A Asemakaavan muutos. Laukkakuja 4, Pirttiharju Lahti.fi
|
|
- Kirsi-Kaisa Järvinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 A-2751 Asemakaavan muutos Laukkakuja 4, Pirttiharju Lahti.fi
2 Selostus A (16) ( ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 4. päivänä joulukuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2751 sekä kaavan mukaista tonttijakoa M ja M (Pirttiharju, Laukkakuja 4) 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaava koskee: Pirttiharjun (31.) kaupunginosan korttelia sekä katu- ja puistoalueita. Asemakaavalla muodostuvat: Pirttiharjun (31.) kaupunginosan korttelin tontit 9-11 ja korttelin tontit 1-8 sekä katualuetta ja lähivirkistysalueita. Asemakaavamuutoksen yhteydessä tehdään sitova tonttijako. Kaavahanke sisältyy kaupungin vuoden 2018 kaavoitusohjelmaan. Kaavan vireilletulosta on ilmoitettu kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä. 1.2 Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee Pirttiharjun (31.) kaupunginosassa. Suunnittelualue käsittää entisen Pirttiharjun päiväkodin tontin, Laukkakujan katualueen, Sompionpolun sekä puistoaluetta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 2 ha.
3 Selostus A (16) Ortoilmakuva vuodelta Suunnittelualue on merkitty kuvaan punaisella rajauksella. 1.3 Kaavan tarkoitus Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa entinen päiväkodin tontti pientaloalueeksi. 1.4 Kaupungin strategia Kaupungin strategian (2017) mukaisesti kaava edistää kestävän kehityksen mukaista yhdyskuntarakennetta ja liikkumista (A4) ja kaavassa on huomioitu vesiensuojelu (A6).
4 Selostus A (16) 1.5 Selostuksen sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Kaavan tarkoitus Kaupungin strategia Selostuksen sisällysluettelo Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin vaiheet Asemakaava Toteuttaminen LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Yleiskuvaus Luonnonympäristö Rakennettu ympäristö Palvelut Maanomistus Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan suunnittelun tarve Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Aloite Pohjakartan tarkistaminen Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Vireilletulo Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Viranomaisyhteistyö Asemakaavan tavoitteet Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Prosessin aikana syntyneet tavoitteet Asemakaavan vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Luonnosvaiheessa kuultavana olleet vaihtoehdot Asemakaavaratkaisun valinta ja perusteet Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset KUVAUS Asemakaavan rakenne VAT:in, maakuntakaavan ja yleiskaavan sisältövaatimusten toteutuminen Kaavan vaikutukset Vaikutus rakennettuun ympäristöön ja liikenteeseen Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Muut vaikutukset Kaavamerkinnät ja -määräykset Nimistö ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Toteuttaminen ja ajoitus PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS SEURANTALOMAKE Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista asemakaavakartta A-2751 osallistumis- ja arviointisuunnitelma
5 Selostus A (16) 2 TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Asemakaavan muutos on laadittu kaupungin aloitteesta. Luonnosvaiheen kuuleminen järjestettiin , jolloin pyydettiin myös viranomaislausunnot. Asemakaavaluonnoksesta laadittiin kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa (VE1) alueelle muodostui yhteensä 9 pientalotonttia ja toisessa vaihtoehdossa (VE2) alueelle muodostui yksi suurehko rivitalotontti sekä kaksi pientalotonttia. Molemmissa vaihtoehdoissa katuyhteys oli järjestetty nykyisestä Laukkakujan risteyksestä. Kaavaluonnoksesta saatiin kuulemisaikana yhteensä 5 mielipidettä ja 4 lausuntoa. Lisäksi yksi mielipide saapui kuulemisen päätyttyä. Kaavaluonnoksen nähtävilläolon jälkeen kaava-alueen rajausta on laajennettu siten, että koko Sompionpolku sekä sen viereisiä puistoalueita on liitetty kaava-alueeseen. 2.2 Asemakaava Asemakaavan muutoksella alueelle muodostuu yhteensä 11 uutta omakotitalotonttia, katualuetta sekä lähivirkistysalueita. 2.3 Toteuttaminen Asemakaavan toteutuksesta vastaa kaupunki kunnallistekniikan osalta. 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Näkymä Laukkakujalta entisen päiväkodin tontille.
6 Selostus A (16) Yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Pirttiharjussa, Petsamon pientaloalueen reunalla. Suunnittelualue koostuu entisen Pirttiharjun päiväkodin tontista, Laukkakujasta, Sompionpolusta sekä niiden viereisistä viheralueista (Hakalanpuisto ja Kuuvuorenpuisto). Suunnittelualue rajautuu koillissivultaan viiteen Hakalankadun puoleiseen pientalotonttiin sekä luoteiskulmasta Sompionkujan toiseen pientalotonttiin. Alueelle on nykyisellään kaksi liikenneyhteyttä: kaakosta Laukkakuja sekä luoteesta ja pohjoisesta jalankulun ja pyöräilyn väylä Sompionpolku, jolla on tontille ajo sallittu Luonnonympäristö Suunnittelualueen länsirajan viereistä metsää. Suunnittelualue sijaitsee(vanha päiväkodin tontti) kuvan vasemmalla puolella. Suunnittelualue rajautuu länsireunastaan Salpausselän etelärinteeseen, joka on maastonmuodoiltaan jyrkkä. Metsäisessä rinteessä (Kuuvuorenpuisto) risteilee paljon kulutuksen myötä syntyneitä polkuja. Vanhan päiväkodin tontin länsireunalla kulkee yksi polku, joka liittyy Sompionpolulle ja halkoo siten osittain suunnittelualuetta. Salpausselän etelärinteessä sijaitsee kaksi Baltian jääjärven muinaisrantaa, jotka sijaitsevat 141 ja 150 metriä merenpinnan yläpuolella (mpy). Baltian jääjärvi muodostui, kun mannerjäätikön patoaman Itämeren vedenpinta nousi yli valtameren tason. Itämeren ylintä BI-tasoa kutsutaan korkeimmaksi rannaksi ja se sijaitsee Lahden alueella noin 151 metriä merenpinnan yläpuolella. Myöhemmin ilmaston lämmettyä ja jäätikön edelleen perääntyessä Baltian jääjärven vedenpinta laski tasoon BIII noin mpy. Suunnittelualueella sijaitsevat nykyiset viheralueet (Hakalanpuisto ja Kuuvuorenpuisto) ovat mustikkatyypin tuoretta kangasmetsää. Entisen päiväkodin tontilla puustoa on lähinnä tontin länsi- ja eteläreunassa. Päiväkodin purkamisesta huolimatta tontille on jäänyt joitain sammaleen peittämiä asfalttipinnoitettuja kulkuväyliä.
7 Selostus A (16) Alueella ei ole suojeltavia luontoarvoja, mutta hieman suunnittelualueen ulkopuolella Kuuvuorenpuistossa sijaitsee suojeltu käärmekuusi. Alue sijaitsee pohjaveden muodostumisalueella Rakennettu ympäristö Suunnittelualueella on sijainnut aiemmin Pirttiharjun päiväkoti (ent. Pirttiharjun lastentalo), joka purettiin huonokuntoisena vuonna Päiväkoti suunniteltiin vuonna 1969 ja oli ajalleen tyypillinen yksikerroksinen ja tasakattoinen rakennus. Suunnittelijana toimi kaupunginarkkitehti Valter Karisalo. Lastenkoti valmistui vuonna 1973 ja oli käytössä vuoteen 2015 asti. Suunnittelualueen viereiset pientalot ovat pääosin luvuilta. Sompionkujan omakotitalot ovat 1980-luvulta. Sompionpolku Sompionkujan suunnasta kuvattuna Palvelut Suunnittelualueella ei sijaitse palveluja. Lähin päivittäistavarakauppa sijaitsee n. yhden kilometrin päässä ja kaksi lähintä päiväkotia sekä alakoulu sijaitsevat alle kilometrin säteellä suunnittelualueesta Maanomistus Suunnittelualue on kaupungin omistuksessa. 3.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset
8 Selostus A (16) Maakuntakaava Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014 on tullut voimaan MRA 93 mukaisten kuulutusten myötä. Kuulutukset on julkaistu liitossa ja kunnissa alkaen ja kuntien virallisissa lehdissä viikolla 11. Maakuntahallitus määräsi Päijät-Hämeen maakuntakaavan 2014 tulemaan voimaan maankäyttö- ja rakennuslain 201 :n mukaisesti ennen kuin se on saanut lainvoiman ja että maakuntakaava kumoaa voimaan tullessaan ympäristöministeriön vahvistaman Päijät- Hämeen maakuntakaavan Maakuntakaavasta on jätetty Korkeimpaan hallinto-oikeuteen yksi valitus. Korkein hallinto-oikeus voi kieltää päätöksen täytäntöön panon valituksen alaisin osin. Valituksen alainen osa ei koske suunnittelualuetta. Maakuntakaavassa alue kuuluu taajamatoimintojen alueeseen (A). Suunnittelumääräyksen mukaan asemakaavoituksessa tulee huomioida mm. taajaman rakenteellinen eheyttäminen sekä palveluiden ja työpaikkojen saavutettavuus kävellen, pyöräillen tai joukkoliikenteellä. Osayleiskaava Lahden läntisten osien osayleiskaava Y-202 (kv ) on saanut myös valituksen alaisilta osiltaan lainvoiman Osayleiskaavassa suunnittelualue on pientalovaltaista asuntoaluetta (AP). Määräyksen mukaan alue varataan pääasiassa asuinpientaloille ja erillispientaloille. Lisäksi alueelle saa rakentaa myös asumiselle tarpeellisia lähipalveluita ja virkistysalueita sekä sellaisia pienimuotoisia työtiloja, joista ei aiheudu melua, raskasta liikennettä, ilman pilaantumista tai näihin verrattavia ympäristöhaittoja. Lisäksi alue kuuluu Salpausselän rajaukseen (vihreä viivajono), jonka määräyksessä todetaan, että maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa tulee ottaa huomioon reunamuodostuman merkitys maiseman, geologian, pohjaveden, luonnonympäristön, ilmaston, kulttuurihistorian ja virkistyksen kannalta.
9 Selostus A (16) Ote Lahden läntisten osien osayleiskaavasta. Asemakaava Alueella voimassa oleva asemakaava on opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueen (YO) osalta vuodelta Laukkakujaa, Hakalanpuistoa ja osaa Kuunvuorenpuistoa koskeva asemakaava on vuodelta Ratsumiehen itäpuolen asemakaava, johon myös suunnittelualueeseen kuuluva Kuuvuorenpuiston osa sekä Hakalanpuisto kuuluvat, on vuodelta Ote voimassaolevasta asemakaavasta.
10 Selostus A (16) Rakennusjärjestys Rakennusjärjestys Lahti, Nastola, Kärkölä on tullut Nastolan osalta voimaan ja Lahden ja Kärkölän osalta voimaan Pohjakartta Pohjakartan tarkistus on suoritettu Laaditut selvitykset Alueesta ei ole laadittu erillisiä selvityksiä kaavatyön yhteydessä. Työssä on hyödynnetty Lahden muinaisrannat selvitystä (Lahden kaupunginmuseo 2010). 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Pirttiharjun päiväkodin purkamisen myötä kaupungilla ei ole tarvetta omistaa ko. kiinteistöä. Kaupunkisuunnittelun sekä kaupungin strategian kannalta alueelle on luontevaa osoittaa asumista. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Aloite Asemakaavan muutos on aloitettu kaupungin aloitteesta Pohjakartan tarkistaminen Alueen pohjakartta on tarkistettu ennen kaavaehdotuksen laatimista. Pohjakartta täyttää kaavoitusmittausasetuksen 1284/1999 vaatimukset. 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset MRL 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisia ovat: - Alueen maanomistajat - Muut vaikutusalueen kiinteistöjen omistajat, asukkaat ja yritykset - - Kunnallistekniikka - Rakennus- ja ympäristövalvonta - Lahden kaupunginmuseo - Lahti Aqua - Lahti Energia Oy, lämpöliikennetoiminta - LE-Sähköverkko Oy - Päijät-Hämeen pelastuslaitos - Hämeen ELY-keskus / ympäristö - Kasakkamäen omakotiyhdistys ry - Pirttiharjun omakotiyhdistys ry Vireilletulo Asemakaavatyön vireille tulosta on ilmoitettu MRL 63 :n 3 mom. mukaisesti julkaistussa Lahden kaupungin vuoden 2018 kaavoituskatsauksessa (kohde 58) Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu ja asetettu nähtäville kaavamuutoshankkeen kotisivulle yhdessä kaavaluonnoksen kanssa.
11 Selostus A (16) Alueen naapurikiinteistöille ja maanomistajille on toimitettu postitse OAS, kaavaluonnos ja kaavaselostus valmisteluvaiheen kuulemisen ( ) yhteydessä. Koska kaava-alueen rajaus on luonnosvaiheesta muuttunut, postitetaan aineisto myös ehdotusvaiheessa osallisille. Kaavatyöhön liittyvää aineistoa on nähtävillä koko prosessin ajan kaavahankkeen kotisivulla Internetissä Viranomaisyhteistyö Valmisteluvaiheen kuulemisen yhteydessä toimitettiin viranomaisille OAS ja kaavaluonnos ja pyydettiin niistä viranomaislausunnot. 4.4 Asemakaavan tavoitteet Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Tavoitteena on kaavoittaa alueelle asumista Prosessin aikana syntyneet tavoitteet Osallisten tavoitteet Luonnosvaiheen kuulemisen aikana saaduissa mielipiteissä puollettiin omakotitalovaihtoehtoa (VE1). Perusteluina olivat pienempi liikennemäärä, puistoalueiden säilyminen sekä asuinalueen viihtyisyys. Muut tavoitteet Kunnallistekniikan näkemys Sompiokujan asemaan oli suunnittelualueen laajentaminen koskemaan Sompionkujaa siten, että se kaavoitetaan kaduksi Hakalankadulle saakka. Kunnallistekniikka perusteli näkemystään sillä, että siten saadaan nykyinen hyväkuntoinen Sompionpolku loogiseen käyttöön ja kunnossapito järjestettyä. Lisäksi ratkaisu mahdollistaisi lisätonttien kaavoittamisen alueelle. 4.5 Asemakaavan vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Luonnosvaiheessa kuultavana olleet vaihtoehdot Kaavaluonnosvaiheessa tutkitut vaihtoehdot. Vasemmalla VE1 ja oikealla VE2. Kaavaluonnosvaiheessa tutkittiin kahta eri vaihtoehtoa, joista toisessa alueelle osoitettiin omakotitaloasumista ja toisessa tiivistä rivitaloasumista. Lisäksi em. kahdesta vaihtoehdoista laadittiin KEKO-laskelma, jolla arvioitiin vaihtoehtojen ekotehokkuutta.
12 Selostus A (16) Vaihtoehtojen vaikutukset eivät suuresti poikenneet toisistaan. Rivitalovaihtoehtoa hieman väljempi omakotiasuminen sopii kuitenkin olemassa olevan asuinalueen rakenteeseen luontevammin ja nähtiin osallistenkin mielestä alueelle parempana vaihtoehtona. Kaavaluonnoksen kahdesta versiosta tehtiin KEKO-laskelma, jolla mitatiin vaihtoehtojen ekotehokkuutta. Laskelman mukaan kasvihuonepäästöt olivat asukasta kohti omakotitalovaihtoehdossa (VE1) suuremmat kuin rivitalovaihtoehdossa (VE2). Kuitenkin 50 vuoden aikana syntyvien kasvihuonekaasupäästöjen osalta rivitalovaihtoehto oli vaihtoehdoista saastuttavampi. Tämä johtui pääosin henkilöautoliikenteen aiheuttamista päästöistä. KEKO-laskurilla luonnosvaiheessa laadittu kasvihuonepäästölaskelma Asemakaavaratkaisun valinta ja perusteet Luonnosvaiheen kuulemisen aikana saatiin yhteensä 4 lausuntoa ja 5 mielipidettä osallisilta. Lisäksi yksi mielipide saapui kuulemisajan jälkeen. Mielipiteissä puollettiin omakotitalovaihtoehtoa (VE1). Kuulemisen jälkeen saapuneessa mielipiteessä alueen rakentamista vastustettiin. Saatujen mielipiteiden ja lausuntojen perusteella omakotitaloversio (VE1) valittiin kaavaehdotuksen pohjaksi. LUONNOSVAIHEEN MIELIPITEET JA VASTINEET NIIHIN Softsolution Oy Mielipiteessä kannatettiin VE1:stä rauhallisen työympäristön, Kuuvuorenpuiston ja ympäristön luonteen säilymisen vuoksi. Kaavoittajan vastine Kaavaehdotus valmistellaan omakotitalovaihtoehdon (VE1) pohjalta. Pirttiharjun omakotiyhdistys Yhdistys kannatti VE1:stä ja toivoi lisäksi, että kaupunki tarkastelisi leikkialueen sijoittamismahdollisuutta alueelle. Kaavoittajan vastine Kaavaehdotus valmistellaan omakotitalovaihtoehdon (VE1) pohjalta. Kaavassa alueelle ei suunnitella uusia leikkialueita, mutta palaute on välitetty leikkialueista vastaavalle osastolle. Lähimmät leikkialueet ovat Erviänpuiston leikkialue (n. 750m päässä), Pirttiharjunpuiston leikkialue (n. 670m päässä) ja Kasakanpuiston leikkialue (n. 770m päässä).
13 Selostus A (16) As Oy Lahden Ratsumiehenkatu 2-6 Mielipiteessä kannatettiin VE1:stä, koska se mahdollistaa kaavamuutosalueen eteläpuolen metsien ja viheraluiden käytön. Vaihtoehdon VE2 nähtiin estävän pääsyn metsään ja viheralueille. Loise, Miika ja Leila Mielipiteessä pidettiin rivitalovaihtoehtoa poikkeavana alueen yleisilmeestä. Liikennemäärää pidettiin myös omakotitaloversiota haitallisempana lähialueen asukkaiden kannalta. Koskinen, Raimo Mielipiteessä kannatettiin VE1:stä alueen pientalovaltaisuuden ja pienempien liikennemäärien vuoksi. Koskinen, Seppo Mielipiteessä vastustettiin alueen rakentamista. Perusteluina olivat Pirttiharjun ja Metsäkankaan alueiden tiivis yhdyskuntarakenne ja virkistysalueiden pienentyminen. Lisäksi mielipiteessä huomautettiin alueen olevan jääkauden jälkeistä muodostelmaa. Kaavoittajan vastine Kaavaehdotus valmistellaan omakotitalovaihtoehdon (VE1) pohjalta. Kaavoittajan vastine Kaavaehdotus valmistellaan omakotitalovaihtoehdon (VE1) pohjalta. Kaavoittajan vastine Kaavaehdotus valmistellaan omakotitalovaihtoehdon (VE1) pohjalta. Kaavoittajan vastine Kaavaehdotus valmistellaan omakotitalovaihtoehdon (VE1) pohjalta. Kaava ei merkittävästi heikennä alueen luontoarvoja ja virkistyskäyttömahdollisuuksia rakentamisen sijoittuessa olemassa olevan asumisen yhteyteen ja jo aiemmin rakennetulle alueelle. Selostukseen on täydennetty tietoa Salpausselän muinaisrannoista alueella. LUONNOSVAIHEEN LAUSUNNOT JA VASTINEET NIIHIN Lahden kaupunginmuseo Ei huomautettavaa. Lahti Aqua Ei huomautettavaa. Hämeen ja Uudenmaan ELY-keskukset Ei lausuttavaa. Lahden ympäristöpalvelut Lahden ympäristöpalvelut puolsi omakotitalovaihtoehtoa (VE1), koska vaihtoehto ei tarpeettomasti pienennä nykyisiä viheralueita. Lisäksi ympäristöpalvelut katsoi, että kaavamääräyksiin tulisi lisätä hulevesien tonttikohtaista käsittelyä koskeva määräys. Kaavoittajan vastine Kaavassa ei tarvitse erikseen määrätä hulevesien tonttikohtaisesta käsittelystä, sillä asiasta määrätään riittävän tarkasti rakennusjärjestyksessä. Lisäksi alue on maaperältään sopivaa hulevesien tonttikohtaiseen imeyttämiseen. Kaava-alueella on olemassa olevia hulevesiputkia, jotka liittyvät nykyisiin Sompionkujan ja Hakalankadun hulevesijärjestelmiin. Sompionkujan katusuunnitelmissa voidaan tarvittaessa huomioida tonttien liittyminen hulevesiviemäriin.
14 Selostus A (16) Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset Kaavan tavoitteellinen aikataulu on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS), joka on tämän selostuksen liitteenä. 5 KUVAUS 5.1 Asemakaavan rakenne Asemakaavan muutoksella muodostuu erillispientalojen korttelialueita (AO), lähivirkistysalueita (VL) ja katualuetta. Kaavassa on esitetty yhteensä 11 uutta omakotitalotonttia, joille on määrätty istutettavista tontin osista sekä pohjaveden suojelusta (pv-1). Rakentaminen on määrätty yksikerroksiseksi ja jokaisella tontilla on rakennusoikeutta yhteensä 200 k-m². Tonttien pinta-alat vaihtelevat m² välillä. Erillispientalojen korttelialue (AO): - tonttien pinta-ala yhteensä - tonttien yhteenlaskettu rakennusoikeus - tehokkuus 9920 m k-m2 e = 0,22 Lähivirkistysalue (VL) - pinta-ala yhteensä 6793 m2 Katualueet - katualue 3165 m2 Kaavaratkaisu esitettynä voimassa olevan asemakaavan sekä kiinteistökartan päällä.
15 Selostus A (16) 5.2 VAT:in, maakuntakaavan ja yleiskaavan sisältövaatimusten toteutuminen Lahden oikeusvaikutteista yleiskaavaa 2025 laadittaessa on otettu huomioon MRL 39 :n mukaiset yleiskaavan sisältövaatimukset, ja asemakaava on yleiskaavan mukainen. Muutos on Päijät-Hämeen maakuntakaavan 2014 mukainen. 5.3 Kaavan vaikutukset Vaikutus rakennettuun ympäristöön ja liikenteeseen Alueen rakentaminen täydentää olemassa olevaa pientaloaluetta eikä sillä ole merkittäviä vaikutuksia rakennettuun ympäristöön tai kaupunkikuvaan. Asukasmäärä alueella lisääntyy arviolta 28 hengellä. Asukasmäärän kasvu lisää hieman alueen henkilöautoliikennettä. Pientalotonteilla henkilöautoja on arviolta 2 ap/asunto, jolloin autopaikkamäärä on arviolta 22 kpl. Oletettavaa on, että uusilta tonteilta henkilöautoliikenne suuntautuu pääosin Ratsumiehentielle ja sen kautta edelleen Petsamonkadulle, jolta on hyvät yhteydet alueen palveluihin sekä Hämeenlinnantielle. Sompionkujan muuttuessa läpiajettavaksi kaduksi, voi liikennemäärä nykyisen Sompionkujan kohdalla hieman lisääntyä, mutta lähinnä vain silloin, kun liikenne suuntautuu länteen Jankkarinkadun suuntaan. Läpiajettava katu parantaa Sompionkujan ylläpidon järjestämistä Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Kaavalla ei ole merkittäviä vaikutuksia luontoon eikä luonnonympäristöön rakentumisen sijoittuessa pääosin aiemmin rakennetulle alueelle. Rakentamisen vaikutukset luonnonympäristöön on pyritty minimoimaan hyödyntämällä nykyistä katuverkkoa ja sijoittamalla tontteja tehokkaasti Sompionkujan varrelle. Kaavaratkaisulla viheralueita poistuu yhteensä 1611 m². Kaavaratkaisu esitettynä Maastonmittauslaitoksen peruskartan päällä. Korkeuskäyrät on esitetty 5 metrin välein. Kaava-alueen halki kulkeva korkeuskäyrä on 150 metriä merenpinnasta.
16 Selostus A (16) Salpausselän etelärinteessä sijaitsevien muinaisrantojen osalta vaikutukset ovat vähäiset. Baltian jääjärven muinaisranta BIII (141 mpy) sijaitsee kaava-alueen ulkopuolella ja Baltian jääjärven muinaisranta BI (150 mpy) halkoo vanhaa päiväkodin tonttia jatkuen Hakalankadun ja Sompionkadun asutuksen läpi kohti Koneharjua. Lahdessa ja Pirttiharjussa vastaaville korkeuksille (150 mpy) on viereisillä alueilla rakennettu aiemmin. Suunnittelualueen länsipuolella kulkevan polun pää, joka yhdistyy nykyiseen Sompionpolkuun, tulee jäämään rakentamisen alle. Alueen polkuverkosto on kuitenkin erittäin kattava, joten kaavaratkaisu ei merkittävästi heikennä alueen virkistyskäyttöä. Nykyisen Sompionkujan asutuksen ja uuden asutuksen väliin jää viheralue, josta on hyvät yhteydet Kuuvuorenpuiston polkuverkostoon. Kaavassa on huomioitu pohjaveden suojelu Muut vaikutukset Kaavalla on taloudellisia vaikutuksia kunnalle. Kunnallistekniikan rakentaminen ja sen ylläpito luo kustannuksia. Uusien asukkaiden myötä kunta saa verotuloja sekä palveluiden käyttäjiä. 5.4 Kaavamerkinnät ja -määräykset Kaavamääräykset ovat kaavakartan liitteenä. 5.5 Nimistö Laukkakuja poistuu nimistöstä ja uuden katuyhteyden tulee Sompionkuja, jolloin nykyisten Sompionkujan asukkaiden osoitteisiin ei tule muutoksia. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 Toteuttaminen ja ajoitus Asemakaavan muutoksen mukainen rakentaminen on mahdollista toteuttaa asemakaavan saatua lainvoiman. 7 PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS Lahdessa Suunnitteluinsinööri Riina Puusaari 8 SEURANTALOMAKE
17 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 398 Lahti Täyttämispvm ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: PIRTTIHARJUN (31.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN TONTTIA 5, PUISTO- JA KATUALUEITA. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: PIRTTIHARJUN (31.) KAUPUNGINOSAN Kaavan nimi KORTTELIN TONTIT 9 11, KORTTELI 31505, LÄHIVIRKITYS- JA KATUALUEET Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus 398A2751 Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pintaala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 1, ,11 0, A yhteensä 0, , ,22 0, P yhteensä Y yhteensä -0, C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0, ,2-0,1611 R yhteensä L yhteensä 0, ,9 0,1308 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä
18 Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 1, ,11 0, A yhteensä 0, , ,22 0, AO 0, , ,22 0, P yhteensä Y yhteensä -0, YO -0, C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0, ,2-0,1611 VL 0, ,0 0,6793 P,PL,Pvy -0,8404 R yhteensä L yhteensä 0, ,9 0,1308 Kadut 0, ,0 0,2564 Kev.liik.kadut -0,1256 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi
A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)
A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi
A-2704 Asemakaavan muutos 1.6.2017 Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi Selostus A-2704 2 (7) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
A Asemakaavan muutos Marjapolku (Villähde) Lahti.fi
A-2760 Asemakaavan muutos 10.12.2018 Marjapolku (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2760 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivänä joulukuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2760
A Asemakaava. Laukkakuja 4, Pirttiharju. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2751 1 (7) A-2751 Asemakaava 25.10.2018 Laukkakuja 4, Pirttiharju Lahti.fi OAS A-2751 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2751 (Laukkakuja
A Asemakaavan muutos. Pirttiharju Rakuunankatu Lahti.fi
A-2765 Asemakaavan muutos Pirttiharju Rakuunankatu 17 11.3.2019 Lahti.fi Selostus A-2765 2 (11) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 11. päivänä maaliskuuta 2019 päivättyä asemakaavakarttaa nro
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2663, Jalkaranta, Kankolankatu 8
Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2663, Jalkaranta, Kankolankatu 8 25.4.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta).
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2676 Jalkarannan (33.) kaupunginosan Kiikunkärjenkatu 11
Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2676 Jalkarannan (33.) kaupunginosan Kiikunkärjenkatu 11 8.11.2016 Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki Kilpeläinen Sijaintikartta
A Asemakaavan muutos Lantinkatu 5 Kilpiäinen. Lahti.fi
A-2708 Asemakaavan muutos 19.11.2018 Lantinkatu 5 Kilpiäinen Lahti.fi Selostus A-2708 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä marraskuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2708
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2664, Laune, Porvoonjoentie 8
Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2664, Laune, Porvoonjoentie 8 6.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta).
A Asemakaava muutos. Kärpäsen koulu Kärpänen Lahti.fi
A-2705 Asemakaava muutos 11.1.2018 Kärpäsen koulu Kärpänen Lahti.fi Selostus A-2705 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 11. päivänä tammikuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2705
A Asemakaavan muutos. Pirttiharju Rakuunankatu 17 LUONNOS Lahti.fi
A-2765 Asemakaavan muutos LUONNOS 28.1.2019 Pirttiharju Rakuunankatu 17 Lahti.fi Selostus A-2765 2 (11) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee xx. päivänä xxkuuta 2019 päivättyä asemakaavakarttaa
A Asemakaavan muutos. Pirttiharju Sippalankatu 20 LUONNOS Lahti.fi
A-2766 Asemakaavan muutos LUONNOS 21.3.2019 Pirttiharju Sippalankatu 20 Lahti.fi Selostus A-2766 2 (11) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee xx. päivänä xxkuuta 2019 päivättyä asemakaavakarttaa
Asemakaavaselostus Lumikatu 20
Asemakaavaselostus Lumikatu 20 12.5.2017 Lahden tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö ja aluehankkeet Suunnitteluinsinööri Petri Peltonen Suunnittelualueen sijainti SELOSTUS A-2681 / D/2967/10.02.03.00.04/2015
A Asemakaavan muutos. Kolmaskatu 13 (Renkomäki) Lahti.fi
A-2730 Asemakaavan muutos 2.5.2018 Kolmaskatu 13 (Renkomäki) Lahti.fi Selostus A-2730 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 2. päivänä toukokuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2730
A Asemakaavan muutos. Kilpiäinen Tervaskatu 6. Luonnos Lahti.fi
A-2654 Asemakaavan muutos Luonnos 10.1.2017 Kilpiäinen Tervaskatu 6 Lahti.fi Selostus A-2654 2 (12) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee xx.päivänä helmikuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien
A Asemakaavan muutos LUONNOS Ahtiala Markkinakuja 3. Lahti.fi
A-2757 LUONNOS 22.10.2018 Asemakaavan muutos Ahtiala Markkinakuja 3 Lahti.fi Selostus A-2757 2 (11) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee x. päivänä xxxkuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan
A Asemakaavan muutos. Ailinkatu 1, Nikkilä Lahti.fi
A-2689 Asemakaavan muutos 25.10.2017 Ailinkatu 1, Nikkilä Lahti.fi Selostus A-2689 2 (13) (25.10.2017) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä lokakuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ
Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.
KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
A Asemakaavan muutos. Tenavanhaara 2 ja 4 (Möysä) Lahti.fi
A-2729 Asemakaavan muutos 14.5.2016 Tenavanhaara 2 ja 4 (Möysä) Lahti.fi Selostus A-2729 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä toukokuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2729
LUONNOS A Asemakaavan muutos. Veijalaisentie 35 (Kytölä) Lahti.fi
LUONNOS 17.6.2019 A-2755 Asemakaavan muutos Veijalaisentie 35 (Kytölä) Lahti.fi Selostus A-2755 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä kesäkuuta 2019 päivättyä asemakaavakarttaa
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
A Asemakaavan muutos. Kolavankatu 9, Kolava Lahti.fi
A-2682 Asemakaavan muutos 11.10.2017 Kolavankatu 9, Kolava Lahti.fi Selostus A-2682 2 (11) (11.10.2017) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivänä lokakuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
Asemakaavan selostus
Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211
ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA
TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO
A Asemakaavan muutos Tuhkimontie 3 Laune. Lahti.fi
A-2772 Asemakaavan muutos 24.5.2019 Tuhkimontie 3 Laune Lahti.fi Selostus A-2772 2 (10) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24. päivänä toukokuuta 2019 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2772 (Tuhkimontie
A Asemakaavan muutos. Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi
A-2707 Asemakaavan muutos 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi Selostus A-2707 2 (11) (25.10.2017) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä lokakuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014
MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360
NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA
Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa kortteli 8002 viereinen virkistysalue Ruokolammentie 2
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa kortteli 8002 viereinen virkistysalue Ruokolammentie 2 Kuva 1 Viistokuva suunnittelualueesta KAAVASELOSTUS KAAVOITUS 2017 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
A Asemakaavan muutos. Luonnos. Ritomäentie 5,7 ja 9 (Villähde) Lahti.fi
A-2721 Asemakaavan muutos Luonnos 5.9.2017 Ritomäentie 5,7 ja 9 (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2721 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 5.päivänä syyskuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI
1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
A Asemakaavan muutos. Ailinkatu 1, Nikkilä Lahti.fi
A-2689 Asemakaavan muutos 29.11.2017 Ailinkatu 1, Nikkilä Lahti.fi Selostus A-2689 2 (14) (29.11.2017) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29. päivänä marraskuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan ja tonttijaon muutos Kemijärven
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2623, Kiveriö, Teinintie 4
Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2623, Kiveriö, Teinintie 4 4.1.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006
ASEMAKAAVAN SELOSTUS
1/16 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 4. PÖYLIÖVAARA KORTTELIT 4206, 7 13, 4214, 4215, 16 19, 27 31, 40 46, PUISTOT JA KADUT SEKÄ URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN ALUE. ASEMAKAAVAN SELOSTUS
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
TAIVALVAARAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA
TYÖNUMERO: 20601080 TILAAJA: TAIVALKOSKEN KUNTA TAIVALVAARAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 189 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 25.8.2017 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2
ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie 1 KAAVASELOSTUS MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1
S i s ä l l y s l u e t t e l o
S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
päivitetty A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola. Lahti.fi OAS A (7) D/1575/
OAS A-2657 1 (7) A-2657 N089 Asemakaavan muutos 8.8.2017 päivitetty 31.8.2017 Pappila, Nastola Lahti.fi OAS A-2657 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146
Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467
Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN
Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa.
NOKIAN KAUPUNKI 12-KAUPUNGINOSA VIIKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan
V096 Villähde kortteli 284 tontit 2 ja 3 Villähde, kortteli 284 Asemakaavan muutos
Nastolan kunta Villähde, kortteli 284 Asemakaavan muutos Kaavaselostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa. Nastolan kunta Kaavoitus Nastolan kunta Selostus 1 (9) 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot
A-2726 D/2624/ /2017. Asemakaavan muutos LUONNOS Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi
A-2726 LUONNOS 13.8.2018 Asemakaavan muutos Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi Selostus A-2726 2 (10) (LUONNOS 13.8.2018) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee xx. päivänä.kuuta 2018
Asemakaavan seurantalomake
Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 KAAVASELOSTUS
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 1 KAAVASELOSTUS Kuva: Blom Kartta Oy MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 11.11.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Ylikiimingin kaupunginosan korttelin 24 tontteja nro 2, 3 ja 5 koskevaan asemakaavaan (Harjutie, Rantatie) Tekninen lautakunta hyväksynyt
A Asemakaavan muutos. Mehiläiskuja 3, Myllypuro Lahti.fi
A-2684 Asemakaavan muutos 22.11.2017 Mehiläiskuja 3, Myllypuro Lahti.fi Selostus A-2684 2 (13) (22.11.2017) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 22. päivänä marraskuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen
Tässä mielipiteemme kaavaluonnoksesta Ratsumiehenkatu 1:ssä toimivan yrityksemme puolesta:
Ulla Leisola Aihe: Asemakaava A-2751 (Laukkakuja 4) Päivämäärä: 19. marraskuuta 2018 14:38:06 Hei! Tässä mielipiteemme kaavaluonnoksesta Ratsumiehenkatu 1:ssä toimivan yrityksemme puolesta: Kannatamme
ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100
A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.
OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
Maantiealue VT 12 ja Sorvantien risteys ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 6. kaupunginosan tie- ja puistoaluetta kiinteistöistä 536-895-2-8, 536-425-5-202, 536-409-1-9
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu
Liite OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL. ) Kaavoitusosasto..0, tarkistettu.8.0..0 SEPÄNKYLÄ, GÄDDA II Asemakaavan muutos Liite Sivu Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa
A Asemakaavan muutos. Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi
A-2707 Asemakaavan muutos 5.2.2018 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi Selostus A-2707 2 (13) (5.2.2018) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 5. päivänä helmikuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa nro
SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
KAAVASELOSTUS / / / /
KAAVASELOSTUS 9.9.2010 / 26.1.2011 / 5.4.2011 / 19.4.2011 / Suunnittelualueen sijainti Koskenväylä Tuomaalantie Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 193. JÄMSÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA
Asemakaavan ehdotus koskee kortteleita 1031-1034 ja 1410 ja niihin liittyviä viheralueita. Asemakaavalla muodostuu uusi kortteli.
ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS 2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIE KAAVASELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 20.6.2011 päivättyä asemakaavakarttaa.
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO SUURMETSÄ, PUISTOLA TONTIT 41274/2 JA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO SELOSTUS
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO SUURMETSÄ, PUISTOLA TONTIT 41274/2 JA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO 12092 SELOSTUS 2011:12092 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA
JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI
E27462 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN JA KURENALAN ETELÄISEN OSAN ASEMAKAAVOJEN MUUTOS JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet
PORNAINEN KAAVASELOSTUS KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Päiväys 31.8.2011. Vireille tulosta ilmoitettu:. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola Lahti.fi
A-2657 N089 Asemakaavan muutos 31.8.2017 Pappila, Nastola Lahti.fi Selostus A-2657 2 (13) (8.8.2017) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 31. päivänä elokuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro