Motto: Utajärvi on ollut niin pieni ja köyhä, ettei ole ollut varaa riidellä



Samankaltaiset tiedostot
Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät

Laadun kehittäminen Utajärven kunnassa. Hyvinvointivastaava Laatupäällikkö Hannele Karhu

TULOKSELLISUUDESTA JA KUNNAN MUUTOSKYVYSTÄ

TERVE KUNTA -VERKOSTON VERKOSTOTAPAAMINEN ja -KOKOUS Rokua Health and Spa

Kuntaliiton Road Show Oulu Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013

Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014

Kartta johtaa kotiin - kodin hyvinvointipalvelut ikäihmisille

Utajärven kunta. Markkinointiohjelma

Esityksessä on määritelty ja perusteltu Humanpolis Oy:n toiminta toiminta-alueittain, niihin käytettävä työaika sekä niitä koskevat resurssit.

Valtuusto Kunnanhallitus Strategiakortit 2013 LIITE 1

Arjen turvaa kunnissa

Utajärven kunnan uusi hallintomalli. Kuntamarkkinat

KAUPUNGIN STRATEGIATYÖ JA OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa

TEHTÄVÄKUVA. Tehtävänimike: Kunnanjohtaja (vs 5.3. alkaen ja virassa alkaen) Kelpoisuusehdot:

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

Keskustelut osa 1 Elinvoimatoimijoiden roolit ja vastuut Page 1

Henkilöstötuottavuuden johtamisella muutoksiin

ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

Arjen turvaa kunnissa

Utajärven kunta. Markkinointiohjelma

Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013

Miten organisoida kunnan päätöksenteko ja kuntalaisten osallistumistavat tulevaisuuden kunnassa? Case Utajärvi

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

TEHTÄVÄKUVA

Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen

Uuden sukupolven organisaatio

Kuntastrategia ja ohjelmajohtaminen Utajärvellä

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Porin seudun kuntajako-selvitys

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

Valtuusto (51) Tarkastuslautakunta (7) Keskusvaalilautakunta (5) Elinvoimajaosto (5) Kunnanhallitus (11) Henkilöstöjaosto (5) Nuorisovaltuusto

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari

Hankesuunnitelma Utajärven alueen laajakaistaselvitys

Alavieskan kuntastrategia

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Strategiakortit 2016

- Jäsenet ovat varsinaisia valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Varajäsenet voivat olla varsinaisia valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

Demokratiapäivä

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää

Vaalan kuntastrategia 2030

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa

Uuden sukupolven organisaatio

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus

Strategiakortit 2016

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo

Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä. Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula

Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Enemmän terveyttä ja kohtaamisia

ARTTU kuntaseminaari. Kuntatalo Pentti Meklin emeritusprofessori

Maakunnan hallintosääntö

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto

Itsearviointi Osakokonaisuus 1: Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA)

Kuntien ICT tuki - suunnitelma - JUHTA Tommi Oikarinen

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Alatunnisteen tietoalue

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet

Sosiaali ja terveydenhuollon uudet yhteen sovitetut järjestämismallit seminaari

Miten johdan huolto- ja korjaamotoimintaa laadukkaasti? Autokauppa Finlandiatalo

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

- Jäsenet ovat varsinaisia valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Varajäsenet voivat olla varsinaisia valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

Strategiakortit 2016

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Yhteistyötä ja yhteisten resurssien hallintaa koskevat toimenpiteet kunnissa

UTAJÄRVEN KUNTA Tarkastuslautakunta

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke

Transkriptio:

Motto: Utajärvi on ollut niin pieni ja köyhä, ettei ole ollut varaa riidellä Kokemuksia muutoskyvystä, laadusta ja prosesseista Utajärvellä tehty: - Verkostotalouden kehittämisohjelma 1990-luvun alussa kehittämiskulttuuri - ISO 9001:2000 sertifioitu laatujärjestelmä koko kuntaan - Oulunkaaren kuntayhtymän yhteistyö (Utajärvi,Vaala,Pudasjärvi,Ii) - Tuloksellisen, Innovatiivisen ja Rajattoman KUnnan hallintomalli Utajärvi on: - Laatukunta - Reilun kaupan kunta - Geopark matkailukunta - Pyöräilykunta 31.8.2015 HT Asko Merilä kehitysjohtaja, Utajärven kunta

Utajärven kunnan kehitystyön historiaa 1987 Utajärvelle alueen ensimmäinen kehittämishanke elinkeinojen kehittämisen alueelta lääninrahalla 1992 valmistui laaja-alainen Verkostotalouden kehittämisohjelma Hallintokulttuurin kehittäminen 1992-95 toteutettiin useita omia kehittämishankkeita ja myös yhteisiä hankkeita naapurikuntien kanssa 1993 lautakuntia vähentäminen 1.9.2015 HT Asko Merilä 2

Utajärven kunnan kehitystyön historiaa 1996 laatupoliittinen julistus, jossa luottamushenkilöstö alkoi johtaa laadulla ja sitoutuminen alkoi 1997 alkoi ISO 9001:2000 laatujärjestelmän / toimintajärjestelmän valmistelu 1997 aloitettiin myös tiimiorganisaation muodostaminen 2001 kunnan prosessit kuvattu ja laatuvaatimukset määritelty 2/2002 Laatusertifikaatti EN ISO 9001:2000 Utajärven kunnalle SOTE yhteistyö Vaalan kunnan kanssa 2010 Oulunkaaren kuntayhtymä (SOTE, TK, Taloushallinto, Ymp.) 2013 Hallintomalli 1.9.2015 HT Asko Merilä 3

Muutoksen ja muutoskyvyn johtaminen Oleellista 1. Mahdollistava luottamushenkilöjohtaminen * Luottamushenkilöstön (yksituumainen) tuki viestintä 2. Kunnanjohtajan tuki, sen osoittaminen ja osallistuminen kehittämistoimien johtajana * Mikäli kunnanjohtaja ei osallistu, niin tulkitaan, ettei kehittämistyölle ole tukea ongelmia 3. Henkilöstön osallistuminen, sitoutuminen ja aktiivinen työstäminen (kaikki samassa veneessä - Asenne) * Henkilöstö luottaa vaikutusmahdollisuuksiinsa * Henkilöstön ammattitaidon käyttämisen rohkaiseminen kehittämistyössä oleellista Tekevät itselleen parempaa KOSKA 1.9.2015 HT Asko Merilä 4

KOSKA: Muutoskyky rakentuu johtamisen kulmakivistä Muutoskyvyn johtamisessa kannattaa kiinnittää huomiota: 1. Luottamuksen systemaattiseen rakentamiseen 2. Inspiroivaan motivointiin (yhtenäinen viesti johdolta) 3. Älylliseen stimulointiin (uudistamisen tukemiseen) 4. Yksilölliseen kohtaamiseen (työntekijät tekee ja sitoutuu) 5. Ammattitaitoon ja sen tukemiseen * ( jokainen suomalainen korkea osaaminen käyttöön ) 1.9.2015 HT Asko Merilä 5

Laatuperustaisen kunnan tuloksellisuuden rakentuminen Laatu Utajärven kunnassa tarkoittaa sitä, että laatumäärityksiin on kirjoitettu miten asiat tehdään ja ne toteutetaan niin. Varmistus, arviointi ja johdonkatselmus kysyy: tehtiinkö niin? 1. Johdon vastuu (mahdollistava/valmentava johtaminen, organisointi, strateginen suunnittelu (BSC), ohjelmat, budjetti) 2. Resurssien hallinta 3. Tuotteiden ja palvelujen toteuttaminen 4. Mittaaminen, analysointi ja jatkuva parantaminen Organisaation johtamisen ja palvelujen tuotannon kuvaaminen prosessikuvauksien avulla tuo mahdollisuuden kehittyä! 1.9.2015 HT Asko Merilä 6

Utajärven kunnan Hallintomalli 2013- Kuntakonserni UYP Oy, Järvenneito k-oy Valtuusto Kunnanhallitus KJ Lakisääteiset lautakunnat Luottamushenkilöt JR/Henkilöstö Luottamushenkilöt Kuntalaiset Kuntastrategia Lupa- ja valvontalautakunta VALMISTELU- TOIMIKUNNAT Lapset&Nuoret Työikäiset Ikäihmiset Toteutus Budjetti Kunnan palkattu työ Hyvinvointi Elinvoima Sivistys Hallinto Tekniikka Kuntalaiset Arviointi ARVIOINTI- TOIMIKUNTA Lapset&Nuoret Työikäiset Ikäihmiset

Yhteenveto Utajärven kokemuksista 1. Muutoskyvyn toteutumisessa oleellista on mahdollistava ja valmentava johtaminen, jotta hallinnon ja tekemisen ammattitaito saadaan johdettua esille. Asiaosaaminen ei ole harrastajille eikä hallinnossa, vaan tekemisen osaavilla tekijöillä. 2. Muutosvastarintaa ei enää juuri ole hyvien kokemusten jälkeen, vaan muutos nähdään mahdollisuutena paremmasta. Niin monta parempaa on koettu 3. Uudistamiseen sitoutuneet luottamushenkilöt, virkamiesjohto, esimiehet ja työntekijät 4. Uudistukset ovat säilyttäneet työn mielekkyyden 5. Kuntatyö on uudistunut ajan mukana 6. Syntynyt pitkällä aikavälillä tapa toimia sitoutuneesti samassa veneessä. 7. Prosessien uusinnalla saatu aina vaan parempaa 1.9.2015 HT Asko Merilä 8

UTAJÄRVEN KUNTA, lyhyesti Sijaitsee Oulujoen keskijuoksulla - 2 vesivoimalaitosta Ouluun matka-aika n. 40-45 min; Kajaaniin n. 90 min Alle 3000 asukasta, vero% 20,5 1672,56 km2 maata ja vettä 65,27 km2 Vakihenkilöstö n. 114 (v.2014), 136(2010 ),187(2008), 275(2005) - SOTE -yhteistoiminta-alue 2010 alussa Oulunkaaren kuntayhtymässä, 2009 kuntapalvelutoimisto Suurimmat työnantajat: Utajärven Kunta Matkailu: Rokua GEOpark, Rokuan Health&Spa, Rokuanhovi, Merilän Kartano, Elintarvikkeet ja rehut: Kinnusen Mylly Oy (jauhot ja rehut Pohjois-Suomeen), Perunat, juurekset, salaatit yms. Oulu-Kajaani -alueelle Muovi: Pipelife Finland yksi kannattavimmista konsernin yksiköistä Puu: Bioenergia, puunjalostus 1.9.2015 HT Asko Merilä Utajärvi-laatukunta

Utajärven kunnan muutoksien tiivistelmä Utajärvellä siirtynyt Oulunkaaren kuntayhtymälle: 1. Sote-yhteistoiminta-alue, Utajärvi-Vaala järjestämisalue 2. Johdon palvelut (taloushallinto, palkkahallinto) 3. IT-asiat 4. Ympäristöasiat Pudasjärven kaupungilla 5. Edunvalvonta valtion oikeusaputsto 6. Maatalousasiat Oulun kaupungilla Kunnalla 1. Johtaminen, hallinto 2. Päivähoito 3. Koulukeskus alakoulu-lukio 4. Tekniset palvelut (lämpökeskus, vesi-viemäri, kiinteistöt) 5. Elinvoimapalvelut, Utajärven Yrityspuisto Oy, Asunnot 6. Hyvinvointipalvelut 1.9.2015 HT Asko Merilä 10