Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen
|
|
- Kaarlo Karjalainen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen
2 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä ei ole, mutta maankäyttö- ja rakennuslakia sovelletaan myös aluevesillä. Maakuntakaavoitus on keskeisin yhteen sovittavan suunnittelun keino merialueilla. (Lähde: Merialueiden suunnittelu Suomessa. YM 29/2013)
3 Maakuntakaavan tehtävät (MRL 25 ) Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden käytöstä Sovittaa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet maakunnallisten ja paikallisten tavoitteiden kanssa Maakuntakaavassa käsitellään vain valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai useamman kuin yhden kunnan aluetta koskevia kysymyksiä
4
5 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet - merialueisiin kohdistuvia tavoitteita Alueidenkäytössä edistetään vesien hyvän tilan saavuttamista ja ylläpitämistä. Maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon vesi- ja rantaluonnon suojelun tai virkistyskäytön kannalta erityistä suojelua vaativat vesistöt Alueidenkäytön suunnittelussa rantaan tukeutuva loma-asutus on suunniteltava siten, että turvataan luontoarvoiltaan arvokkaiden rantaalueiden säilyminen sekä lomaasumisen viihtyisyys.
6 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet - merialueisiin kohdistuvia tavoitteita Alueidenkäytöllä edistetään rannikkoalueen säilymistä luontoja kulttuuriarvojen kannalta erityisen merkittävinä aluekokonaisuuksina. Samalla varmistetaan, että asumisen ja elinkeinotoiminnan harjoittamisen edellytykset säilyvät. Alueiden erityispiirteet tunnistetaan ja alueidenkäyttö sovitetaan mahdollisimman tasapainoisesti yhteen poikkeuksellisten luonnonolojen, luonnon kestokyvyn ja kulttuuriarvojen turvaamiseksi.
7 Uudenmaan liiton alue ja jäsenkunnat
8
9 Kaavamerkintöjä merialueilla Luonnonsuojelualue tai kohde Natura 2000-verkostoon kuuluva tai ehdotettu alue Alue, jolla merkittäviä kivivarantoja Kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeä alue, tie tai kohde Kulttuuriympäristön vaalimisen kannalta tärkeä alue, tie tai kohde, valtakunnallisesti merkittävä (RKY 2009) UNESCO:n maailmanperintökohde Laivaväylä Uusi laivaväylä Veneväylä Puolustusvoimien melualue Tuulivoimatuotantoon soveltuva alue Estlink1 Estlink2 110kV voimajohdon tai merkittävän merikaapelin yhteystarve Ydinvoimaloiden suojavyöhyke Siirtoviemäri Pääkaupunkiseudun rannikko- ja saaristovyöhyke-rajaus Saaristovyöhykkeiden välinen raja Mantereen rantavyöhyke ja sisäsaaristo Ulkosaaristo Merivyöhyke
10 Pääkaupunkiseudun saaristo- ja rannikkovyöhyke
11 Saaristovyöhykkeet
12 Helsingin edustan merialuetta 12
13 Tuulivoimatuotantoon soveltuvat alueet Uudenmaan maakuntakaavoissa 13
14 2. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava käynnistymässä
15 Tavoitteena kestävää kilpailukykyä ja hyvinvointia Uudellemaalle Aikatähtäin vuodessa 2040 Käynnistyvän maakuntakaavakierroksen päätavoitteena on luoda edellytyksiä kestävälle, kilpailukykyiselle ja hyvinvoivalle Uudellemaalle 4. vaihemaakuntakaava täydentää ja tarkentaa edellisissä maakuntakaavoissa esitettyä maankäyttöä ja tulevaisuuden kuvaa
16 Teemoiksi rakentumassa KAAVAN TEEMAT Elinkeinot ja innovaatiotoiminta Logistiikka Tuulivoima Viherrakenne Kulttuuriympäristöt Mahdolliset muut ajankohtaiset aiheet sekä hyväksyttyjen maakuntakaavojen muutostarpeet Teemat on valittu maakuntahallituksessa
17 Logistiikka KAAVAN TEEMAT Sisältö ja rajaus: Satamat ja meriväylät Lentokentät Logistiikka-alueet Maaliikenneyhteydet satamiin, lentokentille ja logistiikka-alueille, Kansainväliset yhteydet Tavoitteet: Uusimaa on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti hyvin saavutettavissa Logistiikkaa palvelevien toimintojen sijoittumiselle luodaan edellytykset Logistiikkaverkosto on kansainvälisesti kilpailukykyinen ja tukeutuu nykyiseen liikennejärjestelmään
18 Tuulivoima KAAVAN TEEMAT Sisältö ja rajaus: Tarkastelussa maa- ja merialueet Tuulivoimaselvitys käynnissä Tuulivoima käsitellään kaavassa mikäli selvityksessä löytyy maakunnallisesti potentiaalisia tuulivoima-alueita Tavoitteet: Osoittaa tuulivoimalle soveltuvat maakunnallisesti merkittävät alueet maaja merialueilta Edistää tuulivoimarakentamista maakuntakaavalla
19 Viherrakenne KAAVAN TEEMAT Sisältö ja rajaus: Viherrakenne kattaen maa- ja merialueet Luonnon monimuotoisuus Ekologinen verkosto Virkistysverkosto Luonnonvarat osin, mm. maa- ja metsätalous, pohjavedet Tavoitteet: Parantaa ekosysteemipalveluiden tarjontaa Turvata luonnon monimuotoisuus, niin että ekologisen verkoston ydinalueet ovat yhtenäisiä ja että riittävät yhteydet alueiden välillä säilyvät Varmistaa yhtenäinen, riittävä ja hyvin saavutettava maakunnallinen virkistysalueverkosto Edistää luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä ja niihin tukeutuvaa elinkeinotoimintaa
20 Kulttuuriympäristöt KAAVAN TEEMAT Sisältö ja rajaus: Kulttuuriympäristöihin sisältyy: rakennusperintöä, maisema-alueita ja muinaisjäännöksiä Maakuntakaavassa käsitellään valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaita kulttuuriympäristöjä Pohjana valmistunut kulttuuriympäristöjen selvitys Missä maat on mainiommat, Täydennetään saariston ja rannikon inventoinnilla Tavoitteet: Maakunnallisesti ja valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöalueet ja -reitit tunnetaan Merkittävien kulttuuriympäristöjen tärkeät ominaispiirteet otetaan huomioon maankäytön suunnittelussa
21 Kaavan vaiheet Työvaihe 1: Työn käynnistäminen lähtökohdat, selvitykset ja tavoitteet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Työvaihe 2: Teemojen kehityskuvat ja selvitykset Suunnitteluperiaatteet Kaavaluonnoksen valmistelu ja vaikutusten arviointi Työvaihe 3: Kaavaluonnos nähtävillä Kaavaehdotuksen valmistelu ja vaikutusten arviointi Kaavaehdotuksen hyväksyminen Työvaihe 4: Kaavaehdotus nähtäville Vastineet Kaavan hyväksyminen Nähtävillä Nähtävillä Nähtävillä
22 Keskeisiä merialueita koskevia kehittämishaasteita maakuntakaavoitukselle ovat: ulkosaariston ja avomerialueiden entistä monipuolisempi käsittely merialueita koskevan tietopohjan täydentäminen merialueiden erityiskysymyksiin soveltuvien kaavamerkintöjen ja määräysten sekä vyöhyketarkastelun edelleen kehittäminen mahdollisesti joidenkin uusien käyttömuotojen merkitseminen kaavoihin maakuntakaavoituksen entistä tiiviimpi integrointi maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman laadintaan sekä muuhunkin suunnitteluun maakuntaliittojen keskinäisen yhteistyön tehostaminen.
23 KIITOS!
Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen
Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Tavoitteena kestävää kilpailukykyä ja hyvinvointia Uudellemaalle Aikatähtäin
LisätiedotUudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015
Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan maakuntakaavatilanne Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan teemat Elinkeinot ja innovaatiotoiminta Logistiikka Tuulivoima Viherrakenne
LisätiedotVantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto
Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto 2 VESI MAAKUNTAKAAVASSA Seuraavassa lyhyesti: Maakuntakaavasta
LisätiedotKatsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015
Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin
LisätiedotMETSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ
METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,
LisätiedotUudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka
15.9.2014 1 (3) Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet 4. vaihemaakuntakaavan yhteiset suunnitteluperiaatteet Uudenmaan liiton strategian mukaisesti tällä kaavakierroksella pyritään entistä
LisätiedotJohanna Kuusterä 30.10.2014. Zonationin hyödyntäminen Uudenmaan liiton maakuntakaavatyössä
Johanna Kuusterä 30.10.2014 Zonationin hyödyntäminen Uudenmaan liiton maakuntakaavatyössä Uudenmaan Zonation-analyysi Lähtökohtana: Uudenmaan viherrakenne ja ekosysteemipalvelut uusin menetelmin -hanke
LisätiedotKirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016
LisätiedotTOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö
TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-
LisätiedotKIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
LisätiedotUUSIMAA-KAAVA 2050: EHDOTUS. Liiteaineisto 3 Kumottavat merkinnät
UUSIMAA-KAAVA 2050: EHDOTUS Liiteaineisto 3 Kumottavat merkinnät Nähtävillä 8.10. 8.11.2019 0 Lukuohje Uusimaa-kaavan kaavaratkaisun lähtökohtana on, että Uusimaa-kaava kumoaa voimaan tullessaan aiemmat
LisätiedotEkologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää
LisätiedotTIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA
TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön
LisätiedotMaisemat maakuntakaavoituksessa
Maisemat maakuntakaavoituksessa Maankäyttö- ja rakennuslain arviointiin liittyvä työpaja 26.11.2012 Ympäristöministeriö Marja Mäntynen Oikeudellinen perusta Maakunnan suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten
LisätiedotMaakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto
Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan
LisätiedotUudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund
1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,
LisätiedotRovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
LisätiedotUudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. Esittelytilaisuus 1/2015
Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos Esittelytilaisuus 1/2015 Maakuntakaavat Uudellamaalla Nyt voimassa: Uudenmaan kokonaismaakuntakaava Itä-Uudenmaan kokonaismaakuntakaava Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaava
LisätiedotTuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen
Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA
INKOON KUNTA Solvik, Kälkö Ulkosaariston yleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ja 64 ) esitetään mm. kaavoitushankkeen sijainti
LisätiedotMaankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS
Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 20.10.2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä
LisätiedotMaakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa. Esa Halme, maakuntajohtaja
Maakuntaliiton rooli metsien kaavoituksessa Esa Halme, maakuntajohtaja tärkeys suojelu O2 Yhteisyys Kemia aluetalous Energia Arvonlisä Maisemaa ja kulttuuria Raaka-aine Työ Kansalliset kannustimet nautinnot
LisätiedotUudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset
LisätiedotMuonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
LisätiedotUUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA
UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kaavaehdotus 2016 Virkistysalue Viheryhteystarve Pohjavesialue Metsätalousvaltainen alue, joka on laaja, yhtenäinen ja ekologisen verkoston kannalta merkittävä (MLY) Luonnonsuojelualue
LisätiedotKANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016
KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta
LisätiedotKarkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta
Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija
LisätiedotKANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014
KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta
LisätiedotKarkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta
Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Kaupunginhallitus 65 23.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 14/10.02.00/2014 Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä:
LisätiedotUUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö
UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden
LisätiedotMaankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS
Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 14.10.2015 KAAVOITUSKATSAUS 2015 2016 KAAVOITUSKATSAUS 2015 2016 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä
LisätiedotLuhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus
Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-
LisätiedotPosio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Lisätiedotviherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.
viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.2013 Esityksen sisältö Maakunta Maakuntakaava osana kaavajärjestelmää j
LisätiedotMaakuntakaavan uudistaminen Uudellamaalla
Maakuntakaavan uudistaminen Uudellamaalla Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. Riitta Murto-Laitinen 18.1.2011 Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan liitot yhdistyvät Maakuntakaavojen uudistaminen tarpeen Uudenmaan
LisätiedotVoimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys
Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys Tuulivoimaseminaari 3.10.2012 Tampereen komediateatteri Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Suunnitteluinsinööri Anne Mäkynen Mitä ollaan
LisätiedotInari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotKIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
LisätiedotUusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen
Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen 202/05.00/2016 MHS 16.05.2016
LisätiedotNELLIMVUONON VUOPAJAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI T 5 JA 6 SEKÄ MY-ALUETTA
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMVUONON VUOPAJAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI T 5 JA 6 SEKÄ MY-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.10.2017 Seitap Oy
LisätiedotMaakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus
Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Maakuntahallitus 137 25.09.2017 Uusimaa-kaava 2050: laadintaprosessin aikataulun tarkistaminen 202/05.00/2016 MHS 16.05.2016 72 Tiivistelmä
LisätiedotMaisema-alueet maankäytössä
Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden
LisätiedotUUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavaluonnos
UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kaavaluonnos Virkistysalue NELJÄS VAIHEMAAKUNTAKAAVA PÄHKINÄNKUORESSA Pohjavesialue Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY) Uusi asemanseutu: taajamatoimintojen
LisätiedotTurvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.
Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki
LisätiedotMuonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap
Lisätiedot12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen (SYKE, yhdyskuntarakenteen tutkimus ja analysointi)
OHJELMA 12:00 Tilaisuuden avaus Maakuntakaava 2040, yleisesittely Hanna Lampinen (Kymenlaakson Liitto) 12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen
LisätiedotJOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
LisätiedotJohdatus maakuntakaavoitukseen Puuterminaaliseminaari 5.12.2013. Karoliina Laakkonen-Pöntys
Johdatus maakuntakaavoitukseen Puuterminaaliseminaari 5.12.2013 Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntakaavoitustilanne Pirkanmaalla Ote Pirkanmaan 1. maakuntakaavasta Ote Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaavasta,
LisätiedotRövassin ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Rövassin ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.9.2018 1 ( 9 ) RÖVASSIN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Johdanto Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LisätiedotInari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014
LisätiedotRovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotSuunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
LisätiedotAURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 KAAVATILANNE KAAVATYÖTÄ OHJAAVAT ASIAKIRJAT Kaava-aluetta koskevat olemassa olevat kaavat, muut suunnitelmat ja selvitykset: 1. Valtakunnalliset
LisätiedotRovaniemen kaupunki Koskenkylän osayleiskaavan muutos tilan Lepola RN:o 57:119 alueella
Rovaniemen kaupunki Koskenkylän osayleiskaavan muutos tilan Lepola RN:o 57:119 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2014 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu 21.10.2013
LisätiedotMuonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus
Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA VIHTAJÄRVI PEUKALONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotTEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-
LisätiedotKaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen Markus Erkkilä 14.10.2016 Esityksen sisältö Kaavajärjestelmä (MRL, valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava,
LisätiedotOHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OHKOLAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päivitetty 27.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
LisätiedotKymenlaakson Liitto. Tuulivoimaselvitys 2010
Kymenlaakson Liitto Tuulivoimaselvitys 2010 Tuulivoimaselvitys 2010 Tavoitteena löytää riittävän laajoja, tuulisuudeltaan ja maankäytöltään tuulivoimatuotantoon parhaiten soveltuvia alueita 2005 laadittu
LisätiedotUtsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.10.2015 Seitap Oy 2015 Seitap
LisätiedotKolari. Ylläsjärven asemakaavan muutos Kortteli: 455
Seitap Oy 2018 1 Kolari Ylläsjärven asemakaavan muutos Kortteli: 455 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.02.2018 Kolarin kunta Seitap Oy 2018 Seitap Oy 2018 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
LisätiedotValtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä
Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 29.1.2014 1 Valtakunnallisesti arvokkaat maisemaalueet
LisätiedotKESKUSTAN OSAYLEISKAAVA
KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.
LisätiedotAsemanseudun osayleiskaava
INKOON KUNTA Asemanseudun osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3.12.2014 P25714 Salomaa Kristina 3.12.2014 Sisällysluettelo 1 KAAVAPROSESSI JA KÄSITTELYVAIHEET... 1 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA...
LisätiedotSODANKYLÄ Rutojärven Keinolahden ranta-asemakaava
Seitap Oy SODANKYLÄ 1 SODANKYLÄ Rutojärven Keinolahden ranta-asemakaava Korttelit 1 ja 2 Kaavaluonnoksen selostus MRA 30 vaiheessa SEITAP OY 2015 Seitap Oy SODANKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 PERUS- JA
LisätiedotTurvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa
Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla
LisätiedotKaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Keski-Suomen ELY-keskus 19.04.2017 MRL:N YLEINEN TAVOITE (MRL 1 ) Järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle
LisätiedotUUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kestävää kilpailukykyä ja hyvinvointia Uudellemaalle Uudenmaan liiton julkaisuja B47-2014 Tarkistettu maakuntahallituksessa 17.11.2014
LisätiedotSIUNTION KUNTA KAAVOITUSKATSAUS
KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSKATSAUS Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
LisätiedotKaavoituksella elinvoimaa! Näkökulmana Uudenmaan elinkeinoelämän kehittäminen. KUUMAT PERUNAT! Ilmi Tikkanen Ilona Mansikka 25022014
Kaavoituksella elinvoimaa! Näkökulmana Uudenmaan elinkeinoelämän kehittäminen KUUMAT PERUNAT! Ilmi Tikkanen Ilona Mansikka 25022014 Uudenmaan haasteita... Väestön kasvu ja rakenteen hajautuminen Hajarakentaminen
LisätiedotMuutoksenhaku Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä hyväksyä Vartiosaaren osayleiskaava (273 )
HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA VALITTAJA Muutoksenhaku Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä hyväksyä Vartiosaaren osayleiskaava 26.10.2016 (273 ) Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry.,
LisätiedotKiviaineshuolto kaavoituksessa
Kiviaineshuolto kaavoituksessa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Esityksen sisältö Kaavahierarkia ja VAT Maakuntakaavan rooli ja Pirkanmaan maakuntakaava Yleiskaavoitus Eri kaavatasojen
LisätiedotNUMMINEN-ONKIMAA OSAYLEISKAAVAN MUUTOS / ANDERSBERGIN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NUMMINEN-ONKIMAA OSAYLEISKAAVAN MUUTOS / ANDERSBERGIN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis-
LisätiedotKaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva
Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva 26.4.2016 Maakuntakaavan toimintaympäristö muutoksessa Kaavoituksen tulee vastata aluehallintouudistuksen tarpeisiin Kaavaprosessia
LisätiedotMIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?
MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? ETELÄ-KARJALAN LIITTO ALUESUUNNITTELU 2017 ARTO HÄMÄLÄINEN MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? Kaavoituksella ohjataan hyvin arkisia asioita, joita ei välttämättä edes tule ajatelleeksi. Kuten
Lisätiedot1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE
FCG Suunnittelu ja tekniikka Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KIVISALMEN LAITURIALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Konneveden kunnalla on tarkoitus
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )
INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu
LisätiedotSAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET 2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.9.2016 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITTELUALUE...
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto
Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde
LisätiedotTarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:
LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä
LisätiedotUusimaa-kaava 2050 valmisteluaineisto: UUDENMAAN RAKENNEKAAVAN LUONNOS KAAVAKARTTA SEKÄ MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET. Nähtävillä
Uudellemaalle pitää olla myös helppo tulla jok Suomea - - ja maailmaltakin. Uusimaa-kaava 2050 valmisteluaineisto: UUDENMAAN RAKENNEKAAVAN LUONNOS KAAVAKARTTA SEKÄ MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Nähtävillä 27.2.
LisätiedotRanta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.
SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu
LisätiedotNURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.
NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotSisällysluettelo. Ilomantsin kunta
ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2019... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ
LisätiedotKIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
LisätiedotAluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla
Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Kielellisten palvelujen toimikunta Uudenmaan liitto 8.12.2017 Heli Vauhkonen Aluesuunnittelun vastuualue Tehtävät Maankäyttö, maakuntakaava,
LisätiedotJOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
LisätiedotYmpäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa
Ympäristövaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa Kaavoituksen ajankohtaispäivä, Turku Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 5.6.2014 Maakuntakaava & vaikutusten arviointi MRL 1 MRL 9 MRA
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA RIIHINIEMEN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotMAL ja maakuntakaavoitus. Merja Vikman-Kanerva
MAL ja maakuntakaavoitus Merja Vikman-Kanerva 16.9.2015 Maakuntakaavojen ja yhteisten yleiskaavojen vahvistamisesta luovutaan Vahvistusmenettelyä koskevat säännökset kumotaan YM:n rooli muuttuu valvontatehtävän
LisätiedotSELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
LisätiedotUUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kestävää kilpailukykyä ja hyvinvointia Uudellemaalle Uudenmaan liiton julkaisuja 2013 Uudenmaan liiton julkaisuja 2013 Ulkoasu: Anni
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
TYÖNUMERO: 20602078 HAAPAVEDEN KAUPUNKI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU 12.12.2018 2 (11) Sisältö 1 JOHDANTO... 1 1.1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma... 1 1.2 Suunnittelualue... 1 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT...
LisätiedotUuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
LisätiedotJyväskylän kaupungin yleiskaava. Yleiskaavan vaikutusten arviointi
Jyväskylän kaupungin yleiskaava Yleiskaavan vaikutusten arviointi 24.4.2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 39 :n mukaan yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon: 1. yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus
LisätiedotJanakkalan kunta Tervakoski
Janakkalan kunta Tervakoski 25.4.2014 1 Lepola Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee noin 1,5 km etäisyydellä Tervakosken liikekeskustasta, Vanhan kylän
LisätiedotMaakuntavaltuusto 11.3.2013. Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys
Maakuntavaltuusto 11.3.2013 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntakaavoitustilanne Pirkanmaalla Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Muut suunnitelmat ja selvitykset Maakuntakaavoitusseminaari
Lisätiedot