Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 916/02.02/ Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä : Tilaajan arvio Kaupunginhallitus on antanut tilaajan arvion lautakuntien talousarvioiden laatimista varten ja tarkistanut arviota Päätöksen mukaan vuoden 2014 talousarvio tulee laatia seuraavasti: V toteumaennuste Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta +2,0 % Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että kaikki lautakunnat tekevät talousarvion yhteydessä ehdotukset mm. toimintojen vähentämiseksi ja tehostamiseksi sekä henkilöstövoimavarojen optimoimiseksi ja tilojen käyttöasteen tehostamiseksi. Lisäksi lautakuntien edellytetään tässä vaiheessa valmistelevan strategiset tavoitteensa vanhan strategian pohjalle. Uudet strategiset tavoitteet lautakuntien osalta tulevat käsittelyyn, kun kaupunginvaltuusto on hyväksynyt uuden strategian kausille Kaupunginhallituksen päätöksen mukainen talousarvioraami on sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan osalta seuraava: - Ulkoiset menot (rahamenot) Ulkoiset tulot (rahatulot) Nettomenot Tilaajan arvio ja arvion tarkistus seuraavat oheismateriaaleina. Talousarvioehdotuksen rakenne Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus rakentuu seuraavasti: - Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen palvelukohtaiset tilaustaulut, jotka muodostavat lautakunnan varsinaisen talousarvioehdotuksen - Raision ja Ruskon tilaustaulut, jotka muodostavat Raision ja Ruskon sosiaalija terveyspalvelujen erilliset talousarvioehdotukset. Muiden ulkokuntien erilliset tilaustaulut ovat osa Raision talousarvioehdotusta - Lautakunnan sekä Raision (mukana muut ulkokunnat) ja Ruskon talousarvioesitysten yhteenvetotaulukot. Tilaustaulut sekä talousarvion yhteenvetotaulukot seuraavat oheismateriaaleina. Lisäksi oheismateriaalina seuraa talousarvioehdotusten vertailu vuoden 2012 tilinpäätökseen.

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Lautakunnan talousavioehdotus Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan toimintakulut ovat Vuoden 2012 tilinpäätökseen nähden kulut kasvoivat eli 9 prosenttia. Lautakunnan toimintatuotot ovat Toimintatuotot kasvavat vuoden 2012 tilinpäätökseen nähden Nettokuluiksi muodostuu Ulkoiset kulut ovat ja ne ylittävät talousarvion raamin Syyt raamin ylittymiseen ilmenevät jäljempänä palvelukohtaisten talousarvioehdotusten tarkastelun yhteydessä. Yleisesti voidaan todeta, että talousarvioehdotus on pyritty rakentamaan mahdollisimman realistiseksi niin, että lakisääteinen palvelutuotanto voidaan palvelutarpeen kasvu huomioiden turvata ilman lisämäärärahojen tarvetta. Toisaalta palvelutarpeen kasvun arvioinnissa on noudatettu tiukkaa linjaa, joten joidenkin suurtuotteiden, kuten etenkin tehostetun palveluasumisen, osalta uhka kulujen ylittymiseen ilmeinen. Raision talousarvioehdotus Raision sosiaali- ja terveystoimen toimintakulut vuoden 2014 talousarvioehdotuksen mukaan ovat Toimintatuotot ovat Nettokuluiksi muodostuu Vuoden tilinpäätökseen nähden kulut kasvavat (9 %). Tuottojen määrä nousee tilinpäätökseen nähden (6 %). Nettomääräisesti kulut kasvavat (10 %). Ruskon talousarvioehdotus Ruskon sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintakulut vuoden 2014 talousarvioehdotuksen mukaan ovat Toimintatuotot ovat , joten nettokuluiksi muodostuu Vuoden 2012 tilinpäätökseen nähden kulut kasvavat (10 %). Tuottojen määrä laskee tilinpäätökseen nähden (10 %). Nettomääräisesti kulut kasvavat (12 %). Palvelukohtaiset talousarvioehdotukset Yksityiskohtaiset perustelut palvelukohtaisille talousarvioesityksille ilmenevät tuottajan viesteistä tilaajalle. Tiivistetysti palvelukohtaisista talousarvioesityksistä voidaan todeta koko yhteistoiminta-aluetta koskien seuraavaa: Aikuispsykososiaaliset palvelut Aikuispsykososiaalisten palveluiden toimintakulut ovat , josta Raision kulut ovat ja Ruskon kulut Toimintatuotot ovat ja nettokulut Ulkoiset kulut ovat ja ylittävät palvelulle lasketun talousarvioraamin Ylittyminen aiheutuu asumispalveluiden ostosta.

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Vuoden 2012 tilinpäätökseen nähden kulut nousevat (17 %). Raision nousu on (17 %) ja Ruskon nousu (11 %). Aikuissosiaalityö Aikuissosiaalityön toimintakulut ovat , josta Raision kulut ovat ja Ruskon kulut Toimintatuotot ovat ja nettokulut Ulkoiset kulut ovat ja ylittävät palvelulle lasketun talousarvioraamin Syynä ylittymiseen ovat perustoimeentulotuen sekä työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvu. Vuoden 2012 tilinpäätöksestä kulut kasvavaat (11 %). Raision kulujen kasvu on (10 %) ja Ruskon kulujen kasvu (36 %). Erikoissairaanhoito Erikoissairaanhoidon kulut ovat , josta Raision osuus on ja Ruskon osuus Kulut ylittävät palvelulle lasketun talousarvioraamin Vuoden 2012 tilinpäätöksestä kulut kasvavat (10 %). Raision kulujen kasvu on (9 %) ja Ruskon kulujen kasvu (12 %). Hallintopalvelut Hallintopalveluiden toimintakulut ovat , toimintatuotot Tästä Ruskon maksuosuus on Kulut ylittävät palvelulle lasketun talousarvioraamin Ylittyminen aiheutuu seuraavien hankkeiden budjetoinnista hallintoon Kuntamaiseman ohjeiden mukaisesti: Yhdessä oikeaan aikaan, aikuiskaste 2 sekä hyvinvoiva lapsi ja nuori. Projektien kulut ovat yhteensä ja tuotot Hoito- ja hoivapalvelut Hoito- ja hoivapalveluiden toimintakulut ovat , josta Raision osuus on ja Ruskon osuus Toimintatuotot ovat ja nettokulut Vuoden 2012 tilinpäätökseen nähden kulut nousevat Raision nousu on Ruskon kulut nousevat Ulkoiset kulut ovat ja ne ylittävät palvelulle lasketun talousarvioraamin Pääasialliset syyt raamin ylittymiseen ovat tehostetun palveluasumisen ostot, jotka selittävät ylityksestä n , ja Hulvelan palvelutalon tilojen vuokrien siirtyminen konsernihallinnolta hoito- ja hoivapalveluiden maksettavaksi. Vuokrakulujen nousu vuoden 2013 talousarviosta on Hoito- ja hoivapalvelujen talousarvioehdotus sisältää terveyskeskussairaalan hoitopaikkojen vähentämisen 32:sta 25:een, jolla saavutetaan n :n säästö. Uhkana on erikoissairaanhoidon siirtoviivemaksujen kertyminen, jollei pitkäaikaispotilaille onnistuta järjestämään tehostetun palveluasumisen paikkaa nykyistä nopeammin. Lisäksi esitys sisältää SOL:n siivoussopimuksen purkamisen, jolla saavutetaan nettomääräisesti n :n säästö. Sopimuksen purkaminen edellyttää neljän laitoshuoltajan vakanssin perustamista.

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Kuntoutus Kuntoutuksen toimintakulut ovat , josta Raision kulut ovat ja Ruskon kulut Toimintatuotot ovat ja nettokulut Vuoden 2012 tilinpäätökseen nähden kulut nousevat (7 %). Perhepalvelut Perhepalveluiden toimintakulut ovat , josta Raision kulut ovat ja Ruskon kulut Toimintatuotot ovat ja nettokulut Vuoden 2012 tilinpäätöksestä kulut kasvat (5 %). Tästä Raision kasvu on (6 %) ja Ruskon kasvu (1 %). Suun terveydenhuolto Suun terveydenhuollon toimintakulut ovat , josta Raision kulut ovat ja Ruskon kulut Toimintatuotot ovat ja nettokulut ovat Vuoden 2012 tilinpäätöksestä kulut kasvavat (3 %). Tästä Raision kasvu on (2 %) ja Ruskon kasvu (10 %). Työterveyshuolto Työterveyshuollon toimintakulut ovat , toimintatuotot ja nettokulut Vuoden 2012 tilinpäätöksestä kulut ovat pienentyneet (2 %). Vammaispalvelut Vammaispalveluiden toimintakulut ovat , josta Raision kulut ovat ja Ruskon kulut Toimintatuotot ovat ja nettokulut Vuoden 2012 tilinpäätökseen nähden kulut kasvavat (17 %). Raision osalta kulujen kasvu on (9 %) ja Ruskon osalta (58 %). Vammaispalveluiden ulkoiset kulut ovat ja ne ylittävät palvelulle lasketun talousarvioraamin Syinä ylittymiseen ovat asumispalvelujen ostot sekä avustukset henkilökohtaisen avustajan palkkaukseen. Vastaanottopalvelut Vastaanottopalveluiden toimintakulut ovat , josta Raision kulut ovat ja Ruskon kulut Toimintatuotot ovat ja nettokulut ovat Vuoden 2012 tilinpäätökseen nähden vastaanottopalelujen kulut pienentyvät (7 %). Vähennys Raision osalta on (7 %) ja Ruskon osalta (6 %). Henkilöstölisäykset Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päätti kokouksessaan , että talousarvioon voidaan sisällyttää ne vakanssit, jotka vähentävät muita toimintakuluja vähintään vakanssiin varattavia henkilöstökuluja vastaavalla määrällä tai joihin on saatavissa vähintään vastaava määrä toimintatuottoja. Toimintakulujen säästymisestä ja toimintatuottojen kertymisestä tulee laatia lautakunnalle raportti.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5) Talousarvioehdotukseen sisältyy 7 uutta vakanssia. Henkilöstölisäysten kokonaiskulut ovat ja säästöt Lisäksi ehdotukseen sisältyy lähihoitaja Maunun tehostettuun palveluasumiseen, josta ei synny säästöä. Talousarvioesityksen sisältämät vakanssit ja perustelut vakanssien perustamiselle ilmenevät oheismateriaalilta. Strategiset tavoitteet Kuten kaupunginhallituksen päätöksestä ilmenee, lautakuntien edellytetään tässä vaiheessa valmistelevan strategiset tavoitteensa vanhan strategian pohjalle. Uudet strategiset tavoitteet lautakuntien osalta tulevat käsittelyyn, kun kaupunginvaltuusto on hyväksynyt uuden strategian kausille Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan strategiset tavoitteet seuraavat oheismateriaalina. Investointiesitykset Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan investointimenot ovat Oheismateriaali 11 Tilaajan arvio 12 Tilaajan arvion tarkistus 13 Tilaustaulut yhteistoiminta-alue 14 Tilaustaulut Raisio 15 Tilaustaulut Rusko 16 Talousarvioehdotusten yhteenveto 17 Talousarvioehdotusten vertailu vuoden 2012 tilinpäätökseen 18 Vakanssiesitysten perustelut 19 Strategiset tavoitteet 20 Investointiesitykset 21 Tuottajan viestit tilaajalle Päätösehdotus Vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajalautakunta päättää - hyväksyä lautakunnan (Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen) talousarvioehdotuksen vuodelle 2014 oheismateriaalin mukaisena ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tarjouksenaan sosiaali- ja terveyspalveluista, - hyväksyä Raision sosiaali- ja terveyspalvelujen talousarvioehdotuksen vuodelle 2014 oheismateriaalin mukaisena ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tarjouksenaan Raision sosiaali- ja terveyspalveluista, - hyväksyä Ruskon sosiaali- ja terveyspalvelujen talousarvioehdotuksen vuodelle 2014 oheismateriaalin mukaisena ja esittää sen kaupunginhalli-

6 Raision kaupunki Pöytäkirja 6 (6) tukselle ja kaupunginvaltuustolle tarjouksenaan Ruskon sosiaali- ja terveyspalveluista, - hyväksyä lautakunnan investointiehdotukset oheismateriaalin mukaisena ja esittää ne kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi sekä - hyväksyä lautakunnan strategiset tavoitteet oheismateriaalin mukaisena. Päätös Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päätti, että talousarvioehdotuksen yleisesittelyn jälkeen kokous keskeytetään neuvottelutaukoa varten. Neuvottelutauko alkoi kello ja kokousta jatkettiin kello Todettiin läsnäolijat. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Tiedoksi Kaupunginhallitus

7 Raision kaupunki Pöytäkirja 7 (7)

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 689/02.02.00/2014 164 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 Sosiaali ja terveyskeskuksen johtoryhmä: Tilaajan arvio Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 689/02.02.00/2014 155 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 157 21.9.2016 Asianro 792/02.02.00/2016 174 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Päätöshistoria

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 163 19.9.2018 Asianro 894/02.02.00/2018 196 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus Päätöshistoria

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 891/02.02.00/2019 161 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion käsittelyt lautakunnissa

Vuoden 2017 talousarvion käsittelyt lautakunnissa Vuoden 2017 talousarvion käsittelyt lautakunnissa Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (12) Kaupunginhallitus Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 157 21.9.2016 Asianro 792/02.02.00/2016 174 Sosiaali-

Lisätiedot

Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus. Sari Tanninen, Hoito- ja hoivapalvelut Markku Liimatainen, Sosiaali- ja terveyskeskus,

Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus. Sari Tanninen, Hoito- ja hoivapalvelut Markku Liimatainen, Sosiaali- ja terveyskeskus, Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Kokoustiedot Aika 30.09.2013 maanantai klo 18:00-21:15 Paikka Kaupunginhallituksen huone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Laine, puheenjohtaja Veli Jalonen,

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvion käsittelyt lautakunnissa

Vuoden 2018 talousarvion käsittelyt lautakunnissa Vuoden 2018 talousarvion käsittelyt lautakunnissa Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (10) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 03.10.2017 Kaupunginhallitus Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Tilaajan arvion tarkistus

Tilaajan arvion tarkistus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 341 Tilaajan arvion tarkistus Asianro 709/02.02.00/2013 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kaupunginhallitus päätti 17.6.2013 259, että tilaajan

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 17:30-18:15

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 17:30-18:15 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Kokoustiedot Aika 06.03.2013 keskiviikko klo 17:30-18:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Laine, puheenjohtaja Satu-Maarit Hildén

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1138/02.05.00/2013 402 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen 1.1.2017 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 22.8.2018 Asianro 736/02.02.00/2018 129 Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Päätöshistoria Kaupunginhallitus 25.6.2018

Lisätiedot

Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain

Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 12.9.2016 1 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit Palvelujen ostot -12 300-12 300-387 3,1 11 913 Vuokrakulut -5 000-5 000-3 180 63,6 1 820 Muut toimintakulut -1 000-1 000 1 000 yhteensä -18 300-18 300-3 567 19,5

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8769/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8769/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 52 Asianro 8769/02.02.00/2016 Talousarviomuutokset vuonna 2017 perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueilla Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa

Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 145/01.02.00/2019 14 Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa 1.1.2019 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.1.2019 5 Henkilöstöpäällikkö

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 4/2019 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUS- ARVIO- MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA huhtikuu, 2019 TOT-% POIKKEAMA Myyntituotot 264 000 264

Lisätiedot

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUSARVIO MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA elokuu, 2019 TOT% POIKKEAMA Myyntituotot 26 000 26 000 26 000 yhteensä 26 000 26 000 26 000 Henkilöstökulut

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

KOKO KAUPUNKI 12. KÄYTTÖTALOUS PALVELUALUEITTAIN TA 2015 TA 2015 TA 2015 TA Keskusvirasto yhteensä 1000 TP 2013 TA 2014 TA 2015 Muutos TA

KOKO KAUPUNKI 12. KÄYTTÖTALOUS PALVELUALUEITTAIN TA 2015 TA 2015 TA 2015 TA Keskusvirasto yhteensä 1000 TP 2013 TA 2014 TA 2015 Muutos TA 51 12. KÄYTTÖTALOUS PALVELUALUEITTAIN KOKO KAUPUNKI Keskusvirasto yhteensä 1000 TP 2013 TA 2014 Muutos TA 2014 - Toimintatulot 3226 3659 4553 24,4 % 41,1 % Toimintamenot 13271 14777 17452 18,1 % 31,5 %

Lisätiedot

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Toimintatuotot 18 061 797 18 489 000 17 599 200 17 049 200 17 049 200 Myyntituotot 5 896 589 6 763 900 6 379 100 6

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos Keskusvaalilautakunta TOIMINTATUOTOT 35 540 18 790 20 600 21 000 21 400 TOIMINTAKULUT -27 922-12 171-19 400-19 400-20 600-21 000-21 400 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 7 618 6 620-19 400 0-19 400 0 0 0 VUOSIKATE 7

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 31 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Asianro 305/02.06.01/2019 Hallintopäällikkö Anne Rantala 25.2.2019: Teknisen lautakunnan vuoden 2018 tilinpäätös on oheismateriaalina.

Lisätiedot

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09) Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 07.02.2017 Sosiaali- ja terveystoimen käyttötalouden toteuma 2016 43/02.06.01/2017 SOTE 07.02.2017 14 Lisätiedot: talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)5056260

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (31) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 16:05-19:00

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (31) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 16:05-19:00 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (31) Kokoustiedot Aika 13.09.2017 keskiviikko klo 16:05-19:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Laine, puheenjohtaja Niina Äikäs Marko

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Asianro 152/ / Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn

Asianro 152/ / Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 152/00.04.00/2016 11 Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg, kaupunginjohtaja

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Hulvelan tehostetun palveluasumisen vuokrien korotus

Hulvelan tehostetun palveluasumisen vuokrien korotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1054/02.05.00/2013 11 Hulvelan tehostetun palveluasumisen vuokrien korotus Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 11.12.2013 242 Tiivistelmä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Talousarvio 2017, sosiaali- ja terveyslautakunta

Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Talousarvio 2017, sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta 104 24.08.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 120 14.09.2016 Talousarvio 2017, sosiaali- ja terveyslautakunta 1165/02.02.00.01/2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.08.2016

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 520 671 541 81 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -902-745 -952 128 Kulut -468 873-499 688-514 775

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 17 Asianro 1343/02.02.00/2017 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvio 2017 / kehittämisrahan hakeminen kaupunginhallitukselta Vuoden talousarvion

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

9. KÄYTTÖTALOUS PALVELUALUEITTAIN

9. KÄYTTÖTALOUS PALVELUALUEITTAIN 55 9. KÄYTTÖTALOUS PALVELUALUEITTAIN KOKO KAUPUNKI Keskusvirasto yhteensä Toimintatulot 3539 4373 3957-9,5% 11,8 % Toimintamenot 13385 17888 17623-1,5% 31,7 % Toimintakate -9846-13515 -13666 1,1 % 38,8

Lisätiedot

Toimintakulut 2011/ Toimintatuotot 2011/

Toimintakulut 2011/ Toimintatuotot 2011/ Osavuosikatsaus tammi-marraskuu 211 Mb 211 Ennuste Liikevaihto 79 224 752 73 135 176 92,3 8 862 68 72 719 384 89,9 1, 43 321 768 39 264 98 9,6 1, Liikeylijäämä / -alijäämä 1 597 226 ####### Sisäiset kulut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 362/06.00/2013 228 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu historia Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 24.4.2013

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Kokouskutsu Nro 9 / 2013 Sivu

Mikkelin kaupunki Kokouskutsu Nro 9 / 2013 Sivu Mikkelin kaupunki Kokouskutsu Nro 9 / 2013 Sivu 1 02.10.2013 Kokoustiedot Aika 02.10.2013 Keskiviikko klo 14.00 Paikka Mikkelin pelastuslaitoksen auditorio, Jääkärinkatu 16, 50100 Mikkeli Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Uuden senioritalon tarve Raisiossa - Hulvelan pääte

Uuden senioritalon tarve Raisiossa - Hulvelan pääte Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 476/10.03.02/2015 143 Uuden senioritalon tarve Raisiossa - Hulvelan pääte Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg ja hoito- ja hoivapalveluiden tulosyksikön

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Perusturvan toimialan esitys vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Perusturvan toimialan esitys vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Perusturvalautakunta 78 03.10.2012 Perusturvan toimialan esitys vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaksi 320/02.02.01/2012 PELA 78 Kaupunginhallitus on pyytänyt kaupungin toimialojen

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (1) 357 Asianro 5469/02.02.02/2015 Talousarviomuutokset vuodelle 2015 Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu Talousarviomuutoksia vuodelle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 956/00.04.01/2016 404 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille 2017-2018 Päätöshistoria Sosiaali-

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhteistoiminta-alueverkoston XII tapaaminen 21.10.2010 Toimitusjohtaja Leila Pekkanen Kuntayhtymän toiminta-alue Toiminta-alueen väestö n.40.100 Iisalmi 22.223 Kiuruvesi 9.403

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 26.10.2016 74 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Pitkäntahtäimen sopeuttamisehdotukset Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Pitkäntahtäimen sopeuttamisehdotukset Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Pitkäntahtäimen sopeuttamisehdotukset Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Pitkäntähtäimen säästöehdotukset - 10% asiakkaista käyttää 80% kaikista kustannuksista. 5% asiakkaista

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (39) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:50

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (39) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:50 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (39) Kokoustiedot Aika 04.10.2016 tiistai klo 18:00-19:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Heikki Laine, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vastaus Vasemmistoliiton edustajan Torbjörn Edvardsenin kirjalliseen kysymykseen intervallihoidosta

Vastaus Vasemmistoliiton edustajan Torbjörn Edvardsenin kirjalliseen kysymykseen intervallihoidosta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 159 21.9.2016 Asianro 713/00.02.02/2015 170 Vastaus Vasemmistoliiton edustajan Torbjörn Edvardsenin kirjalliseen kysymykseen

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN VUODEN 2011 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN VUODEN 2011 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 94 23.09.2010 Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 101 29.09.2010 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN VUODEN 2011 TALOUSARVIO JA VUOSIEN 2012-2013 TALOUSSUUNNITELMA Hyte 94 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 153 12.11.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 64 15.5.2019 Asianro 1141/10.03.02.00/2018 198 Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimiala Hallintopalvelut

Sosiaali- ja terveystoimiala Hallintopalvelut Hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Liisa Niiranen / / 63510000 HALLINTO Tuotot 5 357 8 977 0 25 000 0,0 278,5 Toimintakulut -920 337-875 474-908 323-1 109 773 122,2 126,8 Netto -914 980-866 497-908 323-1

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 735/02.02.00/2015 303 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2018 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5 Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden

Lisätiedot

Kuntatekniikan palvelut haltuun järkevällä tuotteistamisella

Kuntatekniikan palvelut haltuun järkevällä tuotteistamisella Kuntatekniikan palvelut haltuun järkevällä tuotteistamisella Kuntatekniikan päivät Ville Niukko p. 050 525 5645 ville.niukko@kuntamaisema.fi Nopea näköala parempaan palvelukokonaisuuteen Maisema-mallin

Lisätiedot

Perusturvan ja terveydenhuollon lautakunnan seminaari

Perusturvan ja terveydenhuollon lautakunnan seminaari Perusturvan ja terveydenhuollon lautakunnan seminaari 22.8.2017 1 Perusturva / kate 2018 TP 2016 TA+TAMU 2017 Ennuste 1-8/2017 TA/enn Raami 2018 + 1 % Esitys 2018 Raami/Esitys M M M M M M M Vanhus- ja

Lisätiedot

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Kokoustiedot Aika 29.10.2018 maanantai klo 16:30-16:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti,

Lisätiedot

Ruskon palveluasumisyksiköiden asukkaiden aterioista perittävän omavastuuosuuden yhtenäistäminen

Ruskon palveluasumisyksiköiden asukkaiden aterioista perittävän omavastuuosuuden yhtenäistäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 11 23.1.2013 Asianro 137/02.05.00/2013 90 Ruskon palveluasumisyksiköiden asukkaiden aterioista perittävän omavastuuosuuden yhtenäistäminen

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2015 Muut (17 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (27 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :13:25

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :13:25 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 14.10.2019 13:13:25 Muut suoritt. myyntituotot Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot

Lisätiedot