OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KULTELAN OSAYLEISKAAVA
|
|
- Anni-Kristiina Lahti
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KULTELAN OSAYLEISKAAVA SOMERON KAUPUNKI, TEKNINEN VIRASTO Tarkasteltavan alueen rajaus
2 Kohde ja suunnittelualue: Kultelan osayleiskaavan kohteena on Someron keskustan itäpuolella sijaitseva Kultelan alue, joka käsittää Hämeen Härkätien varteen kasvanutta harvahkoa asutusta sekä metsä- ja maatalousalueita Ihamäentien ja Kultelantien molemmilla puolilla. Lännessä tarkasteltava alue rajautuu Someron keskustan taajamarakenteeseen ja idässä Pajulanjokeen. Alueen pohjoispuolella on laajoja metsä- ja suoalueita ja eteläpuolella peltoalueita. Kaava-alueen rajaus esitetty tämän asiakirjan kannessa. Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite: Someron kaupunki varautuu Kultelan alueen kylärakenteen vahvistumiseen ja tiivistämiseen. Suunnittelu lähtee kylän rakenteesta sekä luontoa säästävästä ja taloudellisesta vesihuoltoratkaisusta. Kaavasuunnitelman tavoitteina ovat kylärakenteen ja kylän identiteetin voimistaminen, turvallisen ja viihtyisän ympäristön luominen sekä alueen luonnonkauneuden säilyttäminen. Tavoitteena on luoda alueelle erillispientalovaltainen alue, joka mahdollistaa vaiheittaisen toteuttamisen. Yleiskaavatyön rinnalla laaditaan osalle alueesta myös asemakaava ja asemakaavoitettavalle alueelle myös vesi- ja viemäröintisuunnitelma. Yleiskaavan lähtökohdat: Kaava toteaa suurelta osin nykyisen maankäytön ja osoittaa kylään ja sen tuntumaan luontevasti sijoittuvia rakentamispaikkoja. Kaupungin omistamalla alueella etsitään mahdollisuutta ympäristöön sopivan pienteollisuusalueen tai vaihtoehtoisesti yleisen viheralueen sijoittamiseen. Lisäksi yleiskaavoitettavan alueen poikki on tarkoitus osoittaa sellainen kevyen liikenteen väylä, joka mahdollistaa liikkumisen myös hevosella. Kulttuurihistoriallisesti tärkeät Hämeen Härkätiehen liittyvät erityisarvot otetaan kaavatyössä huomioon. Suunnitelmassa otetaan huomioon Kultelan alueen toimiva ja omaleimainen kyläyhteisö sekä lapsiperheiden suuri suhteellinen osuus. Kaavoitustilanne: Ympäristöministeriö vahvisti Salon seudun maakuntakaavan Maakuntakaavassa kaavoitettava alue on Taajamatoimintojen aluetta (A), joka voi sisältää asumisen lisäksi paikallisia palvelukeskuksia, työpaikka-alueita ja ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia teollisuusalueita sekä seututeitä pienempiä liikenneväyliä, lähivirkistysalueita sekä erityisalueita. Lisäksi kaavoitettava alue on merkitty (turkoosilla vaakaviivoituksella) Kulttuuriympäristön tai maiseman kannalta tärkeäksi alueeksi, jolla maakuntakaavaehdotuksen suunnittelumääräyksen mukaan "Suunnitelmien ja toimenpiteiden alueella tulee olla maiseman arvoja turvaavia ja edistäviä. Rakentamisen tulee kohdistua aukeamien reunoille olemassa olevaan rakenteeseen tukeutuen. Suunnittelu- ja rakentamistoimenpitein tulee edistää peltojen, niittyjen ja muiden avoimien maisematilojen säilymistä." Alueen halki kulkeva Hämeen Härkätie on maakuntakaavassa merkitty yhdystieksi. Alueen poikki on merkitty Hämeen Härkätien suuntaisesti Härkätien eteläpuolella itään suuntautuva ulkoilureitti, joka jatkuu Kultelan alueen läpi Pärnämäentietä pitkin länteen kohti Someron keskustaa. Tähän ulkoilureittiin liittyy Kultelan kohdalla toinen kaakosta Ihamäentien suunnassa kulkeva ulkoilureitti. Lisäksi kaavoitettavan alueen poikki kulkee luoteesta kaakkoon osa-aluejako (vaaleansininen leveä viiva), jonka lounaispuolella rantarakentamista ohjaava lomarakennusyksikkö (lay) on 3-5 ja koillispuolella 2-3. Vuonna 1988 laaditussa oikeusvaikutuksettomassa Someron taajaman osayleiskaavassa Kultelan alueella Hämeen Härkätien molemmille puolille on kaavoitettu Pientalovaltaista asuntoaluetta (AP). Lisäksi alueelle on kaavoitettu puistoaluetta (VP), teollisuusaluetta (T) sekä ympäristö ja ulkoiluarvoja sisältäviä Maa- ja metsätalousalueita (MY, MU). Vesitorni ja sen ympäristö on merkitty ET-merkinnällä 2
3 yhdyskuntateknisen huollon alueeksi. Laukkonlammi on merkitty W-merkinnällä vesialueeksi. Sen ympäristö on kaavoitettu puistoksi, jolla ympäristö säilytetään (VP/s). Alueelle ei ole laadittu asemakaavaa. Kuva vahvistetusta maakuntakaavasta, Kultelan alue kuvan keskellä, Someron keskusta vasemmalla. Kuva oikeusvaikutuksettomasta osayleiskaavasta Maanomistustilanne: Tarkasteltavan alueen koko on noin 214 ha. Tarkasteltavalla alueella on Someron kaupungin omistuksessa olevia alueita noin 7 ha, yksityisten omistamia maita noin 194 ha, vesialuetta noin 3 ha ja tiealueita noin 6 ha. Yksityisiä maanomistajia on alueella yhteensä noin 120 kpl. Alueella asuu noin 250 ihmistä. 3
4 Kuvassa sinisellä esitetty Someron kaupungin omistamat maa-alueet. Vaikutusalue: Kaavoitettava alue on Kultelan kylää ja siihen liittyvää maisema-aluetta sekä taustametsiä. Tehdyt inventoinnit ja muut selvitykset: - - Kultelan ja Pajulan luonto- ja maisemaselvitys, Ympäristösuunnittelu OK, Alueen vanhempi rakennuskanta on inventoitu Museoviraston, Turun maakuntamuseon ja Someron Kaupungin yhteistyönä 1990 osana julkaisua; Varsinais-suomen rakennuskulttuuri 2, Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. (osa SARAKUM projektia) Alueella tehty muinaisjäännösten inventointi Museoviraston toimesta Alueeseen on tutustuttu maastokäynnein syksyllä Alueen pohjakarttaa on täydennetty ja täydennys on toimitettu kaavasuunnittelijalle Rakennuskannan täydentävä inventointi (uudemman rakennuskannan inventointi) Varsinais-Suomen maakuntamuseo Härkätien varren alustava kevyen liikenteen suunnitelma, Jukka Salminen/Arkkitehtitoimisto AJAK Oy, 2010 Täydentävä luontoselvitys, Juha Kinnunen/Arkkitehtitoimisto AJAK Oy, kevät 2011 Ympäristövaikutusten arviointi: Yleiskaavan laatimisen yhteydessä arvioidaan hankkeen vaikutukset alueen ympäristöön, sen käyttömahdollisuuksiin ja kulttuurihistorialliseen maisemaan. Sopimukset ja päätökset: Kaavoituspäätös on tehty kunnanhallituksessa Kaavoittajakonsultiksi on valittu tarjouskilpailun perusteella Arkkitehtitoimisto AJAK. Kunnanhallitus päätti asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville. OAS on nähtävillä koko kaavatyön ajan. 4
5 Kunnanhallitus päätti asettaa luonnoksen nähtäville. Luonnos oli nähtävillä Someron rakennustoimistossa ja internetissä sekä Someron kirjastossa Kunnanhallitus päätti xx.xx.xxxx xx asettaa ehdotuksen nähtäville. Ehdotus oli nähtävillä xx.xx.xxxx xx.xx.xxxx Käsittelyaikataulu: 5/ /2012 Valmistelija: Arkkitehtitoimisto AJAK Oy / Adalbert Aapola Päiväys ja allekirjoitus Helsinki Adalbert Aapola Arkkitehti KULTELAN OSAYLEISKAAVAN OSALLISTUMISSUUNNITELMA JA TAVOITTEELLINEN AIKATAULU Tavoitteellin en aikataulu 1. Kaavoituspäätös KH syyskuu 2007 kesä 2008 syksy 2012 talvi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.Kaavaluonnos 4. Kaavaehdotus 5. Hyväksymispäätös Voimaantulo Kunnanhallituksen päätös Osalliset: Viranomaiset ja yhteisöt Lounais- Suomen ELYkeskus. Turun maakuntamuseo/ rakennukset, arkeologia vireille tulosta tiedottaminen Tilaisuus mielipiteen esittämiseen kaavaa valmisteltaessa Nähtävilläolo 30 päivää Ilmoitus kirjallisesta pyynnöstä neuvottelu neuvottelu lausunto oikaisukehoitusmahd. ELY/Turun kuulutus Tiedoksi kirje 5
6 tiepiiri Varsinais- Suomen liitto Kunnan viranomaistahot Kunnanvaltuuston hyv. Tekninen kokous Neuvottelu lausunnolle tiedoksi lautakunta kokous Ympäristölauta Neuvottelu tiedoksi kunta kokous Aluepelastuslai tiedoksi kirje kirje tos Salon Seudun lausunnolle Puhelin Oy Fortum Oy tiedoksi Someron Vesihuolto Oy Kuntalaiset ja yhteisöt Omistajat, vuokranhaltijat tiedoksi tiedoksi kirjeellä / neuvottelut kyselykaavake kuulutus / neuvottelu tarvittaessa Valitusoikeus paikallislehd essä / kirje paikallisleh dessä Naapurit / kirje tiedoksi kirjeellä / kirje kuulutus Kultelan kyläyhdistys ry Someron " " " kalastuskunta Someron omakotiyhdistys ry " Lounais- Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys ry / kirje / kirje Valitusoikeus paikallislehd essä / kirje Somero- Seura ry " Päiväm Toteutunut aikataulu Nähtävillä Nähtävillä 7-8/2008 6
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KULTELAN ASEMAKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KULTELAN ASEMAKAAVA 10.10.2012 SOMERON KAUPUNKI, TEKNINEN VIRASTO Tarkasteltavan alueen rajaus, ehdotusvaihe (Versio B) Kohde ja suunnittelualue: Kultelan asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO Kohde ja suunnittelua lue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA, TEKNINEN OSASTO Kohde ja suunnittelualue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIESJÄRVEN YLEISKAAVA: TAMMELAN KUNTA Kohde ja suunnittelualue Liesjärven yleiskaava Dnro: 138/2004 Liesjärven yleiskaava-alue käsittää Liesjärventien varteen kasvaneen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201
Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B
Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 20.8.2012 204 OAS-vaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 luonnosvaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 ehdotusvaiheen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355
SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA
SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan
Meijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502
Meijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502 Aluerajaus kunnanhallituksen päätös xx.x.2009 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Meijerin alue käsittää korttelin 502 ja sen tontit 1-5. Alue sijoittuu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Linikkala I F: Linikkalan kaupunginosan
TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIEREMÄ OSAYLEISKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVA-ALUEEN RAJAUS (sininen paksu) ja voimassa olevat asemakaavat. ALLA ILMAKUVA 1 Kohde Osayleiskaavamuutoksen tarkoitus Kaavoitus tilanne Vieremä osayleiskaava:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OTE OSAYLEISKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaava: Rytökallio: Pikkumuolaan kaupunginosan asemakaavatonta aluetta. Forssan kaupunki/yksityiset maanomistajat
Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos
Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös XX.XX.XXXX OAS korjattu OAS-vaiheen nähtävilläolo ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja
Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos
Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 8.12.2014 268 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 12.2.-22.2. ja 2.3.-23.3.2015
9 KAAVASELOSTUS Harju-Härkälä 2:n asemakaava
Someron kaupunki 9 4.7 Maanomistus Kaavoitettava alue on pohjois- ja länsiosaltaan kaupungin omistuksessa sekä itä- ja eteläosiltaan yksityisessä omistuksessa. Kuvassa kaupungin omistamat maat turkoosilla
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS VALIMON ALUEELLA (TURUNTIEN LT-ALUE)
Asemakaavan muutos Valimon alueella (Turuntien LT-alue) 1(7) ASEMAKAAVAN MUUTOS VALIMON ALUEELLA (TURUNTIEN LT-ALUE) Yleistä Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma esittelee Someron Pappilan kylässä
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI
KAAVA-ALUEEN RAJAUS. OSAYLEISKAAVALUONNOS POHJANA. ALUEEN ORTOKUVA Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Osayleiskaava Dnro: Ojalanmäki III A Forssan kaupunki Laatia asemakaavattomalle
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA IV ASEMAKAAVAN MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS VIISTOKUVA ALUEELTA vuodelta 2009 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavamuutoksen tarkoitus Maakuntakaava Asemakaavan muutos Dnro: Linikkala IV: Linikkalan
RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS.
sivu 1 (6) RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.09.2013 RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS Aloite Aloitteen asemakaavan muuttamisesta on tehnyt Ruskon kunta. Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Kaavan lähtökohdat ja tavoitteet Vireilletulo Maakuntakaavojen yhdistelmä Asemakaavan muutos Korkeavaha I B Aloite: Kupungin
Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos
Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.6.2013 177 OAS-vaiheen nähtävilläolo 26.8.-24.9.2013 Luonnosvaiheen nähtävilläolo 26.8.-24.9.2013 Ehdotusvaiheen nähtävilläolo
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI MÄKELÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20602351 PÄIVÄYS: 25.8.2017, TARK. 25.3.2019 1 (8) Sweco Ympäristö Oy Ilmalanportti 2,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
118-AK1303 SAUVON KUNTA KALLENMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.5.2013 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Ote Keskustaajaman yleiskaavasta, kaava-alueen rajaus Alueen ortokuva vuodelta 2006 Kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Dnro: Pilvenmäki III B: Paavolan kaupunginosa. Hakija/Aloite Multi-Monitoimi
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE
KOSKI TL KUNTA LIITE 1 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.6.2018 TÄYDENNETTY 16.10.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Museokaaren alue
ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA
hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin (03) 888
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ALUERAJAUS ORTOKUVA Tasot: Ilmakuva_Forssa_Tammela, Merger Pvm: 28.11.2013 13:41 1 Kohde Osayleiskaava: Kojo. Osayleiskaavan tarkoitus Osayleiskaavan tarkoituksena on tutkia Kojon kyläalueen täydennysrakentamista
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Ote ajantasa-asemakaavasta ja kaava-alueen rajaus Alueen ortokuva vuodelta 2004 Kaavoitus kohde Hakija Taustatietoa Asemakaavanmuutoksen tarkoitus Yleiskaava Kaavoitustilanne: Maakuntakaava Asemakaava
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
118-AK1501 SAUVON KUNTA NUMMENPAKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 116 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Suunnittelualue
SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty
Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA PIVENMÄKI III A FORSSAN KAUPUNKI ASEMAKAAVA MAANKÄYTÖN SUUNNITTEU Ote Keskustaajaman yleiskaavasta, kaava-alueen rajaus Alueen ortokuva OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIITE 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II J ASEMAKAAVAN MUUTOS OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 Teema: Forssa Tasot:
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE
KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KIIKOISTEN KUNTA V U O L T E E N T E O L L I S U U S A L U E E N A S E M A K A A V A J A - M U U T O S
KIIKOISTEN KUNTA V U O L T E E N T E O L L I S U U S A L U E E N A S E M A K A A V A J A - M U U T O S OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.3..2012 tark. 19.3.2012, tark. 21.8.2012 SISÄLLYSLUETTELO
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PARAISTEN KAUPUNKI ÅLÖNTIEN LIITTYMÄN ASEMAKAAVAMUUTOS TYÖNUMERO: 20601252 PÄIVÄYS: 11.5.2017, TARK. 29.6.2017 1 (7) S w e co Y m p ä r is t ö O y Ilmalanportti 2,
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS LÄMPÖKESKUS
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS LÄMPÖKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.1.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutoksen / Lämpökeskus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
Kaukjärven teollisuusalueen asemakaava
Aluerajaus kunnanhallitus 25.8.2008 täydennetty 12.1.2009 Tammelan kunnan kaavoitus Tekninen osasto 12.1.2009 ei mittakaavassa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Hakkapeliitantie 2, 31300 Tammela,
RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan
Kaukjärven teollisuusalueen asemakaava
Aluerajaus kunnanhallitus 25.8.2008 täydennetty 12.1.2009 (luonnos) täydenntty 30.11.2009 (ehdotus) Tammelan kunnan kaavoitus Tekninen osasto 30.11.2009 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS HAKAPOLKU
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS HAKAPOLKU LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutoksen / Hakapolku osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2013
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6.2012
Hausjärvi Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2011, tarkistettu 13.6. Asemakaava ja asemakaavan muutos Oitti, Manassenpelto Asemakaava-alueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos
Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.11.2014 251 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 7.12.-20.12.2015 ja 11.1.-24.1.2016 päivitetty 25.2.2016 ei mittakaavassa Kohde
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS 1 ALUEEN ORTOKUVA 2011 2 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Keskusta IV F: Keskustan kaupunginosan korttelit
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIVIKOSKENTIE ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan kaavatyön lähtökohdista ja tavoitteista, kaavan vaikutusten arvioinnista,
Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta
sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014
3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:
RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE
KOSKI TL KUNTA RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE Näkymä 10-tieltä itään ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2017 Kosken Tl Ritarin alueen asemakaava / Ritarin alue Osallistumis- ja
ORIMATTILAN KAUPUNKI KYTÖNIITYNTIE, POLTTOAINEEN JAKELUASEMAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA
Hyväksytty 29.5.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KYTÖNIITYNTIE, POLTTOAINEEN JAKELUASEMAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo,
tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti
SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609
KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloite on Kokkolan
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark
EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400
ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 20.3.2002 1 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaavoitettava alue sijaitsee 22.
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS "VINARINTIE 15
KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS "VINARINTIE 15 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kosken Tl Vinarin alueen asemakaavan muutoksen Vinarintie 15 osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 Kohde Asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet Vireilletulo Maakunta-kaava Asemakaava: Aloite: Forssan kaupunki Järvenpää II: Järvenpään
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
IITTI Päiväys 6.6.2016. ETELÄINEN OSA-ALUE/KAIVOMÄEN, KANSANMÄEN JA PENTINMÄEN ALUEET ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA
Orimattilan kaupunki hyväksytty 21.01.2019 Tekninen toimiala HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, Tekninen toimiala
Suunnittelun lähtökohdat, aiemmat suunnitelmat, laaditut ja laadittavat selvitykset
Teuva, Äystön osayleiskaavan tarkistus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 TEUVA ÄYSTÖN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on ÄYSTÖN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ Päiväys 31.10.2016 LAVANMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN