Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu. Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu. Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto"

Transkriptio

1 Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto

2 Maankäytön suunnittelu Maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat alueet. Osoitetaan tuulipuistoiksi soveltuvia alueita. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaava YM laatii, Valtioneuvosto hyväksyy Maakunnan liitto laatii ja hyväksyy, YM vahvistaa Osoitetaan tuulivoimaloiden sijoittuminen Käytetään tarvittaessa esim. taajamien läheisyydessä. Haetaan kuten muuhunkin rakentamiseen Yleiskaava Asemakaava Rakennuslupa Kunta laatii ja hyväksyy Kunta laatii ja hyväksyy Kunta myöntää 2

3 Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset selvitetään riittävällä tarkkuudella silloin, kun hanke aiheuttaa merkittäviä ympäristövaikutuksia Osa tuulivoimahankkeista voi vaatia ympäristövaikutusten arviointia erillisessä YVA-menettelyssä ELY-keskuksen voi edellyttää YVA-menettelyä Lakiin tulossa raja-arvo, jota suuremmat puistot vaativat YVAmenettelyn aina 3

4 Ympäristövaikutusten arviointi YVA-menettelyssä arvioidaan ainakin seuraavat asiat: Vaihtoehdot sijoittumiselle Visuaaliset eli maisemalliset vaikutukset Käyntiääni (meluohjearvot) Vaikutukset luontoon, eläimiin, pääasiassa lintuihin Mahdolliset vaikutukset viestintäyhteyksiin (mm. teleliikenne, tutkasign.) Erilaiset maankäyttövaikutukset Turvallisuus (esim. irtoilevat jäät) Rakentamisen aikaiset vaikutukset 4

5 Ympäristövaikutusten arviointi YVA-menettelyssä arvioidaan myös mahdollisen uuden voimansiirtoverkon vaikutukset ja vaihtoehdot Rakentamisen vaikutuksia on selvitettävä soveltuvin osin vaikkei YVA-menettelyä tarvittaisikaan 5

6 Soveltaminen Sisämaan osalta käytännöt ovat muotoutumassa Mitä isompi hanke, sitä järeämmät suunnittelu- ja arviointivälineet Käytettävät suunnittelu- ja arviointikeinot riippuvat myös hankkeen ajatellusta sijoittumisalueesta Sisä-Suomen potentiaaliset tuulivoima-alueet 6

7 Soveltaminen Kiinteistökohtaiset pienvoimalat> toimenpide- tai rakennuslupa Yksittäiset suurvoimalat > tarvittaessa kaava,rakennuslupa Pienet tuulipuistot > yleiskaava ja/tai YVA-prosessi, rl Suuret tuulipuistot > maakuntakaava, yleiskaava ja YVA-prosessi, rl Sisä-Suomen potentiaaliset tuulivoima-alueet 7

8 Sisä-Suomen potentiaaliset tuulivoima-alueet Maakuntakaavoitusta palveleva selvitys tuulivoimatuotannon maakuntakaavallisista edellytyksistä Kainuun, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Keski-Suomen maakuntien alueella

9 Taustaa Ilmastotavoitteet Tuuliatlas ilmatieteenlaitokselta koko maahan Ympäristöministeriöltä selvitysrahaa maakuntien liitoille Kuuden Sisä-Suomen liiton yhteinen selvitys 9

10 Selvityksen tavoitteet Tuulivoimatuotannon edistäminen Esiselvitys maakuntakaavan pohjaksi Tuulipuistoiksi soveltuvien alueiden kartoittaminen Tuulivoiman kaavoitus- ja lupakäytäntöjen täsmentäminen Sisä- Suomessa 10

11 Selvitysprosessi Lähtötilanteen kartoitus Paikkatietotarkastelu tuulivoimapotentiaalista ja yleisistä edellytyksistä Tuuliatlaksen mukainen tuulipotentiaali Topografinen tarkastelu Tekniset toteutusedellytykset Rajaavat tekijät Vaikutustarkastelu Teknistaloudellinen tarkastelu Yhteenvetoraportti 11

12 Vaikutustarkastelu Arvioidaan reunaehtojen vaikutusta tuulivoimapotentiaaliin: Asutus ja loma-asutus + muu rakennettu ympäristö Voimassa olevat kaavat Elinkeinotoiminnot Lentoturvallisuus Luontoarvot (Suojelualueet ja Natura-alueet, linnusto, muu eläimistö, maisema) Virkistysalueet ja reitistöt Kulttuuriympäristöt Viestiliikenne ml. puolustusvoimien tutkavaikutus 12

13 13

14 50m / 4,6m/s / 2377MW 100m / 5,8m/s / 4637MW 150m / 6,6m/s / 6546MW 14

15 16

16

17 Verkosto 18

18 Taajamat 19

19 Luontoarvot 20

20 Kulttuuriarvot 21

21 22

22 23

23 24

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT 1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI Maankäytölliset edellytykset tuulivoimapuistoille Pasi Pitkänen 25.2.2011 Lähtökohtia - valtakunnallisesti: Tarkistetut (2008) valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet

Lisätiedot

Tuulivoima ja maanomistaja

Tuulivoima ja maanomistaja Tuulivoima ja maanomistaja Ympäristöasiamiespäivät Marraskuu 2012 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Miksi tuulivoimaa? Tarve uusiutuvalle energialle, esim. EU:n tavoite 20-20-20 Tuulivoima

Lisätiedot

Paikkatietomenetelmien hyödyntäminen tuulivoimaselvityksissä. Aleksis Klap

Paikkatietomenetelmien hyödyntäminen tuulivoimaselvityksissä. Aleksis Klap Paikkatietomenetelmien hyödyntäminen tuulivoimaselvityksissä Aleksis Klap 1. Varsinais-Suomen tuulivoimaselvitys 2010-2011 2. Tuulivoimavaihemaakuntakaava 3. Valtakunnallinen maakuntaliittojen tuulivoimaselvitysten

Lisätiedot

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM 2 HE laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (VN 16.9.2010) Tuulivoimatuotannolle syöttötariffi

Lisätiedot

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Kaavaselostus ALUSTAVA LUONNOS Kaava-alueen sijainti Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan suunnittelualue on koko kunta. Vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoima-alueet

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

Kuinka valita tuulivoima-alue? Anni Mikkonen, Suomen Tuulivoimayhdistys Pori, 3.11.2010

Kuinka valita tuulivoima-alue? Anni Mikkonen, Suomen Tuulivoimayhdistys Pori, 3.11.2010 Kuinka valita tuulivoima-alue? Anni Mikkonen, Suomen Tuulivoimayhdistys Pori, 3.11.2010 Perustettu 1988 Suomen Tuulivoimayhdistys ry Jäsenistö: 100 yritystä Lähes 200 yksityishenkilöä Foorumi tuulivoimayrityksille

Lisätiedot

UUSI VALTAKUNNALLINEN TUULIVOIMAN NEUVONTAPALVELU

UUSI VALTAKUNNALLINEN TUULIVOIMAN NEUVONTAPALVELU UUSI VALTAKUNNALLINEN TUULIVOIMAN NEUVONTAPALVELU Tarjoaa asiantuntija-apua ja neuvontaa tuulivoimaloiden suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvissä menettely- ja sisältökysymyksissä. Valtakunnallinen

Lisätiedot

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari 30.10.2013, Oulu Esityksen sisältö Yleistä tuulivoimasta ja tuulivoimarakentamisesta Maakunnalliset selvitykset Tuulivoiman hankekehitys Metsähallituksen rooli

Lisätiedot

5.11.2010 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1

5.11.2010 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 5.11.2010 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 Mannertuulihanke Satakuntaliitto Perustiedot: Hanke keskittyy Satakunnan manneralueelle, tavoitteena selvittää tuulivoimalle parhaiten soveltuvat alueet.

Lisätiedot

1. Johdanto... 3. 2. Lähtökohdat v. 2014 maastokäynnille:... 4. 3. Kunnittainen tarkastelu... 5 3.1 Rautalampi, Suonenjoki... 5

1. Johdanto... 3. 2. Lähtökohdat v. 2014 maastokäynnille:... 4. 3. Kunnittainen tarkastelu... 5 3.1 Rautalampi, Suonenjoki... 5 1 Sisällysluettelo: 1. Johdanto... 3 2. Lähtökohdat v. 2014 maastokäynnille:... 4 3. Kunnittainen tarkastelu... 5 3.1 Rautalampi, Suonenjoki... 5 Kansikuvassa mustalla katkoviivalla on maakuntakaavatyön

Lisätiedot

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet Merja Paakkari 28.07.2011 1(7) Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus/ WAsP [m/s] Vuosituotanto/ WAsP [GWh] maksimikoko [MW] [M /MW] Etäisyys 110kV

Lisätiedot

Tuulivoiman ajankohtaisia asioita Suomen tuulivoimayhdistyksen puheenvuoro. Anni Mikkonen Keski-Suomi ja tuulivoima, Saarijärvi 25.1.

Tuulivoiman ajankohtaisia asioita Suomen tuulivoimayhdistyksen puheenvuoro. Anni Mikkonen Keski-Suomi ja tuulivoima, Saarijärvi 25.1. Tuulivoiman ajankohtaisia asioita Suomen tuulivoimayhdistyksen puheenvuoro Anni Mikkonen Keski-Suomi ja tuulivoima, Saarijärvi 25.1.2011 Suomen tuulivoimalaitokset 130 197 12/2010 Julkaistut tuulivoimahankkeet

Lisätiedot

Satakuntaliitto Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen. 6.4.2011 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1

Satakuntaliitto Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen. 6.4.2011 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen 6.4.2011 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 Hanke-esittely Perustiedot: Hanke keskittyy Satakunnan manneralueelle, tavoitteena selvittää

Lisätiedot

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN Haapajärven kaupunki Tekninen lautakunta Kirkkokatu 2 85800 Haapajärvi Infinergies Finland Oy Karppilantie 20 90450 Kempele Puh. 044 7595 050 sisko.kotzschmar@infinergiesfinland.com www.infinergies.com

Lisätiedot

Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen

Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen Kaavoitusjärjestelmä Kaavat maaseudun maankäytön ohjaajana Itäsuomalainen kylä suunnittelualustana Janne Nulpponen Maakuntasuunnittelija Etelä-Savon maakuntaliitto Maankäytönsuunnittelujärjestelmä

Lisätiedot

Multakaarronnevan alue. Esitys Pohjois-Pohjanmaan liitolle

Multakaarronnevan alue. Esitys Pohjois-Pohjanmaan liitolle Multakaarronnevan alue Esitys Pohjois-Pohjanmaan liitolle 10.7.2017 Puhuri Oy suunnittelee Haapajärven ja Haapaveden kaupunkien raja-alueelle, Multakaarronnevan alueelle, tuulivoimahanketta ja pyytää Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET Kohdekuvaukset 19.10.2017 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Perämeren rannikkoalue... 4 2 Tarkasteltavat alueet... 4 3 Kohdekuvaukset...

Lisätiedot

Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys

Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys Tuulivoimaseminaari 3.10.2012 Tampereen komediateatteri Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Suunnitteluinsinööri Anne Mäkynen Mitä ollaan

Lisätiedot

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla

Lisätiedot

Tuulivoiman edistämisestä

Tuulivoiman edistämisestä 1. Tuulivoima ja kaavoitus 2. Millaisen luvan tuulivoimalani tarvitsee? Loimaa 25.3.2010 Ylitarkastaja Heidi Saaristo Varsinais-Suomen ELY- keskus / Ympäristövastuualue Tuulivoimalla monta myönteistä ulottuvuutta,

Lisätiedot

Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen tuulivoimaselvitys 2010 (esiselvitys)

Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen tuulivoimaselvitys 2010 (esiselvitys) Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen tuulivoimaselvitys 2010 (esiselvitys) Uusimaa Itä-Uusimaa Häme Päijät-Häme PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO Mistäon kyse? Suomen tavoitteena on tuottaa energiastaan tuulivoimalla

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen kaavoitus ja vaikutusten arviointi. Agneta Nylund, erityisasiantuntija Tuulivoimala ja kulttuuriympäristö -seminaari 7.5.

Tuulivoimarakentamisen kaavoitus ja vaikutusten arviointi. Agneta Nylund, erityisasiantuntija Tuulivoimala ja kulttuuriympäristö -seminaari 7.5. Tuulivoimarakentamisen kaavoitus ja vaikutusten arviointi Agneta Nylund, erityisasiantuntija Tuulivoimala ja kulttuuriympäristö -seminaari 7.5.2013 Sisältö Tuulivoimarakentamisen ohjauksen pääperiaatteet

Lisätiedot

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalan ääni roottorin lapojen aerodynaaminen ääni ja koneiston

Lisätiedot

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap Tuulivoima kaavoituksessa Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap MITÄ SELVITETÄÄN Valtakunnalliset alueidenkäyhö- tavoiheet MaankäyHö- ja rakennuslaki EU:n säädökset Strategiat ja ohjelmat

Lisätiedot

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa.

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa. Liite 2 Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa. YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO LAUSUNNON HUOMIOIMINEN Hankkeen vaihtoehdot Mikäli arvioinnin edetessä

Lisätiedot

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Voimamylly Oy 3.10.2012 Voimamylly Oy Yhtiön kotipaikka Humppila Perustettu helmikuussa 2012 Valmistelu alkoi vuonna 2011 Humppilaan ideoitujen hankkeiden yhtenä osana,

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

Tuulivoimarakentaminen, YVA ja kaavoitus

Tuulivoimarakentaminen, YVA ja kaavoitus Tuulivoimarakentaminen, YVA ja kaavoitus Kehittämiskeskustelu 5.9.2013 Kankaanpää Anu Lillunen VARELY / Ympäristönsuojeluyksikkö / AL 5.9.2013 Tavoitteita Suomen ilmasto- ja energiastrategia 2020: Uusiutuvan

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Tavoitteena kestävää kilpailukykyä ja hyvinvointia Uudellemaalle Aikatähtäin

Lisätiedot

TUULIVOIMA KOTKASSA 28.11.2013. Tuulivoima Suomessa

TUULIVOIMA KOTKASSA 28.11.2013. Tuulivoima Suomessa TUULIVOIMA KOTKASSA Tuulivoima Suomessa Heidi Lettojärvi 1 Tuulivoimatilanne EU:ssa ja Suomessa Kansalliset tavoitteet ja suunnitteilla oleva tuulivoima Yleiset tuulivoima-asenteet Tuulivoimahankkeen kehitys

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Tuulivoimaselvitys 2010

Kymenlaakson Liitto. Tuulivoimaselvitys 2010 Kymenlaakson Liitto Tuulivoimaselvitys 2010 Tuulivoimaselvitys 2010 Tavoitteena löytää riittävän laajoja, tuulisuudeltaan ja maankäytöltään tuulivoimatuotantoon parhaiten soveltuvia alueita 2005 laadittu

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

Tuulivoimatuotannon maankäytölliseen sijoittumiseen vaikuttavat tekijät

Tuulivoimatuotannon maankäytölliseen sijoittumiseen vaikuttavat tekijät Keski-Suomi 87 Tuulivoimatuotannon maankäytölliseen sijoittumiseen vaikuttavat tekijät Tuulisuus ja korkeusolosuhteet Keski-Suomen vuoden keskituulennopeus 100 metrin korkeudessa vaihtelee tuuliatlaksen

Lisätiedot

TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA

TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA Pirkanmaan tuulivoimaseminaari Tampere, Komediateatteri Pirkanmaan ELY-keskus, yks.pääll. Hannu Wirola Viranomaisprosesseihin vaikuttavia seikkoja Suurten tuulivoimalayksiköiden

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous

Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitus ja metsätalous -infotilaisuus Turku 13.3.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Sisältö Kaavoitusjärjestelmä Maankäyttö-

Lisätiedot

05/2013. Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä. K Tahkoniemi

05/2013. Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä. K Tahkoniemi 05/2013 Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä K Tahkoniemi 1 Hanketiedot 2 Kehittäjä TM Voima OY / TM Voima Kytölä Oy Tavoitteena rakentaa Alavieskan Kytölän alueelle 4-9 tuulivoimalaa. Tavoitteena on, että

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.12.2014 7.11.20114 21.10.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.12.2014 7.11.20114 21.10.2014 1(7) VESANNON KUNTA OINASKYLÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.12.2014 7.11.20114 21.10.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Keski-Suomen tuulivoima-alueet Pihlajakoski - Kärpänkylä

Keski-Suomen tuulivoima-alueet Pihlajakoski - Kärpänkylä Keski-Suomen tuulivoima-alueet Pihlajakoski - Kärpänkylä Teknis-taloudellinen tarkastelu Pihlajakoski - kaava Pihlajakoski kahtena alueena Iso-Pihlajajärven pohjoispuolella 19 voimalan puisto Kärpänkylä

Lisätiedot

Tuulta tarjolla MW. Kantaverkkopäivä Pertti Kuronen Fingrid Oyj

Tuulta tarjolla MW. Kantaverkkopäivä Pertti Kuronen Fingrid Oyj Tuulta tarjolla 2 000-10 000 MW Kantaverkkopäivä 1.9.2010 Pertti Kuronen Fingrid Oyj 2 Ilmassa suuren kultarynnäkön tuntua... Vuoden 2010 kesällä Suomessa toiminnassa 118 tuulivoimalaa, yhteenlaskettu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 1(7) VESANNON KUNTA OINASKYLÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan

Lisätiedot

Aika Perjantai 23.11.2012, klo 13.00-15.00 Paikka Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Veteraanikatu 1, 90100 Oulu, Ympäristötalo

Aika Perjantai 23.11.2012, klo 13.00-15.00 Paikka Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Veteraanikatu 1, 90100 Oulu, Ympäristötalo LIITE 4 sivu 1 Muistio Tolpanvaara-Jylhävaaran tuulivoimapuiston osayleiskaava Viranomaisneuvottelu 1 Kampusranta 9 C FI-60320 Seinäjoki Finland Kotipaikka Helsinki, Finland Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358

Lisätiedot

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI KITEEN KAUPUNKI Paloaseman asemakaava asemakaavan muutos YLEISTÄ Kiteen kaupunginhallitus on 5.10.2015 252 päättänyt käynnistää Paloaseman asemakaavan laatimisen

Lisätiedot

Tuulivoimahankkeen luvitus Suomessa. STY / Hankekehittäjävaliokunta

Tuulivoimahankkeen luvitus Suomessa. STY / Hankekehittäjävaliokunta Tuulivoimahankkeen luvitus Suomessa STY / Hankekehittäjävaliokunta Tuulipuiston luvittaminen PROSESSI 1: + YLEISKAAVA Tuulivoimaloita 10 tai yli PROSESSI 2: YLEISKAAVA Tuulivoimaloita 9 tai alle Suunnittelutarveratkaisu:

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

Hyrynsalmi, Iso Tuomivaara

Hyrynsalmi, Iso Tuomivaara Hyrynsalmi, Iso Tuomivaara Kunta Hyrynsalmi Kunnan osa alue Kytömäki, Väisälä Alueen sijainti Alue sijaitsee noin 15 km:n etäisyydellä kuntakeskuksesta luoteeseen Ukkohallan matkailukeskuksen pohjoispuolella.

Lisätiedot

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto, Savonlinna. Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013

Tuulivoimapuisto, Savonlinna. Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013 Tuulivoimapuisto, Savonlinna Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013 Tuulivoima maailmalla Tuulivoimalla tuotettiin n. 2,26 % (282 482 MW) koko maailman sähköstä v. 2012 Eniten tuulivoimaa on maailmassa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAUKUNKANKAAN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.2.2013 KUNTA Enonkoski 046 KYLÄ Haukiniemi 404 TILA Kurppala 5:2 Möngänkangas 5:18 Päiväsuo 5:28 Keisarinviitta 5:29 Hanikonsiru

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 MAAKUNTAKAAVA Maakuntakaavaluonnos Valmisteluvaiheen kuuleminen Nähtävilläoloaika

Lisätiedot

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260

Lisätiedot

Maastopöytäkirja Potentiaalisten tuulivoima-alueiden tarkastelu syksy 2011. Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaavan selvityksiä

Maastopöytäkirja Potentiaalisten tuulivoima-alueiden tarkastelu syksy 2011. Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaavan selvityksiä Maastopöytäkirja Potentiaalisten tuulivoima-alueiden tarkastelu syksy 2011 Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaavan selvityksiä MAASTOPÖYTÄKIRJA / UUDET ALUEET Pieni Neulamäki (Kuopio), 207 ha) Pieni Neulamäki

Lisätiedot

Hyrynsalmi, Ristijärvi

Hyrynsalmi, Ristijärvi Hyrynsalmi, Ristijärvi Lumivaara Kunta Hyrynsalmi, Ristijärvi Kunnan osa alue Oravivaara, Päällysmäki, Pihlajavaara Alueen sijainti Alue sijaitsee noin 12 km:n etäisyydellä Hyrynsalmen kuntakeskuksesta

Lisätiedot

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A SUUNNITTELU JA TEKNI IKKA SIEVIN KUNTA JAKOSTENKALLIOIDEN TUULIVOIMAYLEISKAAVAA OSALLISTUMIS- JA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1

Lisätiedot

Sisä-Suomen tuulivoimaselvitys

Sisä-Suomen tuulivoimaselvitys 2011 Sisä-Suomen tuulivoimaselvitys Projekti YTJ 035 Merja Paakkari Hafmex Wind Oy 10/6/2011 Yleinen osuus 2 Johdanto 2 Tuulivoimatuotanto ja kaavoitus 3 Tuulivoimatuotannon maankäytölliseen sijoittumiseen

Lisätiedot

Voimaa tuulesta Pirkanmaalla

Voimaa tuulesta Pirkanmaalla PIRKANMAAN LIITTO Voimaa tuulesta Pirkanmaalla Työohjelma 26.4.2012 Sisällysluettelo 1 Tausta... 1 2 Lähtökohta... 3 3 Tavoite... 5 4 Työn toteutus... 6 5 Lähtöaineistot... 6 6 Työryhmä... 7 7 Yhteistyö

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2 Merja Paakkari 20.11.2011 1(7) Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2 Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus/ WAsP [m/s] Vuosituotanto/ WAsP [GWh] maksimikoko [MW] [M / MW] Etäisyys 110kV

Lisätiedot

- Tuulivoimatuotannon edellytykset

- Tuulivoimatuotannon edellytykset BIOENERGIA-ALAN TOIMIALAPÄIVÄT, 31.3.- 1.4.2011 - Suomen Hyötytuuli Oy - Tuulivoimatuotannon edellytykset Suomen Hyötytuuli Oy Ralf Granholm www.hyotytuuli.fi SUOMEN HYÖTYTUULI OY Vuonna 1998 perustettu

Lisätiedot

STUSNÄSIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA

STUSNÄSIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA STUSNÄSIN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.2.2012 päivitetty 24.4.2012 kaavan laatijana toimii Ramboll Finland Oy SISÄLLYSLUETTELO 1. SIJAINTI JA NYKYTILANNE...2 2. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2016

Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus 2016 Kemiönsaaren kunta Kaavoituskatsaus sisältää muun muassa: sivu Mitä kaavoitus on? 2 Ajankohtaista kaavoituksessa Vuonna 2016 kaavoitusyksikkö tulee työskentelemään useamman ison asemakaavahankkeen

Lisätiedot

TUULIVOIMAN PAIKKATIETOSELVITYS

TUULIVOIMAN PAIKKATIETOSELVITYS ENONTEKIÖN KUNTA ENONTEKIÖN KUNTA TUULIVOIMAN PAIKKATIETOSELVITYS 6.10.2014 1510006563 ENONTEKIÖN KUNTA TUULIVOIMAN PAIKKATIETOSELVITYS Päivämäärä 6.10.2014 Viite 1510006563 Laatija Dennis Söderholm Tarkastaja

Lisätiedot

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 JOHDANTO Kaavoituskatsauksen tarkoitus on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista, sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA

KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA SEUTUKUNTAKIERROS OLLI RISTANIEMI WWW.KESKISUOMI.FI/2.VMK MAAKUNTAKAAVA OSANA SUOMEN KAAVAJÄRJESTELMÄÄ SUOMEN KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Siimes) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto

Lisätiedot

1. Vaihemaakuntakaava viranomaisneuvottelu 5.11.2013

1. Vaihemaakuntakaava viranomaisneuvottelu 5.11.2013 1. Vaihemaakuntakaava viranomaisneuvottelu 5.11.2013 Asialista 1. Neuvottelun avaus 2. Järjestäytyminen ja osanottajien toteaminen 3. Kaavan esittely 4. Maakuntakaavaehdotuksesta annetut lausunnot ja niiden

Lisätiedot

Johdanto... 2. Tuulivoimatuotanto ja kaavoitus... 4. Tuulivoimatuotannon maankäytölliseen sijoittumiseen vaikuttavat tekijät... 5

Johdanto... 2. Tuulivoimatuotanto ja kaavoitus... 4. Tuulivoimatuotannon maankäytölliseen sijoittumiseen vaikuttavat tekijät... 5 1 KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT (luonnos 1) Sisältö Johdanto... 2 Tuulivoimatuotanto ja kaavoitus... 4 Tuulivoimatuotannon maankäytölliseen sijoittumiseen vaikuttavat tekijät... 5 Yhteenvetoa eri vaikutuksista...

Lisätiedot

Laajat aurinkoenergian tuotantoalueet

Laajat aurinkoenergian tuotantoalueet Valmisteluvaihe Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Yleisötilaisuus, Kokemäki, 14.2.2017 Laajat aurinkoenergian tuotantoalueet Maakuntainsinööri Anne Nummela Kuvat: Pöyry Finland Oy Esiselvitys aurinkoenergian

Lisätiedot

Tutkakompensaatio taklaa yhden rakentamisesteen

Tutkakompensaatio taklaa yhden rakentamisesteen Tutkakompensaatio taklaa yhden rakentamisesteen Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Johtava asiantuntija Kari Lavaste 3.12.2013 Esityksen sisältö Tuulivoimarakentamisen esteet Laki tuulivoiman kompensaatioalueista

Lisätiedot

STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A VÖYRIN KUNTA STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25489-P19943P001 1 (16) FCG Suunnittelu

Lisätiedot

Tuulivoimarakentaminen Pohjois-Pohjanmaalla Tilannekatsaus

Tuulivoimarakentaminen Pohjois-Pohjanmaalla Tilannekatsaus Tuulivoimarakentaminen Pohjois-Pohjanmaalla Tilannekatsaus 20.5.2016 Tuulivoimahankkeet/manneralue Toteutusvaihe Voimaloita MW Toiminnassa 174 485 Rakennusvaihe 63 213 Luvitusvaihe 169 526 Kaavoitusvaihe

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET

Lisätiedot

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto 2 VESI MAAKUNTAKAAVASSA Seuraavassa lyhyesti: Maakuntakaavasta

Lisätiedot

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA - Missä vaiheessa ja miten terveydensuojelu voi vaikuttaa? Ylitarkastaja, Vesa Pekkola Tuulivoima, ympäristöystävällisyyden symboli vai lintusilppuri?

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUVAIHEESSA ANNETUT LAUSUNNOT JA HUOMAUTUKSET SEKÄ MAAKUNTALIITON VASTINE

ETELÄ-SAVON 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUVAIHEESSA ANNETUT LAUSUNNOT JA HUOMAUTUKSET SEKÄ MAAKUNTALIITON VASTINE mkhall 22.05.2013 1(84) ETELÄ-SAVON 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUVAIHEESSA ANNETUT LAUSUNNOT JA HUOMAUTUKSET SEKÄ MAAKUNTALIITON VASTINE Sisältö Yleistä tästä asiakirjasta... 2 Yleisvastine koskien

Lisätiedot

Hakemuksen perusteluina yhtiö on tuonut esiin muun ohella seuraavaa:

Hakemuksen perusteluina yhtiö on tuonut esiin muun ohella seuraavaa: YMPÄRISTÖMINISTERIÖ PÄÄTÖS PL 35, 0023 VALTIONEUVOSTO Dnro YM1/502/2012 puhelin (vaihde) 020610 100 3.12.2013 ASIA ESITYKSEN TEKIJÄ ASIAN VIREILLETULO Päätös maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999)

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Satakuntaliitto Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1

Satakuntaliitto Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 Satakuntaliitto Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen 2.2.2011 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 Mannertuulihanke Satakuntaliitto Hanke-esittely Perustiedot: Hanke keskittyy

Lisätiedot

Sisä Suomen tuulivoimaselvitys

Sisä Suomen tuulivoimaselvitys 2011 Sisä Suomen tuulivoimaselvitys Projekti YTJ 035 Merja Paakkari Hafmex Wind Oy 10/6/2011 Sisältö Yleinen osuus 2 Johdanto 2 Tuulivoimatuotanto ja kaavoitus 3 Tuulivoimatuotannon maankäytölliseen sijoittumiseen

Lisätiedot

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 30.6.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Radantauksen 136 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitovat tonttijaot (Osakortteli 152) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot

Saarijärvi i 25.1.2011 Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy

Saarijärvi i 25.1.2011 Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy Saarijärvi i 25.1.2011 Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy Esityksen sisältö Hafmex Wind Oy Sli Selvityksen sisältö iälö Alueiden läpikäynti Verkkokysymykset Ehdotetut alueet jatkotarkasteluihin Hafmex Wind

Lisätiedot

Maakuntakaavoituksen tarpeet. Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto

Maakuntakaavoituksen tarpeet. Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto Maakuntakaavoituksen tarpeet Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto Esityksen runko 1. Kooste liittojen näkökulmista 2. Entäpä tulevaisuus? Onko kaavoissa merkitty ekologisten käytäviä,

Lisätiedot

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 1 PYHTÄÄN KUNTA Kunnaninsinööri 27.05.2014 K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vuosittain laatia kaavoituskatsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Vindkraftsutredning i Egentliga Finland 2010-2011. Varsinais-Suomen tuulivoimaselvitys 2010-2011. Kimito Kemiö 21.6.2011, Heidi Saaristo

Vindkraftsutredning i Egentliga Finland 2010-2011. Varsinais-Suomen tuulivoimaselvitys 2010-2011. Kimito Kemiö 21.6.2011, Heidi Saaristo Vindkraftsutredning i Egentliga Finland 2010-2011 Varsinais-Suomen tuulivoimaselvitys 2010-2011 Kimito Kemiö 21.6.2011, Heidi Saaristo Hallitusohjelma 17.6.2011 Hallituksen päämääränä on kehittää Suomesta

Lisätiedot

7.2. UUDET JA MUUTTUVAT ALUEVARAUKSET, MAAKUNTAKAAVAMER- KINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

7.2. UUDET JA MUUTTUVAT ALUEVARAUKSET, MAAKUNTAKAAVAMER- KINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 7. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN SISÄLTÖ JA PERUSTEET 7.1. YLEISTÄ JA KESKEINEN SISÄLTÖ Tällä tuulivoimamaakuntakaavalla ohjataan teollisen kokoluokan tuulivoimaloiden sijoittumista maakunnan alueella. Tuulivoimamaakuntakaavassa

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut 31.10.2016 RATKAISTUT MAAKUNTAKAAVAT Lapin liitto Rovaniemen seudun maakuntakaava 14.4.2000 19.5.2000 26.6.2000-2.11.2001 - - (m19001) 1/5222/2000 Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaava KUMOTTU

Lisätiedot

ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA

ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-

Lisätiedot

Tuulivoima ja maisema

Tuulivoima ja maisema Tuulivoima ja maisema Tuulivoima vasta tai myötätuulessa Marie Nyman Kemiönsaari 19.3.2013 Tuulivoimaloiden maisemavaikutukset Tuulivoimarakentamisen laajimmalle ulottuvat vaikutukset kohdistuvat yleensä

Lisätiedot

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS 15.3.2010 HANKKEEN YLEISKUVAUS Hankkeena on tuulipuiston rakentaminen Ilmajoen kunnan ja Kurikan kaupungin rajalle, Santavuoren- Meskaisvuoren

Lisätiedot

Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn

Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus POPELY / Touko Linjama / 21.9.2017 MRL 1.5.2017 saakka MRL 9 a luku: Vähittäiskauppaa koskevat

Lisätiedot

Johdanto... 2. Tuulivoimatuotanto ja kaavoitus... 4. Tuulivoimatuotannon maankäytölliseen sijoittumiseen vaikuttavat tekijät... 5

Johdanto... 2. Tuulivoimatuotanto ja kaavoitus... 4. Tuulivoimatuotannon maankäytölliseen sijoittumiseen vaikuttavat tekijät... 5 1 KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT (luonnos 24.1.2011) Sisältö Johdanto... 2 Tuulivoimatuotanto ja kaavoitus... 4 Tuulivoimatuotannon maankäytölliseen sijoittumiseen vaikuttavat tekijät... 5 Yhteenvetoa

Lisätiedot

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,

Lisätiedot

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19 kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista Ennakkokäsityksiä 1. Miksi on tärkeää, että rakentamista suunnitellaan tarkoin? 2. Mitä seikkoja pitää ottaa huomioon uuden koulun sijoittamisessa?

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Päivämäärä 3.11.2014 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot