SIUNTIO ABC PIKKALA. ASEMAKAAVA Luonnos
|
|
- Jaakko Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SIUNTIO ABC PIKKALA ASEMAKAAVA Luonnos Vireille tulosta ilmoitettu: Teknisen lautakunnan päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p , sähköp: phartikainen@kolumbus.fi
2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Kaava-alueen sijainti Alueen sijainti on esitetty alla olevassa kuvassa. Degerbyntie Siuntiontie Läntinen Kuninkaantie 1
3 1.2 Kaavan nimi ja tarkoitus Kaavan nimi ABC Pikkala Kaavan tarkoitus ja työn alustavat tavoitteet ABC- Pikkalan alue saatetaan asemakaavan piiriin. Huonokuntoinen huoltoasema/ravintola puretaan ja korvataan vastaavalla uudella, mutta hieman suuremmalla rakennuksella. Polttoaineen jakelukatos säilyy nykytilanteen mukaisena. Alueen käyttö säilyy pääosin nykytilanteen mukaisena. Ranta säilytetään luonnonmukaisena. Alueen liikennejärjestelyt säilyvät pääpiirteissään nykytilanteen mukaisina. Liikenne venemyymälän alueelle hoidetaan rasitteena huoltoaseman kautta. Alueelle osoitetaan liityntäliikenteen pysäköintialue. Alueelta osoitetaan kevyen liikenteen yhteys Störsvikintien risteykseen ja alikulkuvaraus kantatien (Rannikkotie) ali. Alue liitetään keskitettyyn vedenjakelu- ja viemäriverkkoon. 1.3 Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaava-alueen sijainti Kaavan nimi ja tarkoitus Sisällysluettelo TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin vaiheet Asemakaava Korttelialue Ranta Liikenneratkaisu Vesihuolto Toteuttaminen LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Luonnonympäristö Luonnonolot ja maisema Maaperä Pohjavesi Rakennettu ympäristö Väestö ja palvelut Rakennettu ympäristö Liikenne Ympäristön häiriö- ja riskitekijät Rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaismuistot Tekninen huolto Maanomistus Suunnittelutilanne Maakuntakaava
4 3.22 Yleiskaava Asemakaava Rakennusjärjestys Pohjakartta ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan suunnittelun tarve Suunnittelun käynnistäminen Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Vireilletulo Osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt Asemakaavan tavoitteet Maakuntakaava Yleiskaava Työn käynnistysvaiheen tavoitteet ELY-keskuksen asettamia tavoitteita Kevyen liikenteen yhteys keskustasta kantatielle ja edelleen Störsvikiin Tutkitut vaihtoehdot ,51 Kevyen liikenteen alikulku ja bussipysäkit Huoltoasematontin toimivuus yhdellä liittymällä ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavan rakenne ja mitoitus Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Aluevaraukset Korttelialueet Muut alueet Liikenneratkaisu KAAVAN VAIKUTUKSET Yhdyskuntarakenne Luonnonympäristö ja maisema Tekninen huolto Pohjavesi Ympäristön häiriötekijät Sosiaaliset vaikutukset Taloudelliset vaikutukset Kevyen liikenteen yhteyksien tarve ja toteuttaminen Havainnollistaminen
5 2 TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Varuboden Osla (VO) on lähestynyt kuntaa Pickalan ABC aseman uudistamisen asiassa. Nykyinen huoltoasemarakennus on erittäin huonossa kunnossa. VO:n aie on rakentaa ensi vaiheessa uusi, noin 600 m 2 :n kokoinen asema. Uudenmaan ELY-keskus on neuvotteluissa esittänyt, että rakentamisen edellytykset ratkaistaan asemakaavalla. Tekninen lautakunta päätti kaavan vireille tulosta. Vaihtoehtoisia liikennejärjestelyjä koskeva neuvottelu ELY-keskuksen kanssa pidettiin (muistio ). Kaavaluonnos pidetään nähtävänä valmisteluvaiheen kuulemista varten (MRA 30 ).- välisen ajan. Asemakaavaehdotus pidetään MRA 27 :n mukaisesti nähtävänä. Hyväksyminen teknisessä lautakunnassa 2.2 Asemakaava 2.21 Korttelialue Huoltoaseman alue on osoitettu edelleen nykytilanteen mukaiseen käyttöön (LH-1). Olemassa olevan huoltoasemarakennuksen viereen on osoitettu rakennusala uutta vastaavaa, mutta suurempaa rakennusta varten. Rakennusoikeus on 850 kerrosala-m 2, josta ensi vaiheessa on tarkoitus toteuttaa n. 600 kerrosala-m 2. Nykytilanteen mukainen käytetty rakennusoikeus on n. 450 kerrosala-m 2. Vanhat rakennukset puretaan heti uuden rakennuksen valmistumisen jälkeen. Alueelle saa sijoittaa vähittäiskaupan myymälätiloja enintään 250 kerrosala-m 2. Pieni myymälä on myös olemassa olevassa rakennuksessa. Sallittu kerrosluku on puolitoista (1 u ½) siinä tarkoituksessa, että toiseen kerrokseen voidaan sijoittaa toiminnan edellyttämät sosiaali- ja toimistotilat. Uudehkot polttoaineen jakelumittarit ja katos säilyvät nykytilanteen mukaisina. Rakennuspaikalle on kantatieltä kaksi liittymää olemassa olevan tilanteen mukaisesti. Toinen on tarkoitettu rakennuspaikalle ajoa varten ja toinen rakennuspaikalta poistumista varten. Alueelle varataan vähintään 10 autopaikkaa liityntäpysäköinnin käyttöön (kaavamääräys). Rakennuspaikan läpi on osoitettu rasitteena nykytilanteen mukainen ajoyhteys (ajo) viereiselle rakennuspaikalle, jossa toimii venetarvikkeiden myymälä. Korttelin pohjoisreunan näyttävä tammirivi on osoitettu säilytettäväksi (Istutettava / säilytettävä puurivi) Ranta Joen rannan puustoinen alue on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi, jolla ympäristö säilytetään (M/s). Kaavamääräyksen mukaan aluetta on hoidettava niin, että maiseman luonne ei olennaisesti muutu. 4
6 2.23 Liikenneratkaisu Kaavaratkaisun liikennejärjestelyt nojautuvat kaavoitusprosessin aikana laadittuun liikennesuunnitelmaa (SITO OY). Siinä yhteydessä on selvitetty mm.: - Vaihtoehtoiset kevyen liikenteen ratkaisut, joihin liittyy kantatien alittava alikulkutunneli. - Linja-autopysäkkien sijainti ja yhteys niihin. - Kevyen liikenteen yhteys huoltoasemalle. - Kantatien kanavointi ja erkanemiskaistat. - Huoltoaseman rakennuspaikan liikenteen toimivuus. - Huoltoaseman toimivuus yhden liittymän varassa (kohta 4.52). - Kantatien tilavaraustarve. Kevyen liikenteen alikulkupaikaksi on valittu ratkaisu, jossa alikulkutunneli sijaitsee Läntisen kuninkaantien/störsvikintien risteyksen vieressä, sen länsipuolella (vaihtoehto 3, kohta 4.51). Huoltoaseman rakennuspaikalle on kaksi liittymää olemassa olevan tilanteen mukaisesti. Toinen on tarkoitettu rakennuspaikalle ajoa varten ja toinen rakennuspaikalta poistumista varten. Maantien aluevaraus (LT) sisältää ajoradan lisäksi kevyen liikenteen väylien, alikulun sekä linja-autopysäkkien edellyttämän tilan Vesihuolto Alueella on täällä hetkellä pienpuhdistamo, josta puhdistetut jätevedet johdetaan Pikkalanjokeen. Huoltoaseman uudistamisen yhteydessä alue liitetään kunnan keskitettyyn vedenjakelu- ja viemäriverkkoon. 2.3 Toteuttaminen Huoltoaseman uusiminen sekä alueen liittäminen keskitettyyn vedenjakelu- ja viemäriverkkoon on tarkoitus toteuttaa heti kaavan laillistumisen jälkeen. Varuboden Oslan aie on rakentaa ensi vaiheessa uusi, noin 600 m 2 :n kokoinen asema. ELY-keskus on ilmoittanut tiejärjestelyjen toteutuksen osalta, että tiesuunnitelma on parempi vaihtoehto kuin kantatien parannussuunnitelma (Anna Yrjölän sähköposti ). ELY-keskus esitti neuvottelussa ja sähköpostiviestissä , että Huoltoaseman rakentaminen täytyy sitoa alikulun toteuttamisen sekä muiden tiejärjestelyiden kanssa yhteen. Huoltoaseman rakentaminen voidaan aloittaa ennen alikulun toteuttamista, kunhan alikulun ja siihen liittyvien kevyen liikenteen järjestelyjen toteuttamisesta on sovittu sitovasti ennen asemakaavan hyväksymistä. Liikenneturvallisuuden kannalta merkittävät toimenpiteet kuten kääntymiskaistan parantaminen ja liittymäturvallisuuden ( toisen tonttiliittymän poisto tai opastuksen parantaminen) parantaminen tulee toteuttaa aseman rakentamisen yhteydessä. Kevyen liikenteen alikulkutunnelin rakentamisesta ei toistaiseksi ole päätöksiä eikä sopimuksia. Maakuntakaavassa ja yleiskaavassa on varauduttu muuttamaan nykyinen kantatie moottoriväyläksi. Käytettävissä olevan tiedon perusteella sen toteuttamisen ajankohta on niin kaukana, että käsillä olevan kaavan aluevarauksia ei ole perusteltua tehdä moottoriväylää silmällä pitäen. 3 LÄHTÖKOHDAT 5
7 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.11 Alueen yleiskuvaus Kaavoitettava alue sijaitsee kantatien 51 (Rannikkotie) vieressä. Alueen liikenteellinen sijainti ilmene kohdan 1.1 kartasta. Alueella on huoltoasema, ja sen yhteydessä kahvila-ravintola ja myymälä. Alueen vieressä on veneiden tarvikemyymälä, jolle kuljetaan huoltoaseman rakennuspaikan kautta. Jätevedet on käsitelty huoltoaseman omassa pienpuhdistamossa. Rannikkotie on kantatie (51). Liikennemäärä on n ajoneuvoa/vrk. Liittymäalueen nopeusrajoitus on 60 km/t. Liikenneaseman nykyinen kävijämäärä on noin 600 ajon/vrk. Läntisen Kuninkaantien liikennemäärä on n. 500 ajoneuvoa/vrk. Ilmakuva C:Maanmittauslaitos 3.12 Luonnonympäristö Luonnonolot ja maisema Alue sisältyy laajaan (8500 ha) Degerbyn-Pikkalanjoen-Palojoen kulttuurimaisemaan. (Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, Degerbyn-Pikkalanjoen-Palojoen kulttuurimaisemat, Ympäristöministeriö, Mietintö 66/1992). Alueen arvot nojautuvat vuosisatoja jatkuneen viljelyn ja asutuksen muovaamaan kulttuurimaisemaan sekä vaihteleviin luonnonpiirteisiin, jotka yhdistyvät tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Pikkalanjoki sisältyy Pikkalanjoen Natura 2000 alueeseen. Natura-alueeseen kuuluu Siuntionjoen pääuoman ja kuuden sivujoen vesialueita, joilla suojelutavoitteet on tarkoitus toteuttaa vesilain nojalla. Siuntionjoki on luonnontilaisimpina säilyneitä jokivesistöjä Uudellamaalla. Se on ainoa ympäristöministeriön asettaman Vesistöjen erityissuojelutyöryhmän ehdottama erityissuojeltava jokivesistö Uudellamaalla. Natura-alue on erittäin tärkeä sekä luontotyyppien että lajien suojelun kannalta. Joki on yksi harvoista Uudenmaan joista, joissa vielä on jäljellä luontaisesti lisääntyvä alkuperäinen meritaimenkanta. Meritaimenen alkuperäiskannat on Suomessa luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. 6
8 Tarkemmin: FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Siuntionjoki%285965%29 Alue on rakennettua ympäristöä. Suunniteltu uusi rakennus sijoittuu pysäköintialueena käytetylle alueelle. Ranta-alue on puustoinen (kohdan 3.11 ilmakuva). Huoltoaseman koilliskulmassa on näyttävä tammirivi. Ranta-alueeella kasvaa nuoria harmaaleppiä, koivuja ja haapoja. Rannassa on tervaleppiä Maaperä Huoltoaseman alue on savikkoa. Risteysalueen tienoolle on tehty pohjatutkimus ja pohjaveden korkeustasoa koskeva selvitys. Selvitys on laadittu alikulkutunnelin sijainnin suunnittelua varten Pohjavesi Alue ei ole vedenhankinnan kannalta tärkeää pohjavesialuetta. Risteysalueen tienoolle on tehty pohjaveden korkeustasoa koskeva selvitys. 7
9 3.13 Rakennettu ympäristö Väestö ja palvelut Väestö ja alueen palvelut Läheisyydessä ei ole asutusta. Alueella on huoltoasema, ja sen yhteydessä kahvila-ravintola ja myymälä. Alueen vieressä on veneiden tarvikemyymälä. Seudun palvelurakenne Länsi-Uudenmaan kaupallisista palveluista on selvitys vuodelta 2008 (Länsi-Uudenmaan kauppapalvelut, Tuomas Santasalo Ky, ): Länsi-Uudenmaan palvelurakenne v Siuntion keskustaajaman palvelut v (Tuomas Santasalo KY) ABC Pikkalan nykyinen myymälä sekä suunniteltu uusi myymälä tukeutuvat kantatien liikenteeseen. Huoltoaseman pieni myymälä ei ole eikä jatkossakaan ole vaihtoehtoa Siuntion ja Kirkkonummen taajamien päivittäistavarapalveluille. 8
10 Störsvikissä (etäisyys 3 km) ei ole kaupallisia palveluita. Kunnan eteläosan asukkaat hakevat kaupalliset palvelut pääosin Siuntion keskustaajamasta tai Kirkkonummelta, koska ABC- Pikkalan myymälä ei täytä päivittäistavarakaupan vaatimustasoa ja etäisyys edellyttää auton käyttöä. Etäisyys kaupallisiin palveluihin: Siuntion keskustaajama 6 km, Kirkkonummi 9 km Rakennettu ympäristö Alueella on huoltoasema, ja sen yhteydessä kahvila-ravintola ja myymälä. Alueen vieressä on veneiden tarvikemyymälä, jolle kuljetaan huoltoaseman rakennuspaikan kautta. Huoltoasema 9
11 Alueen vieressä on veneiden tarvikemyymälä Liikenne Rannikkotie on kantatie. Liikennemäärä on n ajoneuvoa/vrk. Liittymäalueen nopeusrajoitus on 60 km/t. Liikenneaseman nykyinen kävijämäärä on noin 600 ajon/vrk. Störsvikin suuntaan on kevyen liikenteen väylä. Läntinen Kuninkaantie toimii luonteva kevyen liikenteen yhteytenä keskustaajaman suuntaan. Siitä puuttuu kevyen liikenteen väylä, mutta tien liikennemäärä on vain n. 500 ajoneuvoa/vrk. Kaavaratkaisun liikennejärjestelyt nojautuvat kaavoitusprosessin aikana laadittuun liikennesuunnitelmaa (SITO OY). Siinä yhteydessä on selvitetty mm.: - Vaihtoehtoiset kevyen liikenteen ratkaisut, joihin liittyy kantatien alittava alikulkutunneli. - Linja-autopysäkkien sijainti ja yhteys niihin. - Kevyen liikenteen yhteys huoltoasemalle. - Kantatien kanavointi ja erkanemiskaistat. - Huoltoaseman rakennuspaikan liikenteen toimivuus. - Huoltoaseman toimivuus yhden liittymän varassa (kohta 4.52). - Kantatien tilavaraustarve. Störsvikintien risteys Ympäristön häiriö- ja riskitekijät Alue on kantatien melualuetta. 10
12 3.135 Rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaismuistot Alue sijaitsee Pikkalan kartanon valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä (RKY). Pikkalan kartano sijaitsee kaava-alueen alueen läheisyydessä joen itäpuolella. Pikkalan kartanon maisema, joka on muotoutunut vuosisatojen aikana liikenteellisesti edulliselle paikalle merenlahdelle ja Pikkalanjoen suulle, on perusrakenteeltaan läntiselle Uudellemaalle tyypillinen. Kartanon klassistiseen sommitelmaan kuuluvat päärakennus sekä piha-alueen muotopuutarha, Pikkalanjokeen ulottuva puisto sekä mereen päättyvä näkymäperspektiivi. Kartanon alueella on säilynyt merkkejä monipuolisista historian tapahtumista aina keskiajalta toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Pikkalan kartanomaisema sijaitsee Pikkalanlahden merenpohjukassa. Viljelymaiseman halkaisee Pikkalanjoki, jota reunustava tervaleppien tiivis rivistö muodostaa vehmaan jokimaiseman. Joen itäpuolella on samannimisen entisen kylän autioitunut kylätontti, jolla myös kartano on sijainnut ennen 1660-lukua. Maisemaa rajaa pohjoisessa valtatie 51. Tarkemmin:, Alueella ei ole tiedossa muinaismuistoja Tekninen huolto Alueella on pienpuhdistamo, josta puhdistetut jätevedet johdetaan Pikkalanjokeen. Huoltoaseman uudistamisen yhteydessä alue liitetään keskitettyyn vedenjakelu- ja viemäriverkkoon Maanomistus Huoltoaseman alueen ja rannan M/s-alueen omistaa Varuboden Osla. 11
13 Maanomistusyksiköt 3.2 Suunnittelutilanne 3.21 Maakuntakaava Maakuntakaava ei ole voimassa käsillä olevalla alueella, jossa on voimassa yleiskaava. Ote maakuntakaavojen yhdistelmästä Maakuntakaavojen yhdistelmä 12
14 3.22 Yleiskaava Oikeusvaikutteinen yleiskaava on vahvistettu.. Yleiskaavassa liikenneaseman ja venemyymälän alue on osoitettu teollisuusalueeksi (T). Ranta on osoitettu maatalousalueeksi, jossa ympäristö säilytetään (MT/s). Störsvikintien risteysalueella on aluevaraus työpaikka-aluetta (TP/s) ja palvelualuetta (P/s) varten. Nykyinen kantatie varaudutaan muuttamaan moottoritieksi, jolle on rinnakkaistievaraus käsillä olevan kaavamuutosalueen pohjoispuolella. Läntisen kuninkaantien linjaus on suunniteltu uuteen paikkaan olemassa olevan tien länsipuolelle 3.23 Asemakaava Alueella ei ole asemakaavaa. Sunnanvikin asemakaava on n. 1,5 km:n etäisyydellä Siuntiontien risteyksessä Rakennusjärjestys Kunnan rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa Pohjakartta Pohjakartta on laadittu v ja hyväksytty. 13
15 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Varuboden Osla (VO) on lähestynyt kuntaa Pickalan ABC aseman uudistamisen asiassa. Nykyinen huoltoasemarakennus on erittäin huonossa kunnossa. VO:n aie on rakentaa ensi vaiheessa uusi, noin 600 m 2 :n kokoinen asema. Uudenmaan ELY-keskus on neuvotteluissa esittänyt, että rakentamisen edellytykset ratkaistaan asemakaavalla. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen Tekninen lautakunta päätti kaavan vireille tulosta. 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö 4.31 Osalliset Osallisia ovat alueen omistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin laadittava kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ) Vireilletulo Tekninen lautakunta päätti kaavan vireille tulosta Osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt Varuboden Osla (VO) on lähestynyt kuntaa Pickalan ABC aseman uudistamisen asiassa. Nykyinen huoltoasemarakennus on erittäin huonossa kunnossa. VO:n aie on rakentaa ensi vaiheessa uusi, noin 600 m 2 :n kokoinen asema. Vaihtoehtoisia liikennejärjestelyjä koskeva neuvottelu ELY-keskuksen kanssa pidettiin (muistio ). Kaavaluonnos pidetään nähtävänä valmisteluvaiheen kuulemista varten (MRA 30 ).- välisen ajan. Asemakaavaehdotus pidetään MRA 27 :n mukaisesti nähtävänä. Hyväksyminen teknisessä lautakunnassa 4.4 Asemakaavan tavoitteet 4.41 Maakuntakaava Maakuntakaavassa (kohta 3.21) huoltoaseman alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. Ranta on osoitettu merkinnällä: Kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeä alue. Nykyinen kantatie 51 on osoitettu merkinnällä: Moottoriväylä. 14
16 Maakuntakaava ei ole voimassa käsillä olevalla alueella, jossa on voimassa yleiskaava Yleiskaava Yleiskaavassa (kohta 3.22) liikenneaseman ja venemyymälän alue on osoitettu teollisuusalueeksi (T). Ranta on osoitettu maatalousalueeksi, jossa ympäristö säilytetään (MT/s). Störsvikintien risteysalueella on aluevaraus työpaikka-aluetta (TP/s) ja palvelualuetta (P/s) varten. Nykyinen kantatie varaudutaan muuttamaan moottoritieksi, jolle on rinnakkaistievaraus käsillä olevan kaavamuutosalueen pohjoispuolella Työn käynnistysvaiheen tavoitteet Työn käynnistysvaiheessa (OAS) kaavoitukselle asetettiin seuraavat tavoitteet: ABC- Pikkalan alue saatetaan asemakaavan piiriin. Huonokuntoinen huoltoasema/ravintola puretaan ja korvataan vastaavalla uudella, mutta hieman suuremmalla rakennuksella. Polttoaineen jakelukatos säilyy nykytilanteen mukaisena. Alueen käyttö säilyy pääosin nykytilanteen mukaisena. Ranta säilytetään luonnonmukaisena. Alueen liikennejärjestelyt säilyvät pääpiirteissään nykytilanteen mukaisina. Liikenne venemyymälän alueelle hoidetaan rasitteena huoltoaseman kautta. Alueelle osoitetaan liityntäliikenteen pysäköintialue. Alueelta osoitetaan kevyen liikenteen yhteys Störsvikintien risteykseen ja alikulkuvaraus kantatien (Rannikkotie) ali. Alue liitetään keskitettyyn vedenjakelu- ja viemäriverkkoon ELY-keskuksen asettamia tavoitteita ELY-keskuksen ja kunnan välisissä neuvotteluissa ja ELY- keskus on esittänyt mm. seuraavaa: Kaavassa osoitetaan huoltoaseman pysäköintialueen laajennuksesta paikkaa liityntäpysäköinnin käyttöön. Kaavassa huoltoasemalle tulee esittää myös kevyen liikenteen yhteydet. Esim. Störsvikin asukkaat käyttävät huoltoaseman palveluja jo nykyisellään. Kevyen liikenteen yhteydet puuttuvat. Tarvittavien yhteyksien järjestäminen on edellytys toiminnan laajentamiselle. Tarve nousee maankäytöstä, eli kustannukset jäävät kunnan ja mahdollisesti yrittäjän harteille. Kevyen liikenteen osalta riittävät yhteydet voisivat tarkoittaa kevyen liikenteen väylää kt. 51 varteen ja kevyen liikenteen alikulkua Störsvikin liittymän yhteyteen. Huoltoaseman rakentaminen täytyy sitoa alikulun toteuttamisen sekä muiden tiejärjestelyiden kanssa yhteen. Huoltoaseman rakentaminen voidaan aloittaa ennen alikulun toteuttamista, kunhan alikulun ja siihen liittyvien kevyen liikenteen järjestelyjen toteuttamisesta on sovittu sitovasti ennen asemakaavan hyväksymistä. Liikenneturvallisuuden kannalta merkittävät toimenpiteet kuten kääntymiskaistan parantaminen ja liittymäturvallisuuden ( toisen tonttiliittymän poisto tai opastuksen parantaminen) parantaminen tulee toteuttaa aseman rakentamisen yhteydessä Kevyen liikenteen yhteys keskustasta kantatielle ja edelleen Störsvikiin ELY-keskuksen ja kunnan välisessä neuvottelussa (Siuntion kunnan ajankohtaiset liikenneasiat, muistio ) todettiin mm. seuraavaa: 15
17 Kunnalla toiveet saada kevyen liikenteen väylä mt 115:n varteen Siuntiosta kt 51:lle Hanke ei ole ELY-keskuksen toteuttamisohjelmissa, mutta osa siitä on kuitenkin kevyen liikenteen hankekorissa noin 30 kiireellisimmän hankkeen joukossa. Kevyen liikenteen tarveselvityksessä hanke on esitetty Siuntion keskustasta Degerbyntien (mt 11147) liittymään asti. Hanke on kiireellisyysluokassa: A3, mikä tarkoittaisi sitä että ELY osallistuisi kustannuksiin 20%:lla, kunta 80%:lla Toimenpideselvitys voidaan käynnistää, jos kunta olisi lähdössä mukaan Mikäli kevyen liikenteen väylä halutaan kt 51:lle saakka, se vaatii ehdottomasti kevyen liikenteen alikulun/eritasojärjestelyn kt 51 ali tai yli. Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Siuntiosta Degerbyntien liittymään ja alikulun toteuttaminen kt 51:lle Störsvikintien yhteyteen loisi kevyen liikenteen yhteyden keskustasta uimarannalle & golfkentälle Läntisen Kuninkaantien kautta. 4.5 Tutkitut vaihtoehdot 4,51 Kevyen liikenteen alikulku ja bussipysäkit Kaavaratkaisun liikennejärjestelyt nojautuvat kaavoitusprosessin aikana laadittuun liikennesuunnitelmaa (SITO OY). Siinä yhteydessä on selvitetty mm.: - Vaihtoehtoiset kevyen liikenteen ratkaisut, joihin liittyy kantatien alittava alikulkutunneli. - Linja-autopysäkkien sijainti ja yhteys niihin. - Kevyen liikenteen yhteys huoltoasemalle. Vaihtoehtoa 1 pidettiin toiminnallisesti parhaana, mutta siitä on luovuttu vaikeiden pohjavesiolosuhteiden perusteella (mm. pumppaamon tarve ja heikot perustamisolosuhteet). Toiseksi parhaana vaihtoehtona pidettiin vaihtoehtoa 3, jonka pohjalta kaava on laadittu. Vaihtoehto 1 16
18 Vaihtoehto 2 Vaihtoehto Huoltoasematontin toimivuus yhdellä liittymällä Kaavaratkaisun liikennejärjestelyt nojautuvat kaavoitusprosessin aikana laadittuun liikennesuunnitelmaa (SITO OY). Siinä yhteydessä on selvitetty mm. huoltoaseman toimivuus yhden liittymän varassa. Vertailu (SITO OY) osoittaa, että yhden liittymän ratkaisussa ajo moduuli- ja polttoainerekalla on todella hankalaa. Ratkaisuun liittyy myös muita ongelmia. Tutkitut vaihtoehdot: 17
19 Vaihtoehto 0+ (nykytilanteen mukaisesti kaksi liittymää), johon kaava nojautuu Tutkitut yhden liittymän mallit 18
20 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne ja mitoitus Alueen pinta-ala on 4,7 ha. Huoltoasema-alueen käyttö ja sen liikennejärjestelyt säilyvät pääpiirteissään nykytilanteen mukaisina. Liikenne venemyymälän alueelle hoidetaan edelleen huoltoaseman kautta. Kaavassa varaudutaan kevyen liikenteen alikulkutunneliin kantatien ali sekä kevyen liikenteen yhteyksiin huoltoasemalle ja bussipysäkeille. Kevyen liikenteen alikulkupaikaksi on valittu ratkaisu, jossa alikulkutunneli sijaitsee Läntisen Kuninkaantien/Störsvikintien risteyksen vieressä. 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Vanhan huoltoaseman korvaaminen uudella vastaavalla, mutta hieman suuremmalla rakennuksella ei ole maiseman tai luonnonolojen kannalta merkittävä muutos. Uuden rakennuksen sijoittumista maisemaan havainnollistetaan vielä kaavoitustyön aikana. Kevyen liikenteen järjestelyjen vaikutus maisemaan selvitetään vielä kaavoitustyön aikana. Ratkaisu tukeutuu maisemassa metsäiseen mäkeen. Alueen saattaminen keskitetyn viemäröinnin piiriin edistää Pikkalanjoen (Siuntionjoen) suojelua ja vesistöä koskevan Nataura 2000 alueen tavoitteiden (kohta 3.121) toteuttamista. 5.3 Aluevaraukset 5.31 Korttelialueet Huoltoaseman alue on osoitettu edelleen nykytilanteen mukaiseen käyttöön (LH-1). Olemassa olevan huoltoasemarakennuksen viereen on osoitettu rakennusala uutta vastaavaa, mutta suurempaa rakennusta varten. Rakennusoikeus on 850 kerrosala-m 2, josta ensi vaiheessa on tarkoitus toteuttaa n. 600 kerrosala-m 2. Nykytilanteen mukainen käytetty rakennusoikeus on n. 450 kerrosala-m 2. Vanhat rakennukset puretaan heti uuden rakennuksen valmistumisen jälkeen. Alueelle saa sijoittaa vähittäiskaupan myymälätiloja enintään 250 kerrosala-m 2. Pieni myymälä on myös olemassa olevassa rakennuksessa. Sallittu kerrosluku on puolitoista (1 u ½) siinä tarkoituksessa, että toiseen kerrokseen voidaan sijoittaa toiminnan edellyttämät sosiaali- ja toimistotilat. Uudehkot polttoaineen jakelumittarit ja katos säilyvät nykytilanteen mukaisina. Rakennuspaikalle on kantatieltä kaksi liittymää olemassa olevan tilanteen mukaisesti. Toinen on tarkoitettu rakennuspaikalle ajoa varten ja toinen rakennuspaikalta poistumista varten. Alueelle varataan vähintään 10 autopaikkaa liityntäpysäköinnin käyttöön (kaavamääräys). Rakennuspaikan läpi on osoitettu rasitteena nykytilanteen mukainen ajoyhteys (ajo) viereiselle rakennuspaikalle, jossa toimii venetarvikkeiden myymälä. Korttelin pohjoisreunan näyttävä tammirivi on osoitettu säilytettäväksi (Istutettava / säilytettävä puurivi). 19
21 5.32 Muut alueet Maa- ja metsätalousalueet Joen rannan puustoinen alue on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi, jolla ympäristö säilytetään (M/s). Kaavamääräyksen mukaan aluetta on hoidettava niin, että maiseman luonne ei olennaisesti muutu. 5.4 Liikenneratkaisu Maantien aluevaraus (LT) sisältää ajoradan lisäksi kevyen liikenteen väylien, alikulun sekä linja-autopysäkkien edellyttämän tilan. Kevyen liikenteen alikulkupaikaksi (a) on valittu ratkaisu, jossa alikulkutunneli sijaitsee Läntisen Kuninkaantien/Störsvikintien risteyksen vieressä, sen länsipuolella. Huoltoaseman rakennuspaikalle on kaksi liittymää olemassa olevan tilanteen mukaisesti. Toinen on tarkoitettu rakennuspaikalle ajoa varten ja toinen rakennuspaikalta poistumista varten. 6 KAAVAN VAIKUTUKSET 6.1 Yhdyskuntarakenne Kaava mahdollistaa vanhan huoltoaseman korvaamisen uudella vastaavalla, mutta hieman suuremmalla rakennuksella. Ratkaisulla ei ole merkitystä yhdyskuntarakenteen kannalta. Tieverkko säilyy nykytilanteen mukaisena. Kaavalla varaudutaan kantatien alittavaan kevyen liikenteen alikulkutunneliin. Ratkaisu luo edellytykset kehittää kevyen liikenteen yhteys Keskustaajaman ja Störsvikin välille Läntisen Kuninkaantien kautta. Turvallinen yhteys edellyttää vielä kevyen liikenteen väylän rakentamista keskustaajamasta ainakin Läntisen Kuninkaantien liittymään. Sen toteuttamisesta ei ole päätöksiä (kohta 4.45). 6.2 Luonnonympäristö ja maisema Uusi huoltoasemarakennus sijoittuu pysäköintialueena käytetylle alueelle. Piha-alueet ja pysäköintialueet sijoittuvat huoltoasemakäytössä jo olevalle alueelle. Korttelin pohjoisreunan näyttävä tammirivi on osoitettu säilytettäväksi (Istutettava / säilytettävä puurivi). Joen rannan puustoinen alue on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi, jolla ympäristö säilytetään (M/s). Kaavamääräyksen mukaan aluetta on hoidettava niin, että maiseman luonne ei olennaisesti muutu. Huoltoaseman uusimisella ei ole nähtävissä oleellista vaikutusta valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen (kohta 3.121) tai valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön (kohta 3.135). Huoltoasemarakennuksen sijaintia maisemassa havainnollistetaan vielä kaavoitustyön aikana laadittavalla valokuvasovitteella. 20
22 Kaava ilmakuvalla Alueen saattaminen keskitetyn viemäröinnin piiriin edistää Pikkalanjoen (Siuntionjoen) suojelua ja vesistöä koskevan Nataura 2000 alueen tavoitteiden (kohta 3.121) toteuttamista. 6.3 Tekninen huolto Alueella on pienpuhdistamo, josta puhdistetut jätevedet johdetaan Pikkalanjokeen. Huoltoaseman uudistamisen yhteydessä alue liitetään keskitettyyn vedenjakelu- ja viemäriverkkoon. 6.4 Pohjavesi Alue ei ole vedenhankinnan kannalta tärkeää pohjavesialuetta. Risteysalueen tienoolle on tehty pohjaveden korkeustasoa koskeva selvitys. 6.5 Ympäristön häiriötekijät Alue on kantatien melualuetta. Alueelle ei sijoitu sellaista toimintaa, joka olisi ristiriidassa kantatien meluhaitan kanssa. 6.6 Sosiaaliset vaikutukset Huoltoaseman uusimisella ei ole erityisiä sosiaalisia vaikutuksia. 6.7 Taloudelliset vaikutukset Kaavan toteuttaminen merkitsee merkittäviä taloudellisia investointeja: Kevyen liikenteen alikulku; Bussipysäkkien uudelleen järjestely ja kulkuyhteys niihin; Huoltoaseman liittymien uudistaminen ja huoltoasemalle tulevan erkanemiskaistan rakentaminen; Kevyen liikenteen yhteys alikulkutunnelista huoltoasemalle. 21
23 Alikulun toteuttaminen tuo kunnalle huomattavia säästöjä sen johdosta, että turvattoman koulutien aiheuttamia koululaiskuljetuksia voidaan vähentää. Kaavan kustannusvaikutuksia täsmennetään vielä kaavoitustyön aikana. 6.8 Kevyen liikenteen yhteyksien tarve ja toteuttaminen Huoltoasemalla asiointi nojautuu kantatien ajoneuvoliikenteeseen. Tämänhetkinen tankkausten lukumäärä on n. 200 tankkausta vuorokaudessa (tilanne ). Huoltoaseman pitäjän havaintojen perusteella muu kuin autolla tapahtuva asiointi huoltoasemalle on enintään muutama asiakas vuorokaudessa. Huoltoasema sijaitsee asutukseen nähden syrjässä, minkä perusteella kevytliikenteeseen nojautuvan asioinnin oleelliseen kasvuun ei ole edellytyksiä. Huoltoasemalla tai sen uudistamisella ei ole sanottavaa vaikutusta alikulkutunnelin tarpeellisuuteen. ELY-keskus on neuvotteluissa ja esittänyt mm. seuraavaa: Kaavassa huoltoasemalle tulee esittää myös kevyen liikenteen yhteydet. Esim. Störsvikin asukkaat käyttävät huoltoaseman palveluja jo nykyisellään. Kevyen liikenteen yhteydet puuttuvat. Tarvittavien yhteyksien järjestäminen on edellytys toiminnan laajentamiselle. Tarve nousee maankäytöstä, eli kustannukset jäävät kunnan ja mahdollisesti yrittäjän harteille. Huoltoaseman rakentaminen täytyy sitoa alikulun toteuttamisen sekä muiden tiejärjestelyiden kanssa yhteen. Huoltoaseman rakentaminen voidaan aloittaa ennen alikulun toteuttamista, kunhan alikulun ja siihen liittyvien kevyen liikenteen järjestelyjen toteuttamisesta on sovittu sitovasti ennen asemakaavan hyväksymistä. Liikenneturvallisuuden kannalta merkittävät toimenpiteet kuten kääntymiskaistan parantaminen ja liittymäturvallisuuden ( toisen tonttiliittymän poisto tai opastuksen parantaminen) parantaminen tulee toteuttaa aseman rakentamisen yhteydessä. Kevyen liikenteen alikulkutunnelin rakentamisesta ei toistaiseksi ole päätöksiä eikä sopimuksia. Käytettävissä olevan tiedon nojalla alikulun tarve perustuu siihen, että valtakunnallisen pääväylä (kantatie 51) jakaa kunnan kahteen osaan. Näiden välinen kevyen liikenteen yhteys on turvaton. Sen seurauksena koululaisia joudutaan kuljettamaan enemmän kuin tarve vaatii. Alikulun tarve ei perustu huoltoaseman maankäyttöön (vertaa kohtaan 4.44). 7. Havainnollistaminen Kohdan 4.52 Vaihtoehto 0+ havainnollistaa huolto-aseman maankäyttöä. Tieverkon ja kevyen liikenteen verkon toiminnallista rakennetta havainnollistaa kohdan 4.51 Vaihtoehto3. Helsingissä KARTTAAKO OY Pertti Hartikainen dipl. ins. Liitteet 1. Seurantalomake 22
24 Liite 1 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 755 Siuntio Täyttämispvm Kaavan nimi ABC Pikkala Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 4,7119 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] 4,7119 Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 4, , ,02 4, L yhteensä 4, , ,02 4, M yhteensä 0,2055 4,4 0,2055 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 4, , ,02 4, L yhteensä 4, , ,02 4, LT 3, ,1 3,6526 LH 0, , ,10 0, M yhteensä 0,2055 4,4 0,2055 M 0, ,0 0,2055
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO / SUNNANVIK ASEMAKAAVA ABC PIKKALA Päiväys 10.6.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
SIUNTIO ABC PIKKALA ASEMAKAAVA
SIUNTIO ABC PIKKALA ASEMAKAAVA 15.10.2014 Vireille tulosta ilmoitettu: Teknisen lautakunnan päätös 29.4.2014 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 21.8.-3.9.2014 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty Pertti Hartikainen
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS
SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 12.6.2014 Vireille tulosta ilmoitettu: Tekninen lautakunta 26.2.2014. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520
PORNAINEN KAAVASELOSTUS KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Päiväys 31.8.2011. Vireille tulosta ilmoitettu:. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014
LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS
LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 24.1.2011 Vireille tulo: Teknisen lautakunnan päätös 4.1.2011 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 )... Hyväksytty valtuustossa...
LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 2.9.2016 Vireille tulosta ilmoitettu:. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa Pertti Hartikainen
ASKOLA. MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos. Helsinki 13.10.2011.
ASKOLA MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos Helsinki 13.10.2011. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 email: phartikainen@kolumbus.fi Vireille
SIUNTIO KARLSÅKER ASEMAKAAVA
SIUNTIO KARLSÅKER ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 24.4.2013 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 11.6.2012 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 25.2. -12.3.2013 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) - Hyväksytty kunnanvaltuustossa
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä
118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
RINNEKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS
PUKKILA RINNEKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 2.12.2009 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 11.5.2009 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 18.5-16.6.2009 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) 31.8-29.9.2009 Hyväksytty
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI
E27462 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN JA KURENALAN ETELÄISEN OSAN ASEMAKAAVOJEN MUUTOS JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LUUMÄKI TAAVETTI KAAVASELOSTUS MARTTILANTIE-KAUPPAKATU-TAAVETINTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS
LUUMÄKI TAAVETTI MARTTILANTIE-KAUPPAKATU-TAAVETINTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 14.3.2016 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 19.10.2015 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 5.2. 7.3.2016 Ehdotus
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI
1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi
A-2704 Asemakaavan muutos 1.6.2017 Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi Selostus A-2704 2 (7) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360
NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy
107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2
ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.
Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360
Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
Maantiealue VT 12 ja Sorvantien risteys ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 6. kaupunginosan tie- ja puistoaluetta kiinteistöistä 536-895-2-8, 536-425-5-202, 536-409-1-9
LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 23.3.2017 Korjattu 16.5.2018 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 email: phartikainen@kolumbus.fi
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista
MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.
Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä
SIUNTIO PALOASEMA ASEMAKAAVA
SIUNTIO PALOASEMA ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 2.3.2018 Vireille tulosta ilmoitettu: Kaavoituskatsaus 2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 27.11.2017-5.1.2018 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty valtuustossa
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.
SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun
VAKKOLAN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
ASKOLA VAKKOLAN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 21.2.2011 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3 p. 09-1481943, 0400-425390 email: phartikainen@kolumbus.fi Kunnanhallitus
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54
107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 14.10.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (16) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
RIMMINKANKAAN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS
TYÖNUMERO: E26942 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS 2.5.2014 päivämääriä lisätty 28.5.2014 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Kaavatyön käynnistäminen,
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
KAUSALAN ETELÄINEN OSA-ALUE
713/10.02.03/2016 140/10.02.03/2017 Ehdotus nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KAUSALAN ETELÄINEN OSA-ALUE Kaivomäki, Kansanmäki ja Pentinmäki ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN 3.3.2017 Vireille
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. (06) 4191 334, 044-4191 334 fax (06) 4191 311
ILMAJOKI NIEMELÄN ALUE Asemakaavan muutos Ahonkylän kunnanosa kortteli 14 LÄHTÖTIEDOT 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Ilmajoki Kunnanosa: Ahonkylä Kaava-alue: Niemelän alue Korttelit:
SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos
SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön
IITTI KANSANTALO ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAUSALA
IITTI KAUSALA KANSANTALO ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 6.5.2014. Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 21.2.2011 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ). Hyväksytty kunnanvaltuustossa
HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ
Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.
KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki
KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS
107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
199 HYÖKÄNNUMMI / OHKOLANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000
2 MÄNTSÄLÄ 199 HYÖKÄNNUMMI / OHKOLANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä toukokuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa.
KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
311-RAK1716 NAANTALIN KAUPUNKI KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 18.5.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (11) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ TEHTAANKUJA ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen
KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY
20.6.2017 KAAVASELOSTUS SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo Sisällysluettelo Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Perustiedot 1.2
MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8
MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA
Asemakaavan selostus
Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Päiväys 13.5.2015 LUUMÄKI /TAAVETTI LINNALANTIE- UKKO-PEKANKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osia Linnalantiestä ja Marttilantiestä
YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)
SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KUUSIKALLION ALUE Täydennetty
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 61 Valtuusto 24.4.2018 8 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 1.12.2017. Täydennetty 26.2.2018 Vireille tulosta ilmoitettu
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205
132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.
IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KUUSIKALLION ALUE / /2017 Tela
118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 26.9.2017. Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi Tila: Rantala 1:156, kylä 428 KAAVASELOSTUS Luonnos Helsinki 20.3.2015 Vireille tulo: KH:n päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ) Hyväksytty
Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467
Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.
ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO
LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.
LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12010 19.09.2010 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot MERIKARVIA,
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi
A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334
Ilmajoki Asemakaavan muutos ja kumoaminen 2014 Antila-Paalutien alue Kaavaselostus 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Kunnanosa: Alue: Korttelit: Kaava: Ilmajoki Siltalan kunnanosa Antila-Paalutien
OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD
HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63
Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.
S i s ä l l y s l u e t t e l o
S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 18.2.2016 ASEMAKAAVA Asemakaava koskee Kankaanpään kaupungin 12. kaupunginosan (Jyllinmäki) tilaa Kangastus 214-406-1-819. 1. SUUNNITTELUALUE