OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA"

Transkriptio

1 LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun ja Taavetintien välillä Pajatie- Haminantie. Peruskartta havainnollistaa alueen asemaa rakennetussa ympäristössä. 2. Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet Asemakaavan muutoksella muutetaan voimassa olevan asemakaavan mukainen liikennealue (LYT, L) kaduksi. Tiejakson liikenteellisen merkityksen perusteella se kuuluu osoittaa asemakaavassa kaduksi. Kadun ylläpidosta vastaa kunta. Kaavamuutos käsittää Marttilantien, Kauppakadun ja 1

2 Taavetintien alueen välillä Pajatie-Haminantie. Kaavamuutos käsittää pääsääntöisesti sen alueen, joka on lunastettu tiealueeksi. Tiejakson pituus on n. 1,6 km. Voimassa olevassa asemakaavassa lunastettu tiealue on pääsääntöisesti liikennealuetta (LYT, L), mutta joissakin vähäisissä kohdissa lunastettu alue käsittää myös voimassa olevan asemakaavan mukaista korttelialuetta tai muuta aluetta (mm. LR-aluetta). Näissä kohdissa kaavamuutos koskee liikennealueen lisäksi kapeita kaistoja viereisistä kortteli- tai muista alueista. 3. Suunnittelun lähtökohdat ja selvitykset 3.1 Kaavoitustilanne 3.11 Maakuntakaava 3.12 Yleiskaava Maakuntavaltuusto hyväksyi Etelä-Karjalan maakuntakaavan Ympäristöministeriö vahvisti kaavan Maakuntakaava ei ole voimassa käsillä olevalla alueella, koska alueella on voimassa oikeusvaikutteinen yleiskaava. Maakuntakaavassa alue sisältyy seutukeskuksen kehittämisvyöhykkeeseen (sk). Alue on tärkeää pohjavesialuetta (pv). Taavetti-Jurvalan osayleiskaava on hyväksytty valtuustossa Kaavamuutoksen tarkoittava tiejakson toiminnallinen luokka on yhdystie/kokoojakatu. Tie viereen on osoitettu kevyen liikenteen reitti. 2

3 3.13 Asemakaava Ote voimassa oleva asemakaava, pohjoisosa Ote voimassa oleva asemakaava, eteläosa Ympäristön värilliset alueiden asemakaava on hiljattain uudistettu. Kaavamuutosalue on pääsääntöisesti liikennealuetta (LYT, L), mutta joissakin vähäisissä kohdissa kaavamuutos käsittää myös voimassa olevan asemakaavan mukaista korttelialuetta tai muuta aluetta (mm. LR-aluetta). 3.2 Selvitykset 3.21 Luonnonolot Alue on rakennettua tiealuetta, joka käsittää ajoradan ja sen vieressä sijaitsevan kevyen liikenteen väylän. Kaavamuutoksella todetaan olemassa oleva tilanne eikä sen toteuttaminen edellytä muutoksia olevaan tilanteeseen. Kaavamuutoksen ei siten vaikuta luonnonolosuhteisiin Rakennuskanta, kulttuurihistoria ja muinaismuistot. Tiejakson lähiympäristö on pääosin rakennettua pientaloaluetta. Tiejakson ympäristön rakennuskanta muodostaa pääosin vaalimisen arvoisen kokonaisuuden, joka kuvastaa hyvin Taavetin historiallista kehitystä. Kaavamuutos ei vaikuta rakennettuun ympäristöön. Muinaisjäännösten osalta tukeudutaan museoviraston selvityksiin. Muinaisjäännösrekisterin mukaan alueella ei ole tiedossa muinaisjäännöksiä. 3

4 4. Osalliset Osallisia ovat alueen omistaja sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin laadittava kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Osallisia ovat ennen muuta: Maanomistajat ja asukkaat: Alueen asukkaat ja maanomistajat Alueella toimivat elinkeinon harjoittajat Kunnan viranomaiset: Luumäen hallintokunnat Muut viranomaiset: Kaakkois- Suomen ELY- keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan museo Museovirasto Alueen toimijat: Lämpölaitos Vesi- ja viemärilaitos Sähkölaitos Puhelinlaitos 5. Selvitettävät vaikutukset Kaavan vaikutuksia arvioidaan mm. seuraavien ominaisuuksien osalta 1. Yleiskaava Yleiskaavan huomioonotto 2. Luonnonympäristö ja maisema Suhde luonto- ja maisema-arvoihin Pohjavesialueet 3. Rakennettu kulttuuriympäristö Rakennetun kulttuuriympäristön arvot Muinaismuistot 4. Liikenne Tieverkon toimivuus ja turvallisuus Kevyen liikenteen turvallisuus 5. Ympäristön häiriötekijät Melu 6. Taloudelliset vaikutukset Yhdyskuntatekniikka, tiet 7. Sosiaaliset vaikutukset 6. Osallisten kuuleminen 6.1 Vireille tulo 4

5 Kunnanhallitus päätti asemakaavan vireille tulosta (MRL 63 ja MRA 30 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville yhtä aikaa kaavaluonnoksen kanssa ja pidetään nähtävänä koko kaavoitusprosessin ajan. 6.2 Asemakaavaluonnos Asemakaavaluonnos pidetään MRA 30 :n mukaisesti nähtävänä 14 päivän ajan yhtä aikaa OAS:n kanssa. Tiedottaminen Kuulutus kunnan ilmoitustaululla. Kuulutus kunnan virallisissa ilmoituslehdissä. Osallisilla on mahdollisuus antaa kunnanhallitukselle osoitettu huomautus nähtävänäoloaikana. 6.3 Asemakaavaehdotus Kunnanhallitus asettaa asemakaavaehdotuksen MRA 27 :n mukaisesti nähtäville 30 päivän ajaksi kunnan ilmoitustaululle. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunto osallisilta viranomaisilta (MRA 28 ). Asemakaavaehdotuksesta tiedotetaan seuraavasti: Kuulutus kunnan ilmoitustaululla. Kuulutus kunnan virallisissa ilmoituslehdissä. MRA 27 :n 4 momentin mukainen kirjallinen ilmoitus toisella paikkakunnalla asuvalle maanomistajille. Osallisilla on mahdollisuus antaa kunnanhallitukselle osoitettu kirjallinen muistutus nähtävänäoloaikana. Kunnanhallitus antaa vastineen mahdollisiin lausuntoihin ja muistutuksiin. 6.4 Hyväksyminen Asemakaava hyväksytään valtuustossa. Osallisella ja kunnan jäsenellä on mahdollisuus valittaa hyväksymispäätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. 7. Aikataulu Hankkeen alustava aikataulu on seuraava: Vireille tuloa koskeva päätös KH:ssa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käsittely kunnanhallituksessa, 1/2016 nähtävillä yhtä aikaa asemakaavaluonnoksen kanssa Asemakaavaluonnos käsittely kunnanhallituksessa, 1/2016 luonnos nähtävillä, 1-2/2016 Asemakaavaehdotus 5

6 käsittely kunnanhallituksessa 3/2016 ehdotus nähtävillä, lausuntojen pyytäminen, 3-4/2016 käsittely kunnanhallituksessa, 5/2016 käsittely valtuustossa 6/ Yhteystiedot Luumäen kunta Tekninen toimisto Linnalantie 33, Taavetti vt. tekninen johtaja Juha Inkilä p , sähköposti: juha.inkila(a)luumaki.fi Kaavan laatija KARTTAAKO OY, Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p ja sähköposti: phartikaine(a)kolumbus.fi Tätä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on saatavissa kunnantoimistolta. 6

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 13.5.2015 LUUMÄKI /TAAVETTI LINNALANTIE- UKKO-PEKANKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osia Linnalantiestä ja Marttilantiestä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI TAAVETTI HALMEENPELTO-VIRASTOTIE-PATTERITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Päiväys 18.4.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 3.4.2018 KOSKEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän länsiosassa Helkamäentin, Pornaistentien ja Vähäjoen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ /JÄRVELÄ Päiväys 3.11.2016 TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ Päiväys 31.10.2016 LAVANMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 6.12.2016, päivitetty 3.5.2019 AMISTON-LUKION ALUEEN ASEMAKAAVAN UUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän keskeisellä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 740/10.02.03/2016 Kaavtmk 13.3.2017 14 IITTI KAUSALA Päiväys 7.3.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN ANTTILANTIE KUUSIKALLIO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ TEHTAANKUJA ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 5.8.2015. IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS MYYRÄNPOLUN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 805/10.02.03/2016 Kaavtmk 13.3.2017 15 Nähtävillä 30.3. - 28.4.2017 IITTI KAUSALA Päiväys 6.3.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS VETERAANITIEN PÄIVÄKOTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN Päiväys 24.11.2016 Asemakaavan muutos KOTOJÄRVENRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI KAUSALA Päiväys 28.11.2013 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS POHJOINEN OSA-ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI Päiväys 6.6.2016. ETELÄINEN OSA-ALUE/KAIVOMÄEN, KANSANMÄEN JA PENTINMÄEN ALUEET ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

LUUMÄKI TAAVETTI KAAVASELOSTUS MARTTILANTIE-KAUPPAKATU-TAAVETINTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS

LUUMÄKI TAAVETTI KAAVASELOSTUS MARTTILANTIE-KAUPPAKATU-TAAVETINTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS LUUMÄKI TAAVETTI MARTTILANTIE-KAUPPAKATU-TAAVETINTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 14.3.2016 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 19.10.2015 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 5.2. 7.3.2016 Ehdotus

Lisätiedot

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A

O S A L L I S T U M I S J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A Päiväys 15.10.2013 PORNAINEN KIRKKOTIE KESKUSTAJAKSOLLA, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS O S A L L I S T U M I S J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A Kirkkotie Kirkkotie 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI/KAUSALA Päiväys 27.2.2017 Päivitetty 30.10.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HARAVAKYLÄN ITÄOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja

Lisätiedot

sekä vaikutusten arvioinnista (MRL 63 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään suunnittelun edetessä tarpeen mukaan.

sekä vaikutusten arvioinnista (MRL 63 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään suunnittelun edetessä tarpeen mukaan. IITTI Päiväys 9.1.2017 KYMIJOKI-MANKALAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA TÄYDENNYS MUUTOS KOSKEE SELKOJÄRVEN-HARAMAAJÄRVEN ALUETTA TÄYDENNYS KOSKEE ARRRAJÄRVEN TIIRINMAAN ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ Päiväys 22.2.2018 JÄRVELÄ Päivitetty 29.4.2018 OPINTIEN ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

AHOLANPELLON, TEILIMÄEN JA HOLSTILAN ALUE

AHOLANPELLON, TEILIMÄEN JA HOLSTILAN ALUE IITTI/ KAUSALA AHOLANPELLON, TEILIMÄEN JA HOLSTILAN ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN Päiväys 12.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis-

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMI-PUSULA NUMMI Päiväys 27.11.2012 OINOLAN KOULUKESKUKSEN YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN, LAAJENTAMINEN JA KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUE Asemakaavan muuttamista,

Lisätiedot

N1 MÄNTSÄLÄNMETSÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

N1 MÄNTSÄLÄNMETSÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma N1 MÄNTSÄLÄNMETSÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.5.2011, Korjattu 31.7.2012, Korjattu 9.6.2014 LOHJAN KAUPUNKI LOJO STAD YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO / SUNNANVIK ASEMAKAAVA ABC PIKKALA Päiväys 10.6.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Päiväys 6.6.2011 Päivitetty 21.11.2013 LUUMÄKI TAAVETTI LUUMÄEN AURINKORANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1.

Päiväys 6.6.2011 Päivitetty 21.11.2013 LUUMÄKI TAAVETTI LUUMÄEN AURINKORANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1. LUUMÄKI TAAVETTI LUUMÄEN AURINKORANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Päiväys 6.6.2011 Päivitetty 21.11.2013 Suunnittelualue sijaitsee Kivijärven rannalla Taavetin

Lisätiedot

Päiväys PYHÄJÄRVEN-LEININSELÄN-URAJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kauramaan osakaskunta

Päiväys PYHÄJÄRVEN-LEININSELÄN-URAJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kauramaan osakaskunta 148/10.02.02/2017 Tela 7.11.2017 97 Nähtävillä 27.11. - 27.12.2017 IITTI Päiväys 1.11.2017 PYHÄJÄRVEN-LEININSELÄN-URAJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kauramaan osakaskunta 142-402-876-1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Päiväys 6.11.2014 IITTI Piilahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Päiväys 6.11.2014 IITTI Piilahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 6.11.2014 IITTI Piilahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMI-PUSULA Päiväys 13.4.2007 Täydennetty 12.12.2007 PUSULA PETSAMON ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. ALUEEN SIJAINTI JA LAAJUUS Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.8.2016 LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS

LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.11.2017 LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMI-PUSULA IKKALA Päiväys 10.12.2008 KESKEISEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUE Asemakaavan laatimista koskeva hanke koskee Ikkalan kylätaajaman keskeistä aluetta.

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI KUNNAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVA Päiväys 11.10.2010 Korjattu 14.1.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

LUUMÄEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN VT6 POHJOISPUOLI TAAVETTI. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LUUMÄEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN VT6 POHJOISPUOLI TAAVETTI. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUUMÄEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN VT6 POHJOISPUOLI TAAVETTI Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.7.2018 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I 25.7.2018 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot