Kolmannesvuosiraportti 1-8 Terveyspalvelut Hoitoonpääsyn odotusajat kuntouttavissa palveluissa ylittivät hoitotakuun. Vanhuspalvelut ja terveyspalvelut ovat tehneet tiivistä yhteistyötä ja toimintasuunnitelman vanhuspalveluiden uusien fysioterapeuttiresurssien käyttämiseksi mahdollisimman vaikuttavasti, tavoitteena sairaalajaksojen lyhentäminen ja kuntouttavien palvelujen lisääminen kotikuntoutuksena. Lääkärien ja hammaslääkärien rekrytointitilanne jatkuu vaikeana ja hoitohenkilöstön pätevien sijaisten osalta tilanne on sama. Vuokratyövoimaa on jouduttu käyttämään terveyskeskussairaalassa ja terveysasemalla jaksoittain lääkäriresurssina. Sisäilmaongelmat ovat aiheuttaneet ongelmia useissa toimipisteissä ja niiden selvittely kuluttanut voimavaroja. Läntisen terveysaseman vaurioiden korjauksia on toteutettu ja meneillään. Perniön toimipisteen hammashoitolassa toimenpiteet sisäilmaongelmien poistamiseksi toteutettiin ja tilannetta seurataan toiminnan käynnistyttyä uudelleen kesäsulun jälkeen. Hoitotarvikejakelun keskittämisen seurauksena tilanahtaus on aiheuttanut työturvallisuusongelmia. Apuvälinehuollon ja hoitotarvikejakelun tilaongelmille etsitään yhteistä ratkaisua, kun pääterveysaseman apuvälinehuollon/kuntoutuksen tiedossa olevat kosteus- ym. ongelmat eivät lyhyellä aikavälillä ole ratkaistavissa. Kajala-kodin mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä kosteusvaurioita on selvitetty ja korjaustoimenpiteitä arvioidaan. Mielenterveyspotilaiden kuntouttavat asumispalvelut kaupungin omana toimintana on toteutunut suunnitelman mukaan ja vastaavasti ostopalveluiden käyttö on vähentynyt. Paikkamäärä on nyt 15 ja sen nostamista runsaaseen kahteenkymmeneen on valmisteltu. Henkilöstön rekrytointi on toteutunut suunnitellusti. Toiminnan keskittäminen ja terveysasemien sulkemiset kesälle 2014 suunniteltiin edellistä vuotta vastaavalla laajuudella. Perusteena olivat sijaisrekrytointiin liittyvät ja taloudelliset syyt. Päivystyksen hoitajamiehitys ei ollut riittävä sijaispulan takia. Heinäkuussa potilasmäärät päivystyksessä olivat edellisvuotta suuremmat ja päivystys ruuhkautui hankalasti. Vastaanottotoiminnassa väestön kokema palvelutarve on jatkuvasti suuri ja kesän toimipisteiden sulut tulevat näkymään terveysasemien vastaanotoilla pitkään. Hoidon viiveiden vaikutukset eivät vielä ole arvioitavissa. Talousvaikeudet, työttömyys ja päihdeongelmat ja senioriväestön määrän kasvu näkyvät selkeästi palveluiden tarpeessa. Terveydenhoitolain mukainen potilaan oikeus valita hoitava terveyskeskus näkyy palvelukysynnässä jonkin verran, suhteellisesti eniten kysyntä on kohdistunut Perniön terveysasemaa. Kiikalan alueelta asiointia suuntautuu Someron terveyskeskukseen pitkäaikaisen käytännön mukaan. Kansalliseen Potilastiedon arkistoon ekanta liittyminen on vaatinut Tietohallinnolta valtavasti työtä ja mittavan henkilöstökoulutuksen, joka koskee jokaista terveyspalveluiden työntekijää. Käyttöönottoprojekti toteutui suunnitellusti ja liittyminen kansalliseen arkistoon toteutui 6.5.2014. Uutta Efficanraportointi-ohjelmaa on otettu käyttöön alkuvuoden aikana. Elokuun lopun tilastojen perusteella lääkärikäyntien määrä (33231) alkuvuodesta oli edellisvuotta 9 % pienempi johtuen lääkärivajauksesta. Käyntejä avoterveydenhuollon hoitajilla, neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa yms. oli yhteensä 58696. Päivystyskäyntejä oli yhteensä 19871, joista 2168 ulkopaikkakuntalaisten (heinäkuussa n.20 %). Päivystyskäynnit lääkäreillä (N=13782) ovat edellisvuoden tasolla (+0,8 %) alkuvuoden kokonaisuus huomioiden, mutta heinäkuussa oleellisesti edellisvuotta suuremmat. Suun terveydenhuollon suoritteet ovat vähentyneet -8,5 % edellisvuoden alkupuoleen verrattuna henkilöstöresurssin vähenemisen mukaisesti.
Työterveydenhuollon käyntejä oli 10895, kasvu 6,7 %. Kotisairaalan hoitopäivät ovat lisääntyneet, hoitopäiviä 1794, kasvu 16,9 %. Terveyskeskussairaalan hoitopäiviä on ollut 28944, kasvu 0,3 %, keskimääräinen hoitoaika on 21,5 pv, hieman pidentynyt. Vanhuspalveluiden kotihoidon ja kotisairaalan yhteistyönä käynnistetty nk. kotiutustiimi-toiminta on jatkunut ja tukee päivystys- ja sairaalasta kotiutumistilanteita vanhuspalveluiden ja terveyspalveluiden yhteistyönä. Tavoitteena on vähentää sairaalaan sisäänottoja ei-lääketieteellisistä syistä ja sujuvoittaa kotiuttamisia. Siirtoviiveraportin perusteella siirtoviivepotilaita TYKS:sta on ollut 4 (5 hoitopäivää). Salon sairaalan siirtoviiveraportin mukaan siirtoviivepotilaita on ollut 1-7/2014 yhteensä 136 ja nk. siirtoviivepäiviä 401. Kaikkien siirtoviivepäivien laskennallinen kustannus on160520, josta siirtoviive-sakkomaksun osuus 45000. Siirtoviivepäiviä on edellisvuotta vähemmän. Terveyspalveluiden oman toiminnan ja ostopalveluiden (muu kuin erikoissairaanhoito) kulut 1-8/2014 ovat 26,14milj., toteuma 63,1 % ja tuotot 4,94milj., toteuma 67,3 %. Henkilöstökulujen toteuma on 64,6 %, aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden 51,9 % ja palveluiden ostojen 61,9 %. VSSHP:n laskutustiedot perustuvat toistaiseksi tasaerälaskutukseen. Terveyspalveluiden talousarvioseurannassa kaiken erikoissairaanhoidon toteuma on 1-8/2014 on 45,278 milj., ennuste vuoden 2014 toteumaksi 66,51 milj.. Sairaanhoitopiirin talousarviokortin 1-7/2014 perusteella avohoitokäynnit yhteensä ovat vähentyneet 0,2 %. Hoitojaksot ovat vähentyneet SAS:ssa -5,5 % ja kustannusmuutos +1 %. SAS:ssa avohoitokäynnit ovat vähentyneet -3,6 % ja kustannukset vastaavasti -8,2 %. Hoitojaksot TYKS:ssa ovat lisääntyneet 6,6 % ja avohoitokäynnit lisääntyneet 4,1 %. Somaattisen erikoissairaanhoidon alkuvuoden suoriteperusteiset kustannukset TYKS:ssa ovat avohoidon osalta lisääntyneet 12,8 % ja vuodeosastohoidon osalta 26,5 % perusteella n.1,9milj. edellisvuoden vastaavaa aikaa enemmän. Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen alkuvuoden käyntejä on 606 (+10 %), raportoidut suoritekustannukset ovat 398000, kasvu 18,5 %. Sairaanhoitopiirin suoriteperusteiset kustannukset 1-7/2014 ovat talousarviokortin mukaan 35,354 milj., lisäys 4,9 % edellisvuoteen verrattuna. Psykiatrian tulosalueella poliklinikkakäynnit ovat vähentyneet -1 % ja kustannukset nousseet 9 %, hoitojaksot vähentyneet -1,4 % ja kustannukset vuodeosastohoidossa +2,9 %. Psykiatrisen hoidon käyttöön perustuvat kustannukset näyttävät kasvavan 6,4 % v. 2013 verrattuna. Psykiatrisen erikoissairaanhoidon suoriteperusteiset kustannukset alkuvuodelta olivat 5,7 miljoonaa (0,35milj.) enemmän, kuin vuoden 2013 vastaavina kuukausina. Erikoissairaanhoidon käytön kasvu on vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden osalta, edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna poikkeuksellisen suuri, erityisesti TYKS:n käytön osalta. Heinäkuuhun mennessä käyttö näyttää tasoittuneen. Lähetteet terveyskeskuksesta ovat pysyneet entisellä tasolla niin 2013 kuin 2014 vuoden aikanakin. Lähetteet muualta erikoissairaanhoitoon ovat jonkin verran lisääntyneet. Huolta aiheuttava skenaario on, että erikoissairaanhoidon käytön kasvu TYKS:ssa olisi seurausta peruspalvelujärjestelmän kutistumisesta ja korvautumisesta raskaammilla palveluilla. Lyhyellä aikavälillä ja tilastojen perusteella tästä ei ole mahdollista saada varmuutta. Muutoksia on sairaaloiden välisessä työnjaossa erikoisaloittain. Sairaanhoitopiirin organisaatiomuutosten vuoksi erikoisalakohtaiset vertailut eivät ole mahdollisia. Ensihoidon osalta tasaerälaskutusta tarkistettiin. Salossa aloitti kenttäjohtoyksikkö 2014 alusta. Päivystyslinjaukset saattavat heijastua käytön lisäyksen painottumisena TYKS:iin. Hinnoittelu ja kausivaihtelu vaikeuttavat vertailuja. VSSHP:n raportin mukaan jäsenkuntalaskutuksen poikkeama tasaerälaskutuksesta on 1-7/2014 0,5 %. Tämä liittynee sairaaloiden kesäsulkuihin liittyvästä elektiivisen palvelutuotannon vähenemisestä. Alkuvuoden ennusteesta tämä poikkeaa niin paljon, että loppuvuoden tilanteesta ei luotettavaa arviota ole vielä mahdollista tehdä.
Vanhuspalvelut Talouden tasapainotusohjelmassa esitetyt vanhuspalveluihin kohdentuneet toimenpiteet ovat toteutuneet Pahkavuoren ryhmäkodin uusia tiloja lukuun ottamatta. Vanhuspalveluiden suunnitelma 2014-2016 valmistui ja vietiin päätöksentekoprosessiin. Tehostetun palveluasumisen kilpailutusta ja palvelusetelin käyttöön ottoa valmisteltiin. Kilpailutus ja tuottajaksi ilmoittautuminen tapahtuu 1-30.9.2014. Ympärivuorokautisen hoidon osalta on tehty vanhuspalvelulain mukaista odotusaikojen seurantaa ja julkaisemista. Tehostettuun palveluasumiseen ajalla 1.1-31.8 oli keskimääräinen odotusaika 2 kk ja hoivakotiin 1, 5 kk. Lain mukaan palvelut tulee myöntää 3 kk:ssa. Seurannan mukaan enin osa paikkaa odottavista oli saanut sen alle kuukaudessa. Vuoden alusta oli paikkoja vapautunut noin 120. Tehoa teknologiasta uusiin palvelukonsepteihin hanke ja TEKNOPRO-hanke päättyvät kuluvan vuoden aikana. Heinäkuussa käynnistyi Pieni piiri Oy:n kanssa kaksisuuntaisen kuvapuhelimen pilotointi erityisesti kotiutustilanteiden tukena. Evondos lääkeannostelupalvelun pilotointi on päättymässä. Talousarvion ennusteen mukaan vanhuspalveluissa toimintatuotot tulevat jäämään alle budjetoidun. Tilanne tullee jonkin verran korjaantumaan, koska asiakasmaksumuutokset yhdistettynä toimistohenkilökunnan niukkuuteen aiheuttavat tulojen hitaan kertymisen alkuvuodesta. Toimintakulut näyttävät ylittyvän, erityisesti henkilöstökulujen osalta. Tilanne saattaa tasaantua loppuvuodesta, koska sijaistarve kesän lomakauden jälkeen vähenee. Sosiaalityön palvelut Sosiaalityön palveluiden talousarvion tulee ylittymään noin kaksi miljoonaa, mikä oli ennakoitavissa talousarviota hyväksyttäessä. Vammaistyössä palvelujen ostot tulevat ylittämään budjetoidun. Suurin syy ylityksiin on vammaispalvelulain mukaisten subjektiivisten oikeuksien kuten palveluasuminen ja henkilökohtainen avun käytön lisääntyminen. Lastensuojelun avohuollon ostopalvelut on saatu hallintaan, mutta sijaishuollon olemassa olevat sijoitukset pitävät palveluiden ostot edelleen korkealla tasolla. Varsinais-Suomen lastensuojelun kuntayhtymän palveluita on käytetty huomattavasti budjetoitua enemmän, mutta on perusteltua ostaa palveluita ensisijaisesti kuntayhtymältä. Työllistettyjen palkat nostavat sosiaalityön palveluiden henkilöstömenoja, koska työllisyysmäärärahan kate on henkilöstöhallinnossa. Myös määräaikaisen etuuskäsittelijän palkkakulu 1.6. alkaen aiheuttaa ylitystä palkkakuluihin. Aikuissosiaalityö Alkuvuoden aikana aikuissosiaalityön keskeinen ongelma on ollut lakisääteisten määräaikojen ylittymiset toimeentulotukihakemusten käsittelyssä. Lounais-Suomen Aluehallintoviraston on seurannut Salon käsittelyaikoja antanut kaupungille 15.4.2014 tekemällään päätöksellä määräyksen toimeentulotukikäsittelyn määräaikojen saattamiseksi lainsäädännön vaatimalle tasolle 20.72014 mennessä 75 000 euron uhkasakon uhalla. Touko-, kesä- ja heinäkuun seurannassa käsittelyajat saatiin lainmukaisiksi heinäkuun loppuun mennessä. Aluehallintoviraston määräämä seuranjakso osui sosiaalitoimen kannalta hankalasti loma- aikaan, jolloin henkilöstövahvuus on pienimmillään ja opiskelijoiden toimeentulotukihakemukset ruuhkauttavat käsittelyä. Etuuskäsittelijän kesälomasijainen oli välttämätön henkilöstöresurssi. Tavoitteeseen
pääsemiseksi tarvittiin kaupunginhallituksen myöntämä määräaikainen etuuskäsittelijä 1.6.2014 alkaen ja myös henkilökunnan lisä- ja ylitöitä. Toimeentulotukihakemusten käsittelyn pysymiseen määräajassa on pyritty vaikuttamaan myös tekemällä ns. pitkiä päätöksiä. Lisäksi on pidetty toimeentulotukihakemusten käsittelyjen talkoopäiviä, jolloin on keskitytty pääasiasiassa hakemusten käsittelyyn. Hakemusten vireillepanoon ja kirjallisten hakemusten käsittelyjonoihin on pyritty kiinnittämään erityistä huomiota niin, että tarpeettomia jonoja ei pääsisi syntymään, vaan hakemukset tulisivat käsittelyyn niin nopeasti kuin mahdollista. Käsittelyaikojen lopullisesta hallintaan saamisesta ei voida vielä näin lyhyen seuranjakson perusteella tehdä lopullisia johtopäätöksiä. Toinen keskeinen ongelma, joka kevään aikana on ollut edelleen voimakkaasti esillä, on ollut työntekijöiden jaksaminen ja väsymys. Selvitysten perusteella henkinen jaksaminen on kipupisteen rajalla ja joidenkin kohdalla alle alarajan. Salon kaupungin tilanne ja sosiaalitoimen työpaine ovat aiheuttaneet huomattavaa työuupumusta työntekijöiden keskuudessa. Tilannetta on pyritty helpottamaan ulkopuolisen kouluttajan avulla, yhteisillä kehittämispäivillä ja työnohjauksella. Lastensuojelutyö Lastensuojelussa painopistealueina vuonna 2014 on lastensuojelulain mukaisissa määräajoissa pysyminen, dokumentoinnin ajantasaisuus, jälkihuollon kehittäminen sekä perhetyön, perheohjauksen ja arviointityön kehittäminen. Lisäksi työntekijöiden jaksamiseen kiinnitetään huomiota mm. osallistumalla työhyvinvointihankkeeseen. Lastensuojelutarpeen selvitykset valmistuvat tällä hetkellä kolmen kuukauden kuluessa lastensuojeluasian vireille tulosta. Joissain yksittäistapauksissa määräajassa ei pysytä ja syy on useimmiten asiakkaasta johtuva. Arviointitiimiin perustettiin uusi sosiaalityöntekijän virka sekä sosiaaliohjaajan vakanssi. Uusi sosiaalityöntekijä aloitti elokuussa. Dokumentoinnin ajantasaisuuteen on pyritty erilaisin toimenpitein vaikuttamaan. Niistä huolimatta dokumentointi ei edelleenkään ole ajantasaista, mutta työtä jatketaan. Jälkihuollossa aloitti sosiaaliohjaaja toukokuussa 2014. Hän työskentelee jälkihuollettavien nuorten kanssa. Perhetyön, perheohjauksen ja arviointityön kehittämistyö on aloitettu ja sitä tullaan jatkamaan. Vuoden aikana on pidetty esimiesten ja työhyvinvointikoordinaattorien välisiä tapaamisia, missä on sovittu työhyvinvoinnin parantamiseen tähtäävistä toimenpiteistä. Elokuun loppuun mennessä on tehty yht. 61 avohuollon sijoitusta koskevaa päätöstä, 33 kiireellistä sijoitusta sekä 18 huostaanottoa. Lastensuojelun toimintakulut olivat heinäkuun loppuun mennessä 65,4 % (saisi olla 58,3 %). Ylitykset ovat ennen kaikkea sijaishuollon ostopalveluiden määrärahoissa. Vammaistyö: Kehitysvammahuolto: Tilapäishoitoyksikkö Elmerin asiakasmäärät ovat edelleen olleet kasvussa alkuvuoteen verrattuna. Kehitysvammahuollon ryhmäkodeissa on tapahtunut henkilöstövaihdoksia: 3 vakituista hoitajaa ja 1 työ- ja päivätoiminnan ohjaaja on irtisanoutunut. Uudet työntekijät on valittu ja he aloittavat
1.9.2014 Laura Tuominen aloitti uutena työ- ja päivätoiminnan esimiehenä 1.7.2014, edellisen työ- ja päivätoiminnan esimiehen siirryttyä eläkkeelle. Merja Niemi siirtyi vammaistyön esimiehen tehtävistä takaisin asumispalveluiden esimieheksi 1.7.2014 alkaen. Vammaispalvelut: Kuljetuspalveluiden matkanhallintajärjestelmä on kilpailutettu ja uusi järjestelmä LIKUMA otetaan käyttöön 1.9.2014 Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten kilpailutusta on valmisteltu ja se toteutetaan syksyn aikana. Vammaisten palveluasuminen ja kehitysvammaisten tuetun ja autetun asumisen kilpailutusta on valmisteltu ja tarjouspyynnöt julkistetaan 1.9.2014 Henkilökohtaisen avun (21 asiakasta lisää) ja palveluasumisen asiakasmäärät (4 asiakasta lisää) ovat edelleen kasvussa alkuvuoteen verrattuna. Omaishoidon tuen asiakasmäärässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Uusi vammaistyön esimies Outi Korpelainen aloitti 18.8.2014.