Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Asianro 792/ / Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä : Tilaajan arvio Kaupunginhallitus on kokouksessaan päättänyt tilaajan arviosta, jossa on määritelty lautakunnille meno- ja tulokehykset talousarvioehdotusten laadinnan pohjaksi. Tilaajan arvion ensimmäisessä vaiheessa lautakunnille annetaan nollakasvutavoite vuoden 2016 talousarvioon verrattuna. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan meno- ja tuloraamissa on huomioitava perustoimeentulotuen siirtyminen Kelaan vuoden 2017 alusta. Tilaajan arvion tarkistus käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa. Lautakunnan alustava talousarvioehdotus Laaditun alustavan talousarvioehdotuksen mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan ulkoiset toimintakulut ovat euroa ja ne alittavat vuoden 2016 alkuperäisen talousarvion euroa (-2,5 %). Vertailtaessa toimeentulotuella vähennettyyn vuoden 2016 talousarvioon on talousarvioehdotuksen toimintakuluissa ylitystä euroa (1,7 %). Vuoden 2017 talousarvioehdotuksen ulkoiset toimintatuotot ovat euroa ja ne alittavat vuoden 2016 alkuperäisen talousarvion euroa (-6,9 %). Toimeentulotuella vähennetyn vuoden 2016 talousarvion vertailussa talousarvioehdotuksen toimintatuotoissa on alitusta euroa (-0,5 %). Ruskon maksuosuudeksi on arvioitu alustavassa talousarvioehdotuksessa euroa. Maksuosuuden nousuksi vuoden 2016 talousarviosta on arvioitu euroa (2,3 %). Ruskon maksuosuuden lopullinen suuruus on laskettavissa tilaustaulujen perusteella sen jälkeen, kun lautakunta on päättänyt talousarvioehdotuksen jatkovalmistelusta. Ulkoiset nettotoimintakulut ovat euroa ja ne alittavat vuoden 2016 alkuperäisen talousarvion euroa (-0,8 %). Vertailtaessa toimeentulotuella vähennettyyn vuoden 2016 talousarvioon on talousarvioehdotuksen nettokuluissa ylitystä euroa (2,5 %). Vuoden 2017 talousarvioehdotuksen ulkoiset ja sisäiset toimintakulut yhteensä ovat euroa. Ulkoiset ja sisäiset toimintatuotot yhteensä ovat puolestaan euroa. Ulkoiset ja sisäiset nettotoimintakulut ovat näin ollen euroa.

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan alustava talousarvioehdotus (Intimen budjettiyhteenveto TA2017 ulkoiset sekä TA2017 ulkoiset ja sisäiset) sekä talousarvioehdotuksen yhteenveto ja vertailu vuoden 2016 alkuperäiseen talousarvioon ja toimeentulotuella vähennettyyn vuoden 2016 talousarvioon (ulkoiset menot ja tulot) seuraavat oheismateriaaleina. Perustelut palvelukohtaisille talousarvioehdotuksille ilmenevät oheismateriaaleina seuraavista tuottajan viesteistä tilaajalle. Vakanssiesitykset Vuoden 2017 talousarvioehdotukseen sisältyy 14 uutta vakinaista vakanssia. Vakansseista aiheutuvat henkilöstökulut ovat yhteensä euroa. Säästöä muissa toimintakuluissa syntyy euroa ja toimintatuottojen lisäystä euroa. Täten vakanssien nettokuluiksi muodostuu euroa. Mahdollisesti Raision hallinnoitavaksi tulevan Lape-hankkeen (eli Lapsi- ja perhepalveluiden kärkihankkeen) työntekijät tulevat hallinnoivan kunnan työntekijöiksi. Näin ollen hanketta varten on tehty varaus viidelle määräaikaiselle vakanssille, joiden henkilöstökustannusvaikutus on euroa ja valtion korvaus henkilöstökuluihin on arviolta euroa. Näin ollen hankkeen vakanssien nettokulut ovat euroa. Vakanssiesitysten yhteenveto ja perustelut seuraavat oheismateriaaleina. Strategiset tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan strategiset tavoitteet seuraavat oheismateriaalina. Investointiesitykset Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 investointiesitysten yhteissumma on euroa. Investointiesitykset ja investointiesitysten yhteenveto seuraavat oheismateriaaleina. Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää merkitä vuoden 2017 talousarviovalmistelutilanteen tiedokseen ja ohjeistaa talousarvioehdotuksen jatkovalmistelua. Päätös Kuultiin sosiaali- ja terveysjohtajan yleisesittely lautakunnan alustavasta talousarvioehdotuksesta ja käytiin keskustelua esittelyn pohjalta. Kuultiin sosiaali- ja terveysjohtajan tulosaluekohtaiset talousarvioesittelyt tulosaluejohtajien kommenteilla.

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Päätettiin, että erillisinä asioina käsitellään strategiset tavoitteet, investointiesitykset ja vakanssiesitykset. Budjettiyhteenvedon käsittelyn, keskustelujen ja esittelyjen pohjalta lautakunta päätti tehdä seuraavat muutokset talousarvioehdotuksen käyttötalousosaan: - erikoissairaanhoidosta vähennettiin Raision osalta euroa ja Ruskon osalta euroa, - vastaanottopalveluissa lisättiin maksutuottoja euroa siten että Raisiolle kohdistetaan 80 % ja Ruskolle 20 %. Keskustelujen ja esittelyjen pohjalta lautakunta hyväksyi yksimielisesti strategiset tavoitteet sekä investointiesitykset. Keskustelujen ja esittelyjen pohjalta lautakunta päätti tehdä seuraavat muutokset vakanssiesityksiin: - lautakunnan yksimielisellä päätöksellä sosiaalityön maahanmuuttotiimiin esitettyä kotouttamisohjaajan vakanssia ei perusteta, - Käsiteltäessä sosiaalityön vastaanottoyksikköön esitettyä sosiaalityöntekijän vakanssia Heikki Laine ehdotti, että vakanssia ei perusteta. Kari Kurila kannatti Heikki Laineen ehdotusta. Anu Parantainen ehdotti, että vakanssi perustetaan, mutta kahden vuoden määräaikaisena vakanssina. Anneli Kiiski kannatti Anu Parantaisen ehdotusta. Koska kokouksessa oli tehty käsittelyn pohjana olevasta sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotuksesta kaksi poikkeavaa ehdotusta, joita oli kannatettu, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat Anu Parantaisen vastaehdotusta, äänestävät kyllä ja ne, jotka kannattavat Heikki Laineen vastaehdotusta, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin seitsemän jaa-ääntä (Hietala, Edvardsen, Kiiski, Parantainen, Pulkkinen, Rosama, Rajalampi) ja viisi eiääntä (Kurila, Laine, Myllyoja, Valkeapää, Rusi). Puheenjohtaja totesi lautakunnan päättäneen esittää vakanssin perustamista. Lautakunta päätti yksimielisesti, että vakanssi on kahden vuoden määräaikainen vakanssi. - lautakunta päätti yksimielisesti, että perhepalveluiden tehostettuun perhetyöhön esitetty kodinhoitajan vakanssi on yhden vuoden määräaikainen vakanssi. Materiaalissa oli vakanssi esitetty virheellisesti vakituisena. - Käsiteltäessä hoito- ja hoivapalveluiden Raision päivätoimintaan esitettyä lähihoitajan vakanssia Kari Kurila ehdotti, että vakanssia ei perusteta. Heikki Laine kannatti Kurilan ehdotusta.

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Koska kokouksessa oli tehty käsittelyn pohjana olevasta sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotuksesta poikkeava ehdotus, jota oli kannatettu, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat sosiaali- ja terveysjohtajan päätösehdotusta, äänestävät kyllä, ja ne, jotka kannattavat Kurilan ehdotusta, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kahdeksan jaa-ääntä (Hietala, Edvardsen, Kiiski, Myllyoja, Parantainen, Pulkkinen, Rosama, Rajalampi) ja neljä ei-ääntä (Kurila, Laine, Valkeapää, Rusi). Puheenjohtaja totesi lautakunnan päättäneen esittää vakanssin perustamista. - lautakunnan yksimielisellä päätöksellä hoito- ja hoivapalveluihin perustettavaan kotikuntoutusyksikköön esitetyistä kahdesta fysioterapeutin vakansseista toista vakanssia ei perusteta. Samaten kotikuntoutusyksikköön esitetyistä kahdesta lähihoitajan vakansseista toista vakanssia ei perusteta. - lautakunnan yksimielisellä päätöksellä terveyspalveluihin kuntoutukseen esitettyä fysioterapeutin vakanssia ei perusteta vakituisena vaan kahden vuoden määräaikaisena vakanssina. Lautakunta päätti ohjeistaa sosiaali- ja terveyskeskusta valmistelemaan lautakunnan talousarvioehdotus alustavan talousarvioehdotuksen mukaisesti lautakunnan päättämin muutoksin. Jari Valkeapää saapui kokoukseen klo 16:35 ja Vesa Parantainen klo 16:28 tämän asian käsittelyn aikana. Tuija Hyytiä poistui kokouksesta klo 17:45 tämän asian käsittelyn aikana. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Johtoryhmä Tilaajan arvio Kaupunginhallitus on päättänyt tilaajan arviosta, jossa on määritetty lautakunnille meno- ja tulokehykset talousarvioehdotusten laadinnan pohjaksi. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan menoraamiksi on vahvistettu euroa ja tuloraamiksi euroa. Nettomenoraamiksi muodostui näin ollen euroa. Raami sisältää ulkoiset menot ja tulot. Talousarvioehdotuksen vertailu vahvistettuun raamiin seuraa oheismateriaalina.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5) Talousarvioehdotuksen rakenne Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus koostuu seuraavista asiakirjoista: - yhteistoiminta-alueen palvelukohtaiset tilaustaulut - Raision ja Ruskon tilaustaulut, jotka muodostavat Raision ja Ruskon sosiaali- ja terveyspalvelujen erilliset talousarvioehdotukset (ulkokuntien tilaustaulut ovat osa Raision talousarvioehdotusta) - talousarvioehdotuksen yhteenvedot (lautakunta, Raisio ja Rusko) - Intime-budjettiyhteenveto tiliryhmittäin (ulkoiset sekä ulkoiset ja sisäiset) - talousarvioehdotuksen vertailu vuoden 2016 talousarvioon (lautakunta, Raisio ja Rusko). Edellä mainittu aineisto seuraa oheismateriaalina. Yhteistoiminta-alueen talousarvioehdotus Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintakulut (ulkoiset ja sisäiset) ovat euroa. Vuoden 2016 talousarvioon nähden toimintakulut laskevat euroa. Vertailussa on kuitenkin huomioitava perustoimeentulotuen siirtyminen Kelaan vuoden 2017 alusta. Suurimpia toimintakulujen nousuja on hoito- ja hoivapalveluissa sekä vammaispalveluissa. Yhteistoiminta-alueen oman toiminnan osalta toimintakulut (ulkoiset ja sisäiset) ovat euroa. Yhteistoiminta-alueen ulkoiset toimintakulut ovat euroa ja ne ylittävät vahvistetun raamin euroa. Talousarvioehdotuksen toimintatuotot (ulkoiset ja sisäiset) ovat euroa. Vuoden 2016 talousarvioon nähden toimintatuotot laskevat euroa. Pääasiallisena syynä on perustoimeentulotuen siirto Kelaan. Suurimpia toimintatuottojen nousuja on hoito- ja hoivapalveluissa sekä suun terveydenhuollossa. Hallinnon kasvaneeseen toimintatuottojen määrään vaikuttaa Ruskon maksuosuus. Yhteistoiminta-alueen ulkoiset toimintatuotot ovat euroa ja ne ylittävät raamin euroa. Tilaustaulujen perusteella Ruskon maksuosuudeksi tuli euroa. Nettotoimintakuluiksi (ulkoiset ja sisäiset) muodostui euroa. Ulkoisiksi nettotoimintakuluiksi muodostui euroa ja ne ylittävät raamin euroa. Perustelut palvelukohtaisille talousarvioehdotuksille ilmenevät oheismateriaalilta Sitovat tavoitteet TA2017.

6 Raision kaupunki Pöytäkirja 6 (6) Raision talousarvioehdotus Raision sosiaali- ja terveystoimen toimintakulut (ulkoiset ja sisäiset) ovat talousarvioehdotuksen mukaan euroa ja ne alittavat vuoden 2016 talousarvion euroa. Raision oman toiminnan osalta toimintakulut (ulkoiset ja sisäiset) ovat euroa. Toimintatuotot (ulkoiset ja sisäiset) ovat Raision talousarvioehdotuksessa euroa ja ne alittavat vuoden 2016 talousarvion euroa. Nettotoimintakuluiksi (ulkoiset ja sisäiset) muodostuu euroa ja oman toiminnan osalta euroa. Ruskon talousarvioehdotus Ruskolle tuotettujen sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintakulut (ulkoiset ja sisäiset) ovat talousarvioehdotuksen mukaan euroa ja ne ylittävät vuoden 2016 talousarvion euroa. Ruskon oman toiminnan osalta toimintakulut (ulkoiset ja sisäiset) ovat euroa. Ruskon talousarvioehdotuksen mukaan toimintatuotot (ulkoiset ja sisäiset) ovat euroa ja ne ylittävät vuoden 2016 talousarvion euroa. Nettotoimintakuluiksi (ulkoiset ja sisäiset) muodostuu euroa ja oman toiminnan osalta euroa. Vakanssiesitykset Vuoden 2017 talousarvioehdotukseen sisältyy 8 uutta vakinaista vakanssia. Vakansseista aiheutuvat henkilöstökulut ovat yhteensä euroa. Säästöä muissa toimintakuluissa syntyy euroa ja toimintatuottojen lisäystä euroa. Täten vakanssien nettokuluiksi muodostuu euroa. Vuoden 2017 talousarvioehdotukseen sisältyy 3 uutta määräaikaista vakanssia. Vakansseista aiheutuvat henkilöstökulut ovat yhteensä euroa. Säästöä muissa toimintakuluissa syntyy euroa ja toimintatuottojen lisäystä euroa. Näin ollen vakanssien nettokuluiksi muodostuu euroa. Mahdollisesti Raision hallinnoitavaksi tulevan Lape-hankkeen (eli Lapsi- ja perhepalveluiden kärkihankkeen) työntekijät tulevat hallinnoivan kunnan työntekijöiksi. Näin ollen hanketta varten on tehty varaus viidelle määräaikaiselle vakanssille, joiden henkilöstökustannusvaikutus on euroa ja valtion korvaus henkilöstökuluihin on arviolta euroa. Näin ollen hankkeen vakanssien nettokulut ovat euroa. Vakanssiesitysten yhteenveto seuraa oheismateriaalina. Vakanssiesitysten perustelut sisältyvät Sitovat tavoitteet TA2017 materiaaliin.

7 Raision kaupunki Pöytäkirja 7 (7) Sitovat tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sitovat tavoitteet seuraavat oheismateriaalina. Strategiset tavoitteet sisältyvät sitoviin tavoitteisiin. Sitovissa tavoitteissa on esitetty myös tuottajan viestit tilaajalle sekä vakanssiesitysten perustelut. Investointiesitykset Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 investointiesitysten yhteissumma on euroa. Investointiesitykset ja investointiesitysten yhteenveto seuraavat oheismateriaaleina. Oheismateriaali 4 Intime-budjettiyhteenveto (ulkoiset ja sisäiset).pdf 5 Intime-budjettiyhteenveto (ulkoiset).pdf 6 Investointiesitysten perustelut TA2017.pdf 7 Investointiesitysten yhteenveto TA2017.pdf 8 Sitovat tavoitteet TA2017.pdf 9 Talousarvioehdotuksen vertailu raamiin.pdf 10 Talousarvioehdotuksen vertailu vuoden 2016 talousarvioon.pdf 11 Talousarvioehdotuksen yhteenveto.pdf 12 Tilaustaulut Raisio.pdf 13 Tilaustaulut Rusko.pdf 14 Tilaustaulut yhteistoiminta-alue.pdf 15 Vakanssiesitykset 2017.pdf Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää: - hyväksyä Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen talousarvioehdotuksen vuodelle 2017 oheismateriaalin mukaisena ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tarjouksenaan sosiaali- ja terveyspalveluista, - hyväksyä Raision sosiaali- ja terveyspalvelujen talousarvioehdotuksen vuodelle 2017 oheismateriaalin mukaisena ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tarjouksenaan Raision sosiaali- ja terveyspalveluista, - hyväksyä Ruskon sosiaali- ja terveyspalvelujen talousarvioehdotuksen vuodelle 2017 oheismateriaalin mukaisena ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tarjouksenaan Ruskon sosiaali- ja terveyspalveluista, - hyväksyä vakanssiesitykset oheismateriaalin mukaisina ja esittää ne kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäviksi,

8 Raision kaupunki Pöytäkirja 8 (8) - hyväksyä lautakunnan investointiesitykset oheismateriaalin mukaisina ja esittää ne kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäviksi sekä - hyväksyä lautakunnan sitovat tavoitteet oheismateriaalin mukaisina ja esittää ne kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäviksi. Päätös Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen talousarvioehdotus: Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen talousarvioehdotuksen oheismateriaalin mukaisena alla mainitut Raision ja Ruskon talousarvioiden muutokset huomioon ottaen ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tarjouksenaan yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyspalveluista. Raision talousarvioehdotus: Lautakunta päätti yksimielisesti lisätä maksutuottoja euroa suun terveydenhuollon tulosalueelle. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Raision talousarvioehdotuksen oheismateriaalin mukaisena yllä mainittu maksutuottojen lisäys ja vakanssiesitysten muutokset huomioon ottaen ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tarjouksenaan Raision sosiaali- ja terveyspalveluista. Ruskon talousarvioehdotus: Lautakunta päätti yksimielisesti lisätä maksutuottoja euroa suun terveydenhuollon tulosalueelle. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Ruskon talousarvioehdotuksen oheismateriaalin mukaisena yllä mainittu maksutuottojen lisäys ja vakanssiesitysten muutokset huomioon ottaen ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tarjouksenaan Ruskon sosiaali- ja terveyspalveluista. Vakanssiesitykset: Lautakunta päätti yksimielisesti, että hoito- ja hoivapalveluihin Raision päivätoimintaan esitettyä lähihoitajan vakituista vakanssia ei perusteta. Lautakunta päätti yksimielisesti, että terveyspalveluiden Ruskon vastaanoton sairaanhoitajan resurssia ei lisätä 50 %:sta 100 %:iin.

9 Raision kaupunki Pöytäkirja 9 (9) Lautakunta päätti yksimielisesti, että sosiaalityöhön vastaanottoyksikköön esitettyä sosiaalityöntekijän kahden vuoden määräaikaista vakanssia ei perusteta. Lautakunta päätti yksimielisesti, että terveyspalveluihin kuntoutukseen esitettyä fysioterapeutin kahden vuoden määräaikaista vakanssia ei perusteta. Investointiehdotukset: Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi yksimielisesti lautakunnan investointiesitykset ja päätti esittää ne kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäviksi. Sitovat tavoitteet: Niina Puoskari ehdotti sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 sitoviin tavoitteisiin 1. Tasapainoinen talous, kohtaan 1.1. Henkilöstön määrä ja palveluiden ostot hallintaan, vuoden 2017 tavoitetason kohdan 1) tekstin korvattavaksi seuraavasti: Henkilötyövuosia vuoden 2017 aikana ei kasvateta nykyisestään. Tuija Hyytiä kannatti Niina Puoskarin ehdotusta. Koska kokouksessa oli tehty käsittelyn pohjana olevasta sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotuksesta poikkeava ehdotus, jota oli kannatettu, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotusta, äänestävät jaa, ja ne, jotka kannattavat Niina Puoskarin ehdotusta, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin seitsemän jaa-ääntä (Hietala, Kalliotie, Kiiski, Laine, Parantainen, Pulkkinen, Rosama) ja viisi ei-ääntä (Hyytiä, Kurila, Myllyoja, Puoskari, Rusi). Puheenjohtaja totesi käsittelyn pohjana olleen sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotuksen jääneen voimaan. Niina Puoskari ja Tuija Hyytiä ilmoittivat jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteensä. Tiedoksi Kaupunginhallitus

10 Raision kaupunki Pöytäkirja 10 (10)

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion käsittelyt lautakunnissa

Vuoden 2017 talousarvion käsittelyt lautakunnissa Vuoden 2017 talousarvion käsittelyt lautakunnissa Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (12) Kaupunginhallitus Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 157 21.9.2016 Asianro 792/02.02.00/2016 174 Sosiaali-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 689/02.02.00/2014 164 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 Sosiaali ja terveyskeskuksen johtoryhmä: Tilaajan arvio Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 163 19.9.2018 Asianro 894/02.02.00/2018 196 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus Päätöshistoria

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 689/02.02.00/2014 155 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 891/02.02.00/2019 161 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 916/02.02/2013 206 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 4.10.2013: Tilaajan arvio

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvion käsittelyt lautakunnissa

Vuoden 2018 talousarvion käsittelyt lautakunnissa Vuoden 2018 talousarvion käsittelyt lautakunnissa Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (10) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 03.10.2017 Kaupunginhallitus Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (39) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:50

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (39) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:50 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (39) Kokoustiedot Aika 04.10.2016 tiistai klo 18:00-19:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Heikki Laine, puheenjohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 485 17.12.2012 Asianro 805/00.00.01/2012 14 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Päätöshistoria Kaupunginhallitus 17.12.2012 485

Lisätiedot

Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus. Sari Tanninen, Hoito- ja hoivapalvelut Markku Liimatainen, Sosiaali- ja terveyskeskus,

Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus. Sari Tanninen, Hoito- ja hoivapalvelut Markku Liimatainen, Sosiaali- ja terveyskeskus, Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Kokoustiedot Aika 30.09.2013 maanantai klo 18:00-21:15 Paikka Kaupunginhallituksen huone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Laine, puheenjohtaja Veli Jalonen,

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 362/06.00/2013 228 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu historia Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 24.4.2013

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (31) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 16:05-19:00

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (31) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 16:05-19:00 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (31) Kokoustiedot Aika 13.09.2017 keskiviikko klo 16:05-19:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Laine, puheenjohtaja Niina Äikäs Marko

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 17:30-18:15

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 17:30-18:15 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Kokoustiedot Aika 06.03.2013 keskiviikko klo 17:30-18:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Laine, puheenjohtaja Satu-Maarit Hildén

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1138/02.05.00/2013 344 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen 1.1.2016 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 735/02.02.00/2015 303 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2018 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 303 2.11.2015 Asianro 735/02.02.00/2015 101 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.11.2015 303 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh Kaupunginhallitus 225 14.08.2017 Kaupunginhallitus 309 09.10.2017 Kaupunginhallitus 324 23.10.2017 Kaupunginhallitus 332 30.10.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Kh 14.08.2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 22.8.2018 Asianro 736/02.02.00/2018 129 Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Päätöshistoria Kaupunginhallitus 25.6.2018

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Pipsa Allén, varapuheenjohtaja Aarre Lehtonen Jonni Moislahti Vesa Parantainen

Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Pipsa Allén, varapuheenjohtaja Aarre Lehtonen Jonni Moislahti Vesa Parantainen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (21) Kokoustiedot Aika 09.10.2017 maanantai klo 16:30-16:55 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Pipsa Allén,

Lisätiedot

Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa

Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 145/01.02.00/2019 14 Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa 1.1.2019 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.1.2019 5 Henkilöstöpäällikkö

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1138/02.05.00/2013 402 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen 1.1.2017 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä Sosiaali- ja terveyslautakunta 90 15.10.2009 Kaupunginhallitus 437 09.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 100 19.11.2009 Terveyskeskuksen sivutoimipisteiden sulkeminen 5568/14/149/2009 SOTER 90 Käynnit

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 330 31.10.2016 Asianro 795/02.02.00/2016 108 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2018-2019 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 330 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 11 / 2012 Sivu

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 11 / 2012 Sivu Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 11 / 2012 Sivu 1 Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta 03.10.2012 Kokoustiedot Aika 03.10.2012 Keskiviikko 3.10.2012 klo 18.00-22.30 Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8769/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8769/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 52 Asianro 8769/02.02.00/2016 Talousarviomuutokset vuonna 2017 perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueilla Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 5 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Asianro 805/00.00.01/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.1.2015 6: Kuntalain 19 :n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 368 30.10.2017 Asianro 850/02.02.00/2017 190 Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma 2019-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.10.2017 368 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Kokoustiedot Aika 29.10.2018 maanantai klo 16:30-16:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti,

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus 250 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 3250/02.02.00/2016 Kaupunginhallitus 28.11.2016 250 Valmistelija Talouspäällikkö Maija Elenius, puh. 040

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Teknisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2018 sekä investointiohjelma

Teknisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2018 sekä investointiohjelma Elinvoima- ja tekninen valiokunta 36 12.09.2017 Teknisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2018 sekä investointiohjelma 2018-2022 Elinvoima- ja tekninen valiokunta 12.09.2017 36 Kaupunginhallitus on

Lisätiedot

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne 21.9.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 est Est 2016 LTK 2017 (ilman esh) Myyntituotot 1 526 837 1 347 234 1 347 234 1 388 029

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (12) Perusturvalautakunta Aika , klo 16:05-19:00. Kunnantalon kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (12) Perusturvalautakunta Aika , klo 16:05-19:00. Kunnantalon kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 8/2015 1 (12) Aika 10.11.2015, klo 16:05-19:00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34 Pöytäkirjan tarkastus 35 Talousseuranta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 22.03.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 41 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Valtuutettu Anneli Kivijärven ym. valtuutettujen aloite koskien maksutonta raskauden ehkäisyä raisiolaisille

Valtuutettu Anneli Kivijärven ym. valtuutettujen aloite koskien maksutonta raskauden ehkäisyä raisiolaisille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 149 4.9.2017 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 147 19.9.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 174 10.10.2018 Kaupunginhallitus 377

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Asianro 152/ / Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn

Asianro 152/ / Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 152/00.04.00/2016 11 Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg, kaupunginjohtaja

Lisätiedot

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen 648/2016 99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin ja valtuuttaa kiinteistöjohtaja Kai Heinosen tekemään

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot