Henkilöstökertomus 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkilöstökertomus 2014"

Transkriptio

1 Henkilöstökertomus 2014

2 Sisällysluettelo Ihmeidentekijöitä 2 Uusin silmin 3 Tavoitteet ja toiminta Henkilöstön tunnuslukuja 5 Henkilöstömäärän muutokset 6 Henkilöstörakenne 8 Työpanos 11 Henkilöstömenot 12 Sairauspoissaolot ja -kustannukset 14 Työhyvinvointi- ja virkistystoiminta 16 Eläketapahtumat 17 Lähtövaihtuvuus 18 Henkilöstön ja esimiestyön kehittäminen 19 Työterveyshuolto 20 Työsuojelu 21 Työtapaturmat 22 Pääluottamusmiestoiminta 23 Rekrytointi 24 Henkilöstötuloslaskelmat 25 Kuvat: Jari Pitkäkangas ja puistotoimi Henkilöstökertomus 2014

3 Ihmeidentekijöitä Mitä muistamme vuodesta 2014 kymmenen vuoden kuluttua? Kollektiivisina muistijälkinä vuodesta 2014 jäivät mieleen ainakin epävarmuuden lisääntyminen globaalisti sekä rakennemuutoksen ja taloudellisen taantuman jatkuminen. Kotkan kaupungin ja liikelaitosten näkökulmasta talouden jatkuva kiristyminen on edellyttänyt tehtävien jatkuvaa priorisointia ja rakenteellisia ratkaisuja palvelualueillamme ja työyksiköissämme. Teimme vaikeitakin valintoja esimerkiksi kouluverkossa. Siirtymällä suurempiin yksiköihin, pystymme kuitenkin turvaamaan lapsillemme laadukkaan perusopetuksen ja riittävät oppilashuollon palvelut. Kansainvälisesti tarkasteltuna oppilasryhmämme ovat yhä kohtuullisen kokoisia ja opettajamme edelleen maailman parhaiten koulutettuja. Mistä meidät muistetaan? Vuoden 2014 henkilöstöraportti on läpileikkaus Kotkan kaupungin henkilöstöstä. Meitä on yli kolmetuhatta ammattilaista moninaisissa tehtävissä palvelemassa yli kotkalaista. Se merkitsee tuhansia asiakaskontakteja ja kohtaamisia päivittäin. Haluan jakaa joitakin kohtaamisia ja kokemuksia kanssanne. Sain hiljan eräältä kaupunkilaiselta ja kaupungin työntekijältä yhteydenoton, jossa hän halusi kiittää erityisesti kahta Kymenlaakson pelastuslaitoksen ensihoitajaa, jotka olivat elvytyksellä pelastaneet hänen henkensä. Kotkan kansallinen kaupunkipuisto on kaupungin puutarhurimme ja puistotoimen luoma kokonaisuus, jonka hyvää tekevästä vaikutuksesta jokainen kaupunkilainen ja vierailijat saavat nauttia kaikkina vuodenaikoina. Tällaisia arjen ihmeidentekijöitä ja kauneuden vaalijoita vaikuttaa joukossamme. Kotkan kaupunki liikelaitoksineen on hyvä ja monessa suhteessa esimerkillinen työnantaja. Meillä toteutetaan varhaisen tuen mallia, jossa työkyvyn alentuessa lähdetään etsimään aktiivisesti vaihtoehtoja, jotta työkyky säilyisi ja voidaan jatkaa työssä. Kuntatyönantajana työsuhteiden jatkuvuus on omaa luokkaansa. Epävarmoilla työmarkkinoilla luomme osaltamme positiivista työnantajakuvaa. Kotkalla on vetovoimaa, joka näkyy myös rekrytoinneissa alueen ulkopuolelta. Kotkan kaupungin henkilöstöpolitiikkaa ohjaavat arvot ovat oikeudenmukaisuus, avoimuus, vastuullisuus ja arvostus. Kotkan kaupungin henkilöstöstrategiassa on määritelty neljä strategista päämääräämme, jotka ovat: hyvä ja tehokas henkilöstösuunnittelu; oikeudenmukainen ja kilpailukykyinen palkkaus; johtamisen ja esimiestyön vahva osaaminen sekä henkilökunnan työhyvinvointi ja ammattitaito. Näillä eväillä onnistuimme niin, että suotuisa sairauspoissaolojen kehitys jatkui. Sairaslomapäivien määrä laski 16,3 päivään /työntekijä, mikä merkitsi peräti 2,3 sairauspäivän alenemaa työntekijää kohden vuositasolla. Palkatonta säästösyistä pidettiin lähes 2500 henkilötyöpäivää, lyhyitä sijaisuuksia pyrittiin välttämään samalla kun ylityökieltoa ja täyttölupakäytäntöä jatkettiin. Kaiken kaikkiaan maksettu palkkasumma v laski huolimatta palkkojen yleiskorotuksesta heinäkuussa Iso kiitos sitoutumisesta säästötalkoisiin kuuluu jokaiselle työntekijällemme ja esimiehellemme - yhdessä ja erikseen. Hyvä yhteistyö ja vuorovaikutus työnantajan, henkilöstön edustajien ja työsuojelun välillä ovat elintärkeitä suotuisan kehityksen jatkumiselle. Kotkan kaupungin henkilöstötavoitteet kuluvalla valtuustokaudelle edellyttävät yhteensä 100 vakanssin vähentämistä ja kuuden miljoonan säästötavoitetta, josta olemme saavuttaneet noin 2,4 miljoonaa v loppuun mennessä. Kokonaistavoitteen saavuttaminen edellyttää myös muutoksia palvelurakenteessa. Tarvitsemme rohkeutta luopua jostain, että jotain uutta voi tulla tilalle. Tarvitsemme kykyä pois oppia ja tehdä asioita toisin. Samanaikaisesti meidän on välttämätöntä arvioida, millaista osaamista tarvitsemme tulevaisuudessa - kymmenen jopa kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Ihmisyyteen kuuluu, että olemme aina keskeneräisiä ja epätäydellisiä. Elämän luonteeseen kuuluu epävarmuus ja jatkuva muutos. Kuinka siis kaupunki voisi elää muutoksen ulkopuolella? Vaikka hyväksymme keskeneräisyyden, se ei tarkoita sitä, ettemme pyrkisi eteenpäin. Onneksemme jokainen meistä voi myös itse tehdä jotain pitääkseen huolta omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. Avainsana on KYLLÄ kulttuurille, ystäville, levolle, liikunnalle ja älylle. Meitä edellytetään tekemään kauas luotaavia valintoja, jotta Kotkan seutu säilyy elinvoimaisena ja täällä voidaan elää hyvää elämää - tänään ja tulevaisuudessa. Paradoksaalista kyllä, vaikeat ajat nostavat esiin yhteisvastuullisuuden. Kotkan seudulla yhteisöllisyys, paikallisuus ja globalisaatio lyövät kättä luoden uusia pärjäämisen edellytyksiä. Ihmeitä ei tapahdu - ihmeitä tehdään päivittäin - yhdessä ihminen ihmiselle. Maija Kaltakari vs. henkilöstöjohtaja 2 Kotkan kaupunki

4 Uusin silmin Näytölläsi tai kädessäsi on nyt henkilöstökertomus, jonka keskeisin tekijä on vaihtunut. Uusi ihminen on hypännyt liikkuvaan junaan. Mukaan on ollut vaivatonta tulla, koska minut on otettu hyvin vastaan työyhteisöön. Mutkattomuus ja asiantuntevuus ovat ne sanat, joilla uutta työyhteisöäni näin ensivaikutelmana kuvailisin. Toivon voivani tuoda oman panokseni sekä työyhteisöön että erityisesti tässä yhteydessä henkilöstökertomuksen kehittämistyöhön, jota on ansiokkaasti Kotkan kaupungissa edistetty tähänkin saakka. Haluan erikseen mainita edellisen henkilöstösuunnittelija Kalle Honkasen, jonka vastuullisesti laatimat ohjeet ovat auttaneet minua konkreettisesti tässä raportointityössä. ICT-asiantuntija Tuomo Korja on puolestaan antanut huomattavan apunsa taittotyöhön. Myös monet muut työyhteisön jäsenet ovat tuoneet arvokkaan panoksensa henkilöstökertomuksen laatimiseen, kiitos kaikille. Perehdytyksen koen siis osaltani onnistuneeksi. Syväanalyysiin Kotkan kaupungin henkilöstörakenteen muutoksista tai muuhun pitkän kehityskaaren maalaamiseen en vielä pysty, mutta haluaisin hyödyntää tässä puheenvuorossa sen havaintokyvyn, joka uuteen organisaatioon tulleella henkilöllä aina alussa on. Siispä synkkien aikojen maalailun jätän muille resurssien rajallisuuden ja kuntakentän laajat haasteet toki tiedostaen ja nostan tässä puheenvuorossani esiin muutaman seikan, joihin kiinnitin huomiota. Yksi huomioni kohteista on rekytointiprosessin sujuvuus. Oma kokemukseni Kotkan kaupungin rekrytoinnista on, että kaikissa vaiheissa työnhakijaa informoidaan ja prosessi etenee hakuilmoituksesta varsinaiseen rekrytointiin oikea-aikaisesti ja viivytyksittä. Kotkan kaupunki toimii rekrytoinnissa yhteistyössä Rekry Taitoan kanssa. Hyvin toimiva rekrytointiprosessi on tärkeä osa hyvää työnantajakuvaa. Lisäksi Kotkan kaupunki tarjoaa myös runsaasti kehittymismahdollisuuksia henkilöstölleen. Sekä henkilöstölle että esimiehille suunnitellaan ja järjestetään monipuolista koulutusta, joka tukee sekä henkilöstöstrategian tavoitteita että henkilökohtaista kehittymistäkin. Parhaillaan on menossa esimiesten intensiivikurssi, joka on hyvä esimerkki kokonaisvaltaisesta esimiesvalmennuksesta. Muusta koulutustarjonnasta voi poimia esiin turvallisuuskoulutukset, joiden järjestäjänä Kotkan kaupunki on yksi edelläkävijöistä. Vastuualueilla on myös paljon omaa ammatillista koulutusta. Henkilöstön kehittämiseeen tuo lisänsä uusi laki koulutusten korvaamisesta. Lain tarkoittama koulutuskorvaus on taloudellinen tuki osaamisen kehittämistoimiin työnantajille. Tavoitteena on parantaa työnantajan mahdollisuuksia järjestää työntekijöilleen ammatillista osaamista kehittävää koulutusta. Koulutuskorvaukseen vaaditaan, että koulutus perustuu työnantajan etukäteen laatimaan koulutussuunnitelmaan ja edistää työntekijän ammatillista osaamista. Koulutuskorvausta haettiin nyt ensimmäisen kerran työttömyysvakuutusrahastolta vuoden 2015 alussa koskien vuoden 2014 koulutuksista. Koulutuskorvauksen saa enintään kolmelta koulutuspäivältä yhtä työntekijää kohden.korvauksen määrä on 10 prosenttia koulutuskorvauksen perusteena olevasta palkkakustannuksesta. Koulutuskorvausten hakeminen ensimmäistä kertaa ei ollut läpihuutojuttu vaan osoitti sen, että koulutusten seuraamiseen on syytä kehittää järjestämällinen koko organisaatiota palveleva seuranta. Näin saadaan koulutuskorvaukseen kaikki siihen kuuluvat koulutuspäivät mukaan eikä korvauksen määrä jää vaillinaiseksi suhteessa järjestetyn koulutuksen määrään. Hyvä työnantaja tarjoaa edellä kerrotun mukaisesti monipuolisia mahdollisuuksia henkilöstönsä kehittymiseen. Vastuu on kuitenkin myös jokaisella meillä yksittäisellä työntekijällä. Itsensä johtaminen voi kuulostaa jo vanhalta fraasilta, mutta itse koen sen tärkeäksi johtolangaksi työelämässä. Siteeraan tässä esimiestäni, joka on sanonut, että jokainen kantaa oman reppunsa mukanaan työyhteisöön. Tarkastele kriittisesti, mitä kannat mukanasi. Jos hyvien ja runsaiden eväiden lisäksi reppuusi on kertynyt muutama hiertävä kivikin, niin heitä ne pois tai siirrä syrjään, etteivät ne ala hiertää muitakin. Meillä kaikilla on mahdollisuus kehittyä sekä oman pohdinnan että työn kautta. Kehittymisterveisin Tanja Hellsten henkilöstösuunnittelija Henkilöstökertomus

5 Tavoitteet ja toiminta 2014 Henkilöstöä koskevat tavoitteet on kirjattu kaupunkistrategiasta johdettuun henkilöstöstrategiaan Lisäksi kaupunkistrategiassa ja talouden tasapainottamisohjelmassa on työpanosta ja henkilöstökustannuksia koskevia tavoitteita. Vuosina henkilöstön vähentämistavoite on yhteensä 100 vakituista henkilötyövuotta ja 125 määräaikaista henkilötyövuotta. Lisäksi on 100:n vakanssin vähentämistavoite sekä yli- ja lisätyökustannusten vähentäminen yhteensä 30 %. Henkilöstökustannusten kokonaissäästötavoite kuluvalla valtuustokaudella on 6 miljoonaa. / henkilö vuonna Vuonna 2014, sairauspoissaolot Kotkan kaupungissa olivat 16,3 päivää / henkilö. Säästö vuodesta 2012 huomioiden sijaiskustannussäästöt on 1,3 miljoonaa. Kotkan kaupungin ja liikelaitosten vuonna 2014 maksama palkkasumma laski vuoteen 2013 verrattuna noin euroa ja vuoteen 2012 verrattuna noin euroa. HTV2 - luvun eli maksettujen henkilötyövuosien vähentämisestä on linjattu kaupunkistrategiassa ja talouden tasapainottamisohjelmassa, joka alkaa varsinaisesti vuodesta 2014 ja ulottuu vuoden 2016 loppuun. Kun vertailu tehdään vuoden 2012 lukuihin, niin tavoitetta kohti on edetty. Kaikkia esimiehiä koskeva esimiestyön arviointi tehtiin kaupungissa vuoden vaihteessa Kotkan kaupungin esimiestyö sai kokonaisuudessaa hyvän arvion. Alaiset antoivat asteikolla 1-7 kokonaisarvosanaksi 5,4, esimiesten esimiehet 4,9 ja esimiehet itse 5,3. Vastuualueittain alaisista tyytyväisimmät ovat talouden vastuualue, kaupunkisuunnittelun vastuualue ja nuorisoyksikkö. Tuloksia käytetään suunniteltaessa esimiesvalmennuksia. Sairauspoissaolopäivissä tavoitellaan yhden päivän laskua henkilöä kohden vuosittain. Tavoitteena on noin 15 päivää Tavoitteita ja toimintaa käsitellään tarkemmin tässä henkilöstökertomuksessa. 4 Kotkan kaupunki

6 Henkilöstön tunnuslukuja Kotkan kaupunki ja liikelaitokset, Henkilöstömäärä (keskiarvo) Vakituiset (keskiarvo) Määräaikaiset (keskiarvo) HTV2 3343,9 3247,9 3281,0 HTV1 2830,0 2757,6 2811,6 Maksetut palkat / asukas Asukkaat / Henkilöstö 15,2 15,7 15,6 Henkilöstön kokonaiskeski-ikä 44,9 44,9 45,1 Naisten osuus henkilöstöstä 77,3 % 77,6 % 77,1 % Yli 50-vuotiaita henkilöstöstä 42,7 % 42,5 % 40,1 % Vuodesta 2012 vuoteen 2013 sekä vakituisten että määräaikaisten määrä laski. Vuonna 2014 vakituisten määrä keskiarvotunnusluvussa laski hieman ja määräaikaisten määrä nousi. On huomioitava, että luvuissa on liikelaitokset mukana. Kesäkuukausina määräaikaisten määrä kasvoi kesätyöstä johtuen. Henkilöstörakenteessa naisten suhteellinen osuus henkilöstöstä on hieman laskenut vuoteen 2013 verrattuna. Kaupungin keski-ikä on vähän noussut, 44,9:stä 45,1:een, mutta yli 50-vuotiaiden osuus henkilöstöstä on pienentynyt 2,4 %. Maksettujen palkkojen määrä asukaslukuun suhteutettu pysyi samalla tasolla. Henkilöstömäärää ja -rakennetta, henkilötyövuosia eli työpanosta ja maksettuja palkkoja avataan tarkemmin niiden omissa osioissa (sivulta 6 alkaen). Henkilöstökertomus

7 Henkilöstömäärän muutokset Henkilöstömäärä (keskiarvo) Kotkan kaupunki ja liikelaitokset, Kotkan Kaupunki * -100 Kymenlaakson pelastuslaitos Kymijoen työterveys ICT Kymi Yhteensä *Sisältää tulkit (64 henkilöä) vuonna 2014 Kokonaishenkilöstömäärässä ei tapahtunut suuria muutoksia vuonna Kaupungin omassa organisaatiossa henkilöstön määrä on jonkin verran noussut. Liikelaitoksien henkilöstömäärät ovat eläneet pienin muutoksin. Kahden vuoden aikajänteellä Kotkan kaupungin henkilöstömäärä vähentyi 100 henkilöllä. Kaupungissa liikelaitoksineen työskenteli viime vuonna 110 henkilöä vähemmän kuin vuonna Henkilöstömäärän muutos hahmottuu paremmin ammattiluokkia tarkasteltaessa. Henkilöstömäärän muutos vuonna 2014 Kotkan kaupunki, ammattiluokittain Ammattiluokat Hoitohenkilöstö Kiinteistöhenkilöstö Kotipalveluhenkilöstö Lääkärit Muu henkilöstö * 51 Opetushenkilöstö Päivähoitohenkilöstö Sosiaalityöntekijät Tekninen henkilöstö Teknisten tuntipalkkaiset Toimistohenkilöstö *Sisältää tulkit (64 henkilöä) vuonna Kotkan kaupunki

8 Vuonna 2014 henkilöstömäärä laski kaikissa ammattiluokissa paitsi hoitohenkilöstössä, muussa henkilöstössä ja lääkäreissä. Kahden vuoden tarkastelujaksolla kiinteistöhenkilöstön, kotipalveluhenkilöstön, opetushenkilöstön, teknisten tuntipalkkaisten ja toimistohenkilöstön väheneminen on ollut merkittävä. Painopiste on siirtynyt yhä voimakkaammin hyvinvointipalvelujen tuottamiseen. Alla oleva kuvio kuvaa Kotkan kaupungin henkilöstömäärän kuukausittain vuosina Siinä näkyvät kasvupiikkeinä kesällä palveluksessa olevat kesätyöntekijät. Muutostrendi on kuitenkin ilmiselvä; henkilöstömäärä on pudonnut aiempiin vuosiin verrattuna , / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / /12 Henkilöstökertomus

9 Henkilöstörakenne Henkilöstömäärä - Aktiivi ja lepäävä henkilöstö Kotkan kaupungin tehtäväalueet ja liikelaitokset, Aktiivi Lepäävä Aktiivi Lepäävä Konsernipalvelut 614,4 36,9 568,0 25,1 Hyvinvointipalvelut 2 221,0 231, ,4 187,7 Kotkan kaupunki yhteensä 2 835,4 268, ,4 212,8 Kymenlaakson pelastuslaitos 252,1 18,8 253,0 10,0 Kymijoen työterveys 94,7 5,2 89,6 4,5 ICT Kymi 19,8 1,8 21,0 3,0 Kaupunki ja liikelaitokset 3 202,0 294, ,0 230,3 Henkilöstömäärää havainnollistaa aktiivin ja lepäävän henkilöstön tarkastelu. Aktiivi henkilöstö kuvaa sitä osaa työvoimasta, joka on tosiasiallisesti työssä tarkasteluhetkellä. Lepäävä henkilöstö tarkoittaa sitä osaa henkilöstöstä, joka tarkasteluhetkenä on ollut yli 21 päivää poissa töistä muusta syystä kuin normaalilla vuosilomalla. Tämä käsittää pääasiassa pitkillä sairauspoissaoloilla, perhevapailla tai palkattomilla vapailla olevia henkilöitä. Kotkan kaupungilla lepäävän henkilöstön määrä on laskenut selvästi vuoden 2014 aikana, samoin liikelaitoksissa lukuunottamatta ICT-Kymiä. Kaupungin organisaatiossa on tehty pitkäjänteistä työtä sairauspoissaolojen vähentämiseksi ja se näkyy myös näissä luvuissa. oli 45,2 vuotta. Kotkan kaupungin henkilöstö on keski-iältään hiukan nuorempaa kuin keskimäärin kuntatyönantajalla (45,7 vuotta / 2013). Korkein keski-ikä on konsernipalveluiden vakituisilla. Vakituiset palvelussuhteet ovat pitkiä. Kotkan kaupungin ja sen liikelaitoksien vakituinen työntekijä on ollut samalla työnantajalla keskimäärin 15 vuotta. Määräaikaiset palvelussuhteet ovat kestäneet keskimäärin vuoden verran, erotuksena Kymenlaakson pelastuslaitos, jossa määräaikaisuudet ovat selvästi pidempiä. Henkilöstön keski-ikä on edelleen kohtalaisen korkea. Kaupungin ja liikelaitoksien henkilöstön keski-ikä vuonna 2014 Henkilöstön keski-ikä ja keskimääräinen palvelusaika vuosina Kotkan kaupungin tehtäväalueet ja liikelaitokset, 12/2014 Keski-ikä Keskimääräinen palvelusaika Vakit. Määr. Yhteensä Vakit. Määr. Konsernipalvelut 52,0 39,7 50,6 20,2 1,0 Hyvinvointipalvelut 47,0 39,0 44,2 14,1 0,8 Kotkan kaupunki yhteensä 47,7 39,1 44,9 15,0 1,0 Kymenlaakson pelastuslaitos 44,0 38,0 42,6 12,8 5,8 Kymijoen työterveys 48,1 50,3 48,3 8,4 2,1 ICT Kymi 44,8 35,7 43,7 12,0 1,0 Kaupunki ja liikelaitokset 47,8 39,0 45,2 15,0 1,1 8 Kotkan kaupunki

10 Henkilöstön keski-ikä, keskimääräinen palvelusaika ja henkilöstömäärä Joulukuussa 2014, Kotkan kaupungin vastuualueittain Keskimääräinen Keski-ikä palvelusaika Henkilöstömäärä Vak. Määr. Yht. Vak. Määr. Vak. Määr. Yht. Opetustoimi 46,2 37,9 43,1 12,7 1,0 457,3 130,2 587,5 Vanhustenhuolto 46,1 38,9 43,5 13,4 1,0 437,2 152,4 589,6 Päivähoito 49,1 37,7 45,6 18,3 0,4 362,5 84,4 446,9 Terveydenhuolto 47,5 39,7 45,3 12,9 0,5 296,2 78,6 374,8 Sosiaalihuolto 46,5 43,8 45,4 13,9 0,9 213,8 155,5 369,3 Kuntatekniikka 51,9 39,9 50,2 19,2 0,6 285,4 34,5 319,9 Kaupunkikehitys ja kulttuuri 51,1 42,0 50,3 19,1 0,7 77,0 3,8 80,8 Hallinto 52,4 38,0 51,1 22,8 1,0 77,0 8,5 85,5 Hyvinvointineuvola 48,3 35,4 46,4 14,8 0,6 56,0 6,5 62,5 Kaupunkisuunnittelu 52,9 38,8 51,9 23,4 3,4 75,0 7,9 82,8 Liikuntayksikkö 47,0 27,8 42,8 17,8 0,8 28,6 4,0 32,6 Talous 51,3 50,0 51,2 17,8 0,1 19,0 0,0 19,0 Nuorisotyö 47,4 31,0 46,3 9,7 0,3 12,3 0,0 12,3 Yllä olevasta taulukosta käy ilmi henkilöstörakenne vastuualueittain. Se on järjestetty vakinaisen henkilöstömäärän mukaisesti, suurin ylimpänä. Joulukuussa 2014 tarkasteltuna kaupungin suurin vastuualue oli opetustoimi. Taulukosta nähdään myös henkilöstön keski-ikä sekä keskimääräinen palvelusaika vastuualueittain. Henkilöstökertomus

11 Vakituisten ja määräaikaisten osuus kokonaishenkilöstöstä Kotkan kaupunki, kuukausittain Vakituisten ja määräaikaisten osuus kokonaishenkilöstöstä Henkilöstö yht % 23% 23% 22% 22% 21% 21% 20% 20% 19% 19% 18% Vak. yht. Määräaik. yht. Määräaikaiset% Ylläoleva pylväskuvio havainnollistaa vuosien vakituisen ja määräaikaisen henkilöstömäärän kehitystä. Kotkan kaupungin sukupuolijakauma on säilynyt hyvin naisvoittoisena. Ikäjakaumassa näkyy selvästi yli 40-vuotiaan henkilöstön suuri osuus. Kaupungin tyypillisin työntekijä on vuotias nainen. Henkilöstön ikärakenne sukupuolittain Kotkan kaupunki, joulukuu 2014 Henkilöstön ikärakenne sukupuolittain 2014/ Nainen Mies Nainen Mies Nainen Mies Nainen Mies Nainen Mies Nainen Mies Nainen Mies Nainen Mies Nainen Mies Nainen Mies Nainen Mies 19 ja 19 ja alle alle ja 65 ja yli yli Aktiivi henkilöstömäärä Lepäävä henkilöstömäärä 10 Kotkan kaupunki

12 Työpanos Työpanosmittareita on kaksi: HTV1 = yhden kokoaikaisen henkilön tekemä todellinen työpanos vuodessa poislukien kaikki poissaolot ja lomat HTV2 = yhdelle kokoaikaiselle henkilölle maksettu työpanos vuodessa poislukien vain palkattomat poissaolot (ei lomat) Maksettu työpanos (htv2) vuonna 2014 ja muutos Kotkan kaupunki ja liikelaitokset HTV2 Muutos Vakit. Määr. Yht. Vakit Määr. Yht. Kotkan Kaupunki 2234,0 673,1 2907,1 15,4 15,4 30,7 Kymenlaakson pelastuslaitos 199,2 60,1 259,3 13,2-9,9 3,3 Kymijoen Työterveys 89,1 4,0 93,0-1,1-1,1-2,3 ICT Kymi 18,4 3,2 21,6-0,0 1,3 1,3 Kaupunki ja liikelaitokset 2540,7 740,3 3281,0 27,4 5,7 33,1 Vuonna 2014 kaupungin työpanos (HTV2) nousi sekä vakinaisen että määräaikaisen henkilöstön osalta, kuten myös liikelaitoksissa lukuun ottamatta Kymijoen Työterveyttä. Tehty työpanos (HTV1) on luonnollisesti noussut maksetun työpanoksen kanssa. Hyvä merkki on se, että nousu on tapahtunut maksettua työpanosta enemmän Tämä tarkoittaa sitä, että tehdyn ja maksetun työpanoksen suhde on säilynyt hyvänä. Kaupungin tavoite on alentaa sekä vakituisen että määräaikaisen henkilöstön HTV-lukuja vuosina Tehty työpanos (htv1) vuonna 2014 ja muutos Kotkan kaupunki ja liikelaitokset HTV1 Muutos Vakit. Määr. Yht. Vakit Määr. Yht. Kotkan Kaupunki 1865,7 624,8 2490,5 33,7 20,3 54,0 Kymenlaakson pelastuslaitos 166,7 59,4 226,1 10,9-9,0 1,9 Kymijoen Työterveys 73,5 3,4 77,0-1,5-1,4-2,8 ICT Kymi 14,9 3,1 18,0-0,4 1,4 1,0 Kaupunki ja liikelaitokset 2120,9 690,7 2811,6 42,7 11,3 54,0 Henkilöstökertomus

13 Henkilöstömenot Maksetut palkat vuonna 2014 ja muutos Kotkan kaupunki ja liikelaitokset Muutos Vakit. Määr. Yht. Vakit. Määr. Yht. Kotkan Kaupunki Kymenlaakson pelastus Kymijoen Työterveys ICT Kymi Kaupunki ja liikelaitokset Kotkan kaupungin ja liikelaitosten vuonna 2014 maksama palkkasumma laski vuoteen 2013 verrattuna noin euroa ja vuoteen 2012 verrattuna noin euroa voimaan tullut palkkojen yleiskorotuksen (á 20 / työntekijä) kokonaisvaikutus maksettuun palkkasummaan oli yhteensä noin euroa. Kotkan kaupungin ja sen liikelaitoksien palkkakulujen lasku oli vuoteen 2013 verrattuna pienempää ja osittaista kohdistuen määräaikaisiin palvelussuhteisiin. Voidaan kuitenkin sanoa, että kaupunki on edelleen onnistuneesti hillinnyt palkkakustannuksiaan. Määräaikaisten palkkasumman edelleen jatkunut lasku tukee tätä kehitystä. Määräaikaisille maksettu palkkasumma pieneni noin 4,5 % verrattuna edellisvuoteen. Tässä esitetyt luvut ovat maksettujen palkkojen raportoinnin mukaisia ja poikkeavat tilinpäätöksen luvuista sekä henkilöstötuloslaskelmasta mm. sivukulujen ja investointeihin kohdistuvien kustannuksien johdosta. 12 Kotkan kaupunki

14 Lisätyöt vuonna 2014, tehdyt tunnit ja kustannukset, muutos Kotkan kaupunki ja liikelaitokset 2014 Muutos Tunnit Kustannus Tunnit Kustannus Kotkan Kaupunki Kymenlaakson pelastuslaitos Kymijoen Työterveys ICT Kymi Kaupunki ja liikelaitokset Yksi kaupungin säästöohjelman tavoitteista on lisä- ja ylitöistä aiheutuvien kustannusten vähentyminen. Lisätyöt ovat vähentyneet kaupungin osalta, mutta liikelaitoksista ICT Kymin ja Kymenlaakson pelastuslaitoksen osalta kasvaneet. Vuonna 2014 ylityöt ovat vähentyneet edellisvuoteen verrattuna merkittävästi lukuunottamatta ICT Kymiä. Jatkossa kaupunki pyrkii edelleen siirtämään työpanosta enemmän säännöllisen työajan puolella hoidettaviin tehtäviin siinä määrin kuin työaikojen suunnittelu sen mahdollistaa. Tulevina vuosina ylityökustannusten voidaan odottaa edelleen laskevan tai vähintään pysyvän ennallaan. Kotkan kaupungilla on voimassa suositus palkattomasta virka- ja työvapaasta säästösyistä vuosille Kotkan kaupunki työnantajana suosittelee henkilöstölle palkattoman vapaan ottamista ja esimiehille sen myöntämistä siinä laajuudessa, kuin se toiminnan kannalta on mahdollista eikä aiheuta sijaiskustannuksia. Vuoden 2014 lopullinen summa palkattomista vapaista säästösyistä oli ,60 euroa. Päiviä kertyi yhteensä 2440 ja niitä pitäneitä henkilöitä oli 433. Tässä esitetyt luvut ovat maksettujen palkkojen raportin mukaisia ja poikkeavat hiukan osavuosikatsauksen luvuista. Ylityöt vuonna 2014, tehdyt tunnit ja kustannukset, muutos Kotkan kaupunki ja liikelaitokset 2014 Muutos Tunnit Kustannus Tunnit Kustannus Kotkan Kaupunki Kymenlaakson pelastuslaitos Kymijoen Työterveys ICT Kymi Kaupunki ja liikelaitokset Henkilöstökertomus

15 Sairauspoissaolot ja -kustannukset Sairauspoissaolot henkilöä kohden ja sairauspoissaolojen kustannukset 2014 ja muutos, Kotkan kaupunki ja liikelaitokset SPO / Hlö Muutos Vakit Määrä Yht. Kustannus SPO / Hlö Kustannus Kotkan Kaupunki 17,6 11,9 16, , Kymenlaakson pelastuslaitos 16,4 0,8 12, , Kymijoen Työterveys 12,1 12,4 12, , ICT Kymi 21,1 0,9 18, , Kaupunki ja liikelaitokset 17,3 11,0 16, , Viime vuonna Kotkan kaupungin henkilöstön sairauspoissaolojen määrä jatkoi vauhdikasta 2013 alkanutta laskuaan. Jo toisena peräkkäisenä vuonna sairauspoissaolopäivien määrä väheni yli kaksi päivää, ollen vuonna ,3 päivää/henkilö. Vuonna 2013 laskua tapahtui 2,1 päivää/henkilö ja vuonna 2014 saavutettiin huikean 2,3 päivän laskun. Kesäkuussa 2013 valtuuston hyväksymään talouden tasapainottamisohjelmaan kirjattu tavoite sairauspoissaolopäivien vähentämisestä päivällä / henkilö / vuosi meneillään olevalla valtuustokaudella on jo ylittynyt. Liikelaitosten henkilöstön sairauspoissaolopäivien määrä nousi edelliseen vuoteen verrattuna. Sairauspoissaolopäivien väheneminen tapahtui suurelta osin kaupungin vakituisen henkilöstön sairastavuuden alentumisena (2,7 päivää /henkilö). Talouden tasapainottamisen kannalta painopiste on oikea. Sekä Kymenlaakson pelastuslaitoksella että ICT Kymissä vakinainen henkilöstö sairasti edellisvuotta enemmän. Sairauspoissaolojen kustannukset laskivat vuonna 2014 vajaat puoli miljoonaa euroa edelliseen vuoteen verrattuna. Sairauspoissaoloista aiheutuvat kustannukset alentuivat myös Kymenlaakson pelastuslaitoksen ja Kymijoen Työterveyden osalta vaikka niissä päivien määrä nousi. Kaupungin sairauspoissaolosta aiheutuneet kokonaiskustannukset olivat lähes 5,4 M. Sairauspoissaolojen kustannukset koostuvat palkkasummasta, jonka organisaatio on maksanut sairastamisesta ja sairauspoissaolojen sijaistamisesta aiheutuneista kustannuksista.sairauspoissaolojen kestoja tarkasteltaessa merkillepantavaa oli yli 20 päivää pitkien sairauspoissaolojen selkeä vähentyminen. Tämä aikaansaatiin varaisen tuen ja työhönpaluun tukitoimien tehostetulla ja aktiivisella käytöllä. Esimiesten ja työterveyshuollon yhteistyö oli tiivistä. Tästä esimerkkinä mainittakoon se, että työterveysneuvotteluja käytiin lähes 200. Eri pituisten sairauspoissaolojen osuus kaikista sairauspoissaolopäivistä Kotkan kaupunki, ,0 % 20,0 % 21,2 % 22,4 % 18,3 % 15,0 % 10,0 % 5,0 % 0,0 % 11,6 % 8,0 % 7,8 % 5,0 % 5,9 % 0,0 % 1-3 pv 4-10 pv pv pv pv pv pv pv yli 180 pv 14 Kotkan kaupunki

16 Sen sijaan lyhyet sairauspoissaolot, korkeintaan 10 päivää puolestaan lisääntyivät. Niiden osuus oli lähes 44 % kaikista sairauspoissaolopäivistä kun vastaava osuus vuonna 2013 oli 37 %. Sairauspoissaolojen kustannukset eivät alentuneet samassa suhteessa kuin vuonna Yhtenä selittävän tekijänä on sairauspoissaolojen pituuden painopisteen siirtyminen lyhyempiin poissaoloihin. Diagnoosiluokista tuki- ja liikuntaelinsairauksista lääkärin kirjoittamat sairauspoissaolot vähentyivät kiitettävästi jo toisena vuonna peräkkäin. Pudotusta oli 19 %, lähes 4000 päivää. Työhyvinvointisuunnitelman mukaiset tules-vaivojen ennaltaehkäisyyn keskittyneet toimenpiteet tuottivat toivottua tulosta. Myös kuntoutustoiminnalla oli vaikutusta tules-vaivojen vähentymisessä. Vuoden 2014 alussa voimaan tullut ryhmäkuntoutusten palkallisuus kaksinkertaisti lääkinnälliseen kuntoutukseen osallistuneiden henkilöiden määrän. SAIRAUSPOISSAOLOPÄIVÄT / HENKILÖ KOTKAN KAUPUNKI VASTUUALUEITTAIN, ,8 26,7 19,4 16,6 13,4 14,4 14,3 7,9 10,7 8,4 9,9 6,0 KAKU Kaupunkikeh. ja kulttuurin vast.alue, HALL Hallinnon vastuualue, TELA Tekninen lautakunta, TARA Talouden vastuualue, TERV Terveydenhuollon vastuualue, VANH Vanhustenhuollon vastuualue, SOSH Sosiaalihuollon vastuualue, OPET Opetustoimen vastuualue, PAIV Päivähoidon vastuualue, NUOR Nuorisotyön yksikkö, HNLA Hyvinvointineuvolan vastuualue, LIIKUNTA Liikuntalautakunta Henkilöstökertomus

17 Työhyvinvointi- ja virkistystoiminta Työhyvinvointia tukevaa toimintaa järjestettiin vuonna 2014 työhyvinvointisuunnitelman mukaisesti. Henkilöstöstrategian tavoitteiden mukaisesti henkilökunnan työhyvinvointi ja ammattitaidon parantaminen olivat keskiössä edelleen vuonna Jo vuosia käytössä olleen varhaisen tuen mallin käyttämistä tuettiin mm. järjestämällä esimiehille koulutustilaisuus sujuvasta työterveysneuvottelusta. Työkykyongelmien varhainen havaitseminen ja niihin ratkaisujen löytäminen on osa esimiehen työhyvinvointijohtamista. Vuonna 2013 aloitettu tupakasta vieroitus jatkui. Lähes 20 henkilöä osallistui työterveyshuollon toteuttamaan ja työnantajan rahoittamaan yksilölliseen vieroitukseen. Kustannukset tästä toiminnasta olivat noin 5000 euroa. Työterveyshuoltoyhteistyötä jatkettiin myös liikuntareseptitoiminnassa. Työterveyslääkäri, -hoitaja tai -fysioterapeutti suosittelee tilanteen mukaan asiakkaalle osallistumista henkilöstöpalvelujen organisoimiin ohjattuihin liikuntaryhmiin, kuntosalille tai vesiliikuntaan. Vuoden 2014 kuluessa toteutui yhteensä 10 liikuntareseptiryhmää. Vuonna 2013 määräaikaisesti käyttöön otettua, yksityisellä palveluntuottajalla toteutetun leikkauksen kustannusten korvausta jatkettiin vuonna Harkinnanvaraisen edun saamiseksi tuli määriteltyjen ehtojen täyttyä ja myöntöön vaikuttivat myös vamman laatu ja työntekijän työtehtävät. Toimintamallin mukaisesti vuonna 2014 korvattiin yhteensä seitsemän leikkausta ja niistä koitui kustannuksia yhteensä euroa. Perinteinen kaupungin henkilöstön tyhy-iltapäivä toteutettiin syyskuussa 2014 Keisarillisen kalastusmajan koskimaisemasa, kuohuvan Langinkosken äärellä. Osallistujilla oli mahdollisuus tutustua Keisarilliseen kalastusmajaan roolioppaan johdolla, seruata Kymenlaakson pelastuslaitoksen vedessä tapahtunutta pelastautumisharjoitusta ja osallistua kaupunginpuutarhurin pitämään alueen puustoesittelyyn. Iltapäivä tarjosi myös mahdollisuuden osallistua erilaisiin liikuntatuokioihin. TUETUN VIRKISTYSTOIMINNAN KÄYNTIMÄÄRÄT KOTKAN KAUPUNKI, Paikka / Tapahtuma Kotkan kaupunginteatteri Luovin avantouinti Sapokan avantouinti Kymi Sinfonietta Uimahallit Maretarium Meripäiväjuoksu Henkilöstön työhyvinvointia tuettiin myös koulutusten myötä. Vuoden 2014 aikana järjestettiin useita koko henkilöstölle suunnattuja koulutustilaisuuksia. Aihepiireinä olivat mm. ongelmanratkaisutaitojen kehittäminen, muutostilanteissa eteneminen ja työyhteisötaitojen oivaltaminen. Eurolla uimaan -käytäntö on lisännyt henkilöstön uimahallikäyntejä kahden vuoden voimassaoloaikana lähes 50 %. Samoin syksyllä 2013 alkanut kahdesti viikossa toteutettava vesijuoksuohjaus on saavuttanut suuren suosion. Vuoden 2014 aikana oli 58 ohjauskertaa. Jokaiseen ohjaukseen osallistui keskimäärin 13 henkilöä, käyntikertojen kokonaislukumäärän ollessa 763. Vesijuoksun lisäksi henkilöstöllä oli mahdollisuus osallistua Kotkan Opiston kanssa yhteistyössä toteutettuihin liikuntaryhmiin. 16 Kotkan kaupunki

18 Eläketapahtumat Eläketapahtumat vuonna 2014 Kotkan kaupunki ja liikelaitokset KuEL ja VaEL -eläkkeelle siirtyneet Henkilöä %-osuus kaikista eläketapahtumista Keski-ikä Vanhuuseläkkeelle siirtyneet 71 59,2 63,5 Osa-aikaeläkkeen aloittaneet 7 5,8 61,4 Työkyvyttömyyseläköityminen Henkilöä %-osuus kaikista eläketapahtumista Keski-ikä Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet yhteensä ,6 Osa-työkyvyttömyyseläke siirtyneitä 27 22,5 57,5 Työkyvyttömyyseläke 3 2,5 58,3 Kuntoutustuki 12 10,0 50,5 Eläköityminen väheni ja työurat pitenivät vuoden 2014 aikana Kaupungin henkilöstöstä jäi työeläkkeelle yhteensä 120 työntekijää, kun määrä edellisenä vuonna oli 135. Vanhuuseläkkeelle siirtyneitä oli 71 ja heidän keski-ikänsä oli sama kuin edellisenä vuonna, 63,5 vuotta. Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä oli 59,2 % kaikista vuoden aikana eläkkeelle jääneistä, osa-aikaeläkkeelle siirtyneiden osuus oli ainoastaan 5,8 %. Kuten edellisenäkin vuonna siirtyi 2014 seitsemän henkilöä osa-aikaeläkkeelle. Työkyvyttömyyseläköityminen aleni ennätyksellisesti, varhaiseläkeperusteiset maksut alenivat ja kuntoutumishyvitys nousi Määrätietoinen jo useita vuosia tehty työ työkyvyttömyysongelmien ratkaisemiseksi ja sen seurauksena työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ehkäisemiseksi on tuottanut tulosta. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi kolme henkilöä, joka on ainoastaan 33 % vuoden takaisesta lukumäärästä. Kuntoutustukien, määräaikaisten työkyvyttömyyseläkkeiden, määrä väheni 12:een, edellisen vuoden määrän ollessa 17. Työkyvyttömyyseläkkeelle, joko pysyvälle tai määräaikaiselle, siirtyneiden määrä oli ainoastaan 12,5 % kaikista eläkkeelle jääneistä. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttivat yli 60 % työkyvyttömyyseläkkeille siirtymisistä, kun mielenterveysongelmien osuus oli 14 %. Työkyvyttömyystapahtumista koituva varhaiseläkeperusteinen maksu alentui ennakkotiedon mukaan Kotkan kaupungin ja liikelaitosten osalta lähes 40 % edellisestä vuodesta, ollen ensimmäistä kerran alle miljoona ( ). Kotkan kaupungin osalta varhe-maksut ovat puolittuneet kahden vuoden takaisesta. Kuntoutustuelta (määräaikaiselta työkyvyttömyyseläkkeeltä) työhön palanneista työeläkeyhtiöltä saadun ns. kuntoutushyvityksen määrä varhe-maksuihin nähden nousi 12,7 %, ollen euroa. Tämä tulos on aikaansaatu sitoutuneella, määrätietoisella yhteistyöllä työntekijöiden, esimiesten ja työterveyshuollon kesken. Osa-työkykyisyys on mahdollisuus Osatyökyvyttömyyseläkkeiden määrä aleni 10 % edellisestä vuodesta. Vuonna 2014 osatyökyvyttömyyseläkeratkaisuja myönnettiin 27 henkilölle. Varhaisen tuen ja työhön paluun tuen mukaisen toiminnan juurruttaminen arkeen, osana työhyvinvoinnin johtamista, on osoittautunut onnistuneeksi mahdollisuudeksi pidentää työuria ja hallita työkyvyttömyydestä aiheutuvia kustannuksia. Työkyvyn menetyksen uhkaan on reagoitu mahdollisimman varhain. Työterveysneuvottelujen ansiosta on jäljellä olevan työkyvyn kartoittamiseksi järjestetty työkokeiluja tai käytetty Kelan osa-sairauspäivärahaa työhön paluun tukena. Työnantaja on puolestaan tukenut järjestelyillään osatyökykyisten työntekomahdollisuuksia. Tällä on saatu selkeää vaikutusta merkittävimmän työkyvyttömyyskustannusten aiheuttajan, sairauspoissaolojen määrän vähentymiseen. Ammatillisen kuntoutuksen käyttö lisääntyi Työeläkeyhtiön ammatillinen kuntoutus on tarkoitettu työntekijöille, joilla on sairauden, vian tai vamman vuoksi työkyvyn menetyksen uhka. Ammatillisen kuntoutus auttaa työntekijää tai esimiestä pysymään työssä tai palaamaan työhön. Vaihtoehtoina ovat mm. työkokeilu omaan tai terveyden kannalta sopivampaan työhön, työhönvalmennus uuteen työtehtävään tai uudelleenkoulutus. Vuonna 2014 työkokeiluja toteutettiin 50, joka on 60 % vuoden 2013 määrää enemmän. Ammatillisen kuntoutuksen uudelleenkoulutuksessa oli neljä henkilöä. Henkilöstökertomus

19 Lähtövaihtuvuus Lähtövaihtuvuus vuonna 2014 Vakituinen henkilöstö, Kotkan kaupunki ja liikelaitokset Palvelussuhteen päättymissyyt Lopettaneet Lähtövaihtuvuus Oma pyyntö Muu syy Eläke Kotkan Kaupunki 139 5,7% Kymenlaakson pelastuslaitos 4 5,7% Kymijoen Työterveys 7 7,4% ICT Kymi 0 0,0% Kaupunki ja liikelaitokset 150 5,4% Vuonna 2014 lähtövaihtuvuus kaupungin omassa organisaatiossa nousi 0,5 prosenttiyksikköä vuoteen 2013 verrattuna. Eläkkeelle siirtyneiden ja omasta pyynnöstään lopettaneiden määrä pysyi suunnilleen samalla tasolla. Sen sijaan Kymenlaakson pelastuslaitoksen lähtövaihtuvuus laski (-2,8 %) ja Kymijoen Työterveyden puolestaan nousi (+1,1%). ICT-Kymillä lähtövaihtuvuus oli viime vuonna nolla. Lähtövaihtuvuus pysynee edelleen yli viiden prosenttiyksikön tasolla ottaen huomioon eläköitymistahdin. Vuoden 2022 loppuun mennessä noin 25 % vakituisesta henkilöstöstä saavuttaa 63,8 vuoden iän. Tosiasiassa lähtövaihtuvuus on vielä tätäkin suurempaa, kun päälle lisätään irtisanoutumiset ja muut palveluksen loppumisen syyt. Seuraavan vuosikymmenen aikana kaupungin palveluksesta voi varmuudella todeta poistuvan joka kolmannen tällä hetkellä vakituisena olevan työntekijän. Tämä antaa hyvän mahdollisuuden tehtävien uudelleensuunnitteluun, mutta asettaa myös paineita onnistuneille rekrytoinneille jatkossa. Voidaan myös ennustaa, että lähtövaihtuvuus saattaa kasvaa lyhentyneiden palvelusaikojen kautta. Kuntasektorilla on perinteisesti ollut hyvin pitkiä työsuhteita, mutta voidaan olettaa, että uudet sukupolvet haluavat vaihtaa työpaikkaa useammin ja kokeilla ehkä eri aloja. Teknologia ja sen hyödyntäminen voivat myös tuoda oman lisänsä vaihtuvuuslukuihinkin. Vakituisesta henkilöstöstä 63,8 vuotta täyttävät vuosina Kotkan kaupunki Kotkan kaupunki

20 Henkilöstön ja esimiestyön kehittäminen Johtamisen ja esimiestyön vahva osaaminen on Kotkan kaupungin henkilöstöstrategian yksi strateginen päämäärä. Sen mukaisesti Kotkan kaupunki on laatinut vuosittain keskitetyn koulutussuunnitelman ja järjestänyt esimies- ja henkilöstökoulutusta. Näin kaupungin henkilöstöpalvelut tukee henkilöstön osaamisen ja esimiestyön kehittämistä. Henkilöstöpalvelut tarjosi vuoden aikana kaikille esimiehille yhteisiä koulutuksia. Niiden aiheina olivat muun muassa Esimies viestii ja vaikuttaa sekä Uutta virtaa johtamiseen. Lisäksi syksyllä 2014 käynnistyi esimiesten intensiivikurssi, jolla tuetaan esimiehiä oman esimiesroolin löytämisessä. Kurssi jatkuu kevääseen Se koostuu henkilökohtaisen toimintatyylin analyysistä, viidestä erillisestä koulutuspäivästä sekä viidestä henkilöstöpalveluiden järjestämästä esimiesvalmennuspäivästä. Vuonna 2014 esimiesinfoja ajankohtaisista aiheista järjestettiin viisi, kolme keväällä ja kaksi syksyllä. Tilaisuuksiin osallistui keskimäärin noin 45 % esimiehistä. Infot olivat kestoltaan muutaman tunnin mittaisia ja niillä varmistetaan henkilöstöjohtamiseen liittyvä tiedonsaanti. Henkilöstöpalvelujen järjestämät keskitetyt henkilöstökoulutukset ovat olleet suosittuja. Yhteensä niihin osallistui 510 henkilöä vuoden aikana. Koulutuksista kerätty palaute oli pääsääntöisesti hyvä. Kotkan kaupungissa laadittiin vastuualueittain koulutussuunnitelmat vuonna Työttömyysvakuutusrahastolta haettavaan koulutuskorvaukseen vaaditaan, että koulutus perustuu työnantajan etukäteen laatimaan koulutussuunnitelmaan ja edistää työntekijän ammatillista osaamista. Koulutuskorvausta haettiin nyt ensimmäisen kerran työttömyysvakuutusrahastolta vuoden 2015 alussa. Koulutusseurantaa on syytä kehittää edelleen, että kaikki koulutuspäivät saadaan mukaan koulutuskorvaushakemukseen. Kotkan kaupungilla ei ole osaamisen kehittämisen seurantaan tarkoitettua järjestelmää. Osaamisen kehittämisen seuranta ei onnistu keskitetysti ja luotettavasti. Kotkan kaupunki seuraa koulutuspäiviä palkkajärjestelmän tietojen kautta. Eri koulutusmuotojen käyttö vuonna 2014 Kotkan kaupunki Koulutusmuoto Henkilöä Päivää Oppisopimuskoulutus/koulutustuki Oppisopimuskoulutus/palkaton Yhteistoimintakoulutus,palkallinen Opintovapaa, palkaton Opintovapaa, osapalkkainen 0 0 Opiskelu, palkaton 3 11 Koulutukseen käytetyt matkustuspäivät Keskitetty henkilöstön kouluttaminen Esimieskoulutukset 520 9,5 Yhteensä Henkilöstökertomus

21 Työterveyshuolto Työterveyden toimenpiteet ja käyntimäärät Kotkan kaupunki Toimenpide Hlöä / Kpl Kohdennetut terveystarkastukset 414 Työpaikkaselvitykset ja -seurannat 64 Työterveysneuvottelut 141 Vajaakuntoisten tarkastukset 277 Työkykyarviot 29 Erikoislääkärin konsultaatiokäynnit 39 Kirjoitetut lääkärilausunnot 39 Käyntimäärät Kpl työterveyslääkäri 8160 työterveyshoitaja 4240 työterveysfysioterapeutti 954 työpsykologi 230 Kotkan kaupungin liikelaitos, Kymijoen Työterveys tuottaa kaupungin henkilöstön työterveyspalvelut. Työterveyshuollon toiminnan painopistettä on jo useamman vuoden ajan pyritty siirtämään sairauden hoidosta tavoitteelliseen työkykyä edistävien toimintojen suunnitteluun ja työkyvyttömyyden uhan arvioimiseen. Vuonna 2014 ennaltaehkäisevän työterveyshuollon osuus oli 41 % koko työterveyshuollon kustannuksista. Työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa vuodelle 2014 määritellyt tavoitteet ohjasivat toimintaa. Suunnatut työpaikkaselvitykset ja niihin liittyvät kohdennetut henkilöstön terveystarkastukset toteutettiin vuodenvaihteessa vastuualueiden johtoryhmissä laadittujen suunnitelmien mukaisesti. Aktiivisen tuen askelmerkkien mukaisen toimintatavan juurrutus jatkui tehostuneen yhteistyön myötä. Työterveyshuollon rooli korostuu tehostetun tuen ja työhön paluun tuen tilanteissa. Työntekijän, esimiehen, työhyvinvointiasiantuntijan ja työterveyslääkärin kesken käytiin työterveysneuvotteluja 32 % edellistä vuotta enemmän, yhteensä 198 tilaisuutta. Neuvottelujen keskiössä pääsääntöisesti oli jäljellä olevan työkyvyn selvittäminen tai sairauslomalta työhönpaluun tukeminen. Eläketapahtumat -osiossa on selvitys ammatillisen kuntoutuksen käytöstä työkyvyn ja työhönpaluun tukemisessa. Kelan osa-sairauspäivärahaa käytettiin 26 henkilön työhönpaluun tukena. Sairauspoissaolojen vähentäminen ja työkyvyn tukeminen, varsinkin tuki- ja liikuntaelinongelmaiset, olivat keskiössä ryhmätoimintojen toteutuksessa. Kaupungin työhyvinvointisuunnitelman mukaisesti toteutettiin työterveyshuollon ja henkilöstöhallinnon yhteistyönä viisi TULES-ryhmää. Kohteina olivat Karhulan sairaalan, opetustoimen, hoivayksiköiden ja teknisen toimen henkilöstö sekä kaupungin toimistotyöntekijät. Ryhmiin osallistui yhteensä 45 henkilöä. Liikuntareseptiryhmiin (vesiliikunta ja kuntosali) osallistuneita oli vuoden aikana 75 henkilöä. Yhteistyössä toteutettu liikuntaryhmä- ja kuntoutustoiminta Määrä / Kpl Osallistuneet TULES-liikuntaryhmä 5 45 Vesiliikuntaryhmä 4 32 Kuntosaliryhmä 6 43 Kuntoremontit 5 80 Aslak-kuntoutus TYK-kuntoutus 2 16 Kuntoutuksen keinoja käytettiin henkilöstön työkyvyn tukemisessa vuoden 2014 aikana. Ryhmäkuntoutukset muuttuivat palkallisiksi vuoden alussa ja tämä vilkastutti selkeästi osallistumisaktiivisuutta erilaisiin kuntoutuksiin. Yhteensä 146 henkilöä osallistui vuoden kuluessa palkallisiin kuntoutuksiin ja niistä kertyi yhteensä 1325 kuntoutuspäivää. Tuki- ja liikuntaelinsairauksista kirjoitetut sairauspoissaolopäivät vähentyivät 19 %, yli 4000 päivää, vuoden kuluessa. Vuonna 2013 alkanut myönteinen kehitys siis jatkui. Mielenterveyden häiriöistä kirjoitetut sairauspoissaolot lisääntyivät lähes 10%. Työterveyshuollon kokonaiskustannus vuonna 2014 oli 1,7 Milj. euroa. Ennaltaehkäisevän toiminnan kustannus oli 0,7 Milj. euroa ja sairaanhoidon osuus oli noin 1 Milj. euroa. Keskimäärin työterveyshuollon kustannus henkilöä kohti oli 530 euroa. Palkkasummaan suhteutettuna Kotkan kaupunki käytti työterveyshuoltoon 0.9 prosenttia. Tässä on huomioitu Kelan työnantajalle maksama kustannusten korvaus. 20 Kotkan kaupunki

22 Työsuojelu Työsuojelun tavoitteena on parantaa yhteistyössä henkilöstön kanssa työturvallisuuden, työhyvinvoinnin, tuloksellisuuden ja yhteistoiminnan edellytyksiä työpaikoilla. Vastuu työsuojelun toteutumisesta on kuitenkin työnantajalla ja siten työnantajan edustajilla esimiehillä. Tänä päivänä puhutaan turvallisuusjohtamisesta. Kaupungin työsuojeluntoimintasuunnitelma uudistettiin ja se on laadittu kausiksi Päätavoitteena on työsuojelun työpaikkojen työolojen kartoitusten ja riskien arvioinnin avulla parantaa työturvallisuutta, työolosuhteita ja siten myös työhyvinvointia. Apuna riskienkartoittamisessa käytetään 4Ks Riskipiste- ja raportointiohjelmaa sekä STM:n riskienkartoituslomakkeistoa. Työterveys tekee omalta osaltaan työpaikkaselvityksiä, joissa työsuojeluhenkilöstö on aktiivisesti mukana. Kohdennetut terveystarkastukset yhdessä työpaikkaselvitysten kanssa antavat kokonaiskuvan henkilöstön tilasta ja työhyvinvoinnista työpaikalla. Työsuojelu avustaa myös monesti työpaikan ristiriitatilanteiden selvittelyä. Yhtenä työsuojelun tavoitteena on kaupunkistrategian mukaisesti vähentää sairauspoissaoloja, missä onnistuttiin erinomaisesti.. Aluehallintoviraston valtakunnallinen työsuojelun kuntahanke kohdentui vuonna 2014 Kotkassa Hyvinvointineuvolan työpaikoille, sekä muutamiin kouluihin. Myös Karhulan sairaalan osastot olivat tarkastelun kohteena Terävät instrumentit terveydenhuollossa hankkeen tiimoilta. Tarkastuksissa on erityisesti kiinnitetty huomiota työantajan ohjeistuksiin erilaisten häiriötilanteiden varalta, kuten väkivallan uhan hallinnan sekä häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisevään ohjeistukseen. Myös työhön liittyvään haitalliseen fyysisen- ja psyykkisen kuormituksen seurantaan ja ehkäisemiseen kiinnitettiin tarkastuksilla huomiota. Apuna tarkastaja on käyttänyt Valmeri - kyselyä, jolla kartoitetaan fyysistä työympäristöä, tuki- ja liikuntaelinten kuormitusta, sekä psykososiaalista kuormitusta. korostuu sisäilmaongelmiin nopea puuttuminen. Kaupungin sisäilmaryhmä koordinoi sisäilma-asioiden tilannetta ja korjausten onnistumista. Sisäilmaryhmässä on moniammatillista osaamista sisäilma-asioista. Siinä on työsuojelun lisäksi edustettuna ympäristöterveydenhuolto, kouluterveydenhuolto, työterveys, sekä tilapalvelusta (tekniset palvelut) isännöinti, rakennuttaminen, suunnittelu ja siivous. Sisäilmaongelmia selvitettäessä tulee kohteen henkilöstö ottaa mukaan. Kohteeseen perustetaan tarvittaessa ns. kohdekohtainen sisäilmaryhmä. Työtekijöiden oireet ohjaavat vahvasti sisäilmaongelmien selvitystyötä. Usein ongelmien syyt ovat moninaisia ja joudutaan käyttämään ulkopuolista asiantuntemusta syiden selvittämiseen ja korjaussuunnitteluun. Merkittävin ja haasteellisin sisäilmaongelman korjauskohde oli Keskuskoulun korjaus, joka valmistui loppuvuodesta. Karhuvuoren koulu aloitti syksyllä 2014 uusissa väistötiloissa Ruonalaan sijoitetuissa parakeissa. Edellisessä väistötilassa todettiin sisäilmaongelmat niin pahoiksi, että muutto oli tarpeen. Myös Mielenterveyden poliklinikka muutti syksyllä Karhulasta väistötiloihin Jylpylle. Tiedottaminen sisäilmaasioissa eri tahoille on erittäin tärkeää. Vuonna 2008 aloitettuja turvallisuuskoulutuksia on jatkettu henkilöstöryhmille, joita ei ole aiemmin koulutettu. Myös kertauskursseja aiemmin koulutetuille on järjestetty. Koulutukset on koettu erittäin myönteisinä ja tarpeellisina tapahtumina. Kaupungin yhteistyöneuvottelukunta YTNK toimii myös työsuojelutoimikuntana. Työsuojelu on mukana erilaisissa työryhmissä sisäilmaryhmän lisäksi, kuten Tyhy-ryhmä ja työilmapiiriryhmä. Vuonna 2013 syksyllä käytiin työsuojeluyhteistoimintahenkilöstön vaalit kaudeksi Työsuojeluvaltuutetuiksi tulivat valituiksi Kirsi Soidinsalo, Harri Holopainen ja Jarno Hagren kukin omalle toimialueelleen. Yleisesti ottaen työpaikoilla olivat asiat kunnossa. Työsuojeluun liittyviä ohjeistuksia löytyy Helmeristä työsuojelun sivuilta. Ohjeistuksia päivitetään koko ajan. Näitä ohjeita tulee käydä henkilöstön kanssa yhdessä läpi ja miettiä, mitä ne merkitsevät meidän työpaikalla. Sisäilmaongelmat puhuttavat työpaikoilla ja työllistävät myös työsuojelua. Viime vuonna uudistettiin Sisäilmaongelmiin tarttumisen toimintamalli Kotkan kaupungin omistamissa ja hallinnoimissa kiinteistöissä. Toimintamallissa Henkilöstökertomus

23 Työtapaturmat Työtapaturmien määrä, korvauspäivät sekä korvausten määrät Kotkan kaupunki ja liikelaitokset, Määrä Korvauspäivät Korvausp. / Tapaturma 13,8 8,4 9,2 9,7 6,7 12,1 7,3 8,9 Korvaus Vuonna 2014 sattui 212 työtapaturmaa. Vähennystä edellisvuoteen nähden 11 tapaturmaa, eli 4,9 %. Näistä tapaturmista työmatkalla sattui 40 tapausta. Vähennystä on 12 tapaturmaa edelliseen vuoteen nähden. Ammattitautiepäilyjä oli 1. Vakuutusyhtiön maksamien korvauspäivien määrä nousi 15,1 % ja maksettujen korvausten määrä nousi 9,1 %. Keskimäärin vakuutusyhtiön korvauspäiviä tapaturmaa kohden kertyi 8,9 päivää. Yli puolet kaikista tapaturmiksi luokiteltavista tapauksista ei aiheuttanut poissaoloa lainkaan tai poissaolo oli alle neljä päivää. Tapaturmia tilastoitiin vähemmän, mutta korvauspäiviä kertyi hieman edellisvuotta enemmän. Eli tapaturmat olivat hieman vakavampia, etenkin työmatkalla sattuneet.. Yleisin tapaturman syy oli kaatuminen tai esineeseen satuttaminen. Muutamassa kaatumistapauksessa on ollut seurauksena pitkät poissaolot. Työmatkatapaturman yleisin syy oli jalan tai polkupyörällä kaatuminen. Tapaturmien määrässä on hienoista laskua aikaisempiin vuosiin nähden. Nyt tapaturmien määrä on kymmeneen vuoteen alhaisin.mukana tilastossa on myös liikelaitokset. 22 Kotkan kaupunki

24 Pääluottamusmiestoiminta Luottamusmiesjärjestelmä on yhteistoimintajärjestelmä, jonka tarkoitus on edistää virka- ja työehtosopimusten noudattamista, työnantajan ja viranhaltijan/työntekijän välille syntyvien erimielisyyksien tarkoituksenmukaista, oikeudenmukaista ja nopeaa selvittämistä sekä työrauhan ylläpitämistä. Pääluottamusmiestoiminnan tärkein tehtävä on yhteydenpito työpaikoille ja henkilökunnan kuuleminen. Tietoa edunvalvonnasta työpaikoille tuodaan ajankohtaisista ja järjestökohtaisista koulutuksista. Luottamusmiestoiminta on enenevässä määrin kehittämistä ja yhteistyötä. Pääluottamusmiehet valmistelevat yhdessä esille tulevia paikallisia asioita ja sopimuksia. Työnantajan ja henkilöstön edustajien yhteistoimintaneuvottelukunta on vuonna 2014 kokoontunut 9 kertaa. Pääluottamusmiesjaosto, johon ovat kuuluneet kaikki pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut sekä henkilöstöjohtaja ja työsuojelupäällikkö, on vuonna 2014 kokoontunut 11 kertaa. Jaostossa on käsitelty ajankohtaisia henkilöstöön ja pääluottamusmiestoimintaan sekä työsuojelutoimintaan liittyviä asioita. Henkilöstöjohtaja on tuonut jaoston käsittelyyn henkilöstöä koskevia linjauksia ja ohjeistuksia ennenkuin ne ovat menneet muun muassa yhteistoimintaneuvottelukunnan ja henkilöstöjaoston käsittelyyn. Kuntarakenneselvityksen työstäminen alkoi vuoden 2013 loppupuolella ja ohjausryhmään sovittiin henkilöstön edustus. Myöhemmin joihinkin alatyöryhmiin kutsuttiin henkilöstön edustajia asiantuntijajäseniksi. Työskentely näissä alatyöryhmissä jatkui kevätkauden Lisäksi pääluottamusmiehiä on työllistänyt konsulttiselvitysten jälkeinen kehittämistyö sekä toimintojen ja tehtäväkuvien uudelleenjärjestely osana rakenteellisia ratkaisuja. Pääluottamusmiehinä vuonna 2014 ovat toimineet Tarja Halme SuPer, Maritta Harju JUKO, Marja-Riitta Mänttäri Tehy, Minna Paavola JUKO/OAJ, Pirjo Mussalo JHL, Tarja Renlund Jyty, Reino Särkkä KTN ( alkaen JUKO) sekä Jukka Virtanen JHL. Pääluottamusmiehet ovat osallistuneet vastuu- ja palvelualueiden johtoryhmätyöskentelyyn sekä työyksiköiden työpaikkakokouksiin. Työterveysneuvottelut sekä työrauhaan liittyvät kokoukset kuuluvat kutsuttaessa myös pääluottamusmiesten tehtäväalueeseen. Henkilöstökertomus

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Sisällysluettelo Ihmeidentekijöitä 2 Uusin silmin 3 Tavoitteet ja toiminta 2014 4 Henkilöstön tunnuslukuja 5 Henkilöstömäärän muutokset 6 Henkilöstörakenne 8 Työpanos 11 Henkilöstömenot

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2013

Henkilöstökertomus 2013 Henkilöstökertomus 2013 Sisällysluettelo Selviytyjiä 2 Merkittävää kehitystä - yhdessä 3 Tavoitteet ja toiminta 2013 4 Henkilöstön tunnuslukuja 5 Henkilöstömäärän muutokset 6 Henkilöstörakenne 8 Työpanos

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 TIIVISTELMÄ Henkilöstövoimavarat Vuoden 2018 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen,

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 Yhtymävaltuusto 14.6.2018 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2012 2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Lääkärit 137

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2015

Henkilöstökertomus 2015 Henkilöstökertomus 2015 Sisällysluettelo Yhteispeliä 2 Uudistumista ja uutta 3 Tavoitteet ja toiminta 2015 4 Henkilöstön tunnuslukuja 5 Henkilöstömäärän muutokset 6 Henkilöstörakenne 8 Työpanos 11 Henkilöstömenot

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 997/2017 01.00.02.00 83 Henkilöstökertomus vuodelta 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2016

Henkilöstökertomus 2016 Henkilöstökertomus 2016 Sisällysluettelo Tulevaisuus haasteena 2 Lukujen takana 3 Tavoitteet ja toiminta 2016 4 Henkilöstön tunnuslukuja 5 Henkilöstömäärän muutokset 6 Henkilöstörakenne 8 Työpanos 11 Henkilöstömenot

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu 1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti Kh Kv Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Elintarvikealan tuottavuustalkoot Seminaari 1.10.2009 Valio Oy Elisa Putula ja Seija Hoikka Valion tehtävä ja arvot Tehtävä:

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90 Tanja Vuorela, ylilääkäri 6.11.2012 Osallistava työterveyshuolto 2. Suunnittelu 3. Toiminta Varhainen tuki: Sairauspoissaolojen seuranta Hälytysrajat Esimiesvalmennus

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla Tehy, Työsuojelun teemaseminaari 7.11.2017, Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Työkyvyn hallinta; Varhainen tuki työpaikalla Työhyvinvoinnin lähtökohdat

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2017

Henkilöstökertomus 2017 Henkilöstökertomus 2017 Sisällysluettelo Yhteistyö on taitolaji 2 Yli aaltojen 3 Tavoitteet ja toiminta 2017 4 Henkilöstön tunnuslukuja 5 Henkilöstömäärän muutokset 6 Henkilöstörakenne 8 Työpanos 11 Henkilöstömenot

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 31. 5. 2019 Tilastotiedot 2018 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Yhteistyötoimikunta 30.1.2017 Kunnanhallitus1.2.2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Perusteet henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatimiseen 3 Koulutuskorvauksen

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...

Lisätiedot

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta

Lisätiedot

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II ÄT-[TÄRJN KAUPUNGiN 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II 2017 Kenkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää

Lisätiedot

Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari

Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari 3.-4.10.2018 25.10.2018 1 Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2013... 3 2 Henkilöstövoimavarat... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 4 2.3 Palvelussuhteen pituus... 5 2.4 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ-

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- Jaakko Joensuu henkilöstöpäällikkö Kempele on voimakkaasti kasvava 15 100 asukkaan nuorekas kunta. Kempele on huipputeknologiaa,

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Henkilöstö Yhteenveto vuoden 2016 tilanteesta Henkilöstöresursointi pysyi määrällisesti hyvin hallinnassa haasteellisessa toimintaympäristössä

Lisätiedot

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Henry ry, Tampere 9.2.2010 Esityksen sisältö Mihin työterveyshuoltoa tarvitaan? Työterveysyhteistyön edellytyksiä

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua

Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua Elisa Vahteristo Länsirannikon koulutus Oy WinNova AMKE 28.10.2015

Lisätiedot

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 ÄHTÄR]N KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 2016 4, \- mk 0O ~ JO ½ 4. Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista.

Lisätiedot

Työkykyjohtamisen tila

Työkykyjohtamisen tila Työkykyjohtamisen tila Kaari-laskurin lisäanalyysipalvelussa tehdään Kevan asiantuntijoiden arviointi siitä, miten organisaation työkykyjohtamisen toimintatavat tukevat työkyvyttömyyskustannusten hallintaa.

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2018

Henkilöstökertomus 2018 Henkilöstökertomus 2018 Sisällysluettelo Elämä ison muutoksen pyörteissä 2 Näkökulman kääntämisen taito 3 Tavoitteet ja toiminta 2018 4 Henkilöstön tunnuslukuja 5 Henkilöstömäärän muutokset 6 Henkilöstörakenne

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ Vantaan korvaavan työn toimintatapa Tuunattu työ Tuunattu työ mitä se on? Sairauden tai tapaturman vuoksi työntekijä voi olla tilapäisesti kykenemätön tekemään vakituista työtään, mutta pystyy terveyttään

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kaupunginhallitus 3.10.2016 Liite 2 363 Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kh 3.10.2016 Raportti lokakuussa 2016 Eläkkeelle jää vuonna 2016 (tammi-joulukuu) 81 työntekijää

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2012... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti:

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti: TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti: Yhdyshenkilö työkykyasioissa/yhteystiedot: Mallin laadinnassa mukana olleet: Työkyvyn tuen malli on laadittu yrityksen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien

Lisätiedot

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän

Lisätiedot

Työhyvinvointi Kotkassa Jorma Haapanen

Työhyvinvointi Kotkassa Jorma Haapanen Työhyvinvointi Kotkassa Jorma Haapanen Kotkan kaupunki Perustettu vuonna 1879 Kotka, Karhula ja Kymi yhdistyivät 1977 Asukkaita noin 55.000 Kokonaispinta-ala 950km2, maata 271km2, merta 678km2 Rantaviivaa

Lisätiedot

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien

Lisätiedot

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Yhteistoimintaryhmä 29.11.2010 Kaupunginhallitus 29.11.2010 Kaupunginvaltuusto 13.12.2010 Sisällysluettelo 1. Edellisen

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA Pöytyän kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2018 2 PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 3 1. Tausta Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset tulivat voimaan 1.1.2014.

Lisätiedot

Varhaisen välittämisen

Varhaisen välittämisen Varhaisen välittämisen malli käytännössä Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Sirpa Parantala Henkilöstökoordinaattori SP Mikkelin keskussairaala Moision sairaala Sairaansijat ja hoitopaikat Sairaansijat yhteensä

Lisätiedot

OSALLISTUJAT Elomaa Jari puheenjohtaja Päätöksentekijät Posti Pekka I varapuheenjohtaja. Muut osallistujat Lindelöf Henry kaupunginjohtaja

OSALLISTUJAT Elomaa Jari puheenjohtaja Päätöksentekijät Posti Pekka I varapuheenjohtaja. Muut osallistujat Lindelöf Henry kaupunginjohtaja -1, KH 24.3.2014 17:00 OSALLISTUJAT Elomaa Jari puheenjohtaja Päätöksentekijät Posti Pekka I varapuheenjohtaja Lommi Semi II varapuheenjohtaja Haakana Mervi jäsen Hirvonen Pasi Kirjavainen Marika Luumi

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Marjo Sinokki Työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon ja terveydenhuollon EL EI SIDONNAISUUKSIA Tänään pohditaan Taustaa Työkyky Yhteistyö

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

työssä selviytymisen tukena Itellassa

työssä selviytymisen tukena Itellassa Kunnon Polku Määräaikainen työn keventäminen työssä selviytymisen tukena Itellassa Työelämä muutosmurroksessa 17.11.2009 Työhyvinvointipäällikkö i Pirjo Talvela-Blomqvist l Itella Oyj 1 Itellan haasteita

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2012

Henkilöstökertomus 2012 Henkilöstökertomus Sisällysluettelo Ensimmäinen vuosi 2 Vuosikymmenen edestä muutoksia 3 Tavoitteet ja toiminta vuonna 4 Henkilöstön tunnuslukuja 5 Henkilöstömäärän muutokset 6 Henkilöstörakenne 8 Työpanos

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta 2015 Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset, työpaikkakäynnit) Muu ennaltaehkäisevä työterveyshuolto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 2 / 2 Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 1 / 1 1416/01.00.02/2012 77 Henkilöstökertomus vuodelta 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Kunnas Jere, puh. (09) 816 22508 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työkyky määräytyy suhteessa työhön Sopiva työ tukee kaikkien ihmisten hyvinvointia myös useimmista

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki

TYÖHYVINVOINTI. Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen. Naantalin kaupunki TYÖHYVINVOINTI Henkilöstöpäällikkö Tuula Lehtinen Neljän kunnan liitos Toiminta-ajatus: Henkilöstö- ja koulutuspolitiikan keinoja hyväksi käyttämällä luoda henkilökunnalle edellytykset hyvän palvelun tuottamiseen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2011... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa

Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa t Ifin Suuryritysten riskienhallintapäivä 25.1.2012 2012 Sirpa Huuskonen Esityksen sisältö ISS:n Hyvissä voimissa työhyvinvointiohjelma ja TTT-johtaminen

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 8. 10. 2018 Tilastotiedot 2017 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014

KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014 KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014 Henkilöstöjohtaja Riitta Hallberg Puh. 044-4598946, riitta.hallberg@saarikka.fi Perustietoja Saarikasta: - Tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja - 5 kunnan

Lisätiedot

Työhyvinvoin) ja kuntoutus

Työhyvinvoin) ja kuntoutus Työhyvinvoin) ja kuntoutus Ratuke syysseminaari 11.11.2010 Tiina Nurmi- Kokko Rakennusliitto Työhyvinvoin) Työ on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa, terveyttä edistävässä ja työuraa tukevassa työ- ympäristössä

Lisätiedot

Aktiivisen tuen avaimet

Aktiivisen tuen avaimet SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Aktiivisen tuen avaimet Työntekijän työhyvinvoinnin tukeminen Ammatillinen kuntoutus Työntekijällä on sairauden vuoksi uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina. Ammatillisen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014... HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...1 Kunnan määräaikaiset työsuhteet

Lisätiedot

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja?

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? 17.3.2015 Suomi ja Työtulevaisuus Jari Syrjälä Henkilöstöjohtaja Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee

26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee 26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Helena Alkula, palvelupäällikkö, Varma Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Arja Iisakkala, asiakaspalvelupäällikkö, Varma 30 Työnantaja työterveyshuolto:

Lisätiedot

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Yhteistoimintaryhmä 93 25.10.2018 Asianro 973/01.01.01/2018 306 Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa Päätöshistoria Yhteistoimintaryhmä 25.10.2018 93

Lisätiedot

Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella. Aamiaistilaisuus. 5.9.2014 Raahe. Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö

Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella. Aamiaistilaisuus. 5.9.2014 Raahe. Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella Aamiaistilaisuus 5.9.2014 Raahe Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella Raahe 5.9.2014 klo 8.00 9.00

Lisätiedot

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen

Lisätiedot

Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen

Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen Työterveyshuollon kommenttipuheenvuoro Turku Petrea Marjo Sinokki, työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon

Lisätiedot