Utajärven kunnan uusi hallintomalli. Kuntamarkkinat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Utajärven kunnan uusi hallintomalli. Kuntamarkkinat 12.9.2012"

Transkriptio

1 Utajärven kunnan uusi hallintomalli Kuntamarkkinat

2 Miksi uutta hallintomallia ryhdyttiin kehittämään? Valtuustopäätös : Kunnassa käynnistetään hanke, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää uusi organisaatio- ja toimintamalli Muuttuneeseen tilanteeseen tulee Utajärven kunnan organisaation sopeutua ja samassa yhteydessä etsiä innovatiivinen ja laajemmin sovellettavissa oleva tehokas ja laadukas organisaatioratkaisu Luottamushenkilöiden resurssien kohdentaminen oleellisten asioiden käsittelyyn ja linjaamiseen Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden roolien selkiyttäminen Kuntaorganisaatiosta entistä läpinäkyvämpi Kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien kehittäminen Toiminnan kehittämiseen panostaminen 2

3 Kuntakonserni UYP Oy, Järvenneito k-oy Valtuusto Kunnanhallitus KJ Luottamushenkilöt JR/Henkilöstö Luottamushenkilöt Kuntalaiset Kuntastrategia Lupa- ja valvontalautakunta Lakisääteiset lautakunnat VALMISTELUTOIMI- KUNNAT Lapset&Nuoret Työikäiset Ikäihmiset Toteutus Budjetti Johtoryhmä & Henkilöstö Kuntalaiset Kehittäminen ARVIOINTITOIMIKUNTA Lapset&Nuoret Työikäiset Ikäihmiset

4 UUSI HALLINTOMALLI POHJAUTUU DEMINGIN LAATUYMPYRÄÄN (PDCA) DO Valtuusto, KH ja viranhaltijatyö PLAN Valmistelutoimikunnat CHECK Arviointitoimikunta ACT Kehittävä palaute

5 Kuntakonserni UYP Oy, Järvenneito k-oy Valtuusto Kunnanhallitus KJ Luottamushenkilöt JR/Henkilöstö Luottamushenkilöt Kuntalaiset Kuntastrategia Lupa- ja valvontalautakunta Lakisääteiset lautakunnat VALMISTELUTOIMI- KUNNAT Lapset&Nuoret Työikäiset PLAN Ikäihmiset Toteutus Budjetti Johtoryhmä DO & Henkilöstö Kuntalaiset Kehittäminen ARVIOINTITOIMIKUNTA Lapset&Nuoret CHECK/ Työikäiset ACT Ikäihmiset

6 Valtuusto määrittelee budjetin ryhmille ja toimialoille VALMISTELUTOIMIKUNNAT Lapset&Nuoret Työikäiset Ikäihmiset - 7 luottamushenkilöä/valmistelutoimikunta - Valtuusto valitsee jäsenet poliittisten valtasuhteiden mukaisesti TEHTÄVÄ - Kuntastrategian STRATEGISET kehittäminen ja käytäntöön vieminen AUDITOINTIRYHMÄT - VALMISTELURYHMÄT Ajankäytön kohdentaminen strategisten tavoitteiden toteuttamiseen (Esim. asumisen kehittäminen) - Valmistelee päätökset kunnanhallitukselle, valtuustolle ja viranhaltijoille - Kuntalaisten kuuleminen keskeisimpien asioiden valmistelussa - Vaikutusten ennakkoarviointi menetelmänä - Ks. tarkemmin toimintasääntöluonnos

7 ARVIOINTITOIMIKUNTA Edustaa kaikkia elämänkaariryhmiä - 7 luottamushenkilöä - Valtuusto valitsee jäsenet poliittisten valtasuhteiden mukaisesti TEHTÄVÄ - CAF-mallin hyödyntäminen - Kuntalaisten palautetiedon hyödyntäminen arvioinnissa - Arvioinnin toteuttaminen vuosisuunnitelman mukaisesti - Kehittää kuntaorganisaation toimintaa arviointipalautteen avulla - Ks. tarkemmin toimintasääntöluonnos

8 Miten uutta hallintomallia on kehitetty? Kehittämistyössä ovat alusta alkaen (syksy 2011) olleet kutsuttuina mukana luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat Hallintomallin lisäksi on kehitetty kunnan hallintosääntöä ja hallintomalliin liittyviä toimintasääntöjä Ulkopuolisina asiantuntijoina ovat olleet Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalveluiden asiantuntijat sekä professori Jari Stenvall Lapin yliopistosta TIRKU (Tuloksellinen, Innovatiinen, Rajaton KUnta) projekti on vastannut hallintomallin kehittämisen etenemisestä. 8

9 Mikä muuttuu? Sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan tilalle perustetaan kolme valmistelutoimikuntaa. Ks. tarkemmin hallintosääntöluonnos. Valmistelutoimikuntien tehtävänä on mm. keskittyä strategisten tavoitteiden eteenpäin viemiseen. Esimerkiksi asumisen kehittäminen kunnassa. Ks. tarkemmin valmistelutoimikuntien toimintasääntöluonnos. Valmistelutoimikuntien valta perustuu eri päätösvaihtoehtojen vertailuun ja päätöksentekoa ohjeistavien kannanottojen perusteluun. Uusi arviointitoimikunta vastaa kunnan kehittämisestä. Se arvioi kuntaorganisaation toimintoja ja tuloksia, kun päätökset on tehty ja toteutettu. Ks. tarkemmin arviointitoimikunnan toimintasääntöluonnos. Lakisääteisten lautakuntien (keskusvaali- ja tarkastuslautakunta) lisäksi kuntaan perustetaan lupa- ja valvontalautakunta. Ks. tarkemmin hallintosääntöluonnos. 9

10 HENKILÖSTÖ Johtavien viranhaltijoiden rooli muuttuu - Budjettivalta ja vastuu - Ratkaisuvalta - Asioiden valmistelun rooli muuttuu Toteutuksen ja toimeenpanon vastuu korostuu organisoinnin, aikataulutuksen, talouden ja toiminnan laadun osalta Toiminnan arviointi ja kehittäminen entistä syvällisempää

11 KIITOS! Matti Molander Projektipäällikkö Utajärven kunta puh

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Kuntakonserni UYP Oy, Järvenneito k-oy Valtuusto Kunnanhallitus KJ Luottamushenkilöt JR/Henkilöstö Luottamushenkilöt Kuntastrategia Lupa- ja valvontalautakunta

Lisätiedot

TERVE KUNTA -VERKOSTON VERKOSTOTAPAAMINEN ja -KOKOUS 29.- 30.11.2012. 3.12.2012 Rokua Health and Spa

TERVE KUNTA -VERKOSTON VERKOSTOTAPAAMINEN ja -KOKOUS 29.- 30.11.2012. 3.12.2012 Rokua Health and Spa TERVE KUNTA -VERKOSTON VERKOSTOTAPAAMINEN ja -KOKOUS 29.- 30.11.2012 3.12.2012 Rokua Health and Spa Utajärven kunta Perustietoa Utajärveltä Pinta-ala laaja, 1670 km 2 monimuotoinen luonto Oulujoki, Kiiminkijoki,

Lisätiedot

Kuntaliiton Road Show Oulu 30.11.2011 Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa

Kuntaliiton Road Show Oulu 30.11.2011 Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa Kuntaliiton Road Show Oulu 30.11.2011 Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa Matti Molander Utajärven kunta M.Molander, A.Merilä, P.Tuovinen, J.Stenvall, A.Koski n.60 km Vaikutusten

Lisätiedot

Miten organisoida kunnan päätöksenteko ja kuntalaisten osallistumistavat tulevaisuuden kunnassa? Case Utajärvi

Miten organisoida kunnan päätöksenteko ja kuntalaisten osallistumistavat tulevaisuuden kunnassa? Case Utajärvi Miten organisoida kunnan päätöksenteko ja kuntalaisten osallistumistavat tulevaisuuden kunnassa? Case Utajärvi Hannele Karhu, Hyvinvointivastaava, Utajärven kunta 9.11.2016 Utajärvi - Pinta-ala 1736,23

Lisätiedot

Laadun kehittäminen Utajärven kunnassa. Hyvinvointivastaava Laatupäällikkö Hannele Karhu 10.3.2015

Laadun kehittäminen Utajärven kunnassa. Hyvinvointivastaava Laatupäällikkö Hannele Karhu 10.3.2015 Laadun kehittäminen Utajärven kunnassa Hyvinvointivastaava Laatupäällikkö Hannele Karhu 10.3.2015 Perustietoja Utajärvestä Sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa, n. 58 km Oulusta itään Pinta-ala on

Lisätiedot

Kunnanhallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Hallitusjäsenen henkilökohtainen arviointi

Kunnanhallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Hallitusjäsenen henkilökohtainen arviointi Liite 3 Suomen Kuntaliiton yleiskirjeeseen 9/80/2012 Kunnanhallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Hallitusjäsenen henkilökohtainen arviointi Hallitustyön edellytykset, toimintakulttuuri

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. Keuruun kaupungin hallintosääntö 3. Keuruun kaupungin organisaatiosääntö

Lisätiedot

Mittauksesta. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain

Mittauksesta. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain Free and Focus co-energy. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain 4.4.2016 Innotiimi / Anssi Juutilainen www.innotiimi-icg.com

Lisätiedot

Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe

Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe 14.8.2018 Rakenteen ja johtamisjärjestelmän valmistelu 6/2018-9/2018 Johtoryhmä 1.6.2018 Muutosta valmisteleva viestintä Toimialojen johtoryhmät Toimialojen

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI STRATEGIAN PÄIVITYS. Aija Tuimala FCG Konsultointi. 14.6.2016 Page 1

ORIVEDEN KAUPUNKI STRATEGIAN PÄIVITYS. Aija Tuimala FCG Konsultointi. 14.6.2016 Page 1 ORIVEDEN KAUPUNKI STRATEGIAN PÄIVITYS Aija Tuimala FCG Konsultointi 14.6.2016 Page 1 ORIVEDEN KAUPUNGIN STRATEGIA - TAUSTAA Strategia on päivitetty 28.10.2013 Toimintaympäristömuutosten vuoksi strategiaa

Lisätiedot

Motto: Utajärvi on ollut niin pieni ja köyhä, ettei ole ollut varaa riidellä

Motto: Utajärvi on ollut niin pieni ja köyhä, ettei ole ollut varaa riidellä Motto: Utajärvi on ollut niin pieni ja köyhä, ettei ole ollut varaa riidellä Kokemuksia muutoskyvystä, laadusta ja prosesseista Utajärvellä tehty: - Verkostotalouden kehittämisohjelma 1990-luvun alussa

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTASTRATEGIA 2025

KARIJOEN KUNTASTRATEGIA 2025 KARIJOEN KUNTASTRATEGIA 2025 Valmistelu ja käsittely: Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto 31.10.2017 Valtuustoseminaari 6.11.2017 Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto 6.2.2018 Valtuustoseminaari

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA Tarkastuslautakunta

UTAJÄRVEN KUNTA Tarkastuslautakunta UTAJÄRVEN KUNTA Tarkastuslautakunta 1(7) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely Kunnanvaltuusto valitsi valtuustokaudelle 2013-2016 tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta ja riskienhallinnasta. Markus Kiviaho, Johtaja, sisäinen tarkastus JHTT, CGAP

Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta ja riskienhallinnasta. Markus Kiviaho, Johtaja, sisäinen tarkastus JHTT, CGAP Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta ja riskienhallinnasta Markus Kiviaho, Johtaja, sisäinen tarkastus JHTT, CGAP Konsernijohdon vastuu tuloksellisesta johtamisesta Konsernijohdon vastuulla

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Esimerkkejä CAF-mallin hyödyntämisestä:

Esimerkkejä CAF-mallin hyödyntämisestä: Esimerkkejä CAF-mallin hyödyntämisestä: CAF:n käytöstä Espoon sosiaali- ja terveystoimessa 6.5.2011 Kuntatalo va. kehittämispäällikkö Eeva Honkanummi, sosiaali- ja terveystoimi, Espoon kaupunki Historian

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksen ja Suomen arviointiyhdistyksen yhteinen seminaari 4.5.2012

Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksen ja Suomen arviointiyhdistyksen yhteinen seminaari 4.5.2012 Arviointia, arviointitukimusta ja arviointitietoa - arviointimekanismit kunnassa - Kuntaliiton Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa suositus ja opas Itä-Suomen yliopiston Sosiaali-

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

23.08.02. Kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien parantaminen työryhmä PROJEKTISUUNNITELMA. 1. Työryhmän lähtökohdat ja työn tavoitteet

23.08.02. Kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien parantaminen työryhmä PROJEKTISUUNNITELMA. 1. Työryhmän lähtökohdat ja työn tavoitteet 23.08.02 1 Kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien parantaminen työryhmä PROJEKTISUUNNITELMA 1. Työryhmän lähtökohdat ja työn tavoitteet Työryhmän tehtävänä on tehdä selvitys edustuksellista järjestelmää

Lisätiedot

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: PALTAMON KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 22.1.2009 Voimassa: 1.1.2009 alkaen toistaiseksi I LUOTTAMUSHENKILÖT 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

JOHTAJASOPIMUS Juuan kunta Markus Hirvonen

JOHTAJASOPIMUS Juuan kunta Markus Hirvonen JOHTAJASOPIMUS Juuan kunta Markus Hirvonen JOHTAJASOPIMUS Juuan kunta ja kunnanjohtaja Markus Hirvonen sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden

Lisätiedot

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa - Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi

Lisätiedot

Kunnan strateginen ohjaus palveluiden järjestämiseksi

Kunnan strateginen ohjaus palveluiden järjestämiseksi Kunnan strateginen ohjaus palveluiden järjestämiseksi Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja 27.11.2012 Palvelujen järjestäminen JÄRJESTÄMISVASTUU

Lisätiedot

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikuttavuus Tämän seminaarin esittelyteksti: pohditaan naisten ja miesten tasaarvon merkitystä

Lisätiedot

Valtuuston itsearviointi 2014 Valtuusto VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET JA VALTUUSTOTYÖN EDELLYTYKSET. Valtuuston itsearviointi 2013 Valtuusto

Valtuuston itsearviointi 2014 Valtuusto VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET JA VALTUUSTOTYÖN EDELLYTYKSET. Valtuuston itsearviointi 2013 Valtuusto n itsearviointi 2014 VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET JA VALTUUSTOTYÖ EDELLYTYKSET 1. Omat vaikutusmahdollisuudet 2. ryhmäni vaikutusmahdollisuudet 3. Koko valtuuston vaikutusmahdollisuudet 4. Asukkaiden ja palveluiden

Lisätiedot

Valtuuston itsearviointi Valtuuston itsearviointi Valtuusto, Varavaltuutetut. Valtuusto, Varavaltuutetut

Valtuuston itsearviointi Valtuuston itsearviointi Valtuusto, Varavaltuutetut. Valtuusto, Varavaltuutetut Valtuuston itsearviointi 2016 Valtuusto, Varavaltuutetut Valtuuston itsearviointi 2015 Valtuusto, Varavaltuutetut B. VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET JA VALTUUSTOTYÖN EDELLYTYKSET 1. Omat vaikutusmahdollisuudet

Lisätiedot

TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN

TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN Tervon kuntastrategian lähtökohdista Tervon kuntastrategia hahmottaa kunnan halutun tulevaisuuden kuvan, painopisteet ja päämäärät. Kuntastrategia on johtamisen

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4

Lisätiedot

Luottamushenkilön asema. Reino Hintsa

Luottamushenkilön asema. Reino Hintsa Luottamushenkilön asema kunnallis- ja hallinto-oikeuden oikeuden näkökulmasta Kunnan jäsenyys kunnan asukas yhteisö, laitos, säätiö, jolla on kotipaikka kunnassa se, joka omistaa kiinteistön kunnassa 2

Lisätiedot

Sisäinen valvonta osa tilivelvollisuutta - valtuutettujen perehdyttämiskoulutus

Sisäinen valvonta osa tilivelvollisuutta - valtuutettujen perehdyttämiskoulutus Sisäinen valvonta osa tilivelvollisuutta - valtuutettujen perehdyttämiskoulutus 14.06.2017 Rauni Väänänen-Sainio Tarkastuspäällikkö Sisäinen tarkastus Kuntalain määräykset sisäisestä valvonnasta 14 7 kohta

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

PIENEN KUNNAN ASUNTOTUOTANTOHAASTEET JA MAHDOLLISUUDET. Case Tervo

PIENEN KUNNAN ASUNTOTUOTANTOHAASTEET JA MAHDOLLISUUDET. Case Tervo PIENEN KUNNAN ASUNTOTUOTANTOHAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Case Tervo Petteri Ristikangas Kunnanjohtaja Tervon kunta Tervo Tervo on vajaan 1700 asukkaan kunta keskellä järvirikasta Pohjois-Savoa. Sijainti

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA. Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146. Voimaantulo: 1.1.

KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA. Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146. Voimaantulo: 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146 Voimaantulo: 1.1.2010 Muutettu: 12.3.2012/ Kv 26 Voimaantulo: 1.4.2012 Muutettu: 11.6.2012

Lisätiedot

Toimialan ja yritysten uudistuminen

Toimialan ja yritysten uudistuminen Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne

Lisätiedot

Hyväksytty Petultk 20.09.2011 24 KH 18.10.2011 240 Valt. 16.11.2011 37

Hyväksytty Petultk 20.09.2011 24 KH 18.10.2011 240 Valt. 16.11.2011 37 Perusturvalautakunnan esitys VALTIMON KUNNAN S O S I A A L I T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Petultk 20.09.2011 24 KH 18.10.2011 240 Valt. 16.11.2011 37 Voimaantulo 1.1.2012

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄ PORMESTARIMALLI

PIRKKALAN KUNNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄ PORMESTARIMALLI PIRKKALAN KUNNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄ PORMESTARIMALLI Helena Rissanen 10.9.2015 Pirkkala lyhyesti Pirkkalan kunta perustettiin vuonna 1922 Suomen 63. suurin kunta asukasluvun mukaan (31.8.2013) Asukkaita

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden arviointi Elina Harjunen Pro Lukio ry 9.5. Arviointi pohjautuu OKM:n toimeksiantoon Karvi kartoittaa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin johtaminen kunnissa. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen

Hyvinvoinnin johtaminen kunnissa. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen Hyvinvoinnin johtaminen kunnissa Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen Kunnan hyvinvoinnin edistäminen miten tätä johdetaan? Kuntalaisten omaehtoinen toiminta Kunnan strateginen toiminta Eri hallinnonalojen

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:07

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:07 Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2018 1 (6) Aika 14.08.2018, klo 17:00-18:07 Paikka Tuusulan kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat 12 Kokouksen avaus 13 Johtamisjärjestelmien uudistamisprojekti 14 Investoinnit

Lisätiedot

OHJE YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA

OHJE YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA 10.3.2015 HL / 11.3.2015 AV / 20.3.2015 AT Khall liite 3 Kh 7.4.2015 OHJE YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA Suomussalmen kunnan päätöksenteossa otetaan käyttöön yritysvaikutusten arviointi. Ohjeet yritysvaikutusten

Lisätiedot

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10 Aika 24.10.2017 klo 16:30 Paikka Toivakan kirjasto Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 29 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 30 Esityslistan hyväksyminen 4 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

Tutkimus- ja seurantaraportointi

Tutkimus- ja seurantaraportointi Tutkimus- ja seurantaraportointi Erityisasiantuntija Arto Koski Salon seudun monikuntaliitoksen infotilaisuus 11.12.2007 Kuntajakomuutoksen viisi (5) toiminta-askelmaa 5. Yhdistymisen toteuttaminen 4.

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistyspalvelujen tarkoituksena on luoda korkean elämisen laadun takaamiseksi edellytykset kuhmolaisten henkiselle kasvulle ja kehittymiselle

Lisätiedot

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen 1 Loimaan kaupunki Liite: Kh 19.12.2016 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1. Valmistelun ja päätöksenteon aikataulu 2. Toimielimet Toimielin- ja luottamushenkilöorganisaatio on

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5

VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5 VIESTINTÄSTRATEGIA Valtuusto 14.11.2016 41 liite nro 5 Voimaantulo 1.1.2017 1 SONKAJÄRVEN KUNNAN VIESTINSTÄSTRATEGIA 1 Viestinnän periaatteet... 2 2 Kuntastrategia 2017-2021... 2 3 Viestinnän tavoitteet...

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 5/2015 Kokousaika: 16.11.2015 klo 13.00 15.40 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Lautakuntapäätösten ennakkoarviointi

Lautakuntapäätösten ennakkoarviointi Lautakuntapäätösten ennakkoarviointi Käytännön tarkoitus Kunnallisessa päätöksenteossa virkamiehet arvioivat päätösesityksiä valmistellessaan, minkälaisia eri vaihtoehtojen vaikutukset ovat ja luottamus

Lisätiedot

Alavieskan kuntastrategia

Alavieskan kuntastrategia 9.3.2018 1 Johdanto: Alavieskan kuntastrategia on suunnitelma kunnan tulevaisuudesta. Kuntastrategia on kunnan näkemys tilanteesta sekä tärkeimmistä tavoitteista ja kehittämisen painopistealueista. Uudessa

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Tulosalue 100 Vaalit Strategiset tavoitteet Operatiiviset tavoitteet Mittarit Vaalien toimittaminen ohjeiden mukaisesti määräajassa virheettömästi Hankitaan asianmukaiset välineet, koneet ja laitteet sekä

Lisätiedot

Alavieskan kuntastrategia

Alavieskan kuntastrategia Alavieskan kuntastrategia 2018-2021 26.4.2018 1 Johdanto Uusi kuntalaki tuli voimaan 1.5.2015. Kuntastrategiasta tuli kunnille pakollinen. Kuntastrategiaa koskevat säännökset tulivat sovellettavaksi 1.6.2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan

Lisätiedot

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Valiokunta ja lautakunta

Valiokunta ja lautakunta Valiokunta ja lautakunta Järjestämistehtävät ja poliittinen päätöksenteko Järjestäjä ohjaa julkisen rahoituksen käyttöä ja sitä, millaista palvelua ja millä ehdoilla maakunnassa julkisella rahoituksella

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET Ohje - Sivu 1/5 MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET 2017-2019 Hyväksytty: Kh 12.6.2017 / 7 Ohje - Sivu 2/5 Mäntsälän kunnan hankintojen strategiset tavoitteet 2017-2019 1. Johdanto 1.1

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

Sote-uudistuksen kriittisiä onnistumisen edellytyksia Jari Stenvall HTT Hallintotieteen professori Johtamiskorkeakoulu/Tampereen yliopisto

Sote-uudistuksen kriittisiä onnistumisen edellytyksia Jari Stenvall HTT Hallintotieteen professori Johtamiskorkeakoulu/Tampereen yliopisto Sote-uudistuksen kriittisiä onnistumisen edellytyksia Jari Stenvall HTT Hallintotieteen professori Johtamiskorkeakoulu/Tampereen yliopisto 2 Tausta Hallintotieteen professori, johtamiskorkeakoulu 1.8.2013-

Lisätiedot

- KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ -

- KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ - KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 17.10.2005 144 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt muutoksen 19.12.2005 181 Sääntö tulee voimaan 1.1.2006 Kuulutettu 2.2.2006 I LUKU

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018. Tiivistelmä

Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018. Tiivistelmä Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018 Tiivistelmä JOHDANTO Tämä dokumentti on Kirkkonummen tietohallintostrategian tiivistelmä ja koskee strategiakautta 2015-2018. Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategian

Lisätiedot

Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014

Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014 Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014 1 Edunvalvonta Kehittäminen Palvelut Oma esittelyni Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja Tampereen

Lisätiedot

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala

Lisätiedot

KUNNAN TULOKSELLINEN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY

KUNNAN TULOKSELLINEN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY KUNNAN TULOKSELLINEN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY Mitä mieltä kunnanjohtajat ovat omista johtoryhmistään? Yhteenveto kyselyn tuloksista Maaliskuu 2017 BDO Oy Sähköinen kysely johtoryhmätyöskentelyn kehittämisestä

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA. Tehtävänimike: Kunnanjohtaja (vs 5.3. alkaen ja virassa alkaen) Kelpoisuusehdot:

TEHTÄVÄKUVA. Tehtävänimike: Kunnanjohtaja (vs 5.3. alkaen ja virassa alkaen) Kelpoisuusehdot: TEHTÄVÄKUVA Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Kelpoisuusehdot: Henkilön nimi: Välittömät alaiset: Nurmijärven kunta, ylin päätöksenteko Kunnanjohtaja (vs 5.3. alkaen ja virassa 1.5.2018 alkaen)

Lisätiedot

KAUPUNGINKANSLIA 22.3.2016. Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmien tehtäväluettelot

KAUPUNGINKANSLIA 22.3.2016. Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmien tehtäväluettelot 1 (6) Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmien tehtäväluettelot Työryhmien tehtäväluettelot valtuuston päätöksen ja perustelujen pohjalta sekä niistä johdetut yksityiskohtaiset valmistelutehtävät.

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

Eurajoen kehitysvammahuolto 1.1.2017 alkaen. Vastuut ja roolit. 26.2.2016 AK

Eurajoen kehitysvammahuolto 1.1.2017 alkaen. Vastuut ja roolit. 26.2.2016 AK 1 Eurajoen kehitysvammahuolto 1.1.2017 alkaen. Vastuut ja roolit. 26.2.2016 AK Viranhaltija, luottamuselin Roolit Vastuualueet, kumppanuudet Erityispalvelupäällikkö (kehitysvammahuolto, uusi tehtävä, johon

Lisätiedot

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Tausta Pohjautuu 40 ARTTU2-kunnalle tehtyyn kyselyyn Kuntien poliittisten johtamis-

Lisätiedot

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista HYVINVOINTIFOORUMI 21.08.2014 Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn kuntien osaprojekti Tuula Löf 1 Hyvinvointiryhmät Perustettu ryhmiä Olemassa olleiden

Lisätiedot

Miten luottamushenkilöt voivat vahvistaa kunnan elinvoimaa ja henkistä pääomaa?

Miten luottamushenkilöt voivat vahvistaa kunnan elinvoimaa ja henkistä pääomaa? Miten luottamushenkilöt voivat vahvistaa kunnan elinvoimaa ja henkistä pääomaa? Kuntamarkkinat 12.9.2012 Sakari Möttönen Strategiajohtaja, dosentti Jyväskylän kaupunki Itsehallinnollinen lähtökohta Kunnallinen

Lisätiedot

Osa A. Valtuustotyön arviointi

Osa A. Valtuustotyön arviointi Osa A. Valtuustotyön arviointi Mitä olet valtuuston toimintakulttuurista? 1=Toimii 5=Toimii huonosti hyvin Strategia ohjaa päätöksentekoa... 1 2 3 4 5 Yhteiset pelisäännöt ovat olemassa ja niistä pidetään

Lisätiedot

Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Kuntapäättäjät ovat tehneet kautta aikain useinkin kuntalaisten

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA

TEHTÄVÄKUVA TEHTÄVÄKUVA 2017 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet

Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Tampere 15.5.2014 Riitta Myllymäki johtava lakimies 1 Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Valiokuntamalli. Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja

Valiokuntamalli. Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja Valiokuntamalli Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja Kempele Oulu 193 000 Hailuoto 1 000 Kempele 16 800 Lumijoki 2 100 Liminka Tyrnävä 6 600 9 500 Muhos 9 000 VALTUUSTON TIIMITYÖSKENTELY KEMPELEESSÄ

Lisätiedot

Kuntajohtamisen suunta 2017

Kuntajohtamisen suunta 2017 Kuntajohtamisen suunta 2017 Teemasessio nro 3 Puheenjohtajana Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Teemana kuntajohtamisen tila ja tulevaisuus Kuntajohtajien johtamisen liikkumavaraan vaikuttavat

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Tasa-arvon edistäminen Turun johtamisjärjestelmässä Yhteisseminaari 13.6.2012

Tasa-arvon edistäminen Turun johtamisjärjestelmässä Yhteisseminaari 13.6.2012 Tasa-arvon edistäminen Turun johtamisjärjestelmässä Yhteisseminaari 13.6.2012 Turun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta Varapj. Johanna Levola-Lyytinen Johanna.levola-lyytinen@turku.fi p. 044 907 4406

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Heikki Harjula Organisoinnin ja johtamisen linjauksia 1 Kunnilla oltava edelleen laaja mahdollisuus toteuttaa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.12.2014 klo 17.00 18.45. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.12.2014 klo 17.00 18.45. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2014 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 1.12.2014 klo 17.00 18.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Me teemme yhdessä uutta Tuusulaa! - osallistava strategiaprosessi Tuusulassa. Kuntademokratiaverkosto Heidi Hagman Kehittämispäällikkö

Me teemme yhdessä uutta Tuusulaa! - osallistava strategiaprosessi Tuusulassa. Kuntademokratiaverkosto Heidi Hagman Kehittämispäällikkö Me teemme yhdessä uutta Tuusulaa! - osallistava strategiaprosessi Tuusulassa Kuntademokratiaverkosto 29.11.2017 Heidi Hagman Kehittämispäällikkö Tuusula #uuttatuusulaa #tuusula Noin 39 000 asukkaan kasvava

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015 Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen (kv) 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva strategia on vuodelta

Lisätiedot

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014 2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31..214 OVR 31..214 Toimielin 5 SIVISTYSLAUTAKUNTA Tehtävä 1 HALLINTO Vastuuhenkilöt Rehtori/Stj. Toimintaajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on luoda edellytykset esi ja perusopetuksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden palvelumalli 2025 ja uusi nuorten talo

Tulevaisuuden palvelumalli 2025 ja uusi nuorten talo Tulevaisuuden palvelumalli 2025 ja uusi nuorten talo Tehdään yhdessä UUSI NUORTEN TALO päivä 1.4.2016 Kehittämisjohtaja Kari Hakari 1 1.4.2016 Tilaajaryhmä/Kehittämis- ja suunnittelupalvelut Muut sidosryhmät

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää

Lisätiedot

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Ennakkotuloksia kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista kunnissa nykyisellä valtuustokaudella kartoittavasta faktakyselystä 2015 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä 2 Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2009 Kainuu 82 634 henkilöä

Lisätiedot

LUDE Lempäälän uusi toimintamalli ja päätöksentekojärjestelmä

LUDE Lempäälän uusi toimintamalli ja päätöksentekojärjestelmä LUDE Lempäälän uusi toimintamalli ja päätöksentekojärjestelmä Nykyinen toimielinrakenne LEMPÄÄLÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO KUNNANVALTUUSTO 43 KESKUSVAALILAUTAKUNTA 5 Kestävän kehityksen työryhmä

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

YKSI YHTEINEN VALTIOKONTTORI pois organisaatiolähtöisestä viestinnästä. Hanna Tamminen viestintäjohtaja, Valtiokonttori

YKSI YHTEINEN VALTIOKONTTORI pois organisaatiolähtöisestä viestinnästä. Hanna Tamminen viestintäjohtaja, Valtiokonttori YKSI YHTEINEN VALTIOKONTTORI pois organisaatiolähtöisestä viestinnästä Hanna Tamminen viestintäjohtaja, Valtiokonttori Valtiokonttori: Monen eri toimialan virasto Hallinnon ohjaus Rahoitus Vakuutus Sisäinen

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:22

Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:22 Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/2018 1 (6) Aika 01.02.2018, klo 17:00-18:22 Paikka Tuusulan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus 2 Tuusulan strategia 2018-2022 Lisäpykälät

Lisätiedot