Espoon Martinsillan-Järvisillan liito-oravaselvitys 2014

Transkriptio

1 Tutkimusraportti Espoon Martinsillan-Järvisillan liito-oravaselvitys 2014 Tekijät: Teemu Virtanen

2 Sisälllys 1 Johdanto Liito-oravan elinympäristövaatimukset Menetelmä ja tulokset Johtopäätökset ja suositukset Liito-oravan liitokyky... 7 Lähteet

3 1 JOHDANTO YIT Rakennus Oy tilasi keväällä 2014 Ympäristötutkimus Yrjölä Oy:ltä liito-oravaselvityksen Espoon Espoonlahdessa sijaitseville kortteleille ja Selvitys keskittyi YIT Rakennus Oy:n omistamille tonteille, mutta myös lähiympäristöä ja kulkuyhteyksiä arvioitiin. Selvitysalueella on tehty liito-oravahavaintoja vuonna 2013 (Virtanen ym. 2013) ja alkuvuodesta 2014 (Espoon ympäristökeskus 2014). Tämän työn tarkoitus oli selvittää alueen puuston soveltuvuus liito-oravan elinympäristöksi ja liikkumishabitaatiksi, arvioida alueen merkitystä liito-oravan elinympäristönä ja tunnettujen elinympäristöjen välisenä yhteytenä sekä arvioida säästettävän puuston laajuus. 2 LIITO-ORAVAN ELINYMPÄRISTÖVAATIMUKSET Liito-oravan elinympäristöä ovat etenkin varttuneet kuusihaapa sekametsät, joissa kasvaa ruokailupuina myös lepää ja koivua. Kuusten määrä voi joskus olla pienikin, mutta lähes aina elinympäristöllä kasvaa ainakin muutamia suuria (halkaisija >30 cm) kuusia. Liito-orava tarvitsee myös kolopuita pesimiseen ja päiväpiiloikseen. Pesä sijaitsee useimmiten kolohaavassa, mutta päiväpiilo voi sijaita myös tavallisen oravan hylkäämässä risupesässä tai sopivassa pöntössä. Eteläisessä Espoossa on viimevuosina tehty runsaasti havaintoja myös taajaan rakennetusta ympäristöstä ja tutkimustulokset ovat antaneet viitteitä siitä, että liito-oravan elinympäristövaatimukset voivat kaupunkiympäristössä näyttää vaatimattomammilta kuin laajemmissa metsiköissä. Perusvaatimukset ovat kuitenkin ilmeisesti samoja. Alueella on oltava ainakin muutamia isoja kuusia, vanhoja haapoja, leppää ja koivua, sekä useita koloja tai risupesiä (Virtanen ym. 2014). Liito-oravan suojelustatus Euroopan unionin alueella liito-oravia esiintyy Suomen lisäksi ainoastaan Virossa. Venäjällä liito-oravaa esiintyy vielä melko runsaana. Suomen uhanalaisluokituksessa liito-orava luokitellaan vaarantuneeksi lajiksi. Syynä luokitteluun on elinympäristöjen väheneminen ja kannan pieneneminen. Luokittelu ei sinänsä edellytä suojelua vaan kuvaa lajin todennäköisyyttä kuolla sukupuuttoon tietyllä aikavälillä. (Rassi ym. 2010) Liito-orava kuuluu Euroopan unionin luontodirektiivin liitteiden II ja IVa (92/43/ETY) lajeihin. Liite II luettelee lajeja, joiden elinympäristöjen suojelemiseksi on osoitettava erityisiä suojelutoimien alueita (Natura 2000-alueverkosto). Liite IV puolestaan suojelee lajeja ja niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Suomen luonnonsuojelulain 49 mukaan liitteen IVa lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Liito-oravametsään liittyy termejä, joilla kuvataan metsikön osan merkitystä liito-oravalle. Tässä raportissa elinympäristöksi soveltuva-alue tarkoittaa ulkoisten merkkien perusteella määriteltyä aluetta, jolla liito-oravan voidaan olettaa esiintyvän. Elinpiiri on koko se alue, jota kyseinen liito-orava yksilö käyttää elinaikanaan. Elinpiirin ydinalue on liito-oravan elinpiirin usein pienehkö osa, jolla se Lisääntymis- ja levähdyspaikan tulkinta vaihtelee tarkoittaen minimissään pesäpaikoiksi sopivia kolopuita ja mahdollisesti risupesiä sekä pönttöjä. Laajimmillaan mukaan voidaan laskea lähes kaikki puut, joiden alta löytyy papanoita. Lisääntymis- ja levähdyspaikkaan kuuluu myös sitä ympäröivä suojaava puusto ja toisaalta hävittämiseksi rinnastetaan kaikkien kulkuyhteyksien katkaiseminen. viettää suurimman osan ajastaan. Esiintymäksi tai elinympäristöksi kutsutaan kohdetta, jossa liito-oravia on havaittu. Suojelullisesti tärkein termi on ydinalue, jolla naaraan on selvittävä talven yli riittävän hyväkuntoisena kyetäkseen lisääntymään seuraavana keväänä. Naaraan ydinalueella on siten tiukimmat laadulliset vaatimukset puulajiston, kolopuiden ja pinta-alan suhteen. Hyvälaatuinen ydinalue käsittää vähintään noin hehtaarin verran hyvin elinympäristöksi soveltuvaa aluetta. Elinympäristön kokonaispinta-alan tulisi kuitenkin olla vähintään noin neljä hehtaaria, joka voi sisältää jonkin verran myös huonommin soveltuvaa aluetta. Elinympäristön on oltava hyvin kytkeytynyt ympäröiviin alueisiin, jotta koiras pääsee alueelle ja poikaset voivat levittäytyä omille elinympäristöilleen. 3

4 3 MENETELMÄ JA TULOKSET Kartoitus suoritettiin etsimällä alueelta liito-oravan ulostepapanoita suurten kuusten ja haapojen juurelta. Kaikki yli 30 senttimetriä halkaisijaltaan olevat kuuset ja yli 20 senttimetriä paksut haavat pyrittiin tarkastamaan lukuun ottamatta piha-alueille jääviä puita. Lisäksi tarkastettiin satunnaisesti pienempiä puita ja muita puulajeja (leppä, koivu, vaahtera, raita ja mänty). Papanakartoituksen yhteydessä havainnoitiin myös koloja ja risupesiä. Maastotyöt suoritettiin 8.4. Papanapuita havaittiin runsaasti erityisesti alueen länsi- ja itäosista (yht. 53 tässä selvityksessä). Mahdollisia pesäpuita havaittiin 13. Alueella sijaitsevat liito-oravalle parhaiten soveltuvat osat ja tehdyt papana- ja pesäpuuhavainnot on esitetty kuvassa 3-1. Kuvassa on yhdistetty alkuvuonna tehdyt havainnot (Espoon ympäristökeskus 2014) ja tämän selvityksen yhteydessä tehdyt havainnot siten, että päällekkäiset havainnot on pyritty yhdistämään. Käytettyjen paikannuslaitteiden epätarkkuuden vuoksi kuvassa lähekkäin sijaitsevat pisteet saattavat tarkoittaa samaa puuta ja todellinen papanapuumäärä olla esitettyä pienempi. Alueen keskiosassa papanapuita havaittiin keväällä vain neljä (kuvassa punaisten aluerajausten välinen alue). Martinsillan ja Järvisillan väliin jäävältä alueelta rajattiin kaksi ydinalueeksi luokiteltavaa osa-aluetta, joista toinen sijaitsee korttelin alueella. Kuva 3-1. Papanapuuhavainnot, mahdolliset pesäpuut, elinympäristön osat ja kulkuyhteystarpeet. (Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 5/2013 aineistoa) 4

5 Kuva 3-2. Nöykkiönkadun ylitys selvitysalueen kohdalla ei todennäköisesti ole mahdollinen molempiin suuntiin. Itäpuolen korkeista puista saattaa ylitys olla mahdollinen länteen ja edelleen Sammalvuoreen, mutta länsipuolen puusto on liian matalaa lännestä itään tapahtuvaan siirtymiseen. Kuva 3-3 ja 3-4. Martinsillantien ylitys onnistuu vielä useasta kohdasta. Vasemmassa kuvassa näkymä Sillankorvasta länteen ja oikeassa kuvassa itään. Kuva 3-5 ja 3-6. Martinsillan pohjoispuolella liito-oravan elinpiirin ydinaluetta keväällä

6 4 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET Martinsillan ja Järvisillan väliin jäävällä alueella sijaitsevaa liito-oravaesiintymää tulisi käsitellä kokonaisuutena. Selvitysalueella havaittiin runsaasti papanoita ja alueella on liito-oravan elinympäristön ydinalue. Liito-oravan kannalta tärkeimmät alueet sijaitsevat kahdessa osassa, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 1,5 hehtaaria. Nämä alueet tulee säästää mahdollisimman laajoina ja mahdolliset pesäpuut suoja-alueineen tulee jättää kokonaan maankäytön ulkopuolelle. Osa-alueita yhdistää Martinsillantien varteen painottuva kuusi-mänty-valtainen alue, joka toimii kulkuyhteytenä itä-länsi suunnassa ja toisaalta Martinsillantien yli pohjoiseen. Tällä alueella tulee säästää yhtenäinen puustoinen käytävä. Yhteyden säilymiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota Sillankorvan kohdalla, missä yhteyttä voidaan vahvistaa puuistutuksin. Puiden tulee olla korkeaksi kasvavia esim. koivuja, mäntyjä, kuusia tai haapoja. Kuva 4-1 ja 4-2. Yhteysalue lännestä itään kuvattuna. Korkeakasvuinen puusto jää pääosin alueen pohjoisosaan (kuvassa vasemmalla). Yhteysalueen eteläosa on aukkoisempi, matalakasvuisempi ja lehtipuuvoittoinen. Kuva 4-3. Sillankorvan liittymäalue. Liito-oravan kulkuyhteys perustuu oikealla näkyviin korkeisiin mäntyihin ja koivuun sekä tien vasemmalla puolella oleviin koivuihin. Yhteyttä voidaan parantaa puuistutuksin etenkin tien itäpuolella(kuvassa vasemmalla). Tärkeimmät yhteyssuunnat alueelta pois ovat järvisillan kohdalta Länsiväylän eteläpuolelle ja Martinsillantien yli kohti Nöykkiön esiintymää. Mahdollinen läpikulku tapahtuu todennäköisesti alueen itäosien kautta yhdis- 6

7 täen Hannusmetsän ja Nöykkiön liito-oravaesiintymät. Myös Sammalvuoren länsipuolella on tehty tuoreita liito-oravahavaintoja, mutta tähän suuntaan yhteys kulkee todennäköisesti pohjoisempaa pientaloalueen läpi ja mahdollisesti Nöykkiönkadun ylittävää vihersiltaa hyödyntäen. 5 LIITO-ORAVAN LIITOKYKY Liito-orava liikkuu lähes yksinomaan puusta toiseen liitämällä. Vierekkäin sijaitsevien puiden välillä siirtyminen voi tapahtua oksalta toiselle hyppäämällä, mutta maassa liito-orava liikkuu hyvin harvoin. Todennäköisesti vain silloin kun liito on jäänyt jostain syystä lyhyeksi. Liito-oravan liitokyvylle esitetään usein maksimiarvoja. Arvioitaessa yhteyden toimivuutta on kuitenkin parempi käyttää apuna ns. liitolukua. Liitoluku voidaan yksinkertaistetusti määritellä etenemän ja korkeuseron suhteena ja sen avulla voidaan ottaa huomioon tapauskohtaisesti ylityskohdan ominaisuudet. Liitoluvun maksimiarvona voidaan pitää lukua kolme, mikä tarkoittaa, että liito kantaa kolme kertaa lähtö- ja laskeutumispisteen korkeuseron verran. Hyviä toimivia yhteyksiä suunniteltaessa on kuitenkin pyrittävä välttämään aukkoja, joiden ylittäminen vaatii suurempaa liitolukua kuin kaksi toisin sanoen aukon tulisi olla pienempi kuin lähtö- ja laskeutumispisteen välinen korkeusero kerrottuna kahdella. Pidempien yhteyksien kohdalla puiden tulisi olla korkeintaan korkeutensa päässä toisistaan (liitoluku yksi). Poikasten on todettu käyttävän hyvin heikkolaatuisiakin yhteyksiä (esim. pellonreunuspajukot), mutta aikuisille liito-oraville tarkoitettujen yhteyksien tulisi perustua vähintään 10 metriä korkeisiin puihin. Kulkuyhteyden tulisi lisäksi perustua useisiin rinnakkaisiin puihin puurivien sijaan. 7

8 LÄHTEET Espoon ympäristökeskus 2014: Espoon alueen aikaisemmat liito-oravahavainnot paikkatietoaineisto. Luonnonsuojelulaki /1096 Luontodirektiivi 1992: Neuvoston direktiivi 92/43/ETY luonnonvaraisten elinympäristöjen ja luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta; EYVL 1992 L 206. Rassi P., Hyvärinen E., Juslén A. & Mannerkoski I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Virtanen T., Salomäki P., Tanskanen S. & Yrjölä R. 2014: Liito-oravien radioseuranta Espoonlahden ja Matinkylän suuralueilla Espoon kaupunki