Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta"

Transkriptio

1 Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Sisätautien klinikka KYS Valtakunnallinen diabetespäivä

2 Sidonnaisuudet edeltävältä kahdelta vuodelta Olen Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin palveluksessa KYS:n sisätautien klinikassa ja toimin apulaisylilääkärinä Olen toistuvasti toiminut eri lääkeyritysten sponsoroimissa koulutustilaisuuksissa esiintyjänä ja saanut siitä palkkion Olen osallistunut vuosina 2008 ja 2009 EASD:n kokoukseen NovoNordiskin vieraana En ole saanut lääkeyrityksiltä tai niiden hallinnoimilta rahastoilta tutkimusapurahoja En ole osallistunut lääkeyritysten hallintoelinten toimintaan enkä omista lääkeyritysten osakkeita

3 Tyypin 1 diabetes Esityksen sisältö DCCT-tutkimus (RCT) EDIC-tutkimus DCCT:n kohortin seurantatutkimus Tyypin 2 diabetes UKPDS-tutkimus (RCT + seurantatutkimus) ACCORD-tutkimus (RCT) ADVANCE-tutkimus (RCT) VA Diabetes Trial (RCT) Johtopäätökset

4 Tyypin 1 diabetes

5 DCCT-tutkimus tyypin 1 diabeetikkoa iältään vuotta (keskiarvo 27 v) satunnaistettiin vuosina intensiivisen hoidon tai tavanomaisen hoidon ryhmään Tavanomainen hoito 1-2 insuliinipistosta päivässä Virtsan tai verensokerin omaseuranta päivittäin Tavoitteena oli, ettei hyperglykemiasta ollut oireita eikä hypoglykemioita esiintynyt usein eikä vakavia hypoglykemioita ollut Varsinaista HbA1c-tavoitetta ei ollut Intensiivinen hoito Monipistosinsuliinihoito (vähintään 3 pistosta päivässä) tai insuliinipumppuhoito Tavoitteena oli niin lähelle normaalia oleva HBA1c-taso, kuin voitiin saavuttaa turvallisesti Insuliiniannos säädettiin verensokerin omaseurannan (> 4 mittausta/pv), ateriakoon ja liikunnan mukaan

6 DCCT-tutkimus Poissulkukriteerit Hypertensio (>140/90 mmhg) Oireinen sepelvaltimotauti Merkittävät EKG-muutokset Merkittävä hyperkolesterolemia Diabeteksen kesto keskimäärin 5 vuotta (SD 4) Satunnaistettu tutkimus loppui 1993 Keskimääräinen kesto 6,5 vuotta

7 EDIC-tutkimus DCCT-tutkimuksen loppuessa diabeetikoiden hoito jatkui heidän omien lääkäreiden toimesta Tavanomaisen hoidon ryhmään kuuluneille diabeetikoille tarjottiin mahdollisuus intensiivisen hoidon opetukseen Kaikkia diabeetikkoja neuvottiin toteuttamaan intensiivistä hoitoa 1994 DCCT-tutkimuksen diabeetikoista 96% halusi osallistua EDICseurantatutkimukseen EDIC-tutkimus kesti Käynti kerran vuodessa diabeteksen komplikaatioiden kartoittamiseksi

8 Keskimääräinen HbA1c - DCCT/EDIC tutkimus T1DM intensiivinen hoito 10,0 8,0 7,1% 9,1% HbA1c (%) 6,0 4,0 2,0 Intensiivinen hoito Tavanomainen hoito 0,0 DCCT alku DCCT loppu EDIC vuosi 12 Arch Intern Med 2009;169:

9 DCCT Mikrovaskulaaristen komplikaatioiden väheneminen intensiivisellä hoidolla Komplikaatio Riskin vähentyminen Retinopatia 63% Nefropatia 54% Neuropatia 60% N Engl J Med 1993;329:

10 HbA1C ja mikrovaskulaaristen liitännäissairauksien riski: DCCT-tutkimus 20 Suhteellinen riski HbA1C (%) Retinopatia Nefropatia Neuropatia Mikroalbuminuria DCCT, Diabetes Control and Complications Trial. 1. Adapted from Skyler JS. Endocrinol Metab Clin North Am. 1996;25: DCCT. N Engl J Med. 1993;329: DCCT. Diabetes ;44:

11 Keskimääräinen HbA1c - DCCT/EDIC tutkimus T1DM intensiivinen hoito 10,0 8,0 7,1% 9,1% HbA1c (%) 6,0 4,0 2,0 Intensiivinen hoito Tavanomainen hoito 0,0 DCCT alku DCCT loppu EDIC vuosi 12 Arch Intern Med 2009;169:

12 Diabeteksen liitännäissairauksien kumulatiivinen ilmaantuvuus 30 vuoden kuluessa DCCT/EDICtutkimus (T1DM) 50 Kumulatiivinen ilmaantuvuus % Silmä Munuainen Valtimo DCCT intensiivinen hoito (HbA1c 7%) DCCT tavanomainen hoito (HbA1c 9%) Arch Intern Med 2009;169:

13 Tyypin 2 diabetes

14 UK Prospective Diabetes Study 20-year Interventional Trial from 1977 to ,102 patients with newly-diagnosed type 2 diabetes recruited between 1977 and 1991 Median follow-up 10.0 years, range 6 to 20 years Results presented at the 1998 EASD Barcelona meeting 10-year Post-Trial Monitoring from 1997 to 2007 Annual follow-up of the survivor cohort Clinic-based for first five years Questionnaire-based for last five years Median overall follow-up 17.0 years, range 16 to 30 years UKPDS 80 N Engl J Med 2008;359:

15 Glucose Interventional Trial Dietary Run-in 744 Diet failure FPG >15 mmol/l Randomisation ,729 Intensive with sulfonylurea/insulin Trial end 1997 Intensive P 5,102 Newly-diagnosed type 2 diabetes ,138 (411 overweight) Conventional with diet Conventional P 149 Diet satisfactory FPG <6 mmol/l 342 (all overweight) Intensive with metformin Intensive Mean age 54 years (IQR 48 60) UKPDS 80 N Engl J Med 2008;359:

16 Post-Trial Monitoring: Patients 1997 # in survivor cohort # with final year data 2,118 Sulfonylurea/Insulin Clinic Questionnaire 1,010 Sulfonylurea/Insulin P 880 Conventional Clinic Questionnaire 379 Conventional P 279 Metformin Clinic Questionnaire 136 Metformin Mean age 62±8 years Mortality 44% (1,852) Lost-to-follow-up 3.5% (146) UKPDS 80 N Engl J Med 2008;359:

17 Post-Trial Changes in HbA 1c UKPDS results presented Mean (95%CI) UKPDS 80 N Engl J Med 2008;359:

18 Microvascular Disease Hazard Ratio (photocoagulation, vitreous haemorrhage, renal failure) Intensive (SU/Ins) vs. Conventional glucose control HR (95%CI) UKPDS 80 N Engl J Med 2008;359:

19 Myocardial Infarction Hazard Ratio (fatal or non-fatal myocardial infarction or sudden death) Intensive (SU/Ins) vs. Conventional glucose control HR (95%CI) UKPDS 80 N Engl J Med 2008;359:

20 All-cause Mortality Hazard Ratio Intensive (SU/Ins) vs. Conventional glucose control HR (95%CI) UKPDS 80 N Engl J Med 2008;359:

21 Legacy Effect of Earlier Glucose Control After median 8.5 years post-trial follow-up Aggregate Endpoint Any diabetes related endpoint RRR: 12% 9% P: Microvascular disease RRR: 25% 24% P: Myocardial infarction RRR: 16% 15% P: All-cause mortality RRR: 6% 13% P: RRR = Relative Risk Reduction, P = Log Rank UKPDS 80 N Engl J Med 2008;359:

22 ACCORD, ADVANCE ja VA Diabetes tutkimuksien tutkimushenkilöt ACCORD (v. 2008) ADVANCE (v. 2008) VADT (v. 2009) N Ikä (vuosia) Diabeteksen kesto (vuosia) ,5 % miehiä/naisia 39/61 42/58 97/3 Valtimotauti (%) BMI kg/m HbA1c (%) 8,1 7,2 9,4 Insuliinihoito (%) 35 1,5 52 Skyler et al. JACC 2009;53:

23 ACCORD, ADVANCE ja VADT tutkimusten protokolla ACCORD ADVANCE VADT HbA1c-tavoite (%) Intensiivinen vs. tavanomainen hoito <6,0 vs. 7,0-7,9 <6,5 vs. paikalliset ohjeet <6,0 vs. etukäteen suunniteltu ero 1,5 Hyperglykemian hoito (I vs. T) Useita lääkkeitä molemmissa hoitoryhmissä Gliclizidi + lukuisia lääkkeitä vs. lukuisia lääkkeitä ilman gliclizidia Useita lääkkeitä molemmissa hoitoryhmissä Muiden SVT riskitekijöiden hoito Sisälsi verenpaine ja lipidi tutkimukset Sisälsi verenpainetutkimuksen Ohje intensiivisestä riskitekijöiden hoidosta molemmissa ryhmissä Skyler et al. JACC 2009;53:

24 ACCORD, ADVANCE ja VADT tutkimukset lääkitys lopussa ACCORD ADVANCE VADT Seuranta-aika (vuosia) 3,5 (lopetettiin ennenaikaisesti) 5 5,6 Insuliinihoito (%) (I vs. T) Insuliiniherkistäjä (%) (I vs. T) Statiini (%) (I vs. T) ASA (%) (I vs. T) 77 vs vs vs vs vs vs vs vs vs vs vs vs. 86 Skyler et al. JACC 2009;53:

25 ACCORD, ADVANCE ja VADT tutkimukset - riskitekijät ACCORD ADVANCE VADT Saavutettu 6,4 vs. 7,5 6,3 vs. 7,0 6,9 vs. 8,5 HbA1c (%) (I vs. T) (lähtötaso 8,1) (lähtötaso 7,2) (lähtötaso 9,4) Painon muutos (kg) I vs.t +3,5 vs.+0,4-0,1 vs. -1,0 +7,8 vs. + 3,4 Tupakointi (%) Verenpaine (mmhg) I-ryhmä 126/67 136/74 127/68 T-ryhmä 127/68 138/74 125/69 Vakavat hypoglykemiat (%) I vs. T 16,2 vs. 5,1 2,7 vs. 1,5 21,2 vs.9,9 Skyler et al. JACC 2009;53:

26 ACCORD, ADVANCE JA VADT tutkimuksien päätetapahtumat ACCORD ADVANCE VADT Ensisijainen päätetapahtuma Ei-fataali MI, eifataali aivohalvaus, SVT kuolema Mikrovaskulaari + makrovaskulaari Ei-fataali MI, eifataali aivohalvaus, SVT kuolema, CABG, srl-hoito vajaatoiminnan takia Ensisijaisen päätetapahtuman HR (95% CI) 0,90 (0,78-1,04) 0,9 (0,82-0,98) Makrovaskulaari: 0,94 (0,84-1,06) 0,88 (0,74-1,05) Kuoleman HR (95% CI) 1,22 (1,01-1,46) 0,93 (0,83-1,06) 1,07 (0,81-1,42) Skyler et al. JACC 2009;53:

27 ACCORD, ADVANCE JA VADT tutkimukset - yhteenveto Tutkimushenkilöt olivat sairastaneet tyypin 2 diabetesta noin 10 vuotta Merkittävällä osalla henkilöistä oli aiemmin todettu valtimotauti HbA1c-tavoite oli tiukka SVT riskitekijät oli hoidettu erittäin tehokkaasti Yhdessäkään tutkimuksessa intensiivinen hyperglykemian hoito ei vähentänyt makrovaskulaaripäätetapahtumia ACCORD-tutkimuksessa intensiivinen hyperglykemian hoito lisäsi kokonaiskuolleisuutta 22%

28 Miksi intensiivinen hyperglykemian hoito lisäsi kuolleisuutta ACCORDtutkimuksessa? Liian nopea HbA1c-tason lasku? Liian tiukka HbA1c-tavoite? Hypoglykemiat ja niiden aiheuttamat SVT kuolemat? Painon nousu? Lääkkeiden yhdysvaikutukset? Who knows?

29 Johtopäätökset 1 1) Hyperglykemian intensiivinen hoito on tehokkaampi vähentämään mikrovaskulaaristen kuin makrovaskulaaristen liitännäissairauksien riskiä sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabeteksessa. 2) Hyperglykemian intensiivisen hoidon myönteinen vaikutus SVT tapahtumiin tulee vasta useiden vuosien viiveellä sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabeteksessa. 3) Hyperglykemian intensiivinen hoito on tärkeää sekä mikrovaskulaaristen että makrovaskulaaristen liitännäissairauksien ehkäisemiseksi henkilöillä, joiden diabetes ei ole vielä kestänyt pitkään (alle 10 vuotta?). 4) Diabeteksen ensimmäisten vuosien hyvällä hoitotasapainolla on pitkäkestoisia myönteisiä vaikutuksia liitännäissairauksien riskiin ns. metabolinen muisti.

30 Johtopäätökset 2 5) Jos tyypin 2 diabetes on kestänyt pitkään (yli 10 vuotta?) ja etenkin, jos potilaalla on valtimotauti, tulee HbA1c-tavoite asettaa yksilöllisesti ja välttää hypoglykemioita. 6) Pitkään kestäneessä diabeteksessa SVT riskitekijöiden laajaalainen ja intensiivinen hoito on keskeistä SVT tapahtumien riskin pienentämiseksi.

31

DIABETEKSEN KÄYPÄ HOITO - SUOSITUKSEN PÄIVITYS 12.9.2013. Merja Laine 3.12.2015

DIABETEKSEN KÄYPÄ HOITO - SUOSITUKSEN PÄIVITYS 12.9.2013. Merja Laine 3.12.2015 DIABETEKSEN KÄYPÄ HOITO - SUOSITUKSEN PÄIVITYS 12.9.2013 Merja Laine 3.12.2015 Tyypin 2 diabetes ja komplikaahot Diabeettinen Diabetic retinopatia retinopathy Leading cause Suurin of blindness sokeuteen

Lisätiedot

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes

Lisätiedot

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut

Lisätiedot

Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle?

Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle? Uudet diabeteslääkkeet - hyvästä vai pahasta sydämelle? Timo Strandberg Geriatrian professori, LKT, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri, Helsingin ja Oulun yliopistot, Hyks Tyypin 2 diabetes ja riskit

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Yhteiset kansanterveytemme haasteet riskitiedoista toimintaan Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Markku Peltonen PhD,, dosentti, yksikön n pääp äällikkö Diabetesyksikkö Terveyden

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes 1 Käypä hoito -indikaattorit, diabetes Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat useaan suositukseen: Diabetes (2013), Diabeettinen nefropatia (2007), Diabeettinen retinopatia (2014), Diabeetikon

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa

Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa Lena Thorn HYKS, sisätaudit, nefrologian klinikka, Biomedicum Helsinki Sipoon terveyskeskus VIII Valtakunnallinen diabetespäivä 12.11.2009, Dipoli, Espoo Väitöskirjan

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet Kouvola 19.05.2010 Diabeetikkojen keskitetyn hoitomallin tuloksellisuuden vertailu väestövastuumalliin sekä keskimääräisiin suomalaisiin hoitotuloksiin keskisuuressa terveyskeskuksessa LL, yleislääketieteen

Lisätiedot

OVATKO SUOLAN SAANNIN SUOSITUKSET KUNNOSSA?

OVATKO SUOLAN SAANNIN SUOSITUKSET KUNNOSSA? OVATKO SUOLAN SAANNIN SUOSITUKSET KUNNOSSA? Carol Forsblom, DMSc FinnDiane, kansainvälinen koordinaattori Folkhälsanin tutkimuskeskus Sisätautilääkäripäivät 23.11.2012, Biomedicum Helsinki Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Liikunnan hoidollinen merkitys tyypin 1 diabetesta sairastavalla

Liikunnan hoidollinen merkitys tyypin 1 diabetesta sairastavalla Liikunnan hoidollinen merkitys tyypin 1 diabetesta sairastavalla Johan Wadén, LT Laakson sairaala, Helsinki Tiimiklubi, Tampere 12.10.2012 Kuka? LL Helsingin yliopisto v. 2004 FinnDiane-tutkimuksessa v.

Lisätiedot

Katsaus tyypin 1 ja tyypin 2 diabeteksen lääkehoidon uusiin tuuliin. LT Merja Laine Tampere

Katsaus tyypin 1 ja tyypin 2 diabeteksen lääkehoidon uusiin tuuliin. LT Merja Laine Tampere Katsaus tyypin 1 ja tyypin 2 diabeteksen lääkehoidon uusiin tuuliin LT Merja Laine 23.1.2018 Tampere Eriksson, Laine. Duodecim 2016 Tyypin 2 diabeteksen patofysiologia Nykyisten perusinsuliinien rajoi8eet

Lisätiedot

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen?

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Diabeteshoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 11.4.2019 Seinäjoki Tiina Vilmi-Kerälä, vs ylilääkäri Naistentaudit ja synnytykset, Kanta-Hämeen keskussairaala Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Tyypin 1 diabeteksen hoidon järjestelyt ja tulokset Pohjois- Karjalassa. Ylilääkäri Päivi Kekäläinen

Tyypin 1 diabeteksen hoidon järjestelyt ja tulokset Pohjois- Karjalassa. Ylilääkäri Päivi Kekäläinen Tyypin 1 diabeteksen hoidon järjestelyt ja tulokset Pohjois- Karjalassa Ylilääkäri Päivi Kekäläinen 23.9.2016 Sidonnaisuudet: Kokousmatkakulut/ luentopalkkiot: Astra Zeneca, Ipsen, MSD, Novartis, NovoNordisk

Lisätiedot

Käypä hoito suositus mitä uutta tyypin 2 diabeteksen hoitoon?

Käypä hoito suositus mitä uutta tyypin 2 diabeteksen hoitoon? Käypä hoito suositus mitä uutta tyypin 2 diabeteksen hoitoon? Työterveyslaitos 23.5.2008 LL TIMO VALLE KANSANTERVEYSLAITOS & MEHILÄINEN DIABETESKLINIKKA Varusmiesten keskipaino Santtila et al. Med Sci

Lisätiedot

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä Veikko Salomaa, MD, PhD Research Professor 10/21/11 SVT, DM, MeTS / Salomaa 1 10/21/11 Presentation name / Author 2 35-64 - vuo*aiden ikävakioitu sepelval*motau*kuolleisuus

Lisätiedot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä Ilkka Tikkanen Dosentti, osastonylilääkäri sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, Nefrologia, ja Helsinki Hypertension Centre

Lisätiedot

Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad

Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad 1.1.2009 31.12.2012 Tehostetun hoitomallin vaikuttavuuden arviointi diabeteksen

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOKETJU:K-SSHP

TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOKETJU:K-SSHP TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOKETJU:K-SSHP Suomessa 500 000 diabeetikkoa Diabeteksen hoidon suorat kustannukset vievät 15 % koko terveydenhuollon menoista. Kaksi kolmannesta tästä koituu vältettävissä olevien

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Matalan verensokerin oireet Mittaaminen Kirjaaminen Väärä insuliiniannos Syventävä tieto Hoidon tavoitteet

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9.

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9. Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa TUTKIJARYHMÄ: Nina Rautio, Pirkanmaan shp, nina.rautio@oulu.fi Jari Jokelainen, Oulun yliopisto Heikki Oksa,

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste?

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Carol Forsblom, D.M.Sc. FinnDiane, kliininen koordinaattori HYKS Sisätaudit, Nefrologian klinikka Folkhälsanin tutkimuskeskus LabQuality 2008-02-07 Diabetes

Lisätiedot

Mitä tyypin 2 diabeteksessa kannattaa hoitaa ja miksi?

Mitä tyypin 2 diabeteksessa kannattaa hoitaa ja miksi? Aikuisten diabetes Mikko Syvänne Mitä tyypin 2 diabeteksessa kannattaa hoitaa ja miksi? Diabetes määritellään plasman glukoosipitoisuuden mukaan, mutta glykemian tehokas hoito ehkäisee lähinnä diabeteksen

Lisätiedot

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes sairautena

Tyypin 2 diabetes sairautena Tyypin 2 diabetes sairautena Liisa Hiltunen / PPSHP Diabetes Sokeriaineenvaihduntahäiriö, jossa häiriö insuliinihormonin erityksessä ja/tai toiminnassa, mistä johtuen verensokeri kohoaa usein häiriöitä

Lisätiedot

Diabetes sairautena. El, diabetologi Suvi Hietaniemi

Diabetes sairautena. El, diabetologi Suvi Hietaniemi Diabetes sairautena El, diabetologi Suvi Hietaniemi Aiheita Kenellä on diabetes Diabeteksen ehkäisystä Diabeteksen yleisyys Diabetestyyppejä Diabeteksen patofysiologiaa Diabeteksen lisäsairaudet Diabeteksen

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy

Lisätiedot

Pohjolan bioanalyytikkopäivä 13.11.2010 Tapani Ebeling erikoislääkäri, OYS

Pohjolan bioanalyytikkopäivä 13.11.2010 Tapani Ebeling erikoislääkäri, OYS Pohjolan bioanalyytikkopäivä 13.11.2010 Tapani Ebeling erikoislääkäri, OYS 1 Toteaminen Glukoosiparametrit: fp-gluk, 2hgluk, OGTT2h, GHbA1c C-peptidi (+ P-gluk) Seuranta GAD-Ab (ICA, IA2) U-alb/krea *

Lisätiedot

Voisiko metformiini korvata osittain insuliinin raskausdiabeteksen hoidossa?

Voisiko metformiini korvata osittain insuliinin raskausdiabeteksen hoidossa? Voisiko metformiini korvata osittain insuliinin raskausdiabeteksen hoidossa? 1.2.2011 Kristiina Tertti Naistentautien ja synnytysten el TYKS, Nkl Taustaa tutkimukselle Raskausdiabeteksen hoidon kulmakivi

Lisätiedot

Uudet insuliinit. 13.2.2016 Endokrinologi Päivi Kekäläinen 1922 2016

Uudet insuliinit. 13.2.2016 Endokrinologi Päivi Kekäläinen 1922 2016 Uudet insuliinit 13.2.2016 Endokrinologi Päivi Kekäläinen 1922 2016 Diabetes: hoidon tavoitteet Oireettomuus liitännäissairauksien esto Verensokerin hoito parantaa diabeetikon vointia Numeroina: HBA1c

Lisätiedot

Onko testosteronihoito turvallista?

Onko testosteronihoito turvallista? Onko testosteronihoito turvallista? Antti Saraste kardiologi, apulaisprofessori Sydänkeskus ja Valtakunnallinen PET keskus, TYKS ja Turun yliopisto, Turku Reproduktioendokrinologia 12.2.2016 J Am Coll

Lisätiedot

Miten suunnittelen potilaani kanssa progressiivisen harjoitusohjelman?

Miten suunnittelen potilaani kanssa progressiivisen harjoitusohjelman? Miten suunnittelen potilaani kanssa progressiivisen harjoitusohjelman? Arto Hautala, FT, THM, ft Laboratoriopäällikkö, Dosentti arto.hautala@verve.fi Liikuntalääketieteen tutkimusyksikkö Verve Research

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Oireita Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Saattohoito Matalan verensokerin oireet Mittaaminen Kirjaaminen Väärä insuliiniannos Syventävä

Lisätiedot

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Ilkka Kantola Hoyl, dosentti. Sisätautien el TYKS sisätautien klinikka Hypertension and Target-Organ Sequelae Eyes Retinopathy

Lisätiedot

Tutta Tanttari sh, TtM- opiskelija (TaY), Yhteyspäällikkö (TAMK)

Tutta Tanttari sh, TtM- opiskelija (TaY), Yhteyspäällikkö (TAMK) Tutta Tanttari sh, TtM- opiskelija (TaY), Yhteyspäällikkö (TAMK) Kirjallisuuskatsauksen lähtökohdat Tutkimuksia, joissa tyypin 2 diabeetikoiden pelkoja olisi tutkittu monipuolisesti, on maailmanlaajuisestikin

Lisätiedot

Mitä uutta diabeteshoidossa ja sen ohjauksessa

Mitä uutta diabeteshoidossa ja sen ohjauksessa Mitä uutta diabeteshoidossa ja sen ohjauksessa Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Satasairaala Satakunnan sairaanhoitopiiri 1 18.2.2019 Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Mikä diabetes on? Diabetes sairaus,

Lisätiedot

Diabeteksen yleistymisen päivittely on perusasioita, Diabeteksen lääkehoito ON SYDÄMEN ASIA

Diabeteksen yleistymisen päivittely on perusasioita, Diabeteksen lääkehoito ON SYDÄMEN ASIA LEO NISKANEN LKT, dosentti Sisätautien, endokrinologian ja geriatrian erikoislääkäri Yksikön päällikkö, Fimea Diabeteksen lääkehoito ON SYDÄMEN ASIA Vaikka uusia lääkkeitä on tullut tyypin 2 diabeteksen

Lisätiedot

SGLT2-estäjät Valtakunnallinen diabetespäivä Leo Niskanen Ylilääkäri, endokrinologia, HUS

SGLT2-estäjät Valtakunnallinen diabetespäivä Leo Niskanen Ylilääkäri, endokrinologia, HUS SGLT2-estäjät Valtakunnallinen diabetespäivä 17.11.2015 Leo Niskanen Ylilääkäri, endokrinologia, HUS Figure 1 Schematic representation of the distribution of sodium glucose cotransporters along an unrolled

Lisätiedot

Miten tehokkaasti tyypin 2 diabeetikon hyperglykemiaa tulisi hoitaa?

Miten tehokkaasti tyypin 2 diabeetikon hyperglykemiaa tulisi hoitaa? Johan Eriksson KATSAUS Miten tehokkaasti tyypin 2 diabeetikon hyperglykemiaa tulisi hoitaa? Monet epidemiologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että hyperglykemiaan liittyy lisääntynyt makro- ja mikrovaskulaarisairauksien

Lisätiedot

Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lihavuus ja liitännäissairaudet Rasvahapot valtimotaudin vaaran arvioinnissa Lihavuus ja liitännäissairaudet Antti Jula, ylilääkäri, sisätautiopin dosentti, THL VIII Valtakunnallinen Kansanterveyspäivä 12.12.2011 Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lisätiedot

Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta?

Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta? Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta? Tomi Mikkola! Helsinki University Central Hospital! Department of Obstetrics and Gynecology! Helsinki, Finland!! Hormonihoito - Heilurin liike Government Labels Estrogen

Lisätiedot

Diabetesta sairastava kirurgisessa toimenpiteessä. Jorma Lahtela, Sisätautien klinikka, TAYS

Diabetesta sairastava kirurgisessa toimenpiteessä. Jorma Lahtela, Sisätautien klinikka, TAYS Diabetesta sairastava kirurgisessa toimenpiteessä Jorma Lahtela, Sisätautien klinikka, TAYS 27.1.2015 Sairaalapotilaiden hyperglykemia Hyperglykemian yleisyys Diagnostiset kriteerit Veren glukoosin vaikutus

Lisätiedot

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Timo Strandberg Geriatrian professori Oulun yliopisto Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Elämänlaatu, successful aging, compression of morbidity Painonmuutoksen merkitys

Lisätiedot

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Iäkkään verenpaineen hoito Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration, Lancet 2002;360:1903-13 Verenpaine ja sepelvaltimotautikuolleisuus

Lisätiedot

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings

Lisätiedot

Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito. Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2.

Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito. Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2. Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2.2010 Osteoporoosin lääkehoito Mitä pitempi kokemus, sitä skeptisempi suhtautuminen

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

Ongelmana labiili ja vaikeasti saavutettava sokeritasapaino. Jorma Lahtela TAYS, sisätaudit

Ongelmana labiili ja vaikeasti saavutettava sokeritasapaino. Jorma Lahtela TAYS, sisätaudit Ongelmana labiili ja vaikeasti saavutettava sokeritasapaino Jorma Lahtela TAYS, sisätaudit Valtakunnallinen diabetespäivä 17.11.2015 38-vuotias nainen Diabetes todettu 12 vuotiaana Monipistoshoito 16-vuotiaasta

Lisätiedot

DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA. Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015

DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA. Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015 DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015 TULEHDUSSAIRAUKSIEN VAIKUTUKSIA VATSATAUDIN KANSSA TARKKANA Verensokerin seuranta: nouseeko vai laskeeko? Jos suolistossa

Lisätiedot

Kumpaan maahan diabeetikon olisi parempi syntyä? Suomeen vai Ruotsiin? Taustaa. Suomi-Ruotsi-malli?

Kumpaan maahan diabeetikon olisi parempi syntyä? Suomeen vai Ruotsiin? Taustaa. Suomi-Ruotsi-malli? Kumpaan maahan diabeetikon olisi parempi syntyä? Suomeen vai Ruotsiin? Taustaa Suomi-Ruotsi-malli? Markku Saraheimo LT, Sisätautien erikoislääkäri, Diabetologi Apulaisylilääkäri / Herttoniemen sairaala

Lisätiedot

GLP-1 analogit lihavuuden hoidossa. Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksikkö ja Syömishäiriöklinikka HYKS aila.rissanen@hus.fi

GLP-1 analogit lihavuuden hoidossa. Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksikkö ja Syömishäiriöklinikka HYKS aila.rissanen@hus.fi GLP-1 analogit lihavuuden hoidossa Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksikkö ja Syömishäiriöklinikka HYKS aila.rissanen@hus.fi 1. Knudsen ym. J Med Chem 2000;43:1664 9; Merchenthaler et al. J Comp Neurol 1999;403:261

Lisätiedot

Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi?

Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi? Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi? Sepelvaltimotauti Ei ole vielä voitettu Olisi 80%:sti ehkäistävissä, jos syötäisiin terveellisimmin, liikuttaisiin enemmän ja vältettäisiin

Lisätiedot

Sekundaaripreventio aivohalvauksen jälkeen

Sekundaaripreventio aivohalvauksen jälkeen Sekundaaripreventio aivohalvauksen jälkeen Juhani Sivenius Kuopion yliopisto, neurologian klinikka, KYS, Suomen aivotutkimus- ja kuntoutuskeskus Neuron Aivoinfarktipotilaan seuraava päätetapahtuma on todennäköisesti

Lisätiedot

STONE tutkimus ja tyypin 2 diabeetikon nefropatia

STONE tutkimus ja tyypin 2 diabeetikon nefropatia STONE STages Of NEphropathy STONE tutkimus ja tyypin 2 diabeetikon nefropatia Kaj Metsärinne TYKS nefrologia, ylilääkäri Sidonnaisuudet (disclosures), viimeiset 3 vuotta Luentojen pitämisiä, kouluttautumistukea:

Lisätiedot

DIABEETIKON HOIDON ALOITUS JA HOITOPOLKU SIMON TERVEYSKESKUKSESSA

DIABEETIKON HOIDON ALOITUS JA HOITOPOLKU SIMON TERVEYSKESKUKSESSA Diabeetikon hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla DIABEETIKON HOIDON ALOITUS JA HOITOPOLKU SIMON TERVEYSKESKUKSESSA Simon terveyskeskuksessa noudatetaan L-PKS:n alueellista diabeetikon hoitokäytäntöä.

Lisätiedot

Hypoglykemia. el Minna Soinio TYKS / sisätautien klinikka 12.11.2009. Minna Soinio

Hypoglykemia. el Minna Soinio TYKS / sisätautien klinikka 12.11.2009. Minna Soinio Hypoglykemia el Minna Soinio TYKS / sisätautien klinikka 12.11.2009 sisältö Hypoglykemian määritelmä esiintyvyys käynnistämät fysiologiset reaktiot erityispiirteet diabeetikoilla seuraukset hoito riskin

Lisätiedot

Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät. Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS

Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät. Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS Sisältö / Kohdunpoiston Komplikaatiot Insidenssi ja kehitys Suomessa Vaikuttavat tekijät: Gynekologisen

Lisätiedot

Diabeettinen nefropatia Pia Paalosmaa Sisätautien ja nefrologian El.

Diabeettinen nefropatia Pia Paalosmaa Sisätautien ja nefrologian El. Diabeettinen nefropatia 28.3.2019 Pia Paalosmaa Sisätautien ja nefrologian El. Taulukko 1. Raja-arvot mikroalbuminurian ja proteinurian diagnostiikassa käytetyille menetelmille. Albuminuria Taulukko 1.

Lisätiedot

Diabetes. Diabetespäiväkirja

Diabetes. Diabetespäiväkirja Diabetes Diabetespäiväkirja Diabetespäiväkirja Jos sairastat tyypin 2 diabetesta, sinun on tärkeä löytää oikea tasapaino asianmukaisen hoidon, säännöllisen liikunnan ja terveellisen ruokavalion välillä.

Lisätiedot

Insuliinipumppu tyypin 1 aikuisdiabeetikoiden hoitona

Insuliinipumppu tyypin 1 aikuisdiabeetikoiden hoitona Alkuperäistutkimus TIMO SANE, TIMO TULOKAS, PAULA NIKKANEN, PIRJO HEIKKILÄ, ERJA HUTTUNEN JA LEO NISKANEN Insuliinipumppu tyypin 1 aikuisdiabeetikoiden hoitona Insuliinipumppua on käytetty tyypin 1 diabeteksen

Lisätiedot

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle 2 3 Lukijalle Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sinua sairautesi seurannassa ja antaa lisäksi tietoa sinua hoitavalle hoitohenkilökunnalle hoitotasapainostasi.

Lisätiedot

Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä. Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala

Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä. Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala Sidonnaisuudet Toiminut asiantuntijana seuraaville lääkeyrityksille: Bayer Schering, Schering-Plough Luennoitsijana

Lisätiedot

Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sitä minkä mieluummin jättäisi tekemättä

Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sitä minkä mieluummin jättäisi tekemättä Tyypin 2 diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän ennaltaehkäisy elintapamuutos vai lääkehoito? Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sitä minkä mieluummin

Lisätiedot

Diabeetikon elämänlaadun arviointi

Diabeetikon elämänlaadun arviointi Diabeetikon elämänlaadun arviointi Diabeetikkojen hoitotasapaino Suomessa vuosina 2009 2010 ADDQoL-mittari ja sen käyttö Suomessa Timo Valle ja työryhmä Helena Nuutinen DEHKO-raportti 2010:5 2009:4 DEHKO-raportti

Lisätiedot

Diabetes, ylipaino ja ilmailulääketiede. Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri KYS 19.9.2010

Diabetes, ylipaino ja ilmailulääketiede. Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri KYS 19.9.2010 Diabetes, ylipaino ja ilmailulääketiede Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri KYS 19.9.2010 Esityksen sisältö T2DM epidemiologiaa Lihavuuden epidemiologiaa Diabeetikoiden

Lisätiedot

HIV-POSITIIVISTEN POTILAIDEN KUOLINSYYT 2000-LUVUN HELSINGISSÄ. 11.2.2015 XVI valtakunnallinen HIV-koulutus Jussi Sutinen Dos, Joona Lassila LL

HIV-POSITIIVISTEN POTILAIDEN KUOLINSYYT 2000-LUVUN HELSINGISSÄ. 11.2.2015 XVI valtakunnallinen HIV-koulutus Jussi Sutinen Dos, Joona Lassila LL HIV-POSITIIVISTEN POTILAIDEN KUOLINSYYT 2000-LUVUN HELSINGISSÄ 11.2.2015 XVI valtakunnallinen HIV-koulutus Jussi Sutinen Dos, Joona Lassila LL Changes in the cause of death among HIV positive subjects

Lisätiedot

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku Liikkumattomuuden hinta Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku WHO Global Health Report Työn luonteen muuttuminen (USA 1960-2008) Mukailtu Church TS ym. 2011 artikkelista Työhön

Lisätiedot

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Intressit ja Yhteistyö

Intressit ja Yhteistyö 1 HYPOGLYKEMIAT 2015 Hypoglycemia in Diabetes Slide no 1 Juha Saltevo, Dosentti, LAAJAVUORI 6.5.15 Intressit ja Yhteistyö palkkaa saan Keski-Suomen shp:ltä(osaeläke) Äänekosken tk., vs.tk.lääkäri 1päivä/viikko

Lisätiedot

Äidin ja sikiön ongelmia

Äidin ja sikiön ongelmia Raskausdiabetes Poikkeava sokeriaineenvaihdunta, joka todetaan 1. kerran raskausaikana Taustalla insuliiniresistenssi / insuliinierityksen puutteellisuus Äidin ja sikiön ongelmia Raskaushypertension ja

Lisätiedot

Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko

Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko Tämä vihko on tarkoitettu tuoreen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurannan avuksi. Seurantavihko tukee omaa oppimistasi sairauden alkuvaiheessa. Tämän avulla sinä ja hoitajasi pystytte tarkkailemaan ohjattujen

Lisätiedot

LÄNNEN SOKERI. Merja Laine 15.5.2012

LÄNNEN SOKERI. Merja Laine 15.5.2012 LÄNNEN SOKERI Merja Laine 15.5.2012 Sidonnaisuudet Työnantaja: Vantaan kaupunki Ammatinharjoittajana lääkärikeskus Mehiläinen Kuulun aikuisten lihavuuden käypä hoito -työryhmään. Kuulun diabeteksen käypä

Lisätiedot

Tuloksia Sipoon terveyskeskuksen ja HUS:n Kardiologian klinikan omahoitokokeiluista

Tuloksia Sipoon terveyskeskuksen ja HUS:n Kardiologian klinikan omahoitokokeiluista Tuloksia Sipoon terveyskeskuksen ja HUS:n Kardiologian klinikan omahoitokokeiluista Teknologiasta terveyshyötyä seminaari 28.2.2013, VTT Jaakko Lähteenmäki VTT:n projektiryhmä: Miikka Ermes, Hannu Kaijanranta,

Lisätiedot

Pienin askelin kohti paremmuutta XI Terveydenhuollon laatupäivä 2.4.2014

Pienin askelin kohti paremmuutta XI Terveydenhuollon laatupäivä 2.4.2014 Pienin askelin kohti paremmuutta XI Terveydenhuollon laatupäivä 2.4.2014 ylilääkäri Susanna Pitkänen 2.4.2014 www.tuusula.fi 1 Tuusula Perustettu v. 1643 38 000 asukasta, kasvu 450 as/vuosi 3 terveysasemaa:

Lisätiedot

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa?

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Timo Strandberg 6.11.2007 Vanhoissa kohorteissa poikkileikkaustilanteessa suurempaan kuolleisuuteen korreloi: Matala verenpaine

Lisätiedot

Diabeteksen hoito onko laadussa eroa valtakunnallisesti?

Diabeteksen hoito onko laadussa eroa valtakunnallisesti? Diabeteksen hoito onko laadussa eroa valtakunnallisesti? Oulu 12112013 Päivi Hirsso Johtaja Pth-yksikkö PPSHP Miltä näyttää Pohjois-Pohjanmaan väestön tila; ote järjestämissuunnitelman hyvinvointia kuvaavista

Lisätiedot

HYVIÄ NEUVOJA, JOIDEN AVULLA. voit saada diabeteksesi hallintaan

HYVIÄ NEUVOJA, JOIDEN AVULLA. voit saada diabeteksesi hallintaan OLE AKTIIVINEN HYVIÄ NEUVOJA, JOIDEN AVULLA voit saada diabeteksesi hallintaan Omat arvoni Päivämäärä / / / / / / / / / / / / HbA 1c (mmol/mol, %) LDL-kolesteroli (mmol/l) Verenpaine (mmhg) Paino (kg)

Lisätiedot

Laatuverkostotyö. Pertti Soveri LKT Laatuverkostokoordinaattori Conmedic Oy. Rovaniemi 120511

Laatuverkostotyö. Pertti Soveri LKT Laatuverkostokoordinaattori Conmedic Oy. Rovaniemi 120511 Laatuverkostotyö Pertti Soveri LKT Laatuverkostokoordinaattori Conmedic Oy Rovaniemi 120511 Terveydenhuollon laatu syntyy terveysasemilla Kliiniset tiedot ja taidot Toiminta moniammatillisessa ryhmässä

Lisätiedot

Ylipaino ja obesiteetti Lisääntynyt ongelma raskaana olevilla

Ylipaino ja obesiteetti Lisääntynyt ongelma raskaana olevilla Ylipaino ja obesiteetti Lisääntynyt ongelma raskaana olevilla Kari Teramo HYKS:n Naistenklinikka Suomen Kätilöliitto, Tampere 3.4.2014 Alipainon, normaalipainon, ylipainon ja lihavuuden rajat --------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Nefropatian diagnostiikka ja seuranta PTH:ssa. Kaj Metsärinne Nefrol yl, TYKS

Nefropatian diagnostiikka ja seuranta PTH:ssa. Kaj Metsärinne Nefrol yl, TYKS Nefropatian diagnostiikka ja seuranta PTH:ssa Kaj Metsärinne Nefrol yl, TYKS 30.11.2018 Kroonisen munuaistaudin (KMT) diagnostiikka ja seuranta PTH:ssa Kaj Metsärinne Nefrol yl, TYKS 30.11.2018 Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon erilaisten diabeteksen hoitomallien tuloksellisuuden vertailu (painopisteenä tyypin 1 diabetes)

Perusterveydenhuollon erilaisten diabeteksen hoitomallien tuloksellisuuden vertailu (painopisteenä tyypin 1 diabetes) SYLY- päivät 2014 Helsinki 28.11.2014 Perusterveydenhuollon erilaisten diabeteksen hoitomallien tuloksellisuuden vertailu (painopisteenä tyypin 1 diabetes) Diabeteslääkäri Mikko Honkasalo Nurmijärven terveyskeskus

Lisätiedot

MUUTTUVAT HOITOPROSESSIT YKSITYISSEKTORIN NÄKÖKULMASTA

MUUTTUVAT HOITOPROSESSIT YKSITYISSEKTORIN NÄKÖKULMASTA MUUTTUVAT HOITOPROSESSIT YKSITYISSEKTORIN NÄKÖKULMASTA Päivi Metsäniemi Kehittämisylilääkäri, Vastaanottotoiminnan palvelujohtaja Terveystalo 2016 14.3.2016 1 Esittely ja sidonnaisuudet LL 2003 Helsinki

Lisätiedot

Kokemuksia Libre mittarin käytöstä

Kokemuksia Libre mittarin käytöstä Kokemuksia Libre mittarin käytöstä Alueellinen diabeteskoulutuspäivä 11.5.2017 Laajavuori Tkl Päivi Sopanen Kokemuksia Libre mittarin käytöstä Perusturvaliikelaitos Saarikka (Saarijärvi, Karstula, Kannonkoski,

Lisätiedot

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012 Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten Pertti Mustajoki 3.9. 2013 Vartiainen ym. Suom Lääkl 2008;63:1375 DIABETEKSEN (Tuomilehto ym. NEJM 2001;344:1343) Interventio Kunnon ohjaus:

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus Markku Peltonen PhD, dosentti, yksikön päällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 30.11.2011 Terveydenhuoltotutkimuksen päivät

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ

VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ 8.11.2018 KUINKA KÄYTÄN MOHA:A ELI MOTIVOIVAA HAASTATTELUA TYÖKALUNA MURROSIKÄISEN DIABEETIKON HOIDOSSA MARI PULKKINEN, LT, LASTENENDOKRINOLOGI, HUS, LASTEN JA NUORTEN SAIRAUDET

Lisätiedot

HAIMA- JA MUNUAISENSIIRTO

HAIMA- JA MUNUAISENSIIRTO HAIMA- JA MUNUAISENSIIRTO Marko Lempinen osastonylilääkäri, dosentti HYKS Vatsakeskus Elinsiirto- ja Maksakirurgia Diabetespäivä 17.11.2015 Haimansiirto Ensimmäinen siirto 1966 Minnesota USA Eurooppa 1972

Lisätiedot

Lihavuusleikkaus ja täydellinen insuliininpuute

Lihavuusleikkaus ja täydellinen insuliininpuute Lihavuusleikkaus ja täydellinen insuliininpuute Leena Norvio Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Hyvinkään sairaala T1 diabetes ja lihavuusleikkaus T1 diabetes ei ole kontraindikaatio, mutta

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 1 Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 2 ASCO GU 2013 Radikaali prostatektomian jälkeinen sädehoito ARO 92-02 / AUO AP 09/95 10v

Lisätiedot

DIABETES JA SEN KOMPLIKAATIOT. El Juha Peltonen 16.3.2012

DIABETES JA SEN KOMPLIKAATIOT. El Juha Peltonen 16.3.2012 DIABETES JA SEN KOMPLIKAATIOT El Juha Peltonen 16.3.2012 Diabetestyypit Tyyppi 1 eli nuoruusiän diabetes Autoimmuunisairaus Beetasolujen tuho ja insuliininpuute Ketoasidoosi Tyyppi 2 eli aikuisiän diabetes

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito. Suomen Sydänliitto 2016

Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito. Suomen Sydänliitto 2016 Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito Mikä on verenpaine? Ellei painetta, ei virtausta Sydän supistuu sykkivä paineaalto Paineaallon kohdalla systolinen (yläpaine) Lepovaiheen aikana diastolinen (alapaine)

Lisätiedot

Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä

Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä VTT Johtava tutkija Jaakko Lähteenmäki Lehdistötilaisuus 8.12.2011 2 Pitkäaikaissairauden vaiheet ja kustannukset Ennakoiva terveydenhoito

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit

Pohjois-Suomen syntymäkohortti v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 46v seurantatutkimus Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, professori,

Lisätiedot

Elämänkulku ja vanheneminen

Elämänkulku ja vanheneminen Elämänkulku ja vanheneminen Taina Rantanen Gerontologian ja kansanterveyden professori Gerontologian tutkimuskeskus Terveystieteiden laitos Jyväskylän yliopisto Miksi tutkia pitkäikäisyyttä ja vanhuuden

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä. Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02.

Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä. Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02. Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02.2016 Ihmiskunnan kriittisen tärkeät sairaudet ja riskitekijät Global Burden

Lisätiedot

Hallitsematon tyyppi 2 DM tilanne. Kaj Lahti Ylilääkäri Vaasan Kaupunginsairaala Valtakunnallinen DM päivä 17.11.2015

Hallitsematon tyyppi 2 DM tilanne. Kaj Lahti Ylilääkäri Vaasan Kaupunginsairaala Valtakunnallinen DM päivä 17.11.2015 Hallitsematon tyyppi 2 DM tilanne Kaj Lahti Ylilääkäri Vaasan Kaupunginsairaala Valtakunnallinen DM päivä 17.11.2015 Juhon ja Kallen tarinat Kahden diabeetikko miehen tarinat haasteellisia mutta opettavaisia

Lisätiedot