RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
|
|
- Riitta-Liisa Kouki
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta..201_ Kunnannhallitus..201_ Kunnanvaltuusto..201_
2 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaselostus I RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS P24387 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin vaiheet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen toteuttaminen LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Ympäristöselvitys Tekninen huolto Maanomistus Suunnittelutilanne Voimassa oleva maakuntakaava Maakuntakaavan 1. vaihekaava Yleiskaava Asemakaava ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan muutoksen suunnittelun tarve ja tavoitteet Osallistuminen ja yhteistyöosalliset Osalliset Vireille tulo ja nähtävillä olo Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettely Viranomaisyhteistyö ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN KUVAUS Kaavan rakenne Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Aluevaraukset Kaavan vaikutukset Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttaminen Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Vaikutukset maisemaan Taloudelliset vaikutukset Liikenteelliset vaikutukset Sosiaaliset vaikutukset Kaavamerkinnät ja määräykset ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTUS Liitteet... 10
3 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaselostus 1 SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 1.2 Kaava-alueen sijainti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee._.2015 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavan muutos koskee Rantsilan Kirkonkylän asemakaavan liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta sekä asuinaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu maa- ja metsätalousaluetta. Kaava-alue sijaitsee Kirkonkylän keskustassa. 2 TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet 2.2 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos on lähtenyt vireille kunnan aloitteesta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaehdotus ja -selostus ovat olleet nähtävillä.2015 välisen ajan. Kaavaluonnoksesta saatiin lausuntoa. Lausunnot. Kaavaehdotuksesta saatiin lausuntoa. Lausunnot. Asemakaavan muutoksella liike- ja toimistorakennusten korttelialueelle sekä asuinalueelle osoitetaan maa- ja metsätalousaluetta. 2.3 Asemakaavan muutoksen toteuttaminen Asemakaavan muutosta voidaan alkaa toteuttaa välittömästi kaavan saatua lainvoiman. Toteuttamisesta vastaa maanomistaja. 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Kaavoitettava alue sijaitsee Rantsilan Kirkonkylän keskustassa. Kaava-alueen pinta-ala on noin 0,4 ha.
4 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaselostus Ympäristöselvitys Maisema ja luonnonympäristö Kaava-alue on osittain peltoaluetta ja osittain metsää. Alueella ei ole suojelualueita. Kaava-alue kuvattuna etelästä Rakennettu ympäristö ja sen kulttuurihistorialliset arvot Tekninen huolto Maanomistus 3.2 Suunnittelutilanne Kaava-alueella ei ole rakennuksia. Alueen itä- ja eteläpuolella on omakotiasutusta. Rakennuksilla ei ole kulttuurihistoriallisia arvoja. Länsipuolella on ravintola Aarnipirtti. Alue on kunnallisteknisten verkostojen piirissä. Kaava-alue on yksityisomistuksessa. Suunnitelma Hyväksymis-/ vahvistuspäivä Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava Ympäristöministeriö on vahvistanut kaavan ja kaava on tullut lainvoimaiseksi Maakuntakaavan uudistaminen on vireillä. 1. vaihemaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa Maakuntahallitus on päättänyt 2. vaihemaakuntakaavan vireille tulosta Rantsilan yleiskaava Hyväksytty kv vuonna Rakennusjärjestys Voimassa alkaen Pohjakartta hyv Asemakaavan muutoksen pohjakarttana on käytetty numeerista karttaaineistoa. Kartan on hyväksynyt.
5 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaselostus Voimassa oleva maakuntakaava Voimassa olevassa maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueena ja kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeänä alueena. TAAJAMATOIMINTOJEN ALUE Merkinnällä osoitetaan asumisen, palvelujen, teollisuus- ja muiden työpaikkaalueiden ym. taajamatoimintojen sijoittumisalue ja laajentumisalueita. KULTTUURIYMPÄRISTÖN TAI MAISEMAN VAALIMISEN KANNALTA TÄRKEÄ ALUE Merkinnällä osoitetaan maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet ja rakennetut kulttuuriympäristöt. Suunnittelumääräykset: Alueiden suunnittelussa ja käytössä tulee edistää alueiden maisema-, kulttuuri- ja luonnonperintöarvojen säilymistä. Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa on otettava huomioon maisema-alueiden ja rakennettujen kulttuuriympäristöjen kokonaisuudet ja ominaislaatu. Alueiden erityispiirteitä, kuten avoimien peltoalueiden säilymistä arvokkailla maisema-alueilla, tulee vaalia. Kuva 1 Ote voimassa olevasta maakuntakaavan kartasta
6 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaselostus Maakuntakaavan 1. vaihekaava Maakuntakaavan 1. vaihekaavan kartassa suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueena (A). Kuva 2 Ote maakuntakaavan 1. vaihekaavan kartasta
7 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaselostus Yleiskaava Alueella on voimassa Rantsilan yleiskaava, joka on hyväksytty Yleiskaavassa alue on osoitettu lähipalvelujen alueena (PL), jonka kaavamääräyksessä alue varataan yksityisille palveluille. Kaavamuutosalueen itä- ja eteläpuolelle sijoittuu asuinalueita (AP). länsipuolella on huoltoasema-alue (LH). Kuva 3 Ote Rantsilan voimassa olevasta yleiskaavasta
8 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaselostus Asemakaava Nykykaavassa alue on osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi sekä asuinalueeksi. Kuva 4 Ote voimassa olevasta asemakaavasta 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan muutoksen suunnittelun tarve ja tavoitteet laatii asemakaavan muutoksen ja laajennuksen. Kaavakonsulttina projektissa toimii FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n Oulun toimisto. Asemakaavatyön tavoitteena on laatia kaava, joka mahdollistaa sen, että alue voidaan ottaa viljelykäyttöön. 4.2 Osallistuminen ja yhteistyöosalliset Osalliset Kaavahankkeessa osallisia ja sidosryhmiä ovat ainakin seuraavat tahot: Suunnittelualueen ja sen lähialueen maanomistajat Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä asuvat ja työskentelevät ihmiset Kunnan luottamuselimet ja hallintokunnat - tekninen lautakunta Viranomaiset (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ympäristö- ja luonnonvarat- sekä liikennevastuualueet, Pohjois-Pohjanmaan museo) Alueelliset sähkö- ja teleyhtiöt
9 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaselostus Vireille tulo ja nähtävillä olo Kaava oli lautakunnassa Ehdotuksen nähtävillä olosta on julkaistu kuulutus kunnan ilmoitustaululla ja paikallisessa lehdessä sekä kunnan www-sivuilla Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettely Viranomaisyhteistyö Luonnos valmistui toukokuussa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos ja -selostus ovat olleet nähtävillä Kaavaluonnos on ollut nähtävillä Luonnoksesta pyydettiin tarvittavat lausunnot. Luonnosvaiheessa saatiin lausuntoa. Lausunnot aiheuttivat. Kaavaluonnoksesta mielipiteitä. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä Ehdotuksesta pyydettiin tarvittavat lausunnot. Ehdotusvaiheessa saatiin lausuntoa. Lausunnot aiheuttivat. Kaavaehdotuksesta muistutuksia. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskukselta sekä museolta ja alueellisilta sähkö- ja teleyhtiöiltä on pyydetty lausunto kaavahankkeesta.
10 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaselostus 8 5 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne Asemakaavamuutoksessa liike- ja toimistorakennusten korttelialueelle ja asuintontin 3 länsiosalle osoitetaan maa- ja metsätalousaluetta. 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen 5.3 Aluevaraukset 5.4 Kaavan vaikutukset Alue sijoittuu asuinalueiden läheisyyteen. Maaseutumaisen taajamaan sopii myös peltoaluetta. M Maa-ja metsätalousalue. Kaava-alueen pinta-ala on noin 0,4 ha Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttaminen Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Maaseutumaisen taajamaan sopii myös peltoaluetta Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat Kaava ei aiheuta merkittävästi pintavesien heikentymistä alueella. Kaavaalueella ei ole pohjavesialueita. Kaavan myötä ei poistu kulttuuri- ja luonnonperinnön kannalta arvokkaita kohteita. Kaavamuutoksella ei ole vaikutuksia alueen virkistyskäyttöön eikä luonnonvaroihin Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Maaseutumaisen taajamaan sopii myös peltoaluetta Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Vaikutukset maisemaan Taloudelliset vaikutukset Liikenteelliset vaikutukset Uuden kaavan myötä alue muuttuu rakennetusta ympäristöstä viljelykäytössä olevaksi peltoalueeksi Lähimaisemassa ja kaukomaisemassa tapahtuva muutos ei ole merkittävä. Kaavalla ei ole suoria taloudellisia vaikutuksia muille kuin maanomistajalle. Kunnalle ei aiheudu kustannuksia kaavan toteuttamisesta. Kaavamuutoksen myötä liikenne alueella vähenee.
11 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaselostus Sosiaaliset vaikutukset Kaavalla ei heikennetä yleistä virkistyskäyttöä. Kaava ei aiheuta turvallisuuden heikkenemistä alueella. 5.5 Kaavamerkinnät ja määräykset Kaavamääräykset ovat liitteenä olevassa kaavakartassa.
12 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kaavaselostus 10 6 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTUS Asemakaavan muutoksen toteutumista ohjaa asemakaavakartan lisäksi tämä asemakaavaselostus. Alue voidaan toteuttaa välittömästi kaavan saatua lainvoiman. valvoo normaalina viranomaisvalvonnalla alueen jatkosuunnittelua sekä rakentamista. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Oulussa Liitteet 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2. Kaavakartta 3. Seurantalomake Laatinut Tarkastanut Jaakko Isoherranen suunn.päällikkö, arkk. Kai Tolonen aluepäällikkö, arkk. SAFA
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
LisätiedotRANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
LisätiedotPIIPPOLAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 3
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA PIIPPOLAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 3 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 3 TONTTI 7 P27028 6.5.2015
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 510 JA 511
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 510 JA 511 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 510 TONTIT 1-5 JA KORTTELIN 511 TONTTI
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 506 JA 507
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 506 JA 507 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 506 TONTIT 3 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 507
LisätiedotKaavaselostus
4 NIVALAN KAUPUNKI KORTTELIN 309 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 15.5.2012 ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU kortteli 309, TONTIT 2 ja 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN
LisätiedotTEOLLISUUSKYLÄN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI TEOLLISUUSKYLÄN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 316 TONTIT 1 4 JA 6-9 P24387 1.12.2014 Kaavan
LisätiedotHERMANNINRANNAN ASEMAKAAVA
FCG Finnish Consulting Group Oy RAUTALAMMIN KUNTA HERMANNINRANNAN ASEMAKAAVA Kaavaselostus ASEMAKAAVA KOSKEE RAUTALAMMIN KUNNAN TILAA 57:9 JA OSAA TILASTA 57:10. ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 158, TONTTI
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 2
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 2 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 2 TONTTI 1 P30045 9.6.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta
LisätiedotKALLIONTIEN, ASEMATIEN, LEHTOLANTIEN JA PIRTTI- RANNANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI KALLIONTIEN, ASEMATIEN, LEHTOLANTIEN JA PIRTTI- RANNANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KATUJA P28913 1.6.2016 Kaavan
LisätiedotOsmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
LisätiedotKORTTELEIDEN 27 JA 29 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI KORTTELEIDEN 27 JA 29 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIT 27 TONTTI 7 JA 8 SEKÄ KORTTELI 29 TONTIT 1, 2 JA 3 P27721
LisätiedotRanta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.
SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 107
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 107 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELI 107 P29359 21.3.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta
LisätiedotASEMANSEUDUN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN MUU- TOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 46, 47 JA 51
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI ASEMANSEUDUN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN MUU- TOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 46, 47 JA 51 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA JA LAAJENNUKSELLA MUODOSTUU KORTTELI
LisätiedotTEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 208, 209, 212, 213 JA 214
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 208, 209, 212, 213 JA 214 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 208 TONTIT 1 JA 2. P26369
LisätiedotTeollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
LisätiedotRiihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
LisätiedotKORTTELIN 11 TONTIN 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Finnish Consulting Group Oy NIVALAN KAUPUNKI KORTTELIN 11 TONTIN 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELI 11, TONTTI 2 P15713 20.6.2011 Kaavan vireille tulo: Tekninen
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS LIMINGAN SYDÄN
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LIMINGAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS LIMINGAN SYDÄN Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 20 TONTIT 1 3 P29359 12.4.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS LIMINGAN SYDÄN
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LIMINGAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS LIMINGAN SYDÄN Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 20 TONTIT 1 3 P29359 24.11.2016 Kaavan vireille tulo: Kaavatoimikunta..201_
LisätiedotAsemakaavan muutos, kortteli 615
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI Asemakaavan muutos, kortteli 615 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.10.2012 P195-P19523 Kaavaselostus
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotKotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo
LisätiedotUuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337 Kaavaselostus, ehdotus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 11.12.2012
LisätiedotKirkonkylän asemakaavan laajennus
TUUSNIEMI Kirkonkylän asemakaavan laajennus Kaavaselostus HYVÄKSYTTY: KVAL pp.kk.2017 xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus 1 (10) Savolainen Lilian 8.9.2017 Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT...
LisätiedotJUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
LisätiedotHALPA-HALLIN KORTTELIN 116 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI HALPA-HALLIN KORTTELIN 116 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 116 TONTTI 1 JA KORTTELI 119 TONTIT 1 JA 6 P21502
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
LisätiedotKIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
LisätiedotKIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
LisätiedotTEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-
LisätiedotUuden golf-clubin asemakaava, kortteli 294 asia: 188/2013
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 294 asia: 188/2013 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT.. FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25.8.2014 P195-P19523
LisätiedotJOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Mikkelin kaupunki 1/5 MIKKELIN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 60(Ristiina),
LisätiedotKAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotJOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
Lisätiedot1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
LisätiedotVaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
LisätiedotFCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus
FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1
LisätiedotMartinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos. Vaalan kunta
Vaalan kunta Vireilletulo: Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx.xx.2016 xx.xx.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos Selostus koskee
LisätiedotKAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
LisätiedotKUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA
LisätiedotLÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Mäntyharjun kunta LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE Kaavaselostus, luonnos Kaavan vireille tulo: Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto: FCG SUUNNITTELU
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...3 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...3
LisätiedotP Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).
Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
LisätiedotMartinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus. Vaalan kunta
Vaalan kunta Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus Vireilletulo: 16.9.2016 Nähtävilläolo: Kaavaluonnos 16.9. 30.9.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Selostus koskee 16.1.2017
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön
LisätiedotJOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
LisätiedotMERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
LisätiedotKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205
132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.
Lisätiedottilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ
LisätiedotIIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2)
IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2) KAAVASELOSTUS 19.12.2016 2 IIN KUNTA IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA,
Lisätiedot1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
LisätiedotASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA.
Joroisten kunta 1(6) JOROISTEN KUNTA GOLF-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotKORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak 006030) Koskee 6. kaupunginosan korttelin 658 tonttia 1, muutoksella muodostuu korttelin 658 tontti 1. ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS 15.9.2017 Suonenjoen kaupunki Maankäytön
LisätiedotROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Vieremän kunta ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA Kaavaselostus 699-P21549 21.8.2013 Kaavaselostus,
LisätiedotTERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 6 ) TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA (844-411-7-1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaava koskee Tervon
LisätiedotFCG Finnish Consulting Group Oy VIEREMÄN KUNTA ROTIMON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus, ehdotus
FCG Finnish Consulting Group Oy VIEREMÄN KUNTA ROTIMON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus, ehdotus 17.8.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT...
LisätiedotKURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
311-RAK1716 NAANTALIN KAUPUNKI KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 18.5.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (11) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
LisätiedotHöyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen
PIHTIPUTAAN KUNTA Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta- Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.4.2019 P37114 Kaavaselostus 1 (17) Timo Leskinen 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Juankosken kaupunki 1/6 JUANKOSKEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS Tikanniemen ranta-alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Juankosken asemakaava-aluetta Tikanniemessä.
LisätiedotONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS
FCG Finnish Consulting Group Oy Lapinlahden kunta ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS Kaavaselostus Luonnos 13.3.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I Kuopio Onkiveden
LisätiedotKuva 1:Alueen sijainti. ( Nilsiän kaupunki)
Nilsiän kaupunki 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 615 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Nilsiän Mäntyrinteen kaupunginosassa. Asemakaavan muutos
LisätiedotPUUMALAN KUNTA KOTINIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PUUMALAN KUNTA KOTINIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Luonnos 7.2.2014 Asemakaavamuutos koskee Puumalan Kitulanniemessä kiinteistöä 623-415-4-217. Asemakaavamuutoksella vahvistuu korttelit 241, 242,
LisätiedotKuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),
LisätiedotSYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.
LisätiedotINARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
Lisätiedot1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 16.4.2019 Kuutinrannan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
LisätiedotKIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS
107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
LisätiedotSELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie
Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772
LisätiedotÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
LisätiedotKAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
LisätiedotHIRVENSALMEN KUNTA. Korttelien 103 ja 104 asemakaavan muutokset. Kaavaselostus Luonnos Kaavan vireilletulo:
HIRVENSALMEN KUNTA Korttelien 103 ja 104 asemakaavan muutokset Kaavaselostus Luonnos 26.6.2017 Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Korttelien 103
LisätiedotLÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Mäntyharjun kunta LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE Kaavaselostus, ehdotus Kaavan vireille tulo: Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto:
LisätiedotKolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
LisätiedotSUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY
20.6.2017 KAAVASELOSTUS SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo Sisällysluettelo Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Perustiedot 1.2
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto
Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3/2018
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3/2018 ALAVIESKAN KUNTA ALAVIESKAN KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 29, 31 JA 32 1.3.2018 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUALUE
LisätiedotVAALAN KUNTA. ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus
VAALAN KUNTA ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx Kaavaehdotus xx Hyväksymispäivämäärät: Kunnanhallitus xx / xx Kunnanvaltuusto xx / xx Selostus koskee 25.3.2015
LisätiedotPENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
LisätiedotLINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
LisätiedotPARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN
LisätiedotKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
LisätiedotMYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja
LisätiedotJOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4
LisätiedotTAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215(OSA)
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215(OSA) Kaavaselostus, luonnos Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.10.2012
LisätiedotHANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16.
Selostus 16.5.2011 HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Asemakaava-alue 1.2 Kaava-alueen sijainti
Lisätiedot