Kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien taloustiedot. Pasi Leppänen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien taloustiedot. Pasi Leppänen"

Transkriptio

1 Kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien taloustiedot Pasi Leppänen

2 Ajankohtaista kuntien taloustiedoissa Ns. taloustietolakityöryhmä määritellyt lainsäädännön muutosja täydennystarpeet automatisoidun taloustiedon raportoinnin mallin toteuttamiseksi lakiehdotusten antaminen siirtyy seuraavalle hallituskaudelle Kunnan erityisen vaikean taloudellisen aseman mittareita päivitetty Laki kuntalain muuttamisesta 175/2019 Kuntalain uudistuksen ja kirjanpitolain muutosten edellyttämät päivitykset kirjanpito-ohjeisiin on tehty yleisohjeet päivitetty , tuloslaskelmayleisohjeen tarkentava päivitys 2018 (verotulojen kirjaaminen) toimintakertomusta ja liitetietoja koskevia ohjeita päivitetään parhaillaan: tunnusluvut kuntalain muutosta vastaaviksi, vuokravastuita koskevan liitetiedon tarkentavat ohjeet 2

3 Kuntien taloustiedot Käytännössä tietosisältöä ohjaavat JHS-suositukset JHS 192 Kuntien ja kuntayhtymien tililuettelomalli päivitetty päivitykset voimaan vuonna 2021 JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio päivitetään myöhemmin JHS 200 Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus valmistellaan (toisella palautekierroksella) JHS 203 Kuntien ja kuntayhtymien kustannuslaskenta JHS 205 Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen raportointi voimaan vuonna 2021 JHS 194 Kuntien ja kuntayhtymien XBRL-taksonomia valmistellaan (lausuntopalautetta käsitellään) 3

4 Maakunnan talouden säännökset ja ohjeet Talousarvio ja taloussuunnitelma MaakuntaL 97 Talousarvio ja - suunnitelma Talousarvio laadittava kalenterivuosittain, sisältö käyttötalous, tuloslaskelma, investoinnit ja rahoitus. JHS 208 Maakuntien talousarvio ja -suunnitelma Kirjanpito ja tilinpäätös MaakuntaL 98 Kirjanpito MaakuntaL 99 Tilinpäätös MaakuntaL 100 Konsernitilinpäätös MaakuntaL 101 Toimintakertomus Sovelletaan maakuntalain lisäksi kirjanpitolakia, kirjanpitolautakunnan maakunta- ja kuntajaosto antaa tarkemmat ohjeet. Asetus tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista Asetus tietojen toimittamisesta Kirjanpitolautakunnan maakunta- ja kuntajaoston yleisohjeet ja lausunnot JHS 207 Maakuntien tililuettelo JHS 209 Maakuntien taloustietojen raportointi JHS 194 Kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien XBRL-taksonomia Johdon laskentatoimi JHS 204 Maakuntien kustannuslaskenta, JHS 206 Maakuntien palveluluokitus 4

5 Kuntien ja maakuntien taloustiedot Pääosa tietosisällöstä muodostuu kolmesta näkökulmasta tai ulottuvuudesta Tili kuvaa meno- tai tulolajia tai omaisuus- tai velkaerää pohja tuloslaskelman ja taseen muodostamiselle Palveluluokka kuvaa mihin toimintaan erä kohdistuu (kuten nykyinen tehtäväluokka), voidaan kytkeä organisaatiorakenteeseen tai muodostaa tieto erillisenä liikelaitosten (ja niiden toimialan) tiedot ilmoitetaan erikseen Sektori tai vastapuoli (Tilastokeskuksen päätös ja omat erittelytarpeet) kuvaa liiketapahtuman vastapuolta palvelee sisäisten erien eliminointia koko julkiselta sektorilta, kuntasektorilta, maakuntasektorilta, kuntakonsernista, kunnasta tai yhden palveluluokan sisältä 5

6 Kuntien ja maakuntien taloustiedot Lisäksi erillisenä ilmoitettavia tietoja, esim. palautusjärjestelmän arvonlisävero, luontoisetujen verotusarvot suosituksen mukaiset erilliset taloustiedot: esimerkiksi takaukset, PPPhankkeet, energiatehokkuussopimukset, tiedot omistuksista ja osingoista, investointitiedot (Tilastokeskuksen tarpeet) investointitiedot pääosin pysyvien vastaavien tilien muutoksista, rakennukset kohdistettava myös niiden käyttötarkoituksen mukaan (tyypillisesti kuitenkin kirjanpidossa keskitetyllä tilapalveluyksiköllä) opetusta koskevat tiedot (taulukko 41) 6

7 Kuntien talouden raportointi (luonnos) Neljännesvuosikatsaus Puolivuosikatsaus Tilinpäätös Menojen ja tulojen toteuma Tase-erät (sisältäen pysyvien vastaavien, antolainasaamisten ja lainojen muutokset) tileittäin, ja palveluluokittain, investoinnit palveluluokittain Rahoituslaskelma X (?) X (?) X 7

8 Kuntien talouden raportointi (luonnos) Liitetiedot Talousarvion toteutuminen (jäänee pois erillisenä, korvattaneen ennusteella talousarviotiedot kuitenkin toimitetaan) Ennuste koko vuoden menoista ja tuloista Konsernitilinpäätöksen laskelmat (tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma) Konsernitilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomus Neljännesvuosikatsaus Puolivuosikatsaus Tilinpäätös täydelliset X (?) X (?) X (?) keskeiset tekijät olennaiset tapahtumat olennaiset tapahtumat ennuste (tilinpäätösarvio) tilinpäätösarvio X täydelliset täydelliset tiedot 8

9 Kuntien taloustietojen toimittamisen aikataulu (asetusluonnos) a) kalenterivuotta koskeva tilinpäätösarvio viimeistään seuraavan vuoden tammikuun 25. päivänä b) kalenterivuotta koskevat tilinpäätöstiedot viimeistään seuraavan vuoden huhtikuun 15. päivänä c) kalenterivuotta koskevat tilinpäätöstietoja täydentävät tiedot, tiedot tuloista ja menoista palvelukohtaisesti sekä muut taloustiedot viimeistään seuraavan vuoden toukokuun 31. päivänä d) puolivuosikatsaus ajalta tammikuun alusta kesäkuun loppuun viimeistään saman vuoden elokuun 31. päivänä (muuttunee: elokuun 15. päivänä) e) neljännesvuosikatsaus ajalta tammikuun alusta maaliskuun loppuun viimeistään saman vuoden huhtikuun 30. päivänä ja ajalta tammikuun alusta syyskuun loppuun viimeistään saman vuoden lokakuun 31. päivänä f) kalenterivuoden talousarviota koskevat tiedot viimeistään kalenterivuoden tammikuun 15. päivään mennessä 9

10 Maakuntien talouden raportointi (luonnos) Menojen ja tulojen toteuma Tase-erät (sisältäen pysyvien vastaavien, antolainasaamisten ja lainojen muutokset) tileittäin (ja ) tileittäin (ja ) Kuukausiraportointi Neljännesvuosikatsaus Puolivuosikatsaus tileittäin, ja palveluluokittain Tilinpäätös tileittäin, ja palveluluokittain, investoinnit palveluluokittain Rahoituslaskelma X (?) X (?) X 10

11 Maakuntien talouden raportointi (luonnos) Kuukausiraportointi Neljännesvuosikatsaus Puolivuosikatsaus Tilinpäätös Liitetiedot keskeiset täydelliset Talousarvion toteutuminen (jäänee pois erillisenä, korvattaneen ennusteella talousarviotiedot kuitenkin toimitetaan) Ennuste koko vuoden menoista ja tuloista Konsernitilinpäätöksen laskelmat (tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma) X (?) X (?) X (?) keskeiset tekijät X ennuste (tilinpäätösarvio) tilinpäätösarvio Konsernitilinpäätöksen liitetiedot keskeiset täydelliset Toimintakertomus olennaiset tapahtumat olennaiset tapahtumat X täydelliset tiedot 11

12 Maakuntien taloustietojen toimittamisen aikataulu (asetusluonnos) a) kalenterivuotta koskeva tilinpäätösarvio viimeistään seuraavan vuoden tammikuun 25. päivänä b) kalenterivuotta koskevat tilinpäätöstiedot viimeistään seuraavan vuoden huhtikuun 15. päivänä c) kalenterivuotta koskevat tilinpäätöstietoja täydentävät tiedot, tiedot tuloista ja menoista palvelukohtaisesti sekä muut taloustiedot viimeistään seuraavan vuoden toukokuun 15. päivänä d) puolivuosikatsaus ajalta tammikuun alusta kesäkuun loppuun viimeistään saman vuoden elokuun 15. päivänä e) neljännesvuosikatsaus ajalta tammikuun alusta maaliskuun loppuun viimeistään saman vuoden huhtikuun 30. päivänä ja ajalta tammikuun alusta syyskuun loppuun viimeistään saman vuoden lokakuun 31. päivänä f) kuukausiraportti viimeistään seuraavan kuukauden 20. päivänä g) kalenterivuoden talousarviota koskevat tiedot viimeistään kalenterivuoden tammikuun 25. päivään mennessä 12

13 Organisaatiorakenteen hyödyntäminen Kunta (oikeushenkilö) Kuntakonserni Kunnan konsernitilinpäätös Kunta Kuntayhtymä Liikelaitos Tytäryhtiö Tytäryhtiö Taseyksikkö Osakkuusyhtiö +/- 13

14 Maakuntien rahavirtojen kirjanpidon neljä vaihtoehtoa Maakunnan järjestäjätehtävät maakunta kattaa tehtävien järjestämisestä aiheutuvat menot yleiskatteisella rahoituksella (järjestäjä)maakunnan tuloja ja menoja, lisäksi sisäinen osto tuotantoyksiköiltä Maakunnan tuottajatehtävät maakunta kattaa tehtävien järjestämisestä aiheutuvat menot kohdennetulla rahoituksella (erillisrahoitus, myyntitulot tms.) tuotantoyksiköiden tuloja ja menoja, lisäksi tarvittaessa sisäisiä ostoja Maakunnan välittäjätehtävät kyse ei ole maakunnan omasta toiminnasta, maakunta toimii rahoituksen välittäjänä kirjataan taseen toimeksiantojen varoihin ja pääomiin, ei tuloksi ja menoksi Maakunnan palvelutehtävät maakunta järjestää palvelun toiselle yksikölle (esim. valtio) alueellaan, ja toimii paikallisesti avustavassa roolissa kirjataan tuloksi korvaus avustamisesta, muuta ei kirjata maakunnan kirjanpitoon 14

15 Pasi Leppänen Erityisasiantuntija Puh Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto PL 28 (Mariankatu 9, Helsinki) VALTIONEUVOSTO Sähköposti

JHS-suositukset. Kuntatieto-ohjelma ja raportointi. Kuntamarkkinat, Mikko Mehtonen, Marja-Liisa Ylitalo

JHS-suositukset. Kuntatieto-ohjelma ja raportointi. Kuntamarkkinat, Mikko Mehtonen, Marja-Liisa Ylitalo JHS-suositukset Kuntatieto-ohjelma ja raportointi Kuntamarkkinat, 12.9.2018 Mikko Mehtonen, Marja-Liisa Ylitalo Taloustietojen raportointi: aikataulu Taloustiedot raportoidaan Valtiokonttorille vuodesta

Lisätiedot

JHS-suositukset hissipuheina

JHS-suositukset hissipuheina JHS-suositukset hissipuheina Mitä Kuntatieto-ohjelmassa laaditut JHS-suositukset sisältävät. Marja-Liisa Ylitalo, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Niina Huotari, erityisasiantuntija, valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Miten meillä menee, entä naapurilla?

Miten meillä menee, entä naapurilla? Miten meillä menee, entä naapurilla? Kuntien taloustiedot tehokäyttöön 2021 Kuntaliitto, valtiovarainministeriö, Valtiokonttori, Tieke ry, Tilastokeskus 11.9.2019 Kuntatieto-ohjelma - talousraportointi

Lisätiedot

JHS XXX Maakuntien taloustietojen raportointi

JHS XXX Maakuntien taloustietojen raportointi JHS XXX Maakuntien taloustietojen raportointi Versio: Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 2 3 Viittaukset... 2 4 Suositukset... 3 4.1 Tilinpäätöslaskelmat...

Lisätiedot

Kunta ja maakuntatalouden tietopalvelu Kuntamarkkinat

Kunta ja maakuntatalouden tietopalvelu Kuntamarkkinat Kunta ja maakuntatalouden tietopalvelu Kuntamarkkinat Projektipäällikkö, Valtiokonttori Sisältö Kunta- ja maakuntatalouden tietopalveluprojekti toteuttaa Projektista tuotantoon Taloustietojen keruu uudistuu

Lisätiedot

Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Maakuntien taloustietojen raportointi muutosehdotusten hyväksyminen

Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Maakuntien taloustietojen raportointi muutosehdotusten hyväksyminen Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Maakuntien taloustietojen raportointi muutosehdotusten hyväksyminen 14.5.2018 1. Organisaatio - Liikenne- ja viestintäministeriö - Tilastokeskus - Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma

JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma Versio: Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 2 3 Viittaukset... 2 4 Termit ja lyhenteet... 2

Lisätiedot

Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset

Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset Koetalousarvion laadinnan aloitustilaisuus 12.6.2018 Pasi Leppänen 1 Koetalousarvion osat tuloslaskelma (maakunta ja liikelaitokset yhteensä ilman sisäisiä eriä

Lisätiedot

Sähköinen talousraportointi - JHS 194 Kuntien ja kuntayhtymien XBRLtaksonomia. JHS XXX Maakuntien XBRL-taksonomia.

Sähköinen talousraportointi - JHS 194 Kuntien ja kuntayhtymien XBRLtaksonomia. JHS XXX Maakuntien XBRL-taksonomia. Sähköinen talousraportointi - JHS 194 Kuntien ja kuntayhtymien XBRLtaksonomia JHS XXX Maakuntien XBRL-taksonomia Elina Koskentalo Agenda Standardoitu talousraportointi & XBRL Kuntien ja maakuntien XBRL

Lisätiedot

Maakuntien talouden ohjauksen lähtökohdat. Pasi Leppänen

Maakuntien talouden ohjauksen lähtökohdat. Pasi Leppänen Maakuntien talouden ohjauksen lähtökohdat Pasi Leppänen Maakuntien talouden ohjauksen lähtökohdat Säännökset talouden ohjauksen puitteista ehdotuksessa maakuntalaiksi erillinen asetus maakunnan tilinpäätöksessä

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi maakunnan tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista

Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi maakunnan tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista Lausuntoluonnos 2.10.2017 Dnro 682/03/2017 Valtiovarainministeriö PL 28 00023 Valtioneuvosto valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntönne 5.9.2017; VM 1731/03.01.00/2017 Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston

Lisätiedot

JHS-suositukset. Taloustietojen kirjaaminen ja raportointi muuttuu. Kuntamarkkinat, Marja-Liisa Ylitalo

JHS-suositukset. Taloustietojen kirjaaminen ja raportointi muuttuu. Kuntamarkkinat, Marja-Liisa Ylitalo JHS-suositukset Taloustietojen kirjaaminen ja raportointi muuttuu Kuntamarkkinat, 13. 14.9.2017 Marja-Liisa Ylitalo Mitä, miksi ja milloin? JHS-suositus = julkishallinnon suositus Kuntatieto-ohjelma Tavoitteena

Lisätiedot

Palautekooste: JHS XXX Maakuntien taloustietojen raportointi muutosehdotusten hyväksyminen

Palautekooste: JHS XXX Maakuntien taloustietojen raportointi muutosehdotusten hyväksyminen Palautekooste: JHS XXX Maakuntien taloustietojen raportointi muutosehdotusten hyväksyminen 20.3.2018 1. Organisaatio - Liikenne- ja viestitnäministeriö - Tilastokeskus - Työ- ja elinkeinoministeriö - Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen raportointi

Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen raportointi Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen raportointi 7.5.2018 1. Organisaatio 9 - sievin kunta - Nivalan kaupunki - Viestintävirasto - Ilmatieteen laitos - Humppilan

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2009

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2009 Julkinen talous 2010 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2009 Kuntien taloustilanne heikkeni huomattavasti viime vuonna Kuntien menojen voimakas kasvu yhdessä verotulojen heikon kehityksen kanssa

Lisätiedot

JHS 200 Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus 1. palautekierros

JHS 200 Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus 1. palautekierros JHS 200 Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus 1. palautekierros 7.10.-18.11.2018 Minnamaria Korhonen Palveluluokituksen JHS-prosessi I palautekierros 7.10.- 18.11. Palautevastine ja uusi versio II palautekierros

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2012

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2012 Julkinen talous 2013 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2012 Kuntien taloustilanne kiristyi vuonna 2012 Tilastokeskuksen keräämien tilinpäätösarviotietojen mukaan Manner-Suomen kuntien vuosikatteet

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2011

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2011 Julkinen talous 2012 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2011 Kuntien taloustilanne heikkeni vuonna 2011 Tilastokeskuksen keräämien tilinpäätösarviotietojen mukaan Manner-Suomen kuntien yhteenlaskettu

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja

Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja Denis Galkin, valtiovarainministeriö Kuntatieto-ohjelman koulutusohjelma Ehdotetaan muutettavaksi kuntalakia ja maakuntalakia, valtiokonttorista annettua lakia sekä

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2010

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2010 Julkinen talous 2011 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2010 Kuntien taloustilanne ennakoitua parempi vuonna 2010 Manner-Suomen kuntien rahoitusasema parani huomattavasti vuonna 2010. Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen raportointi

Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen raportointi Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen raportointi 21.5.2018 1. Organisaatio 9 - sievin kunta - Nivalan kaupunki - Viestintävirasto - Ilmatieteen laitos - Humppilan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

JHS-talousarviosuositus ja KILA:n kuntajaoston uudet yleisohjeet

JHS-talousarviosuositus ja KILA:n kuntajaoston uudet yleisohjeet JHS-talousarviosuositus ja KILA:n kuntajaoston uudet yleisohjeet Kuntamarkkinat 14. -15.9.2016 Kehittämispäällikkö Sari Korento JHS XXX Kunnan ja kuntayhtymän talousarvio ja suunnitelma JHS Kuntien ja

Lisätiedot

Kunta- ja maakuntatalouden tietopalvelu Automatisoidun talousraportoinnin koulutusohjelma

Kunta- ja maakuntatalouden tietopalvelu Automatisoidun talousraportoinnin koulutusohjelma Kunta- ja maakuntatalouden tietopalvelu Automatisoidun talousraportoinnin koulutusohjelma, Valtiokonttori Juulia Nora, Valtiokonttori Sisältö Kuntatieto-ohjelma Valtiokonttori palveluntarjoajana Mikä on

Lisätiedot

Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen raportointi, 2. vaihe

Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen raportointi, 2. vaihe Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen raportointi, 2. vaihe 7.6.2018 1. Organisaatio - Liikenne- ja viestintäministeriö - Kaustisen kunta - Turun kaupunki,

Lisätiedot

Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen

Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely (KuntaL 118 ) Kunnan ja valtion tulee yhdessä selvittää kunnan mahdollisuudet

Lisätiedot

Kunta ja maakuntatalouden tietopalveluprojekti osana Kuntatieto-ohjelman toimeenpanoa. Anne Melanen / Olli Ahonen

Kunta ja maakuntatalouden tietopalveluprojekti osana Kuntatieto-ohjelman toimeenpanoa. Anne Melanen / Olli Ahonen Kunta ja maakuntatalouden tietopalveluprojekti osana Kuntatieto-ohjelman toimeenpanoa / Olli Ahonen Sisältö Valtiokonttori palveluntarjoajana Mikä on kunta- ja maakuntatalouden tietopalvelu? Keneltä tietoja

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa

Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa ARTTU2-tutkimusohjelma Kuntaseminaari 15.12.2017 Pentti Meklin Kuntatalo, 15.12.2017 Kuntien toimintamuodot ovat muuttuneet - Kunnat ja niiden

Lisätiedot

Miten XBRL huomioidaan FPM:ssä?

Miten XBRL huomioidaan FPM:ssä? Miten XBRL huomioidaan FPM:ssä? 1 XBRL- aikajana tiedon toimittamisvaatimukset Kunnat, Kuntayhtymät, Tulevat maakunnat -konsernitason tiedot Osakeyhtiöt (listatut yhtiöt) -erillisyhtiöt -konserni Talousarviotietojen

Lisätiedot

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 296 07.12.2015 Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 576/14.142/2015 Khall 296 Juuan kunnan vesihuoltolaitos on ollut kirjanpidossa laskennallisesti

Lisätiedot

Valtion taloushallintopäivä Anne Melanen Valtiokonttori. Kunta- ja maakuntatalouden tietopalvelu

Valtion taloushallintopäivä Anne Melanen Valtiokonttori. Kunta- ja maakuntatalouden tietopalvelu Valtion taloushallintopäivä 22.11.2018 Anne Melanen Valtiokonttori Kunta- ja maakuntatalouden tietopalvelu 2 Mistä Kunta- ja maakuntatalouden tietopalvelussa on kyse? Tietopalveluprojekti toteuttaa kuntien

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntien talouden ohjauksessa. Pasi Leppänen

Ajankohtaista kuntien talouden ohjauksessa. Pasi Leppänen Ajankohtaista kuntien talouden ohjauksessa Pasi Leppänen Ajankohtaista kuntien talouden ohjauksessa Kuntalain uudistuksen ja kirjanpitolain muutosten edellyttämät päivitykset kirjanpito-ohjeisiin pääosin

Lisätiedot

Taloushallinnon XBRL raportointi pilotista käytännön toimiin? Tuula Hämäläinen Erityisasiantuntija Kunnan Taitoa Oy

Taloushallinnon XBRL raportointi pilotista käytännön toimiin? Tuula Hämäläinen Erityisasiantuntija Kunnan Taitoa Oy Taloushallinnon XBRL raportointi pilotista käytännön toimiin? Tuula Hämäläinen Erityisasiantuntija Kunnan Taitoa Oy on valtakunnallinen kuntayhteisöjen omistama taloushallinnon kehittäjä ja palveluntuottaja

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto... 15

SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto... 15 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 15 1 luku Yleiset säännökset... 19 1 Oikeushenkilön kirjanpitovelvollisuus... 20 1 a Luonnollisen henkilön kirjanpitovelvollisuus.... 23 2 Kahdenkertainen kirjanpito... 27

Lisätiedot

Päätös. Laki. kuntalain muuttamisesta

Päätös. Laki. kuntalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 314/2006 vp Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 263/2006 vp). Valiokuntakäsittely Hallintovaliokunta

Lisätiedot

Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta

Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Raportin sivumäärä 6 2015 KPMG Oy Ab, 8 Finnish Iimited Iiability company and 8 member firm of the KPMG network of independent member firma affiliated

Lisätiedot

1(15) Luonnos KUNNAN TILINPÄÄTÖKSESSÄ ESITETTÄVÄT TIEDOT - asetusluonnos perusteluineen. Lainsäädäntö

1(15) Luonnos KUNNAN TILINPÄÄTÖKSESSÄ ESITETTÄVÄT TIEDOT - asetusluonnos perusteluineen. Lainsäädäntö 1(15) Luonnos 15.6.2018 KUNNAN TILINPÄÄTÖKSESSÄ ESITETTÄVÄT TIEDOT - asetusluonnos perusteluineen Lainsäädäntö Kuntalain (410/2015) 112 :n mukaan kunnan kirjanpitovelvollisuuteen, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen

Lisätiedot

Hulevesien kirjanpidollinen käsittely ja raportointi

Hulevesien kirjanpidollinen käsittely ja raportointi Hulevesien kirjanpidollinen käsittely ja raportointi 7.3.2019 Marja-Liisa Ylitalo @LiisaMarjis Kunnan perusvaihtoehdot hulevesijärjestelyille Kunta vastaa kaikesta hulevesien hallinnasta, myös hulevesiviemäriverkostoista

Lisätiedot

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto Talous Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto Talous-kokonaisuus: valmistelun tavoitteet 1/2 Tahe-toiminnot eli talouden osalta kirjanpidon, laskutuksen ja maksatuksen valmistelu (ns. tilitoimistopalvelut)

Lisätiedot

Sote-tietopaketit osana kansallista sote-uudistusta

Sote-tietopaketit osana kansallista sote-uudistusta Sote-tietopaketit osana kansallista sote-uudistusta 24.1. 2018 Pasi Pohjola, johtaja 1 24.1.2018 Kiitos hyvästä työstä! Sote-tietopakettien valmistelu käynnistyi vuonna 2015 Sitran ja :n välisenä yhteystyönä

Lisätiedot

Hallintovaliokunta Minna-Marja Jokinen Valtiovarainministeriö

Hallintovaliokunta Minna-Marja Jokinen Valtiovarainministeriö Maakuntalain talous ja tarkastussäännökset Hallintovaliokunta 28.3.2017 MinnaMarja Jokinen Valtiovarainministeriö 1 27.3.2017 Maakunnan taloutta koskevat maakuntalain säännökset Talousarvio ja suunnitelma

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

Maakuntien rahoitus. Yleistä maakuntien rahoituksesta

Maakuntien rahoitus. Yleistä maakuntien rahoituksesta Maakuntien rahoitus Yleistä maakuntien rahoituksesta Maakuntien kokonaisrahoitus Maakuntien rahoitus perustuu suurelta osin valtionrahoitukseen sekä osin asiakasmaksuihin. Valtionrahoitus jakaantuu vuoden

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

JHS xxx Maakuntien talousarvio ja -suunnitelma

JHS xxx Maakuntien talousarvio ja -suunnitelma JHS xxx Maakuntien talousarvio ja -suunnitelma Versio: Luonnos / 14.5.2018 Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 2 3 Viittaukset... 2 4 Maakuntien talousarviosta

Lisätiedot

Maakuntien koetalousarvion laadinta

Maakuntien koetalousarvion laadinta Maakuntien koetalousarvion laadinta Pääkohdat ohjeluonnoksesta 25.5.2018 Miia Kiviluoto Maakuntien koetalousarvio Koetalousarvion laadinnan keskeiset tavoitteet Tiedon lisäämistä rahoituksen riittävyydestä,

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Koetalousarvio ja talouden riskitarkastelu

Koetalousarvio ja talouden riskitarkastelu Koetalousarvio ja talouden riskitarkastelu Kuntamarkkinat 13.9.2018 Maakuntien koetalousarvio Koetalousarvion laadinnan keskeiset tavoitteet Tiedon lisäämistä rahoituksen riittävyydestä, Organisaatioratkaisujen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Sisällys. Lukijalle... 13. Esipuhe 4. painokseen... 13

Sisällys. Lukijalle... 13. Esipuhe 4. painokseen... 13 Lukijalle................................................... 13 Esipuhe 4. painokseen................................... 13 1. Kirjanpitolainsäädännön rakenne.......................... 15 1.1 EU:n tilinpäätössäädökset...................................

Lisätiedot

1(14) Luonnos MAAKUNNAN TILINPÄÄTÖKSESSÄ ESITETTÄVÄT TIEDOT. - asetusluonnos perusteluineen. Lainsäädäntö.

1(14) Luonnos MAAKUNNAN TILINPÄÄTÖKSESSÄ ESITETTÄVÄT TIEDOT. - asetusluonnos perusteluineen. Lainsäädäntö. 1(14) Luonnos 15.6.2018 MAAKUNNAN TILINPÄÄTÖKSESSÄ ESITETTÄVÄT TIEDOT - asetusluonnos perusteluineen Lainsäädäntö Maakuntalain ( / ) 98 :n mukaan maakunnan kirjanpitovelvollisuuteen, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen

Lisätiedot

KUNTIEN TILILUETTELO

KUNTIEN TILILUETTELO KUNTIEN TILILUETTELO Kuntien toimintaympäristön muutokset: Kehittämistarpeet kuntatilastoinnille ja yleensä kuntien tietohuollolle. Kuntien johtamisen lisäksi kuntien taloutta ja toimintaa kuvaavia tietoja

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus Jaksot: 22. 23.9. Kirjanpidon ajokortti 29. 30.10. Kirjanpidon jatkokurssi Käytännönläheisessä valmennuskokonaisuudessa käydään läpi kirjanpidon keskeisimmät asiat:

Lisätiedot

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Maakuntien talousarvio ja - suunnitelma muutosehdotusten hyväksyminen

Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Maakuntien talousarvio ja - suunnitelma muutosehdotusten hyväksyminen Palautekooste ja työryhmän vastine: JHS XXX Maakuntien talousarvio ja - suunnitelma muutosehdotusten hyväksyminen 14.5.2018 1. Organisaatio Vastaajien määrä: 5 - Liikenne- ja viestintäministeriö - Tilastokeskus

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET

YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Kh 18.3.2012 53 LIITE 15 YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Voimaantulo: 1 YLEISTÄ 1.1 Määrittelyt Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous 08 Kuntatalous neljännesvuosittain 08,. vuosineljännes Manner-Suomen kunnat arvioivat vuosikatteen heikentyneen vuonna 08 Manner-Suomen kuntien ilmoittamien tilinpäätösarvioiden mukaan

Lisätiedot

HE 15/2017 vp VM:n valmisteluvastuulla olevat asetuksenantovaltuudet

HE 15/2017 vp VM:n valmisteluvastuulla olevat asetuksenantovaltuudet Perustuslakivaliokunta 9.5.2017 hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM HE 15/2017 vp VM:n valmisteluvastuulla olevat asetuksenantovaltuudet Laki 1. Maakuntalaki Valtioneuvoston asetuksia 12 3 mom. eri tehtäväaloilla

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous 08 Kuntatalous neljännesvuosittain 07,. vuosineljännes Manner-Suomen kuntien vuosikate, miljardia euroa vuonna 07 Vuoden 07 tilinpäätösarviotietojen mukaan Manner-Suomen kuntien yhteenlaskettu

Lisätiedot

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Palautekooste: JHS XXX Maakuntien talousarvio ja -suunnitelma muutosehdotusten hyväksyminen

Palautekooste: JHS XXX Maakuntien talousarvio ja -suunnitelma muutosehdotusten hyväksyminen Palautekooste: JHS XXX Maakuntien talousarvio ja -suunnitelma muutosehdotusten hyväksyminen 20.3.2018 1. Organisaatio Vastaajien määrä: 5 - Liikenne- ja viestintäministeriö - Tilastokeskus - Päijät-Hämeen

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 240/53/04 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 22.4.2005 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta, 105, 18.11.2015 Kunnanhallitus, 210, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 50, 14.12.2015 50 Taseyksikön perustaminen / vesi- ja viemärilaitos KNGDno-2015-939

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

Talouden ohjaus, kirjanpito, sisäinen tarkastus & riskienhallinta

Talouden ohjaus, kirjanpito, sisäinen tarkastus & riskienhallinta Talouden ohjaus, kirjanpito, sisäinen tarkastus & riskienhallinta Marja-Liisa Ylitalo @LiisaMarjis 11.9.2019 1 Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston päivitetyt yleisohjeet Tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Kuinka edetään kuntien ja maakuntien taloushallinnon automatisoinnin käyttöönottotoimet

Kuinka edetään kuntien ja maakuntien taloushallinnon automatisoinnin käyttöönottotoimet Kuinka edetään ja kuinka seurata julkisen hallinnon talousraportoinnin kehitystä? - Kuntatiedon valmennuspaketti. 25.4.2017 Jani Heikkinen Kuntien talousraportointi muuttuu 2018 alkaen - tietojärjestelmätoimittajainfo

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain, 2. vuosineljännes Kuntien toimintakulut olivat 8,5 miljardia euroa tammi-kesäkuussa Vuoden tammi-kesäkuussa kuntien ulkoiset toimintakulut olivat 8,5 miljardia

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Yhdistyksen taloushallinnon perusteet Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Taloushallinto pitää sisällään Rahaliikenteen ja kirjanpidon Budjetoinnin (tavoitteet ja allokointi) Seurannan

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous 9 Kuntatalous neljännesvuosittain 9,. vuosineljännes Manner-Suomen kuntien toimintakulut kasvoivat,8 prosenttia tammi-maaliskuussa 9 Manner-Suomen kuntien ulkoiset toimintakulut olivat

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain, 3. vuosineljännes Kuntien toimintakulut olivat 7,4 miljardia euroa tammi-syyskuussa Vuoden tammi-syyskuussa kuntien ulkoiset toimintakulut olivat 7,4 miljardia

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talous neljännesvuosittain

Kuntien ja kuntayhtymien talous neljännesvuosittain Julkinen talous 2013 Kuntien ja kuntayhtymien talous neljännesvuosittain 2013, 1. vuosineljännes Kuntien toimintamenot olivat 8,8 miljardia tammi-maaliskuussa 2013 Vuoden 2013 tammi-maaliskuussa kuntien

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta Dnro KUUMA: 235 /2017 11 KUUMA-SEUTU LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2016 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Johtokunnan on

Lisätiedot

LAUSUNTO 64 1(5) Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto 17.2.2004

LAUSUNTO 64 1(5) Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto 17.2.2004 LAUSUNTO 64 1(5) Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto 17.2.2004 1111(5 1(5) LAUSUNTO SUORITEPERUSTEEN TUNNUSMERKEISTÄ JA INVESTOINTIMENON KÄSITTELYSTÄ TALOUSARVION TOTEUTUMISVERTAILUSSA 1. Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain,. vuosineljännes Manner-Suomen kuntien toimintakulut kasvoivat, prosenttia tammi-syyskuussa Manner-Suomen kuntien ulkoiset toimintakulut kasvoivat vuoden

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot