Anttolan osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Anttolan osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.5.2012"

Transkriptio

1 Kerimäen kunta Anttlan sayleiskaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa esitetään suunnitelma kaavan laatimisessa nudatettavista sallistumis- ja vurvaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arviinnista. 1. Kaavamuutsalue Kaava-alue sijaitsee Anttlan kylän alueella valtatien 14 varrella Kerimäen kunnassa, n. 11 km Savnlinnasta itään aivan Savnlinnan rajalla ja n. 11 km Kerimäen keskustasta länteen. Kaavamuutsalueen kk n n. 8,5 km². Anttlan kyläalueelle n rakennettu nin 50 asuinrakennusta viimeisen 10 vuden aikana. Alueella n mm. alakulu sekä päiväkti. Suunnittelualueen rajausta vidaan työn kuluessa tarkentaa tai muuttaa. Kuva 1. Kaava-alueen sijainti ja alustava rajaus kartalla. 2. Kaavamuutksen tarkitus ja sisältö Tarkituksena n tarkistaa Anttlan nykyistä sayleiskaavaa siten, että yleiskaavan mukaisen enintään kaksiasuntisen asuinrakennuksen rakennuslupa vidaan myöntää suraan yleiskaavan perusteella (MRL 44 ). Tavitteena n sittaa uudet rakennuspaikat siten, että ne täydentävät lemassa levaa kylärakennetta sijittuen maiseman kannalta spiville ja liikkumisen kannalta turvallisille alueille. Yksi keskeinen tekijä rakennuspaikkjen sijittelussa ja mitituksen määrittelyssä n lemassa levan viemäriverkstn hyödyntäminen. 1

2 Kaavan yhteydessä tehdään emätilatarkasteluun perustuva rakennusikeuslaskelma siten, että mititus perustuu tilan pinta-alaan. Työn alkuvaiheessa laaditaan mititusperusteet, jilla uusi rakennusikeus jaetaan. Alustavana tavitteena n sittaa alueelle nin 100 uutta rakentamatnta asuinrakennuspaikkaa ja maktitntin minimikksi esitetään 5000 m². Tarkituksena n myös humiida Savnlinnan seudulla laadittavana levien rakennemallin ja liikennejärjestelmämallin periaatteet. Osayleiskaava laaditaan ikeusvaikutteisena ja nykyinen vimassa leva yleiskaava kumtaan niiltä sin, jnne uusi yleiskaava laaditaan. 3. Suunnittelun lähtökhdat 3.1 Maakuntakaava Suunnittelualueella n vimassa Etelä-Savn maakuntakaava, jka n vahvistettu ympäristöministeriössä Maakuntakaavassa suunnittelualueen läpi n sitettu nykyinen valtatie 14 sekä nykyinen ja uusi vimalinja (z). Savnlinnantien, Anttlantien ja Punkaharjuntien risteykseen n sitettu uusi eritasliittymä. Valtatien eteläpulella Kirkkmäen alue n sitettu kulttuuriympäristön ja/tai maiseman vaalimisen kannalta maakunnallisesti merkittäväksi khteeksi (ma). Alueella n lisäksi muinaismuistkhteita (SM). Kuva 2. Ote Etelä-Savn maakuntakaavasta 3.2 Yleiskaava Vimassa leva sayleiskaava n hyväksytty kunnanvaltuustssa ja lisäksi keskeinen sa sayleiskaavan alueesta alistettiin Etelä-Savn ympäristökeskuksen vahvistettavaksi Nyt laadittavana levan sayleiskaavan suunnittelualueen rajaus nudattaa pääsin ikeusvaikutteisen sayleiskaavan rajausta täydennettynä pienellä lisäalueella. 2

3 Vimassa levassa sayleiskaavassa suunnittelualueella n seuraavia aluevarauksia ja merkintöjä: Kyläkeskuksen (AT), erillispientaljen (AO) ja maatiljen taluskeskuksen alueet (AM) sekä lma-asuntalue (RA) Ympäristöhäiriötä aiheuttamattmien tellisuusrakennusten alue (TY) Maatalusalue (MT) sekä maa- ja metsätalusvaltaisina alueet (M, MU) Selvitysalue (SE) Liikennemelualue valtatien ympäristössä (lm). Kulttuurihistriallisesti ja maisemallisesti merkittävä alue (km), muinaismuistkhteita (sm) ja rakennussujelukhteita (sr) Virkistysalue, jlla ympäristö säilytetään (V/s), uimaranta (VV) Kulttuurihistriallinen reitti. Kaavakartassa ja kaavamääräyksissä ei le esitetty kuinka paljn rakentamista millekin alueelle n tarkitettu. Sen sijaan kaavaselstuksessa n annettu tähän liittyviä aluekhtaisia määriä. Näin llen siis nämä määrät eivät le lleet juridisesti sitvia. Kuva 3. Ote Anttlan sayleiskaavasta keskeisimmän alueen salta. Punaisella rajatun alueen sisällä kaava n ikeusvaikutteinen. 3.3 Asemakaavat Alueella ei le vimassa levia asemakaavja. 3.4 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet (Valtineuvstn päätös ) vat saaneet lainviman ja niiden muutkset vat tulleet vimaan Valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet n ryhmitelty asiasisällön perusteella seuraaviin kknaisuuksiin, jista neljä ensimmäistä kskee suunnittelualuetta: 1. Timiva aluerakenne 2. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3

4 3. Kulttuuri- ja lunnnperintö, virkistyskäyttö ja lunnnvarat 4. Timivat yhteysverkstt ja energiahult 5. Helsingin seudun erityiskysymykset 6. Lunt- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekknaisuudet 3.5 Selvitykset ja suunnitelmat Rakennemallisuunnitelma Savnlinnan seudulla n käynnissä aluerakennemallityö, jnka tavitteena n luda strateginen perusta kuntien yhteisten ja mien maankäyttösuunnitelmien phjaksi. Rakennemallityössä tutkitaan ja vertaillaan vaihtehtja alueidenkäytön järjestämiseksi ja sitetaan maankäytön kehittämisen painpistealueet. Työssä laaditaan perusta kuntien mille ja yhteisesti laadittaville maankäyttösuunnitelmille. Suunnittelualueeseen kuuluvat Ennkski, Heinävesi, Kerimäki, Punkaharju, Puumala, Rantasalmi ja Savnlinna. Rakennemallivaihtehtjen laadinta käynnistyy vuden 2012 alkupulella ja rakennemalli tteuttamishjelmineen arviidaan valmistuvan vudenvaihteessa Rinnakkain aluerakennemallin kanssa laaditaan Savnlinnan seudun liikennejärjestelmäja liikenneturvallisuussuunnitelma Muut aiemmin laaditut selvitykset ja suunnitelmat Valtatien 14 parantaminen välillä Rajamäki-Herttuala aluevaraussuunnitelma. Tiehallint Kaakkis-Sumen tiepiiri Kerimäen Anttlan seudun kyläsuunnitelma. Vimassa levan Anttlan sayleiskaavan lähtötietaineist. Muinaisjäännösrekisteri Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY Vesihulln suunnitelma Laadittavat selvitykset ja suunnitelmat Luntselvitys Maisemaselvitys Liit-ravaselvitys Rakennusikeuslaskelma 3.6 Päätökset Anttlan kylän sayleiskaavitus n mainittu Kerimäen kunnan vuden 2012 kaavituskatsauksessa. Kerimäen kunnanhallitus n nimennyt timikunnan hjaamaan Anttlan sayleiskaavan tarkistamista. 4

5 4. Kaavan vaikutusten arviinti ja selvitykset Kaavaprsessin aikana arviidaan kaavamuutksen tteuttamisen merkittäviä välittömiä ja välillisiä vaikutuksia (MRL 9 ja MRA 1 ) selvityksiin ja muuhun kaavatyön aikana saatuun tietn phjautuen. Vaikutusten arviinti n kk kaavaprsessin kestävä menettely ja se perustuu riittäviin lähtötilanteen tietjen selvittämiseen. Vaikutusten arviinnissa esitetään myös periaatteet mahdllisten haitallisten vaikutusten estämiseksi tai vähentämiseksi. Kaavassa arviitavia vaikutuksia vat mm: - Vaikutukset rakennettuun ympäristöön - Vaikutukset luntn ja lunnnympäristöön - Vaikutukset maisemaan - Liikenteelliset vaikutukset - Taludelliset vaikutukset - Ssiaaliset vaikutukset - Vaikutukset terveellisyyteen ja turvallisuuteen - Vaikutukset maanmistajien tasapuliseen khteluun Vaikutusten arviinti esitetään kaavaselstuksessa. 5. Suunnittelutyön salliset Kaavatyössä sallisia vat: Alueen maanmistajat Anttlan seudun kyläyhdistys ry Itä-Savn lunnnsujeluyhdistys Viranmaiset Etelä-Savn elinkein-, liikenne- ja ympäristökeskus (ympäristö ja lunnnvarat -vastuualue) Phjis-Savn elinkein-, liikenne- ja ympäristökeskus (liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualue) Etelä-Savn liitt Savnlinnan maakuntamuse Musevirast Etelä-Savn pelastuslaits Savnlinnan kaupunki Punkaharjun kunta Kerimäen kunnan hallintkunnat tekninen lautakunta rakennuslautakunta Itä-Savn Vesi Oy, Suur-Savn Sähkö Oy, alueella timivat puhelin- ja sähkö- ja vesiyhtiöt Alueella timivat yhdistykset Muut, jiden asumiseen, työntekn tai muihin lihin kaava saattaa humattavasti vaikuttaa sekä viranmaiset ja yhteisöt, jiden timialaa suunnittelussa käsitellään. 5

6 6. Kaavituksesta tiedttaminen, sallistuminen ja alustava aikataulu Aika Tapahtuma Tiedttaminen Vaikutusmahdllisuus 2012 huhtikuu Lähtötietjen kkaminen Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) laatiminen Alitusvaiheen viranmaisneuvttelu tukkuu Kaavaprsessi kuulutetaan virallisesti vireille ja OAS asetetaan nähtäville Kuulutukset ilmitustaululla ja lehdessä. Avataan internet-sivustt. OAS:sta lausunnt viranmaisilta. Kmmentit sallistumis- ja arviintisuunnitelmasta Maanmistajakysely Kirjeet (maanmistajakysely + OAS) Lehtiartikkeli Tiveet kaavittajalle, vastausmahdllisuus internetissä tai kirjeitse Perusselvitysten laatiminen tukkuuheinäkuu Alustavien vaihtehtjen laatiminen Kaavalunnksen suunnittelu Keskustelu Savnlinnan kaupungin kanssa elkuusyyskuu Kaavalunns nähtäville 21 päiväksi. Kaavittajapäivä Kuulutukset ilmitustaululla ja lehdessä. Lehtiartikkeli Kaavalunns nähtävillä internetissä ja kunnassa. Lausuntpyynnöt viranmaisille, yhdistyksille, naapurikunnille, sähköyms. yhtiöille. Kaavalunnksesta n mahdllista esittää mielipiteitä internetissä tai kirjallisesti tai suullisesti lkakuu Vastineet ja kaavaehdtuksen laatiminen Kuulutukset ilmitustaululla ja lehdessä. marraskuu Kaavaehdtus nähtäville Kaavittajapäivä Kirje ulkpaikkakuntalaisille maanmistajille. Lehtiartikkeli Kaavalunns nähtävillä internetissä ja kunnassa. Lausuntpyynnöt viranmaisille, yhdistyksille, naapurikunnille, sähköyms. yhtiöille. Kaavaehdtuksesta n mahdllista esittää muistutuksia internetissä tai kirjallisesti tai suullisesti marraskuujulukuu Kaavittajan vastineet ehdtuksen palautteeseen Kaavittajan vastineet timitetaan muistutuksen jättäneille, jtka vat antaneet yhteystietnsa. julukuu Kunnanhallituksen ja - valtuustn hyväksyminen Mikäli kaavaehdtukseen tehty muutksia, niin tiedtus niille sallisille, jita muuts kskee. Hyväksymiskuulutus Mahdlliset valitukset Hallint-ikeuteen 2013 Tammikuu Kaavan vimaantul mikäli ei le valitettu hallint-ikeuteen kuulutukset ilmitustaululla ja lehdissä 6

7 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n nähtävänä kunnassa kk kaavaprsessin ajan. Osalliset vivat jättää mielipiteitä sallistumis- ja arviintisuunnitelman riittävyydestä ennen kaavaehdtuksen nähtäville asettamista. Js sallistumis- ja arviintisuunnitelmaan tulee leellisia muutksia suunnittelutyön aikana, niistä tiedtetaan erikseen. Kaavaehdtuksen nähtäville asettamisesta tiedtetaan ulkpaikkakuntalaisille maanmistajille kirjeitse. Kaavaehdtuksesta n mahdllista jättää muistutuksia. Muistutuksen tehneillä, jtka vat samalla ilmittaneet sitteensa, n ikeus saada kaavanlaatijalta perusteltu kannantt muistutukseen (MRL 65.2 ). Mikäli kaavaehdtusta muutetaan, niin lähetetään asiasta tiet niille maanmistajille, jita muuts kskee. Kerimäen kunnan valtuust hyväksyy yleiskaavan muutksen. Kirjallinen ilmitus yleiskaavan hyväksymisestä lähetetään Etelä-Savn ELY-keskukselle ja niille, jtka vat sitä kirjallisesti pyytäneet ja ilmittaneet sitteensa (MRL 67 ). Päätös sayleiskaavan hyväksymisestä saatetaan yleisesti tiedksi niin kuin kunnalliset ilmitukset kunnassa julkaistaan (MRL ). Yleiskaava tulee vimaan 30 päivän kuluttua hyväksymispäätöksestä kuuluttamisen jälkeen, mikäli päätöksestä ei valiteta hallint-ikeuteen. Yleiskaavan vimaantulsta kuulutetaan samalla tavin kuin hyväksymispäätöksestä. 7. Yhteystiedt Rambll Finland Oy Knsultin yhteyshenkilöt Kaavitusinsinööri Markus Hytönen Puh markus.hytnen@rambll.fi Terveystie 2, Hllla alk. Niemenkatu 73, Lahti Kaavasuunnittelija Tuuli Tlnen Puh tuuli.tlnen@rambll.fi Terveystie 2, Hllla alk. Niemenkatu 73, Lahti Kerimäen kunta Kunnaninsinööri Jrma Mattinen puh Kerimäentie KERIMÄKI 7

Anttolan osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2012, päivitetty 18.10.2012

Anttolan osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2012, päivitetty 18.10.2012 82142301 Kerimäen kunta Anttlan sayleiskaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 22.5.2012, päivitetty 18.10.2012 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue 83657 Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.3.0 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.11.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 22.5.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Lumialan jakokunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015

Lumialan jakokunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1510019143 Asikkalan kunta Lumialan jakkunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 6.7.2015 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma

Lisätiedot

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus Savnlinnan kaupunki Khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus, Savnlinnan kaupunki khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LIITE 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 12.3.2014 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen

Lisätiedot

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta 82140614 Hartlan kunta Purnuvuren ranta-asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.12.2011 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Koirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava-alue

Parikkalan kunta. Koirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava-alue 1511001590 Parikkalan kunta Kirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.4.2014 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 1.8.2017 Lemin kunta Osallistumis- ja arviintisuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos 1510007062 Hattulan kunta Päivärinteen kulun asemakaava ja asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 5.8.2013, tark. 27.9.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 )

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.7.2016 päivitetty 9.6.2017 Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Kaunispään asemakaavan laajennus Valtatie 4:n länsipuli Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Sivu

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510012658 Asikkalan kunta Saitan asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 10.6.2014, tark. 29.9.2014, tark. 13.2.2015 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis-

Lisätiedot

Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muutokset

Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muutokset 1 1510029580 Padasjen kunta Kaarinkrven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavjen muutkset OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.2.2017 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan sayleiskaavan 2. vaihe arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68789-P21395 arviintisuunnitelma I (I) Salmaa Kristina / Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA. Vastaanottaja Tornator Oyj. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA. Vastaanottaja Tornator Oyj. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vastaanttaja Trnatr Oyj Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Päivämäärä 12.5.2014 Viite 1510011269 SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA 1510011269 Savnlinnan kaupunki Matknsaln

Lisätiedot

Ahvenkosken osayleiskaavan muutos

Ahvenkosken osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PYHTÄÄN KUNTA Ahvenksken sayleiskaavan muuts arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68102-P18488 arviintisuunnitelma Slin Lauri Sisällysluettel 1 arviintisuunnitelma...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 1149 Kuljun asemakaava, Linnajärventien itäsa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.1.2018 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Rakennusjärjestyksen muuts Rakennusvalvnta Sipn kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) 1. Mikä rakennusjärjestys n? Rakennusjärjestys

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 Haapajärvenkaupunki LIITE A HAAPAJÄRVENKESKUSTANOSAYLEISKAAVA2035 OSALLISTUMISJAARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2011,päivitetty15.11.2011,5.3.2012 Nähtävillä4.7. 31.8.2011

Lisätiedot

Kotkan itäosan tuulivoimaosayleiskaava

Kotkan itäosan tuulivoimaosayleiskaava 1510001443 Ktka Ktkan itäsan tuulivimasayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.12.2012 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Asikkalan tien asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asikkalan kunta. 1. Sijainti. 2. Nykytila ja tavoitteet

Asikkalan tien asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asikkalan kunta. 1. Sijainti. 2. Nykytila ja tavoitteet 8 Asikkalan kunta Asikkalan tien asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 0.8.0 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa esitetään

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSAYLEISKAAVA Osayleiskaava n yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jlla hjataan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.6.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.6.2013 1510002480-001 Viitasaaren kaupunki Keskustan sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 14.6.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510026585-002 Hattulan kunta Myllytien krttelin 10 tnttien 13 ja 14 asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 16.8.2016 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Maankäyttö-

Lisätiedot

BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN

BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2017 BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mustasaaren kunnan kaavitushjelman 2017 2021 mukaan Björkön

Lisätiedot

Kaarelan ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaarelan ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510022681 Asikkalan kunta Kaarelan ranta-asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 29.4.2016 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n

Lisätiedot

SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY Liite 1 PYHTÄÄN KUNTA SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS /TIEALUEET SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS /TIEALUEET Pyhtään Siltakylän-Heinlahden

Lisätiedot

KANNONKOSKI, KARSTULA, KINNULA, KIVIJÄRVI, KYYJÄRVI, PIHTIPUDAS, SAARIJÄRVI JA VIITASAARI

KANNONKOSKI, KARSTULA, KINNULA, KIVIJÄRVI, KYYJÄRVI, PIHTIPUDAS, SAARIJÄRVI JA VIITASAARI KANNONKOSKEN, KARSTULAN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN, PIHTIPUTAAN, SAARIJÄRVEN JA VIITASAAREN YHTEINEN TUULIVOIMAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUONNOS 22.2.2012/ 2.7.2012 / 29.10.2012/

Lisätiedot

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 KERIMÄEN KUNTA KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.8.2011, tark. 12.12. 2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkortteli Asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkortteli Asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue merkitty punaisella suuntaa antavasti paskartalle. Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkrtteli Asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Ympäristölautakunta

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALAN KUNTA RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.8.2017, tark. 15.10.2017, tark. 1.3.2018 Rismalahden niemen rantaa Insinööritimist

Lisätiedot

Loviisan kaupunki 82142465. Hattomin tuulivoima-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2012

Loviisan kaupunki 82142465. Hattomin tuulivoima-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2012 Hattmin tuulivima-asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 7.5.2012 1 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALAN KUNTA RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.8.2017 Rismalahden niemen rantaa Insinööritimist Putanen Oy Linnankatu 9 13100

Lisätiedot

Luonnos LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selostus KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ

Luonnos LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selostus KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selstus Lunns 12.12.2016 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ KUULUTETTU TULEVAN VOIMAAN Lemin kunta Selstus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510033728 Outkummun kaupunki Outkummun kaupungin keskusta-alueen asemakaavan muutksen I-vaihe Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 26.5.2017, päivitetty 2.8.2017 Alustava suunnittelualueen rajaus punaisella

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutos ja laajennus

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutos ja laajennus VIROLAHDEN KUNTA Virjki-Vaalimaa sayleiskaavan muuts ja laajennus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P24767 I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Mikä n sallistumis- ja?... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hattulan kunta 25.8.2008 päivitetty 12.5.2009 82119621 Hattulan kunnan asemakaavan ajantasaistaminen ja asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Hattulan kunta Hattulan kunnan asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA A3 13.8.2014 HALSUAN KESKEISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kauhavan kaupunki ASEMAKAAVA Alahärmän taajama, Kantlan kaava-alue Osallistumis- ja arviintisuunnitelma OAS 2018 Aluetait Oy sivu 2 / 10 1. ASEMAKAAVAN TARKOITUS JA TAVOITE Asemakaavalla ludaan Alahärmän

Lisätiedot

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 1 Tarjuspyyntö, LIITE 4. NAANTALIN STRATEGISEN YLEISKAAVA PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 Tämä prjektisuunnitelma sittaa mm. strategisen yleiskaavan tarpeellisuuden, kuinka laatimisprsessi n tarkitus viedä

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS

HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2010 1. Mitä suunnitellaan? Haapaveden keskustan sayleiskaavan tarkistus käynnistyi vunna 2000. Kaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletorpankatu 31

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletorpankatu 31 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletrpankatu 31 Hyvinkään kaupungin 18. kaupunginsan (Nummenkärki) krttelin 1731 saa kskeva asemakaavan muuts 18:021 HYVINKÄÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 24.4.2019 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.1.2015, tarkistettu 29.4.2015 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen,

Lisätiedot

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 KERIMÄEN KUNTA KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.8.2011, tark. 12.12. 2011, 15.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2591 Humpulan päiväkoti, Keski-Lahti

Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2591 Humpulan päiväkoti, Keski-Lahti 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muuts A-2591 Humpulan päiväkti, Keski-Lahti ALOITE/HAKIJA Asemakaava ja asemakaavan muuts

Lisätiedot

Virojoki asemakaavan muutos, korttelit 55a ja b

Virojoki asemakaavan muutos, korttelit 55a ja b VIROLAHDEN KUNTA Virjki asemakaavan muuts, krttelit 55a ja b P34246 I (I) Auranen Maria, Rusanen Milla Sisällysluettel 1 Mikä n sallistumis- ja?... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän määrittely

Lisätiedot

PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 68102-P18488 9.8.2012 tark. 2.11.2012 tark. 26.6.2013 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis-

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ

KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2016(päivitetty) MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 4.6.2014 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 4.6.2014 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

Asemakaavamuutos kortteleissa 210,211,621,640 ja Pysäkkitiellä

Asemakaavamuutos kortteleissa 210,211,621,640 ja Pysäkkitiellä S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ISONKYRÖN KUNTA Asemakaavamuuts krtteleissa 210,211,621,640 ja Pysäkkitiellä FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26686P001 1 (9) Heinilä Maritta Sisällysluettel 1 n tarkitus...

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.4.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRSÄMÄEN KUNTA 18.12.2014 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (KÄRSÄMÄKI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1

TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 1 TUURIN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE OSAA KORTTELISTA 13 SEKÄ TIEALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavamuutosalueen pinta-ala

Lisätiedot

Asikkalan kunta HUMALON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.4.2014

Asikkalan kunta HUMALON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.4.2014 Asikkalan kunta HUMALON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.4.2014 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 4 5. Lähtötiedot,

Lisätiedot

1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS

1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS LEMPÄÄLÄN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

LAHELANPELTO II asemakaava ja asemakaavan muutos

LAHELANPELTO II asemakaava ja asemakaavan muutos LAHELANPELTO II asemakaava ja asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Tämä asiakirja n sallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS), jka n kunnan esitys yhteistyöstä sallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Vastaanottaja Maalahden kunta. Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös. Päivämäärä MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA

Vastaanottaja Maalahden kunta. Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös. Päivämäärä MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA Vastaanttaja Maalahden kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviintisuunnitelma käännös Päivämäärä 21.3.2019 MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA MAALAHDEN KUNTA PETOLAHDEN OSAYLEISKAAVA Laatija Jnas Lindhlm

Lisätiedot

Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Utajärven kunta 14.4.2015

Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Utajärven kunta 14.4.2015 1510017192 Utajärven kunta Maaselän tuulivimapuistn sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 14.4.2015 Tässä sallistumis- ja arviintisuunnitelmassa (OAS) esitetään sayleiskaavan laatimisen lähtökhtia

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma 2011 Osallistumis ja arviintisuunnitelma Raprtti I 10.8.2011 2 TUUSULAN YLEISKAAVA 2040 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) Suunnittelualue ja suunnittelun tarkitus Yleiskaava laaditaan kk Tuusulan

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA A4 13.8.2014 HALSUAN ITÄISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIMON KUNTA 14.10.2015 SIMON LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE

IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 5.5.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELLON KUNTA 4.6.2014 AHKIOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelissa 721 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015

Lisätiedot

KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS

KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 25.2.2016 1(7) KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS 25.2.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kirkkotien asemakaavamuutos 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Suunnittelu alue... 2 3. Nykytilanne... 3 4. Kaavoitettava alue ja muutoksen tavoitteet... 3 5. Vireilletulo...

Lisätiedot

Oas /18 Hankenro 4844_6 HEL

Oas /18 Hankenro 4844_6 HEL Oas 1376-00/18 Hankenr 4844_6 HEL 2018-008267 23.8.2018 1 (7) Kaupunkiympäristön timiala Asemakaavitus NALLENRINNE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Malmin lentkentän alueen eteläsaan,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan sayleiskaavan 2. vaihe arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68789-P21395 arviintisuunnitelma I (I) Salmaa Kristina / Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

HONKAPIRTIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1081

HONKAPIRTIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1081 IMATRAN KAUPUNKI STORA ENSO OYJ HONKAPIRTIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1081 Kaupunginsa 55, Rajapatsas Krttelit 99 ja 101 sekä katu- ja lähivirkistysaluetta FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P30006 I (II)

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 14.8.2015 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 14.8.2015 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET 2016

KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET 2016 Ehdtus 31.1.2017 Selstus Kunnanhallituksen hyväksymä Kunnanvaltuustn hyväksymä Savitaipaleen kunta Selstus I SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT...

Lisätiedot

Vastine MMA. Vastine Juankosken keskustaajaman osayleiskaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin

Vastine MMA. Vastine Juankosken keskustaajaman osayleiskaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin MMA 1 (14) Tim Leskinen Juanksken kaupunki Kaupungin hallitus Juanksken keskustaajaman sayleiskaavalunnksesta saatuihin lausuntihin ja muistutuksiin Liikennevirast esitti, että rantarakentamisen salta

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS joka koskee 01.09.2014 päivättyä kaavakarttaa

RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS joka koskee 01.09.2014 päivättyä kaavakarttaa RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS jka kskee 01.09.2014 päivättyä kaavakarttaa TIMMERVIKENIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (MAN- DALINTIE JA MANDALINPOLKU) Ranta-asemakaavan ehdtus kskee Lviisan kaupungin Pernajan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 ) mukainen asiakirja, jossa kuvataan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KYRÖSKOSKEN ETELÄNTIEN ITÄPÄÄN ASEMAKAAVANMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

HÄMEENKYRÖN KYRÖSKOSKEN ETELÄNTIEN ITÄPÄÄN ASEMAKAAVANMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma HÄMEENKYRÖN KUNTA HÄMEENKYRÖN KYRÖSKOSKEN ETELÄNTIEN ITÄPÄÄN ASEMAKAAVANMUUTOS Vireilletulo: xx.xx.xxxx Versio: 11.6.2015, AK Anttila HÄMEENKYRÖN KUNTA 2 Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI LOIMAAN KESKUSTA-ALUEEN OSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN

LOIMAAN KAUPUNKI LOIMAAN KESKUSTA-ALUEEN OSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN LOIMAAN KAUPUNKI LOIMAAN KESKUSTA-ALUEEN OSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2006/2007/2012/2013/2014 FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1301 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMPERIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.12.2013 13.2.2014 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2019 Kaava-alueen rajaus Insinööritoimisto Poutanen Oy Linnankatu 9 13100 Hämeenlinna

Lisätiedot

YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Toivonpuiston (9.) kaupunginosan puisto- leikkikenttä- ja pysäköimisalue

YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Toivonpuiston (9.) kaupunginosan puisto- leikkikenttä- ja pysäköimisalue YLIVIESKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Toivonpuiston (9.) kaupunginosan puisto- leikkikenttä- ja pysäköimisalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 3/2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011.

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011. SUOJAVAATEPALVELUHANKINTA Peruspalvelukeskus Oiva liikelaits kuuluu Hlllan kunnan rganisaatin ja tuttaa ssiaali- ja perusterveydenhullnpalvelut yhteistiminta-alueen kuntien (Asikkala, Hllla, Hämeenkski,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan

Lisätiedot

Nurmon keskustan osayleiskaavan tarkistus ja laajennus 2030

Nurmon keskustan osayleiskaavan tarkistus ja laajennus 2030 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SEINÄJOEN KAUPUNKI Nurmn keskustan sayleiskaavan tarkistus ja laajennus 2030 Tavite- ja selstus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25797 Tavite- ja selstus 1 (46) Levnja,

Lisätiedot

OSALLLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/475/2013 VP 39/13.6.2013 OSALLLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YYTERIN (60.) KAUPUNGINOSAN KIINTEISTÖJEN 1:724 (OSA), 1:712 (OSA), 1:714 (OSA), 1:775 (OSA) ja 1:831 (OSA) RETKEILY- JA ULKOILUALUEEN

Lisätiedot