V u o s i k e r t o m u s

Samankaltaiset tiedostot
Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma. ValtIT:n tilaisuus

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana

Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen

Valtiokonttorin Hallinnon ohjauksen järjestämien palvelujen siirto yliopistoille niiden irtaantuessa budjettitalouden piiristä

Henkilöstö- ja taloushallinnon prosessien uudistaminen

Kirjanpitoaineiston säilytysajat

Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan?

YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ

VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖSOHJE

Valtiontalouden suunnittelun ja talousohjauksen suuntaviivat - Valtion taloushallinnon strategia 2020

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE

VALTION TALOUSHALLINNON PROSESSIEN KEHITTÄMINEN

Pyyntö OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE

Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (5) Dnro VK/1059/00.01/2015

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (5) VK/999/ /2016

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (6) VK/1134/ /2017

Vuoden 2003 tilinpäätösohje. Tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut. JulkIT Anna-Maija Karjalainen

Miten virasto ottaa käyttöön Kiekutietojärjestelmän

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle LIITE 5 s. 1 (6)

Tilinpäätöksen parhaat käytännöt -sisäministeriö

KIEKU ja valtionhallinnon kokonaisuus - KIEKU-info Helena Tarkka, budjettineuvos, valtiovarainministeriö

Kieku-hankkeen loppusuora häämöttää miltä näyttää tuottavuuskehitys

Viitta talous- ja henkilöstöhallinnon itsearviointityökalu. Esittelymateriaali

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE

Analyysiä vuoden 2012 tilinpäätöksestä sekä uudistettu tilijaottelu ja tilijaotteluprosessi HAUS

Dnro 344/03/2004

Kieku-tietojärjestelmässä käytettävät liikekirjanpidon tilien lisäjaottelut

Tavoitteena toimiva ja tehokas työpaikka. Valtiokonttorin palveluja valtion työpaikoille

Keskuskirjanpito uudistuu Kieku-foorumi

Uudenmaan TAHE-palvelukeskuksen liiketoiminta- ja toteutussuunnitelma

Netra-palvelun kehittämisen esiselvitys -asettamisasiakirja

Tietoturvapolitiikka

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit

Valtion raportoinnin ajankohtaiskatsaus

Valtionhallinnon tukipalvelut

Kieku-hanke

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti

Tuottavuuskehityksen tilanne. Mikko Kangaspunta Kieku-käyttäjäfoorumi

Taloushallinnon ja palkanlaskennan tehtävien ja vastuiden jako palvelukeskuksen sekä kirjanpitoyksiköiden ja rahastojen välillä

Liite 3 TAHE-palvelukeskuksen osaprojektien yhteenvedot ja ylätason aikataulut. Teemu Seppälä

Talous- ja henkilöstöhallinnon prosessikartta. Päivitetty:

Palvelukeskusten perustaminen Talous- ja henkilöstöhallinto

Sisäasiainministeriön toimenpiteet taloushallinnon yhtenäistämiseksi. Kati Korpi

1(6) Dnro 122/03/2005. Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYSAJAT

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) hyödyt valtiokonsernille. Valtio Expo Anna-Maija Karjalainen

Kieku-tietojärjestelmähanke Infotilaisuus palvelukeskusten henkilöstölle

Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja

Siirtyminen käyttöönotosta tuotantoon

VALTION RAPORTOINNIN SUUNTAVIIVOJA Tiedolla johtaminen ja valtion raportointijärjestelmät. Olli Ahonen, palvelupäällikkö Valtiokonttori

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 185/53/

Taloushallinnon kevätseminaari

Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat. Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020

Sisäasianministeriön toimenpiteet henkilöstöhallinnon yhtenäistämiseksi

TIETOHALLINTOLAKI (LUONNOS) Korkeakoulujen IT-päivät Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/ LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten yhdistäminen

Kiekun pienkehittäminen. Juha Koljonen, Helena Lappalainen Kieku-käyttäjäpäivät

Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN

Raportoinnin hyödyntäminen ja tiedon tuottamisen tulevaisuus Kimmo Järvinen

MITEN VALMISTAUTUA KIEKUN KÄYTTÖÖNOTTOON? Seija Friman kehittämispäällikkö, Valtiokonttori

Tulosohjauksen ajankohtaiskatsaus

Kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien taloustiedot. Pasi Leppänen

Miten Kieku tukee tiedolla johtamista? Affecton julkishallinnon foorum Seija Friman Hanketoimiston päällikkö, Kieku-hanke

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto

Viitta talous- ja henkilöstöhallinnon itsearviointityökalu

Nordea First Card -sovelluksen käyttöönotto

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto

Valtorin kustannuslaskennan malli. Marjukka Posio ja Hanna Kuikka

TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16. Oikeusministeriön ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila

Kieku-info: Konserniraportoinnin suunnitelmat

VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 9

Ulkoinen laskenta Kieku-tietojärjestelmässä. OPM:n hallinnonalan Kieku-tilaisuus

Ajankohtaista Virtu-palvelussa

Tiedolla johtaminen. Kieku-käyttäjäfoorumi, toukokuu Olli Ahonen Valtiokonttori

SADe-ohjelman terveiset

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

Ajankohtaisia asioita Valtiokonttorin Hallinnon ohjauksesta. Maileena Tervaportti Valtiokonttori, Hallinnon ohjaus

Elintarvikeketjun valvonnan auditointijärjestelmän vuosiraportti vuodelta Evira/1170/0411/2011

Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä?

Poimintoja valtion vuoden 2014 tilinpäätöksestä

Virastojen tuottavuuskehitys ja tuottavuuskyselyn tulokset

VES-/TES-asiakirjojen tunnistetietojen merkitseminen ja asiakirjojen julkaiseminen

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen

Merkittävä merkillinen kysymys. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV

Maakuntien talous ja henkilöstöpalvelut

Tunnustelukysymykset maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisestä Kuopion kaupungille, Siilinjärven kunnalle ja Pohjois- Savon

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

Finland first valtionhankinnat digitaalisesti

Transkriptio:

V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 6 01 2006

Sisällysluettelo Pääkirjoitus 5 Henkilöstöhallinnon vuosi 2006 6 Keskuskirjanpidon vuosi 2006 8 Ohjauksen tuen vuosi 2006 10 Taloushallinnon vuosi 2006 12 Palvelujen kehityksen vuosi 2006 14 Tietohallinnon vuosi 2006 16 Kieku-ohjelma 18 Vuosi 2006 Menot lajeittain (1000 ) Vuosi 2005 Vuosi 2006 Henkilöstökulut 3 262 3 520 Käyttöomaisuus 333 943 Aineet ja tarvikkeet 13 16 Palvelujen ostot 1 912 2 304 Muut kulut 64 100 Menot yhteensä 5 584 6 883 Toteutuneet henkilötyövuodet Vuosi 2005 Vuosi 2006 Keskuskirjanpito 5,9 6,9 Henkilöstöhallinto 9,4 9,4 Ohjauksen tuki 10,8 10,5 Taloushallinto 9,9 8,4 Palvelujen kehitys 20,5 23,1 Tietohallinto 6,5 8,0 Johto ja yhteiset 1,0 1,9 Yhteensä 64,1 68,1 Tunnuslukuja Vuosi 2005 Vuosi 2006 Asiakastyytyväisyys, Hallinnon ohjaus 8,1 7,92 Talous- ja henkilöstöhallinnon messujen kävijämäärä 620 700 Netra-palvelun sivuavaukset / vrk 1280 2780 Laskentatoimen uutiskirjeen asiakasmäärä 720 750 Matkahallinnan käyttäjävirastot (%) 22 44 Rondon käyttäjävirastot (%) 90 95 Verkkopalkan käyttäjävirastot (kpl) 5 41 Myönnetyt paperittoman kirjanpidon luvat 114 161 Julkaisija Valtiokonttori Hallinnon ohjaus -toimiala PL 18 00054 VALTIOKONTTORI Toimitustyö: Raimo Kylmänen Graafinen suunnittelu ja taitto: Viestintä Oy Viisikko Kirjapaino: Savion Kirjapaino Oy

V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 6 0

> 2006 Pääkirjoitus

V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 6 0 Hyvä lukija Kädessäsi on Valtiokonttorin Hallinnon ohjaus -toimialan vuosikertomus vuodelta 2006. Vuosikertomuksessa on kuvattu Hallinnon ohjaus -toimialan vuoden 2006 toimintaa valtiotasoisen tietotuotannon ja virastojen toimintaprosessien kehittämisessä. Samalla vuosikertomus antaa hyvän ja konkreettisen yleiskuvan toimialamme eri sektoreiden rooleista ja tehtävistä. Se vaatii myös resurssointia ja hallinnon parhaiden osaajien kiinnittämistä yhteisiin kehityshankkeisiin. Kyseessä on pakollinen investointi tulevaisuuden hallintoon. Palvelukeskusverkosto tuottavuuden tukijalkana Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon merkittäviä tapahtumia olivat neljän palvelukeskuksen toiminnan käynnistyminen useilla eri paikkakunnilla. Tärkeä oli myös valtioneuvoston linjaus viiden palvelukeskuksen muodostamasta palvelukeskusverkostosta ja siitä, että ministeriöt ohjaavat oman hallinnonalansa virastot käyttämään näiden palvelukeskusten palveluja. Näistä lähtökohdista jatkamme toimintaamme asetettujen tavoitteiden ja parempien palveluiden saavuttamiseksi. Haluamme avointa vuorovaikutusta virastoasiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme kanssa. Arvostamme yhteydenottojanne toimintamme edelleen kehittämiseksi. Vuoden aikana tehtiinkin uusia päätöksiä muun muassa viidennen palvelukeskuksen perustamisesta opetusministeriön hallinnonalalle ja useita asiakkuuspäätöksiä jo olemassa oleviin palvelukeskuksiin. Yksi tuottavuuden parantamisen tukijalka on tällä tavoin luotu. Mikko Kangaspunta Toimialajohtaja Valtiokonttori/Hallinnon ohjaus puh. (09) 7725 277 Investointi tulevaisuuden hallintoon Seuraavat kehitysaskeleet liittyvät virastojen ja palvelukeskusten toimintatapojen voimakkaaseen yhtenäistämiseen, toimintojen sähköistämiseen sekä useiden palvelua ja tuottavuutta parantavien tietojärjestelmäratkaisujen toteutukseen ja käyttöönottoon. Tämä vaatii kaikilta hallinnon edustajilta konsernimaisen toimintamallin hyväksymistä, samoin kuin selkeää tahtoa toiminnan jatkuvaan kehittämiseen ja valmiutta muutokseen. Työ kestää useita vuosia ja vaatii sitkeyttä.

> 2006 Henkilöstöhallinnon vuosi Henkilöstöhallinto-toimintayksikkö otti vuonna 2006 käyttöön Tahti-järjestelmän valtionhallinnon henkilöstötietojen tuottamiseen, raportointiin ja simulointiin. Lisäksi Henkilöstöhallinto uudisti Kieku-ohjelman osana valtionhallinnon henkilöstöhallinnon tavoitetilaprosessit.

V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 6 0 Tahti tuotantoon Työnantajan henkilöstötietojärjestelmä Tahti saatiin tuotantokuntoon keväällä 2006. Virastoista kerättiin vielä 40. kerran henkilöstötiedot valtion henkilöstörekisteriin (VHR) marraskuun 2005 tilanteesta ja vuositason rekisteriin (VHR-V). Sen jälkeen alettiin siirtyä tuottamaan ajantasaista kuukausitason tietoa uudella Tahtijärjestelmällä. Tahtin käyttöönotot jatkuivat virastoissa koko vuoden. Tahti henkilöstötietojärjestelmän toteutusta jatkettiin raportointi- ja simulointiosuuksilla, jotta Tahti pystyy palvelemaan keskustasoa, hallinnonaloja ja virastoja johdon raportoinnissa, HRM-tietojen raportoinnissa, neuvottelutoiminnan korotusmallien simuloinnissa ja kustannuslaskennassa sekä budjetoinnin kustannuslaskennassa. Käyttöönottoa ja raportointia koulutettiin hallinnonalojen henkilöstölle laajamittaisesti. Heli nykyaikaistaa valtion rekrytoinnin Valtionhallinnon henkilöstön hankinnan ja työnhaun järjestelmäpalvelu Heli toteutettiin ja järjestelmää markkinoitiin virastoille vuonna 2006. Ensimmäiset käyttöönotot olivat syksyllä 2006. Järjestelmäpalvelua kehitettiin entistä asiakasystävällisemmäksi ensimmäisten käyttöönottokokemusten perusteella. Henkilöstöhallinto-toimintayksikkö huolehtii asioista, jotka koskevat: > valtion työnantajan henkilöstötietojärjestelmän Tahtin ylläpitoa, tietojen keruuta ja kehittämistä > muita valtiovarainministeriön määräämiä Tahtiin liittyviä tehtäviä > tekstipankkia > valtion palkka- ja henkilöstöhallintoa ja sen tietojen yhtenäisyyttä > valtion henkilöstöhallinnon toimintamallin ja prosessien kehittämistä. Henkilöstöhallinto-toimintayksikön päällikkö: Anne-Maj Salmi puh. (09) 7725 8709

> 2006 Keskuskirjanpidon vuosi Hallinnon ohjaus -toimialan Keskuskirjanpito-toimintayksikön laatiman valtion tilinpäätöksen taustalla olivat tilivirastojen uudistetut tilinpäätökset. Sähköistä raportointia lisättiin. Valtion tiliorganisaatiossa tapahtui paljon muutoksia.

V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 6 0 Toinen uusimuotoinen valtion tilinpäätös Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi vuodelta 2005 allekirjoitettiin 24.4.2006. Vaikka valtion tilinpäätös uudistui jo vuoden 2004 tilinpäätöksessä, niin tilivirastot tekivät ensimmäistä kertaa tilivelvollisuusuudistuksen mukaisen tilinpäätöksen vuodelta 2005. Keskuskirjanpito-toimintayksikkö laati tilivirastojen tietojen pohjalta valtion tilinpäätöksen. Tietoja valtiontaloudesta Tilivirastojen ja talousarvion ulkopuolella olevien valtion rahastojen keskuskirjanpitoon toimittamat tilitiedot siirrettiin kuukausittain kaikkien saataville Netran taloustietoihin. Netrassa keskuskirjanpitotietoja voi tarkastella joko valmisraporteilta tai tietoja voi hakea itse monien eri hakukriteerien avulla. Keskuskirjanpitotietojen pohjalta laadittiin kuukausittain myös valtiontalouden kuukausitiedote. Tiedote sisältää valtion talousarvion toteutumalaskelman, erittelyn veroista, valtion tuotto- ja kululaskelman, valtion taseen ja valtiontalouden rahavirtalaskelman. Suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi julkaistavan tiedotteen tietoja seurataan paitsi kotimaassa myös Suomen ulkopuolella. KKP-Rondo helpotti paperinpyöritystä Tili-ilmoitusten ja täsmäytyslaskelmien käsittely tehostui tuntuvasti, kun niitä ryhdyttiin käsittelemään sähköisesti KKP-Rondossa. Paperisia raportteja tili-ilmoituksista ja täsmäytyslaskelmista ei lähetetä enää tilivirastojen ja keskuskirjanpidon välillä, eikä raportteja arkistoida kahdessa paikassa. Vuonna 2007 KKP-Rondoa hyödynnetään myös valtuusseurantailmoitusten hyväksynnässä ja arkistoinnissa ja sen kautta lähetetään tilivirastoille vuosittainen ilmoitus Valtiokonttorin kirjaamista katteista ja tyhjennyksistä. Tilivirastojen määrä väheni Valtion tiliorganisaation suurin muutos vuonna 2006 oli sisäasiainministeriön hallinnonalan 16 tiliviraston yhdistäminen. Lisäksi Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos ja Kasvintuotannon tarkastuskeskus lakkasivat toimimasta tilivirastoina. Toisaalta tilivirastoina aloittivat Ilmailuhallinto, Elintarviketurvallisuusvirasto ja Rautatievirasto. Tilivirastoja oli vuoden 2006 lopussa 101 kpl. Heti vuoden 2007 alussa myllerrykset tiliorganisaatiossa jatkuivat, kun mm. 15 työvoima- ja elinkeinokeskusta yhdistettiin yhdeksi tilivirastoksi. Vuoden 2007 alussa tilivirastoja oli 87 kpl. Keskuskirjanpito-toimintayksikkö huolehtii asioista, jotka koskevat: > valtion talousarvion tilijaottelun oikeellisuutta, valmistamista ja tulkintaa > valtion keskuskirjanpidon hoitoa > valtion kirjanpidon yhtenäisyyden valvontaa > valtion tilinpäätöksen laatimista > valtion tilinpäätöskertomuksessa tarvittavien analyysien tuottamista > valtiontalouden rahoituslaskelmia ja muuta taloustietojen raportointia sisältäen Netran taloustietojen päivityksen. Toimintayksikön päällikkö: Maileena Tervaportti-Asikainen 18.12.2006 saakka Outi Vänttinen 18.12.2006 30.4.2007 puh. (09) 7725 409

> 2006 Ohjauksen tuen vuosi Ohjauksen tuki -toimintayksikkö panosti vuoden 2006 aikana Netran tulosraportoinnin käyttöönottoon yhteistyössä ministeriöiden kanssa. Samalla Netra-palvelusivusto uusittiin entistä selkeämmäksi. Toimialan voimakkaan kasvun myötä huomio kiinnitettiin sisäisessä kehittämisessä työhyvinvointiin.

V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 6 11 Tulosraportointi Netrassa käynnistyi Netran osaksi rakennetun valtion tulostietojen hallintajärjestelmän toimitus hyväksyttiin tammikuun lopussa, minkä jälkeen pilotoitiin järjestelmää, valmisteltiin käyttöönottoja ja tuettiin hallinnonaloja käyttöönotoissa. Tulostietonsa avoimeen verkkoon tarkasteltavaksi ovat julkaisseet Patentti- ja rekisterihallitus, Valtiokonttori ja Energiamarkkinavirasto. Tulosraportoinnin käyttöönotto ohjeistettiin kesällä annetulla tietojen julkaisumääräyksellä, minkä lisäksi käyttöönottoja tuettiin laajalla projektoinnin tukimateriaalilla, kehittämiskokouksilla ministeriöiden kanssa sekä tietoiskuilla valtion yhteisissä tapahtumissa, hallinnonalatilaisuuksissa ja ulkoisten kumppanien seminaareissa. Hallinnonalojen tulosohjauksen kehittämistä tuettiin Tulosraportoinnin käyttöönotto on useilla hallinnonaloilla yhdistetty niiden omiin tulosohjauksen kehittämistoimenpiteisiin, joihin osallistuttiin aktiivisesti muun muassa mittarirakenteiden kehittämisen ja tulosohjausprosessin sähköistämisen osalta. Lisäksi vuoden aikana järjestettiin yhdessä valtiovarainministeriön kanssa kolme tulosohjauksen kysymyksiä käsittelevää tuloksellisuusseminaaria ministeriöiden, virastojen ja laitosten johdolle ja keskeisille toimintaa ohjaaville asiantuntijoille. Toimintakertomus on virastojen keskeisin tuloksellisuuden raportoinnin asiakirja. Sen laatimisohje uudistettiin ja selkiytettiin. Lisäksi toimintakertomuksen laatimista opastettiin HAUS kehittämiskeskus Oy:n järjestämissä koulutustilaisuuksissa. Sivusto uudistui, käyttö kasvoi Vuonna 2006 valmisteltiin myös Netran siirtyminen seuraavaan teknologiasukupolveen ja sivuston sisällöllinen uudistus raportointitietojen paremman löydettävyyden ja paremman käyttäjäystävällisyyden aikaansaamiseksi. Uusittu sivusto www.netra.fi julkaistiin vuoden 2007 tammikuussa. Netran käyttö on kasvanut tasaisesti vuodesta 2005 vuoteen 2006. Sivujen päivittäinen avausmäärä kasvoi 1280:sta 2780:een. Huomio työhyvinvointiin Merkittävimpänä sisäisenä kehittämisalueena käynnistettiin toimialan työhyvinvointihanke Unikko. Lähtökohtina hankkeelle olivat toimialan henkilömäärän kaksinkertaistuminen muutaman vuoden aikana ja tehtäväkentän voimakas muuttuminen. Unikolla pyritään avoimeen vuorovaikutukseen, hyvään työnhallintaan sekä saamaan työhyvinvointi osaksi työyhteisön arkea. Hankkeen menetelmiä ovat johtoryhmätyön kehittäminen, yksilö- ja ryhmävalmennus sekä koko henkilöstön työhyvinvointipäivät. Ohjauksen tuki -toimintayksikkö huolehtii asioista, jotka koskevat: > valtiotasoisen raportoinnin ja ohjauksen sekä niihin tarvittavien menetelmien ja järjestelmien kehittämistä ja tukemista > toimialatasoista viestintää, viestinnän kehittämistä ja koordinointia > valtionhallinnon Netra-internetraportointipalvelua > toimialan sisäisten toimintatapojen ja laadun kehittämistä ja ohjaamista > toimialan henkilöstöpalveluja sekä > toimialan talous- ja yleishallintopalveluja. Toimintayksikön päällikkö: Risto Hakoila puh. (09) 7725 468

> 2006 Taloushallinnon vuosi Taloushallinto-toimintayksikkö osallistui vuoden 2006 aikana valtion taloushallinnon palvelukyvyn ja tuottavuuden parantamistyön tukemiseen antamalla oman asiantuntijapanoksensa Kieku-ohjelman projekteihin. Lisäksi tuettiin ja neuvottiin tilivirastoja niiden laatiessa ensimmäistä kertaa uusimuotoista tilinpäätöstä.

V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 6 13 Tuottavuutta prosesseja kehittämällä Taloushallinto-toimintayksikön panos valtion talous- ja henkilöstöhallinnon kehittämisohjelma Kiekussa painottui taloushallinnon prosessien yksinkertaistamiseen ja yhtenäistämiseen. Toimintayksikkö oli Kieku-kehittämisohjelman kautta mukana tukemassa yhtenäisen palvelukeskusverkoston kehittämistä. Toimintayksikkö tuki sisäasiainministeriön hallinnonalan tilivirastorakenteen merkittävää muutostyötä. Toimintayksikkö osallistui myös muiden tilivirastomuutosten suunnitteluun ja valmisteluun. Toimintayksikkö aloitti vuonna 2006 työn yhtenäisen taloustiedon seurantakohderakenteen ja sisäisen laskennan mallin kehittämiseksi. Toimintayksikkö oli myös mukana tuottavuusesteiden tunnistamisessa ja ratkaisemisessa osallistumalla yhteisrahoitteisuutta, kokonaiskustannusmallia ja talousarviolainsäädännön kokonaisuudistusta käsitteleviin valtiovarainministeriön työryhmiin. Lisäksi osallistuttiin hyvää kirjanpitotapaa tarkastelevaan projektiin. Kirjanpidon käsikirjan uudistus alkoi Taloushallinto-toimintayksikkö julkaisi vuoden 2006 aikana useita päivityksiä Kirjanpidon käsikirjaan. Samalla aloitettiin käsikirjan uudistaminen. Uudistuksen tavoitteena on selkeämpi esitystapa ja helpompi päivitettävyys. Uusimuotoiseen Kirjanpidon käsikirjaan siirrytään vuonna 2007. tarpeellisuutta. Talousarviolainsäädännön tulevaan kokonaisuudistukseen liittyen toimintayksikkö tutki mahdollisuutta määräysten sisältämien asioiden käsittelemiseen asetustasolla. Kansainväliset kirjanpitostandardit tarkastelussa Valtion kirjanpitolautakunta, jossa Taloushallinto-toimintayksikön edustajat hoitavat puheenjohtajan ja sihteerin tehtäviä, jatkoi vuonna 2005 aloittamaansa selvitystyötä kansainvälisten julkista taloutta koskevien kirjanpitostandardien (IPSAS, International Public Sector Accounting Standards) sovellettavuudesta valtion kirjanpitoon ja sitä koskevien säädösten kehittämiseen. Lautakunta antoi kolmivuotisen toimikautensa päättyessä vuoden lopussa selvityksen tähänastisista havainnoistaan ja johtopäätöksistään. Selvitystyötä jatketaan lautakunnan seuraavan toimikauden aikana. Taloushallinto-toimintayksikkö huolehtii asioista, jotka koskevat: > valtion kirjanpidon ja muun laskentatoimen ohjausta > valtion kirjanpitolautakuntaa > valtion taloushallinnon toimintamallin ja prosessien kehittämistä. Vuoden aikana annettiin Valtiokonttorin Internet-sivuilla kirjanpitoa koskevia tarkentavia ohjeita yleispäteviksi todettuihin kysymyksiin annettujen vastausten muodossa. Valtion laskentatoimen ajankohtaisista asioista tiedotettiin sähköisellä Laskentatoimen Uutiskirjeellä, jolla oli vuoden lopussa yhteensä 750 tilaajaa. Taloushallinto-toimintayksikön päällikkö: Marita Sipola 18.12.2006 saakka Maileena Tervaportti-Asikainen 18.12.2006 30.4.2007 puh. (09) 7725 418 Toimintayksikkö laati myös Valtion maksullisen toiminnan selvityksen, joka julkaistiin Valtiokonttorin verkkosivuilla. Hallinnollisen ohjauksen yksinkertaistamiseksi ja selkeyttämiseksi käytiin läpi kaikki Hallinnon ohjaus toimialan antamat määräykset ja tarkasteltiin niiden

> 2006 Palvelujen kehityksen vuosi Palvelujen kehitys -toimintayksikkö jatkoi vuoden 2006 aikana paperittoman taloushallinnon, uuden maksuaikakortin, verkkolaskutuksen, sähköisen matkahallinnan ja sähköisen palkkalaskelman käyttöönottoja virastoissa. Toimintayksikkö avasi myös virastoille ja kansalaisille tarkoitetun Heli -verkkorekrytointipalvelun. Lisäksi aloitettiin valmistelut virastojen hankintatoimen prosessien yhtenäistämiseksi ja sähköisen tilaustenhallintaratkaisun hankkimiseksi.

V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 6 15 Uuden maksuaikakortin käyttöönotot jatkuivat Palvelujen kehitys -toimintayksikön Maksuliike-ryhmä jatkoi valtiolle keskitetysti kilpailutetun maksuaikakortin käyttöönottoprojektia. Vuoden aikana kaikki tilivirastot lukuun ottamatta Ahvenanmaan lääninhallitusta ottivat käyttöön uuden maksuaikakortin. Vuoden loppuun mennessä maksuaikakortteja oli käytössä noin 14 000 kappaletta. Maksuliike-ryhmä osallistui aktiivisesti maksuaikakortin ominaisuuksien kehittämiseen ja kortin toiminnallisuuden lisäämiseen. Maksuliike-ryhmä kilpailutti valtion maksuliikkeen ja laskujenvälityksen. Kilpailuttamiseen osallistui aktiivisesti tilivirastojen edustajista koottu asiantuntijatyöryhmä. Vuoden loppupuolella Hallinnon ohjauksen Maksuliike-ryhmä teki valtiovarainministeriölle päätöksentekoa varten yhteenvedon saaduista tarjouksista. Maksuliike-ryhmä jatkoi myös virastojen aktivoimista sähköisen palkkalaskelman käyttäjiksi. Vuoden lopussa voimassaolevia sopimuksia oli 41 tilivirastolla. Paperiton taloushallinto lähes kaikkiin virastoihin Palvelujen kehitys -toimintayksikön Tietojärjestelmät -ryhmä keskittyi vuoden 2006 aikana edistämään paperitonta taloushallintoa. Ryhmä jatkoi ostolaskujen käsittelyyn ja arkistointiin suunniteltua Rondo-järjestelmän soveltamista taloushallinnon prosesseihin. Vuoden lopussa paperitonta taloushallintoa käytti 95 prosenttia tilivirastoista. Loput tilivirastot siirtyvät paperittoman Rondo - järjestelmän käyttöön vuoden 2007 aikana. tilaustenhallinnan ratkaisukokonaisuudet. Työn perusteella kuvattiin valtion hankintatoimen tavoiteprosessit ja arvioitiin hankintatoimen sähköistämisen tehostamisvaikutuksia. Tietojärjestelmät -ryhmä jatkoi myös sähköisen matkahallinnan levittämistä virastoihin. Vuoden lopussa sähköistä matkahallintasovellusta käytti 44 virastoa. Käyttöönottoprojekteja oli meneillään 14. Sopimuksen piirissä oli 48 prosenttia valtion koko henkilöstömäärästä. Lisäksi Tietojärjestelmät -ryhmä otti toukokuussa tuotantokäyttöön Valtiokonttorin kehittämän, virastoille tarkoitetun henkilöstön hankinnan ja työnhaun Helijärjestelmäpalvelun. Asiakashallinnan systematisointi jatkui Palvelujen kehitys -toimintayksikön Asiakkuuksienhallinta-ryhmä osallistui aktiivisesti Valtiokonttorin yhteisen asiakasrekisterin suunnitteluun ja käyttöönottoon sekä Valtiokonttoritasoisen asiakkuuden hallinnan kehittämiseen. Ryhmä koordinoi toimialan esiintymistä Valtiokonttorin yhteisissä asiakaskäynneissä valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Lisäksi ryhmä toteutti myös vuotuisen Hallinnon ohjaus -toimialan asiakastyytyväisyyskyselyn ja messutapahtuman. Toimintayksikön päällikkö: Keijo Kettunen puh. (09) 7725 408 Verkkolaskujen osuutta onnistuttiin kasvattamaan 25 prosenttiin valtionhallinnon ostolaskuista. Verkkolaskujen vastaanottovalmius oli vuoden lopussa 75 prosentilla tilivirastoista. Kolme virastoa sähköisti myös lähtevän laskun prosessin ja siirtyi lähettämään verkkolaskuja. Vuoden 2006 aikana Tietojärjestelmät-ryhmä hoiti Suomen edustuksen pohjois-eurooppalaisessa Northern European Subset (NES) -hankkeessa. Hanke standardoi sähköisen laskun ja tilaustenhallinnan sanomia. Sähköisen tilaustenhallinnan osalta Tietojärjestelmätryhmä tutustui jo toiminnassa oleviin hankintatoimen referenssihankkeisiin ja kartoitti markkinoilla olevat Palvelujen kehitys -toimintayksikkö huolehtii asioista, jotka koskevat: > valtion maksuliikkeen valvontaa ja ohjausta > valtion tilirekisterien ylläpitoa > valtion konsernitilin tilien avaamista ja käyttöoikeuksia > valtion virastojen ja laitosten talous- ja henkilöstöhallinnossa käytettäviä tietojärjestelmiä > paperittoman kirjanpidon lupa-asioita > palvelukeskusmallin kehittämistä ja ohjausta sekä > toimialatasoista asiakkuuksien hallintaa

> 2006 Tietohallinnon vuosi Tietohallinto-toimintayksikkö hoiti vuoden 2006 aikana toimialan toimintastrategiaa tukevia tehtäviä ja osallistui merkittävällä panoksella tietojärjestelmien kehittämiseen ja ylläpitoon sekä eri hankkeisiin ja projekteihin.

V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 6 17 Panostusta kehittämiseen ja toteutuksiin Vuoden 2006 aikana Tietohallinto-toimintayksikkö osallistui mm. Kieku-ohjelman tietojärjestelmähankkeen, Tahti-hankkeen, Heli-järjestelmän, paperittoman kirjanpidon, extranet-palveluiden, matkahallintajärjestelmän sekä Netran tuloksellisuusosion toteuttamiseen ja kehittämiseen. Tietohallinto-toimintayksikkö huolehtii asioista, jotka koskeva toimialan tietohallintostrategiaa ja sen toteuttamista sekä toimialan tietojärjestelmien hankintaa, kehittämistä ja ylläpitoa. Lisäksi toimintayksikkö oli mukana keskuskirjanpidon ja muiden omassa käytössä olevien järjestelmien ylläpidossa ja kehittämisessä ja vastasi toimialan järjestelmien käyttöpalveluiden järjestämisestä yhteistyössä toimittajaosapuolten kanssa. Tietohallinnon osaamista ja resursseja oli myös ValtIT-hankkeen käytössä. Tietohallinto-toimintayksikön päällikkö: Jussi Koskivaara puh. (09) 7725 914 Omaa osaamista kehitettiin Tietojärjestelmien tietoturva-auditointeja jatkettiin ja tehtyjen auditointien mukaisten kehittämistoimenpiteiden toteuttamista virastokentälle tarjottavissa järjestelmissä valvottiin. Toimialalla otettiin käyttöön Valtiokonttorin ylläpitomalli ja jalkautettiin edelleen Proke-projektinhallintamallia. Yksikön yhteistyö Valtiokonttorin yhteisen tietohallinnon kanssa oli tiivistä. Omaa osaamista kehitettiin esimies- ja henkilöstövalmennuksen avulla sekä monipuolisella kouluttautumisella. Projektipäälliköiden sertifiointikoulutus aloitettiin, ja toimialalle saatiin kolme uutta projektiyksikkösertifikaattia.

2006 > Kieku-ohjelma Kieku on Valtiokonttorin Hallinnon ohjaus -toimialan vastuulla oleva kehittämisohjelma, joka käynnistettiin vuonna 2004 valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukyvyn ja tuottavuuden parantamiseksi. Käytännössä Kieku-kehittämisohjelmassa on kyse talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen organisoinnista sekä palvelujen tuottamiseen tarvittavien menetelmien, työvälineiden, prosessien ja palvelumallien selkiyttämisestä ja yhtenäistämisestä.

V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 6 19 Kieku-kehittämisohjelma on organisoitu neljäksi hankkeeksi, jotka ovat Taloushallintohanke, Henkilöstöhallintohanke, Tietojärjestelmät-hanke ja Palvelukeskusja asiointihanke. Hankkeiden ja niiden projektien edistymistä voi seurata osoitteessa www.kiekuohjelma.fi. Taloushallintohankkeen vuosi 2006 Kieku-ohjelman Taloushallintohankkeen määrittelemiä taloushallinnon ensimmäisen vaiheen tavoitetilan toimintaprosesseja sovellettiin vuoden 2006 aikana käytäntöön muun muassa TE-keskusten sekä pääkaupunkiseudun yliopistojen projekteissa. Taloushallintohanke sai valmiiksi taloushallinnon ensimmäisen vaiheen prosessikehitystyössä havaittujen kehittämiskohteiden analyysin. Hanke aloitti toimet kehittämisesteiden purkamiseksi. Taloushallintohanke sai myös päätökseen taloushallinnon toisen vaiheen tavoitetilan toimintaprosessien mallintamisen. Taloushallintohanke yhdenmukaistaa ja yksinkertaistaa valtiokonsernin taloushallinnon prosesseja, toimintatapaa ja tietosisältöä. Henkilöstöhallintohankkeen vuosi 2006 Kieku-ohjelman Henkilöstöhallintohanke mallinsi vuoden 2006 aikana henkilöstöhallinnon tavoitetilan prosessit. Mallinnetut prosessit voidaan ottaa käyttöön täydessä laajuudessa vasta, kun hankittava uusi tietojärjestelmä tukee prosessien edellyttämää sähköistä tiedonsiirtoa ja itsepalvelutoimintoja. Henkilöstöhallintohankkeessa tunnistettiin prosessien tuottavuuden esteenä olevat kehittämiskohteet, jotka liittyivät lainsäädännön, virka- ja työehtosopimusten sekä määräysten ja ohjeistuksien muutoksiin, tietojärjestelmien kehittämiseen, sähköisiin palveluihin ja toimintatapojen muutoksiin. Tunnistetut kehittämiskohteet toimitettiin niiden toteuttamisesta vastaaville tahoille. Henkilöstöhallintohanke yhdenmukaistaa ja yksinkertaistaa valtiokonsernin henkilöstöhallinnon prosesseja, toimintatapaa ja tietosisältöä. Tietojärjestelmät-hankkeen vuosi 2006 Kieku-ohjelman Tietojärjestelmät-hankkeessa valmisteltiin vuoden 2006 aikana valtion yhteisen talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmäkokonaisuuden hankintadokumentaatiota. Hankkeessa työstettiin hankittavan tietojärjestelmäkokonaisuuden vaatimusmäärittelyjä sekä muuta tarvittavaa tarjouspyyntödokumentaatiota. Järjestelmähankinnan investointilaskelma valmistui myös loppuvuodesta 2006. Hankintadokumentaation viimeistely ja itse hankinta on suunniteltu toteutettavaksi vuoden 2007 aikana. Tämän aikataulun mukaisesti uuden järjestelmäkokonaisuuden varsinaiset käyttöönotot alkavat vuoden 2009 alkupuolella. Tietojärjestelmät-hankkeen ohjauksessa vietiin läpi myös keskuskirjanpitotietojen sähköistämiseen tähtäävä projekti. Tietojärjestelmät-hanke määrittelee ja hankkii talousja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmäkokonaisuuden palvelemaan valtionhallinnon uusia tukitoimintoprosesseja ja palvelukeskusmallia. Palvelukeskus ja asiointi -hankkeen vuosi 2006 Kieku-ohjelman Palvelukeskus ja asiointi -hankkeen työn painopiste oli vuoden 2006 vuoden aikana perustettujen palvelukeskusten käynnistymisen tukemisessa. Hanke loi pohjaa palvelukeskusten verkostomaiselle toimintatavalle ja laati verkostolle vision, jonka pohjalta aloitettiin strategiatyöskentely. Lisäksi hanke tuki hallinnonalojen mahdollisuutta hakeutua palvelukeskuksien asiakkaiksi. Keväällä Palvelukeskus ja asiointi -hanke loi mittariston palvelukeskuksen toiminnan ohjaamiseen. Syksyn aikana hankkeessa aloitettiin asiakkuuksien hallintamallin sekä hinnoittelumallin luominen. Hansel kilpailutti palvelukeskuksille suunnatun koulutuspalvelun. Vuoden aikana Palvelukeskus ja asiointi -hanke jatkoi valtiotasoisen kustannushyötyanalyysin läpivientiä useilla eri hallinnonaloilla niin talous- kuin henkilöstöhallinnon alueilla. Palvelukeskus ja asiointi -hanke määrittelee palvelukeskusmallin, jota voidaan soveltaa yleisesti valtionhallinnon tukitoiminnoissa kaikilla hallinnonaloilla ja joka soveltuu samalla valtion palvelukeskustoiminnan perustaksi.

Valtiokonttori Hallinnon ohjaus -toimiala PL 18 00054 VALTIOKONTTORI