KAAVOITUSKATSAUS JA -OHJELMA VUOSILLE 2016 2017

Samankaltaiset tiedostot
KAAVOITUSOHJELMA Imatra

IMATRAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS JA OHJELMA 2018

~IMATAA IMATRAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS JA-OHJELMA 2018

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

1 (5) YMPLTK ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAAVOITUSOHJELMA vv

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

KAAVOITUSOHJELMA vv

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tark

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KAAVOITUSKATSAUS 2018

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Nurmeksen kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Maankäyttö KAAVOITUSKATSAUS 2018

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 15. päivänä syyskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa 1070.

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti , Kokkolan Terästalo Oy

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA , tark

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

Nurmeksen kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Maankäyttö 3/2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS

PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO , 24.2.

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KAAVOITUSOHJELMA vv

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO.

Transkriptio:

KAAVOITUSKATSAUS JA -OHJELMA VUOSILLE 2016 2017 Imatrankoski 2015

KAAVOITUSKATSAUS JA -OHJELMA VUOSILLE 2016 2017 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 mukaan kunnan on vähintään kerran vuodessa laadittava katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Imatralla yhdyskuntarakennetta suunnitellaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa. Tavoitteena on ympäristön toimivuuden ja viihtyisyyden parantaminen sekä ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän kehityksen edistäminen. Suunnittelun tärkeimpinä lähtökohtina ovat Kaupunkistrategia 2030 mukaisesti elinvoiman parantaminen ja toimivan ympäristön tarjoaminen yrityksille (ELVI -hankkeet), matkailu- ja elämänlaatupalveluiden toiminta-alueiden kehittäminen (MALLA -hankkeet) sekä monipuolisten asumisen vaihtoehtojen tarjoaminen kaikille kohderyhmille (ASTA -hankkeet). Kaavoituskatsaus sisältää vuosina 2016 2017 vireillä olevat tai vireille tulevat asemakaavan laatimista tai muuttamista ja koko kaupungin yleiskaavan tarkistamiseen liittyviä toimenpiteitä sekä alueeltaan pienemmät yleiskaavan muutoskohteet. Kaavoituskatsaus löytyy Imatran kaupungin internet-sivuilta esim. hakusanalla kaavoituskatsaus. VUOROVAIKUTUS JA TIEDOTTAMINEN Maankäyttö- ja rakennuslaki korostaa osallistumismahdollisuuksien ja eri tahojen vuorovaikutuksen merkitystä kaavasuunnittelussa. Kaavoituksen alkuvaiheessa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Siinä esitellään kaavoituksen kohde ja kerrotaan mm. kaavan tavoitteet ja vaikutukset sekä osallistumismahdollisuudet ja aikataulu. Imatralla tiedotetaan kuulutuksin asemakaavojen vireilletulosta ja laatimisvaiheen osallistumismahdollisuuksista sekä nähtävilläolosta tämän kaavoituskatsauksen lisäksi kaupunkilehti Uutisvuoksessa, kaupungin ilmoitustaululla ja internet-sivuilla (www.imatra.fi). Tarkempaa tietoa laadittavana olevista kaavoista ja niiden etenemisestä voi seurata Imatran kaupungin internet-sivuilta: www.imatra.fi Palvelut Kaupunkisuunnittelu ja kartat Kaavoitus MAAKUNTAKAAVA Etelä-Karjalan 1. vaihemaakuntakaava on vahvistunut ympäristöministeriössä 19.10.2016. Vaihekaava kattaa koko maakunnan ja kaavan teemana on kaupallisten palveluiden, matkailun, elinkeinoelämän ja liikenteen kehittäminen. Vaihemaakuntakaava korvaa aluevarausten osalta 21.12.2011 vahvistetun Etelä-Karjalan maakuntakaavan. Lisätietoja: www.ekarjala.fi/liitto Suunnittelu ja kehittäminen Aluesuunnittelu Maakuntakaava www.ekarjala.fi/liitto Suunnittelu ja kehittäminen Aluesuunnittelu 1. Vaihemaakuntakaava

IMATRAN KAAVOITUSTILANNE Yleiskaavat Imatran kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuonna 2004 silloiselle koko kaupunkialueelle yleiskaavan Kestävä Imatra 2020. Ainoastaan pieni alue kaupungin länsirajalla Meltolassa on sen ulkopuolella. Kestävä Imatra 2020 -yleiskaavaa on muutettu vuosina 2012 2015 Ukonniemessä, Korvenkannassa, Mansikkalassa, Teppanalassa, Meltolassa, Sotkulammella, Itä-Siitolassa ja Virasojalla. Asemakaavat Asemakaavoja Imatralla on 53,69 km 2 (35 % kaupungin maapinta-alasta), josta rantaasemakaavoja on 5,49 km 2. VUOSIEN 2016 2017 KAAVAHANKKEET Kaavojen vireilletulo ja aluerajaukset Asemakaavan muutokset ELVI 3, 5a, 5b, 5c ja 7, MALLA 3, ASTA 1, 2, 3 ja 4 sekä Teppanalan YK3 ja Tuulikallion YK4 yleiskaavan muutokset ovat tulleet vireille vuonna 2015 tai aikaisemmin. Osa näistä kaavoista on jo luonnosvaiheessa. Asemakaavahankkeet ELVI 1, 2, 4, 6a ja 6b, MALLA 1 ja 2 sekä yleiskaavan muutos Mansikkala Imatrankoski YK1 tulevat vireille tämän kaavoituskatsauksen kuuluttamisen yhteydessä. Muiden kaavahankkeiden vireilletulosta ilmoitetaan erikseen. Koko kaupunkia koskevan yleiskaavan tarkistamisen suunnittelutyön käynnistämisestä tiedotetaan erikseen. Yleiskaavan muutostyön arvioidaan kestävän 2 4 vuotta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmien valmistumisesta, luonnosvaiheen esittelystä ja muista kaavojen etenemisvaiheista tiedotetaan niiden ollessa ajankohtaisia. Kaavakohteiden aluerajaukset tarkentuvat laatimistyön käynnistyttyä. Kaavaprosessin pitkästä aikajanasta johtuen loppuvuodesta 2017 käynnistettävien asemakaavojen laatiminen jatkuu seuraavan vuoden puolella ja joidenkin kaavoituskohteiden käynnistäminen saattaa siirtyä vuoden 2018 puolelle, esimerkiksi niihin liittyvien rakennushankkeiden myöhentyessä aiemmin ennakoidusta. Asemakaavan muutosaloitteet: Jokaisella kaupunkilaisella tai maanomistajalla on oikeus asemakaava-aloitteen tekemiseen halutessaan muutosta asemakaavoihin. Pääosin yksityisen etuja koskevista kaavamuutoksista kaupunki laskuttaa aloitteen tekijältä kaavan laatimisesta syntyvät kulut. Ennen aloitteen tekemistä toivotaan yhteydenottoa Imatran kaavoitukseen. Esitettyjen kaavamuutosten laatimismahdollisuus selvitetään tapauskohtaisesti. Vuoden aikana esitettyjen kaavamuutosaloitteiden johdosta kaavamuutos voidaan käynnistää kuluvan vuoden aikana kaavoituksen resurssien salliessa. Muussa tapauksessa kaavamuutos siirtyy tuleville vuosille.

VUOSIEN 2016 2017 ASEMAKAAVAHANKKEET Elinvoiman parantaminen ja toimivan ympäristön tarjoaminen yrityksille (ELVI -hankkeet) ELVI 1. Imatrankoski: Torkkelinkatu Lähteentalon, Piponiuksentalon ja Inkerinaukion kaavan tarkistaminen tulevaa käyttöä vastaavaksi ELVI 2. Imatrankoski: Helsingintien ja Koskenpartaan kulma OP-talon tontin uudelleen rakentaminen ja rakentamistehokkuuden lisääminen ELVI 3. Imatrankoski: Lappeentie Helsingintie -ympäristö Imatrankosken keskustaan tuloympäristön kehittämissuunnitelmaan perustuvien asemakaavamuutosten käynnistäminen välillä Lappeentie Helsingintie -risteys Koulukatu ELVI 4. Mansikkala: Tietäjänkatu Liiketontin laajennus vanhan pesäpallokentän pohjoisosassa ELVI 5. Luumäki Imatra -radan asemakaavojen jatkaminen ELVI 5a. Korvenkanta: Luumäki Imatra -radan asemakaavaluonnoksen jatkaminen välillä kuntaraja Juuliankatu (1013) ELVI 5b. Korvenkanta Tuulikallio: Luumäki Imatra -radan asemakaavaluonnoksen jatkaminen välillä Juuliankatu Karhumäenkatu (1014) ELVI 5c. Tuulikallio Mansikkala: Luumäki Imatra -radan asemakaavaluonnoksen jatkaminen välillä Karhumäenkatu keskusasema (1015). Mikäli asemakaava ulotetaan Asemäentielle saakka, tulee muuttaa radan ja kadun välissä olevan alueen yleiskaavaa. ELVI 6. Imatra valtakunnan raja -rata asemakaavat: ELVI 6a. Itä-Siitola: Kolmioraiteen rata-alueen laajentaminen ratasuunnitelman ja yleiskaavamuutoksen mukaiseksi ELVI 6b. Imatrankoski: Imatrankoskentien ylikäytävän sillan rakentamisen mahdollistaminen, rata-alueen itäreunan laajentaminen ja Imatrankosken aseman kaavan tarkistaminen henkilöliikenteen asemaksi ELVI 6c. Itä-Siitola (ei kartalla): Taaperontaipaleen uuden ylikulkusillan alueen varaaminen ja ilman asemakaavaa olevan rata-alueen asemakaavan laatiminen

ELVI 6d. Linnankoski (ei kartalla): Radan alikulkuyhteyden aluevarausten tarkistaminen Linnankoskentien risteyksessä ELVI 6e. Rajapatsas, Kupari (ei kartalla): Tislaajankujan viereisen rata-alueen laajentaminen ja Kuparin kevyen liikenteen eritasoliittymän aluevarauksen tarkistaminen ELVI 6f. Rajapatsas Teppanala (ei kartalla): Rata-alueen laajentaminen Terästehtaantien ylikäytävän, tehdasalueen ja Nauhakuusenkadun ympäristössä ELVI 6g. Teppanala (ei kartalla): Rata-alueiden rajaus Pelkolan ratapihan ympäristössä ELVI 7. Teppanala: Rajakaupan mahdollistaminen Kultakuusenkujan itäpuolen kortteleissa sekä entisen Teppanalan koulun asemakaavallinen tarkastelu. Asemakaavamuutos edellyttää myös yleiskaavan muutosta. Matkailu- ja elämänlaatupalveluiden toiminta-alueiden kehittäminen (MALLA -hankkeet) MALLA 1. Ukonniemi: Ison jään ja talviurheiluhallin rakentamisen mahdollistaminen MALLA 2. Vuoksenniska: Kumppanuustalon tontin uuden käyttötarkoituksen määrittely MALLA 3. Pässiniemi: Varpasaari Urheilutalo Karjalainen kotitalo -alueen kehittämissuunnitelmaan perustuva asemakaavan muutos Monipuolisten asumisen vaihtoehtojen tarjoaminen (ASTA -hankkeet) ASTA 1. Imatrankoski Mansikkala: Martinpolun pientaloalueen täydennysrakentaminen. Alueen asemakaavamuutoksen rinnalla muutetaan yleiskaavaa. ASTA 2. Onnela: Pientaloalueen täydennysrakentamismahdollisuuksien selvittäminen Alhonkujan koillispuolella. Asemakaavan muutos saattaa edellyttää myös yleiskaavan muutosta. ASTA 3. Tuulikallio: Kuusenkorvankadun Tilhenkadun pientalotontin jakaminen kahdeksi tontiksi sekä käyttötarkoitusmuutos yleisten rakennusten tontilla. ASTA 4. Itä-Siitola: Kartanonkadun ympäristön asemakaavan muutos erillispientalopainotteisemmaksi huomioon ottaen myös luontoympäristö, kaavatalous ja rautatien kehittäminen Edellä olevien kaavahankkeiden sijainti on merkitty kaavoituskatsauksen takakannen kartalle lukuun ottamatta vielä ajoittamattomia kohteita.

Muut asemakaavahankkeet ja kehitettävät alueet (ei kartalla) Kurkvuori: Leipäkiventien teollisuusalueen katuverkon ja korttelirajausten tarkistaminen Rautio: Vihnekadun teollisuustontin laajennus Huhtanen: Kiinteistön rajausten ja käyttötarkoituksen tarkistaminen Ulaaninkuja- Niskapietiläntie -ympäristössä Saarlampi: Saunalahti Sahalahti -alueen rantarakentamisen periaatteiden tarkistaminen. Kaavatarkastelu käynnistyy, mikäli alueen rakentamiseen liittyvät valitukset on ratkaistu. Tuulikallio: Vesitornin ympäristön eri käyttötarkoituksiin varattujen toiminta-alueiden määrittely asemakaavassa Imatrankoski: Imatrankosken koulu Mikonpuiston päiväkoti -alueen eri käyttötarkoituksiin varattujen toiminta-alueiden määrittely asemakaavassa. Mustalampi: Entinen Tainionkosken päiväkodin tontti Vuoksenniska: Entinen rantasairaalan kortteli (Koivula) Vuoksenniska: Entinen sauna-pesulan tontti Savikanta: Entinen koulutontti VUOSIEN 2016 2017 YLEISKAAVAHANKKEET (YK-hankkeet) Kestävä Imatra 2020 -yleiskaavan tarkistus Koko kaupunkia koskevan vuonna 2004 hyväksytyn Imatran yleiskaavan Kestävä Imatra 2020 tarkistaminen on käynnistetty vuonna 2015 hulevesistrategian ja hulevesien yleissuunnitelman osalta. Uuden yleiskaavan ohjelmointi, selvitysten ja suunnittelun käynnistäminen sekä suunnittelutoimiston valinta on ajoitettu vuodelle 2016. Myös yleiskaavan ohjelmointi ja konsultin valinta ajoittuvat vuodelle 2016. Yleiskaavan tarkistamisen suunnittelutyö käynnistynee vuoden 2017 puolella. Pienet yleiskaavamuutokset Kaavoitusohjelmakaudella käynnistetään erillisiä yleiskaavan muutoksia alueilla, joissa maankäytön hankkeet etenevät todennäköisesti ennen koko kaupungin yleiskaavatarkistusta esim. täydennysrakentamis- tai asumisen laajennusalueilla, rajakaupan alueilla tai ratojen reuna-alueilla. YK 1. Mansikkala Imatrankoski, Martinpolun täydennysrakentamisalue YK 2. Meltola, Alhonkadun täydennysrakentamisalue YK 3. Teppanala, Kultakuusenkujan rajakaupan korttelit YK 4. Tuulikallio, rata-alueeseen rajautuvan alueen käyttötarkoituksen selvitys YK 5. Saimaanrannan osayleiskaava: Asuinalueen kaavoittaminen Saimaan järvimaisemalla Karhukallio Mustalampi alueilla

Lisätietoja: Kaupunkikehitys ja tekniset palvelut Kaupunkisuunnittelu Virastokatu 2 55100 Imatra puhelinvaihde 020 617 111 www.imatra.fi Kaavoituspäällikkö Asemakaava-arkkitehti Vuokko Jääskeläinen Jaana Huovinen puh. 020 617 4426 puh. 020 617 4422 Kaavoitusinsinööri Suunnitteluassistentti Olli Ruokonen Kaisa Pohjola puh. 020 617 4420 puh. 020 617 4424 Sähköposti etunimi.sukunimi@imatra.fi tai kirjaamo@imatra.fi Ukonniemen liikuntapuisto syksyllä 2015 LIITE Kaavoitusohjelma 2016 2017

Kaavahankkeiden sijainti