EHDOTUS. Kaavahankkeen tarkoituksena on mahdollistaa LPA-alueella sijaitsevan autopaikoitusrakennuksen korvaaminen kerrostalolla.

Samankaltaiset tiedostot
AK LUONNOS

VIIPURINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS AK versio

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

Asemakaavan muutos koskee: Rauman kaupungin 14.kaupunginosan kortteleita 1429 ja 1430 sekä katu- ja lähivirkistysaluetta.

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa.

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA

Asemakaavan selostus

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa

Asemakaavan muutos koskee Rauman kaupungin 1. kaupunginosan osaa korttelia 109.

KAAVASELOSTUS / / /

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari


LIITE 1 Kaava-alueen sijaintikartta. Kaava-alue rajattu punaisella viivalla kartalle. Hiu 19. kaupunginosa Puron tilan kohdalla asemakaavamuutos

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Asemakaavan seurantalomake

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

VÄINÖLÄN (44.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 TONTTIEN 13 JA 14 ASEMAKAAVAN MUUTOS

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6

EHDOTUS Rauman kaupunki. Maanpääntien asemakaavan osittainen kumoaminen AK

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi

PORNAINEN KAAVASELOSTUS KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

kaavatunnus AM2024 Dnro 2830/2008 Projektinro Kaupunginvaltuusto hyväksynyt Kaava tullut voimaan

Asemakaavan seurantalomake

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

Kaupunkikehityspalvelut Kaupunkisuunnittelu. 110-tie NÄKINKATU SIJAINTIKARTTA 1: Salon kaupunki ja MML, 2017

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE 2. KAAVATILANNE

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD

Transkriptio:

Rauman kaupunki Kalliokatu ja asemakaavan muutos AK 0-6 EHDOTUS Asemakaavan selostus, joka koskee 0..07 päivättyä asemakaavakarttaa. Kalliokatu ja :n asemakaavan muuttaminen siten että nykyiselle LPA alueelle voidaan sijoittaa asuinkerrostalo. Kaava-alueen sijainti Asemakaavan muutos koskee Rauman kaupungin. kaupunginosan osaa korttelista sekä ja virkistysaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu Rauman kaupungin. kaupunginosan osa korttelia sekä ja virkistysaluetta. Tonteilla -- ja --0 on voimassa sitova tonttijako, jota ei tällä kaavalla muuteta. Kaavamuutos koskee Rauman keskustan länsipuolella, Kalliokadun, Alhonkujan ja Satamakadun sisään jäävän, sijaintikartassa rajattua aluetta, joka on asemakaavassa osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi (K), lähivirkistysalueeksi (VL), autopaikkojen korttelialueeksi (LPA). Kaavahankkeen tarkoituksena on mahdollistaa LPA-alueella sijaitsevan autopaikoitusrakennuksen korvaaminen kerrostalolla. Kaavan laatija: RAUMAN KAUPUNGIN TEKNINEN VIRASTO / KAAVOITUS kaavoitusarkkitehti Hanna Elo Kanalinranta 600 Rauma Puh. 0 0608 0-6

Vireille tulo: Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto on päättänyt 7..0 (KVJ 8 että Kalliokatu ja :n asemakaavan muutokseen ryhdytään. [Hyväksyminen: Kaupunginvaltuusto xx.xx.xxxx Sisällysluettelo: xx ] Tiivistelmä... Asemakaavan tavoitteet... Kaavaprosessin vaiheet... Asemakaava... Asemakaavan toteuttaminen.... Lähtökohdat.... Selvitys suunnittelualueen oloista..... Alueen yleiskuvaus..... Rakennettu ympäristö..... Muinaismuistot... 6.. Ympäristönsuojelu ja ympäristöhäiriöt... 6. Suunnittelutilanne... 7.. Maakuntakaava... 7.. Yleiskaava... 8.. Alustava visio 0... 9.. Rakennusjärjestys... 9. Pohjakartta...0. Maanomistus...0. Asemakaavan muutoksen tavoitteet...0. Tavoitteet...0. Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet...0... Kaavoista johdetut tavoitteet. 0... Kulttuuriympäristöselvityksestä johdetut tavoitteet.0... Hakijan tavoitteet..0... Kaupungin asettamat tavoitteet.. 0. Asemakaavan suunnittelun vaiheet...0. Asemakaavan suunnittelun tarve...0. Suunnittelun vaiheet..... Valmistelu..... Asemakaavaluonnos..... Asemakaavaehdotus..... Osallistuminen, vuorovaikutusmenettely ja viranomaisyhteistyö..... Tiivistelmät luonnosvaiheessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavanlaatijan vastineet niihin.. Asemakaavan kuvaus.... Kaavan rakenne.... Kaavamerkinnät ja -määräykset.... Kaavan vaikutukset.... Asemakaavan toteutus.... Asemakaavan toteutus... Liiteasiakirjat:. Tilastolomake. Ote hakemistokartasta. Poistuva kaava. OAS (0) 0..07. Asemakaavakartta ehdotus 0..07 6. luonnokseen annetut mielipiteet ja lausunnot 0-6

Tiivistelmä Asemakaavan tavoitteet Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan kerrostalon rakentaminen nykyiselle LPA-alueelle. Tavoitteena on täydentää aluetta siihen sopivalla uudisrakennuksella ja samalla parantaa parkkijärjestelyjä. Kaavalla tavoitellaan myös maanalaisen parkkialueen rakentamismahdollisuutta. Asemakaavan yleistavoite on alueen käyttö ja kehittäminen olemassa olevan rakennuskannan lähtökohdista. Kaavaprosessin vaiheet Kiinteistö Oy Hotelli Kalliohovi on.9.0 kirjatussa kaavamuutoshakemuksessa anonut kaavamuutosta oheisessa kartassa rajatulle alueelle. Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto on tehnyt päätöksen 7..0 (KVJ 8 ), jonka mukaan Kalliokatu :n asemakaavan muutokseen ryhdytään. Rauman kaupunginhallitus on 8..06 hyväksynyt teknisen lautakunnan ehdotuksen (KH 9 ) mm. varata Kiinteistö Oy Kalliohoville n. m suuruisen yleisen alueen 68--990-0 osan suunnittelua varten. Hankkeesta on laadittu sopimus asemakaavan muutoksen käynnistämisestä. Alueelle on laadittu rakennettu ympäristö -selvitys. Ennen kaavatyön aloittamista ei katsottu tarpeelliseksi laatia muita selvityksiä. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä luonnos olivat nähtävillä 0....06. Ehdotusvaiheessa kävi ilmi, että kaavamuutosaluetta on tarpeellista laajentaa hieman siten, että n. 00m alue VL-aluetta otettiin mukaan kaavaan Kalliohovin rakennuksen kupeessa. OAS päivitettiin mm. alueen osalta. Asemakaava Asemakaavassa osoitetaan asuinkerrostalojen korttelialuetta, liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta, lähivirkistysaluetta ja näihin liittyviä pysäköintialueita. Asuinkerrostalon korttelialueen ja lähivirkistysalueen alle saa sijoittaa pysäköintitiloja sallitun rakennusoikeuden sitä estämättä. Asemakaavan toteuttaminen Asemakaavan vaikutukset astuvat voimaan kaavan saatua lainvoiman.

Lähtökohdat. Selvitys suunnittelualueen oloista.. Alueen yleiskuvaus Kaava-alue on osa kolmion muotoista korttelia, joka rajautuu Kalliokatuun, Satamakatuun ja Alhonkujaan. Alueen kärki muodostuu puistosta, ja jatkuu korttelin koko leveyden täyttävänä muusta rakenteesta matalampana 96 valmistuneena hotelli- ja ravintolarakennuksena. Kyseinen rakennus on edelleen rajattu viheralueella sen länsipuolella. Alueen pohjoispuolella on lisäksi 987 valmistunut kerrostalo, ja Alhonkujaan rajoittuvalla sivulla parkkitilaa. Alueen puusto on iäkästä ja arvokasta. Kaavan alue ilmakuvassa. Alueen pinta-ala on n. 76 m²... Rakennettu ympäristö Alue, jolla kaavamuutosalue sijaitsee, on ollut rakennettu suhteellisen vähän aikaa. Rakentuminen tapahtui idästä länteen päin Rauman keskustan laajetessa meren suuntaan 800-900 lukujen taitteesta alkaen. 900-luvun alussa rakennettuna olivat Seminaarinkatuun rajoittuvat korttelit sekä merimuseo. 90- ja 60-luvuilla raken-

tuivat loput korttelit. Tämän jälkeen rakenteeseen on tehty lisäyksiä ja korjauksia kaikkina vuosikymmeninä. Kaavamuutoksen alainen alue sijaitsee keskellä rakennetta, josta voi lukea muutokset vuosikymmenten tyyli-ihanteissa ja rakennustavoissa sekä rakennusten sijoittelussa. Vaikuttaa siltä, että kulloinenkin lisärakentaminen on tehty suurelta osin piittaamatta olemassa olevasta, vaikkakin joitain sulauttamiseen pyrkiviä piirteitä on havaittavissa, kuten tiilen tai rappauksen käyttö julkisivuissa lähes poikkeuksetta. Näkymä Kalliokadulta itään, kaavan alueelle... Muinaismuistot Kaava-alueella ei ollut tunnettuja muinaisjäännöksiä.

.. Ympäristönsuojelu ja ympäristöhäiriöt Näkymä Kalliokatua länteen. Kaavan alue oikealla. Alueen rakennuskanta on ensisilmäyksellä varsin sekalaista. Eri ikäisten kerrostalojen lomaan on jäänyt muutama omakotitalo. Toisaalta on vielä paljon avointa tilaa, kuten rakentumaton tontti ja seminaarin kenttä sekä parkkialueet. Alue kestää hyvin täydennysrakentamista, mutta rakentamisen laatuun ja ympäristöön sopivuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Uudisrakennusten sopeuttaminen olemassa olevaan rakennettuun ympäristöön on ensisijaista aluetta suunniteltaessa. Samoin alueen vehreä yleisilme tulee säilyttää säästämällä mahdollisimman paljon olemassa olevaa puustoa. Alueen kaupunkikuvallisesta laadusta on huolehdittava. Näkyvä kaavaan kuuluvalta puistoalueelta pohjoiseen; Satamakadun varrella sijaitseva kerrostalo.

6. Suunnittelutilanne.. Maakuntakaava Ote maakuntakaavasta; suunnittelualue jää punaisen nelikulmion sisään. Satakunnan maakuntakaava on saanut lainvoiman..0. Maakuntakaavassa alue sijoittuu palvelujen alueelle (P). Alue on myös osa matkailun kehittämisvyöhykettä (mv) sekä kaupunkikehittämisen kohdealuetta (kk). Alue kuuluu myös vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen suojavyöhykkeelle (konsultointivyöhyke) (sv) P mv kk Merkinnällä osoitetaan palvelujen alue. Merkinnällä osoitetaan merkittävät kulttuuriympäristö- ja maisemamatkailun kehittämisen kohdevyöhykkeet. Merkinnällä osoitetaan kaupunkikehittämisen kohdevyöhyke.... Yleiskaava

7 Ote Rauman oikeusvaikutteettomasta yleiskaavasta. Alueella on voimassa.8.00 hyväksytty Rauman oikeusvaikutteinen keskustan osayleiskaava, jossa alue on osoitettu asuntoalueeksi (A). A Merkinnällä osoitetaan asuntoalue.... Strateginen visio 0 Ote strategisesta visiosta. Suunnittelualue jää punaisen nelikulmion sisään.

8 Vireillä olevassa Rauman yleiskaavan 0 strategisen vaiheen visiossa hakemusta koskeva alue on määritelty asuntoalueeseen (A). Kaava-alueen eteläpuolella, sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee maakunnallisesti arvokas rakennetun kulttuuriympäristön kohde. A Merkinnällä osoitetaan asuntoalue.... Asemakaava Hakemusta koskevalla alueella on voimassa 6..00 hyväksytty Kalliohovin asemakaava. Asemakaavassa alue on osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi (K), lähivirkistysalueeksi (VL) ja autopaikkojen korttelialueeksi (LPA). Hakijan viitesuunnitelmissa hahmoteltu maanalainen pysäköinti ulottuu lähivirkistysalueelle.... Rakennusjärjestys Kaupunginvaltuusto hyväksyi Rauman kaupungin rakennusjärjestyksen 0..009, voimaantulopäivä oli..009.. Pohjakartta Pohjakartan on laatinut Rauman kaupungin teknisen viraston kiinteistö- ja mittaustoimi ja se täyttää kaavoitusmittauksista ja kaavojen pohjakartoista annetun asetuksen 8/99 vaatimukset.. Maanomistus Suunnittelualueen maa-alue on hakijan omistuksessa, paitsi kaavan alueelle ulottuvaa VL-alueen osaa. Rauman kaupunginhallitus on 8..06 hyväksynyt teknisen lautakunnan ehdotuksen (KH 9 ) mm. varata Kiinteistö Oy Kalliohoville n. m suuruisen yleisen alueen 68--990-0 osan suunnittelua varten.. Asemakaavan muutoksen tavoitteet. Tavoitteet Asemakaavan yleistavoite on alueen tehokas käyttö ja kehittäminen olemassa olevan rakennuskannan ja maakunnallisesti arvokkaan rakennetun ympäristön lähtökohdista.. Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet... Kaavoista johdetut tavoitteet Tavoitteeksi asetettu muutos asuinkerrostalojen korttelialueeksi vastaa maakuntakaavassa osoitettuihin varauksiin kaupunkikehittämisen kohdevyöhykkeen osalta. Tavoitteeksi asetettu muutos vastaa Rauman oikeusvaikutteettomassa yleiskaavassa osoitettuihin varauksiin. Tavoitteeksi asetettu muutos vastaa Rauman kaupungin alustavassa visiossa 0 osoitettuihin varauksiin.

9 Muutos tukee yhdyskuntarakenteen kehittymistä yleispiirteisten kaavojen tarkoituksen mukaisesti.... Rakennettu ympäristö selvityksestä johdetut tavoitteet Alueella on useita eriluonteisia kerrostumia, joiden välisten jännitteiden kanavoinnin kannalta on tärkeä löytää alueen uusi identiteetti (Sirkka Köykkä, toim., Rakennusperintö ja paikallisuus) Valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti merkittävät rakennusryhmät on huomioitava uuden suunnittelussa. Materiaalivalinnat tulisi tehdä olemassa olevaa ympäristöä kunnioittaen, samoin rakennuksen massoittelu ja sijoittelu tontilla. Erityistä huomiota on kiinnitettävä aiotun tontin lähinaapureina sijaitseviin rakennuksiin ja niiden näkymien sekä valo-olosuhteiden säilymiseen.... Hakijan tavoite Hakijat ovat ilmoittaneet.9.0 kirjatussa kaavamuutoshakemuksessa hankkeen tavoitteeksi seuraavaa: Yhtiömme pyytää, että Kalliokadun, Alhonkujan ja Satamakadun väliselle alueelle muutettaisiin asemakaavaa siten, että korjauskehotuksia saanut betoninen autopaikoitusrakennus voitaisiin korvata ympäristönmukaisella kerrostalolla.... Kaupungin asettamat tavoitteet Kaupungin tavoitteena on mahdollistaa korttelialueen muuttaminen hakemuksen mukaisesti olemassa olevan rakennetun ympäristön lähtökohdista.. Asemakaavan suunnittelun vaiheet.. Asemakaavan suunnittelun tarve Korvaava asemakaava on tarpeen laatia, jotta hakemuksen mukainen hanke voidaan toteuttaa. On myös kaupungin edun mukaista, että alueen kaupunkikuvaa ja pysäköintiratkaisuja päivitetään... Suunnittelun vaiheet.. Valmistelu Kiinteistö Oy Hotelli Kalliohovi on.9.0 kirjatussa kaavamuutoshakemuksessa anonut kaavamuutosta oheisessa kartassa rajatulle alueelle. Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto on tehnyt päätöksen 7..0 (KVJ 8 ), jonka mukaan Kalliokatu ja :n asemakaavan muutokseen ryhdytään. Rauman kaupunginhallitus on 8..06 hyväksynyt teknisen lautakunnan ehdotuksen (KH 9 ) mm. varata Kiinteistö Oy Kalliohoville n. m suuruisen yleisen alueen 68--990-0 osan suunnittelua varten. Hankkeesta on laadittu sopimus asemakaavan muutoksen käynnistämisestä. Alueelle on laadittu rakennettu ympäristö selvitys 0. Ennen kaavatyön aloittamista ei katsottu tarpeelliseksi laatia muita selvityksiä.

0.. Asemakaavaluonnos Asemakaavasta laadittiin yksi luonnosvaihtoehto kaavan vähäisen laajuuden takia. Luonnoksessa mahdollistetaan tontin kehittäminen hakijan lähtökohdista. Näkymä kaava-alueelle. Kaavamuutoksen myötä kulmatontille on mahdollista rakentaa 6-kerroksinen kerrostalo... Asemakaavaehdotus Ehdotusvaiheessa kaavaan tehtiin seuraavat muutokset: OAS päivitettiin (kaava-alueen rajausta laajennettiin, TUKES lisättiin lausunnonantajiin, Maakuntakaavan merkintä sv lisättiin) rakennusalan paikkaa siirrettiin lännemmäs ja pihajärjestelyjä tarkennettiin. Kaavamuutosaluetta laajennettiin käsittämään koko lähivirkistysalue ja olemassa-olevan Kalliohovin kiinteistön koilliskulmaukseen lisättiin rakennusoikeutta... Osallistuminen, vuorovaikutusmenettely ja viranomaisyhteistyö Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto on tehnyt päätöksen 7..0 (KVJ 8 ), jonka mukaan Kalliokatu ja :n asemakaavan muutokseen ryhdytään. Rauman kaupunginhallitus on 8..06 hyväksynyt teknisen lautakunnan ehdotuksen (KH 9 ) mm. varata Kiinteistö Oy Kalliohoville n. m suuruisen yleisen alueen 68--990-0 osan suunnittelua varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma valmistui..06 ja lähetettiin tiedoksi kaavaalueen kiinteistöjen omistajille, naapureille, eri viranomaisille ja lautakunnille. Lisäksi osallistumis- ja arviointisuunnitelma on tutustuttavissa kaupungin nettisivuilla.

... Tiivistelmät luonnosvaiheessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavanlaatijan vastineet niihin LAUSUNNOT DNA Oy..06: Alueella on nykyisin DNA:n omistamia telekaapeleita, joiden sijainti tulisi huomioida varsinkin kaava-aluetta rakennettaessa. Jos kaava-alueella olevien DNA:n omistamien telekaapelien sijaintia ei voida säilyttää, tulee niille osoittaa uusi korvaava reitti. Kaavan laatijan vastine: Huomioitava rakennusvaiheessa. ELY-keskus 7..06: Rauman kaupungin lausuntopyyntöön 0..06 viitaten ELY-keskus katsoo, ettei sillä toimialansa osalta ole aihetta lausunnon antamiseen Kalliokatu ja asemakaavan muutosluonnoksesta. Kommenttina kuitenkin esitetään, että suunnittelualueen olisi perusteltua olla laajempi. Kaavan laatijan vastine: Kaavan rajausta laajennettiin käsittämään koko VL-alue. Kasvatus- ja opetustoimi 6..06: Kasvatus- ja opetustoimella ei ole lausuttavaa em. asemakaavan muutokseen. Kaavan laatijan vastine: Ei kommenttia. Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi..06: Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimella ei ole lausuttavaa ko. asemakaavan muutosluonnoksesta. Kaavan laatijan vastine: Ei kommenttia. Rauman energia 0..06: Pyydämme huomioimaan alueen sähkönjakelun asemakaavassa. Muutosluonnoksessa olemassa oleva puistomuuntamo jää rakennusalan alle korttelissa. Alla kaksi mahdollista ratkaisua alueen sähkönjakelun järjestämiseksi. Ensisijainen vaihtoehto (Rauman Energian kannalta) Korttelin rakennusalaa siirretään niin, että etäisyys olemassa olevaan puistomuuntamoon on vähintään 8 metriä. Kalliokatu liittymiskaapelit siirretään pois korttelin rakennusalan alta. Kaapelien siirtokustannuksista vastaa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti siirron aiheuttaja. Toissijainen vaihtoehto Puistomuuntamolle osoitetaan uusi paikka niin, että etäisyys korttelin rakennusalaan sekä olemassa oleviin rakennuksiin on vähintään 8 metriä sekä etäisyys nykyisestä muuntamosta on korkeintaan 0 metriä. Siirtokustannuksista vastaa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti siirron

aiheuttaja. Rauman Energia tarvitsee tiedon mahdollisesta siirrosta vähintään neljä kuukautta ennen tehtävän työn aloittamista niin, että siirtotyö voidaan ajoittaa toukokuu-marraskuu välille. Kaavan laatijan vastine: Rakennusalaa siirrettiin lännemmäs ja puistomuuntamolle merkittiin kaavaan et-alue. Satakunnan Museo..06: (Lyhennelmä lausunnosta) Rakennushankkeella ei katsota olevan merkittävää vaikutusta lähitienoon arvokkaaseen kulttuuriympäristöön. Alhonkujan itäpuolella olevien, kahden pientalon ympäristöä uusi kerrostalo tulee jossain määrin heikentämään. Museo pitää toivottavana että tontin -0 kerrostalon madaltamista ainakin yhdellä kerroksella vielä harkitaan. Kaavan laatijan vastine: Kerrostalon rakennusalaa siirretään länteen päin, jolloin Alhonkujan itäpuolella olevien pientalojen haitta vähenee. Samalla ratkaistaan Rauman Energian lausunnossaan osoittama puistomuuntamon sijainti. Kerroskorkeutta ja sijaintia tutkittiin vielä alueleikkauksin ja kerroskorkeus päädyttiin pitämään samana kuin luonnoksessa. Satakuntaliitto..06: (Lyhennelmä lausunnosta) Satakuntaliitto pyytää huomioimaan suunnittelualueen sijoittumisen Satakunnan maakuntakaavassa osoitetulle vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen suojavyöhykkeelle. Suunnittelussa tulee suojavyöhykkeen suunnittelumääräyksen mukaisesti huomioida toiminnoille mahdolliset riskit. Lisäksi tulee palo- ja pelastusviranomaiselle sekä tarvittaessa Turvatekniikan keskukselle (TUKES) varata mahdollisuus lausunnon antamiseen. Teknisenä täydennyksenä Satakuntaliitto esittää, että kaavaselostukseen tulee lisätä tieto, että Satakunnan maakuntakaava on saanut lainvoiman..0. Lisäksi selostukseen tulee lisätä suunnittelualuetta koskeva määräys sv. Kaavan laatijan vastine: TUKESin sekä palo- ja pelastusviranomaisen lausunto pyydetään ehdotusvaiheessa. Selostusta korjattiin Satakuntaliiton ehdottamalla tavalla. Sosiaali- ja terveysvirasto..06: Sosiaali- ja terveysvirastolla ei ole lausuttavaa ko. asemakaavan muutosluonnoksesta. Kaavan laatijan vastine: Ei kommenttia. Tekninen lautakunta..06: Kunnallistekniikan suunnitteluyksiköllä ei ole huomautettavaa. Kiinteistö- ja mittaustoimi toteaa, että asemakaavamuutoksella kaupungin omistaman puistoalueen käyttötarkoitusta muutetaan lisäämällä mahdollisuus maanalaisten pysäköintitilojen sijoittamiseen. Kaavan laatijan vastine: Ei kommenttia. Vakka-Suomen voima 0..06: Vakka-Suomen Voimalla ei ole lausuttavaa.

Kaavan laatijan vastine: Ei kommenttia. Ympäristölautakunta..06: Ympäristönsuojelun osalta muutosluonnoksesta ei ole huomautettavaa. Rakennusvalvonnalla ei ole huomautettavaa. Kiinteistö- ja mittausosastolla ei ole huomautettavaa. Kaavan laatijan vastine: Ei kommenttia. MIELIPITEET Kiinteistö Oy Mirkkulanpuisto/ Asunto Oy Rauman ruori..06: (Lyhennelmä mielipiteestä) Rakennuksesta aiheutuu varjostusvaikutuksia taloyhtiölle. Esitämme uuden kerrostalon sijainnin muuttamista etelään päin mahdollisimman lähelle Kalliokatua. Kerrokset tulisi myös rajoittaa viiteen (V). Kaavan laatijan vastine: Kerroskorkeutta ja sijaintia tutkittiin vielä alueleikkauksin ja kerroskorkeus päädyttiin pitämään samana kuin luonnoksessa. Rakennusalaa siirrettiin lisäksi lännemmäs johtuen luonnoksesta annettujen lausuntojen kokonaisuudesta ja uutena muodostuvan pihapiirin toimivuuden takaamiseksi.. Asemakaavan kuvaus. Kaavan rakenne Kaavassa on osoitettu tontin käyttöä koskevat määräykset.. Kaavamerkinnät ja määräykset Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Lähivirkistysalue. m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Osa-alueen raja. Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Sitovan tonttijaon mukaisen tontin raja ja numero. Kaupungin- tai kunnanosan numero. Korttelin numero. Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi. Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. Rakennusala. Maanalainen tila, jolle saa sijoittaa pysäköintitiloja sallitun rakennusoikeuden estämättä.

Ohjeellinen istutettava alueen osa. Ohjeellinen pelastustieksi varattu alueen osa. Ohjeellinen pysäköimispaikka Leikki- ja oleskelualueeksi varattu alueen osa. Merkintä osoittaa, kuinka monta autopaikkaa asuntoa kohti on varattava. Merkintä osoittaa, kuinka monta kerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi autopaikka. YLEISMÄÄRÄYS: Merkintä osoittaa, kuinka monta kerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi säältä suojattu polkupyörien käyttöä palveleva pyöräpaikka. Valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti merkittävät, kaava-aluetta ympäröivät rakennusryhmät on huomioitava uuden suunnittelussa. Materiaalivalinnat tulee tehdä olemassa olevaa ympäristöä kunnioittaen, samoin rakennuksen massoittelu. Tonttia ei saa aidata VL-alueeseen rajoittuvilta sivuiltaan. le -alueen tulee liittyä rakennusryhmän yhteiseen pihaalueeseen. Olemassa olevaa puustoa tulee säilyttää mahdollisimman paljon.

6. Kaavan vaikutukset Kaavan muutoksella ei ole negatiivisia tai muuttavia vaikutuksia ympäristöönsä. Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen / muutoksen suunta Yhdyskuntarakenne Yhdyskuntarakenteellinen tarkastelu on tehty yleiskaavatyön yhteydessä. Siinä alueen pääkäyttötarkoitus on asuminen. Kaavamuutos on linjassa yleiskaavan kanssa. + Julkiset palvelut Kaavalla ei ole oleellisia vaikutuksia julkisten palvelujen saavutettavuudelle ja käytettävyydelle. 0 Yksityiset palvelut Kaavalla ei ole oleellisia vaikutuksia yksityisten palveluiden saatavuudelle. 0 Työpaikat, elinkeinotoiminta Kaavalla on positiivista merkitystä elinkeinotoiminnalle, sillä kaavassa parannetaan mm. liikeja toimistorakennusten korttelialueen paikoitusta. + Vaikutukset rakennettuun ympäristöön / muutoksen suunta Kaupunkikuva Alueen yleisilmeen sopivuus ympäristöönsä pyritään varmistamaan kaavamääräyksillä. + Vaikutukset luontoon ja maisemaan / muutoksen suunta Luonnonolot Kaavalla ei ole erityisiä vaikutuksia luonnonoloihin. 0 Vaikutukset liikenteen ja teknisen huollon järjestämiseen / muutoksen suunta Liikenne Kaava ei vaikuta oleellisesti liikenneoloihin. 0 Yhdyskuntatekninen huolto Alueen yhdyskuntatekniikka tukeutuu olemassa oleviin verkostoihin. 0 Vaikutukset talouteen / muutoksen suunta Kaavatalous Alue täydentää kaupunkirakennetta. Kaavataloudellinen tarkastelu on tehty yleiskaavan yhteydessä. 0 Vaikutukset terveyteen / muutoksen suunta Ympäristöhäiriöt Alueella ei ole häiriytyviä luontokohteita. Kaavan mukainen maankäyttö ei aiheuta ympäristöhäiriöitä. 0 Vaikutukset sosiaalisiin oloihin / muutoksen suunta Sosiaalinen ympäristö Alueen käytettävyys ja yleisilme parantuvat kaavan tarkennettujen määräysten seurauksena. + Vaikutukset kulttuuriin / muutoksen suunta Kulttuurihistoria Kaavalla pyritään estämään kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön häiriintyminen samalla kun ympäristöä kehitetään. +

7. Asemakaavan toteutus. Asemakaavan toteutus Asemakaavan toteuttaminen voi alkaa sen saatua lainvoiman. Kaavatyöhön ovat osallistuneet kaavoitusarkkitehti Hanna Elo ja kaavoitusavustaja Satu Sarkoranta. Raumalla..07 RAUMAN KAUPUNGIN TEKNINEN VIRASTO / KAAVOITUS Hanna Elo Kaavoitusarkkitehti Satu Sarkoranta Kaavoitusavustaja Juha Eskolin Kaavoitusjohtaja

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 68 Rauma Täyttämispvm 0.0.07 Kaavan nimi KALLIOKATU JA Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm 09.0.06 Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus 0-6 Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 0,9 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] 0,888 Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 0,9 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 0,9 00,0 90,00 0,0000 0 A yhteensä 0,67,0 00,9 0,67 00 P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä 0,77,9 60,8 0,0000 T yhteensä V yhteensä 0,97 0,0 0 0,0 0,0000 0 R yhteensä L yhteensä -0,67 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Yhteensä 0,888 8,7 0,8 Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä

Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 0,9 00,0 90,00 0,0000 0 A yhteensä 0,67,0 00,9 0,67 00 AK 0,67 00,0 00,9 0,67 00 P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä 0,77,9 60,8 0,0000 K 0,77 00,0 60,8 0,0000 T yhteensä V yhteensä 0,97 0,0 0 0,0 0,0000 0 VL 0,97 00,0 0 0,0 0,0000 0 R yhteensä L yhteensä -0,67 LPA -0,67 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Yhteensä 0,888 8,7 0,8 ma 0,060 0,9 0,0000 ma 0,8 79, 0,8 Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-]

6 0 9 8 7 0 P P P P 08 9 7 6 8 7 6 88 87 86 8 77 76 7 K KV..009 0- KV..988..97.0.9.0.9..96 KV 6..00 0-6 6 6 6 0-0 99..96..97 7 KV 6..00..97..97..96 8 KVJ 7..998 7 8..99 7..99 67 KH 8..99 8 7 0 7 7 6 0 8 0 7 9 6 0 6 9 7 78 6 9 9 0 6 6 7 7 6 8 7 0 6 9 8 8 7 6 0 8 7 6 0 9 8 7 9 9 0 6 7 7 8 8 9 0 6 9 6 7 8 6 6 0 9 70 7 9 8 6 9 6 9 8 7 6 60 9 0 7 6 7 6 0 0 9 8 9 0 6 0 7 6 8 6 7 0 8 7 9 80 6 9 0 0 6 7 8

LUONNOS POISTETTAVA KAAVA 9 SATAMAKATU VII AK 9 e=0. ati 6 6 ajo 9 AK 9.9 0 III.. 60 ILVANINKATU..96 8 ati I II 7. I 9 00 II VII V ati.9 8 7 7 8 9 P 70 80.7 6 VP te JOHN NURMISEN P PUISTO 7 6 6 III REIMARIN- PUISTO 8.0m 7 00 8.. VL sk 7.9 0 III MERIKOULUNKATU 0-0 9 7 9 6.9 6 8 KV 6..00 6. K II 8 ap/0m 0 7.. KVJ 7..998 Y/s ek- II 0 6.9 60 7.9 vu SATAMAKATU 9 ap/0m 0 P ma 0 pel ap/as AK 86 /kv ap/80m le RUORIPUISTO III KALLIOKATU 600 sr- ma 6.0 VL 6.9 6 7 6 0 6.9 8 9 pel 8 (,) I a I a 7. 0 AL 7 mbap/0m 0 le- 9 e=.0 asap/00m 6 () II 8. 7. ALHOKUJA 0 pp/h LPA a 8 et. 8 7 9 7 0 +.0 6 7 /III..97 8 sr uap 0 7. A LP 7 6 0 0 0 60 80 00m 6 6 7 8 VI V KH 8..99 atii I I ALHOKUJA VI ALK e=.0 JUSSINKUJA V /III..97 V /III am 00 I ati 6 86 6 7.0 a 99 ma le. asap/8m ap/00m KV 6..00 ek ek6 II. 00 8 9 SEMINAARINKUJA 7 III/+9.00 atii /+.0 VI ap 0 8 9 6.0.9 I e=.0 87 +. 0 dba II.6 0 V V 00 (KH 69..009) 0 ALK ati /+.00 ap 0 7.6 V 67 AL I VI KALLIOKATU 88 ALK e=.0 AK-7 K VL LPA Poistuvia asemakaavamääräyksiä ja -merkintöjä: Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. RAUMAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUS Autopaikkojen korttelialue. POISTUVA ASEMAKAAVA KALLIOKATU JA TEKNINEN VIRASTO / KAAVOITUS KAUPUNGINVALTUUSTO YMPÄRISTÖKESKUS VOIMAANTULO MITTAKAAVA :000 SUUNNITTELIJA PIIRTÄJÄ PÄIVÄYS POHJAKARTTA ON JHS8..0 MUKAINEN m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Risti merkinnän päällä osoittaa merkinnän poistamista. TÄMÄ KARTTA ON OLLUT NÄHTÄVILLÄ RAUMAN KAUPUNGIN TEKNISESSÄ VIRASTOSSA TÄMÄ KARTTA ON RAUMAN KAUPUNGINVALTUUSTON / KAUPUNGINHALLITUKSEN PÄÄTÖKSEN / MUKAINEN KAUPUNGINSIHTEERI / KAUPUNGINLAKIMIES Koordinaattijärjestelmä: ETRS-GK Korkeusjärjestelmä: KAAVATUNNUS N000 0-6

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 0 / 0..07 KALLIOKATU ja ASEMAKAAVAMUUTOKSEN AK 0-6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Aloite Kiinteistö Oy Hotelli Kalliohovi on.9.0 kirjatussa kaavamuutoshakemuksessa anonut kaavamuutosta oheisessa kartassa rajatulle alueelle. Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto on tehnyt päätöksen 7..0 (KVJ 8 ), jonka mukaan Kalliokatu :n asemakaavan muutokseen ryhdytään. Rauman kaupunginhallitus on 8..06 hyväksynyt teknisen lautakunnan ehdotuksen (KH 9 ) mm. varata Kiinteistö Oy Kalliohoville n. m suuruisen yleisen alueen 68--990-0 osan suunnittelua varten. Hankkeesta on laadittu sopimus asemakaavan muutoksen käynnistämisestä. Suunnittelualue Kaavamuutos koskee Kalliokadun, Alhonkujan ja Satamakadun välillä sijaitsevan alueen asemakaavamuutoksen laatimista. Alueen pinta-ala on n. 76 m². Kaavoitettava alue on hakijan omistuksessa, paitsi VL-aluetta, jonka omistaa Rauman kaupunki. Tältä osin Rauman kaupunginhallitus on päättänyt aluevarauksesta hakijalle. Kaavatilanne Satakunnan 0..0 vahvistetussa maakuntakaavassa alue sijoittuu palvelujen alueelle (P). Alue on myös osa matkailun kehittämisvyöhykettä (mv) sekä kaupunkikehittämisen kohdealuetta (kk). Alue kuuluu myös vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen suojavyöhykkeelle (konsultointivyöhyke) (sv) Alueella on voimassa.8.00 hyväksytty Rauman oikeusvaikutteinen keskustan osayleiskaava, jossa alue on osoitettu asuntoalueeksi (A). Vireillä olevassa Rauman yleiskaavan 0 strategisen vaiheen visiossa hakemusta koskeva alue on määritelty asuntoalueeseen (A). Kaava-alueen eteläpuolella, sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee maakunnallisesti arvokas rakennetun kulttuuriympäristön kohde. Hakemusta koskevalla alueella on voimassa 6..00 hyväksytty Kalliohovin asemakaava. Asemakaavassa alue on osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi (K), lähivirkistysalueeksi (VL) ja autopaikkojen korttelialueeksi (LPA). Hakijan viitesuunnitelmissa hahmoteltu maanalainen pysäköinti ulottuu lähivirkistysalueelle. Kaavan tavoitteet Hakijat ovat ilmoittaneet.9.0 kirjatussa kaavamuutoshakemuksessa hankkeen tavoitteeksi seuraavaa: Yhtiömme pyytää, että Kalliokadun, Alhonkujan ja Satamakadun väliselle alueelle muutettaisiin asemakaavaa siten, että korjauskehotuksia saanut betoninen autopaikoitusrakennus voitaisiin korvata ympäristönmukaisella kerrostalolla Kaavoitustyön keskeiset kysymykset ja ongelmat Ulkoisten muutosten sopeuttaminen olemassa olevaan rakennettuun ympäristöön. Kaavatyön yhteydessä tulee tarkastella rakennetun alueen, ympäröivän rakennuskannan sekä virkistysalueen suhdetta. Alueen kaupunkikuvallisesta laadusta on huolehdittava. Selvitykset Rakennettu ympäristö - selvitys Kaavoituksen aikana tehdään lisäselvityksiä, mikäli tarvetta ilmaantuu.

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 0 / 0..07 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi esittää muutoksia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tehdään, kun uutta kaavaa tai kaavamuutosta aletaan suunnitella. Sillä kerrotaan kaupunkilaisille, mitä aluetta työ koskee, miten työhön voi vaikuttaa, mikä on kaavatyön aikataulu, miksi kaava tehdään ja miten kaavan vaikutuksia selvitetään. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarpeen mukaan täydentää. Toivomukset suunnitelmaan tehtävistä muutoksista esitetään kaavoitusosastolle (yhteystiedot löytyvät tästä lehtisestä). Toivomukset on selkeintä esittää kirjallisesti mahdollisimman pian. Mitä varhaisemmassa vaiheessa esitykset tehdään, sitä helpompi ne on ottaa huomioon. Jos osallisella ja kaavoittajalla on jyrkästi toisistaan poikkeavat näkemykset esitetyn osallistumisen riittävyydestä, osallinen voi ottaa yhteyttä Lounais-Suomen ympäristökeskukseen ja esittää neuvottelun järjestämistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Ympäristökeskus arvioi suunnitelman riittävyyttä ja järjestää neuvottelun kunnan ja osallisten kanssa, jos sen tarpeelliseksi näkee. Lisätietoja: Rauman kaupunki Kanalinranta www.rauma.fi Kaavoitusosasto 600 Rauma Kaavoitusarkkitehti Hanna Elo puh. 0 0608 kaavoitus@rauma.fi Kaavoitusavustaja Satu Sarkoranta puh. (0) 8 667 kaavoitus@rauma.fi Kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto Laihonen Jari, puheenjohtaja Vastavirta Åke, varapuheenjohtaja Ollila Helena, jäsen Santala Jyrki, jäsen Viitanen Sirpa, jäsen Tomi Suvanto, apulaiskaupunginjohtaja, esittelijä Kari Koski, kaupunginjohtaja Juha Eskolin, kaavoitusjohtaja Mikajuhani Numminen, vs. kaupunginlakimies, sihteeri

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 0 / 0..07 KALLIOHOVI AK 0-6 Aikataulu TALVI 06 KEVÄT 06 KEVÄT 07 KESÄ 07 Vaiheet Tiedottaminen osallisille Aloitus Luonnos nähtävillä vrk Ehdotus nähtävillä 0 vrk Kaupunkilaiset ja muut kiinnostuneet vireilletulokuulutus ja OAS Kuulutus Kuulutus Kuulutus Alueen maanomistajat OAS tiedoksi Kuulutus Kuulutus Kuulutus Kaava-alueeseen rajoittuvien tonttien maanomistajat OAS tiedoksi Kuulutus Kuulutus Kuulutus Tekninen virasto: teknisen toimen johtaja, kaupungingeodeetti, talotoimen päällikkö, kunnallistekniikan johtaja, suunnittelupäällikkö, viheraluepäällikkö, rakennustarkastaja, ympäristönsuojelupäällikkö Kasvatus- ja opetusjohtaja Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Liikuntatoimenjohtaja Museonjohtaja Sosiaali- ja terveysjohtaja Sosiaalipalvelujen johtaja OAS tiedoksi ja kommentteja varten Kuulutus Kuulutus Kuulutus TUKES Lausunto Aluepalopäällikkö OAS tiedoksi Lausunto Kuulutus Kuulutus Kasvatus- ja opetuslautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta OAS tiedoksi Lausunto Kuulutus Kuulutus Varsinais-Suomen ELY-keskus Satakuntaliitto OAS tiedoksi Lausunto Tiedoksi Satakunnan Museo OAS tiedoksi Lausunto Rauman Energia Oy OAS tiedoksi Lausunto Tiedoksi Lännen DNA Oy Vakka-Suomen voima Oy Rauman Latu ry OAS tiedoksi kuulutus Kuulutus Kuulutus Rauman seudun lintuharrastajat ry Lehdistö OAS tiedoksi Kuulutus Kuulutus Kuulutus Kaupunkilaisen vaikutusmahdollisuudet Mielipide OAS:sta Ehdotuksia kaavaa varten Kirjallinen mielipide luonnoksesta Kirjallinen muistutus ehdotuksesta Hyväksyminen kaupunginvaltuustossa

P te JOHN NURMISEN P PUISTO ap/0m III ma P VL le RUORIPUISTO HYVÄKSYTTÄVÄ KAAVA 67808 67808 8. 7.0 ILVANINKATU 6779900 768 I 768 II 9 i V VII 00 ati.9 7 8 9 70 80.7 6 VP III REIMARIN- PUISTO 7 6 6 7 00 VL. sk III 9 7.9 0 7 MERIKOULUNKATU 9 6.9 6 8 6. K II i 0 7.. Y/s ek- 0 II 0 vu SATAMAKATU 9 6.9 0 K 60 ap/0m KALLIOKATU 600 sr- 0 ma 6.0 pel ap/as AK 86 /kv ap/80m p 6.9 6 7 pel 6 6.9 0 8 9 8 (,) I a mbap/0m 0 le- 9 6 AK ALHOKUJA 0 VI ma 00 7. 8. 7 pp/00m 0 AL 7 VI e=.0 asap/00m i ap/as. le pp/h et I 8 I p. VI 8 7 9 ALHOKUJA 6 7 +.0 7 /III uap 0 0 0 0 60 80 00m i V 8 sr JUSSINKUJA /III /III am 00 7. A LP ati SEMINAARINKUJA 86 III/+9.00 VI 6 a ap 0 ma I 7.6 II 00 ap 0 le ALK 9 I e=.0 0 atii /+.0 0 6 7 6 6 7 6 8. 8 (KH 69..009) ALK e=.0 ati /+.00 9 6 V 87 79 AL asap/8m ap/00m 79 6779900 AK K VL Asemakaavamääräykset ja -merkinnät: Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Osa-alueen raja. Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Sitovan tonttijaon mukaisen tontin raja ja numero. Kaupungin- tai kunnanosan numero. Korttelin numero. RUORIPUISTO Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi. 00 Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. II et ma ma le Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. Rakennusala. Ohjeellinen muuntamolle varattu alueen osa. Maanalainen tila. Maanalainen tila, jolle saa sijoittaa pysäköintitiloja sallitun rakennusoikeuden estämättä. Ohjeellinen leikki- ja oleskelualueeksi varattu alueen osa. pel pp/00m p ap/0m ap/as Ohjeellinen istutettava alueen osa. Pelastustieksi varattu alueen osa. Merkintä osoittaa, kuinka monta kerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi säältä suojattu polkupyörien säilytystä palveleva pyöräpaikka. Ohjeellinen pysäköimispaikka. Merkintä osoittaa, kuinka monta kerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi autopaikka. Merkintä osoittaa, kuinka monta autopaikkaa asuntoa kohti on rakennettava. Asemakaavan muutos koskee: Rauman kaupungin. kaupunginosan osaa korttelista sekä ja virkistysaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu: Rauman kaupungin. kaupunginosan osa korttelia sekä ja virkistysaluetta. Tonteilla -- ja --0 on voimassa sitova tonttijako, jota ei tällä kaavalla muuteta. RAUMAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAMUUTOS KALLIOKATU ja TEKNINEN VIRASTO / KAAVOITUS KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINVALTUUSTO VOIMAANTULO MITTAKAAVA SUUNNITTELIJA Kaavoitusarkkitehti Hanna Elo TÄMÄ KARTTA ON OLLUT NÄHTÄVILLÄ MRA 0 0..-..06 MRA 7 YLEISMÄÄRÄYKSET - Valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti merkittävät, kaava-aluetta ympäröivät rakennusryhmät on huomioitava uuden suunnittelussa. - Materiaalivalinnat tulee tehdä olemassa olevaa ympäristöä kunnioittaen, samoin rakennuksen massoittelu. - Tonttia ei saa aidata VL-alueeseen rajoittuvilta sivuiltaan. - le -alueen tulee liittyä rakennusryhmän yhteiseen piha-alueeseen. - Olemassa olevaa puustoa tulee säilyttää mahdollisimman paljon. POHJAKARTTA ON JHS8..0 MUKAINEN TÄMÄ KARTTA ON RAUMAN KAUPUNGINVALTUUSTON / KAUPUNGINHALLITUKSEN PÄÄTÖKSEN / MUKAINEN HALLINTOJOHTAJA PIIRTÄJÄ SS :000 KAAVOITUSJOHTAJA Koordinaattijärjestelmä: ETRS-GK Korkeusjärjestelmä: PÄIVÄYS 0..07 JUHA ESKOLIN DIAARINUMERO N000 /0 KAAVATUNNUS 0-6

..06 Tapani Jokinen LAUSUNTO Rauman kaupunki Tekninen virasto, Kaavoitus Kanalinranta 60 Rauma Kalliokatu ja asemakaavan muutos DNA Oy ( DNA) on tutkinut osaltaan Kalliokatu ja asemakaavan muutoksen ja toteamme seuraavaa: DNA Oy:llä ei ole huomauttamista ko. asemakaavamuutoksen sisältöön. Alueella on nykyisin DNA:n omistamia telekaapeleita, joiden sijainti tulisi huomioida varsinkin kaava-aluetta rakennettaessa. (Liite ) Jos kaava-alueella olevien DNA:n omistamien telekaapelien sijaintia ei voida säilyttää, tulee niille osoittaa uusi korvaava reitti. Tarvittaessa toimitamme reittitiedot kaapeleista. DNA Oy:n yhteyshenkilöinä ko. asioissa toimivat rakennuttajat Eija Patron, puhelin 07. E-Mail : eija.patron@dna.fi ja Tapani Jokinen, puhelin 07987. E-Mail: tapani.jokinen@voimatel.fi Yhteistyöterveisin DNA Oy:n puolesta Tapani Jokinen Turussa maaliskuun. päivänä 06 Voimatel/Johtoverkot/Rakennuttaminen Dna Oy, Lounais-Suomi p. (0) 8, Y-tunnus 9698-, kotipaikka Rauma, www.dnaoy.fi Kalliokatu 0, PL 76, 60 RAUMA, f (0) 8 00 Telekatu PL 60, 0 RAISIO, f (0) 8 Kurjenmäenkatu, TURKU f (0) 8 099 Satakunnantie, PL 7, 9 NAKKILA, f (0) 7 99

Sarkoranta Satu Lähettäjä: Knaapi Tuomo (ELY) <tuomo.knaapi@ely-keskus.fi> Lähetetty: 7. huhtikuuta 06 0:7 Vastaanottaja: Kaavoitus Kopio: Satakuntaliitto; Satakunnan museo (Nummelin Liisa); Elo Hanna; sari.sarkoranta@rauma.fi Aihe: Kalliokadun asemakaavan muutos Rauman kaupungin lausuntopyyntöön 0..06 viitaten ELY-keskus katsoo, ettei sillä toimialansa osalta ole aihetta lausunnon antamiseen Kalliokatu ja asemakaavan muutosluonnoksesta ( VARELY/7/06 ). Kommenttina kuitenkin esitetään, että suunnittelualueen olisi perusteltua olla laajempi. Tuomo Knaapi ylitarkastaja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Alueiden käytön yksikkö 09 0880 tuomo.knaapi@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Itsenäisyydenaukio, Turku Postiosoite: PL, 00 Turku S-posti: kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi

Sarkoranta Satu Lähettäjä: Lakaniemi Vesa Lähetetty: 6. maaliskuuta 06 9: Vastaanottaja: Sarkoranta Satu Aihe: VL: Lausuntopyyntö, Kalliokatu ja Terve, Kasvatus- ja opetustoimella ei ole lausuttavaa em. asemakaavan muutokseen. Vesa L Lähettäjä: Kirjaamo Kovi Lähetetty: 0. maaliskuuta 06 0: Vastaanottaja: Lakaniemi Vesa Aihe: VL: Lausuntopyyntö, Kalliokatu ja Lähettäjä: Sarkoranta Satu Lähetetty: 0. maaliskuuta 06 9:0 Vastaanottaja: Suonpää Juha; 'tuomas.klimoff@satapelastus.fi'; Kirjaamo Kovi; Kulttuuri-Vapaa-aikakeskus; Kirjaamo Sote; Kirjaamo Tevi; Hyvärinen Juha; kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi; tuomo.knaapi@ely-keskus.fi; Satakuntaliitto; Satakunnan museo (Koivisto Leena); Satakunnan museo (Nummelin Liisa); Rauman Energia Oy; DNA (Jokinen Tapani); matti.lehtonen@voimatel.fi; asiakaspalvelu@vsv.fi Aihe: Lausuntopyyntö, Kalliokatu ja Hei, Rauman kaupungin kaavoitus pyytää lausuntoanne Kalliokatu ja (AK 0-6) asemakaavan muutosluonnoksesta..06 mennessä. Asemakaavamuutoksen aineisto on tarkasteltavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://www.rauma.fi/palvelut/nahtavilla-olevat-kaavat Mikäli katsotte, että teillä ei ole lausuttavaa kaavasta tai tarvitsette lisäaikaa lausunnon antamiseen, pyydämme ilmoittamaan siitä sähköpostitse. Ystävällisin terveisin, Rauman kaupungin kaavoitus RAUMAN KAUPUNKI Tekninen virasto, Kaavoitus Kanalinranta, PL 0, 60 Rauma Puhelin (0) 8 (vaihde) kaavoitus@rauma.fi http://www.rauma.fi/ JAKELU: Aluepalopäällikkö Kasvatus- ja opetuslautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta Varsinais-Suomen ELY-keskus Satakuntaliitto Satakunnan Museo

Rauman Energia Oy Lännen DNA Oy Vakka-Suomen Voima Oy

Sarkoranta Satu Lähettäjä: Strander Soile Lähetetty:. huhtikuuta 06 : Vastaanottaja: Kaavoitus Aihe: VS: Lausuntopyyntö, Kalliokatu ja Hei! Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimella ei ole lausuttavaa ko. asemakaavan muutosluonnoksesta. Soile Strander Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Puh. 0 8 070 soile.strander@rauma.fi RAUMAN KAUPUNKI Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi, hallinto Nortamonkatu, 600 RAUMA Faksi 0 8 Lähettäjä: Sarkoranta Satu Lähetetty: 0.. 06 9:0 Vastaanottaja: Suonpää Juha; 'tuomas.klimoff@satapelastus.fi'; Kirjaamo Kovi; Kulttuuri-Vapaa-aikakeskus; Kirjaamo Sote; Kirjaamo Tevi; Hyvärinen Juha; kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi; tuomo.knaapi@ely-keskus.fi; Satakuntaliitto; Satakunnan museo (Koivisto Leena); Satakunnan museo (Nummelin Liisa); Rauman Energia Oy; DNA (Jokinen Tapani); matti.lehtonen@voimatel.fi; asiakaspalvelu@vsv.fi Aihe: Lausuntopyyntö, Kalliokatu ja Hei, Rauman kaupungin kaavoitus pyytää lausuntoanne Kalliokatu ja (AK 0-6) asemakaavan muutosluonnoksesta..06 mennessä. Asemakaavamuutoksen aineisto on tarkasteltavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://www.rauma.fi/palvelut/nahtavilla-olevat-kaavat Mikäli katsotte, että teillä ei ole lausuttavaa kaavasta tai tarvitsette lisäaikaa lausunnon antamiseen, pyydämme ilmoittamaan siitä sähköpostitse. Ystävällisin terveisin, Rauman kaupungin kaavoitus RAUMAN KAUPUNKI Tekninen virasto, Kaavoitus Kanalinranta, PL 0, 60 Rauma Puhelin (0) 8 (vaihde) kaavoitus@rauma.fi http://www.rauma.fi/ JAKELU:

Aluepalopäällikkö Kasvatus- ja opetuslautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta Varsinais-Suomen ELY-keskus Satakuntaliitto Satakunnan Museo Rauman Energia Oy Lännen DNA Oy Vakka-Suomen Voima Oy

Sarkoranta Satu Lähettäjä: Suunnittelu <Suunnittelu@raumanenergia.fi> Lähetetty: 0. maaliskuuta 06 0:6 Vastaanottaja: Sarkoranta Satu Aihe: VS: Lausuntopyyntö, Kalliokatu ja Liitteet: Lausunto Kalliokatu ja (AK 0-6) asemakaavan muutosluonnoksesta.pdf Hei, Liitteenä Rauman Energian lausunto Kalliokatu ja (AK 0-6) asemakaavan muutosluonnoksesta. Vielä tiedoksi, että lausuntopyynnön linkistä ei löydy aineistoa. Löysin aineiston vireillä olevat asemakaavat kohdasta. Terveisin, --------------------------------------------- Jali Syyrakki suunnittelupäällikkö, sähköverkon yleissuunnittelu Rauman Energia Oy Kairakatu 600 Rauma puh. (0) 877 877 jali.syyrakki@raumanenergia.fi www.raumanenergia.fi Lähettäjä: Sarkoranta Satu [mailto:satu.sarkoranta@rauma.fi] Lähetetty: 0. maaliskuuta 06 9:0 Vastaanottaja: Suonpää Juha <juha.suonpaa@satapelastus.fi>; 'tuomas.klimoff@satapelastus.fi' <tuomas.klimoff@satapelastus.fi>; Kirjaamo Kovi <Kirjaamo.Kovi@rauma.fi>; Kulttuuri-Vapaa-aikakeskus <kuvake@rauma.fi>; Kirjaamo Sote <Kirjaamo.Sote@rauma.fi>; Kirjaamo Tevi <Kirjaamo.Tevi@rauma.fi>; Hyvärinen Juha <Juha.Hyvarinen@rauma.fi>; kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi; tuomo.knaapi@ely-keskus.fi; Satakuntaliitto <kirjaamo@satakunta.fi>; Satakunnan museo (Koivisto Leena) <leena.koivisto@pori.fi>; Satakunnan museo (Nummelin Liisa) <liisa.nummelin@pori.fi>; Suunnittelu <Suunnittelu@raumanenergia.fi>; DNA (Jokinen Tapani) <tapani.jokinen@dnaoy.fi>; matti.lehtonen@voimatel.fi; VSV asiakaspalvelu <asiakaspalvelu@vsv.fi> Aihe: Lausuntopyyntö, Kalliokatu ja Hei, Rauman kaupungin kaavoitus pyytää lausuntoanne Kalliokatu ja (AK 0-6) asemakaavan muutosluonnoksesta..06 mennessä. Asemakaavamuutoksen aineisto on tarkasteltavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://www.rauma.fi/palvelut/nahtavilla-olevat-kaavat Mikäli katsotte, että teillä ei ole lausuttavaa kaavasta tai tarvitsette lisäaikaa lausunnon antamiseen, pyydämme ilmoittamaan siitä sähköpostitse. Ystävällisin terveisin, Rauman kaupungin kaavoitus RAUMAN KAUPUNKI Tekninen virasto, Kaavoitus Kanalinranta, PL 0, 60 Rauma Puhelin (0) 8 (vaihde) kaavoitus@rauma.fi http://www.rauma.fi/

JAKELU: Aluepalopäällikkö Kasvatus- ja opetuslautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta Varsinais-Suomen ELY-keskus Satakuntaliitto Satakunnan Museo Rauman Energia Oy Lännen DNA Oy Vakka-Suomen Voima Oy

9..06 Jali Syyrakki Rauman Energian lausunto Kalliokatu ja (AK 0-6) asemakaavan muutosluonnoksesta Pyydämme huomioimaan alueen sähkönjakelun asemakaavassa. Muutosluonnoksessa olemassa oleva puistomuuntamo jää rakennusalan alle korttelissa. Alla kaksi mahdollista ratkaisua alueen sähkönjakelun järjestämiseksi. Ensisijainen vaihtoehto (Rauman Energian kannalta) Korttelin rakennusalaa siirretään niin, että etäisyys olemassa olevaan puistomuuntamoon on vähintään 8 metriä. Kalliokatu liittymiskaapelit siirretään pois korttelin rakennusalan alta. Kaapelien siirtokustannuksista vastaa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti siirron aiheuttaja. Toissijainen vaihtoehto Puistomuuntamolle osoitetaan uusi paikka niin, että etäisyys korttelin rakennusalaan sekä olemassa oleviin rakennuksiin on vähintään 8 metriä sekä etäisyys nykyisestä muuntamosta on korkeintaan 0 metriä. Siirtokustannuksista vastaa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti siirron aiheuttaja. Rauman Energia tarvitsee tiedon mahdollisesta siirrosta vähintään neljä kuukautta ennen tehtävän työn aloittamista niin, että siirtotyö voidaan ajoittaa toukokuu-marraskuu välille.

Sarkoranta Satu Lähettäjä: Mattila Anita Lähetetty:. maaliskuuta 06 : Vastaanottaja: Sarkoranta Satu Aihe: VL: Lausuntopyyntö, Kalliokatu ja Hei, sotella ei ole lausuttavaa ko. asemakaavan muutosluonnoksesta. Anita Anita Mattila vs. sosiaali- ja terveysjohtaja Puh. 0 8 60, 0 0 60 RAUMAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveysvirasto, talous- ja hallintopalvelut Steniuksenkatiu, 600 RAUMA Lähettäjä: Sarkoranta Satu Lähetetty: 0. maaliskuuta 06 9:0 Vastaanottaja: Suonpää Juha; 'tuomas.klimoff@satapelastus.fi'; Kirjaamo Kovi; Kulttuuri-Vapaa-aikakeskus; Kirjaamo Sote; Kirjaamo Tevi; Hyvärinen Juha; kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi; tuomo.knaapi@ely-keskus.fi; Satakuntaliitto; Satakunnan museo (Koivisto Leena); Satakunnan museo (Nummelin Liisa); Rauman Energia Oy; DNA (Jokinen Tapani); matti.lehtonen@voimatel.fi; asiakaspalvelu@vsv.fi Aihe: Lausuntopyyntö, Kalliokatu ja Hei, Rauman kaupungin kaavoitus pyytää lausuntoanne Kalliokatu ja (AK 0-6) asemakaavan muutosluonnoksesta..06 mennessä. Asemakaavamuutoksen aineisto on tarkasteltavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://www.rauma.fi/palvelut/nahtavilla-olevat-kaavat Mikäli katsotte, että teillä ei ole lausuttavaa kaavasta tai tarvitsette lisäaikaa lausunnon antamiseen, pyydämme ilmoittamaan siitä sähköpostitse. Ystävällisin terveisin, Rauman kaupungin kaavoitus RAUMAN KAUPUNKI Tekninen virasto, Kaavoitus Kanalinranta, PL 0, 60 Rauma Puhelin (0) 8 (vaihde) kaavoitus@rauma.fi http://www.rauma.fi/ JAKELU: Aluepalopäällikkö Kasvatus- ja opetuslautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Sosiaali- ja terveyslautakunta Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta Varsinais-Suomen ELY-keskus Satakuntaliitto Satakunnan Museo Rauman Energia Oy Lännen DNA Oy Vakka-Suomen Voima Oy

RAUMAN KAUPUNKI Tekninen lautakunta PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä..06 Sivu () 9 Lausuntopyyntö Kalliokatu ja asemakaavan muutoksen luonnoksesta (AK 0-6) TEKLA 9..06 RAU//0.0.0/0 Esityslistan liitteet:. sijaintikartta 7..06. asemakaavan muutosluonnos..06 Suunnittelupäällikkö Riikka Pajuoja 6..06: Rauman kaupungin kaavoitusyksikkö on pyytänyt teknisen lautakunnan lausuntoa Kalliokatu ja asemakaavamuutoksen luonnoksesta (AK 0-6). Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on kerrostalon rakentaminen nykyiselle LPA-alueelle. Kaavalla tavoitellaan myös maanalaisen parkkialueen rakentamisen mahdollisuutta. Kunnallistekniikan suunnitteluyksikkö Kunnallistekniikan suunnitteluyksikkö on tutustunut asemakaavaluonnokseen, eikä sillä ole huomautettavaa. Maanmittausinsinööri Antti Tölli 7..06: Kiinteistö- ja mittaustoimi Asemakaavamuutoksella kaupungin omistaman puistoalueen käyttötarkoitusta muutetaan lisäämällä mahdollisuus maanalaisen pysäköintitilojen sijoittamiseen. Kaupunginhallitus on 8..06 9 varannut Kiinteistö Oy Hotelli Kalliohoville alueen puistoalueesta maanalaista pysäköintikäyttöä varten. Kaavamuutos noudattaa kaupunginhallituksen tekemää päätöstä. Teknisen toimen johtaja Seppo Heikintalo..06 Ehdotus: Päätös: Tekninen lautakunta päättää saattaa kaavoittajan tietoon yllä mainitut asiat. Hyväksyttiin yksimielisesti. Pöytäkirjaan merkittiin, että puheenjohtaja Samu Vahteristo oli esteellisenä poissa kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajan klo 7.- 7.7; puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Susanna Ruponen. Lisätietojen antaja: suunnittelupäällikkö Riikka Pajuoja puh. (0) 8 6 riikka.pajuoja@rauma.fi Lisätietojen antaja: maanmittausinsinööri Antti Tölli puh. 0 0 600 antti.tolli@rauma.fi Otteen oikeaksi todistaa:

Sarkoranta Satu Lähettäjä: Heinonen Mikko <mikko.heinonen@vsv.fi> Lähetetty: 0. maaliskuuta 06 :6 Vastaanottaja: Sarkoranta Satu Kopio: Suonpää Juha; Kirjaamo Kovi; Kirjaamo Sote; Kirjaamo Tevi; kirjaamo.varsinaissuomi@ely-keskus.fi; Satakuntaliitto; Kulttuuri-Vapaa-aikakeskus; Satakunnan museo (Koivisto Leena); Satakunnan museo (Nummelin Liisa); matti.lehtonen@voimatel.fi; Rauman Energia Oy; DNA (Jokinen Tapani); tuomas.klimoff@satapelastus.fi; tuomo.knaapi@ely-keskus.fi; VSV asiakaspalvelu Aihe: VL: Lausuntopyyntö, Kalliokatu ja CRM:008880 Liitteet: {cidimage00.png@0d7aa9.090cc0}image00.png Terve, Vakka-Suomen Voimalla ei ole lausuttavaa tähän, koska Kalliokatu sijaitsee Rauman Energian jakelualueella. Ystävällisin terveisin, Mikko Heinonen Verkostosuunnittelija Vakka-Suomen Voima Oy Vihtorinkatu PL 80 Laitila Gsm 00 799 www.vsv.fi Lähettäjä: VSV asiakaspalvelu [mailto:asiakaspalvelu@vsv.fi] Lähetetty: 0. maaliskuutata 06 :0 Vastaanottaja: Heinonen Mikko <mikko.heinonen@vsv.fi> Aihe: VL: Lausuntopyyntö, Kalliokatu ja CRM:008880 Hei Alla Rauman kaupungin kaavoitukselta tullut lausuntopyyntö. Yst. terv. Janina ------------------- Alkuperäinen viesti ------------------- Keneltä: Satu.Sarkoranta@rauma.fi Vastaanotettu: 0..06 9:0 Vastaanottaja: HYVÄRINEN JUHA; juha.suonpaa@satapelastus.fi; Kirjaamo.Kovi@rauma.fi; Kirjaamo.Sote@rauma.fi; Kirjaamo.Tevi@rauma.fi; kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi; kirjaamo@satakunta.fi; kuvake@rauma.fi; leena.koivisto@pori.fi; liisa.nummelin@pori.fi; matti.lehtonen@voimatel.fi; Suunnittelu@raumanenergia.fi; tapani.jokinen@dnaoy.fi; tuomas.klimoff@satapelastus.fi; tuomo.knaapi@ely-