ASIA: Liito-orava ohjeen luonnos LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASIA: Liito-orava ohjeen luonnos LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ"

Transkriptio

1 Anna Rakemaa Maa- ja metsätalousministeriö ASIA: Liito-orava ohjeen luonnos LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää lausuntopyynnöstä ja esittää lausuntonaan kunnioittaen seuraavaa. Luonnonsuojelulain muutoksella korjattiin liito-oravan suojelun puute, jossa luontodirektiivin suojelua oli supistettu kotimaisella säädöksellä yhteisöoikeuden vastaisesti. Ministeriöiden ohje tulee olemaan käytännössä paljon luonnonsuojelulakia merkittävämpi asia. Siksi siinä tulee varoa tekemästä samaa virhettä uudelleen. Muistettakoon, että komission perusteltu lausunto ja lehdistötiedote kanteesta perustui sekä lainsäädännön että toimeenpanon puutteisiin. Ohjeella tulee nyt pistää toimeenpanokin direktiviin mukaiseen kuntoon. Lisäksi tulee muistaa koko ohjeen tarkoitus: liito-oravan vähenemisen pysäyttäminen ja suotuisan suojelun tason palauttaminen. Kaikkia lukuja koskeva huomio Kaikki konditionaalimuodot tulee ohjeessa muuttaa aktiiviin: esimerkiksi tulisi pitää olla tulee. Konditionaalin hartaat toivomukset eivät kuulu hallinnolliseen ohjeeseen, jossa pyritään täsmällisyyteen.

2 2 Kommentit luku luvulta I YLEISTÄ Tarkennus: vanhassa laissa ei puhuttu mitään selvästi luonnossa havaittavista liito-oravayksilöistä. Luonnonsuojelulain muutoksen säädösnumero kannattaa lisätä. II KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELY Pienialaisuutta ei voi johtaa KHO:n kannasta ei alueellisesti kovin laajoja. Tarvittavan pinta-alan voi määrätä vain lajin biologia, eivät hallinnolliset, poliittiset tai juridiset päätökset. Viittaukset pieni-alaisuuteen tulee poistaa, koska radiolähetintutkimusten mukaan naaraan lisääntyminen ei onnistu alle 4 hehtaarin erillisellä alueella. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka Lisääntymispaikka tulee määritellä biologisesti: Liito-oravan biologian kannalta lisääntymispaikka on se minimipintaalainen, rakenteeltaan sopiva metsikkö, jossa liito-oravanaaras pystyy talvehtimaan ja lisääntymään. Radiolähetintutkimuksissa tällaisen eristyneen alueen vähimmäiskoko on ollut 4 hehtaaria. Levähdyspaikassa liito-orava voi olla pimeälläkin, silloin kun ei ole liikkeellä. Lisääntymis- ja levähdyspaikan käsitteestä on poistettava sana välittömässä. Kohdassa tulee muistuttaa sitä, että lisääntymis- ja levähdyspaikka saattaa olla väliaikaisesti autio. Lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen ja heikentäminen Ensimmäiseksi kannattaa muistuttaa direktiivin, lain ja ohjeen tarkoituksesta: Suojelun tarkoitus on, että lisääntymis- ja levähdyspaikka pysyy liitooravalle asumiskelpoisena. Hävittämistä ja heikentämistä on kaikki toiminta, joka vaarantaa tätä tarkoitusta. Hävittämistä ja heikentämistä aiheuttavat toimet voivat tapahtua sekä lisääntymis- ja levähdyspaikalla että sen ympäristössä.

3 3 Hävittämisen käsitteeseen tulee lisätä muistutus funktionaalisuudesta: Hävittämistä ovat kaikki toimet, joiden jälkeen lisääntymis- ja levähdyspaikka ei ole liito-oravalle enää asumiskelpoinen. Heikentämisen käsitteessä olennaisesti vaikeuttaa on direktiviin vastainen lisämääre. - Se on samanlainen keinotekoinen kotimainen suojelun lisäsuodatin kuin selvästi luonnossa havaittavat oli vanhassa LSL 49 :ssä. - Direktiivin mukaan pelkkä heikentäminen riittää, ja se on paljon vähäisempää kuin olennaisesti vaikeuttaminen tai jopa vaikeuttaminenkin. - Ohjeessa pitää pysyä direktiivin sanamuodoissa. Heikentämiseen tulee lisätä yksi KHO:n Konikallio-päätöksen tärkeimmistä opetuksista: Heikentämistä voi myös se, että kulkuyhteydet eri ilmansuuntiin vähenevät. III METSIEN KÄSITTELY a) Liito-oravan huomioon ottaminen harvennushakkuissa Tarvitaan lisäys: kolopuiden lisäksi myös risupesäpuut ja puut, joissa on liitooravalle sopivia pönttöjä, pitää säästää. - Radiolähetintutkimusten mukaan risupesiä käytetään enemmän kuin on aikaisemmin luultu. Jos niitä ei suojella, kyseessä on selvä direktiivin rikkomus. - Kolo ja sen käyttö ei riipu siitä, onko se puussa vai pöntössä. Pöntöissä asuvien liito-oravien suojelusta on ollut epäselvyyksiä, jotka tulee ohjeessa poistaa. Lisäksi tarvitaan lisäys: Kolopuiden lähettyvillä ei tehdä alaharvennusta tai raivausta.

4 4 b) Liito-oravan huomioon ottaminen uudistushakkuissa Tulee lisätä kulkuyhteyksien säilyttäminen. 15 metrin eli neliömetrin rajaus on täysin riittämätön. - Näin rajattu kohde voisi pysyä liito-oravalle sopivana korkeintaan lajille optimaalisen kuusisekametsän reunassa, mutta ei niillä kohteilla, jollaisista Etelä-Suomen metsissä on nykyään kyse. - Kyseinen metrimäärä ei perustu mihinkään tutkimukseen, vaan tutkijatkin ovat sitä lausunnoissaan vastustaneet. Tosiasiassa liito-oravanaaraan ei ole radiolähetintutkimuksissa havaittu lisääntyvän alle 4 hehtaarin kokoisissa, eristyneissä metsälaikuissa. Jos jotakin metri- tai hehtaarimäärettä ohjeeseen pistetään, tämä on ainoa tutkimukseen perustuva minimi. c) Hakkuutyömaalla havaitun liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan huomioon ottaminen Ensimmäinen kappale: vasta puuta korjatessa tulee lisätä leimikkoa suunniteltaessa tai hakkuita suoritettaessa. Toinen kappale, ensimmäinen virke: papanat ja lajille tyypilliset syödyt lehdet pitää merkkeinä lisätä, jotta ohje olisi yksiselitteinen. Tieto pitää ilmoittaa sekä metsä- että ympäristökeskukseen, eikä vain jommalle kummalle (tai-sanan sijalle ja). Ohje tulee tehdä myös maanomistajan muulle omalle hakkuulle ja kotitarvehakkuulle (jossa ei tarvita edes metsänkäyttöilmoitusta). + uusi d) Ohjeeseen tulee palauttaa luku: Hakkuiden ajakohta Liito-oravan lisääntymisaika on huhtikuun puolenvälin ja elokuun lopun välissä. Kakki liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin vaikuttavat hakkuut tulee ajoittaa tämän ajanjakson ulkopuolelle. d) Ohjeen tarkistaminen ja täydentäminen Ohjeistusta tulee kehittää myös alueelliselle (metsämaisema) ja suuraluetason (metsäkeskus) tasoille.

5 5 IV TIETOJEN VAIHTO LIITO-ORAVAN HAVAITUISTA LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKOISTA Tiedonkulun tulee olla kaksisuuntaista - myös metsäkeskuksista ympäristökeskuksiin. a) Tiedonvaihto, kun hakkuut ovat vireillä On selvää, että alueellinen ympäristökeskus ei voi aina toimia 30 päivän kuluessa. Keskeisin erityinen syy tähän on väärä vuodenaika. Asiaa ei voi luotettavasti nimittäin tarkistaa kuin keväällä, ei ollenkaan esimerkiksi kesällä, alkusyksystä tai talvella. Huomattakoon, että hallintolaki velvoittaa viranomaisen selvittämään asian ennen ratkaisua. Tämä velvoittava lakiteksti menee esim. SuVM:n perustelujen ohi. Huomattakoon, että liito-oravan kohteen tiedoksi ei riitä yksi karttapiste tietokantaan, koska laji käyttää aluetta laajemmin. Lisäksi tietojen tallennustilanne ei ole alueellisissa ympäristökeskuksissakaan tyydyttävä. Metsänkäyttöilmoitusta koskevia säädöksiä tulee muuttaa niin, että liitooravan ja Natura 2000 alueiden ilmoittamisesta tehdään pakollista. b) Muu tiedonvaihto Metsäkeskusten tulee ilmoittaa kaikki kohteet myös aluekeskuksille. Vain tällä tavalla esimerkiksi metsälakikartoituksissa löydetyt tiedot tulevat käyttöön myös kaavoitusta ja erilaisia hankkeita suunniteltaessa. Direktiivi ei tunne hallinnonrajoja suojelun laiminlyönnin perusteena. Se, että liito-orava ei käytä joka vuosi paikkaa, ei tarkoita sitä, että sen suojelu voitaisiin lopettaa. - Siihen, että jollakin kohteella ei havaita jonakin ajankohtana liito-oravaa, voi perustua moneen syyhyn: Luontainen laikkujen tyhjeneminen ja uudelleen asuttaminen on osa liito-oravan perusbiologiaa. Liito-orava esimerkiksi puolustautuu pesäloisia vastaan pesäpaikkoja vaihtamalla. Lajeilla on luonnollisia kannanvaihteluja. Yksittäinen lisääntymis- ja levähdyspaikka voi olla myös täysin satunnaisesta syystä välillä tyhjä. - Lisäksi esiintymistä ei voi varmistaa kuin keväällä. Esimerkiksi jos vanhastaan tunnettu paikka tarkastetaan kesällä, se voidaan todeta virheellisesti tyhjäksi ja hakata. Siksi kohdan viimeinen virke tulee poistaa.

6 6 VI LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN SUOJELUUN LIITTYVÄT KORVAUSKYSYMYKSET Korvaukset KMRL:n ympäristötukirahoilla metsälain 10 :n kohteilla (EV 52/2004 vp) ja myös niiden ulkopuolella (Kansallinen metsäohjelma, s. 19) tulee lisätä ohjeistukseen. VII VAPAAEHTOISTEN SUOJELUKEINOJEN SOVELTUMINEN LIITO- ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JALEVÄHDYSPAIKKOJEN SUOJELUUN Luonnonarvokaupan käyttäminen liito-oravaan vaatii KMRL:n muuttamista. Tiedoksi-luettelo WWF ei ole ry. Lopuksi Ohjeen tarkoitus on ratkaista liito-oravan suojelun käytännön ongelmia. Nykymuodossaan se ei kuitenkaan riitä. Luontodirektiivin rikkomus jatkuisi sen toimeenpanon osalta edelleen. Tästä syystä ohjetta tulee vielä parantaa. Ellei näin käy, Suomen luonnonsuojeluliitto tulee tekemään siitä kantelun Euroopan yhteisöjen komissiolle. Helsingissä, 28. kesäkuuta 2004 Toimeksi saaneena, Tapani Veistola projektivastaava

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa LIITO-ORAVA Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Turussa ja Porissa Olli Mattila, Varsinais-Suomen ELY-keskus 22.12.2016 1 Liito-oravan suojelu Liito-orava (Pteromys volans) on Suomessa vaarantunut

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKAT PALJON MELUA TYHJÄSTÄ?

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKAT PALJON MELUA TYHJÄSTÄ? LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKAT PALJON MELUA TYHJÄSTÄ? Metsätieteen päivä 12.11.2014 Maarit Jokinen (SYKE), Sanna Mäkeläinen (Helsingin yliopisto), Otso Ovaskainen (Helsingin yliopisto) Johdanto

Lisätiedot

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 11.4.2014 Johdanto Vuoden 2013 selvityksessä alueella todettiin ilmeinen naaraan esiintymispaikka. Koska metsäkuviolla on aloitettava

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Ympäristöministeriö Maa- ja metsätalousministeriö LUONNOS 3.2.2015

Ympäristöministeriö Maa- ja metsätalousministeriö LUONNOS 3.2.2015 LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ I YLEISTÄ Tämän ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön ohjeen tarkoituksena on antaa Suomen

Lisätiedot

Rataskadun alueen liitooravaselvitys

Rataskadun alueen liitooravaselvitys Rataskadun alueen liitooravaselvitys 2017 Huittisten kaupunki 21.3.2017 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-oravaselvitys. 3 2.1 Yleistä liito-oravasta 3 2.2

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY

LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY Vastaanottaja LIDL Suomi KY Antti-Ville Haapanen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 05/2018 LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY LINNAIMAAN LIITO-ORAVASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY

Lisätiedot

Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso. Espoo Nina Nygren, Tampereen yliopisto

Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso. Espoo Nina Nygren, Tampereen yliopisto Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso Espoo 11.4.2013 Nina Nygren, Tampereen yliopisto Luontodirektiivin tavoitteet Tavoite: edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä suojelemalla

Lisätiedot

Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017

Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017 1 (6) Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017 Johdanto Espoon kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Espoon Otaniemen Servinniemessä pääasiassa Senaatti-kiinteistöjen hallinnoimille

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 12.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Pirkanmaan piiri ry. Kuninkaankatu Tampere p

Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Pirkanmaan piiri ry. Kuninkaankatu Tampere p Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) TUTKINTAPYYNTÖ Kuninkaankatu 39 21.8.2018 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 c/o Soili Husso Sauriontie 6 33470 Ylöjärvi soilihusso@gmail.com p. 0400 838 418

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 22.2.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys

As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys Pirkkala Heikki Holmén 23.3.2017 23.3.2017 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1 Lähtöaineisto ja aiemmat selvitykset...

Lisätiedot

Hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta. HE 146/2015 vp hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöneuvos Esko Hyvärinen

Hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta. HE 146/2015 vp hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöneuvos Esko Hyvärinen Hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta HE 146/2015 vp hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöneuvos Esko Hyvärinen Esityksen tavoitteet ja aikataulu Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman

Lisätiedot

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN

Lisätiedot

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIITASAAREN KUNTA Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen 1 (9) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Pieni-Toulatin elinpiiri... 1 1.2 Lähteenmäen

Lisätiedot

Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa

Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa YM:n aiheeseen liittyvä kirje Metsäkeskuksen kaavoituskoulutus 7.4.2017 Matti Laitio ja Esko Hyvärinen, ympäristöministeriö Kirjeen tausta Aihetta koskevat

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 Ari Karhilahti Leipurinkuja 4 21280 RAISIO ari.karhilahti@utu.fi 050 5698819 1. Johdanto Naantalin kaupunki tilasi keväällä 2012 seuraavan luontoselvityksen:

Lisätiedot

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus 2016 VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus Petri Parkko 4.4.2016 1 1. Taustoja Kouvolan Hevossuo-Nappa välille on suunniteltu VT6 tiesuunnitelmassa rinnakkaistiejärjestelyjä.

Lisätiedot

Kohteet ovat riittävän laajoja, jotta kaikilla niistä on liito-oravanaaraan elinpiiri. Suurimmilla kohteilla on useiden naaraiden elinpiirejä.

Kohteet ovat riittävän laajoja, jotta kaikilla niistä on liito-oravanaaraan elinpiiri. Suurimmilla kohteilla on useiden naaraiden elinpiirejä. Liito-oravan suojelun tilanne Pohjois-Kainuussa ja Näljängän alueella Liito-oravan esiintyminen Pohjois-Kainuussa keskittyy Näljängän alueelle. Lajin suojelun tilaa on kuvattu yksityiskohtaisesti Kainuun

Lisätiedot

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää

Lisätiedot

Kuohun liito-oravaselvitys

Kuohun liito-oravaselvitys Kuohun liito-oravaselvitys Anne Laita 19.4.2016 Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö Jyväskylän kaupunki 1. JOHDANTO Liito-oravainventointi toteutettiin Kuohun tulevan osayleiskaavan taustaselvitykseksi.

Lisätiedot

Tarmo Saastamoinen Sellukatu 10b33,90520, Oulu

Tarmo Saastamoinen Sellukatu 10b33,90520, Oulu Tarmo Saastamoinen 29.6.2006 tarmo84@hotmail.com Sellukatu 10b33,90520, Oulu Liito-orava (Pteromys volans) selvitys Iisalmessa: Tutkimuskohteet Iirannalta, Soinlahdesta, Lapinniemestä, Tervakankaalta sekä

Lisätiedot

Värjymaa Päivi. Liitteenä oikaisuvaatimuksemme myöntää maisematyölupa (Kirkonkylä, , Virtalantie, Jokela).

Värjymaa Päivi. Liitteenä oikaisuvaatimuksemme myöntää maisematyölupa (Kirkonkylä, , Virtalantie, Jokela). Värjymaa Päivi Lähettäjä: Aihe: Liitteet: Ketek kirjaamo VL: Oikaisuvaatimus maisematyölupa (Kirkonkylä, 858-405-0003-0398, Virtalantie, 05400 Jokela) Viikon_7_julkipanolista.rtf; Tuusula Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Marko Vauhkonen 28.5.2019 LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Sisällys

Lisätiedot

ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä

ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä Päätös Dnro KAIELY/513/07.01/2010 23.9.2016 Julkinen ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä ASIANOSAINEN ASIAN KÄSITTELY Metsähallitus Metsätalous Oy Kainuun ELY-keskukseen

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 21.9.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa...

Lisätiedot

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2012 Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki 1 Johdanto... 3 2 Liito-oravan biologia ja suojelu lyhyesti... 3 3 Menetelmät... 3 4 Tulokset... 4 5 Yhteenveto... 4

Lisätiedot

Tärkein syy vähenemiseen on sopivien varttuneiden kuusisekametsien hakkuut ja sitä kautta sopivan metsän pinta-alan pieneneminen.

Tärkein syy vähenemiseen on sopivien varttuneiden kuusisekametsien hakkuut ja sitä kautta sopivan metsän pinta-alan pieneneminen. Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin muistutus koskien Ely -keskuksen raporttia maastokäynnistä liito-oravan lisääntymis-ja levähdyspaikan sijainnin ja sallitun metsänkäsitttelyn määrittämiseksi Tila: Lappeenrannan

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU LIITO-ORAVATARKASTUS 2009 1 1. Selvityksen taustoja Liito-oravatarkistukset liittyvät VT 6 perusparannuksen yleissuunnitelmaan välillä Taavetti- Lappeenranta.

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Lepakkokartoitusohjeet

Lepakkokartoitusohjeet Lepakkokartoitusohjeet avuksi tilaajalle ja kartoittajalle Lepakkoseminaari 19.3.2011 Markku Lappalainen Lepakkokartoitusohjeet Miksi lepakot tulee kartoittaa? Tarve ohjeelle ja hyville käytännöille SLTY:n

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018

Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018 Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018 Johdanto 1 (10) Espoon Otaniemessä on aiemmin selvitetty liito-oravan esiintymistä vuonna 2014 (Ympäristötutkimus Yrjölä 2014) liittyen alueen kaavoitukseen.

Lisätiedot

IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö

IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET 2013 Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Menetelmä... 3 3. Tulokset ja suositukset... 4 4. Yhteenveto... 8 Lähteet...

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ELINPIIRIN TARKASTUS

LIITO-ORAVAN ELINPIIRIN TARKASTUS KH 13.8.2018 Liite 5 TYÖNUMERO: 20601932 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN OSAYLEISKAAVA KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2018 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU YHTEYSTIEDOT Luontoselvityskonsultti Sweco Ympäristö Oy Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Destia Oy. VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma. Luontoselvitys 2010

Destia Oy. VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma. Luontoselvitys 2010 Destia Oy VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma Petri Parkko 9.6.2011 2 1. Yleistä Liito-orava Pteromys volans on EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) nisäkäslaji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Marko Vauhkonen 29.5.2019 LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Sisällys

Lisätiedot

Asian käsittely Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa

Asian käsittely Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa Vuosikirjanumero KHO:2014:13 Antopäivä 24.1.2014 Taltionumero 147 Diaarinumero 1041/1/13 Luonnonsuojelu Liito-orava Liito-oravailmoitus Lisääntymis- ja levähdyspaikka Hävittämis- ja heikentämiskielto Laajuus

Lisätiedot

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 27.5.2013 1 JOHDANTO Arkkitehtityö Oy laatii ranta-asemakaavaa Nastolan Kirkonkylässä sijaitsevalle

Lisätiedot

Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri. Katariinantori 5 53900 Lappeenranta saimaa@sll.fi p. 0500 221213 18.6.2013

Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri. Katariinantori 5 53900 Lappeenranta saimaa@sll.fi p. 0500 221213 18.6.2013 Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri Valitus Katariinantori 5 53900 Lappeenranta saimaa@sll.fi p. 0500 221213 18.6.2013 Kouvolan hallinto-oikeus Kauppalankatu 43 C 45100 KOUVOLA Asia Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin

Lisätiedot

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 12.6.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY Liito-oravaselvitys 1 12.6.2006 Hepoluhdan alue 488-C7526 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISKUVA... 1 3 LIITO-ORAVA...

Lisätiedot

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja UPM tuulivoima Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 24.9.2013 KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 24.9.2013 Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

Viitasammakko Suomen luonnossa ja lainsäädännössä

Viitasammakko Suomen luonnossa ja lainsäädännössä Viitasammakko Suomen luonnossa ja lainsäädännössä Jarmo Saarikivi Biologi, FT Ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto jarmo.saarikivi@helsinki.fi Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 14.6.2017

Lisätiedot

Hämeenlinnan Painokankaan ja Karanojan liito-oravainventointi 2006

Hämeenlinnan Painokankaan ja Karanojan liito-oravainventointi 2006 Hämeenlinnan Painokankaan ja Karanojan liito-oravainventointi 2006 Hämeenlinnan kaupunki, Kaavoitustoimisto Juha Honkala Erkontie 11 04420 Järvenpää juha.honkala@nic.fi 050-3505170 Sisältö: Johdanto 3

Lisätiedot

Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen

Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen Liito-oravat kaupunkioloissa seminaari Espoossa 11.11.2014 12.11.2014 Esityksen sisältö Liito-oravaa koskevat

Lisätiedot

ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012

ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012 ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012 Pyöreenlahti, Suininlahti, Joensuuntien pohjoispuoli, Lentokentäntien itäpuoli, Vuorelan ranta, Vuorelantien ja moottoritien välinen suoja-alue Sisällys 1.

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 1/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4

Lisätiedot

Työryhmämuistio MMM 2002:14 Maa- ja metsätalousministeriön liito-oravatyöryhmän väliraportti Helsinki 2002

Työryhmämuistio MMM 2002:14 Maa- ja metsätalousministeriön liito-oravatyöryhmän väliraportti Helsinki 2002 Työryhmämuistio MMM 2002:14 Maa- ja metsätalousministeriön liito-oravatyöryhmän väliraportti Helsinki 2002 SAATEKIRJE TYÖRYHMÄN TOIMINTA 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVAN SUOJELU JA LAINSÄÄDÄNTÖ 1 2.1. Luontodirektiivi

Lisätiedot

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Megatuuli Oy Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 13/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3

Lisätiedot

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 4.4.2014 VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 4.4.2014 Päivämäärä 4.4.2014 Laatija Tiina

Lisätiedot

KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS

KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys (ei julkinen) Päivämäärä 30.5.2016 KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 26.5.2015 Päivämäärä

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella keväällä 2018

Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella keväällä 2018 Inka Norros maisema-arkkitehti +358 40 7334172 M A S U P L A N N I N G RATAKATU 1B 00120 HELSINKI +358 40 4848106 Nurmijärvi 26.4.2018 Liito-oravaselvitys Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Taru Heikkinen 19.12.2008 Kaupunkisuunnitteluosasto Jyväskylän kaupunki 1. Tehtävän kuvaus ja tutkimusmenetelmät Työn tarkoituksena oli selvittää liito-oravan esiintyminen

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS Pekka Routasuo, Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 5.6.2015 1 JOHDANTO Uudenmaan ELY-keskus on käynnistänyt Klaukkalan ohikulkutietä koskevan maantielain mukaisen

Lisätiedot

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9.

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9. Luonnonsuojelulainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg 1 Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja kestävä käyttö YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva

Lisätiedot

KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS

KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. YLEISTÄ Tämän luontokartoituksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen Kivennevan alueella sellaisia luontoarvoja, jotka olisi huomioitava

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

LEPAKKOSELVITYS NURMON ERITASOLIITTYMÄ

LEPAKKOSELVITYS NURMON ERITASOLIITTYMÄ LEPAKKOSELVITYS NURMON ERITASOLIITTYMÄ SEINÄJOEN KAUPUNKI 2009 1. Yleistä Seinäjoen kaupungin (51.) Nurmon ja (56.) Keski-Nurmon kaupunginosien kortteliin 1057(osa) sekä maatalous-, virkistys-, katu- ja

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 Selvityksen tarkoitus Liito-oravaselvityksessä oli tarkoitus löytää selvitysalueella mahdollisesti olevat liito-oravan

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO Pöyry Finland Oy Juhana Herttuan puistokatu 21 20100 Turku Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. 010 33310 www.poyry.fi Siilinjärven kunta Kehvo-Väänälänranta rantaosayleiskaava Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Sirkka-Liisa Helminen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 LIITO-ORAVAN BIOLOGIA JA SUOJELU...3 3 MENETELMÄT...3 4 TULOKSET...4 4.1 Kavallintien

Lisätiedot

Raportti BJ Nurmijärven kunta

Raportti BJ Nurmijärven kunta Raportti 67070228.BJ 25.10.2007 Nurmijärven kunta Lepsämän liito-oravakohteiden tarkistukset 2007 1 Yhteenveto Tämä liito-oravakohteiden tarkistus on tehty Nurmijärven kuntaan Lepsämän alueelle. Lepsämän

Lisätiedot

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa Liito-orava- ja viitasammakkoselvitys Heikki Holmén 8.6.2016 2 (9) 8.6.2016 MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa SISÄLTÖ 1

Lisätiedot

ELYt ja merialueiden suunnittelu

ELYt ja merialueiden suunnittelu ELYt ja merialueiden suunnittelu Varsinais-Suomen EL- keskus, Outi Vesakoski, Luonnonsuojelu 15.4.2010 1 2 ELYt ja luonnon monimuotoisuus Tehtävät Valvoo suotuisan suojeluntason toteutumista lajeilla ja

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ 1 7.3.2015 Ympäristöministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto luonnoksesta YM2/501/2015 LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6. TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys 16T-3 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys Hanna Suominen 22.6.2017 22.6.2017 1 (17) SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 LIITO-ORAVA... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 4

Lisätiedot

Työryhmämuistio MMM 2002:21 Liito-oravatyöryhmän 2002 raportti Helsinki 2002

Työryhmämuistio MMM 2002:21 Liito-oravatyöryhmän 2002 raportti Helsinki 2002 Työryhmämuistio MMM 2002:21 Liito-oravatyöryhmän 2002 raportti Helsinki 2002 Maa- ja metsätalousministeriölle Maa- ja metsätalousministeriö asetti 15.2.2002 työryhmän, jonka tehtävänä oli 15.12.2002 mennessä

Lisätiedot

Lamminrahkan asemakaavan liito-oravaselvitys

Lamminrahkan asemakaavan liito-oravaselvitys KANGASALAN KUNTA Lamminrahkan asemakaavan liito-oravaselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29178 Raportti Nuottajärvi Marja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Lähtöaineisto...

Lisätiedot

Metsälakirikokset eli ei korppi korpin silmää

Metsälakirikokset eli ei korppi korpin silmää Metsälakirikokset eli ei korppi korpin silmää noki Uudenmaan piirin kevätkokous 23.3.2013 Keijo Savola Talousmetsien käyttöön liittyvistä tavanomaisemmista ympäristörikoksista 1) Metsälain 10 kriteerit

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta Seija Väre 25.7.2010 1 (9) RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS Tammelan kunta 2 RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Ruostejärven osayleiskaava sijaitsee Tammelan kunnan eteläosassa valtatien

Lisätiedot

PALOKANORREN LIITO-ORAVASELVITYS

PALOKANORREN LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Keski-Suomen ELY-keskus Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 23.5.2016 PALOKANORREN LIITO-ORAVASELVITYS 1 Tarkastus 19.5.2016 Päivämäärä 23.5.2016 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Niina

Lisätiedot

Espoon Martinsillan-Järvisillan liito-oravaselvitys 2014

Espoon Martinsillan-Järvisillan liito-oravaselvitys 2014 Tutkimusraportti 30.5.2014 Espoon Martinsillan-Järvisillan liito-oravaselvitys 2014 Tekijät: Teemu Virtanen Sisälllys 1 Johdanto... 3 2 Liito-oravan elinympäristövaatimukset... 3 3 Menetelmä ja tulokset...

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 73/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metsälakiin lisättäväksi kaksi uutta pykälää. Ehdotuksen mukaan metsäkeskus

Lisätiedot

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen

Lisätiedot

Kuuleminen SAC-työryhmän tehtävät. Satu Sundberg, YM/LYMO

Kuuleminen SAC-työryhmän tehtävät. Satu Sundberg, YM/LYMO Kuuleminen 14.3.2013 SAC-työryhmän tehtävät Satu Sundberg, YM/LYMO Työn tavoitteet, aikataulu ja osallistaminen Taustalla luonto- ja lintudirektiivien tulkinnan täsmentyminen EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössä

Lisätiedot

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Vastaanottaja EKE-Rakennus Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.3.2016 PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Tarkastus 11.3.2016 Päivämäärä 11.3.2016 Laatija Tarkastaja Juha Kiiski Arto Ruotsalainen

Lisätiedot

Tourujoki II asemakaavan liito oravaselvitys. ja luontoarvokooste

Tourujoki II asemakaavan liito oravaselvitys. ja luontoarvokooste Tourujoki II asemakaavan liito oravaselvitys ja luontoarvokooste Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 13.12.2017 2 1. Johdanto Tourujoen vesivoimarakenteiden alueelle ja niitä

Lisätiedot

ARVIO ALUEEN SOVELTUVUU- DESTA LEPAKOILLE JA VII- TASAMMAKOLLE SEKÄ LIITO- ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS HEIKKILÄNKATU 14, LINNAIN- MAA TAMPERE

ARVIO ALUEEN SOVELTUVUU- DESTA LEPAKOILLE JA VII- TASAMMAKOLLE SEKÄ LIITO- ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS HEIKKILÄNKATU 14, LINNAIN- MAA TAMPERE Vastaanottaja LIDL Suomi KY Antti-Ville Haapanen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 09/2018 ARVIO ALUEEN SOVELTUVUU- DESTA LEPAKOILLE JA VII- TASAMMAKOLLE SEKÄ LIITO- ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS HEIKKILÄNKATU

Lisätiedot

Uhanalaisuusarvioinnin keskeiset käsitteet. Annika Uddström, Suomen ympäristökeskus,

Uhanalaisuusarvioinnin keskeiset käsitteet. Annika Uddström, Suomen ympäristökeskus, Uhanalaisuusarvioinnin keskeiset käsitteet Annika Uddström, Suomen ympäristökeskus, 2.2.2017 Populaatio ja populaatiokoko (kriteerit A, C ja D) Populaatiolla tarkoitetaan lajin tarkastelualueella elävää

Lisätiedot

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LAUSUNTO LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ JA ELINYMPÄRISTÖISTÄ KUIVISTONMÄEN ALUEELLA Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 21.10.2015 1 JOHDANTO

Lisätiedot

PÄÄTÖS KANTELUUN FORSSAN KONIKALLION ALUEEN METSÄNHAKKUITA JA LIITO-ORAVIEN SUOJELUA KOSKEVASSA ASIASSA

PÄÄTÖS KANTELUUN FORSSAN KONIKALLION ALUEEN METSÄNHAKKUITA JA LIITO-ORAVIEN SUOJELUA KOSKEVASSA ASIASSA 31.8.2004 3130/4/02 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Jouni Toivola PÄÄTÖS KANTELUUN FORSSAN KONIKALLION ALUEEN METSÄNHAKKUITA JA LIITO-ORAVIEN SUOJELUA

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys

KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys FCG Finnish Consulting Group Oy KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys 30.5.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot