Elinvoima- ja tekninen valiokunta 36 12.09.2017 Teknisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2018 sekä investointiohjelma 2018-2022 Elinvoima- ja tekninen valiokunta 12.09.2017 36 Kaupunginhallitus on hyväksynyt talousarvion 2018 laadintaohjeet 19.6. 2017. Ohjeiden perustella on laadittu teknisen toimialan talousarvioehdotus vuodelle 2018. Liitteenä laadintaohjeet. Teknisen toimialan talousarviorakenne muuttui 1.6.2017, jolloin lautakuntien nimet muuttuivat valiokunniksi. Elinvoima- ja teknisen valiokunnan tehtäviin kuuluvat maankäytön ja hallinnon lisäksi myös konsernihallinnosta siirtyneet elinkeinopalvelut. Lisäksi tilapalvelu, yhdyskuntatekniikka ja vesilaitoksen taseyksikkö ovat osa valiokuntaa. Ympäristövaliokunnassa on yksi tulosalue: lupa- ja valvontapalvelut. Aikaisemmin tulosalueella oli myös pelastustoimi, joka siirtyi konsernihallintoon. Tekninen toimiala ei kokonaisuudessaan päässyt sille annettuun raamiin nettomenojen osalta. Raami oli 8 281 670 euroa ja TAE2018 nettomenot olivat 8 535 060 euroa. Nettomenojen ylitys oli siten 253 390 euroa (3 %). Elinvoima- ja teknisen valiokunnan nettomenojen ylitys oli 275 405 euroa (7,5) ja ympäristövaliokunnan nettomenojen alitus oli 7 900 euroa (5,6 %). Raamissa lienee huomioitu 1.6. 2017 voimaan astuneen organisaatiomuutoksen vaikutukset ensi vuoden talouteen. Teknisen toimialan talousarvioesitystä verrattaessa vuoden 2017 talousarvioon, sen nettomenot ylittyivät 851 625 eurolla. Ylitystä selittää pääosaltaan se, että yleisen elinkeinotoimen ja Hennan maaseudun asumisen hankkeen määrärahoja ei ole vielä lisätty talousarvioon 2017. Ympäristövaliokunnan osalta menot alittuivat 1 726 660 euroilla. Tässä selittävänä tekijänä on myös organisaatiomuutos 1.6.2017 ja se, että pelastustoimen tulosaluetta ei ole vielä poistettu talousarviomäärärahoista 2017. Liitteenä teknisen toimialan valiokuntatasoiset sekä tulosaluekohtaiset esitykset ensi vuoden talousarvioksi muutosprosentteineen. Samalla liitteessä on annettu selvitys keskeisistä meno- ja tulomuutoksista tulosaluetasolla sekä menolajitasolla. Liitteenä myös sanallinen selvitys merkittävistä menon ja tulon ylityksistä.
Tulot Elinvoima- ja teknisen valiokunnan vuoden 2018 tuloarvioesitys on alle raamin 40 115 euroa. Tätä selittää osaltaan mm. Hennan vähähiilisen hankkeen päättymisen vuoksi tukitulojen poistuminen sekä vesilaitoksen Vesi Oy:ltä laskutettavien erien vähentyminen. Lisäystarpeita talousarvioon tulojen osalta tuo vesilaitoksen vesi- ja viemärimaksut sekä maa- ja vesialueiden vuokrista kertyvät tulot, tilavuokrat sekä Hennan yhdysliikenteestä saatavat tukitulot. Ympäristövaliokunnan osalta tulot vähentyvät 24 000 eurolla. Tätä selittää lupatulojen väheneminen ensi vuoden ennusteen mukaisesti. Myös ympäristölupien tulot on laskettu vastaamaan ympäristölupien määrää. Ympäristönsuojelussa on mahdollisuus veloittaa ensi vuonna valvontatuloja, joka hieman kompensoi vähenevää tulomäärää. Menot Elinvoima- ja tekninen valiokunta ei päässyt raamiin. Menojen ylitys raamiin nähden oli 235 290 euroa, 3 %. Merkittävimmät menoja lisäävät kohteet ensi vuodelle ovat Hennan yhdysliikenne, Hennan markkinointi sekä toimitilojen lämmitys- ja sähköenergiat. Yhdyskuntatekniikkaan esitetään palkattavaksi suunnittelija sekä rakennuttajapäällikkö. Vesilaitoksella jätetään täyttämättä jo toinen työtehtävä. Ympäristövaliokunnan osalta uusina toimintoina ensi vuodelle on Artjärven laskeutusaltaiden tyhjennys, 10 000 euro, luontopolkujen kunnostus 5 000 euroa sekä maa-ainesvalvonnan kehittäminen 9 000 eurolla. Henkilöstöluettelo Tekninen toimiala on laatinut annettujen ohjeiden mukaisesti oheisen henkilöstöluettelon, jossa esitetään ensi vuoden henkilöstötarpeet. Henkilölisäyksistä on laadittu erillinen täyttölupaesitys valiokunnan käsiteltäväksi. Vakanssiluettelo liitteenä. Tavoitteet Elinvoima- ja teknisen valiokunnan, vesilaitoksen sekä ympäristövaliokunnan osalta on laadittu tavoitteet, jotka ovat
valtuuston nähden sitovat. Lisäksi on laadittu tulosaluetasoiset tavoitteet, jotka ovat valiokuntaan nähden sitovat. Sisäiset erät Sisäiset erät tuodaan käsittelyyn myöhemmin syksyllä. Investoinnit Vuoden 2018 investointiesitys on merkittävää suuruusluokkaa euromääräisesti ja työmääräisesti. Koko kaupungin investoinnit ovat 16,2 miljoonaa euroa ja elinvoima- ja teknisen valiokunnan yhteensä 15 miljoonaa euroa, josta infrahankkeiden osuus on 8,5 miljoonaa euroa. Investointimäärärahoilla on tarkoitus kunnossapitää olemassa olevaa infraomaisuutta sekä toisaalta tukea kaupungin kehittymistavoitteita. Uusiin asuinalueisiin panostetaan seuraavien viiden vuoden aikana 12,6 miljoonaa euroa ja teollisuusalueisiin 5,8 miljoonaa euroa. Toimitilapuolella rakennetaan uutta ja korjataan vanhaa. Uusina kohteina ovat kaupungintalon siipi-osa sekä uusi paloasema sekä Hennan päiväkoti /alakoulu. Urheilutalon uudisrakentamista jatketaan ja yhteiskouluun tehdään tilamuutoksia. Työohjelmat tuodaan valiokunnan käsittelyyn myöhemmin syksyllä. Asian valmistelu ja tiedustelut: teknisen toimen talouspäällikkö Annukka Huisko-Moilanen,puh. 044-781 3580 ja tekninen johtaja Seppo Määttä, puh. 044-781 3870. - - - Tekninen johtaja: Kokoukseen tuotiin korjatut tavoitetekstit sekä tulosaluetasoiset tavoitteet. Liite nro 2a
Elinvoima- ja tekninen valiokunta päättä esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi teknisen toimialan talousarvioehdotuksen 2018 sekä investointiesityksen ja ohjelman vuosille 2018-2022. Päätös: Keskustelun kuluessa Susanna Särkinen teki esityksen, että Hennan maa- ja vesirakentamisen investointimäärärahat vuodelta 2018 siirretään vuodelle 2019. Räsänen kannatti Särkisen esitystä. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu vastaesitys ja asiasta tuli äänestää. Elinvoima- ja tekninen valiokunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän äänestysesityksen, että he, jotka kannattavat teknisen johtajan tekemään esitystä, äänestävät JAA, ja he, jotka kannattavat Särkisen tekemää esitystä äänestävät EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin ääniä seuraavasti: 5 (viisi) JAA-ääntä (Hakonen, Hämäläinen, Lehtelä, Viljanen ja Malmiharju) ja 2 (kaksi) EI-ääntä (Särkinen ja Räsänen). Puheenjohtaja totesi, että Hennan maa- ja vesirakentamisen investointimäärärahojen osalta edetään teknisen johtajan esityksen mukaisesti. Keskustelun kuluessa Särkinen esitti, että Sampolan teollisuusalueen yhdystien rakentamista aikaistetaan ja suunnittelumäärärahat siirretään vuodelle 2018 ja toteutusmäärärahat vastaavasti vuosille 2019-2020. Lisäksi käytetään hyväksi olemassa olevia suunnitelmia. Saija Hakonen kannatti Särkisen esitystä. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu vastaesitys ja asiasta tuli äänestää. Elinvoima- ja tekninen valiokunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän äänestysesityksen, että he, jotka kannattavat teknisen johtajan tekemään esitystä, äänestävät JAA, ja he, jotka kannattavat Särkisen tekemää esitystä äänestävät EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin ääniä seuraavasti: 1 (yksi) JAA-ääntä (Malmiharju) ja 6 (kuusi) EI-ääntä (Hakonen, Hämäläinen, Lehtelä, Räsänen, Särkinen, Viljanen). Puheenjohtaja totesi, että Sampolan teollisuusalueen yhdystieinvestoinnin suunnittelu määrärahat siirretään vuodelle 2018 ja toteutuksen määrärahat vastaavasti 2019-2020. Lisäksi käytetään hyväksi olemassa olevia suunnitelmia. Valiokunta päätti muilta osin hyväksyä yksimielisesti teknisen
toimialan talousarvioehdotuksen vuodelle 2018 sekä investointiesityksen ja ohjelman vuosille 2018-2022.