Tuulivoimarakentamisen kaavoitus ja vaikutusten arviointi Agneta Nylund, erityisasiantuntija Tuulivoimala ja kulttuuriympäristö -seminaari 7.5.2013
Sisältö Tuulivoimarakentamisen ohjauksen pääperiaatteet -Ympäristöministeriön opas vuodelta 2012 Kaavoituksen puitteet tuulivoimarakentamiselle Suunnittelutarveratkaisu Vaikutusten arviointi Kuva: Tomi Lehtola Agneta Nylund 7.5.2013 2
Tuulivoimarakentamisen ohjauksen tarkoitus Tuulivoimarakentamisen ohjauksen tavoitteena on myötävaikuttaa tuulivoimatuotannon lisäämiseen siten, että samalla huolehditaan luonnon ja kulttuuriarvojen säilymisestä sekä ihmisten elinympäristön hyvästä laadusta. MRL:nkaava-ja lupajärjestelmä asettaa puitteet kaikelle rakentamiselle, myös tuulivoimarakentamiselle. Lisäksi on otettava huomioon erityislainsäädännön vaatimukset Ympäristölupa (ympäristönsuojelulaki) Vesilupa (vesilaki) YVA-menettelyn tarve (YVA-laki) Lentoestelupa (ilmailulaki) Jne. Kuva: WinWind Oy Agneta Nylund 7.5.2013
Tuulivoimarakentamisen pääperiaatteet 1 Tuulivoimarakentamiselle parhaiten soveltuvat alueet löytyvät riittävien selvitysten ja vaikutusten arviointiensekä laadukkaan vuorovaikutuksen ja osallistumisen avulla sovittamallayhteen tuulivoimarakentaminen muun alueidenkäytön kanssa. Lähtökohtana on oltava toisaalta alueen teknistaloudellinen soveltuvuus (erityisesti tuulisuus) ja toisaalta asutuksen sekä arvokkaiden luonto- ja kulttuuriarvojen huomioiminen. Tarkastelussa on oltava aina mukana myös tuulivoima-alueen toteutukseen liittyvät voimajohdot ja tiet. Tuulivoimalat tulisi sijoittaa niin kauas asutuksesta ja muusta häiriintyvästä kohteesta, ettei ympäristölupa ole tarpeen. Naapuruussuhdelain mukainen kohtuuton rasitus (melu, välke) Agneta Nylund 7.5.2013 4
Tuulivoimarakentamisen pääperiaatteet 2 Tuulivoimarakentamiselle soveltumattomia alueita ovat Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt Luonnonsuojelualueet Erämaa-alueet Kansainvälisesti tärkeät linnuston IBA-alueet Pääsääntöisesti tuulivoimalle soveltumattomia alueita ovat myös Maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Maakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt Puolustusvoimien alueet Lentokenttien ja varalaskupaikkojen lähialueet Tapauskohtaisesti tulee harkita Natura-alueiden soveltuvuutta Harjujensuojeluohjelman alueiden soveltuvuutta Kuva: Nunu Pesu Agneta Nylund 7.5.2013 5
Kaavoituksen puitteet tuulivoimarakentamiselle Alueen soveltuvuus tuulivoimaloiden sijoituspaikaksi tulisi lähtökohtaisesti ratkaista kaavoituksella Yleispiirteinen kaavoitus Maakuntakaavassa osoitetaan vain seudullisesti merkittävät tuulivoima-alueet Yleiskaavoituksentarve korostuu kunnissa, joiden tuulivoimapotentiaali on merkittävä ja yhteensovittamistarve muuhun maankäyttöön on suuri Yksityiskohtainen kaavoitus Tuulivoimarakentamista suoraan ohjaavaa yleiskaavaakäytetään kun tuulivoimarakentamisen yhteensovittaminen muun maankäytön kanssa voidaan ratkaista yleispiirteisessä mittakaavassa Asemakaavaakäytetään kun tuulivoimarakentaminen on tarpeen määritellä tarkasti suhteessa muuhun maankäyttöön Agneta Nylund 7.5.2013 6
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaavoituksessaon osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat alueet. Tuulivoimalat on sijoitettava ensisijaisesti keskitetysti useamman voimalan yksiköihin. Lisäksi: Energiaverkostoja koskevassa alueidenkäytössä ja alueidenkäytön suunnittelussaon otettava huomioon sään ääri-ilmiöiden ja tulvien riskit, ympäröivä maankäyttö ja sen kehittämistarpeet sekä lähiympäristö, erityisesti asutus, arvokkaat luonto-ja kulttuurikohteet ja -alueet sekä maiseman erityispiirteet. Agneta Nylund 7.5.2013 7
Maakuntakaava Maakuntakaavoituksen tehtävänä on tuulivoimarakentamisen kokonaisuuden ohjaaminen Maakuntakaavassa osoitetaan vainseudullisesti merkittävät tuulivoima-alueet Kuva:Feodor Gurvits Agneta Nylund 7.5.2013 8
Milloin tarvitaan maakuntakaavamerkintä? Maakuntakaavoissa osoitettavien tuulivoima-alueiden vähimmäiskoko voi vaihdella, määrittely tehdään tapauskohtaisesti Pääsääntöisesti tuulivoima-alueiden osoittamista maakuntakaavoissa edellytetään alueiden olosuhteiden erilaisuus huomioon ottaen vähintään 8-10 tuulivoimalan kokonaisuuksilta. Tämän kokoisilla tuulivoima-alueilla on yleensä seudullista merkitystä Tuulivoima-alueen seudullisuutta tulee arvioida lähinnä tuulivoimarakentamisen vaikutusten perusteella Kuntakaavaa voidaan käyttää tuulivoimarakentamisen ohjaamiseen ilman maakuntakaavassa osoitettua merkintää silloin, kun kyseessä on vaikutuksiltaan paikallinen tuulivoima-alue Agneta Nylund 7.5.2013 9
Tuulivoimarakentamista suoraan ohjaava yleiskaava - erityisiä sisältövaatimuksia Kaavan tulee riittävästi ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä alueella Kaavassa tulee riittävällä tarkkuudella yksilöidä voimaloiden määrä, sijainti ja suurin sallittu korkeus Kiinnitettävä erityistä huomiota ympäristön arvoihin, virkistystarpeisiin ja elinympäristön laatunäkökohtiin Puolustusvoimien toimintaedellytysten turvaamiseen ja liikenteen turvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota Esitettävä tuulivoimapuiston tieyhteydet ja sähkönsiirto sähköasemineen Kaava-alueen laajuus oltava riittävän suuri Mittakaava yleensä 1:5 000 1:10 000 / merialueilla 1:50 000 Kaavassa oltava rakennusluvan myöntämistä tuulivoimaloille koskeva erityinen määräys Kaavassa ei ole tarpeen osoittaa kerrosalaa tai rakennusoikeutta eikä määritellä tuulivoimaloiden tehoa Agneta Nylund 7.5.2013 10
Asemakaava Kaava ohjaa suoraan rakentamista ja toimintojen sijoittamista Kaavassa on osoitettava jokaiselle tuulivoimalalle rakennusala Annettava tuulivoimaloiden ulottuvuutta koskevia määräyksiä, esim. suurin sallittu kokonaiskorkeus Kiinnitettävä huomiota erityisesti meluun, turvallisuuteen, maisemaan ja kaupunkikuvaan sekä virkistyskäyttöön liittyviin kysymyksiin Esitettävä tuulivoimapuiston tieyhteydet ja sähkönsiirto sähköasemineen Mittakaava yleensä 1:2000 Kuva: Nunu Pesu Kaavassa ei ole tarpeen osoittaa tuulivoimaloille rakennusoikeutta eikä määritellä tuulivoimaloiden tehoa Agneta Nylund 7.5.2013 11
Tuulivoimarakentamista suoraan ohjaava yleiskaava vai asemakaava? Sopiva kaavamuoto riippuu alueen muista maankäyttötarpeista sekä näiden merkittävyydestä ja yhteensovittamisen tarpeesta tuulivoimarakentamisen kanssa Suoraan tuulivoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa käytetään tilanteissa, joissa tuulivoimarakentamisen yhteensovittaminen muun maankäytön kanssa voidaan ratkaista asemakaavaa yleispiirteisemmässä mittakaavassa esim. merialueet, sisämaan maa- ja metsätalousvaltaiset alueet Asemakaavaakäytetään tilanteissa, joissa tuulivoimarakentaminen on tarpeen määritellä tarkasti suhteessa muuhun maankäyttöön ja kaavan vaikutusten arviointi edellyttää tarkkaa sijainnin ohjausta. esim. taajamien läheiset alueet, teollisuus- ja satama-alueet Agneta Nylund 7.5.2013 12
Tuulivoima-alueiden kaavamerkinnät Pääsääntöisesti käytetään osa-aluemerkintää tuulivoimaloiden alue (tv) Alueen pääasiallinen käyttötarkoitus on muu kuin tuulivoima Päällekkäisten merkintöjen tavoitteet eivät saa olla ristiriidassa keskenään Maakuntakaavamerkintöjä Soveltuvia aluevarauksia voivat olla esim. Maa- ja metsätalous (M) Valkoinen alue (maakuntakaavassa) Tuulivoimarakentamista suoraan ohjaavassa yleiskaavassa lähtökohtana on, että yhdelle alueelle voidaan sijoittaa yksi tuulivoimala Tuulivoimayleiskaavan merkintöjä Agneta Nylund 7.5.2013 13
Tuulivoimarakentamisen kaavamääräykset Kaikilla kaavatasoilla voidaan kaavamääräyksissä asettaa erilaisia reunaehtoja Suunnittelumääräykset Asutus, luontoarvot, maisema ja kulttuuriympäristö suunnittelussa on otettava huomioon rakentamisen vaikutukset Rakentamismääräykset Lukumäärä, korkeus, sijoittelun periaatteita Käyttö maakuntakaavassa vaatii ehdollisen rakentamisrajoituksen antamista Suojelumääräykset Kun erityisiä ympäristöarvoja ei saa suorittaa sellaisia toimenpiteitä, jotka vaarantavat xx luonnonarvon säilymisen Kaavassa ei ole mahdollista antaa tuulivoimaloiden käyttöä koskevia määräyksiä Kuva: Nunu Pesu Agneta Nylund 7.5.2013 14
Suunnittelutarveratkaisu vai kaava? Suunnittelutarveratkaisun ja kuntakaavan välistä rajaa vedettäessä tärkeimpänä arviointiperusteena on tuulivoima-alueen sijainti ja suhde ympäröiviin alueisiin, mutta myös tuulivoimaloiden lukumäärä. Kaavan laatimistarvetta harkittaessa on otettava huomioon myös kaavoitukseen liittyvät suunnittelutarveratkaisua laajemmat osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt. Huomattavan laajalle vaikuttavien ja maankäyttöä sitovien hankkeiden toteuttaminen ei ole yleensä mahdollista ilman yksityiskohtaista kaavaa, koska rakentaminen suunnittelutarvealueella ei saa johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä haitallisia vaikutuksia. Agneta Nylund 7.5.2013 15
Suunnittelutarveratkaisun käyttömahdollisuudet Suuntaa-antava luokittelu suunnittelutarveratkaisun käyttömahdollisuuksista perustuen kaavatilanteeseen, tuulivoimaloiden sijaintiin ja lukumäärään: Alueen sijainti Alue on osoitettu tuulivoimaloiden alueeksi yleispiirteisessä kaavassa Aluetta ei ole osoitettu tuulivoimaloiden alueeksi yleispiirteisessä kaavassa Alueet, joilla on merkittävää yhteensovittamistarvetta tai jotka ovat herkkiä tuulivoimarakentamisen vaikutuksille Suunnittelutarveratkaisun perusteella voidaan toteuttaa korkeintaan 2-4 voimalaa Ei voida toteuttaa suunnittelutarveratkaisun perusteella Alueet, joilla ei ole merkittävää alueidenkäytön yhteensovittamisen tarvetta Suunnittelutarveratkaisun perusteella voidaan toteuttaa korkeintaan 5-6 voimalaa Suunnittelutarveratkaisun perusteella voidaan toteuttaa korkeintaan 3-4 voimalaa Tuulivoimaloiden koko ja alueella voimassa olevan kaavan sisältö vaikuttavat kuitenkin oleellisesti kulloinkin tarvittaviin kaavoihin ja lupiin. Agneta Nylund 7.5.2013 16
Tuulivoimarakentamisen vaikutukset ja niiden arviointi Vaikutuksia arvioidaan kaavoituksessa ja lupamenettelyissä sekä YVA menettelyssäkohdentaen arviointi merkittäviin vaikutuksiin ja huomioiden suunnittelun taso Selvitetään hankkeen vaikutukset alueidenkäyttöön ja rakennettuun ympäristöön maisemaan ja kulttuuriympäristöön ihmisten elinoloihin, viihtyvyyteen ja turvallisuuteen (erityisesti ääni ja välke) luonnonarvoihin (erityisesti linnusto) liikenteeseen (erityisesti lentoliikenne) elinkeinoihin (maa-ja metsätalous, kalastus, poronhoito, matkailu jne.) puolustusvoimien toimintaan tutkajärjestelmiin ja tietoliikenteeseen Muistettava myös yhteisvaikutukset Agneta Nylund 7.5.2013 17
YVA-menettelyn soveltaminen tuulivoimahankkeisiin Tuulivoimahanke vaatii YVA-menettelynsoveltamista aina, kun yksittäisten laitosten lukumäärä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho vähintään 30 megawattia. Hankkeeseen katsotaan kuuluvan myös rakentamiseen, käyttöön ja huoltoon tarvittavat rakenteet (voimajohdot, tiet). YVA-menettelyävoidaan soveltaa myös pienempiin tuulivoimahankkeisiinely-keskuksenyksittäistapauksessa tekemän päätöksen perusteella. YVA-menettelyntavoitteena on hankkeen haitallisten ympäristövaikutusten vähentäminen tai ehkäiseminen sekä huomioon ottaminen suunnittelussa ja päätöksenteossa, kansalaisten tiedonsaannin ja osallistumisen lisääminen Agneta Nylund 7.5.2013 18
Vaikutusten arviointi YVA-menettelyssä Tuulivoimahankkeen ja siihen liittyvien voimajohtojen vaikutuksia tulee aina tarkastella yhdessä YVA-menettelyssäon selvitettävä hankkeen koko elinkaaren aikaiset välittömät ja välilliset ympäristövaikutukset Myös yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa tulee arvioida Yhteisvaikutusten arvioinnin velvollisuus määräytyy YVAmenettelynajoituksen mukaan: myöhemmän hankkeen yhteydessä arvioidaan yhteisvaikutukset aiempien hankkeiden kanssa Agneta Nylund 7.5.2013 19
YVA-menettelyn ja kaavoituksen yhteensovittaminen YVAL 5 : yhteysviranomaisen, kaavaa laativan kunnan tai maakunnan liiton ja hankkeesta vastaavan on oltava riittävässä yhteistyössähankkeen arviointimenettelyn ja kaavoituksen yhteensovittamiseksi. Vaikutusten arviointi tulee suunnitella ja toteuttaa siten, että se palvelee sekä kaavoitusta että YVA-menettelyä. Samoja selvityksiä voidaan käyttää molemmissa menettelyissä. YVAL:n ja MRL:n mukaisia menettelyjä yhteen sovitettaessa on huolehdittava siitä, että molempien lakien menettelysäännöksiä noudatetaan Vuorovaikutustilaisuudet, nähtävillä olot, osallistuminen Aikataulutus Agneta Nylund 7.5.2013 20
Tuulivoimarakentamisen vaikutukset maisemaan ja kulttuuriympäristöön Selkeällä ja kuivalla säällä n. 100 m korkea tuulivoimala voidaan erottaa 5-10 km:n etäisyydellä; maisemakuvan muutos Kuva: Nunu Pesu Ei ole mahdollista yksiselitteisesti määrittää, minkälaiseen ympäristöön tuulivoimaloita voi maisemallisten tekijöiden puolesta rakentaa tai mitkä tulisi jättää rakentamiselta vapaaksi, joten tapauskohtainen maisemaselvitys ja vaikutusten arviointi on tärkeää. Arvioinnissa on myös huomioitava tuulivoimaloihin liittyvä infrastruktuuri (tiet, voimajohdot) Agneta Nylund 7.5.2013 21
Maisema-ja kulttuuriympäristövaikutukset / maakuntakaavoitus Koko kaava-alueella selvitetään ja huomioidaan maiseman ja kulttuuriympäristön kannalta valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat alueet Tuulivoima-alueilta ja niiden lähiympäristöstä yleispiirteinen maisemaselvitys Maiseman perusrakenne Maisemakuvan analyysi Visualisointi (valokuvasovitteet, ) Tuloksena alueiden luokittelu: parhaiten soveltuvat / mahdollisesti soveltuvat / soveltumattomat Kuvat: Varsinais-Suomen liitto Agneta Nylund 7.5.2013 22
Maisema-ja kulttuuriympäristövaikutukset / kuntakaavoitus ja YVA Koko vaikutusalueella selvitetään ja huomioidaan maiseman ja kulttuuriympäristön kannalta valtakunnallisten ja maakunnallisten lisäksi myös paikallisesti merkittävät alueet ja kohteet Koko vaikutusalueelta tarkennettu maisemaselvitys Maiseman perusrakenne Katve / näkyvyysalue -analyysi Tarkennettu maisemakuvan analyysi Visualisointi (valokuvasovitteet, ) Tuloksena alueiden luokittelu: soveltuvat / soveltumattomat, maisemavaikutusaluekartta Kuva: Esa Partanen Kuntakaavassa tai vasta rakennusluvassa tuulivoimaloiden tarkat sijoituspaikat ja sijoittelumuodostelmat Agneta Nylund 7.5.2013 23
Tuulivoima maisemassa - havainnekuvia Kotka Halla ja Kotkamills, Oulunsalo-Hailuoto, Kerimäki Anttola, Joukhaisselkä, Tuore-Kulvakkoselkä Kuvat: Kotkamills Oy, VentusVis Oy, Metsähallitus Laatumaa, Oulun Seudun sähkö, Lumituuli Oy, Etelä-Savon maakuntaliitto, Fortum Power and Heat Oy Agneta Nylund 7.5.2013 24
Tuulivoimarakentamisen yhteisvaikutukset 1 Tuulivoima-alueen ja siihen liittyvien voimajohtojen vaikutuksia tulee aina tarkastella yhdessä. Yhteisvaikutuksia aiheutuu aina useiden tuulivoima-alueiden sijoittuessa lähekkäin. Yhteisvaikutuksia voi aiheutua, vaikka tuulivoima-alueet eivät olisi erityisen lähellä toisiaan, tuulivoimaloita rakennettaisiin vähitellen pitkän ajan kuluessa tai vierekkäiset tuulivoima-alueet toteutettaisiin eri aikaan. Kuvat: Feodor Gurvits Agneta Nylund 7.5.2013 25
Tuulivoimarakentamisen yhteisvaikutukset 2 Useiden tuulivoima-alueiden yhteisvaikutukset voivat olla merkittäviä, vaikka yksittäisten tuulivoima-alueiden vaikutukset eivät olisikaan. Tyypillisesti merkittävimmät yhteisvaikutukset tuulivoimaalueista ja voimajohdoista ovat maisemallisia tai linnustoon kohdistuvia vaikutuksia. Kuvat: Raili Malinen, Feodor Gurvits Agneta Nylund 7.5.2013 26
Yhteisvaikutukset / maakuntakaavoitus Maakuntakaavoituksessa voidaan arvioida kokonaisuutena riittävän laajan alueen osalta eri tuulivoima-alueiden ja niihin liittyvien voimajohtojen yhteisvaikutuksia ja suunnittelun kautta löytää ympäristövaikutuksiltaan paras mahdollinen lopputulos tuulivoima-alueiden sijoittumisessa. Tärkeimpiä yhteisvaikutusten kannalta arvioitavia asioita ovat maisemavaikutukset sekä linnustoon kohdistuvat vaikutukset. Kuvat: Petri Ahlroth, Nunu Pesu Agneta Nylund 7.5.2013 27
Yhteisvaikutukset / kuntakaavoitus ja YVA Tuulivoimahankkeen YVA-menettelyssä ja kuntakaavoituksessa otetaan huomioon lähialueilla sijaitsevat ja lähialueille suunnitteilla olevat muut tuulivoima-alueet, niihin liittyvät voimajohdot sekä muut merkittävät rakennushankkeet ja niiden suunnitteluvaihe. Yhteisvaikutusten arvioinnin velvollisuus määräytyy ajoituksen mukaan: myöhemmin lähialueelle sijoittuvan hankkeen yhteydessä tulee arvioida yhteisvaikutukset kaikkien aiempien hankkeiden kanssa. Kattava tietämys alueen kaavoitustilanteesta ja hankkeista on erittäin tärkeää, joten eri tahojen yhteistyö korostuu. Yhteisvaikutusten arviointi hyvin varhaisessa suunnitteluvaiheessa olevien tuulivoima-alueiden kanssa ei ole tarpeen Agneta Nylund 7.5.2013 28
Kiitos! Lisätietoja www.ymparisto.fi/tuulivoima Erityisasiantuntija Agneta Nylund, YM