Kauhajoen suot ja turvevarojen käyttömandollisuude t. Loppuraportti Kauhajoen turvevarojen kokonaisinventoinnist a

P/3.4,/t,2///f Erkki Raikamo ja Pertti Silen Kauhajoen suot ja turvevarojen käyttömandollisuude t Loppuraportti Kauhajoen turvevarojen kokonaisinventoinnist a Kuopio 1982

Tekijöiden osoite : Geologinen tutkimuslaito s PL 23 7 70101 KUOPIO 10

SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 4 2. TUTKIMUSMENETELMÄT 5 2.1 Maastotutkimukset 5 2.2 Näytteiden käsittely 6 2.3 Kartat ja profiilit 6 3. SOISTUNEISUUS JA TURVEKERROSTUMAT 9 3.1 Kauhajoen kunnan suot 9 3.1.1 Pinta-ala- ja tutkimustarkkuus - tiedot sekä soiden laskusuhteet 1 2 3.1.2 Suotyypit ja ojitustilanne 1 3 3.1.3 Turvelajit, turpeen maatuneisuu s ja pohjamaalajit 1 4 3.1.4 Turvekerrostumat ja liekoisuus 1 4 3.2 Suokohtainen tarkastelu 1 5 4. SOIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET 27 1 4.1 Soveltuvuus kasvuturpeeksi 27 3 4.2 Polttoturve 27 3 4.2.1 Edellytykset 27 3 4.2.2 Polttoturpeeksi soveltuvat suot 27 7 4.2.3 Yhdistelmä Isojoen polttoturvesoista 30 5 5. YHTEENVETO 30 9 KIRJALLISUUTTA 311

4-1. Johdanto Kauhajoen kunnan alueella suoritettiin vuosina 1980-198 2 turvevarojen kokonaisinventointi. Alueen turvetutkimukset liit - tyvät osana Etelä-Pohjanmaan turveprojektiin, mikä toteutetaan Kauppa- ja teollisuusministeriön Geologiselle tutkimuslaitoksel - le myöntämän määrärahan turvin. Projektin tavoitteena on selvittää eräiden turpeen käyttö - suunnitelmien laatimisen kannalta kiireisimpien Etelä-Pohjanmaa n kuntien turvevarojen määrä ja käyttökelpoisuus. Erityisesti py - ritään tuottamaan tietoa polttoturpeen tuotantoon soveliaist a soista ja. niiden energiasisällöistä. Tämän lisäksi selviävät o - hessa myöskin turpeen ja soiden muut käyttömuodot, kuten kasvu - turve sekä soiden soveltuvuus suojelutarkoituksiin. Vuonna 1980 aloitetussa kokonaisinventoinnissa, joka jatku i v. 1981 ja 1982 tutkittiin kaikki ne suot, jotka ovat peruskar - tan (1 :20 000) suokuvioituksen mukaan vähintään 50 ha :n suurui - sia sekä aina 20 ha :n suuruisiin asti, mikäli suokuvio on yhte - näinen. Tutkimuksista on aijemmin julkaistu kaksi väliraporttia, joissa on esitetty alustavasti soiden ja turvevarojen käyttökel - poisuuksia. Käyttösuositukset ovat joidenkin soiden kohdall a muuttuneet tähän loppuraporttiin, koska väliraportoinnin aikaa n turvenäytteiden laboratorioanalysointi oli vielä kesken.

5-2. TUTKIMUSMENETELMÄT 2.1 Maastotutkimukse t Maastotutkimuksissa noudatettiin Geologisen tutkimuslaitok - sen "Turvetutkimusten maasto-oppaan" (Lappalainen, Sten, Häiki ö 1979) menetelmiä. Näin ollen merkittävimmät suot tutkittiin li n- javerkostomenetelmällä ja pinta-alaltaan pienet suot hajapistein, jolloin pyrittiin pistetiheyteen 2-3 tutkimuspistettä/10 ha. Linjaverkosto laadittiin peruskartan (1 : 20 00) avulla siten, et - tä selkälinja kattaa suon hallitsevan osan. Sitä täydennettii n tarpeen mukaan kohtisuoraan olevilla poikkilinjoilla 400 metri n välein. Runkolinjastoa täydennettiin apulinjoilla, joilla lisät - tiin suon turvekerroston paksuudesta saatavaa tiedon määrää. Apu - linjat ovat poikkilinjojen väleissä ja syvyydentähystyspistee t sekä apulinjoilla että runkolinjastolla ovat 50 m :n välein. Tut - kimuslinjat vaa d ittiin ja korkeudet sidottiin valtakunnallisee n kiintopisteverkkoon. Tutkimuspisteillä tehtiin suon nykyistä tilaa koskien seuraavat määritykset : suotyyppi (luonnontilaisena ja/tai ojituksen myötä muuttuneena), suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys (% :ina suon pin - nasta) sekä mättäiden keskimääräinen korkeus (dm :inä), puusto n puulajisuhteet (% :ina), puiden tiheysluokat ja mandolliset hakkuut. Kairauksin turvekerrostumista määritettiin desimetrin tark - kuudella pääturvelaji lisätekijöineen sekä niiden suhteellise t osuudet (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (10-asteikolla), kosteus (5-asteikolla) ja kuituisuus (6-asteikolla). Lisäksi huo - mioitiin suon pohjamaalaji. Turvelajit ja pohjamaalajit sekä ni i - den symbolit on lueteltu kuvassa 1. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen osuus (=liekoisuus ) määritettiin siten, että tutkimuspisteen ympäristö pliktattii n kanden metrin syvyyteen kymmenessä eri kohdassa. Todetut lieko - osumat ilmoitetaan erikseen 0-1 metrin ja 1-2 metrin välisiss ä vyöhykkeissä kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Prosentti - luvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmää modifioiden. Kantopi - toisuus on jaettu viiteen ryhmään seuraavasti : liekoja esiintyy erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %),

- 6 - runsaasti (3-4 %) ja'erittäin runsaasti (yli 4 %). Liekoisuut - ta ei ole määritetty ennen v. 1980 suoritetuissa tutkimuksissa. Suon turvemäärä on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa noudatta - en. Siinä on määritetty erikseen suon eri syvyysvyöhykkeide n (0,3-1 m, 1-1,5 m, 1,5-2 m, 2-3 m jne) pinta-alat ja keskisyvyy - det. Näiden avulla laskettujen vyöhykkeiden sisältämät turvekuu - tiot on summattu. 2.2 Näytteiden käsittel y Soista, jotka kenttätutkimusten perusteella näyttivät sovel - tuvan polttoturvetuotantoon, otettiin näytteet laboratorioanaly y - sejä varten. Näytteenottopaikka valittiin siten, että se edusta i - si mandollisimman hyvin suon turpeiden keskimääräisiä :arvoja. Näytteistä määritettiin laboratoriossa happamuus (ph-aste), vesipitoisuus (105 C :ssa kuivattuna), kuiva-aineen määrä tila - vuusyksikössä, tuhkapitoisuus (815 ± 25 C :ssa poltettuna), joi s - takin näytteistä tuhkan sulamispiste sekä lämpöarvo (pommikalor i - metrillä). Viimemainittu on laskettu sekä tehollisena lämpöarvon a vedettömille turpeille että lämpöarvoina, jotka vastaavat turpee n 50 % :n käyttökosteutta jyrsinturpeelle ilmoitettuna ja 30 % pala - turpeelle. 2.3 Kartat ja profiili t Tutkittaessa merkittävimmiksi osoittautuneista soista on tulosten tulkintaa helpottamaan laadittu suokartat. Niistä ilmene - vät kairauspisteiden sijainnit. Niiden yläpuolella oleva luku il - moittaa pisteen keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevan luvun osoittaja heikosti maatuneen pintakerroksen ja nimittäjä koko turvekerroksen paksuuden dm :ssä. Karttoihin on piiretty myös kor - keuskäyrät ja turpeen paksuutta osoittavat syvyyskäyrät 1 m :n vä - lein. Karttoihin katkoviivålla piirretty suon ja mineraalimaa n raja vastaa topografikartan rajaa ja yhtenäinen rajaviiva on kai - rauksin todettu geologisen suon (turvetta yli 0,3 m) raja. Suo - kartoissa ja profiileissa käytettyjen symbolien selitys on kuvas - sa 1.

- 7 - Kerrostumien rakennetta havainnollistetaan poikkileikkaus - profiilien avulla. Näistä maatuneisuutta kuvaavissa profiileis - sa 10-asteikko on jaettu neljään eri luokkaan : heikosti maatunu t (H1,0-3,9), jokseenkin maatunut (H400-499), kohtalaisesti (HSO0-5,9) ja hyvin maatunut turve (H600-1000). Turvelajiprofiileiss a on kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyyppi (luonnontilai - sena tai muuttuneena) ja liekoisuus (osoittajassa ovat 0-1 m : n syvyysvyöhykkeen osumat, ja nimittäjässä 1-2 metrin syvyysvyöhykkeen osumat). Kairauspisteen paikka on turvelajiprofiilie n pintaan merkitty pienellä pystyviivalla. Turvelajit ja pohjamaa - lajit on esitetty symbolein. Linjaverkoston suunta ja suon absoluuttiset korkeudet ovat profiilikehyksien yläreunoissa. Suokartoissa ja profiileissa käytetyt lyhentee t Suotyyppi : 1. Avosuot saraneva SN lyhytkortinenneva LKN rahkaneva RN silmäkeneva SI N kalvakkaneva KN rimpineva RI N luhtaneva LUN 3. Korve t lettokorpi LK lehtokorpi LHK ruoho- ja heinäkorpi RH K nevakorpi NK varsinainen korpi VK kangaskorpi KGK 2. Rämee t kangasräme sararäme korpiräme isovarpuinen räme tupasvillaräme keidasräme pallosararäme rahkaräme 4. Muuttuneet suotyypi t KGR SR KR I R TR KER PS R RR ojikot o j muuttumat mu karhunsammalmuuttuma ksmu turvekankaat tk -ruohoturvekangas rht k -mustikkaturvekangas mtk -puolukkaturvekangas ptk -varputurvekangas vat k -j äkäläturvekangas jät k Kytöheitto kh Pelto pe Turpeennostoalueet ta -palaturpeennostoalue pta -jyrsinturpeennostoalue jt a

- 8 - SUOKARTT A Kuva 1. Käytetyt symbolit ja lyhenteet

- 9-3. SOISTUNEISUUS JA TURVEKERROSTUMA T 3.1 Kauhajoen kunnan suo t Kauhajoki sijaitsee Etelä-Pohjanmaan suoalueella. Suota o n kunnan alueella kaikkiaan noin 44 000 ha (kuva 2). Inventointikelvotonta (sisältäen rikkonaiset ja pienialaiset suokuviot) suo - alaa on n. 9 500 ha. Geologisen tutkimuslaitoksen "vanhat", el i ennen v.1980 suoritetut tutkimukset kattavat n. 12 500 ha 16 :lta suolta, kesän 1980 tutkimukset 49suota ja n. 8 000'ha ja kesä n 1981 tutkimukset 74 suota ja n. 14 000 ha sekä vanhojen tutki - musten tarkistamista noin 4 700 ha :lla. Kuva 2.Kauhajoen suot

10 - Kuvan 3 indeksikartassa on esitetty kaikki Kauhajoen inven - tointikelpoiset suot. Kuvaan on merkitty rastereilla ennen v. 1980, v. 1980 ja 1981 tutkitut suot. Näistä on erotettu hajapis - tein ja linjaverkostolla tutkitut suot. KAUHAJOEN SUOT JA NIIDEN TUTKIMUSTILANN E Kuva 3. Kauhajoella tutkitut suot

11 - K A U H A J O E N S U O T (liittyy kuvaan 3 ) 1. Mustakeida s 2. Karhukeida s 3. Kiimanevankeida s 4. Ämmänojannev a 5. Rajaneva W 6. Kivineva N 7. Sudennev a 8. Hautanev a 9. Takaneva 10. Mustaisneva - Nevantausta - Katinhänt ä 11. Majalett o 12. Merarämäkk ä 13. Töllinojansu o 14. Haukiluom a 15. Rahkoluom a 16. Loukaskeida s 17. Ritakeida s 18. Hosiaisneva 19. Myllynev a 20. Rajaneva S 21. Lumikankaannev a 22. Klänkynkorp i 23. Lellunkeida s 24. Uuronsu o 25. Iso Kaivonev a 26. Marjakeida s 27. Ressunnev a 28. Parkkaharjunnev a 29. Kulmalannev a 30. Härkälinnan Isonev a 31. Härkälinnan Pikkunev a 32. Vääräneva 33. Ymmyriäisneva 34. Pieni Kaivonev a 35. Torpparinsuo 36. Rahkaneva W 37. Koninneva 38. Jäkälesnev a 39. Korkianeva E 40. Leivätö n 41. Korkianeva W 42. Mustikkanev a 43. Lähdesneva 44. Kivineva S 45. Kytönev a 46. Talvitiennev a 47. Haukanneva S 48. Mustakeidas E Porraskeida s - 49. Ruostetneva - Ilonev a 50. Kortesneva - Jouhinev a 51. Eenokinneva - Uusinev a 52. Vääränjärvennev a 53. Kärkikeida s 54. Likolammi t 55. Joosunnev a 56. Järvenpäänkeida s 57. Pitkänev a 58. Kellarikeida s 59. Marjaneva 60. Sikaneva 61. Hukankeida s 62. Vetohärjännev a 63. Prunninev a 64. Pitkänkankaannev a 65. Sokianneva - Onttonev a 66. Kotoneva S 67. Jokimaanneva 68. Tiiliharjunkeida s 69. Rajalandenrämäkk ä 70. Länsikankaannev a 71. Hirviharjunrämäkk ä 72. Isonev a 73. Kotasalonnev a 74. Lumikankaankeidas - Tokkoonluht a 75. Saralaks o 76. Röhönnev a 77. Ruskiaharjunsuo 78. Kässämännynrämäkkä 79. Paulaharjunsuo 80. Tervanev a 81. Tervajärvensuo 82. Harrinnev a 83. Porrasnev a 84. Rahkaneva N 85. Luhtanev a 86. Rahkakeida s 87. Karhukeida s 88. Punttukeida s 89. Onttonev a 90. Kauhanev a 91. Pitkärämäkk ä 92. Sydänkorvenrämäkk ä 93. Kampinkeida s 94. Kivijärvenneva 95. Lamminsu o 96. Lupikistonneva 97. Viitalannev a 98. Kattilasalonnev a 99. Uitonnev a 100. Riihilandennev a 101. Kiiskisennev a 102. Saranpäänneva 103. Uittoharjujenneva 104. Riihinev a 105. Kotoneva N- Palonev a 106. Ylimysneva 107. Aitaharjunnev a 108. Vöyrinkankaansuo 109. Iso Koihnannev a 110. Perinkuulemanneva 111. Näätäneva S tinev a - Pirt- 112. Vähän Nummikankaan nev a 113. Lehminev a 114. Rojunnev a 115. Parjakanneva W 116. Juurakkonev a 117. Survoneva S 118. Honkineva 119. Survoneva N 120. Tuohikonnev a 121. Kivineva N 122. Kettuneva 123. Isoneva E 124. Polvennev a 125. Loukasrämäkk ä 126. Keevelinnev a 127. Peuraneva 128. Panttilanrämäkk ä 129. Hietaharjunneva 130. Arkkukankaannev a 131. Paskonnev a 132. Plumppunev a 133. Heininev a 134. Maijanneva E 135. Maijanneva W 136. Selkäsaarenneva - Jantikanneva - Ristinev a 137. Sikarämäkk ä 138. Maitolanneva-Peränev a 139. Nimetönnev a 140. Männistönnev a 141. Kuninnev a 142. Tuhkanev a 143. Härkärämäkk ä 144. Lehtosennev a 145. Talvisillannev a 146. Hautalankeida s 147. Haasiorämäkk ä 148. Kitulanneva 149. Keltanev a 150. Iiroonneva-Mustanev a 151. Naulamäenneva 152. Pitkämönluom a 153. Luomanperännev a 154. Hormanneva 155. Haukanneva E 156. Puukkorämäkk ä 157. Säkkineva 158. Pohjoisneva - Venesontto 159. Korkiakankaansuo 160. Tukkaneva 161. Vintturinneva 162. Kaiturinneva 163. Isoneva E 164. Hakoneva 165. Kivisalonneva - Mustasaarennev a 166. Harjanev a 167. Vähän Koihnanneva 168. Kiviuitt o 169. Salonkeida s 170. Parjakanneva E 171. Marjonev a 172. Näätäneva E 173. Näätäneva N 174. Pallonev a 175. Vesineva

- 12 - Kauhajoen kunnan suoala, 43 900 ha, jakautuu kaikkiaa n 1 708 :n suon osalle. Geologisen tutkimuslaitoksen toimesta tutkittiin kaikki ne suot, jotka ovat peruskartan suokuvioitukse n mukaan vähintään 50 ha :n suuruisia sekä aina 20 ha :n suuruisiin asti, mikäli suokuvio on yhtenäinen. Lisäksi tässä yhteydess ä jätettiin inventoimatta myös turvepohjaiset pellot. Näin ollen kunnassa tutkittiin kaikkiaan 175 suota, joiden kattama ala o n n. 33 000 ha (peruskartan suokuvioituksen mukaan 34 500 ha). Näistä 164 :ää on käsitelty tutkimuksissa ja mittauksissa itsenäisinä soina ja 11 on tutkittu jonkun toisen suon yhteydessä. Tutkituista soista 23 kpl ei ole luettavissa ns. geologisiin soi - hin, toisin sanoen turvekerrostuma on matalampi kuin 0,3 m. Kau - hajoella tutkittujen soiden keskimääräinen koko on 201 ha. Kauha - joen kaikkien tutkittujen soiden ja geologisten soiden pinta-alo - jen mukainen luokittelu on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1. Kauhajoella tutkittujen soiden pinta-alan mukaine n luokittelu. Kokoluokat 0-10 11-20 21-50 51-100 101-200 201-300 301-500 yli 500 Yhteens ä 1km ha 1km ha 1km ha 1km ha 1km ha 1km ha 1km ha 1km ha 1km h a Geol. suot 1 10 6 105 27 1050 29 2015 29 4185 18 4665 21 8010 10 11765 141 3180 5 Biol. suot - - 4 70 9 355 8 565 2 215 - - - - - - 23 120 5 Yhteensä 1 10 10 175 36 1405 37 2580 31 4400 18 4665 21 8010 10 11765 164 33010 3.1.1 Pinta-ala- ja tutkimustarkkuustiedot sekä soide n laskusuhteet Tutkittujen soiden yhteispinta-ala on 33 010 ha, josta yl i 1 m :n syvyistä aluetta on 14 918 ha eli 45 % ja yli 2 m :n 7 30 8 ha eli 22 %. Linjaverkostomenetelmällä tutkittuja soita on 114 ja lopu t 61 on tutkittu hajapistemenetelmällä. Tutkimuslinjaa on kaikki - aan noin 600 km ja tutkimuspisteitä noin 6 600 kpl. Tutkimuspis - tetiheys on 2,0/10 ha.

13 - Kauhajoen suot sijoittuvat korkeustasojen 85-195 m mpy (met - ria merenpinnan yläpuolella) väliin. Kunnan luoteisosan jokilaak - son suot sijaitsevat matalimmalla, n. 85-90 m :n korkeudella j a itäisen (Pohjankankaan alueella) sekä lounaisen osan (Lauhavuo - ren rinteet) korkeimmalla, noin 175-195 m :n korkeudella. 3.1.2 Suotyypit ja ojitustilann e Kauhajoen suot kuuluvat suoyhdistymätyyppiin "Rannikko-Suo - men kermikeitaat" ja edelleen osa-alueeseen "Satakunnan ja Ete - lä-pohjanmaan kermikeitaat" (Eurola 1962). Näillä on seuraavi a tunnusomaisia piirteitä : suo on muodoltaan kilpimäinen, jolloi n keskusta kohoaa selvästi reunoja korkeammalle. Suon erottaa ym - päristön mineraalimaista kapea osa, ns. laide, joka vaatii kiven - näispitoisia vesiä. Soiden keskustassa ovat ns. kermit ja kulju t yleensä samankeskeisiä. Erityyppiset rämeet ovat selvästi yleisimpinä suotyyppeinä. Niitä on tutkituista suotyypeistä yhteensä 65 %, josta määräst ä yli puolet (33 %) on ojituksen seurauksena muuttunut tai muuttu - massa. Soiden keskialueilla ne ovat yleensä karuja, pääasiass a nahka- (21 %), tupasvilla- (10 %), keidas- (10 %) ja isovarpuis - ta (9 %)rämettä. Suon reunoille päin siirryttäessä ne muuttuva t asteittain, sara- (4 %), kangas- (7 %) ja korpirämeiksi (3 %). Reuna-alueilla vallitsevat yleisesti, mutta pienialaisina korve t (varsinainen sekä ruoho- ja heinäkorpi). Avosuotyyppejä esiinty y kaikkiaan 23 %, josta luonnontilaisina 17 %. Merkittävimpiä ova t lyhytkorsineva (10 %), rahkaneva (6 %) ja silmäkeneva (4 %). Huomattava osa Kauhajoen soista (49 %) on osittain tai koko - naan ojitettu. Ojitetuilla suoalueilla on nähtävissä usein eri - ikäistä ojitusta ; vanhaa ojitusta, jota on paikoin perattu ja sy - vennetty tai vanhojen ojien väleihin on useasti kaivettu tiheämp i ojaverkosto. Täten näillä alueilla suotyypit ovat joko ojikkotai muuttuma-asteella. Yleistä on myös se, että alkuperäiset suo - tyypit ovat jo täysin muuttuneina kangaskasvillisuutta kasvaviks i turvekankaiksi (6 %) (vrt. taulukko 12, liitteessä 1).

- 14-3.1.3 Turvelajit, turpeen maatuneisuus ja pohjamaalaji t Turvelajisuhteiltaan Kauhjoen soilla vallisevat rahkaval - taiset turpeet, noin 66 % :lla. Saravaltaisten turpeiden osuu s on 34 %. Yllä olevat turvelajisuhteet - niukkaravinteisten la - jien vallitessa kuvastavat samantyyppisesti soiden karua ke - hitystä kuin edempänä mainittu suotyyppijakautuma. Yleisin turvelaji on puhdas rahkaturve (21 %). Lisäteki - jöinä tavataan runsaimmin tupasvillaa (Er,29 %). Sararahkatur - peita (CS) on yhteensä 19 % (vrt. taulukko 13, liitteessä 2). Saravaltaisissa turpeissa tavataan lisätekijöinä runsaimmin puunjäännöksiä (L,8 %), kortetta (Eq,3 %) ja varpujen jäännök - siä (N,3 %). Rahkasaraturpeita (SC) on yhteensä 21 %. Puun - jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 11 %. Kauhajoen soiden turvekerroston keskimääräinen maatunei - suus (H1_10) on 5,5, josta heikosti maatuneen (H 1_4 ) osuus on 3,4 ja paremmin maatuneen (H5-10) 6,2. Soiden topografinen sijainti vaihtelee siten, että Kauha - joen keskiosissa suot sijaitsevat hiekkapohjaisissa painanteis - sa. Kunnan itä- ja länsireunoilla valtaosa soista sijaitsee mo - reenipainanteissa. Jokilaaksoissa soiden pohjalla tavataan sa - vea. Allasmaisten soiden pohjalla, savi- ja moreenipainanteiss a tavataan toisin paikoin turpeen alla liejua osoittamassa suon syntyneen vesistön umpeenkasvun seurauksena. Valtaosa Kauhajoe n soista on kuitenkin syntynyt mineraalimaan soistumisena, usei n metsäpalon seurauksena. Metsäpaloja on saattanut suon kehityk - sen aikana olla useitakin. Näistä muistoina on nykyisin nähtä-- - vissä turvekerrostumissa olevat hiilikerrokset. 3.1.4 Turvekerrostumat ja liekoisuu s Kauhajoen soiden turvekerrostumien keskipaksuus on 1,8 met - riä. Tästä heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,6 m ja paremmi n maatuneen 1,2 m. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 2,3 m ja yli 2 m :n 3,1 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 7, 3 m (Rajaneva W :ssä).

- 15 - Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä noin 441 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on n. 35 % (152 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 65 % (289 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä on yli yhde n metrin syvyisellä alueella n. 75 % (331 milj. m 3 ) ja yli kande n metrin 50 % (220 milj. m3 ). Kauhajoen soissa esiintyy liekoja sekä 0-1 metrin syvyys - vyöhykkeessä (keskiarvo 0,4 %) että 1-2 metrin syvyysvyöhykkee s - sä erittäin vähän (0,1 %). Kyseiset prosenttiluvut tarkoittava t lahoamattoman puuaineksen osuutta a.o. syvyysvyöhykkeen sisäl - tämästä turvemäärästä. 3.2 Suokohtainen tarkastelu Seuraavassa tarkastellaan jokaista suota erikseen. Merkit - tävimmis.tä soista on ohessa suokartta sekä linjaverkostomenete l - mällä tutkituista maatuneisuus- ja turvelajiprofiilit. Käytett y suonumerointi noudattelee systemaattisesti peruskarttanumerointia kasvavassa järjestyksessä. Suokohtaista informaatiota, jota ei ole yksityiskohtaise s - ti tekstissä esitetty, on lisää taulukoissa 12 (suotyyppijakau - tumat), 13 (eriteltynä turvelajien suhteellinen eli prosentti - nen jakautuminen eri lisätekijöiden osalta suokohtaisesti esi - tettynä) ja 14 (mm. keskisyvyys- ja kuutiomäärätietoja). Suokohtaisten selvitysten lopussa on arvio suon käyttöke l - poisuudesta. Niiden soiden käyttökelpoisuutta, joiden turve o n ilmoitettu soveltuvan polttoturpeeksi, on tarkasteltu eriksee n kenttä- ja laboratorioanalyysien perusteella kappaleessa : "Polttoturpeeksi soveltuvat suot".

- 16-1. Mustakeidas S Suo on tutkittu turvevarojen kokonaisinventoinnin yhteydessä (Isojoen raportti : Siioninkeidas-Mustakeidas (nro 90). 2. Karhukeidas W (x=69085, y= 5485) sijaitsee noin 20 km Kau - hajoen kirkolta lounaaseen. Suo on tutkittu v. 1959. Topografi - sesti suo sijaitsee loivapiirteisessä hiekkakangasmaastossa. Suon pinnan korkeus on 126-136 m mpy. Karhukeitaan pinta-ala on 180 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 100 ha ja yli 2 m :n 45 ha. Tutkimuspistetihey s on 1,8/10 ha (kuva 4). Suon pinta viettää etelään. Vedet laskevat Pajuluoman kautta Isojokeen.

- 17 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaräme ja rahkaneva. Suo on luonnontilainen. Karhukeitaan turvekerrostumien keskipaksuus on 2,6 m, jos - ta heikosti maatuneen turpeen osuus 0,4 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Yli 2 metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 3,1 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4, 7 metriä. Suon pohjamaalaji on pääasiassa hiekkaa. Karhukeitaassa on rahkavaltaisia turpeita noin 80 % ja saravaltaisia 20 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillan jäänteitä (kuva 5). Puunjäännöksiä si - sältävien turpeiden kokonaisosuus on 6 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, josta heikosti maatuneen pintakerrokse n keskimaatuneisuus on 3,4 ja paremmin maatuneen pohjakerrokse n 5,4. Karhukeitaassa on turvetta 4,64 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 16 % (0,74 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 84 % (3,9 0 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla on 56 % (2,58 milj. m 3 ) ja yli 2 m :n 30 % (1,39 milj. m 3 ). Karhukeitaan turve soveltuu käytettäväksi polttoturpeena.

- 18-3. Kiimanevankeidas (x= 69099, y= 5482) sijaitsee noin 1 7 km Kauhajoen kirkolta lounaaseen. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee hiekkaharjujen painanteessa. Suon pinnan korkeus on 134-135 m mpy. Kiimanevankeitaan pinta-ala on 15 ha. Syvyystietoja on 2, 7 pisteeltä/10 ha (kuva 6). Vedet laskevat ojia myöten Tuomiojaan, josta edelleen Ammänoj aan. Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpuinen räme ja tupasvillaräme. Ojituksen vaikutuksesta suotyypit ovat ojikkoasteella. Suo on kauttaaltaan hyvin matalaa, lähellä biologista suot a (syvyydet vaihtelevat 0,1-0,6 m). Kiimanevankeitaan turvekerrostumien keskipaksuus on 0,4 m, josta heikosti maatueen turpeen osuus 0,2 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 0,2 m. Suurin havaittu turpeen paksuu s on 0,6 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekkaa. Kiimanevankeitaassa on rahkavaltaisia turpeita 100 Tur - peen lisätekijöinä tavataan runsaimmin varpua ja tupasvillaa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 4,0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Kiimanevankeidas ei sovellu turvetuotantoon.

19-4. Ammdnojanneva (x= 69125, y= 5475) sijaitsee noin 16 k m Kauhajoen kirkolta lounaaseen Kauhajoki-Karijoki-tien lähellä. Topografisesti suo sijaitsee hiekka- ja moreeniharjanteiden pai - nanteessa, pohjoisessa suo rajoittuu saraturvepeltoihin. Suon pinnan korkeus on 100-115 m mpy. Ämmänojannevan pinta-ala on 390 ha, josta yli yhden metri n syvyistä aluetta on 245 ha ja yli 2 m :n 130 ha. Tutkimuspistetiheys on 3,4/10 ha ja syvyystietoja on 7,9 pisteeltä/10 ha (kuva 7). Suon pinta viettää lounaaseen. Vedet laskevat Ämmänojanneva n kautta Kariluomaan, josta edelleen Karijokeen ja Isojokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaräme ja A-selkälinja n eteläosassa keidasräme-silmäkeneva. Suotyypit ovat tiheän j a uuden ojituksen seurauksena ojikkoasteella. Ämmänojannevan turvekerrostumien keskipaksuus on 2,0 m, jos - ta heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,6 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 1,4 m. Yli metrin syvyisen alueen kes - kisyvyys on 2,3 m ja yli 2 metrin 2,8 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 4,8 metriä. Suon pohjamaalaji on pääasiassa hiekkaa, jonka päällä on suonkoillisosassa liejukerros. Ämmänojannevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 68 % ja saravaltaisia 32 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisiss a runsaimmin tupasvillan, saran, puun ja varpujen jäännöksiä ja sa - ravaltaisissa puun, rahkan ja varpujen jäännöksiä. Puunjäännöksi ä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 26 %. Turvekerrostuman kes - kimaatuneisuus on 5,1, josta heikosti maatuneen pintakerroksen kes - kimaatuneisuus on 3,6 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on sekä 0-1 että 1-2 metrin syvyysvyöhykkeissä erittäi n vähän (0,4 ja 0,2 %) (kuva 8). Ämmänojannevassa on turvetta 6,12 milj. m3, josta heikost i maatunutta on 30 % (1,84 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 70 % (4,28 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 86 % (5,25 milj. m3 ) ja yli 2 m :n 58 % (3,52 milj. m3 ). Ammdnojanneva soveltuu turvetuotantoon.

- 22-5. Rajaneva W (x= 69155, y= 5455) sijaitsee noin 18 km Kau - hajoen kirkolta lounaaseen. Länsiosa suosta on Karijoen kunna n puolella. Topografisesti suo on osa isompaa suokompleksia, joho n kuuluvat Rajaneva, lännessä Kankalonkeidas ja pohjoisessa Taka - neva ja Isoneva. Etelässä suo rajoittuu Kankalonselkään, joka o n pääasiassa moreenia. Rajanevan pinta-ala on 470, josta Kauhajoen puolella on 31 0 ha. Yli yhden metrin syvyistä aluetta on 340 ha (Kauhajoella 25 0 ha) ja yli 2 m :n 275 ha (Kauhajoella 220 ha). Tutkimuspistetihey s on 2,8/10 ha ja syvyystietoja on 8,4 pisteeltä/10 ha (kuva 9). Suon pinta viettää länteen. Vedet laskevat suon lounaisosass a sijaitsevaan Kankalonjärveen, josta edelleen Karijokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat eteläosissa keidasräme-silmäkenevakompleksi, jonka ympärillä rahkaräme ja avonaisilla suo n osilla lyhytkortinen neva. Pohjoisosan suotyyppinä on pääasias - sa sararämemuuttuma ja vanhimmat ojitetutalueet ovat turvekankaita. Suon keskiosa on luonnontilainen, muuten suo on kokonaa n ojitettu. Rajanevan turvekerrostumien keskipaksuus on 3,1 m, josta hei - kosti maatuneen turpeen osuus on 1,6 m. Suon eteläosassa on hei - kosti maatunut kerros huomattavasti paksumpi kuin pohjoisosassa. Paremmin maatuneen turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 3,5 m ja yli 2 metrin 4,0 m. Suu - rin havaittu turpeen paksuus on 7,3 metriä. Suon pohjamaalaji on savea ja hiekkaa, etelässä paikoin hiekkamoreenia. Rajanevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 69 % ja saravaltaisia 31 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa run - saimmin tupasvillan, puun ja varpujen jäännöksiä ja saravaltaisis - sa puun, kortteen ja rahkan jäännöksiä. Puunjäännöksiä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 17 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuu s on 4,8, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuu s on 3,7 ja paremmin maatuneenpohjakerroksen 6,1. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,3 %) samoin kuin 1-2 metrin vyöhykkeessä (0,1 %)-(kuva 10). Rajanevassa on turvetta 12,60 milj. m 3 (Kauhajoella 9,74 milj. m 3 ), josta heikosti maatunutta on 53 % (6,68 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 47 % (5,92 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden met - rin syvyisellä suon osalla on Kauhajoen kunnan alueella 97 % (9,4 4 milj. m3 ) ja yli 2 m :n 92 % (8,99 milj. m3 ). Koko suon osalta vas - taavat luvut ovat yli 1 m :n syvyisellä alueella 95 % (11,95 milj. m3 )

- 24 - ja yli 2 m :n alueella 87 % (10,97 milj. m 3 ). Rajaneva W soveltu u polttoturvetuotantoon sekä myös osin kasvuturvetuotantoon. 6. Kivineva W (x= 69140, y= 5473) sijaitsee noin 16 km Kauhajoen kirkolta lounaaseen. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee harjun ja moreenialueen painanteessa. Suon pinnan korkeus on 117-118 m mpy. Kivinevan pinta-ala on 20 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 10 ha ja yli 2 m :n 3 ha. Syvyystietoja on 3,0 pisteeltä/10 ha (kuva 11). Suon pinta viettää etelään. Vedet laske - vat Metsäjokeen ja edelleen Kariluomaan. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pääasiassa isovarpurämeojikko, paikoin tupasvillarämeojikko, reuna-alueilla kapea korpivyöhyke. Kivinevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,7 m, josta hei - kosti maatuneen turpeen osuus on 1,2 m. Paremmin maatuneen turve - kerroksen paksuus on 0,5 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m ja yli 2 metrin 2,1 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,2 metriä. Suon pohjamaalaji on moreenia ja hiekkaa.

- 25 - Kivinevassa on rahkavaltaisia turpeita 100 Turpeen lisätekjöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin puun ja tupasvillan jäänteitä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais - osuus on n. 10 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3,josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,2 j a paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Kivinevassa on turvetta 0,34 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 71 % (0,24 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 29 % (0,1 0 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla on 50 % (0,17 milj. m 3 ) ja yli 2 m :n 18 % (0,06 milj. m 3 ). Kivineva W ei sovellu turvetuotantoon. 7. Sudenneva (x= 69140, y= 5495) sijaitsee noin 15 km Kauhajoen kirkolta lounaaseen. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee hiekkaharjanteiden painanteessa. Suon pinna n korkeus on 112-122 m mpy. Sudennevan pinta-ala on 40 ha, josta yli yhden metrin syvyista aluetta on 20 ha ja yli 2 m :n 10 ha. Tutkimuspistetiheys o n 0,3/10 ha ja syvyystietoja on 2,8 pisteeltä/10 ha (kuva 12). Suon pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Ammänojan kautt a Kariluomaan. Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpuräme- j a tupasvillarämeojikko. Noin puolet suosta on raivattu pelloksi. Sudennevan turvekerrostumien keskipaksuus on 3,0 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,9 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Yli metrin syvyisen alueen kes-

- 26 - kisyvyys on 3,0 m ja yli 2 metrin 3,0 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 4,0 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekkaa, suon keski - osissa esiintyy ohuehko liejukerros. Sudennevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 35 % ja sara - valtaisia 65 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisiss a runsaimmin tupasvillan jäänteitä ja saravaltaisissa puunjäännöksiä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisnsuus on 2 9 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,5 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 7,2. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähän (n. 1,0 %) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä ei lainkaan. Sudennevassa on turvetta 1,20 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 30 % (0,36 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 70 % (0, 84 milj, m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 50 % (0,60 milj. m 3 ) ja yli 2 m :n 25 % (0,30 milj. m 3 ). Sudenneva ei sovellu turvetuotantoon.

- 27-8. Hautaneva (x= 69155, y= 5495) sijaitsee noin 15 km Kauhajoen kirkolta lounaaseen Kauhajoki-Karijoki-tien varressa. Suo on tutkittu hajapistein. Suon pinnan korkeus on 118-120 m mpy. Hautanevan pinta-ala on kartan mukaan 50 ha. Tutkimuspistetiheys on 1,7/10 ha. Suon pinta viettää itään. Vedet laskeva t ojia myöten Mustaisluomaan. Vallitsevina suotyyppeinä ovat kangasrämemuuttumat ja turve - kankaat. Hautaneva on kokonaisuudessaan biologista suota (turvetta alle 0,3 m). Alue on kokonaan ojitettu. Hautaneva ei sovell u turvetuotantoon. 9. Takaneva (x= 69185, y= 5463) sijaitsee noin 15 km Kauha - joen kirkolta lounaaseen. Topografisesti suo sijaitsee moreeniselänteiden välisessä painanteessa. Pohjoisosassa on saraturvepeltoja. Suon pinnan korkeus on 112-120 m mpy. Takanevan pinta-ala on 110 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 45 ha ja yli 2 m :n 20 ha. Tutkimuspistetiheys o n 3,7/10 ha ja syvyystietoja on 6,4 pisteeltä/10 ha (kuva 13).

- 28 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaräme, rahkaneva ja kalvakkaneva. Suotyypit ovat ojituksen vaikutuksesta ojikko- j a muuttuma-asteella. Suon reunaosissa on myös jonkinverran turve - kankaita. Takanevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,3 m, josta hei - kosti maatuneen turpeen osuus on 0,6 m. Paremmin maatuneen turve - kerroksen paksuus on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyy s on 2,1 m ja yli 2 metrin 2,6 m. Suurin havaittu turpeen paksuu s on 3,1 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekkamoreenia. Takanevassa on saravaltaisia turpeita noin 58 % ja rahkavaltaisia 42 Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puun ja tupasvillan jäänteitä ja rahkavaltaisissa tupasvillan jäänteitä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais - osuus on 21 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,6 j a Liekoja ei tavattu lain- paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,0. kaan (kuva 14). Takanevassa on turvetta 1,29 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 49 % (0,63 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 51 % (0,6 6 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 74 % (0,95 milj. m 3 ) ja yli 2 m :n 40 % (0,52 milj. m 3 ). Takanevan eteläinen osa soveltuu varauksin polttoturvetuotantoon.

- 29-10. Mustaisneva-Nevantausta-Katinhäntä (x= 69180, y= 5485 ) sijaitsee noin 14 km Kauhajoen kirkolta lounaaseen. Suo on tutkittu vuosina 1959 ja 1981. Topografisesti suo sijaitsee moreeni - harjanteiden painanteessa. Suon pinnan korkeus on 115-145 m mpy. Mustaisnevanpinta-ala on 2180 ha, josta yli yhden metrin sy - vyistä aluetta on 1220 ha ja yli 2 m :n 850 ha. Tutkimuspistet i - heys on 0,7/10 ha ja syvyystietoja on 0,9 pisteeltä/10 ha (kuva 15). Suon pinta viettää pohjoisosastaan lounaaseen ja etelä - osastaan luoteeseen. Vedet laskevat ojia myöten Kainastonjokee n ja Päntäneenjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat silmäkeneva ja keidasräme, reunoilla myös isovarpurämeojikkoa ja rahkarämettä. Pohjoisos a on VAPO :n turvetuotantoalueena. Mustaisnevan turvekerrostumien keskipaksuus on 2,7 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus on 1,1 m. Paremmin maatunee n turpeen paksuus on 1,6 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyy s on 2,7 m ja yli 2 metrin 3,3 m. Suurin havaittu turpeen paksuu s on 4,5 metriä. Suon pohjamaalaji on pääasiassa moreenia. Mustaisnevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 72 % ja sara - valtaisia 28 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisiss a runsaimmin tupasvillan, varvun ja suoleväkön jäänteitä ja sara - valtaisissa puunjäännöksiä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 8 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3, 4 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on molemmiss a syvyysvyöhykkeissä erittäin vähän (0,1 %) (kuva 16). Mustaisnevassa on turvetta 35,74 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 42 % (15,01 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 58 % (20,73 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 87 % (30,94 milj. m 3 ) ja yli 2 m :n 69 % (24,65 milj. m 3 ). Suon pohjoisosat ovat turvetuotannossa, suon eteläosat o n varattu luonnonsuojelutarkoituksiin.

- 32-11. Majaletto (x= 68986, y= 5595) sijaitsee noin 26 km Kauhajoen kirkolta etelään. Topografisesti suo sijaitsee loivapiirteisen hiekkakankaan painanteessa. Se muodostuu kandesta erillisestä altaasta. Suon pinnan korkeus on 157-177 m mpy. Majaleton pinta-ala on 245 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 120 ha ja yli 2 m :n 50 ha. Tutkimuspistetiheys o n 3,8/10 ha ja syvyystietoja on 9,7 pisteeltä/10 ha (kuva 17). Suo n pinta viettää lounaaseen. Vedet laskevat Majaluomaa pitkin Kärki - luomaan, joka laskee Heikkilänjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat A-linjalla keidasräme ja silmäkeneva ja B-linjalla erilaiset muuttumatyypit. A-linjan eteläosassa on rahkanevaa ja lyhytkorsinevaa. Suon itäpuoli on luonnontilainen ja länsipuoli on ojitettu.

- 33 - Majaleton turvekerrostumien keskipaksuus on 1,5 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,3 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 1,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m ja yli 2 metrin 2,5 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 3,5 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekkaa. Majaletossa on rahkavaltaisia turpeita noin 58 % ja saravaltaisia 42 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsammin tupasvillan jäänteitä ja saravaltaisissa puun ja tupasvillan jäänteitä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 25 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8, josta heikost i maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,6 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,7 %) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä ei lainkaa n (kuva 18). Majaletossa on turvetta 2,98 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 20 % (0,60 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 80 % (2,3 8 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla on 75 % (2,23 milj. m 3 ) ja yli 2 m :n 43 % (1,28 milj. m 3 ). Majaletto kuuluu läntisintä osaansa lukuunottamatta kansallispuistokomitean mietinnössä ehdotettuun Lauhavuoren kansallispuisto n laajennukseen.

- 34-12. Merarämäkkä (x= 69008, y= 5570) sijaitsee noin 24 k m Kauhajoen kirkolta etelään. Topografisesti suo sijaitsee Navettakankaan reunassa. Se on mineraalimaasaarekkeiden pirstoma j a muodostuu sen takia monista pienistä altaista. Suon pinnan korkeus on 107-145 m mpy. Merarämäkän pinta-ala on 340 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 105 ha ja yli 2 m :n 10 ha. Tutkimuspistetihey s on 3,7/10 ha ja syvyystietoja on 10,8 pisteeltä/10 ha (kuva 19). Suon pinta viettää voimakkaasti länteen. Vedet laskevat Meraluomaa pitkin Heikkilänjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaräme, tupasvillaräme j a lyhytkortinen neva. Suo on lounaispäätä lukuunottamatta kokonaa n ojitettu. Valtaosaltaan suo on muuttuma-asteella. Merarämäkän turvekerrostumien keskipaksuus on 1,2 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,3 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m ja yli 2 metrin 2,4 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 3 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka, paikoin siltti.

- 35 - Merarämäkässä on rahkavaltaisia turpeita noin 52 % ja sara - valtaisia 48 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisiss a runsaimmin tupasvillan ja varpujen jäänteitä ja saravaltaisiss a puunjäännöksiä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais - osuus on 19 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,6 ja pa - remmin maatuneen pohjakerroksen 6,9. Liekoja on 0-1 metrin syvyys - vyöhykkeessä vähän (1,2 %) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä erittäin vä - hän (0,1 %) (kuva 20). Merarämäkässä on turvetta 2,89 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 22 % (0,64 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 78 % (2,2 5 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla on 51 % (1,48 milj. m 3 ) ja yli 2 m :n 8 % (0,24 milj. m 3 ). Suo ei sovellu turvetuotantoon.

- 36-13. Töllinojansuo (x= 69015, y= 5587) sijaitsee noin 23, 5 km Kauhajoen kirkolta etelään. Topografisesti suo sijaitsee hiekka- ja moreenialueiden välisessä painanteessa. Suon pinnan korkeus on 142-147 m mpy. Töllinojansuon pinta-ala on 75 ha, josta yli yhden metri n syvyistä aluetta on 15 ha ja yli 2 m :n aluetta ei ole lainkaan. Tutkimuspistetiheys on 5,3/10 ha ja syvyystietoja on 10,6 pisteeltä/10 ha (kuva 21). Suon pinta viettää länteenpäin. Vede t laskevat Töllinojaan, josta edelleen Isojokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaräme ja pohjoisosass a rahkaneva, paikoin tupasvillaräme. Laidoilla esiintyy kangasrämettä ja turvekankaita. Vanhan ja tiheän ojituksen vaikutuksest a suotyypit ovat muuttuma-asteella. Töllinojansuon turvekerrostumien keskipaksuus on 0,9 m, jos - ta heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,2 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 1,8 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekkaa.

- 37 - Töllinojansuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 61 % j a saravaltaisia 39 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahka- ja sa - ravaltaisissa runsaimmin tupasvillan ja puun jäänteitä. Puunjään - nöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 36 Turvekerros - tuman keskimaatuneisuus on 6,0, josta heikosti maatuneen pinta - kerroksen keskimaatuneisuus on 3,5 ja paremmin maatuneen pohja - kerroksen 6,8. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähä n (1,2 %) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä ei lainkaan (kuva 22). Töllinojansuossa on turvetta 0,50 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 24 % (0,12 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 76 % 0,38 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 38 % (0,19 milj. m3 ). Töllinojansuon turve on hy - vin maatunutta, mutta mataluutensa vuoksi suo ei sovellu turve - tuotantoon. 14. Haukiluoma (x= 69015, y= 5597) sijaitsee noin 24 k m Kauhajoen kirkolta etelään. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee moreeniselänteiden välisessä painanteessa. Suon pinnan korkeus on 150-167 m mpy.

- 38 - Haukiluoman pinta-ala on 75 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 5 ha ja yli 2 m :n aluetta ei ole lainkaan. Tutkimuspistetiheys on 0,8/10 ha ja syvyystietoja on 0,8 pisteeltä / 10 ha(kuva 23). Suon pinta viettää jyrkästi luoteeseen. Vede t laskevat Haukiluomaa pitkin Hukanluomaan, josta edelleen Isojokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pohjoisosassa lyhytkortine n neva ja keski- ja eteläosassa rahkaräme. Suotyypit ovat tiheä n ja vanhan ojituksen vuoksi muuttuma-asteella. Haukiluoman turvekerrostumien keskipaksuus on 1,0 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,2 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 1,6 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekkaa.

- 39 - Haukiluomassa on rahkavaltaisia turpeita noin 56 % ja sara - valtaisia 44 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisiss a runsaimmin tupasvillan ja puun jäänteitä ja saravaltaisissa puu n ja varvun jäänteitä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 43 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, jos - ta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,7 j a paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,4 %) ja 1-2 metrin vyöhykkees - sä ei lainkaan. Haukiluomassa on turvetta 0,49 milj. m 3, josta heikosti maa - tunutta on 20 % (0,10 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 80 % (0, 39 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla on 12 % (0,06 milj. m),. Suo ei sovellu turvetuotantoon. 15. Rahkoluoma (x= 69025, y= 5597) sijaitsee noin 23 km Kauhajoen kirkolta etelään. Suo on tutkittu hajapistein. Topografi - sesti suo sijaitsee hiekka- ja moreenikankailla. Suon pinnan kor - keus on 153-160 m mpy. Rahkoluoman pinta-ala on 45 ha kartan mukaan. Tutkimuspiste - tiheys on 0,7/10 ha (kuva 23). Vedet laskevat`rahkoluoman kautt a Hukanluomaan, josta edelleen Uuronluomaan. Miltei koko alue o n ohutturpeista,biologista suota (turvetta alle 30 cm), eikä näin ollen sovellu turvetuotantoon. 16. Loukaskeidas (x= 69032, y= 5550) sijaitsee noin 22,5 k m Kauhajoen kirkolta etelään. Topografisesti suo sijaitsee hiekka - kankaiden välillä. Suon pinnan korkeus on 120-127 m mpy. Loukaskeitaan pinta-ala on 55 ha, josta yli yhden metrin sy - vyistä aluetta on 35 ha ja yli 2 m :n 15 ha. Tutkimuspistetihey s on 7,2/10 ha ja syvyystietoja on 14,4 pisteeltä/10 ha (kuva 24). Suon pinta viettää etelään. Vedet laskevat Hukanluomaa pitki n Heikkilänjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon pohjoisosassa rahkaneva, keskiosassa keidasräme- ja silmäkeneva vuorotellen ja eteläosass a rahkaräme. Koko suo on ojitettu.

- 40 - Loukaskeitaan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,8 m, jos - ta heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,6 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 1,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m ja yli 2 metrin 2,9 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 3,5 metriä. Suon pohjamaalaji on pääosaltaan hiekkaa, suon keskiosassa on silttiä. Loukaskeitaassa on rahkavaltaisia turpeita noin 73 % ja saravaltaisia on 27 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillan jäänteitä ja saravaltaisissa puun - jäännöksiä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 18 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6, josta hei - kosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,4 ja pa - remmin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,4 %) ja 1-2 m vyöhykkeess ä ei lainkaan (kuva 25).

- 41-3 Loukaskeitaassa on turvetta 0,75 milj. m, josta heikost i maatunutta on 32 % (0,24 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 68 % (0,51 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 87 % (0,65 milj. m 3 ) ja yli 2 m :n 55 % (0,41 milj. m 3 ). Suon yli 2 m :n syvyinen alue soveltuu polttoturvetuotantoon. 17. Ritakeidas (x= 69045, y= 4525) sijaitsee noin 22 km Kauhajoen kirkolta lounaaseen. Topografisesti suo sijaitsee pääosi n hiekkakankaiden välissä, itäpuolella suo rajoittuu moreenialueeseen. Suon pinnan korkeus on 130-132 m mpy. Ritakeitaan pinta-ala on 90 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 55 ha ja yli 2 m :n 15 ha. Tutkimuspistetihey s on 4,6/10 ha ja syvyystietoja on 12,7 pisteeltä/10 ha (kuva 26). Suon pinta viettää etelään. Vedet laskevat Uuronluomaan, josta edelleen Heikkilänjokeen ja Isojokeen.

- 42 - Vallitsevina suotyyppeinä on rahkaräme, paikoin esiinty y rahkanevaa ja lyhytkorsinevaa. Suo on kokonaan ojitettu, jote n suotyypit ovat muuttuma-asteella. Ritakeitaan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,6 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,7 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,8 m ja yli 2 metrin 2,4 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 2,9 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekkamoreenia. Ritakeitaassa on rahkavaltaisia turpeita noin 54 % ja sara - valtaisia 46 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisiss a runsaimmin tupasvillan jäänteitä ja saravaltaisissa puunjäännöksiä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 29

- 43 - Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,9 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on molemmissa syvyysvyöhykkeissä erittäin vähän (0,1 %) (kuva 27). Ritakeitaassa on turvetta 1,17 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 42 % (0,49 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 58 % (0,6 8 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla on 85 % (0,99 milj. m 3 ) ja yli 2 m :n 31 % (0,36 milj. m 3 ). Ritakeidas soveltuu polttoturvetuotantoon. 18. Hosiaisneva(x= 69034, y= 5562)sijaitsee noin 21,5 k m Kauhajoen kirkolta etelään. Topografisesti suo sijaitsee loivapiirteisen hiekkakankaan painanteessa. Suon pinnan korkeus o n 130-140 m mpy. Hosiaisnevan pinta-ala on 75 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 15 ha ja yli 2 m :n 5 ha. Tutkimuspistetihey s on 3,9/10 ha ja syvyystietoja on 7,8 pisteeltä/10 ha (kuva 24). Suon pinta viettää lounaaseen. Vedet laskevat etelään Hosioja a pitkin, joka laskee Hukanluoman ja Uuronluoman kautta Heikkilän - jokeen.

- 44 - Vallitsevina suotyyppeinä ovat erilaiset muuttumat, pää - asiassa rahkaräme ja tupasvillarämemuuttumat. Suolla on vanha, tiheä ojitus. Hosiaisnevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,2 m, jo s ta heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,3 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Suon pohjoisosa on yli 2 m syvä, suon eteläosa on matalampi. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m ja yli 2 metrin 2,5 m. Suurin havaittu turpeen pak - suus on 2,5 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekkaa. Hosiaisnevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 45 % ja sara - valtaisia on 55 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillan jäänteitä ja saravaltaisissa puunjäännöksiä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 30 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0, josta heikost i maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,8 ja paremmi n maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä kohtalaisesti (2,2 %) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä e i lainkaan(kuva 28).

45 - Hosiaisnevassa on turvetta 0,70 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 22 % (0,15 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 78 % (0,55 milj. m 3 ).. Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 36 % (0,25 milj. m3 ) ja yli 2 m :n 19 % (0,13 milj. m 3 ). Suo on matala, mutta soveltuu tilakohtaiseen polttoturvetuotantoon hyvän laatunsa vuoksi. 19. Myllyneva (x= 69035, y= 5595) sijaitsee noin 20,5 k m Kauhajoen kirkolta lounaaseen. Suo on tutkittu hajapistein. To - pografisesti suo sijaitsee hiekka- ja moreenialueiden välillä. Suon pinnan korkeus on 125-132 m mpy. Myllynevan pinta-ala on 50 ha, josta yli yhden metrin sy - vyistä aluetta on 20 ha. Tutkimuspistetiheys on 1/10 ha ja sy - vyystietoja on 2 pisteeltä/10 ha (kuva 26). Suon pinta viettä ä kaakkoon. Vedet laskevat Uuronluoman kautta Isojokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat turvekankaat ja tupasvilla - rämemuuttuma. Suo on kokonaan ojitettu. Myllynevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,3 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,7 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 0,6 m. Yli metrin syvyisen alueen kes - kisyvyys on 1,5 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 1,7 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekkamoreeni. Myllynevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 60 % ja sara - valtaisia 40 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahka- ja saraval - taisissa runsaimmin tupasvillan jäänteitä. Kuunjäännöksiä sisäl - tävien turpeiden kokonaisosuus on 21 %. Turvekerrostuman keski - maatuneisuus on 5,1, josta heikosti maatuneen pintakerroksen kes - kimaatuneisuus on 4,0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä kohtalaisesti (2,6 % ) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä ei lainkaan. Myllynevassa on turvetta 0,63 milj. m3, josta heikosti maa - tunutta on 56 % (0,35 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 44 % (0, 28 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla on 47 % (0,30 milj. m3 ). Myllyneva ei sovellu turvetuotan - toon.

- 46-20. Rajaneva S (x= 69058, y= 5572) sijaitsee noin 21,5 km Kauhajoen kirkolta etelään. Topografisesti suo sijaitsee hiekkaselänteiden välillä. Suon pinnan korkeus on 137-142 m mpy. Rajanevan pinta-ala on 130 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 10 ha. Tutkimuspistetiheys on 1,7/10 ha j a syvyystietoja on 3,4 pisteeltä/10 ha (kuva 29). Suon pinta viettää etelään. Vedet laskevat Hosiojaapitkin Hukanluomaan, jost a edelleen Heikkilänjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaräme, isovarpuinen räm e sekä tupasvillaräme. Suon keskiosassa on turvekankaita. Vanhan ojituksen vaikutuksesta suotyypit ovat valtaosaltaan muuttuma-asteella. Rajanevan turvekerrostumien keskipaksuus on 0,9 m, josta hei - kosti maatuneen turpeen osuus on 0,1 m. Paremmin maatuneen turve - kerroksen paksuus on 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 1,6 metriä.