LCS) 10%.

- 55 - Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, pintakerrokse n 3,3 ja pohjakerroksen 6,2. Suon eteläosassa on vaihtelevan paksuinen maatumaton rahkakerros, muutoin maatuneisuuskerrokse t vaihtelevat epäsäännöllisesti. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,3 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,0-0,5 m (0,4 %). Turpeen vesipitoisuus o n 91,0 % ja irtotiheys 86 kg/m 3, Tuhkapitoisuus on 2,8 % ja tehollinen lämpöarvo hyvä : 22,6 MJ/kg (taulukko 9). Lautakankaannevassa on turvetta noin 2,81 milj. m 3, mist ä on yli metrin syvyisellä alueella noin 2,21 milj. m 3 (79 %) j a yli kanden metrin 1,34 milj. m 3 (48 %). Yli metrin syvyisell ä alueella on heikosti maatunutta turvetta 0,67 milj. m3 (30 % ) ja paremmin maatunutta 1,54 milj. m 3 (70 %). Lautakankaanneva soveltuu polttoturvetuotantoon. 11. Rauhaneva (kl. 1244 04, x= 6950,7, y= 555,1) sijaitsee noin 6 km Jurvan kirkolta kaakkoon. Pohjoisosastaan suo rajoittuu moreenimaastoon, muualla sitä ympäröivät hiekkakankaat, jotka ovat pääosin glasifluviaalista ainesta. Itäreunaltaan su o yhtyy paikoin Jurvan ja Kurikan rajalla sijaitsevaan Takanevaa n (kuva 31). Suon pinnan korkeus on 122-140 m mpy. Pinta-ala o n noin 578 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 426 ha ja yli

56 - kanden metrin 228 ha. Tutkimuspistetiheys on 4 kpl/10 ha ja sy - vyysmittauksia on 8 kpl/10 ha. Suon länsiosassa Rauhalammin ympäristössä on yhtenäinen, luonnontilainen keidasrämealue, joka vaihettuu keskustaan päi n keidasrämeojikoksi, -muuttumaksi sekä edelleen rahkarämemuuttu - maksi. Suon pohjoisosassa vallitsevina ovat tupasvillaräme- j a rahkarämemuuttumat, eteläosassa keidasrämeojikko sekä rahkarä - meojikko ja -muuttuma. Puusto on keskitiheää mäntytaimikkoa. Suoalasta on ojitettu noin 80 %, ojittamaton alue on keskiosan länsireunalla. Vedet valuvat suon lounais- ja länsiosasta Lin - tuluomaan, josta Närvijoen kautta Närpiönjokeen. Kuivatusmahdollisuudet ovat erinomaiset. Rauhanevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,7 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Rauhanevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 65 % ja sa - ravaltaisia noin 35 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 31 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (S ) 17 %, tupasvillarahka- (ErS) 11 %, puurahkasara- (LSC) 11 % sekä puusararahkaturve (LCS) 10 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, pintakerrokse n 3,7 ja pohjakerroksen 5,7. Pinnalla on paikoin melko ohut maa - tumaton rahkakerros, jonka alla maatuneisuus lisääntyy pohja a kohden (kuvat 32, 33 ja 34). Liekoisuus on erittäin alhainen (0,1 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,0-0,5 m (0,2 %). Turpeen vesipitoisuu s on 91,6 %, irtotiheys 84,0 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 1,7 %. Tehollinen lämpöarvo on keskimääräinen, 20,7 MJ/kg (taulukko 10). Rauhanevassa on turvetta 9,93 milj. m 3, mistä on yli met - rin syvyisellä alueella noin 9,10 milj. m 3 (92 %) ja yli kah - den metrin 6,32 milj. m 3 (63 %). Yli metrin syvyisellä alueel - la on heikosti maatunutta turvetta 2,95 milj. m3 (32 %) ja pa - remmin maatunutta 6,15 milj. m3 (68 %). Rauhaneva soveltu u polttoturvetuotantoon.

- 61-12. Matkaneva (kl. 1243 06, x= 6949,2, y= 551,7) sijaitsee noin 5 km Jurvan kirkolta etelään. Suo sijaitsee Jurva n keskustaan jatkuvalla harjualueella. Suon pinnan korkeus o n 100-110 m mpy. Pinta-ala on noin 20 ha, mistä on yli metri n syvyistä aluetta 8 ha. Tutkimuspistetiheys on 3 kpl/10 ha j a syvyysmittauksia on 4 kpl/10 ha (kuva 35). Vallitsevana suotyyppinä on rahkarämemuuttuma. Suon itä - ja koillisosat ovat isovarpurämemuuttumaa. Puusto on keskitiheää mäntytaimikkoa. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet valuva t luoteisosasta Peuranluomaan, josta Kyläjoen kautta Närvijokeen. Kuivatusmandollisuudet ovat erinomaiset. Matkanevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0,1 m ja pohjakerrosta 1,3 m. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Matkanevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 98 % ja sara - valtaisia noin 2 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 74 Yleisimmät turvelajit ovat puurahka- (LS ) 66 % sekä tupasvillarahkaturve (ErS) 20 %.

62 - Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0, pintakerrokse n 3,2 ja pohjakerroksen 6,7. Maatumaton pintakerros on ohut ta i puuttuu täysin. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,7 å). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,0-0,5 m (1,6 å). Matkanevassa on turvetta noin 0,19 milj. m 3, mistä on yl i metrin syvyisellä alueella noin 0,11 milj. m 3 (58 %). Yli metrin syvyisellä alueella on heikosti maatunutta turvetta 0,0 1 milj. m 3 (9 %) ja paremmin maatunutta 0,10 milj. m 3 (91 %). Matkaneva ei sovellu turvetuotantoon turvekerroksen ohuude n vuoksi. 13. Keidasneva (kl. 1244 01, x= 6951,2, y= 548,0) sijaitsee noin 3,5 km Jurvan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu laakeaan moreenimaastoon ja etelässä peltoihin. Suon pinnan korkeus on 81-85 m mpy. Pinta-ala on noin 60 ha, mistä on yl i metrin syvyistä aluetta 42 ha ja yli kanden metrin 23 ha. Tutkimuspistetiheys on 1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 4 kpl / 10 ha (kuva 3 6).

- 63 - Vallitsevana suotyyppinä on keidasräme, joka vaihettu u reunoille päin rahkarämeojikoksi ja -muuttumaksi sekä turvekankaiksi. Puusto on harvaa mäntytaimikkoa. Suoalasta on ojitett u noin 70 Vedet laskevat pohjoisesta ja etelästä Levajoen kautta Närvijokeen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Keidasnevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,6 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m. Tästä on pintakerrosta 1,5 m ja pohjakerrosta 0,6 m. Suon pohja on tasainen.

- 64 - Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Keidasnevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 96 % ja sara - valtaisia noin 4 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (S) 40 %, tupasvillarahka- (ErS) 23 % sekä puurahkaturve (LS) 17 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4, pintakerrokse n 3,4 ja pohjakerroksen 6,3. Liekoisuus on erittäin alhaine n (0,4 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,5 1,5 m (0,5 %) a Keidasnevassa on turvetta noin 0,98 milj. m 3, mistä o n yli metrin syvyisellä alueella noin 0,87 milj. m 3 (89 %) j a yli kanden metrin 0,60 milj. m3 (61 %). Yli metrin syvyisell ä alueella on heikosti maatunutta turvetta 0,62 milj. m3 (71 % ) ja paremmin maatunutta 0,25 milj. m 3 (29 %). Keidasneva ei sovellu polttoturvetuotantoon paksun heikos - ti maatuneen pintakerroksen vuoksi. Kasvuturvetuotantoa ajatel - len maatumaton rahkaturve sisältää liikaa häiritseviä kasvili - sätekijöitä, lähinnä tupasvillaa. 14. Jurvanjärvi (kl. 1244 01, x= 6954,7, y= 546,8) sijaitsee noin 3,5 km Jurvan kirkolta länteen. Jurvanjärven kuivauk - sen tuloksena syntynyttä järvikuiviota ympäröivät hiesupellot, kaakkoisosastaan alue rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Alueen halki kulkee Levajoki. Suon pinnan korkeus o n 67-70 m mpy. Pinta-ala on noin 554 ha, joka on kokonaan ohut - turpeista biologista suota ja se on suurimmaksi osaksi raivatt u pelloksi. 15. Rantaneva (kl. 1244 01, x= 6954,6, y= 544,2) sijaitsee noin 6 km Jurvan kirkolta länteen. Suo rajoittuu etelä- j a länsiosastaan moreenimäkiin, pohjois- ja itäosastaan peltoihin. Suon pinnan korkeus on 73-77 m mpy. Pinta-ala on noin 93 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 57 ha ja yli kahden metri n 29 ha. Tutkimuspistetiheys on 4 kpl/10 ha ja syvyysmittauksi a on 8 kpl/10 ha (kuva 37). Vallitsevana suotyyppinä on rahkarämeojikko ja -muuttuma. Keski- ja luoteisosissa on rahkanevaa, rahkanevamuuttumaa, reuna-alueilla rahkaräme vaihettuu isovarpurämeojikoksi ja -muuttu-

- 65 - maksi sekä turvekankaiksi. Puusto on harvahkoa mäntytaimikko a sekä keskitiheää harvennuskelpoista mäntymetsää. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat suon itäosasta Närvijokeen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Rantanevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on pintakerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 1,2 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni.