[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI"

Transkriptio

1 [julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 214

2 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/26 Lokakuu 214 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Kuukausiraportin perusteella Karviaisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sujuvat pääsääntöisesti kuten säädökset hoitotakuusta ja erilaisista käsittelyajoista edellyttävät. Palvelulinjoittain tulos on hieman parantunut verrattuna pariin edelliseen kuukauteen. Kuukausiraportissa on tarkistettu palvelujen ristiin käyttöä. Vihdin kunnan talouden toteutuman osalta ongelmakohtana on ollut lastensuojelun määrärahojen riittävyys. Elo-lokakuun toiminnan ja talouden tietojen perusteella lastensuojelun menojen kuukausisumma on kääntynyt laskuun verrattuna alkuvuoteen. Lastensuojelun määrärahojen riittävyyttä seurataan tarkasti edelleen, mutta sitä voidaan toistaiseksi kattaa lasten ja nuorten palvelulinjan muista toiminnoista alittuvilla budjeteilla. Vihdin kunnanvaltuusto on myöntänyt lisämäärärahan Vihdin kunnan osuuteen työmarkkinatuen palautuksiin Kelalle, jotta Karviainen suoriutuu näistä maksuista. Lisämäärärahan riittävyyttä seurataan, sillä työttömyys lisää asiakkuuksia. Asiakkaiden määrässä on havaittavissa vähenemistä työttömien määrän kasvusta huolimatta, mikä todennäköisesti johtuu tehostuneesta kuntouttavasta työtoiminnasta. Vihdin vammaispalvelujen toteutumat ovat tällä hetkellä yli vammaispalvelujen talousarvion, mutta niitä voidaan osittain kattaa kunnan osuudella säästötilistä. Ikäihmisten linjan budjetti kokonaisuudessaan vaikuttaa riittävältä, vaikka eri toimintojen välillä on eroavaisuuksia. Lokakuun tilanteesta laaditun ennusteen mukaan ikäihmisten linjan budjetti alittuisi. Vammaispalvelujen toteutumaan liittyy edelleen suuria epävarmuustekijöitä. n kaupungin osalta lasten palvelulinjan budjetti vaikuttaa riittävältä. Työikäisten linjan toteutuma on jokseenkin talousarvion suuruinen, vaikka työmarkkinatukimenot ovat jonkin verran ylittymässä. Ikäihmisten linjan budjetti on ylittymässä (asumispalvelut, kotihoito ja laitoshoito), koska hoitoketjun painopistettä on aktiivisesti siirretty erikoissairaanhoidon ja päivystysosaston sijasta Karviaisen palveluihin. Vuodeosastojen tulos on paranemassa. Hoitoketjun painopisteen aktiivista muutosta joudutaan vielä rahoittamaan n erikoissairaanhoidon säästöillä, toisaalta erikoissairaanhoidon säästöt ovat syntyneet panostamalla taloudellisesti edullisempiin Karviaisen ikäihmisten ja työikäisten sosiaali- ja terveyspalveluihin.

3 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 3/26 Lokakuu 214 Erikoissairaanhoidon toteutumat HUS Total raportin mukaan ovat Vihdin osalta yli Husin talousarvion ja n osalta alle Husin talousarvion. Husille maksettujen ennakkojen palautus tullee n osalta olemaan huomattava.

4 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 4/26 Lokakuu KARVIAISEN NETTOMENOT 1.1 Nettomenot (kumulatiivinen), Karviainen 9 Koko Karviainen euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma Nettomenot (kumulatiivinen), lasten ja nuorten palvelulinja 12 Lasten ja nuorten palvelulinja euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma

5 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 5/26 Lokakuu Nettomenot (kumulatiivinen), työikäisten palvelulinja 4 Työikäisten palvelulinja euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma Nettomenot (kumulatiivinen), ikäihmisten palvelulinja 25 Ikäihmisten palvelulinja 2 1 euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma

6 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 6/26 Lokakuu Nettomenot (kumulatiivinen), hallinto 12 Hallinto euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma Nettomenot (kumulatiivinen), n erikoissairaanhoito 12 n erikoissairaanhoito euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma

7 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 7/26 Lokakuu Nettomenot (kumulatiivinen), euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma Nettomenot (kumulatiivinen), (ilman erikoissairaanhoitoa) euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma

8 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 8/26 Lokakuu KARVIAISEN AVAINLUVUT 2.1 Lasten ja perheiden palvelut Neuvola- ja kouluterveydenhoitokäynnit, yksikkö: käynti, 35 3 Käynnit yhteensä Toteutuma Talousarvio Toteutuma Neuvola- ja kouluterveydenhoitokäynnit, Käynnit yhteensä Toteutuma Talousarvio Toteutuma

9 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 9/26 Lokakuu Lasten sijaishuolto (laitos- ja perhesijoitukset), yksikkö: hoitopäivä, ä iv ä p o it o H Toteutuma Talousarvio Toteutuma Lasten sijaishuolto (laitos- ja perhesijoitukset), yksikkö: hoitopäivä, Hoitopäivä Toteutuma Talousarvio Toteutuma

10 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 1/26 Lokakuu Lasten sijaishuolto (laitos-, perhe- ja avohuollon sijoitukset), Sijoitettujen lasten lukumäärä ssa 214 TA214 Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou Laitos Perhe Avohuolto YHT Lasten sijaishuolto (laitos-, perhe- ja avohuollon sijoitukset), Sijoitettujen lasten lukumäärä Vihdissä 214 TA214 Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou Laitos Perhe Avohuolto YHT Lastensuojeluilmoitusten ja lastensuojelun tarpeen selvitysten käsittelyajat 1) Lastensuojeluilmoitusten käsittelyajat lokakuussa: Kunta / toimija Ilmoitusten lkm Enintään 7 pv / % Lastensuojeluilmoitusten käsittelyajat 8 2 pv / % 21 3 pv / % Enemmän kuin 3 pv / % Karviainen 79 96,4% 3,6%,, 64 1%,%,, 15 87% 13%,,

11 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 11/26 Lokakuu 214 Lastensuojelulaissa ( 26) sanotaan seuraavaa: Lastensuojeluasian vireille tulon jälkeen sosiaalityöntekijän tai muun lastensuojelun työntekijän on arvioitava välittömästi lapsen mahdollinen kiireellinen lastensuojelun tarve. Lisäksi sosiaalityöntekijän on viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä ilmoituksen tai vastaavan yhteydenoton vastaanottamisesta ratkaistava, onko asian vireille tulon johdosta ryhdyttävä 27 :ssä tarkoitetun lastensuojelutarpeen selvityksen tekemiseen vai onko asia selvästi luonteeltaan sellainen, ettei se johda toimenpiteisiin. 2) Lokakuussa valmistuneiden lastensuojelun tarpeen selvitysten käsittelyajat olivat seuraavat: Kunta / toimija Selvitysten lkm Lastensuojelun tarpeen selvityksen käsittelyajat / lokakuu Enintään 3 kk / % 3 6 kk / % 6 12 kk / % Enemmän kuin 12 kk / % Karviainen 9 1,% %,, 9 1,%,%,, % %,, ssa määräajan puitteissa käsittelyssä 9 selvitystä. Vihdissä määräajan puitteissa käsittelyssä 34 selvitystä. Lastensuojelulaissa ( 27) sanotaan seuraavaa: Selvitys on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä. Sen on valmistuttava viimeistään kolmen kuukauden kuluessa lastensuojeluasian vireille tulosta. Huoltajalle ja lapselle on ilmoitettava selvityksen valmistuttua lastensuojelun asiakkuuden jatkumisesta. Samaten on ilmoitettava asiakkuuden päättymisestä kuitenkin ottaen huomioon, mitä asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 11 :ssä säädetään. Asiakkuus päättyy, mikäli selvitys ei anna aihetta lastensuojelutoimenpiteisiin.

12 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 12/26 Lokakuu Lastensuojelun nettomenot (ostopalvelut), euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma Lastensuojelun nettomenot (ostopalvelut), euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma

13 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 13/26 Lokakuu Työikäisten palvelut Lääkärin vastaanottokäynnit (sisältää lääkärin ja hoitajan vastaanoton), yksikkö käynti, Käynti Toteutuma Talousarvio Toteutuma Lääkärin vastaanottokäynnit (sisältää lääkärin ja hoitajan vastaanoton), yksikkö: käynti, Käynti 1 5 Toteutuma Talousarvio Toteutuma

14 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 14/26 Lokakuu Suun terveydenhuolto (hammaslääkäri, suuhygienisti, hammashoitaja), yksikkö: käynti, Käyntiä Toteutuma Talousarvio Toteutuma Suun terveydenhuolto (hammaslääkäri, suuhygienisti, hammashoitaja), yksikkö: käynti, t i n y ä K Toteutuma Talousarvio Toteutuma n hammashoitola suljettu kesäkuussa.

15 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 15/26 Lokakuu Perustoimeentulotuen ja työmarkkinatuen bruttomenot, euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma Perustoimeentulotuen ja työmarkkinatuen bruttomenot, euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma

16 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 16/26 Lokakuu Kunnan osarahoittaman työmarkkinatuen saajat, Kunnat rahoittavat 5% työttömyysajalta maksetusta työmarkkinatuesta, jos työtön on saanut työmarkkinatukea työttömyysajalta vähintään 5 päivää. 25 Saajien määrä kuukaudessa Vuosi Vuosi Vuosi Kunnan osarahoittaman työmarkkinatuen saajat, 8 Saajien määrä kuukaudessa Vuosi Vuosi Vuosi

17 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 17/26 Lokakuu Kehitysvammapalvelut (nettomenot), euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma Kehitysvammapalvelut (nettomenot), euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma

18 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 18/26 Lokakuu Vammaispalvelut (nettomenot), euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma Vammaispalvelut (nettomenot), euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma

19 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 19/26 Lokakuu Hoitotakuun toteutuminen Kunnan tulee järjestää virka-aikana välitön yhteydensaanti terveyskeskukseen terveydenhuollon ammattihenkilön tekemä hoidon tarpeen arviointi viimeistään kolmantena arkipäivänä siitä, kun potilas otti yhteyden terveyskeskukseen lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti perusteltu hoito kohtuullisessa ajassa, viimeistään kolmessa kuukaudessa; hammashoidon aloitus ja terveyskeskuksen itse järjestämä erikoislääkärin hoito tulee järjestää viimeistään kuuden kuukauden aikana. Keskimääräiset odotusajat Vihdissä, vuorokautta Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou Keskimääräiset odotusajat ssa, vuorokautta Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou Terveysasema Hammashoito Terveysasema Hammashoito * 5* 27* *n hammashoitolassa sisäilmaremontti, kesäkuussa hoitola suljettu Toimeentulotuen käsittelyaika Toimeentulotukilaissa ( 14) sanotaan seuraavaa: Toimeentulotukiasia on käsiteltävä kunnassa siten, että asiakkaan oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon ei vaarannu. Kiireellisessä tapauksessa päätös on tehtävä käytettävissä olevien tietojen perusteella samana tai viimeistään seuraavana arkipäivänä hakemuksen saapumisesta. Muussa kuin kiireellisessä tapauksessa päätös on tehtävä viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta. Päätös toimeentulotuen myöntämisestä on pantava viivytyksettä täytäntöön. Toimeentulotukihakemusten keskimääräinen käsittelyaika, vuorokautta Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou Karviainen

20 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/26 Lokakuu Mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalvelujen nettomenot, euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma Mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalvelujen nettomenot, euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma

21 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 21/26 Lokakuu Lähteneet lähetteet Karviaisesta muualle, yksikkö: määrä Karviaisessa on kirjoitettu vuosina seuraavasti lähetteitä sairaaloihin ja muihin laitoksiin: (1 6 Koko Karviainen 5 4 Lähete / kpl Vuosi Vuosi Vuosi ¹ Lukemat eivät sisällä yksityisille lääkäriasemille jatkohoitoon ohjattuja potilaita, koska tällaisessa tapauksessa ei potilaalle kirjoiteta varsinaista lähetettä. Lähetteen kirjoittaa pääasiallisesti lääkäri poikkeuksena neuvolan terveydenhoitajien kirjoittamat lähetteet äitiyspoliklinikalle.

22 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 22/26 Lokakuu Ikäihmisten palvelut Asumispalvelupaikat (omat yksiköt ja ostopalvelut), yksikkö: paikkamäärä Karviaisen ikäihmisten palvelulinjan omien yksiköiden ja ostopalveluiden asumispalvelupaikkamäärä kuukausittain sekä vuoden 214 talousarvion laadinnassa hoitopäivien arviointiin käytetty tavoitepaikkamäärä: (1 Asumispalvelupaikkojen lukumäärä 214, osto, osto, oma TA214 Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou YHT ¹ Ilmoitettu paikkamäärä perustuu laskutukseen. Asiakkaan joutuessa esimerkiksi koko kuukaudeksi vuodeosastolle heikenneen terveydentilansa takia, hänen asumispaikkaansa ei ole huomioitu tässä laskelmassa.

23 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 23/26 Lokakuu Asumispalveluiden nettomenot (omat ja ostetut), euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma Asumispalveluiden nettomenot (omat ja ostetut), euroa Toteutuma Tavoite Toteutuma

24 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 24/26 Lokakuu Vuodeosastohoito, (omat ja ostot), yksikkö: hoitopäivä, Kuormitusprosentti: Nummela 98,8 %, Kirkonkylän hoivaosasto 1, % Hoitopäivä tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Toteutuma Talousarvio Toteutuma Vuodeosastohoito, (omat ja ostot), yksikkö: hoitopäivä, Kuormitusprosentti: n vuodeosasto 95,45 % Hoitopäivä tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Toteutuma Talousarvio Toteutuma

25 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 25/26 Lokakuu ERIKOISSAIRAANHOITO, HUS 3.1 Erikoissairaanhoito, Yhteensä Laskutus Toteuma Muutos edv -15,3% - -6,6% 12,% 1,8% -11,2% -5,6% -4,8% 17,4% 5,9% -2,3% % 11,5% Talousarvio Muutos TA -5,7% -3,9% -6,9%,6% -3,3% -7,8% -18,1% -5,4% -6,3% -2,5% -5,6% % Lkm Toteuma Muutos edv -1,4% -8,3% -,8% -7,9% -11,4% -1,7% -18,2% -18,2% -8,6% -13,2% -9,6% % Talousarvio Muutos TA % 6,6% -3,%,3% - 15,8% -16,5% -2,% -31,3% -23,2% -19,3% -15,8% -14,%

26 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 26/26 Lokakuu Erikoissairaanhoito, Yhteensä Laskutus Toteuma Muutos edv 34,2% -8,7% 4,5% 2,1%,2% -,5% 21,3% 27,2% 12,7% 7,8% 8,9% % Talousarvio Muutos TA 24,2% -,6%,8% 5,3% 3,4% 9,9% 12,3% 14,7% 1,9% -,7% 6,7% % Lkm Toteuma Muutos edv 4,4% 15,9% -2,7%,2% 1,3% 3,4% 5,3% 3,3% 8,3% 5,3% 4,3% % Talousarvio Muutos TA % 12,4% 19,6% 2,3% 9,3% 1,4% 8,5% -7,2% 1,3% 6,7% 1,3% 7,6%

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 18.3.214] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/23 Tammikuu 214 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun toiminnan ja talouden toteutumassa vaikuttavat vielä vuoden 213 loppuvuoden

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 27.6.214] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/25 Toukokuu 214 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun toiminta- ja taloustietojen perusteella Vihdin kunnan talouden toteutuman

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 18.2.215] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/25 Joulukuu 214 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Karviaisen palvelut ovat vuonna 214 toteutuneet pääsääntöisesti talousarviotavoitteiden

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.4.214] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/24 Maaliskuu 214 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Palvelulinjoittain talousarvio on toteutunut siten, että molempien jäsenkuntien

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 3.11.215] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Lokakuu 215 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.1.216] KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Marraskuu 215 MARRASKUU PÄHKINÄNKUORESSA Marraskuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa:

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 4.12.213] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 213 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/32 Lokakuu 213 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun toimintatietojen perusteella palvelujen tuotanto ja saatavuus ovat edelleen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 4.5.215] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Maaliskuu 215 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tähän maaliskuun kuukausiraporttiin on talousarvion 215 luvut korjattu yhteistoimintaneuvottelujen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.6.215] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Huhtikuu 215 HUHTIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Huhtikuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: lastensuojelun

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.4.215] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Helmikuu 216 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 28.3.218] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 218 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Helmikuu 218 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 218 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.6.216] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Toukokuu 216 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 1.9.216] KUUKAUSIRAPORTTI HEINÄKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Heinäkuu 216 HEINÄKUU PÄHKINÄNKUORESSA Heinäkuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.5.217] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Maaliskuu 217 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Maaliskuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 13.3.218] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 218 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Tammikuu 218 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun 218 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Yhtymähallitus Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI

Yhtymähallitus Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI Yhtymähallitus 22.5.2012 63 Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 2012 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/35 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Maaliskuun yhteenveto löytyy maaliskuun osavuosikatsauksesta. KUUKAUSIRAPORTTI

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.2.217] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/2 Joulukuu 216 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Karviainen valmistautuu tilinpäätöksen 216 loppuun saattamiseen. Jäsenkuntien

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.11.216] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Lokakuu 216 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 7.2.218] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Joulukuu 217 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Joulukuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.3.217] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Tammikuu 217 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 31.1.217] KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Syyskuu 217 SYYSKUU PÄHKINÄNKUORESSA Syyskuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu 4.6.2013] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 2013

[julkaisu ja jakelu 4.6.2013] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 2013 [julkaisu ja jakelu 4.6.2013] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 2013 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/29 HUHTIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Huhtikuun lopussa koko Karviaisen tuloslaskelma on jonkin verran vastaavan kauden talousarvion

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu 27.8.2015] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu 27.8.2015] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 27.8.215] KUUKAUSIRAPORTTI HEINÄKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Heinäkuu 215 HENÄKUU PÄHKINÄNKUORESSA Heinäkuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU

KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU 2012 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/31 1 KARVIAISEN NETTOMENOT 1.1 Nettomenot (kumulatiivinen), Karviainen 1.2 Nettomenot (kumulatiivinen), lasten ja nuorten palvelulinja KUUKAUSIRAPORTTI

Lisätiedot

Yhtymähallitus Liite 3 KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 2012

Yhtymähallitus Liite 3 KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 2012 Yhtymähallitus 24.4.2012 52 Liite 3 KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 2012 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/34 TIIVISTELMÄ + Karviaisen nettomenot ovat talousarvion mukaiset. Kunnittain; Vihti yli, Karkkila ja Nummi-Pusula

Lisätiedot

RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012

RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012 RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012 Karviaiselle on laadittu raportointisuunnitelma aikatauluineen. Karviaisen vuoden 2012 raportointisuunnitelma koostuu 3 osavuosikatsauksesta (31.3.; 30.6.; ja 30.9.) ja 8 kuukausittaisesta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - joulukuu 2010

Osavuosikatsaus tammi - joulukuu 2010 Osavuosikatsaus tammi - joulukuu 21 Ta 21 Talous muutos Tot. 1-12 Tot. % Tot. % Sj Tot. % Mka Tot. % Ni Ennuste Liikevaihto 73 53 72 75 589 16 13,5 Toimintakulut 74 862 128 77 27 944 13,1 Henkilöstökulut

Lisätiedot

Toimintakulut 2011/ Toimintatuotot 2011/

Toimintakulut 2011/ Toimintatuotot 2011/ Osavuosikatsaus tammi-marraskuu 211 Mb 211 Ennuste Liikevaihto 79 224 752 73 135 176 92,3 8 862 68 72 719 384 89,9 1, 43 321 768 39 264 98 9,6 1, Liikeylijäämä / -alijäämä 1 597 226 ####### Sisäiset kulut

Lisätiedot

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , ,

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , PERHEPALVELUT TP 2018 TA 2019 1.1-31.3.2019 TP 2019 arvio josta Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Suor.lkm Nettomenot

Lisätiedot

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , ,

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , , Lasten, nuorten ja TP 2013 TA 2014 Menot ajalta 1.1-31.3.2014 TP 2014 arvio josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammikuu 2011

Osavuosikatsaus tammikuu 2011 Osavuosikatsaus tammikuu 211 Ta 211 Tot. 1-1 Ennuste Liikevaihto 76 534 368 5 726 191 7,5 78 19 216 5 91 381 6,5 1, 42 431 784 3 234 478 7,6 1, Liikeylijäämä / -alijäämä 2 75 41 ####### Sisäiset kulut

Lisätiedot

Toimintakulut 2012/ Toimintatuotot 2012/

Toimintakulut 2012/ Toimintatuotot 2012/ Osavuosikatsaus tammikuu 212 Talous Ta 212 Tot. 1-1 Tot. % Ennuste Liikevaihto 81 59 952 6 144 19 7,5 Toimintakulut 83 115 336 6 71 387 7,3 1, Henkilöstökulut 44 169 148 3 488 899 7,9 1, Liikeylijäämä

Lisätiedot

+ / - ed.v % MB 2015 % TP 2014 EST 2015. ERO TA15 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 1 151 4 973 0 634 102 100,0 294 597 634 102 0 0,2

+ / - ed.v % MB 2015 % TP 2014 EST 2015. ERO TA15 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 1 151 4 973 0 634 102 100,0 294 597 634 102 0 0,2 SIILINJÄRVEN KUNTA / SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kuukausiraportti TULOSALUEET TAMMI - HELMIKUU 2015 YHTEISET PALVELUT 16,67 Tot % voisi olla + / - ed.v TOIMINTATUOTOT 1 151 4 973 0 634 102 100,0 294 597

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 18.01.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 15 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 20.09.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 115 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN 81 971 312 (13,3 %) Ltk 15.2.2012 s. 1/6 Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole SOTEN PALVELURYHMÄT

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016 Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 15.11.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 143 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

SOTET Tuloskortin seuranta 4/2015

SOTET Tuloskortin seuranta 4/2015 SOTET Tuloskortin seuranta 4/ Tuloskortin seuranta Palvelujen saatavuus Mittari Tavoite taso loka marras joulu tammi helmi maalis huhti Hyvä palvelujen saatavuus PESO/ Aikuisten toimeentulotuen käsittelyaika

Lisätiedot

Toimintakulut 2011/ Toimintatuotot 2011/

Toimintakulut 2011/ Toimintatuotot 2011/ Osavuosikatsaus tammi-lokakuu 211 Mb 211 Tot. 1-1 Ennuste Liikevaihto 79 224 752 66 421 376 83,8 8 862 68 66 89 688 81,7 1, 43 321 768 35 885 728 82,8 1, Liikeylijäämä / -alijäämä 1 389 724 ####### Sisäiset

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015 Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI

2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI 2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI 2 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Talousarvion toteutuminen... 3 2.1 Nuva-kuntayhtymä... 3 2.2 Sosiaali ja terveyspalvelujen talouden toteutuminen 1.1. 30.6.2016... 6 3. Toiminnan

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014 Raportointi jäsenkunnille Tammi-syyskuu 2014 Eksoten tulos Tammi-syyskuu 2014 Muutos 2014 Tammi-syyskuu 2014 Koko vuosi TP 2013 EKSOTE YHTEENSÄ 1000 EUR E2014 vs. TP 2013 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös / /2014. Yhtymähallitus 33

Yhtymähallitus Tilinpäätös / /2014. Yhtymähallitus 33 Yhtymähallitus 33 22.03.2016 Tilinpäätös 2015 32/02.02.00/2014 Yhtymähallitus 33 Kuntalain 113 :ssä on säädetty kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksestä. Tilinpäätösasiakirjojen laatimisessa noudatetaan

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8 KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,50 Lainaa 2100 /asukas Ylijäämää 3 800 000 Liikevaihto 15 000 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Lausunto aluehallintovirastolle lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Lausunto aluehallintovirastolle lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta 16.02.2012 Sivu 1 / 1 127/03.00.00/2012 18 Lausunto aluehallintovirastolle lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Kati Saastamoinen, puh. (09) 816 23422

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Tammi-kesäkuun tulos 2018 Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7

Lisätiedot

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2017

Tammi-maaliskuun tulos 2017 Tammi-maaliskuun tulos 2017 Eksote Maaliskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-maaliskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 110,1 110,0 0,0 440,2

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 22.03.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 41 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Talousarvion 2016 oheismateriaali

Talousarvion 2016 oheismateriaali Talousarvion 2016 oheismateriaali Lasten, nuorten ja TP 2014 TA 2015 TA 2016 josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Yhteiset toiminnot Asukasluku 379490,82 38003 9,99 426949

Lisätiedot

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa:

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa: 1 Väliraportti (Luonnos) Karkkilan vuoden 2012 talousarvion sopeuttaminen Karkkilan kaupunginhallitus nimesi 7.11.2011 pitämässään kokouksessa työryhmän valmistelemaan esitystä PTKY Karviaisen toiminnan

Lisätiedot

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena 1 STLTK 26.02.2015 Liite 3 A JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017 kunnanvaltuuston 16.12.2014 päätöksen mukaisena SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN OSUUS 2 Toiminnan

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015 Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8 KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,00 Lainaa 2000 /asukas Ylijäämää 3 700 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN KUNTA Valtuusto

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 5 Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 31.5. HEL 2015-003043 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen ajalta

Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen ajalta Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen ajalta 1.1. 30.6.2012 Tämä asiakirja on perusturvakuntayhtymä Karviaisen osavuosikatsaus toiminnasta ja taloudesta ajalta 1.1. 30.6.2012. Osavuosikatsaus on toiminnan

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP Horisontti 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 5 000 4 000 3 000 1 000 1 161 649 263 600 518 271 1 749 542 960 2 288 1 384 4 348 960 3 261 120 365 600 2 165 14 TP14 14

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Julkaistu 25.11.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2018

Tammi-elokuun tulos 2018 Tammi-elokuun tulos Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0-12,0-14,0-16,0 BUDJETTIERO, MILJ. EUR Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma - 0,0

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.9.2019 Yleistilanne Tulokertymä hieman parantunut Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta Yhtymähallitus , liite 47

Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta Yhtymähallitus , liite 47 Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta 1.1. 31.3.2017 Yhtymähallitus 30.5.2017, liite 47 Osavuosikatsaus toiminnasta ja taloudesta kaudelta 1.1. 31.3.2017... 2 1. Johdanto... 2 2. Karviaisen toiminta

Lisätiedot

Vuorovaikutuksellinen lastensuojelulain perehdytys yhteistyökumppaneille Espoonlahden lastensuojelun avopalveluissa

Vuorovaikutuksellinen lastensuojelulain perehdytys yhteistyökumppaneille Espoonlahden lastensuojelun avopalveluissa Vuorovaikutuksellinen lastensuojelulain perehdytys yhteistyökumppaneille Espoonlahden lastensuojelun avopalveluissa Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.-30.9.2011 Johtava sosiaalityöntekijä Pekka

Lisätiedot

Tammikuun tulos 2019 ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Tammikuun tulos 2019 ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Tammikuun tulos 2019 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2019* BUDJETTIERO, MILJ. EUR 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0 Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma 1,6 0,0 0,2

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2017

Tammi-huhtikuun tulos 2017 Tammi-huhtikuun tulos 2017 Eksote Huhtikuun tulos ja ennuste 2017 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0-1,0-2,0 4,6 6,6 2,0 3,9 * Ennustetta ei ole vielä päivitetty EKSOTE 2017 Tammi-huhtikuu Koko vuosi

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Kantelija on pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan mainitut epäselvyydet ja laiminlyönnit.

Kantelija on pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan mainitut epäselvyydet ja laiminlyönnit. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 04.10.2012 Dnro OKV/193/1/2012 1/5 ASIA Lastensuojelulain määräaikojen noudattaminen Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 6.2.2012 osoittamassaan

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14 Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14

Lisätiedot

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä TA 2015 toteuma Perusturvajohtaja Markku Kipinä 10.3.2016 Tulosyksiköiden kuukausiseuranta Tulosyksikkö Syyskuu (75,0 %) Marraskuu (91,7 %) Joulukuu (100 %) Tulot Menot Toimintakate Tulot Menot Toimintakate

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Voimassa 1.1.2018 alkaen Loviisan kaupunginvaltuusto XX.12.2017 xxx Lapinjärven

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54572

Lisätiedot

Toteuma 2013-11 285 229 81 %

Toteuma 2013-11 285 229 81 % Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS TA %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 8 000 7 515 94 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 207 161 78 % Vastaanotto /

Lisätiedot

Suun terveydenhuollon valvonta

Suun terveydenhuollon valvonta Suun terveydenhuollon valvonta Marja Hyvärinen Yksikön päällikkö, terveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 20.2.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Marja Hyvärinen 26.2.2014 1 Terveydenhuoltolaki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 64 Terveyskeskuksen tilinpäätös 2012 HEL 2013-002843 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi terveyskeskuksen vuoden 2012 tilinpäätöksen. Lisätiedot virastopäällikkö

Lisätiedot

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta )

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta ) Tilinpäätös 214 --> Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta (anu.vuorinen@oulunkaari.com, 44 365 5473) Perhepalvelut Kuntien väkiluvut 9 61 8 537 3 356 2 945 3 193 Katso myös kuvaajat

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet 2014-2016

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet 2014-2016 1 2 3 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet 2014-2016 Alla olevassa taulukossa: TA2014 = talousarviokirjassa raportoidut toimenpiteet TOT = merkitään paljonko raporttijaksolla on toteutunut

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

Kuukausiseuranta. Helmikuu

Kuukausiseuranta. Helmikuu Kuukausiseuranta kuu 22.3.216 HYVINVOINTITOIMIALA Tot-% (* Poikkeama Tilinpäätös TA Tot TA Tot Tot 216 1-2/ Tot 216 1-2/ 215 216 215/1-2 216/1-2 216/1-2 TA216 TA216 1-2 TA-TULOT -85 144 397-81 781 327-13

Lisätiedot

Kuukausiseuranta. Lokakuu

Kuukausiseuranta. Lokakuu Kuukausiseuranta kuu 18.11.214 2 HYVINVOINTITOIMIALA 5, 4 5, 4, 3 5, 3, 2 5, 2, 1 5, 1, 5,, Työvoima koko hyto (keskiarvo vuoden alusta) 4 639,7 4 695,3 4 72,5 212 213 214 6 5 Työvoima 4 471,6 4 464, 4

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Tammi-heinäkuun tulos 2018 Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Katariina Korhonen HÄLSOVÅRD / Förändr.budget /Muutettu talousarvio Förverkligat / Prognos / Social- och hälsovårdsnämnden Käyttö % Ennuste Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta Osavuosikatsaus 2: tammi-elokuu 2014 Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvät ja tarkentuvat tilinpäätöksen yhteydessä. Katso myös kuvaajat aineiston

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Selvitys Kysely toteutettiin huhtikuussa 2008 Luonteeltaan selvitys:

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu 2013 (päivitetty_ )

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu 2013 (päivitetty_ ) Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu (päivitetty_28052014) Lastensuojelu ilmoitusten lukumäärä Kuusikko-kunnissa 2009-16 000 Lastensuojeluilmoitusten lukumäärä

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Väestömuutokset 2017, kuukausittain

Väestömuutokset 2017, kuukausittain Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Kesäkuu 2019

Työttömät insinöörit. Kesäkuu 2019 Työttömät insinöörit Kesäkuu 2019 Työttömyystilanne kesäkuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4462 Määrä nousi kuukauden aikana 282 henkilöllä (7 %) Vuoden aikana laskua 340 henkilöä (-7 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään 8.2.2018 Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Sisällys Lastensuojelun tehtävät Lastensuojelun asiakkuuden

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(7) Sisällys Lastensuojeluasian vireilletulo...3 Arvio toimenpiteiden tarpeesta...4 Kiireelliset lastensuojelutoimenpiteet...4 Lastensuojelutarpeen selvitys...5 Avohuollon tukitoimet...5 Huostaanotto

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot