Ympäristöministeriö Maa- ja metsätalousministeriö LUONNOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristöministeriö Maa- ja metsätalousministeriö LUONNOS 3.2.2015"

Transkriptio

1 LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ I YLEISTÄ Tämän ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön ohjeen tarkoituksena on antaa Suomen metsäkeskukselle (Metsäkeskus) ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille (ELY-keskukset) ohjeita luonnonsuojelulain (1096/1996) ja luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun direktiivin eli ns. luontodirektiivin (92/43/ETY) säännösten huomioon ottamiseksi liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan määrittelyssä, rajaamisessa ja metsän käsittelyssä. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulain 49 :n 1 momentin nojalla aina kiellettyä. Kielto on voimassa kaikkialla riippumatta siitä, onko jokin viranomainen yksilöinyt tällaisen paikan sijainnin tai määritellyt sen rajoja. Ohjeessa ei anneta oikeudellisesti sitovia normeja, vaan se on tarkoitettu yhtenäistämään viranomaisten toimintaa ja käytäntöjä. Tarkoituksena on myös parantaa viranomaisten välistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa sekä nopeuttaa liito-oravien suojeluasioiden käsittelyä Metsäkeskuksessa ja ELY-keskuksissa. Yhdenmukaisin viranomaismenettelyin turvataan myös metsänomistajien tasavertainen kohtelu. Yksittäisissä päätöksissä ELY-keskus on toimivaltainen viranomainen. Ohjeeseen liittyvät lainkohdat ovat luonnonsuojelulain 49, 72 a ja metsälain (1093/1996) 14 b. Ohjeen tausta-aineistona ovat olleet maa- ja metsätalousministeriön asettaman liito-oravatyöryhmän raportti (Työryhmämuistio MMM 2002:21) ja siitä saadut lausunnot, ympäristöministeriön liito-oravatyöryhmän raportti (Suomen ympäristö 459, 2001), luonnonsuojelulain (HE 76/2003 vp.) ja metsälain (HE 73/2003 vp.) muutosten eduskuntakäsittelyaineisto sekä Euroopan unionin komission luontodirektiivin soveltamista koskeva ohje (Guidance document on the strict protection of animal species of Community interest under the Habitats Directive 92/43/EEC, Final version, February 2007). Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisujen periaatteet (KHO:2003:38; KHO:2014:13) on otettu huomioon. Lisäksi on huomioitu lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajaamisesta ja säilymisestä viimeisen kymmenen vuoden aikana kertyneet kokemukset, aihetta koskeva tutkimustieto, vuoden 2014 alusta voimaan tullut metsälain muutos sekä hyvän metsänhoidon suositukset. Maa- ja metsätalousministeriön osalta ohjeen valtuutussäännökset ovat Metsälain (1093/1996) 24 ja Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/2011) 1. II KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELY Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan säilyttämiseen liittyy useita ekologisia ja toiminnallisia käsitteitä, joista keskeisin ja pienialaisin on luonnonsuojelulain 49 :n tarkoittama lisääntymis- ja levähdyspaikan käsite. (Korkeimman hallinto-oikeuden tulkinnan (KHO:2002:78, KHO:2003:38, KHO:2014:13) mukaan luonnonsuojelulain tarkoituksena ei ole ollut ulottaa lisääntymis- ja levähdyspaikkojen käsitteitä alueellisesti kovin laajoiksi.) a) Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka Lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat lajin elinympäristön osia, jotka ovat välttämättömiä lajin säilymiselle elinympäristössään. Luonnonsuojelulain tarkoittamalla liito-oravan lisääntymispaikalla liito-orava saa poikasia. Levähdyspaikassa liito-orava viettää päivänsä. Lisääntymis- ja levähdyspaikka käsittää pesäpuun tai lähekkäiset pesäpuut ja paikalla olevat muut sen edellä mainittuihin tarkoituksiin käyttämät puut. Lisääntymis- ja levähdyspaikan käsitteeseen luetaan myös niiden välittömässä läheisyydessä olevat suojaa ja ravintoa tarjoavat puut. 1

2 b) Lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen ja heikentäminen Hävittämis- ja heikentämiskiellon tarkoitus on turvata lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ekologinen toiminnallisuus. EU:n komission ohjeen mukaan toiminnallisuuden säilyttäminen tarkoittaa sitä, että paikat voivat jatkossakin tarjota kaiken, mitä kyseinen eläin tarvitsee voidakseen levätä tai lisääntyä onnistuneesti. Ekologisen toiminnallisuuden säilyttämistä käytännössä avataan tarkemmin kohdassa III. Luonnonsuojelulain tarkoittama liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen tarkoittaa pesintään ja levähtämiseen käytettävien puiden kaatamista. Hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan. Lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentäminen tarkoittaa jonkin sellaisen toimenpiteen tekemistä, joka johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan toiminnallisuuden heikkenemiseen. Tällaista heikentämistä voi olla esimerkiksi, että uudistushakkuussa kulkuyhteydet ruokailupuihin katkaistaan tai ruokailupuut kaadetaan. III METSIEN KÄSITTELY a) Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioon ottaminen hakkuissa Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen luonnonolot ja metsien ominaispiirteet vaihtelevat paikallisesti ja alueellisesti, minkä vuoksi lisääntymis- ja levähdyspaikan rajojen ja sallitun metsänkäsittelyn määrittäminen on tehtävä tapauskohtaisesti. Luonnonsuojelulain 49 :n mukainen heikentämis- ja hävittämiskielto voidaan ottaa huomioon suunnittelemalla hakkuualue siten, että lisääntymis- ja levähdyspaikka sijoittuu hakkuualueen reunaan. Mikäli se ei ole mahdollista ja lisääntymis- ja levähdyspaikka jää hakkuualueelle, jätetään uudistusalalle liito-oravan liikkumiseen ja suojautumiseen soveltuvia puita. Niillä turvataan lisääntymis- ja levähdyspaikan käyttökelpoisuus toimenpiteen jälkeenkin ja varmistetaan liito-oravan liikkumismahdollisuudet. Lisääntymisja levähdyspaikan myrskynkestävyyteen tulee kiinnittää huomiota. Yksittäiset lisääntymis- tai levähdyspaikat sekä niiden välittömässä läheisyydessä olevat suojaa ja ravintoa tarjoavien puiden muodostamat alueet ovat pienialaisia, useimmiten 0,1 0,3 -hehtaarin laajuisia alueita. Useampia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja sisältävien rajausten koko vaihtelee alueiden ominaispiirteiden mukaan. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikoilla ei tehdä uudistushakkuita. Paikkojen ominaispiirteet huomioiden mahdollisia metsänhoitosuositusten mukaisia kasvatushakkuita ovat yksittäisten puiden poistaminen, poimintahakkuut, joilla pyritään eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatukseen sekä harvennushakkuut. Lisääntymis- ja levähdyspaikalla olevat pesäpuut sekä ravinto- ja suojapuut tulee aina säästää. Lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei raivata eikä maanpintaa käsitellä. b) Liito-oravan huomioon ottaminen lisääntymis- ja levähdyspaikan lähiympäristössä Metsänhoitosuositusten mukaiset hakkuut ovat lisääntymis- ja levähdyspaikan ympärillä mahdollisia kunhan uudistushakkuissa kulkuyhteydet ruokailupuihin ja lisääntymis- ja levähdyspaikalle turvataan. Kulkuyhteyksien myrskynkestävyyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kulkuyhteyspuiksi voidaan jättää ylimpiin latvuskerroksiin kuuluvia ja liito-oravalle suojaa antavia puita. Liito-orava kykenee liitämään metriä leveiden aukeiden alojen yli. Liidon pituuteen vaikuttaa puuston korkeus ja maaston korkokuva. Kulkuyhteys voidaan muodostaa myös hakkuuaukolle siten, että puut ovat korkeintaan puun pituuden etäisyydellä toisistaan. Jätettävien puiden valinnassa voidaan hyödyntää kohteen luontaisia maaston piirteitä esim. korkeusasemaa, kosteikkoja, puronvarsia jne. Avohakkuukohteelle jätettäviä 2

3 säästöpuita sekä siemenpuu- ja suojuspuuhakkuukohteille jätettäviä siemenpuita voidaan käyttää hyväksi kulkuyhteyksiä muodostettaessa. Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus turvaa liito-oravan kulkuyhteydet ilman erityisiä toimenpiteitä. c) Hakkuutyömaalla havaitun liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan huomioon ottaminen Kaikissa tilanteissa ELY-keskuksilla tai Metsäkeskuksella ei ole ennakkotietoa liito-oravasta ja liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka saatetaan havaita vasta puuta korjattaessa. Sen vuoksi metsätalouden toimijoita tulee neuvoa, miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Jos puuta korjatessa havaitaan liito-orava tai liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka, työn suorittajaa neuvotaan keskeyttämään työt välittömästi siinä leimikon kohdassa ja ottamaan yhteys ELY-keskukseen ohjeiden saamiseksi toiminnan jatkamista varten sekä ilmoittamaan asiasta metsänomistajalle Vaikka tilanne ratkaistaisiinkin välittömästi ja hakkuuta jatkettaisiin, hakkuuoikeuden haltijan tulisi ilmoittaa liitooravahavainnosta ja ratkaisusta ELY-keskukselle (paikkatiedon ylläpito). Luonnonsuojelulain 72 a sääntelee ELY-keskusten menettelyä, kun metsäkeskus on metsälain 14 b :n mukaisesti toimittanut ELY-keskukselle ilmoituksen metsänkäyttöilmoituksesta, joka kohdistuu liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan. Sen mukaisesti ELY-keskuksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikan sijainnin ja sallitun metsän käsittelyn määrittämiseksi. Menettelysäännösten yhdenmukaisuuden vuoksi vastaavanlaista menettelyä on syytä noudattaa myös tilanteessa, jossa hakkuuoikeuden haltija tekee ilmoituksen puunkorjuun yhteydessä tehdystä lisääntymis- ja levähdyspaikkahavainnosta. Toisin sanoen, mikäli ELY-keskukselta pyydetään työn suorittajan tai hakkuuoikeuden haltijan toimesta asiantuntija-apua, tulee sen antaa ohjeet, millä edellytyksillä hakkuita voidaan jatkaa siten, ettei luonnonsuojelulain 49 :ää rikota. IV TIETOJEN VAIHTO LIITO-ORAVAN HAVAITUISTA LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKOISTA Tiedonvaihto havaituista liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikoista on tarkoituksenmukaista hoitaa mahdollisimman yhdenmukaisen menettelyn avulla kustannustehokkuuden ja toiminnan täsmällisyyden sekä metsänomistajien tasavertaisen kohtelun varmistamiseksi. Tiedonkulun ja -vaihdon varmistamiseksi tulee menetellä seuraavasti: a) Tiedonvaihto, kun hakkuut ovat vireillä Metsäkeskus vertaa sille saapuneita metsänkäyttöilmoituksia hallussaan oleviin asiakirjoihin liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikoista. Metsäkeskuksen hallussa olevilla asiakirjoilla tarkoitetaan ELY-keskusten tai valtakunnallisesti koottuna aineistona Suomen ympäristökeskuksen Metsäkeskukselle toimittamia asiakirjoja liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikoista. Pääasiallisena liito-oravan tunnettujen lisääntymisja levähdyspaikkojen tietolähteenä on Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämä Hertta Eliölajit - tietojärjestelmä, mutta osa ELY-keskuksista ylläpitää edelleen myös omia alueellisia tietokantoja. On tärkeää, että kaikki ELY-keskuksen käytössä oleva tieto on myös Metsäkeskuksen ja maanomistajan käytettävissä. Metsälain 14 b :n mukaan, jos metsänkäyttöilmoitus kohdistuu Metsäkeskuksen hallussa olevassa asiakirjassa mainittuun liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan, Metsäkeskus tekee asiasta välittömästi ilmoituksen ELY-keskukselle. Metsäkeskus tekee ilmoituksen myös maanomistajalle ja tiedossaan olevalle maanomistajan edustajalle sekä metsänhakkuuoikeuden haltijalle. Metsälain 14 b :n säännöksellä ei siirretä luonnonsuojelulain valvontatehtäviä ELY-keskukselta Metsäkeskukselle. Metsäkeskuksen ilmoitus on teknisluonteinen, pelkkiin asiakirjatietoihin perustuva hallintotoimi. Se ei synnytä kenellekään etuja, oikeuksia 3

4 tai velvollisuuksia eikä siitä voi valittaa. Metsäkeskuksen ilmoituksen perusteella ELY-keskus tutkii asian ja ryhtyy toimivaltansa puitteissa tarvittaviin toimenpiteisiin. Metsälain 14 b rajaa Metsäkeskuksen ilmoitusvelvollisuuden ELY-keskukselta saamiinsa lisääntymis- ja levähdyspaikkoja koskeviin tietoihin. Tietojen oikeellisuuden varmistamisella on erityistä merkitystä, koska jopa puutteelliseksi tai virheelliseksi osoittautuva tieto voi suojelun tiukkuus huomioon ottaen johtaa välittömiin oikeusvaikutuksiin maanomistajan ja hakkuuoikeuden omistajan kannalta. (Ympäristövaliokunnan mietintö (YmVM 6/2004 vp - HE 76/2003 vp)) Metsälain 14 b :ää täydentävän luonnonsuojelulain 72 a :n mukaan ELY-keskuksen on ryhdyttävä Metsäkeskuksen ilmoituksen johdosta toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on estää liito-oravan lisääntymisja levähdyspaikan hävittäminen ja heikentäminen hakkuissa luonnonsuojelulain 49 :n 1 momentin vastaisesti. Siksi ELY-keskuksen on selvitettävä, onko lisääntymis- ja levähdyspaikka edelleen liito-oravan käytössä ja onko ilmoituksessa tarkoitettu metsänkäyttö mahdollista. ELY-keskuksen on annettava luonnonsuojelulain 72 a :n mukaan päätöksensä asiassa viipymättä sen jälkeen kun se on saanut 14 b :ssä tarkoitetun ilmoituksen Metsäkeskukselta. b) Muu tiedonvaihto Hyvään viranomaisyhteistyöhön kuuluu mahdollisimman suuri avoimuus ja tietojen välittäminen ilman lakisääteistä velvollisuuttakin. Metsäkeskuksen ja ELY-keskusten välillä tulee parantaa tiedonvaihtoa ja huolehtia liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkatietojen ajantasaisuudesta. Viranomaisten välisen yhteistyön tulee toimia molempiin suuntiin; esimerkiksi, jos Metsäkeskuksella on tietoa liito-oravan esiintymisestä jollakin alueella, sen tulisi tarvittaessa pyytää ELY-keskusta varmistamaan mahdollisimman nopeasti liito-oravan esiintyminen ja lisääntymis- ja levähdyspaikan sijainti sekä ilmoittamaan asiasta Metsäkeskukselle. Lisäksi on tärkeää, että ELY-keskus tallentaa viipymättä tietoonsa tulleet ja varmistamansa liito-oravahavainnot Hertta Eliölajit -tietokantaan ja saattaa tiedot maanomistajan ja Metsäkeskuksen käyttöön. Vastaavasti ELY-keskuksen tulee viipymättä päivittää liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa koskeva tieto, mikäli alueella ei enää ole sen saaman ja varmistaman tiedon mukaan liito-oravan lisääntymistai levähdyspaikkaa ja poistaa tieto havaintotietokannasta merkitsemällä paikka hävinneeksi. (Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö (MmVM 5/2004 vp - HE 73/2003 vp)) V LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN SUOJELUUN LIITTYVÄT KORVAUSKYSYMYKSET Luonnonsuojelulain korvaussäännös kattaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan suojelusta maanomistajalle tai -haltijalle aiheutuvan merkityksellisen haitan. Se, onko haitta katsottava merkitykselliseksi, arvioidaan tilanteesta riippuen aina tapauskohtaisesti. Lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat useimmiten varsin pienialaisia, joten niiden hävittämis- ja heikentämiskiellosta ei aina aiheudu merkityksellistä haittaa. ELY-keskukset antavat lisätietoa lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelua koskevista korvauskysymyksistä. Ensisijainen tavoite on aina korvausasioista sopiminen maanomistajan ja ELY-keskuksen välillä. Tässä yhteydessä voidaan sopia myös luonnonsuojelualueen perustamisesta alueelle tai alueen määräaikaisesta rauhoittamisesta. Jos korvauksesta ei ole mahdollista sopia, alueen omistaja voi panna korvaushakemuksen vireille maanmittauslaitokselle tehtävällä hakemuksella. Jos korvaus tulee toimituksessa määrättäväksi, se voidaan lain mukaan määrätä tietyin edellytyksin myös määräajaksi. Toimituskustannuksista vastaa pääsääntöisesti valtio (Lunastuslain 81 ). 4

5 VI VAPAAEHTOISTEN SUOJELUKEINOJEN SOVELTUMINEN LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN SUOJELUUN Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO sisältää keinoja metsien vapaaehtoiseen suojeluun. Mikäli METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet täyttyvät, voi maanomistaja myydä metsänsä valtiolle suojelutarkoitukseen, rauhoittaa alueen yksityiseksi suojelualueeksi, tai tehdä määräaikaisen suojelusopimuksen. Mikäli lisääntymis- ja levähdyspaikka sijaitsee esimerkiksi metsälain 10 tarkoittamalla kohteella, voidaan maanomistajan vapaaehtoisuuden pohjalta kohteeseen todennäköisesti soveltaa kestävän metsätalouden rahoituslain (Kemeran) määräaikaista ympäristötukisopimusta. Valintaperusteissa on mainittu, että metsikössä olevat uhanalaisten tai muiden vaateliaiden lajien esiintymät lisäävät METSO-ohjelmalla turvattavien elinympäristöjen arvoa. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka voi sijaita metsikössä, joka täyttää METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet. Maanomistaja voi ELY-keskuksen asiantuntijan kanssa halutessaan selvittää mahdollisuudet neuvotella laajemman alueen suojelusta liito-oravan lisääntymisja levähtämispaikan rajauksen sijaan. 5

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa LIITO-ORAVA Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Turussa ja Porissa Olli Mattila, Varsinais-Suomen ELY-keskus 22.12.2016 1 Liito-oravan suojelu Liito-orava (Pteromys volans) on Suomessa vaarantunut

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKAT PALJON MELUA TYHJÄSTÄ?

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKAT PALJON MELUA TYHJÄSTÄ? LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKAT PALJON MELUA TYHJÄSTÄ? Metsätieteen päivä 12.11.2014 Maarit Jokinen (SYKE), Sanna Mäkeläinen (Helsingin yliopisto), Otso Ovaskainen (Helsingin yliopisto) Johdanto

Lisätiedot

ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä

ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä Päätös Dnro KAIELY/513/07.01/2010 23.9.2016 Julkinen ASIA Päätös luonnonsuojelulain 57 :n mukaisen pakkokeinon käyttämisestä ASIANOSAINEN ASIAN KÄSITTELY Metsähallitus Metsätalous Oy Kainuun ELY-keskukseen

Lisätiedot

Tärkein syy vähenemiseen on sopivien varttuneiden kuusisekametsien hakkuut ja sitä kautta sopivan metsän pinta-alan pieneneminen.

Tärkein syy vähenemiseen on sopivien varttuneiden kuusisekametsien hakkuut ja sitä kautta sopivan metsän pinta-alan pieneneminen. Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin muistutus koskien Ely -keskuksen raporttia maastokäynnistä liito-oravan lisääntymis-ja levähdyspaikan sijainnin ja sallitun metsänkäsitttelyn määrittämiseksi Tila: Lappeenrannan

Lisätiedot

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN

Lisätiedot

ASIA: Liito-orava ohjeen luonnos LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ

ASIA: Liito-orava ohjeen luonnos LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ Anna Rakemaa Maa- ja metsätalousministeriö anna.rakemaa@mmm.fi ASIA: Liito-orava ohjeen luonnos LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ Suomen luonnonsuojeluliitto

Lisätiedot

LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY

LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY Vastaanottaja LIDL Suomi KY Antti-Ville Haapanen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 05/2018 LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY LINNAIMAAN LIITO-ORAVASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY

Lisätiedot

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 11.4.2014 Johdanto Vuoden 2013 selvityksessä alueella todettiin ilmeinen naaraan esiintymispaikka. Koska metsäkuviolla on aloitettava

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 73/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metsälakiin lisättäväksi kaksi uutta pykälää. Ehdotuksen mukaan metsäkeskus

Lisätiedot

Asian käsittely Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa

Asian käsittely Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa Vuosikirjanumero KHO:2014:13 Antopäivä 24.1.2014 Taltionumero 147 Diaarinumero 1041/1/13 Luonnonsuojelu Liito-orava Liito-oravailmoitus Lisääntymis- ja levähdyspaikka Hävittämis- ja heikentämiskielto Laajuus

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Pirkanmaan piiri ry. Kuninkaankatu Tampere p

Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Pirkanmaan piiri ry. Kuninkaankatu Tampere p Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) TUTKINTAPYYNTÖ Kuninkaankatu 39 21.8.2018 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 c/o Soili Husso Sauriontie 6 33470 Ylöjärvi soilihusso@gmail.com p. 0400 838 418

Lisätiedot

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö METSO-OHJELMA elinympäristöt pienvedet lehdot lahop.kangasmetsät puustoiset suot metsäluhdat kalliot, louhikot puustoiset perinneymp. Valinta kriteerit TOTEUTTAA Ely-keskus metsäkeskus -pysyvä suojelu

Lisätiedot

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa Liito-orava- ja viitasammakkoselvitys Heikki Holmén 8.6.2016 2 (9) 8.6.2016 MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa SISÄLTÖ 1

Lisätiedot

Hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta. HE 146/2015 vp hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöneuvos Esko Hyvärinen

Hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta. HE 146/2015 vp hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöneuvos Esko Hyvärinen Hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta HE 146/2015 vp hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöneuvos Esko Hyvärinen Esityksen tavoitteet ja aikataulu Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri. Katariinantori 5 53900 Lappeenranta saimaa@sll.fi p. 0500 221213 18.6.2013

Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri. Katariinantori 5 53900 Lappeenranta saimaa@sll.fi p. 0500 221213 18.6.2013 Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri Valitus Katariinantori 5 53900 Lappeenranta saimaa@sll.fi p. 0500 221213 18.6.2013 Kouvolan hallinto-oikeus Kauppalankatu 43 C 45100 KOUVOLA Asia Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

Monimuotoisuuden suojelu

Monimuotoisuuden suojelu Monimuotoisuuden suojelu Metson keinoin i Ylitarkastaja Leena Lehtomaa, Lounais-Suomen ELY-keskus METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 1 Esityksen sisältö METSO turvaa monimuotoisuutta

Lisätiedot

As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys

As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys Pirkkala Heikki Holmén 23.3.2017 23.3.2017 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1 Lähtöaineisto ja aiemmat selvitykset...

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 12.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi

METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO turvaa monimuotoisuutta Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO-ohjelma on antanut metsälle uuden merkityksen. Metsien monimuotoisuutta turvaavan METSO-ohjelman

Lisätiedot

hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöneuvos Esko Hyvärinen

hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöneuvos Esko Hyvärinen hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöneuvos Esko Hyvärinen 16.2.2016 HE 146/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle luonnonsuojelulain muuttamisesta Ympäristövaliokunnalle, Esityksen tavoitteet ja sisältö

Lisätiedot

Lappeenrannan Kettukallioon suunnitellun maa-ainesten ottoalueen liito-oravaselvitys 2013

Lappeenrannan Kettukallioon suunnitellun maa-ainesten ottoalueen liito-oravaselvitys 2013 Lappeenrannan Kettukallioon suunnitellun maa-ainesten ottoalueen liito-oravaselvitys 2013 Juha Jantunen & Kimmo Saarinen SISÄLLYS JOHDANTO... 2 LIITO-ORAVAN EKOLOGIAA JA SUOJELUNÄKÖKOHDAT... 3 KETTUKALLION

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 109/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi metsälain ja rikoslain 48 a luvun 3 :n muuttamisesta. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 109/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi metsälain ja rikoslain 48 a luvun 3 :n muuttamisesta. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 109/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi metsälain ja rikoslain 48 a luvun 3 :n muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi metsälain

Lisätiedot

Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso. Espoo Nina Nygren, Tampereen yliopisto

Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso. Espoo Nina Nygren, Tampereen yliopisto Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso Espoo 11.4.2013 Nina Nygren, Tampereen yliopisto Luontodirektiivin tavoitteet Tavoite: edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä suojelemalla

Lisätiedot

VÄINÖNTIEN PUISTOALUEEN KUNNOSTUS- JA HOITOSUUNNITELMA

VÄINÖNTIEN PUISTOALUEEN KUNNOSTUS- JA HOITOSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 10 28.01.2015 Tekninen lautakunta 33 01.04.2015 Tekninen lautakunta 43 20.05.2015 VÄINÖNTIEN PUISTOALUEEN KUNNOSTUS- JA HOITOSUUNNITELMA 270/66/2013 Tekninen lautakunta 28.01.2015 10

Lisätiedot

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 27.5.2013 1 JOHDANTO Arkkitehtityö Oy laatii ranta-asemakaavaa Nastolan Kirkonkylässä sijaitsevalle

Lisätiedot

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2020. harjusinisiipi Kuva:Antti Below

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2020. harjusinisiipi Kuva:Antti Below METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2020 1 harjusinisiipi Kuva:Antti Below Esityksen sisältö Mikä METSO? METSO turvaa monimuotoisuutta METSO-ohjelmaan soveltuvat elinympäristöt Miten METSO

Lisätiedot

Ratkaisun KHO 2006:37 herättämiä ajatuksia. OTK, MMM, MH Tero Laakso Tutkija Joensuun yliopisto Ympäristöoikeus

Ratkaisun KHO 2006:37 herättämiä ajatuksia. OTK, MMM, MH Tero Laakso Tutkija Joensuun yliopisto Ympäristöoikeus Ratkaisun KHO 2006:37 herättämiä ajatuksia OTK, MMM, MH Tero Laakso Tutkija Joensuun yliopisto Ympäristöoikeus Käsiteltäviä asioita Metsälain alkuperäinen sääntelyjärjestelmä Uutuus v. 2004: Metsälain

Lisätiedot

Avoin paikkatieto viljelijän avuksi

Avoin paikkatieto viljelijän avuksi Avoin paikkatieto viljelijän avuksi 9.10.2014 Hämeenlinna ProAgria Etelä-Suomi 10.10.2014 Päivän ohjelma 9.00 Kahvitarjoilu 9.30 Avaus Huomisen hämäläinen maatila- hankkeen ympäristöosion ja päivän aiheen

Lisätiedot

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Miten METSO-ohjelma 2008-2025 turvaa luonnon monimuotoisuutta Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Tavoitteet ja keinot valtakunnallisesti METSO-ohjelman tavoitteena

Lisätiedot

Ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Kemera-koulutus

Ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Kemera-koulutus Ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Kemera-koulutus Kemeran ympäristötuki Ympäristötukea voidaan myöntää, kun metsän hoito tai käyttötoimenpiteissä otetaan monimuotoisuus huomioon metsälaissa säädettyä

Lisätiedot

KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN

KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN 1. Talousmetsien luonnonhoito 2. METSOn keinot 3. METSOn valintakriteerit 4. Luonnonsuojelualueen perustaminen 5. Ympäristötuki 1. Talousmetsien luonnonhoito Arvokkaiden

Lisätiedot

PAATOS POKELYI99/07 01/2014. annettu julkipanon jalkeen

PAATOS POKELYI99/07 01/2014. annettu julkipanon jalkeen j PAATOS POKELYI99/07 01/2014 Elinkeino- liikenne- ja annettu julkipanon jalkeen ym paristo keskus 28.4.2015 ASIA Päätös erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan rajojen määräämisestä KOHDE Erityisesti

Lisätiedot

Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta

Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta Rauno Numminen: metsäsijoittaja vuodesta 1993 lähtien, metsän omistusta yksityisenä metsänomistajana, kolmen metsäyhtymän osakkaana ja kolmen yhteismetsän

Lisätiedot

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT

Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Lakien ja säädösten noudattaminen pienvesien lähiympäristöissä

Lisätiedot

Lamminrahkan liito-oravaesiintymän maastotarkistus

Lamminrahkan liito-oravaesiintymän maastotarkistus Maastomuistio 1 (5) Nuottajärvi Marja n maastotarkistus Taustaa Kangasalan kunnassa valtatien 12 ja Tampere-Jyväskylä rautatien risteyksen ympäristössä on ollut Tampereen kaupunkiseudullisesti merkittävä

Lisätiedot

Natura-2000 ohjelman huomioon ottaminen erilaisissa hankkeissa ja kaavoituksessa. Esko Gustafsson

Natura-2000 ohjelman huomioon ottaminen erilaisissa hankkeissa ja kaavoituksessa. Esko Gustafsson Natura-2000 ohjelman huomioon ottaminen erilaisissa hankkeissa ja kaavoituksessa Esko Gustafsson Natura 2000 ohjelma Taustalla luontodirektiivin määräykset Kohteet luontodirektiivin mukaisia (erityisten

Lisätiedot

Luonnonsuojelulaki ja sen keskeiset suojelusäännökset

Luonnonsuojelulaki ja sen keskeiset suojelusäännökset Luonnonsuojelulaki ja sen keskeiset suojelusäännökset Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma 2017-2018, jakso 5 Hallitussihteeri Johanna Korpi, ympäristöministeriö Luonnonsuojelulain (1096/1996) tavoitteet

Lisätiedot

METSO-ohjelma 2008 2025:

METSO-ohjelma 2008 2025: METSO-ohjelma 2008 2025: vapaaehtoisen suojelun onnistumiset ja haasteet Kimmo Syrjänen 1, Saija Kuusela 1, Susanna Anttila 1, Mirja Rantala 2 ja Terhi Koskela 2 1 Suomen ympäristökeskus ja 2 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Metsätuholakiesitys ja monimuotoisuus

Metsätuholakiesitys ja monimuotoisuus Metsätuholakiesitys ja monimuotoisuus Sini Eräjää, 24.1.2013 Lain tarkoitus (1 ) Tämän lain tarkoituksena on metsien hyvän terveydentilan ylläpitäminen ja metsätuhojen torjuminen. (Työryhmämuistio 2012)

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

maa- ja metsätalousvaliokuntaan samalla

maa- ja metsätalousvaliokuntaan samalla YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN LAUSUNTO 25/2003 vp Hallituksen esitys laiksi metsälain muuttamisesta Maa- ja metsätalousvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 23 päivänä syyskuuta lähettäessään hallituksen

Lisätiedot

Ympäristövaliokunnalle

Ympäristövaliokunnalle MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 5/2004 vp Hallituksen esitys laiksi luonnonsuojelulain muuttamisesta Ympäristövaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 23 päivänä syyskuuta 2003 lähettäessään

Lisätiedot

Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä

Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Mediatilaisuus 7.12.2015 Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Maa- ja metsätalousministeriö lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen Taustalla EU:n vieraslajiasetus o Ehkäistään haitallisten vieraslajien

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Pienaukkohakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Metsän siimeksessä seminaari 30.1.2013 Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Kulttuuriperinnön suojelun edistäminen metsien käytössä Suomen metsäkeskus ja

Lisätiedot

Lamminrahkan liito-oravaesiintymien maastotarkistukset

Lamminrahkan liito-oravaesiintymien maastotarkistukset Maastomuistio 1 (12) Nuottajärvi Marja Lamminrahkan liito-oravaesiintymien maastotarkistukset Taustaa Kangasalan kunnassa valtatien 12 ja Tampere-Jyväskylä rautatien risteyksen ympäristössä on ollut Tampereen

Lisätiedot

Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa

Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa YM:n aiheeseen liittyvä kirje Metsäkeskuksen kaavoituskoulutus 7.4.2017 Matti Laitio ja Esko Hyvärinen, ympäristöministeriö Kirjeen tausta Aihetta koskevat

Lisätiedot

Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa

Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa Ajankohtaista kaavoituksessa Suomen metsäkeskuksen kaavoituskoulutus metsäalan toimijoille Niina Riissanen 7.4.2017 10.4.2017

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS Pekka Routasuo, Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 5.6.2015 1 JOHDANTO Uudenmaan ELY-keskus on käynnistänyt Klaukkalan ohikulkutietä koskevan maantielain mukaisen

Lisätiedot

Päätös, josta valitetaan : ELY-keskus/Häme, Lunnonvarayksikkö, päätös 29.9.2014 dnro HAMELY/1278/2014, LUO/401A/2014

Päätös, josta valitetaan : ELY-keskus/Häme, Lunnonvarayksikkö, päätös 29.9.2014 dnro HAMELY/1278/2014, LUO/401A/2014 H E I N O L A N k 7, - i PUN K I K i r j a n i 03-12- 2014 21.10.2014 Asianum ero Teh,äväiuukit s _ L 10.03_0/ Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 131 Hämeenlinna hameenlinna.hao@oikeus.fi

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN KÄYTÖSSÄ 1 7.3.2015 Ympäristöministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto luonnoksesta YM2/501/2015 LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKKOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA TURVAAMINEN METSIEN

Lisätiedot

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen 15.10.2013 Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö täydentäminen Luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohta: Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien

Lisätiedot

Metsätuhojen torjunta monimuotoisuutta tukien. Sini Eräjää, Metsätuholakityöpaja,

Metsätuhojen torjunta monimuotoisuutta tukien. Sini Eräjää, Metsätuholakityöpaja, Metsätuhojen torjunta monimuotoisuutta tukien Sini Eräjää, Metsätuholakityöpaja,14.11.2011 Metsälaki 1 Tämän lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää

Lisätiedot

Liito-oravan huomioon ottaminen metsänkäytön yhteydessä Neuvontamateriaali

Liito-oravan huomioon ottaminen metsänkäytön yhteydessä Neuvontamateriaali Liito-oravan huomioon ottaminen metsänkäytön yhteydessä Neuvontamateriaali 20.4.2016 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 1.1 Liito-oravan suojelu perustuu lakiin 3 1.1.1 Liito-oravan suojelun käsitteet... 4 1.1.2

Lisätiedot

Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP

Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP 6.2.2015 LIITE SLL:n lausuntoon METI- työryhmän esitykseen koskien suojelualuetilaistoinnin uudistamista Suomen luonnonsuojeluliiton näkemykset on kirjattu taulukkoon pinkillä seuraavasti: S=ongelma suojelussa,

Lisätiedot

1. Selvitys. 2. Kohteet

1. Selvitys. 2. Kohteet Kuhmalahden ROYK Luontoselvityksen täydennys 24.10.2017 1. Selvitys Luontoselvitystä täydennettiin maastokäynneillä 11.5. ja 17.5.2017. Maastokäynnit toteuttivat FM Tiina Virta ja MMM Heikki Holmén. Kohteille

Lisätiedot

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 12.6.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY Liito-oravaselvitys 1 12.6.2006 Hepoluhdan alue 488-C7526 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISKUVA... 1 3 LIITO-ORAVA...

Lisätiedot

Laki metsälain muuttamisesta 1085/2013

Laki metsälain muuttamisesta 1085/2013 Laki metsälain muuttamisesta 1085/2013 Esityksen sisällys Lain tausta Lain tavoitteet Toimintaympäristö Muutokset lakitekstissä ja metsässä Eri-ikäiskasvatuksen menetelmät Mitä muuttui metsänomistajalla?

Lisätiedot

Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi

Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 Simo Takalammi Maakuntakaavan merkitys MRL:n kaavajärjestelmän korkein kaavataso eli suurpiirteinen Ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta Hyvä maakuntakaava on mahdollistava

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9. Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.2012 Janne Uitamo 1 Mihin ympäristötukea voi saada ja millä ehdoilla? Käytettävissä

Lisätiedot

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016. Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016. Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016 Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO on antanut metsälle uuden merkityksen. METSO-ohjelman avulla omistaja

Lisätiedot

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen 15.5.2013 Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö 1) SAC alueiden perustamismenettely ja suojelutoimenpiteiden toteuttaminen Luontodirektiivin 1 artiklan l-kohta

Lisätiedot

Lepakkokartoitusohjeet

Lepakkokartoitusohjeet Lepakkokartoitusohjeet avuksi tilaajalle ja kartoittajalle Lepakkoseminaari 19.3.2011 Markku Lappalainen Lepakkokartoitusohjeet Miksi lepakot tulee kartoittaa? Tarve ohjeelle ja hyville käytännöille SLTY:n

Lisätiedot

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä 6.6.2018 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä on

Lisätiedot

Uusi metsälaki ja metsien käsittely. Lapin metsätalouspäivät , Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus

Uusi metsälaki ja metsien käsittely. Lapin metsätalouspäivät , Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus Uusi metsälaki ja metsien käsittely Lapin metsätalouspäivät 5.-6.2.2015, Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus Esityksen sisältö metsälain keskeiset muutokset, lyhyt kertaus etukäteisodotukset

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 22.2.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

Rataskadun alueen liitooravaselvitys

Rataskadun alueen liitooravaselvitys Rataskadun alueen liitooravaselvitys 2017 Huittisten kaupunki 21.3.2017 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-oravaselvitys. 3 2.1 Yleistä liito-oravasta 3 2.2

Lisätiedot

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen. Ylistaro-talo 21.10.2014

Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen. Ylistaro-talo 21.10.2014 Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen Ylistaro-talo 21.10.2014 Metsäluontoneuvoja Riitta Raatikainen Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Metsäkeskuksen

Lisätiedot

Uudet metsänhoidon suositukset

Uudet metsänhoidon suositukset Uudet metsänhoidon suositukset Ajankohtaista metsätaloudesta 25.1.2014 Olli Äijälä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäalan asiantuntemus käytössäsi Tarjoamme vastuullisia ja kannattavia ratkaisuja

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

METSO-ohjelma

METSO-ohjelma METSO-ohjelma 2008-2025 METSOn toteutus, etenkin kunnissa - tilannekatsaus 2016 Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Varsinais-Suomen ELY-keskus Turku Kimmo Syrjänen, projektipäällikkö, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen 16.10.2013

Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen 16.10.2013 Metsäluonnonhoito Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi Reijo Suninen 16.10.2013 KESTÄVÄ METSÄTALOUS EKOLOGINEN TALOUDELLINEN SOSIAALINEN Talousmetsien luonnonhoito on ekologisten ja sosiaalisten tavoitteiden

Lisätiedot

JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO

JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO Keskijännitelinjojen (20 kv) vierimetsät 4.12.2014 Lähteenä mm. Johtoalueiden vierimetsien hoito -esite Suomen metsäkeskus, Pohjois-Pohjanmaa Julkiset palvelut Irmeli Ruokanen

Lisätiedot

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 Ari Karhilahti Leipurinkuja 4 21280 RAISIO ari.karhilahti@utu.fi 050 5698819 1. Johdanto Naantalin kaupunki tilasi keväällä 2012 seuraavan luontoselvityksen:

Lisätiedot

EU-oikeuden vaatimukset Kuuleminen Lainsäädäntöneuvos Heikki Korpelainen, Ympäristöministeriö

EU-oikeuden vaatimukset Kuuleminen Lainsäädäntöneuvos Heikki Korpelainen, Ympäristöministeriö EU-oikeuden vaatimukset Kuuleminen 15.5.2013 Lainsäädäntöneuvos Heikki Korpelainen, Ympäristöministeriö Natura 2000 -verkoston muodostamisesta suojelutoimenpiteisiin Luontodirektiivin 3 ja 4 artikla säätelevät

Lisätiedot

Kuohun liito-oravaselvitys

Kuohun liito-oravaselvitys Kuohun liito-oravaselvitys Anne Laita 19.4.2016 Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö Jyväskylän kaupunki 1. JOHDANTO Liito-oravainventointi toteutettiin Kuohun tulevan osayleiskaavan taustaselvitykseksi.

Lisätiedot

METSÄNKÄYTTÖILMOITUKSEN TARKASTUSMENETTELY METSÄKESKUKSISSA

METSÄNKÄYTTÖILMOITUKSEN TARKASTUSMENETTELY METSÄKESKUKSISSA METSÄNKÄYTTÖILMOITUKSEN TARKASTUSMENETTELY METSÄKESKUKSISSA Metsänkäyttöilmoitus Metsänkäyttöilmoitusta koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta säädetään metsälaissa (1093/1996). Metsänkäyttöilmoituslomakkeita

Lisätiedot

PEFC-vaatimukset: Luontokohteet, kulotus ja metsänkäyttöilmoitus. Webinaari Sisällön esittelijä: Henry Schneider Tapio

PEFC-vaatimukset: Luontokohteet, kulotus ja metsänkäyttöilmoitus. Webinaari Sisällön esittelijä: Henry Schneider Tapio PEFC-vaatimukset: Luontokohteet, kulotus ja metsänkäyttöilmoitus Webinaari 21.8.2018 Sisällön esittelijä: Henry Schneider Tapio Esityksen rakenne Käsittely kriteereittäin PEFC-kriteerin sisältö pääpiirteissään

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITE

HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITE YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2004 vp Hallituksen esitys laiksi luonnonsuojelulain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 23 päivänä syyskuuta 2003 lähettänyt ympäristövaliokuntaan valmistelevasti

Lisätiedot

NATURA VERKOSTO

NATURA VERKOSTO NATURA 2000 -VERKOSTO Natura 2000 -verkostoon kuuluvien luontodirektiivin ja lintudirektiivin perusteella suojeltavien alueiden keskittymät. Ydinestimoinnissa käytetyn ytimen koko on 1000 km² ja säde 17,8

Lisätiedot

Strategian eväät soiden ennallistamiseen

Strategian eväät soiden ennallistamiseen Strategian eväät soiden ennallistamiseen Kaisu Aapala SYKE, LBD Suo- ja turvemaiden strategia - Suoseuran seminaari 23.3.2011, Säätytalo, Helsinki Kaisu Aapala ENNALLISTAMINEN - MITÄ JA MIKSI? Lähtökohtana

Lisätiedot

Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 12 Säästöpuustoa jätetään uudistusaloille

Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 12 Säästöpuustoa jätetään uudistusaloille Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 12 Säästöpuustoa jätetään uudistusaloille Julkaisija - Suomen Metsäsertifiointi ry Toteuttajat - Suomen Metsäsertifiointi ry

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki

Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista 18.6.2009 Tämän työn tarkoituksena oli tarkentaa Korpilahden Tikkalan kylän alueella vuonna 2003 tehdyssä luontoselvityksessä (Anna-Riikka Ihantola) havaittujen

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Luonnos 24.5.2018 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen metsäkeskuksen suoritteiden maksullisuudesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU LIITO-ORAVATARKASTUS 2009 1 1. Selvityksen taustoja Liito-oravatarkistukset liittyvät VT 6 perusparannuksen yleissuunnitelmaan välillä Taavetti- Lappeenranta.

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön kommenttipuheenvuoro. Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MMM/LVO/MBY 8.5.2014

Maa- ja metsätalousministeriön kommenttipuheenvuoro. Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MMM/LVO/MBY 8.5.2014 Maa- ja metsätalousministeriön kommenttipuheenvuoro Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MMM/LVO/MBY 8.5.2014 1 Metsälain muutoksen taustaa Vuoden alusta voimaan tullut metsälain muutos mahdollistaa metsänomistajien

Lisätiedot

Kiireellisesti ja erityisesti suojeltavat lajit. - turvaamistoimia ja rajauspäätökset

Kiireellisesti ja erityisesti suojeltavat lajit. - turvaamistoimia ja rajauspäätökset Kiireellisesti ja erityisesti suojeltavat lajit - turvaamistoimia ja rajauspäätökset Luonnonsuojeluosasto ylitarkastaja Iiro Ikonen 15.12.2016 22.12.2016 Kiireellisesti suojeltavien lajien neuvottelut

Lisätiedot

HE 82/2015 vp Hallituksen esitys laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta ja luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta

HE 82/2015 vp Hallituksen esitys laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta ja luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta Ympäristövaliokunta Kuuleminen 10.11.2015 HE 82/2015 vp Hallituksen esitys laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta ja luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot