LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ

Transkriptio

1 Ympäristöministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto luonnoksesta YM2/501/2015 LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ Yleistä Suomen luonnonsuojeluliiton asiantuntijat ovat useaan otteeseen ja useiden vuosien ajan sekä myös ohjeen uusimisen eri vaiheissa tuoneet ministeriöille tietoon, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen (LLP) käsittely metsätaloudessa ei ole luontodirektiivin vaatimusten tasolla. On hyvä, että ohje nyt vihdoin uusitaan. Yleisesti Luonnonsuojeluliitto toteaa, että ohje on parantunut, mutta vieläkään ohjeen uusimisessa ei ole riittävästi huomioitu ekologisen tutkimustiedon ja asiantuntijoiden tietoa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen säilyttämiseksi. On suuri vaara, että uusi ohje ei nyt esitetyssä muodossaan tule juurikaan muuttamaan nykykäytäntöä, jonka on pitävästi todistettu luontodirektiivin vastaiseksi. Ohje mahdollistaa nykyistä paremman LLP:n huomioimisen, mutta se mahdollistaa myös sellaisen metsänkäsittelyn, joka pääsääntöisesti hävittää ja lopuissakin tapauksissa merkittävästi heikentää liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Lakisääteisten velvollisuuksien noudattamisesta ei pidä, eikä voi, tehdä vapaaehtoista. Luonnonsuojeluliitto on yhdessä lajiasiantuntijoiden kanssa laatinut ja toimittanut molemmille ministeriöille keväällä 2014 mallin, jolla liito-oravan LLP:aa voitaisiin metsätaloudessa pääsääntöisesti hoitaa voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti. Siinä ja tässä lausunnossa tiivistetysti esitetyn toimintamallin pohjalta olisi helppoa toteuttaa myös virallinen liito-oravan LLP:n suojelu lain vaatimusten mukaisena. Nyt lausuttavana oleva ohje ei näin kuitenkaan tee vaan se jää yhä vanhan ja toimimattoman toimintamallin vangiksi.

2 2 Tarkempia huomioita ohjeluonnoksesta Osio I, YLEISTÄ Osio on kirjoitettu tiiviiksi ja selkeäksi. Tässä alussa olisi kuitenkin syytä kertoa kohdelajin ekologiasta sen verran, että metapopulaatiomallinen naarasreviirien asutuksen ja hetkellisen asumattomuuden vaihtelu selviää lukijalle. Se helpottaa ymmärtämistä, että hetkellisesti tyhjänä oleva LLP ei suinkaan ole hävinnyt, vaan välivuodet asutuksessa kuuluvat lajin perusbiologiaan. Myös lajin uhanalaisuusluokka ja EU:lle raportoitu suojelun taso on syytä mainita. Metsänomistajan tasapuolisen kohtelun toteaminen on sinänsä hyvä asia. Itse ohje kuitenkin pitäytyy yhä vanhassa muodossa, jossa metsänomistajien tasapuolinen kohtelu ei tule jatkossakaan olemaan mahdollista. Tasapuolisuus toteutuisi, jos jokainen LLP selvitettäisiin ensimmäisellä maastokäynnillä koko liitooravan elinpiirin alueelta ja LLPn hävittämis- ja heikentämiskiellon mukaiset rajaukset tehtäisiin kohteen kaikkien maanomistajien alueelle riippumatta siitä, ovatko ne metsänkäyttöilmoituksen piirissä vai eivät. Ohjeen mukaan LLP-rajaus tehdään vain metsänkäyttöilmoituksen kohteena olevan maanomistajan metsäkuvioille. Tällöin vastuu LLPn säilymisestä voi siirtyä seuraavalle metsänomistajalle, koska ensimmäinen voi hakata enemmän kuin LLPn säilyminen mahdollistaa, esimerkiksi sillä verukkeella, että rajaus rajoittuu naapurin pystyssä olevaan metsään. Vastaavasti mahdollisuus tehdä rajaus/rajaamattajättämispäätöksiä silloinkin kun liito-oravan havaitseminen on liki mahdotonta (vaikka joulukuisessa lumisateessa), tekee metsänomistajien kohtelusta epätasa-arvoista. Kaikki maastotarkastukset pitäisi tietysti tehdä silloin kun liito-oravan havaitseminen on mahdollista, siis kevään ja kesä aikana. LLP tulee aina määritellä luonnontieteellisillä perusteilla, ei siis maanomistajakohtaisesti tai hallinnollisia rajoja tai ohjeita seuraten. Tämä on myös EU-ohjeen linja. Nykymuodossaan ohjemalli jatkaa maanomistajien epätasa-arvoista tilannetta. Poikkeus tasapuolisuuspyrkimyksessä tulisi tehdä siinä, että valtiolla on erityinen vastuu noudattaa valtion solmimia sopimuksia. Siksi kaikkien yhteisillä valtion mailla toimittaessa, pitäisi esimerkiksi lajisuojelun tarpeet, tässä tapauksessa liito-oravan LLP:n määrittely, tehdä vielä tavanomaistakin varovaisemmin, jotta ei varmasti tuhota uhanalaisen lajin elinpaikkaa ja siinä samalla lisääntymis- sekä levähdyspaikkaa. Erityisen vastuullista toiminnan tulisi olla liito-oravan levinneisyysalueen reunaosissa, jossa on akuutti vaara levinneisyysalueen pysyväisluonteiseen supistumiseen. Osio II, KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELY Ohjeluonnoksessa mainitaan huomioon otetuiksi KHOn ratkaisuiksi vain ratkaisut KHO:2003:38; KHO:2014:13. Kuitenkin myös ratkaisut KHO /2840 ja KHO /269 tulisi huomioida. Ensiksi mainitussa käsitellään LLP laajuutta; jälkimmäisessä LLP:jen välisen

3 kulkuyhteyden laatua ja riittävyyttä LLP:jen säilyttämisessä. Käytettäessä KHO:n ratkaisuja perusteena uudelle LLP-ohjeistukselle on kuitenkin vaara päätyä kehämäiseen perusteluun, jossa ministeriöt vetoavat oikeuden päätöksiin, jotka puolestaan perustuvat ministeriöiden itsensä v laatima ohjeen luomaan käytäntöön. Vuonna 2004 laadittu ohje on soft-law -dokumenttina vaikuttanut KHO:n ratkaisuihin sekä suoraan että välillisesti Ympäristö ja ELY-keskusten LPPlinjausten kautta. LPP-rajausten pitäisi perustua ensisijaisesti direktiivin mukaiseen tulkintaan ja vasta tämän jälkeen kansallisen lainsäätäjän tarkoitukseen - sikäli kuin se ei ole vastoin ensimmäistä. Vuonna 2004 laaditussa ministeriöiden ohjeessa Liito-oravaselvitysten ja - tutkimusten tuottaessa uutta tietoa tätä ohjetta tarkistetaan ja täydennetään tarvittaessa. Lainsäätäjällä ei ole ollut käytössään sitä uutta tutkimustietoa joka ministeriöillä nyt on. Tämän vuoksi KHO ratkaisuperusteissa keskeisellä sijalla oleva kansallisen lainsäätäjän tarkoitus voi johtaa myös direktiivin vastaisiin ratkaisuihin. Euroopan unionin Komission ympäristöasioiden pääosaston artikla 12 täytäntöönpanoa koskevassa ohjeessa käsitellään kysymystä siitä, tulisiko LLP:n käsite ymmärtää suppeasti vai laajaalaisemmin, holistisesti, funktionaalisena käsitteenä. Käsitteen laaja-alaista soveltamista pidetään perusteltuna lajeille, joilla on suhteellisen pienet elinpiirit. Suppean tulkinnan katsotaan sopivan lajeilla, joiden elinpiirit ovat laajat. Tällaisiksi lajeiksi ohjeessa mainitaan lepakot ja saukko. Saukon elinpiirit km rantaviivaa; lepakot saalistavat kilometrin päässä päiväpiiloistaan. Näihin lajeihin verrattuna liito-oravan elinpiirit ja erityisesti niiden keskeisimmät alueet ovat selvästi pienialaisia ja näin ollen ohje puoltaa laaja-alaista tulkintaa. Siitäkin huolimatta että ministeriöt tulkitsisivat ohjetta toisin (liito-oravan elinpiirejä pidettäisiin niin laaja-alaisina, että rajoitukset kohdistuvat vain pesäpaikkoihin), ei ohje edelleenkään vastaa luontodirektiivin tarkoitusta. Liito-oravan osalta on mahdotonta verrata LLP-käytäntöä muiden EU maiden tulkintaan. Laaja-alaisten elinpiirin omaavien lajien osalta esim. saukon pesäpaikoille on määritelty Skotlannissa metrin turvavyöhyke. Se merkitään 30 metrin säteellä ja tällä alueella vältetään toimenpiteitä. Koska saukko ei ole metsälaji, ei puuston hakkaamista tarvitse rajoittaa kokonaan laajalla alueella. Eurooppalaisen metsäkissan osalta kaikkia toimenpiteitä vältetään 200 m säteellä todennäköisestä pesästä. Käsitteen määrittely kohdissa II a ja b Käsitteiden määrittelyn sekä a-osan että b-osan alussa on hyvin tuotu esille, että lisääntymis- ja levähdyspaikan tulee toimia ekologisesti. Jos se ei toimi ja LLP tyhjenee toimenpiteen seurauksena, LLP hävitetään. Jatkossa ajatus kuitenkin katoaa. Ohjeessa näkyy, että se on väkisin johdettu vanhasta ohjeesta nousevaan toimintamalliin. Tämä ei toimi. Käsitteiden määrittelystä puuttuu KHOn keskeisen tärkeä huomio: varovaisuusperiaate (KHO:2014:13). Sen mukaan rajauksen tulee siis pikemminkin olla liian laaja kuin niin suppea, että LLP vahingossa hävitetään. Huomio on siis kiinnitettävä LLP:n säilymiseen ja säilymistavoitteen kautta johdettava muut asiat. Kaikki muut tulkintatavat jättävät luontodirektiivin perusvaatimuksen huomiotta. Kun määrittelyosassa pyöritellään LLP:n määrittelyä tai sen hävittämisen ja heikentämisen toteutumista yksittäisten puiden tarkkuudella, unohdetaan, että on aivan sama kuinka pieneksi LLP määritetään, 3

4 4 kun sen on joka tapauksessa pysyttävä metsätalouden toimenpiteiden jälkeenkin lajille sopivana, ekologisesti toiminnallisena ja lisääntymiseen yhä kelpaavana kokonaisuutena. Edellinen on sanottu erittäin selkeästi EU-komission ohjeessa ja siitä se on hyvin siirretty myös ohjeen II b-osioon: paikat voivat jatkossakin tarjota kaiken, mitä kyseinen eläin tarvitsee, voidakseen levätä tai lisääntyä onnistuneesti. Tämä on selkeä ohje ja hyvin osioon myös kirjattu. Määrittelyosan lopussa on jostakin syytä kuitenkin taas sorruttu vääränlaiseen näpertelyyn, kun siellä kirjoitetaan, että: LLPn hävittäminen tarkoittaa pesintään tai levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista. Edellinen kappale totesi aivan oikein, että LLP on paikka joka: voi jatkossakin tarjota kaiken, mitä kyseinen eläin tarvitsee, voidakseen levätä tai lisääntyä onnistuneesti. Hävittäminen voi siis tapahtua myös muulla tavoin kuin kaatamalla pesäpuu. Kyseinen selventäväksi tarkoitettu osin II b toiseksi viimeinen kappale vesittää itse asian ja se on syytä kokonaan poistaa. Heikentäviin tekijöihin on syytä lisätä myös muunlaisia heikentäviä esimerkkejä, esimerkiksi LLPn lähistöllä (alle 150m etäisyydellä) tehty alaharvennus tai lehtipuiden poistaminen. Osio III, METSIEN KÄSITTELY a) Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioon ottaminen hakkuissa b) Liito-oravan huomioon ottaminen lisääntymis- ja levähdyspaikan lähiympäristössä On hyvä, että metsien käsittely on jaettu kahteen erilliseen osaan; toimimiseen a) lisääntymis- ja levähdyspaikalla ja toisaalta, b) sen lähiympäristössä. Tämä on oikea suunta, josta löytyy myös mahdollisuus toimia laillisesti ja todella säilyttää LLP:t ekologisesti toimivina. Tässä on ohjeluonnoksessa kuitenkin vielä kehitettävää, eikä ohje tässä muodossaan toimi tarkoitetulla tavalla. LLP:n rajaamisessa tulee korostaa, että laajemmissa metsissä on yhdellä ja samalla metsäalueella erittäin usein useampia liito-oravanaaraiden ylläpitämiä reviireitä. Samaan aikaan yksikin naaras tarvitsee useampia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja (poikasetkin siirretään usein pesästä toiseen kesken pesinnän). Siten laajemmalla liito-oravalle sopivalla metsäalueella on aina useita, toisinaan lukuisia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Yhden rajaaminen ei tietenkään säilytä muita LLP:ja. On hyvä, että rajausten tapauskohtaisuus ja LLP:jen suojelutarpeen ensisijaisuus tuodaan tämänkin osion alussa selvästi esille. Koska LLP:n koosta kuitenkin annetaan ohjeessa esimerkki, jää vaara, että ohjeen tulkinta johtaa aiemman kaltaiseen tilanteeseen, jossa ohjeessa annettuja pintaalaesimerkkejä noudatetaan normina niin käytännön työssä kuin osassa oikeusasteitakin. Tämä kehäpäätelmän mahdollisuus tulee poistaa, poistamalla lukuarvoiset LLP-rajausta koskevat pintaalaheitot. III a, Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioon ottaminen hakkuissa

5 5 Ohjeluonnoksessa esitetty LLP:n pinta-ala 0,1 0,3 ha ei perustu yhteenkään tieteelliseen selvitykseen. Ekologinen tutkimus osoittaa, että ekologisesti toimivan lisääntymispaikan tulee olla laajuudeltaan vähintään 3,5 5 (7) hehtaaria. LLP puolestaan ei voi säilyä, ellei laji pysty elämään alueella. Ajatus, että 0,1 0,3 hehtaarin LLP-rajaus ilman muuta ympäröivää metsänkäsittelyä määrittelevää osaa voisi olla viranomaisen hyväksymä rajausohje, on kestämätön ja jo osoitettu laittomaksi. Esitettyjen lukuarvojen mukaan toimiminen johtaisi väistämättä lisääntymis- ja levähdyspaikkojen pääsääntöiseen hävittämiseen. Tämä on osoitettu usein tutkimuksin. Ohjeen tämänkaltaisen tulkinnan vaara on syytä poistaa, sillä lukuarvojen pohjalta toimiminen olisi käytännössä aivan tietoista ja tarkoituksellista LLP:en hävittämistä. Lukuarvot onkin syytä kokonaan poistaa. Täysin kestämätön on myös ajatus, että pienialaiseksi määritellyllä lisääntymis- ja levähdyspaikalla voisi toteuttaa metsänhoitotoimia. Ei voi, ainakaan heikentämättä tai hävittämättä LLP:aa. Jos LLP katsottaisiin usean hehtaarin kokoiseksi, olisi metsänkäsittely usein mahdollista sovittaa yhteen liito-oravan lisääntymisen mahdollistavien rajojen kanssa. Nyt näin ei ohjeluonnoksessa ole laita, eikä metsänhoitotoimia LLP:lla voi sallia. 150 metriä on osoitettu olevan etäisyys, jonka sisäpuolella tapahtuvat avohakkuut hävittävät aina merkittävän osan lisääntymis- ja levähdyspaikoista. Mitä suurempi osa tästä pesäpaikkaa ympäröivästä 150 metrin säteen sisäpuolelle jäävästä alueesta muuttuu lajille kelvottomaksi (aukot ja taimikot sekä yksipuulajiset harvat nuoret metsät), sitä suurempi osa lisääntymis- ja levähdyspaikoista tyhjenee toimenpiteen seurauksena, eli tulee hävitetyksi. Kun ohjeessa lähdetään siitä, että varsinainen LLP olisi kooltaan jopa vain aareja, on mahdotonta tehdä niillä mitään toimia heikentämättä LLP:aa. Ohjeluonnoksesta saa helposti käsityksen, että pesä-, levähdys-, liikkumis-, ruoka- ja suojapuut on helppoa löytää täydestä metsästä. Ohjeissa on oletettu että nämä puut, joihin koko suojelu perustuu, ovat selvästi havaittavia ja helposti rajattavissa pois hakkuiden alta. Näin ei ole. Toisinaan jo jätöstenkin (papanoiden) löytäminen 100% varmasti asutusta metsiköstä on erittäin vaikeaa, talvella usein mahdotonta. Joka tapauksessa oleellisen tärkeiden puiden määrittely tarvitsee erityisasiantuntemusta, jota hakkuutyömaan lähestyessä vain harvoin saadaan paikalle. Ei voida olettaa, että oleellisten asioiden huomiointi onnistuisi hakkaajalta, eikä milloin tahansa tehtynä virkamieheltäkään. Jo tästä syystä on välttämätöntä käyttää varovaisuusperiaatetta, joka on EUohjeistuksenkin pohjana. Pienialaisella LLP:lla ei yksinkertaisesti vain voi tehdä mitään metsänhoitotoimia. III-b Liito-oravan huomioon ottaminen lisääntymis- ja levähdyspaikan lähiympäristössä Osio on hyvä, koska se avaa ajattelua siihen suuntaan, että LLPn ympäristöäkin pitää tarkastella liito-oravan LLPn toiminnallisen säilymisen kautta. Johtopäätökset osiossa ovat kuitenkin vielä väärät. Metsänhoitosuositusten mukaisista hakkuista LLPn toiminnallisuutta heikentävät selkeimmin avohakkuut ja alaharvennukset. Molemmat hävittävät LLPn, jos niiden osuus pientä LLPn ydinosaa ympäröivän 150 metrin säteisen ympyrän sisällä kasvaa liian suureksi. Toimiva malli pääosassa liito-oravan levinneisyysaluetta (poislukien levinneisyysalueen reunaosat

6 6 mm. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa) olisi tiivistetysti sellainen, jossa pienialainen LLPn ydin säilytetään kokonaan luonnontilassa ja sen ympärillä metsätaloustoimia rajoitetaan siten, että metsää erirakenteistavat hakkuut (esim. yläharvennusmallia tai jatkuvaa kasvatusta käyttäen) sallitaan, mutta avohakkuita ei sallita. Lisäksi on tietysti huomioitava liito-oravan ruokailupuut ja vaihtopesät. Kuitenkin hakkuuohje LLPn ympärille olisi hyvin yksinkertainen, tyyliin: poista kaikista puulajeista korkeintaan osa ja säästä aina haapa, lepät, raita, kolopuut sekä osa kaikkien puulajien isoista yksilöistä, erityisesti kuusista. LLP:n ytimen rajaus voisi näin toimittaessa olla pieni, jopa vain 0,3 0,5 ha ja sen ympärillä avohakkuukielto ulottuisi vähintään 150 metrin etäisyydelle. Tällöin täyttyisivät sekä lain vaatimus LLP:n toimivuuden säilyttämisestä että eri tulkitsijoiden ajatus LLP:n pienialaisuudesta. Miksi tällainen yksinkertainen ja toimivampi malli olisi vaikeampi kirjoittaa ohjeeksi tai ottaa toiminnan pohjaksi kuin nykyinen monimutkainen ja huonosti toimiva malli? Henkilöresursseja ja muuta työpanosta yksinkertaisempi malli säästäisi. Se parantaisi myös maanomistajien tasapuolisuutta. Vuoden 2014 alusta voimaan tullut uusi metsälaki mahdollistaa jatkuvan kasvatuksen (metsätalouden, jossa avohakkuiden sijasta tehdään esimerkiksi toistuvia yläharvennuksia). Metsäalue, jossa on runsaasti jatkuvan kasvatuksen metsiä, helpottaa liito-oravien liikkumista. Tarve pohtia liito-oravien kulkuyhteyksiä poistuu pääosin, kun ohje kirjoitetaan edellä esitetyn yksinkertaisemman mallin mukaiseksi. Tutkimukset Suomessa ja muualla maailmassa osoittavat, että jatkuva kasvatus on metsänomistajan kannalta yleensä taloudellisesti kannattavampaa kuin avohakkuisiin ja viljelyyn perustuva metsätalous. Yksikään tutkimus ei osoita päinvastaista. Metsien kasvu on Suomessa niin hidasta, että uuden metsän perustaminen voimaperäisin menetelmin ei yleensä ole taloudellisesti perusteltua. Nykymetsänhoidossa suositaan taloudellisesti kannattamattomia taimikon hoitoja, ensiharvennuksia ja nuorten metsien kunnostushakkuita, jotka toteutetaan osin valtion tuella. Jos metsien käsittelyn ohjeistuksessa metsänomistajia kannustettaisiin vanhojen toimintamallien noudattamisen sijasta taloudellisesti kannattavampaan avohakkuuttomaan metsätalouteen, liito-oravan elinympäristöt paranisivat yleisellä tasolla. Kun tähän lisätään hieman liito-oravan vaatimusten erityishuomiointia, voidaan LLP:t turvata ja silti kustannusten lisääntymisen sijasta saavutettaisiin jopa kustannussäästöjä. Korvauskuluja ei siis syntyisi. Muita kuin henkisiä esteitä järkevämpään toimintatapaan ei siis ole. Osio III c, Hakkuutyömaalla havaitun liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan huomioon ottaminen Osio kuvaa havaintojen ilmoituskäytäntöä. Osion toisessa kappaleessa konditionaalimuotoinen sana tulisi ilmoittaa tulee muuttaa käskymuotoon, tulee ilmoittaa.

7 7 Osio IV TIETOJEN VAIHTO LIITO-ORAVAN HAVAITUISTA LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKOISTA a) Tiedonvaihto, kun hakkuut ovat vireillä b) Muu tiedonvaihto Osiot a ja b kuvaavat sekavaa lakisääteistä liito-oravatietojen vaihtoa eri viranomaisten välillä. Tässä on onnistuttu ohjaamaan toimintaa järkevämpään suuntaan. Tärkeä yleisperiaate on, että hyvän hallinnon periaatteiden mukaan viranomaisen on käytettävä ja asianomaiselle viranomaiselle eteenpäin toimitettava, sille tietoon saatettu ja viranomaistoimintaan vaikuttava materiaali riippumatta siitä mistä ja kuka tiedon on viranomaiselle toimittanut. Se mistä tieto liitooravahavainnosta on tullut ja kenen kautta kulkeutunut metsä- tai ELY-keskukseen, ei siis voi vaikuttaa siihen, kuinka LLP:n kanssa toimitaan. Tiedot tulee myös tallentaa asianomaisiin rekistereihin kohtuullisessa ajassa. Luonnoksessa ei kuitenkaan ohjeisteta lainkaan miten Metsälain 14 b :ää pitäisi tulkita sen suhteen milloin metsänkäyttöilmoitus kohdistuu Metsäkeskuksen hallussa olevassa asiakirjassa mainittuun liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan. Tämä olisi tärkeää koska nykyisellään alueelliset käytännöt vaihtelevat suuresti ja tutkimustiedon perusteella valtaosa LPP:sta ei ole rekisterissä ja tulee siten todennäköisesti hakatuksi luonnonsuojelulain vastaisesti. Havaintopaikka tulee ymmärtää laajempana kuin pistetieto. Jos rekisterissä on vain pistetieto liitooravahavainnosta, tulee se nähdä koko kyseistä varttuneen metsän aluetta kuvaavana havaintona, riippumatta maanomistajarajoista ja pisteen tarkasta sijainnista. Liito-oravan pesäpaikka (yksi niistä) on usein alle 200 metrin etäisyydellä papanoiden havaintopaikasta, mutta voi nauhamaisella elinpiirillä olla huomattavasti kauempanakin. Liito-oravalle hyvin soveltuvien leimikoiden tilanne pitäisikin selvittää vähintään 200 m säteellä rekisterissä olevasta havainnosta. Liito-oravasta saadun tiedon välittäminen maanomistajalle on ennemmin metsäkeskuksen kuin ELY-keskuksen tehtävä, koska vain metsäkeskuksella on suora yhteys maanomistajatietoihin ja näin voidaan vähentää turhaa byrokratiaa ja aikaviivettä. ELY-keskus ei aina voi antaa LLP-päätöstä viipymättä, koska liito-oravan havaitseminen on esim. talvella lumisateessa käytännössä mahdotonta. Päätös tulee aina tehdä vain sellaisena aikana, että lain noudattaminen on mahdollista. Jos päätöksiä tehdään (kuten nyt tehdään), mahdottomina aikoina, viranomainen rikkoo lakia ja Suomi luontodirektiiviä. Esimerkkinä kymmenen vuoden liito-oravatilasto Etelä-Hämeestä: vain 38 % ELY-keskuksen maastokartoituksista on johtanut LLPn rajaamiseen (n = 167). Rajaamatta jäämisen syy on usein se, että pesäpaikkaa ei löydy. Kuitenkin ilmoitetut paikat ovat olleet liito-oravareviirejä, joissa väistämättä jossakin on LLP. Eli 62 % liitooravan lisääntymis- ja levähdyspaikoista on kymmenen vuoden aikana hävitetty Etelä-Hämeessä viranomaisen luvalla. LLPn asuttuna/asumattomana olemisen toteamisen ja siihen liittyvän rajaamisen/rajaamatta jättämisen kohdalla on ohjeluonnoksessa vakavia ongelmia. Ongelmat kertautuvat mahdollisen rekistereistä poistamisen kohdalla. LLP:aa ei voi poistaa rekisteristä sillä perusteella, että se on jollakin satunnaisella hetkellä

8 asumaton. Poistamisen edellytys on kohteen pysyväisluonteinen häviäminen. Liito-oravan ekologian perusolemuksen mukaisesti LLP:n asutus vaihtelee metapopulaatiomallin mukaisesti siten, että kullakin hetkellä noin 80% lisääntymis- ja levähdyspaikoista on asuttuja ja 20% tyhjinä. Seuraavana tai sitä seuraavina vuonna asutut ja asumattomat paikat voivat vaihtaa paikkaa. Liitooravalle edelleen sopiva LLP on siis yhtä arvokas, olipa se kulloisenakin hetkenä asuttu tai asumaton. Hetkellisesti asumattoman LLP:n hävittäminen on LLP:n hävittämistä siinä missä asutunkin LLP:n hävittäminen. Siksi sitä ei tietenkään voi myöskään poistaa rekistereistä sillä perusteella, että paikalta ei hetkellä x löydetty papanoita. Jos tarkastus vielä tehdään vääränä vuodenaikana, papanattomuus ei tietenkään todista edes sitä, että paikka olisi sillä hetkellä asumaton. 8 Osio V, LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN SUOJELUUN LIITTYVÄT KORVAUSKYSYMYKSET Osio korvauskysymyksistä on selkeä. Osio VI, VAPAAEHTOISTEN SUOJELUKEINOJEN SOVELTAMINEN LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN SUOJELUUN Osio vapaaehtoisista suojelukeinoista on selkeä ja tiivis. Yksi virhe on kuitenkin syytä korjata: METSO-valintaperusteissa todetaan yksiselitteisesti, että valtakunnallisesti uhanalaisen lajin esiintymä tekee kohteesta METSO-I kriteeriluokkaan kuuluvan kohteen kaikissa metsäisissä elinympäristöissä. Liito-orava on valtakunnallisesti vaarantunut (VU) laji. SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY Risto Sulkava puheenjohtaja